Ahdistaako kuvaaminen koskaan?

[Ohiampuja]

No niin, nyt onkin muutoksia sitten viime postauksen.

Jatkuvaa säätöä eri kameroiden välillä on helpotettu, kun myin vanhat kamat pois ja tilalle tuli uusi OM-D M10. Eli nyt ei tarvitse miettiä minkä kameran mukaan ottaisi... objektiiveja on vielä kolme kuitenkin.

Tässä alkuvuonna tuli käytyä Tokiossa sekä Lontoossa, ja olihan se kinthaalla ettei kuvausinto taas karannut lapasesta. Varsinkin siellä Tokiossa...

Mutta viikon päästä pitäisi lähteä lasten kanssa Prahaan kolmeksi päivää ja taas mietityttää tämä valokuvaaminen. Ensin haaveilin että olisin testimielessä tehnyt koko reissun pelkkää puhelimen kameraa käyttäen, mutta kyllä noiden lasten takia pitää varmaankin panostaa hiukan parempiin matkamuistokuviin. Heillä eka kerta lentokoneessa sitten vauvavuosien.

Mutta se itse Prahan katukuvaaminen pitää varmaan jättää aika vähiin. Mutta onko kameran kantaminen Prahassa ilman kuvaamista, sama kuin alkoholisti kantaisi viinapulloa taskussa ilman huikan huikkaa.

Miksi se kultainen keskitie on niin vaikea, miksi pitää aina mennä äärilaidasta toiseen. :-)

[Hannu KH]

Harrastekuvaaminen ei ahrista.
Mitään kuvausvälineitä ei ole erikseen harrastamiseen tarvinnut hankkia, vaan työkaluista vanhimmat toimivat osaksi harrastevehkeinä.
Aika usein tulee kuvattua kännykällä.
Emännyydelle hommatulla C S110:llä kuvatessa tosin tahtoo tulla ärräpäitä, näköjään pokkariallergia puhkee päälle vähän uudemmillakin vehkeillä, känny on niin toivoton....että siltä ei tule edes mieleen vaatia soveltuvuutta kuvaamiseen.

Yleensä johonkin perhejuhliin tai vastaaviin mennessä jätän kamerat kotiin, jos ei kuvaamisesta järjestävän tahon puolelta ole muuta sovittu , paljon mukavampi kun saa keskittyä siihen oleelliseen kuvaamisen sijasta.

[Ohiampuja]

Yleensä johonkin perhejuhliin tai vastaaviin mennessä jätän kamerat kotiin, jos ei kuvaamisesta järjestävän tahon puolelta ole muuta sovittu, paljon mukavampi kun saa keskittyä siihen oleelliseen kuvaamisen sijasta.

Olipa taas Prahan keikka. Kyllä kuvausharrastuksen yhdistäminen perhelomailuun on aika haastavaa.

Ehkä se olisi vaan viisainta tunnustaa itselleen, että ei omilla harrastuksilla kannata muita ihmisiä kiusata. Tai sitten päin vastoin.

Silloin kun lähden kameran kanssa kuvamaan, niin muiden ihmisten huomioiminen kyllä äkkiä unohtuu. Taitaa olla viisainta pitää sosiaaliset tilanteen ja omat harrastukset erillään. :)

[nomad]

Olipa taas Prahan keikka. Kyllä kuvausharrastuksen yhdistäminen perhelomailuun on aika haastavaa.

Sopikaa niin, että itse kullakin on ainakin pari tuntia päivässä aikaa omille intohimoilleen. Ja jos esim haluat ottaa jonkin tietyn kuvan vaikka illankähmyssä niin sano se suoraan, kyllä aika sitten varmaan järjestyy.

Se että lähdetään porukalla kapungille/biitsille/vaellukselle ja yrität sitten keskittyä valokuvaamiseen siinä ohessa ei vain toimi. Tulee huono mieli ja huonoja kuvia. Kantapään kautta olen oppinut.

[mremonen]

Olipa taas Prahan keikka. Kyllä kuvausharrastuksen yhdistäminen perhelomailuun on aika haastavaa.

Itse yleensä näissä lähden sitten sen loman ehdoilla ja tyydyn siihen, että kuvaushommat siitä kärsii. Vähän loman pituudesta ja ryhmän koostumuksesta riippuen sitten välillä voi ottaa jonkun puoli päivää ns. omaa aikaa ja käyttää sen kuvaamiseen.

[Hannu KH]

Meidän tyttärellä oli Italiassa häät, mun tietysti piti saatella tytär kirkkoon, ja sitten ykskaks vaihtaa roolia kuvaajaksi.
Kun kirkkoharjoituksissa kysyimme, että mistä tiedämme milloin meidän pitäå lähteä kävelemään niin vastaus oli: valokuvaaja antaa merkin. Kun siihen vastasimme että minä olen kuvaaja, niin papin ja suntiota vastaavan henkilön naama loksahti auki. Kysyivät sitten että kuka kuvaa sisäänkäynnin....niin tietysti morsiamen äiti.....hyvinhän se homma sujui, vaimollakaan ei ole tapana omien lasten häissä nyyhkiä, hyvä kun käy kaupaksi.
Tyttären anopilta tuskin vastaavanlaiset tehtävät olisi onnistuneet, senverran tunteella siellä hommat vedetään.
Kyseisen tilaisuuden kuvaaminen ei ollut vastenmielistä, pääsipä seuraamaan juhlallisen lähes tunnin mittaisen tapahtuman aitiopaikalta, ei tarvinnut istua penkissä niinkuin muut.

[Aegean]

Itsepä olen huomannut, että tunteet on paljon helpompi pitää kurissa kun on kuvaustehtävä. Itse aikanaan valokuvasin kummisetäni hautajaisissa. Setäni, joka alunperin oli minua valokuvaukseen innoittanutkin.

Sitä juttua kelatessa on jälkeenpäin monet monet kerrat silmänurkat kostuneet. Mutta siinä kuvaustilanteessa täytyy sanoa, että oli elämäni "helpoimmat" hautajaiset. Etsimen läpi tilanteita kun tarkasteli ja keskittyi kuvaamiseen, niin homma hoitui helposti.

[Ohiampuja]

Se että lähdetään porukalla kapungille/biitsille/vaellukselle ja yrität sitten keskittyä valokuvaamiseen siinä ohessa ei vain toimi. Tulee huono mieli ja huonoja kuvia. Kantapään kautta olen oppinut.

Itsepä olen huomannut, että tunteet on paljon helpompi pitää kurissa kun on kuvaustehtävä.

Tästä kaksi asiaa joista olen täysin samaa mieltä. :-)