Foorumilaiset mediassa

Pipoa voi löysätä, mutta aiheen tulee liittyä jotenkin valokuvaukseen.
AnHa
Viestit: 1805
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja AnHa »

elmar kirjoitti: Helmi 03, 2022 2 : 03
mremonen kirjoitti: Helmi 01, 2022 10 : 34 Suurin uhka kuitenkin sekä Suomen susille, että Afrikan leijonille on väestönkasvu. Sen lisäksi saastuminen ja ilmastonmuutos, jotka ovat seurausta edellisestä.
Tämä on se suurin syy elinvoimaisen luonnon katoamiselle.

Etelä-Espanjan Doñana on konkreettinen esimerkki ihmisestä johtuvasta luontokadosta. Kyseessä oli Euroopan suurin kosteikko- ja luonnonsuojelualue sekä Unescon maailmanperintökohde. Suuri osa pohjoisen muuttolinnuista levähti tai talvehti alueella ja paikallisten lajien kirjo oli valtava.

Nykyään kosteikot ovat kuivuneet ja alue tyhjentynyt linnuista. Väestönkasvu, laittomien kasvimaiden kastelu, sekä rajusti kasvanut teollisuus- ja kaivostoiminta lähialueilla on kuivattanut Euroopan laajimman lintukosteikon erämaaksi: https://wwf.panda.org/wwf_news/?278091/Donana-in-danger .
Kiitos, tämä oli mielenkiintoinen kuvaus ja tilanne!
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
elmar
Viestit: 5113
Liittynyt: Marras 11, 2009 19 : 24

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja elmar »

T71 kirjoitti: Helmi 03, 2022 16 : 10 Iskikö sulle elmar itsesensuuri vai olenko pyörinyt aamun rinnakkaistodellisuudessa, jossa on hieman eri informaatio? ;)
Sori, tiivistin vain horinoita. ;)
AnHa kirjoitti: Helmi 03, 2022 16 : 39 Kiitos, tämä oli mielenkiintoinen kuvaus ja tilanne!
Arvaan että aihe kiinnostaa sua. Naputa Googleen vaikka "donana is drying" ja löydät melkoisen tarinan. WWF osti aikoinaan Espanjan valtiolta tuhansia hehtaareita maata, että Donanan kosteikoista ja ainutlaatuisesta lajirikkaudesta säästyy edes osa tuleville sukupolville. Espanja ei kunnioittanut kauppaa pätkän vertaa. Myöhemmin EU:n tuomioistuin syyttää Espanjaa EU-lakien ja -luontodirektiivien rikkomisesta, vedoten pohjaveden kohtuuttomaan poraamiseen sekä siitä johtuvaan ainutlaatuisen suojelualueen kuivumiseen.

Pari viikkoa sitten Andalucian paikallishallitus ohitti suojelualueen oikeudet sekä EU-tuomiot ja armahti laittomat mansikanviljelijät työllisyyteen vedoten. Päätökseen ei vaikuttanut lainkaan se, että viljelmien alta hakattiin luvatta n. 3000 hehtaaria uhanalaista pinja-metsää (niitä on vain E-Espanjassa), mutta myös itse viljely on täysin laitonta. Kyseessä on päätös, joka tuhoaa yhden Euroopan tärkeimmistä lintu- ja luontoalueista.

Coto Donana on Espanjan suurin kansallispuisto, Birdlife Euroopan tärkein lintuvesi, EU:n Ramsar- ja Natura 2000-suojelualue, sekä Unescon biosfääri- ja maailmanperintökohde. Sillä on kaikki statukset mitä luontoalue voi Euroopassa (maailmassa?) saada, mutta rikollinen mansikanviljely on tärkeämpää.

Edit.
Viimeksi muokannut elmar, Helmi 05, 2022 0 : 51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja T71 »

elmar kirjoitti: Helmi 04, 2022 23 : 04 Coto Donana on Espanjan suurin kansallispuisto, Birdlife Euroopan tärkein lintuvesi, EU:n Ramsar- ja Natura 2000-suojelualue, sekä Unescon biosfääri- ja maailmanperintökohde. Sillä on kaikki statukset mitä luontoalue voi Euroopassa saada, mutta rikollinen mansikanviljely on tärkeämpää.
Suomalaisena on vaikea kuvitella niitä kulttuurieroja, joita EU alueella oikeasti on. Mitä etelämmäs mennään, sitä röyhkeämmin ajetaan johon ohi kyynärpäät ylhäällä.
Rehelliset ja sinisilmäiset suomalaiset verotetaan kuiviksi. Samaan aikaan verorahoja työnnetään juuri sinne Espanjaan esim elvytysvälineen muodossa 70 miljardia euroa ja mitä tekee sosialistihallitus? Just tätä, meidän jälkeemme vedenpaisumus. Tällainen espanjalaisten toiminta johtaa täydelliseen moraalikatoon.
Noh, onneksi täällä kylmässä pohjolassa on niin kallista, että luonto säästyy, kun ei ole varaa ajella Lappiin kuvaamaan. Muutaman vuoden kun ajaa pyörällä töihin, niin saa köyhä suomalainen luonnonystävä ehkä säästettyä siihen espanjalaiseen sähköauton akkuun, jota ne niillä meidän rahoilla siellä rakentaa...
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja T71 »

Näin Lieksassa, 100km Kuhmosta etelään.
Eiköhän ne myrkytä lopulta ne sudet Kuhmossakin, kun paikalliskulttuuri on mitä on.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008590094.html

Suomen Riistakeskuksen käynnistämä selvitys on johtanut siihen, että se erottaa tehtävistään kaksi Lieksassa toiminutta niin sanottua petoyhdyshenkilöä.

Taustalla on ikävää huomiota viime vuonna herättänyt susien myrkyttämisoikeudenkäynti, jossa pääsyytetty sai joulukuussa neljän kuukauden ehdollisen tuomio luonnonsuojelurikoksesta.

Syyttäjä oli hakenut tuomiota törkeästä luonnonsuojelurikoksesta ja 16 suden myrkyttämisestä, mutta rajuin näyttö ei riittänyt käräjäoikeudelle.
©pjm
Viestit: 6515
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

T71 kirjoitti: Helmi 05, 2022 1 : 24 Suomen Riistakeskuksen käynnistämä selvitys on johtanut siihen, että se erottaa tehtävistään kaksi Lieksassa toiminutta niin sanottua petoyhdyshenkilöä.
Ei nuo kait foorumilaisia tuolla mediassa ole?
ttuplai
Viestit: 1040
Liittynyt: Helmi 17, 2013 14 : 19
Paikkakunta: Tampere

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja ttuplai »

T71 kirjoitti: Helmi 05, 2022 0 : 20
elmar kirjoitti: Helmi 04, 2022 23 : 04 Coto Donana on Espanjan suurin kansallispuisto, Birdlife Euroopan tärkein lintuvesi, EU:n Ramsar- ja Natura 2000-suojelualue, sekä Unescon biosfääri- ja maailmanperintökohde. Sillä on kaikki statukset mitä luontoalue voi Euroopassa saada, mutta rikollinen mansikanviljely on tärkeämpää.
Suomalaisena on vaikea kuvitella niitä kulttuurieroja, joita EU alueella oikeasti on. Mitä etelämmäs mennään, sitä röyhkeämmin ajetaan johon ohi kyynärpäät ylhäällä.
Rehelliset ja sinisilmäiset suomalaiset verotetaan kuiviksi. Samaan aikaan verorahoja työnnetään juuri sinne Espanjaan esim elvytysvälineen muodossa 70 miljardia euroa ja mitä tekee sosialistihallitus? Just tätä, meidän jälkeemme vedenpaisumus. Tällainen espanjalaisten toiminta johtaa täydelliseen moraalikatoon.
Noh, onneksi täällä kylmässä pohjolassa on niin kallista, että luonto säästyy, kun ei ole varaa ajella Lappiin kuvaamaan. Muutaman vuoden kun ajaa pyörällä töihin, niin saa köyhä suomalainen luonnonystävä ehkä säästettyä siihen espanjalaiseen sähköauton akkuun, jota ne niillä meidän rahoilla siellä rakentaa...
Turhaan sie täällä niistä espanjalaisista mesoat - otat fillarin alle ja poljet paikan päälle saarnaamaan. Äkkiäkös noi tapansa muuttavat, kun huomaavat suomalaisen ylivertaisen kulttuurin - espanjalaisetkaan tarvinnu ku muutaman jannun käännyttäessään inkkarit. Karjala takaisin on vaan ajattelun köyhyyttä - Suur-Suomen rajat loppuu jonnekin etelämantereelle. Ostettiin just muutamalla miljardilla hävittäjiäkin - olis silkkaa tuhlausta olla niitä käyttämättä. Onneksi sosialistit ja kapitalistit tykkää sotaleluista yhtä paljon - tulis muuten kulttuurin traditioihin katkos (ennenki oli hävittäjiä ja isoisä oli talvisodassa).

Mun veikkaus on, et kaikki kulttuurit ovat varsin sokeita omille epämääräsyyksilleen, mut varsin tarkkasilmäsiä naapurin hölmöyksille - naapurikyttääminen on niinku ihmiskunnan yhteinen supervoima. Ja kun tälle kapitalistiselle markkinataloushegemonialle ei ole enää aitoa kilpailijaa niin kukaan ei kerro mikä tässä mallissa on vikana - ole edes inkkareita, jotka osoittais eurooppalaiselle älymystölle, et mikä eurooppalaisessa ajattelussa oli pahasti pielessä. Sit jäljelle jää vaan sosialistihallitusruikkaus, vaikka sosialismipeikko on kuollu jo aikoja sitten - se on vähän niinku lastensatujen hiisi, jolla pidetään kakrut oikealla polulla - jos annat vähän nyöriä niin iso paha sosialisti tulee ja vie suomalaisen pöydästä joulukinkun ja grammarista maammelaulun - jos ei eteläeuroopan nopsat karvakädet ehdi ennen.
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja T71 »

©pjm kirjoitti: Helmi 05, 2022 8 : 58
T71 kirjoitti: Helmi 05, 2022 1 : 24 Suomen Riistakeskuksen käynnistämä selvitys on johtanut siihen, että se erottaa tehtävistään kaksi Lieksassa toiminutta niin sanottua petoyhdyshenkilöä.
Ei nuo kait foorumilaisia tuolla mediassa ole?
Ketjussa on kyse AnHasta ja AnHan kuvauskohteista.
Kumpaahan kyseinen artikkeli sivuaa?
Syttyykö mikään valo itärajalla? ;)

ttuplai kirjoitti: Helmi 05, 2022 9 : 26 Mun veikkaus on, et kaikki kulttuurit ovat varsin sokeita omille epämääräsyyksilleen, mut varsin tarkkasilmäsiä naapurin hölmöyksille - naapurikyttääminen on niinku ihmiskunnan yhteinen supervoima.

Tää on totta, mutta ei poista sitä tosiasiaa, että Espanjan sosialistihallitus on kusessa niiden 70 miljardin kanssa siksi, että ne ei millään keksi mihin ne voisi tuhlata hallituskauden aikana. Ympäristönsuojelu ei aidosti kuulu asialistalle.

OT: Ja hävittäjät myö tarvitaan, valitettavasti. Toki aina löytyy joku jonka mielestä ei tarvita ja rahat voi käyttää vaikka lisämamujen rahtaamiseen Suomeen. Siinähän menee äkkiä muutama miljardi, kun otetaan lisää elätettäviä. Toki jos ei maksa veroja ja tunne sitä tuskaa, niin asiaa on vaikea hahmottaa...
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja T71 »

Sutta olen viimeksi kuvannut vuonna 1989 Kainuussa. Seurasin pientä laumaa ja sen tekemisiä jälkien ja makuupaikkojen perusteella muutaman kuukauden aikana. Tuolloin susia oli vielä vähän ja ihmiset oli lähinnä uteliaita ja yllättyneitä, kun suteen törmäsivät. Karhujen kanssa sama juttu, ei niitä ollut kuvattavaksi kuten nykyään ja kojukuvaaminen oli vasta tuloillaan.

Nyt tilanne on toinen ja asenteet koventuneet puolin ja toisin.
Lisää susiasiasta YLEn sivuilla, jos karvaturpien elämä ja kuvaaminen kiinnostaa.

https://yle.fi/uutiset/3-12303889?origin=rss

Susipartio sai epäillyn salametsästäjän rysän päältä kiinni, mutta silti kehujat ovat vähissä – itärajalla susiviha kytee syvällä

... sitä ei varmuudella tiedetä, onko susien laiton tappaminen vähentynyt Pohjois-Karjalassa. Arviointia vaikeuttaa se, ettei tiedetä, miten paljon susia tapettiin laittomasti ennen partiokokeilua ja miten paljon niitä tapetaan nyt.

Osviittaa antaa suden kanta-arvio. Mikäli laiton tappaminen vähenee, pitäisi susikannan kasvaa myös Pohjois-Karjalassa.
ttuplai
Viestit: 1040
Liittynyt: Helmi 17, 2013 14 : 19
Paikkakunta: Tampere

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja ttuplai »

T71 kirjoitti: Helmi 05, 2022 12 : 14
OT: Ja hävittäjät myö tarvitaan, valitettavasti. Toki aina löytyy joku jonka mielestä ei tarvita ja rahat voi käyttää vaikka lisämamujen rahtaamiseen Suomeen. Siinähän menee äkkiä muutama miljardi, kun otetaan lisää elätettäviä. Toki jos ei maksa veroja ja tunne sitä tuskaa, niin asiaa on vaikea hahmottaa...
Ei niille mitään faktoihin perustuvaa syytä ole - muita syitä kylläkin. Ja 42 lentsiä on ihan yhtä hyvä vastaus määrään kuin 64:kin - kyse on puhtaasti hatusta revitystä "faktuaalisesta" tarpeesta. Mut näin politiikassa asiat ovat lähes aina - politiikassa otetaan jokin omaan ideologiaan sopiva tutkimus ja korostetaan sitä - siis poimitaan rusinat ja ollaan niin maan perusteellisen tieteellisiä. Maahanmuuton osuus menoista on aika nappikauppaa - meitin ongelma on ikäjakauma - siis eläkeläiset. Jokainen hallitus voi vuorollaan paukutella henkseleitään työllisyysprosenteilla - ne kun paranevat ihan itekseen, koska pari seuraavaa vuosikymmentä enempi siirtyy eläkkeelle kuin mitä tulee uutta työvoimaa eli sama määrä työpaikkoja kasvattaa työllisyysprosentteja. Ja Espanja painii ton samaisen ongelman kanssa - kuten myös melkoinen määrä Aasian maita. Espanja kiittää mamuista siinä missä suomalainen tomaatin ostajakin - Euroopan ruuantuotanto on aika mamuvetoista eli nojaa pitkältä muualta tuleviin persaukisiin marjan/vihannestenpoimijoihin. Ja sitä ongelmaa ei mikään veroprosentti korjaa, mut osa on nostanut juuri maahanmuuton tikunnokkaan, jotta ei tarviis keskustella mistään todellisista asioista. Sudet on ihan samanlainen nappikauppa, joka toimii politiikassa joukkojen kiihotukseen - eläinten kohdalla lihan/kalan syönti on se varsinainen ongelma - hyvin monella tasolla, mut erityisesti ympäristön tuhoamisen ja veden käytös osalta.

Veroista valitus on lähtökohtaisesti vanha virsi, eikä sille ole loppua vaikka veroprosentti olis mikä - se yhdistää kivasti kulttuureja, koska sama ruikkaus on niin Espanjassa, USAssa kuin Suomessakin. Yleensä suurin ininä tulee keskiluokasta, koska keskiluokkaisuus ei tarjoa riittävää turvaa eli siitä voi aina valua pahnan pohjalle. Siksi oikeisto rakastaa työperäisiä mamuja - ne tuovat keskiluokalle jonkun päähänpotkittavan alapuolelleen ja sitä pitkittää jonkin tovin sitä tosiasiaa, et keskiluokka tulee pienenemään ja uhka keskiluokalle on hyvinkin todellinen. Mut verojen ensisijainen tehtävä on tuloerojen tasaaminen, koska eriarvoisuus ei tunnetusti johda kovin stabiiliin yhteiskuntaan ilman masiivista väkivaltakoneistoa ja sekin on kallista - eikä se ole edes ympäristöteko. Suattaapi olla, et juuri sosialismi jossakin muodossa on se mitä kaipaamme, kun yritetään ratkaista globaaleja ympäristäongelmia - jos siis siihen jokin ratkaisu keksitään - markkinatalous sellaisenaan sitä ei ratkaise - ainakaan ajoissa. Et jos verot on suurin ongelma maailmassa niin silloin asiat ovat erittäin hyvin. Et pliis - hivenen yritystä.
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja T71 »

ttuplai kirjoitti: Helmi 05, 2022 14 : 19

Näitä asioita vois märehtiä perinjuurin, jos haluaa, mutta ei riitä aika eikä energia, vaikka vatutuskäyrä riittäisikin.
Kaikenlainen perseily ottaa kuulaan ja ne hävittäjätkin pitää hankkia siksi, että naapuri perseilee. Niillä on oikeasti myös käyttöä tunnistuslennoilla ja tietynlaista pelotevaikutusta, mutta ei meidän kannata tässä kiistellä siitä. Myös sosialistien perseily ottaa päähän, kun selvästi esim Suomessa ei osaaminen riitä ja sitten mennään ideologia edellä. Ostovoiman pienentyminen sitten näkyy toisarvoisten asioiden hoidossa, kuten susiensuojelussa. Jonkun on pakko pitää niiden puolia, kun ne ei itse sitä tee. Marginaalinen asia, mutta ongelma johtuu asenteista. Ongelmathan meiltä ei lopu, eikä kusipäät ja vaikka susien tappaminen Kainuussa ei tunnu isolta ongelmalta, niin sille sudelle se on iso ongelma.
elmar
Viestit: 5113
Liittynyt: Marras 11, 2009 19 : 24

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja elmar »

Espanjasta takaisin Kuhmoon. Oikeisiin havaintoihin ja tietoon perustuva asiallinen artikkeli Saunajärven susista > https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008577170.html .
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja T71 »

elmar kirjoitti: Helmi 06, 2022 6 : 13 Espanjasta takaisin Kuhmoon. Oikeisiin havaintoihin ja tietoon perustuva asiallinen artikkeli Saunajärven susista > https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008577170.html .
Hieno juttu. Kommenttipalstalla porisee myös aika lailla.
AnHa
Viestit: 1805
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja AnHa »

elmar kirjoitti: Helmi 04, 2022 23 : 04
AnHa kirjoitti: Helmi 03, 2022 16 : 39 Kiitos, tämä oli mielenkiintoinen kuvaus ja tilanne!
Arvaan että aihe kiinnostaa sua. Naputa Googleen vaikka "donana is drying" ja löydät melkoisen tarinan. WWF osti aikoinaan Espanjan valtiolta tuhansia hehtaareita maata, että Donanan kosteikoista ja ainutlaatuisesta lajirikkaudesta säästyy edes osa tuleville sukupolville. Espanja ei kunnioittanut kauppaa pätkän vertaa. Myöhemmin EU:n tuomioistuin syyttää Espanjaa EU-lakien ja -luontodirektiivien rikkomisesta, vedoten pohjaveden kohtuuttomaan poraamiseen sekä siitä johtuvaan ainutlaatuisen suojelualueen kuivumiseen.

Pari viikkoa sitten Andalucian paikallishallitus ohitti suojelualueen oikeudet sekä EU-tuomiot ja armahti laittomat mansikanviljelijät työllisyyteen vedoten. Päätökseen ei vaikuttanut lainkaan se, että viljelmien alta hakattiin luvatta n. 3000 hehtaaria uhanalaista pinja-metsää (niitä on vain E-Espanjassa), mutta myös itse viljely on täysin laitonta. Kyseessä on päätös, joka tuhoaa yhden Euroopan tärkeimmistä lintu- ja luontoalueista.

Coto Donana on Espanjan suurin kansallispuisto, Birdlife Euroopan tärkein lintuvesi, EU:n Ramsar- ja Natura 2000-suojelualue, sekä Unescon biosfääri- ja maailmanperintökohde. Sillä on kaikki statukset mitä luontoalue voi Euroopassa (maailmassa?) saada, mutta rikollinen mansikanviljely on tärkeämpää.

Edit.
Kiitti taustoista! Erityisen kiinnostavaa on, että WWF osti nuo maat. Kyseessä siis yksityinen suojelualue eikä kansallinen, mutta silti kansallispuisto ja Espanjan suurin sellainen.

Hyvä keissi. Kiitos jälleen jakamisesta. Tähän pitää tutustua tarkemmin.
mremonen
Viestit: 9478
Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
Paikkakunta: itähelsinki
Viesti:

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja mremonen »

T71 kirjoitti: Helmi 06, 2022 16 : 37
elmar kirjoitti: Helmi 06, 2022 6 : 13 Espanjasta takaisin Kuhmoon. Oikeisiin havaintoihin ja tietoon perustuva asiallinen artikkeli Saunajärven susista > https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008577170.html .
Hieno juttu. Kommenttipalstalla porisee myös aika lailla.
Kommentointi on aika helmeä. Sudet tulee kuulemma sisälle asti. Eipä silti, kyllähän viime syksynä tuli vedettyä kerran tai pari hieman syvempään henkeä Sipoonkorvessa, kun sysipimeässä ajoin fillarilla otsalampun valossa ja vastaan katsoi kaksi valorinkulaa. Oli kuitenkin peura tai vastaava vähemmän vaarallinen. Saarenmaalla törmäsin villisikaan, sekin aiheutti hieman ylimääräistä.

Artikkelissa hieman häiritsi se, että kuvattiin haaskalta. Miksei noiden voisi antaa olla 100% luonnonvaraisessa tilassa?
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja T71 »

mremonen kirjoitti: Helmi 07, 2022 13 : 41 Artikkelissa hieman häiritsi se, että kuvattiin haaskalta. Miksei noiden voisi antaa olla 100% luonnonvaraisessa tilassa?
Alkuperäisen kaltaisessa metsästäjävapaassa luonnossa olisi myös enemmän riistaeläimiä ja niiden haaskoja syötäväksi, joten sikäli haaskan kaltainen keinotekoinen ravintolähde on tavallaan suden luonnonmukaista ruokaa. Karhukojujen koiranruokakattaukset on eri juttu. Niissä voisi hyvin lukea sponsored by HauHau.

Lopulta Kainuun luontokuvauksen ongelmana on se, että valokuva valehtelee kuin tuhat sanaa ja kuvauskojut ovat enemmän osa elämysteollisuuta, kuin itse valokuvausta. Instassa ei luomusta saa lisäpisteitä, kun massat ostavat sitä mitä halvimmalla saa, ihan joka alalla ja joka merkityksessä.
AnHa
Viestit: 1805
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja AnHa »

elmar kirjoitti: Helmi 06, 2022 6 : 13 Espanjasta takaisin Kuhmoon. Oikeisiin havaintoihin ja tietoon perustuva asiallinen artikkeli Saunajärven susista > https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008577170.html .
Niin kuin mremonen tuossa toteaa yllä, kritiikille on paikkansa. Olen kysynyt P-Amerikasta asiaa ja siellä tähän suhtaudutaan kriittisemmin kuin meillä täällä toisella puolen merta.

Maailmalla susia ja esimerkiksi ahmoja tutkitaan menetelmällä, mitä olen itse nyt kenkälaatikkobudjetilla pyörittänyt. Siinä tutkijat ja ammattikuvaajat tekevät yhteistyötä. Suomessa tämä ei ole ollut valitettavasti mahdollista. Sanotaan vaikka niin, että jotkut asiat tulevat tänne viiveellä.
AnHa
Viestit: 1805
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja AnHa »

T71 kirjoitti: Helmi 07, 2022 14 : 12
mremonen kirjoitti: Helmi 07, 2022 13 : 41 Artikkelissa hieman häiritsi se, että kuvattiin haaskalta. Miksei noiden voisi antaa olla 100% luonnonvaraisessa tilassa?
Alkuperäisen kaltaisessa metsästäjävapaassa luonnossa olisi myös enemmän riistaeläimiä ja niiden haaskoja syötäväksi, joten sikäli haaskan kaltainen keinotekoinen ravintolähde on tavallaan suden luonnonmukaista ruokaa.
No jos nätisti laittaa, niin haaskat muuttavat susien liikkumista maastossa. Sen huomaa jokainen, kuka laittaa sukset jalkaan ja lähtee susireviirille samaan aikaan, kun jonnekin tarjotaan heille ruokaa ihmisen toimesta.

Haaska yksinkertaisesti on yksi ihmisen maankäyttö muoto samalla tavalla kuin metsäautotie, hakkuu tai ojitusoja. Maankäyttömuoto, joka muuttaa ekosysteemin dynamiikkaa.
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja T71 »

AnHa kirjoitti: Helmi 07, 2022 14 : 24 No jos nätisti laittaa, niin haaskat muuttavat susien liikkumista maastossa. Sen huomaa jokainen, kuka laittaa sukset jalkaan ja lähtee susireviirille samaan aikaan, kun jonnekin tarjotaan heille ruokaa ihmisen toimesta.

Haaska yksinkertaisesti on yksi ihmisen maankäyttö muoto samalla tavalla kuin metsäautotie, hakkuu tai ojitusoja. Maankäyttömuoto, joka muuttaa ekosysteemin dynamiikkaa.
Jäihin pudonnut tai puunhankaan hirttäytynyt hirvi on aivan samoin haaska, kuin ihmisen toimesta korpeen kuskattu vasikanruho. Molemmat vaikuttavat tietysti ekosysteemin dynamiikkaan ja susien liikkumiseen, kuten jo pelkästään ihmisen kävely metsässä tekee. Kyse on enemmän siitä, että onko siitä pitkäaikaista haittaa, että puuttuu keinotekoisesti esim auttamalla luonnon kiertokulkuun. Ihminenhän muuttaa metsästyksellä huomattavasti enemmän tätä susien käytöstä, kun saaliseläimien määrä vähenee ja toisaalta tarhaamalla lampaita metsälaitumella tehdään taas pedoille yksi tarjous, joka muuttaa susien ja karhujen käytöstä. Asia ei ole aivan noin yksioikoinen, kun kyse on vuorovaikutussuhteesta. Haaskaa en sanoisi maankäyttömuodoksi, kun kyse on puuttuvan ravintolähteen, ekosysteemin osan korvaamisesta vastaavalla tuotantoeläimellä.
Haaskan eettisyys kuvaushoukuttimena on sitten eri asia, mutta kun se auttaa tutkijoita havainnointityössä, on se sinänsä arvokas lisä pienessä paletissa.
AnHa
Viestit: 1805
Liittynyt: Elo 04, 2009 17 : 33
Viesti:

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja AnHa »

T71 kirjoitti: Helmi 07, 2022 15 : 12
Jäihin pudonnut tai puunhankaan hirttäytynyt hirvi on aivan samoin haaska, kuin ihmisen toimesta korpeen kuskattu vasikanruho. Molemmat vaikuttavat tietysti ekosysteemin dynamiikkaan ja susien liikkumiseen, kuten jo pelkästään ihmisen kävely metsässä tekee. Kyse on enemmän siitä, että onko siitä pitkäaikaista haittaa, että puuttuu keinotekoisesti esim auttamalla luonnon kiertokulkuun. Ihminenhän muuttaa metsästyksellä huomattavasti enemmän tätä susien käytöstä, kun saaliseläimien määrä vähenee ja toisaalta tarhaamalla lampaita metsälaitumella tehdään taas pedoille yksi tarjous, joka muuttaa susien ja karhujen käytöstä. Asia ei ole aivan noin yksioikoinen, kun kyse on vuorovaikutussuhteesta. Haaskaa en sanoisi maankäyttömuodoksi, kun kyse on puuttuvan ravintolähteen, ekosysteemin osan korvaamisesta vastaavalla tuotantoeläimellä.
...
Varaan oikeuden olla eri mieltä. Ihan näin ensikäden havaintojen ja toisaalta tutkimustiedon valossa.

Kuhmossa on 49 rekisteröityä haaskaruokintapaikkaa (Kuhmolainen 13.11.2020). Tämän lisäksi laittomat päälle.

Kun käytät termiä "puuttuva ravintolähde", huomautan, että boreaalinen taigaekosysteemi on oikeasti aika köyhä. Esimerkiksi hirviä ja susia on vanhassa metsässä vähemmän juuri tästä syystä ja samasta syystä siellä on suhteessa enemmän metsäpeuroja. Koko kuvio muuttuu aikalailla isojen nisäkkäiden suhteen, kun ihminen muuttaa ympäristön hakaten ja auraten ja luoden sinne esimerkiksi muille hirvieläimille ettoisemmat olot kuin metsäpeuralle. Kun sitten vertaat tilannetta johonkin aikaisempaan (puuttuva ravintolähde) törmäät shifting baselines ongelmaan, eli oliko se verrattava referenssi hyvin määritelty.
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Foorumilaiset mediassa

Viesti Kirjoittaja T71 »

AnHa kirjoitti: Helmi 07, 2022 15 : 28 Varaan oikeuden olla eri mieltä. Ihan näin ensikäden havaintojen ja toisaalta tutkimustiedon valossa.

Kuhmossa on 49 rekisteröityä haaskaruokintapaikkaa (Kuhmolainen 13.11.2020). Tämän lisäksi laittomat päälle.

Kun käytät termiä "puuttuva ravintolähde", huomautan, että boreaalinen taigaekosysteemi on oikeasti aika köyhä.
Siellä kuitenkin on hirvieläimiä suden ravinnoksi luonnostaan, mutta toki jokainen tajuaa, että tuollainen haaskamäärä on tolkuton ja palvelee vain kaupallisia kojuja ja sitä nykyistä elämysteollisuutta. Ja salametsästystä tietysti, monin tavoin jännittävä harrastus sekin.

Etelämpänä olen huomannut, että junaan törmänneet hirvet houkuttavat nopeasti korpit ja pedot paikalle ja maajussin suohonsa kaivama vasikanraato on keväällä saanut karhukuorrutuksen, mutta tämä on sitä luonnon omaa opportunismia, se ravinto käytetään mitä on saatavilla ja lajien käytös urbanisoituu koko ajan lisää, Keski-Euroopan mallin.
Mulla ei ole omakohtaista kokemusta tästä nykyisestä haaskabuumista, mitä nyt olen uutisia seurannut asian tiimoilta. En ole mikään kojukuvaaja ja haaskojen fani, mutta tietysti kuvaajana ymmärrän sen, että kuvaajan pitää hakeutua sellaiseen asemaan, josta niitä kuvia saa. Oma moraali vaan estää moiset petopotretit, ehkä kuvaa edes tikkoja ruokinnalta, syököön läskinsä rauhassa minun puolestani.
Vastaa Viestiin