Mä sanoisin, et tässä yhteydessä kyse ei ole siitä, et Espanjassa uskotaan kuvan olevan valmis suoraan kamerasta eli hinkkaamista tehdään sielläkin, mut kuva voidaan tuoda julkisuuteen aiemmin. Suomessa on lisääntynyt perfektionismi hyveenä, joka esitetään sillee hassusti, et hei mä olen perfektionisti eli ensin vähätellään, mut samaan aikaan se itseasiassa nähdään hyvänä juttuna - siit on tullut muoti-ilmiö ja tavoitetila. Musta perfektionismi on "sairaus" ja varsin vahingollista luovuudelle. Aivan samoin kuin liiallinen sommittelu ja kuvaamisen ylenmääräinen suunnittelu apsien/ohjelmien ääressä "puoliksi suunniteltu on hyvin tehty".jaava kirjoitti:Onko tässä taustalla logiikka, jossa kuva on silausta vaille valmis kun se on valotettu, ja kaikki muu olisi valheellista katsojan huijausta? (anteeksi ttuplai mun kärjistys)ttuplai kirjoitti:Eräs espanjalainen kuvasi Suomen ja sikäläisen kulttuurin eroa siten, et suomalainen hinkkaa kuvaansa takahuoneessa loputtomasti ennen kuin esittää sen muille ja espanjalainen kuvaaja takoo kuvansa ylpeänä näytille jo puolivalmiina - joka sekin mun silmin kertoo teknisyyden korostamista.
Minä haluaisin laajentaa valokuvateosten keinovalikoimaa niin, että olisi normaalia tehdä suurin osa teoksesta takahuoneessa digipimiön ääressä (jopa vuosia), poislukematta kollaaseja ja äärimmäisiä kuvamanipulaatioita.
On aivan turha ja jopa vahingollista asettaa valokuvalle vaatimusta olla tosi, kun kuvan vaikutus katsojaan on kuitenkin pääasia.
Jos ajatellaan hieman filosofisemmin, niin "tosi" on erittäin hankala käsite reaalimaailmassa. Sitä ei oikeastaan ole olemassa kuin matematiikassa (abstrakteissa tieteissä) ja uskonnoissa.
Katselin juuri aamu TV:tä, jossa oli mukana Hannu Salama, joka sai jumalanpilkkatuomion 60-luvulla (muistan olleeni hyvin tuohtunut jo tuolloin teini-ikäisenä). Kirkkohan oli näkyvin instanssi, joka halusi vetää rajaa - päätös oli 4 vuotta kuritushuonetta (sanoi itse TV-ohjelmassa) muutamasta kirjan lauseesta. Tosin tuolloin (1964?) ei enään ollut kuritushuoneita, mutta rangaistus oli vielä laissa mukana. Kertoo melkoisesta lynkkaushengestä! ... olisivat joutuneet rakentamaan Salamalle oman kuritushuoneen. Kekkonen kuitenkin armahti.
Miten on tänä päivänä: kuka määrittää sananvapauden ja ilmaisunvapauden rajat - mistä ne tulee. Määrittääkö samat tahot myös tyylin millä kuvata?
Mistä tulee moraalisäännöt, joita meidän kulttuurissa ei sovi rikkoa. Melkein jokainen suomalainenhan pitää paheksuttavana ottaa selfie, jossa taustalla juuri onnettomuudessa kuollut ihminen. Kaikkialla ei ole näin.
Kirkon ja rooman henki elää edelleen ja vaikuttaa tapaamme mieltää maailmaa. Yhtenä jäänteenä vois pitää työnteon korostamista - esim. maisemakuvauksessa hyveenä on vaeltaa räntäsateessa rinkan kanssa, vaikka se ei näkys pätkääkään lopputuloksessa (tosi se halutaan nähdä, koska työ tekijäänsä kiittää). Luovuus on kuitenkin enenpi joutilaisuutta - kykyä välttää työtä ja jättää aikaa kattoon räkimiselle. Ylenmääräinen ahkeruus palkitaan ojankaivamisessa ja riisin viljelyssä. Samoin länsimaisesta historiasta tulee omistaminen (jonka huvittavin esimerkki on maiseman tai näkymän omistaminen) ja yksilön ylikorostaminen. Tänään olemme kuitenkin siinä mielessä hankalassa tilanteessa, et meiltä puuttuu selkeä auktoriteetti (vaikkapa kirkko tai kommunistihallitus), joka kertoo kuinka olla ja ajatella - samalla meillä ei ole selkeää vihollista/johtoa jota vastaan niskuroida (kirveellä voi olla töitä, mut Lalli ei tiiä ketä pitäs lyyä). Näin olemme näennäisesti vapaampia, mutta säännöt ja ohjeet ovat entistäkin läpitunkevampia, koska niitä ei edes tunnista. Kun tähän yhditetään nopea tiedonvälitys (ja tykkäämiset) ollaan mielenkiintoisessa moraalisessa ja samalla myös taiteellisessa sääntöjen muodostuksessa - toisaalta vapaita toisaalta vieläkin vahvemmin lauman normien vietävissä. Insinööriajattelu tai näennäisrationalismi on ominaista tälle ajalle - asiat puolustellaan tutkimuksella, mittauksilla, datalla etc. mut data vaatii aina rinnalleen mallin johon sitä sovelletaan ja mallit ovat vahvasti tunnevetoisia - jopa enemmän kuin koskaan. Samaiseen insinööriajatteluun liittyy kuvan näkeminen teknisenä suorituksena ja sen pilkkominen teknisiin osiin (esim. HDR) - mittaaminen vaatii kaiken atomisoinnin. Sinänsä kuvan katsomisen kannalta HDR on täysin epärelevantti asia - aivan samoin kuin valitun pensselin karvat. Kuvan tekemisessä ne ovat valintoja ja työkaluja - ei kuvan katsomisessa. Kuvan teknisyyden korostaminen on oikeastaan hassu ilmiö, koska nykykuvissa juuri teknistä eroa ei ole - kaikki kamerat tuottavat jo autoasennolla teknisesti melkoisen hyvää kuvaa. Youtuben tutoriaaleilla perus kuvankäsittelyn oppii viikonlopussa. Siksi emme ehkä huomaa, et USAssa on enempi kuvissa kristillistä symboliikka tai kuvien lukusuunta on useimmin toinen - tai niiden tarinallisuus ammentaa enempi luonnosta kuin vaikkapa keskieuroopassa. Näemme siis ryhmiä insinöörimäisesti, koska tekniikka - ehkä tekniikasta keskustelu on sittenkin pois jostakin, koska yhteen päähän ei mahdu rajattomasti luokkia.
Mistä kaikki tulee - sanoisin, et laumaeläin tutkii koko ajan lauman signaaleja ja tällä tiedonvälitysnopeudella lauma-aivot ovat kovilla - eristäytyminen ei ole ratkaisu, mut toisaalta liian paljon laumaa on vaan liikaa. Käytännössä noin systeemiteorian kannalta kyseessä on positiivinen takaisinkytkentä ja välillä kohtuu pienikin rippeli kasvaa hetkessä aika isoksi ja siitä tulee uusi normi (kaoottinen järjestelmä) - hyvänä esimerkkinä vaikkapa äärioikeiston nousu, jonka retoriikka on aivan identtinstä kaikkialla - syynä nähtävästi samat lähtee ja samasta saavista "tiedon" ammentaminen kummallakin puolella Atlantia. Kuristushuonekin on edelleen olemassa - nykyisin meillä on Some ja laumasta eristäminen, joka toimii tehokkaana ruotuun palauttajana (samalla vaikeasti suitsittavana oikeudenjakamisen muotona, koska kukaan ei ole omasta mielestään tehnyt mitään) - toki aina voi paeta omaan kuplaansa, mut kaikissa tilanteissa sekään ei onnistu.
Jos siis veikkaus systeemin luonteesta pitää paikkansa, niin kuvauksessa on yhä vaikeampi puhua trendistä, koska muoti muuttuu nopeammin kuin sitä ehtii tarkastella (ja samalla kopioituu kaikkialle). Mut sellasena pohjavireenä on selkeästi fiktiivisen lukemisen väheneminen ja se heijastuu vahvasti empatiaan ja kykyyn nähdä symbolismia (Suomessa poikien pisatulokset sukeltavat eniten suhteessa muihin OECD-maihin eli kundit lukee sujuvasti kyl datalehdyköitä (paitsi et nekin lukee joku muu ja filmaa itsensä niitä lukemassa), mut se on aika hyödytöntä, koska data on jo wikipediassa eli Suomi-jätkillä ei kauhiasti tee mitään - varsinkaan kuvaamisessa - mikä ei lupaa hyvää noin yhteiskuntarauhan kannalta, mutta sen rikkoutuminen toki tarjoaa hyvää kuvamatskua (aivan kuten poliitikot pitävät standup-koomikot leivässä kiinni).
