Näin Turkulaisena äkkiä ajatellen kun peilaa mm. surullisen kuuluisaan (torsoon, torso siksi, että olisi ylikulku sujuvuuden vuoksi kuulunut ylittää ratapihankadun) ja KÄSITTÄMÄTTÖMÄN kalliiseen Logomon siltaan ja muutamaan muuhun lepsukseen, niin en yhtään ihmettele, samaan jatkumoiden sarjaan, mitä täällä nähty/kuultu vuosikymmenten saatossa.
Jos parjaamisen tielle kerran halutaan lähteä, niin kun vietti Helsingissä pe-su, niin yksi silmiinpistävä ero on Turun ja Helsingin välillä kun liikkui aktiivisesti ympäriinsä ja se on maskien käyttö.
Olin hämmästynyt kuinka vähän Helsingissä käytetään maskeja, verrattuna Turkuun. Silmiinpistävän iso ero ja esimerkiksi Tuomaan markkinoilla, jossa oltiin kahteen otteeseen, valoisan aikaan ostoksilla ja pimeän tultua kuvaamassa, niin aniharvalla näkyi maski, kun sen sijaan vast. tapahtumassa Turussa, aniharva olisi ilman maskia.
Vaikkei aiheeseen liittykkään, eli koronaan, mutta turvallisuuteen kuitenkin, niin Turkulaisena huoltomiehenä joka ollut alalla löyhästi ynnäten n. 16-vuotta ja näin talvikautena mm. hiekoitus kuuluu kiinteistönhoitajana työtehtäviin, toinen silminpistävä piirre oli katujen hiekoituksen todella huono laatu Helsingissä.
Jos Turussa jaellaan vanhentunutta koronarokotetta ja sen tehottomuudesta johtuen joutuu TYKSiin versus tartunta, niin Helsingissä HYKSiin taas joutuu murrettuaan luunsa liukastuttuaan puutteellisen talvikunnossapidon vuoksi.
P.s. Helsinki on Turkuun verrattuna kyllä käsittämättömän kaunis kaupunki, paljon Tukholmassa aikaa viettäneenä selkeitä yhtymäkohtia arkkitehtuurissa.
Kaihoiten mietin Turun menettettyjä mahdollisuuksia, kun aikoinaan kauniita rakennuksia jyrätty "kehityksen" nimissä tasaiseksi ja näin katukuva on mitä on, rumaa kuin itse prkle...
Samoin Helsingissä jouluun katukuvassa panostettu enemmän, ilo silmällä erilaiset valaistukset.
Toinen mitä ilolla Helsingissä katsoin, oli selkästi havaittavissa oleva Bistro-kulttuuri, elävöittää kummasti katukuvaa ja antaa omanlaisensa kiireettömän katukuva-fiiliksen.
Turussa on baaria ja selkeää ruokaravintolaa (yleensä vieläpä melko "fiinejä", eli ei houkuttele menemään noin vaan ykskaks sisälle yhdelle viihtymään) toisensa perään, jolloin tuo "pistäydynpä yhdelle rentoutumaan-fiilis" ei ole samanlaista, vaan huolimatta Helsingin selkeästä "suurkaupungin fiiliksestä", se on silti asenteeltaan selkeästi Turkua jotenkin rennompi keskustakuvaltaan.
Erittäin paljon reissanneena aina sama fiilis kun tulee Turkuun sieltä pohjolan sillan (linja-autoaseman) suunnasta ja laskeutuu sillalta kohden aninkaistenmäkeä ja ajaa niiden 70-80-luvun järkyttävien kivitalojen syleilyyn, on kuin olisi neuvostoliitossa, joka ikinen kerta sama fiilis, Turku ei ole mikään maailman kaunein kaupunki, vaikka buritaanisimmat Turkulaiset väittäisivät vaikka ja mitä.
Anteeksi, "hieman" eksyin aiheesta, jatkakaa, koronaestradi on vapaa =)
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.