Valokauvausliikkeiden alamäki

Pipoa voi löysätä, mutta aiheen tulee liittyä jotenkin valokuvaukseen.
erilainen
Viestit: 1022
Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
Paikkakunta: pårvåå

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja erilainen »

aikaarska kirjoitti: Marras 21, 2023 10 : 46 Mikkelin kameraliike on tehnyt asioita oikein. Olen huomannut saman. Olen itsekin tilannut sieltä parin tonnin edestä tavaraa reilun vuoden aikana, vaikka asun pääkaupunkiseudulla...

Olen mm. ostanut kaukoputken, objektiivin ja kameran sekä tarvikkeita.

Hyvä liike, hyvä asiakaspalvelu ja järkevät hinnat. Käytettyjenkin valikoima on kasvanut reilusti.
sama.

tosin asiointiini mikkeliläisten kanssa vaikutti suuresti se että heillä oli käytettynä minulle the most himotuin objektiivi, 200 mm l canon. kauppa-aktiota ei myöskään haitannut palvelualttius, ystävällisyys ja osittaisrahoitusmahdollisuus.

mitenkään väheksymättä kameraliikettä, täytyy totuuden nimessä sanoa että olisin kyllä tehnyt kaupat minkä liikkeen kanssa hyvänsä. pääosassa oli kuitenkin lasi.

mutta kaikin puolin tyytyväinen, iso peukku mikkeliin.
kaikki kuvat on jo otettu
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
temama
Viestit: 10641
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja temama »

Maffer kirjoitti: Marras 21, 2023 11 : 08 Kameraliike on kasvanut koska se on suurentanut Swap It -kapasiteettiaan
Matti Maffers - ei hätää. Toi swap It on vain nykyajan nimitys samalla toiminnalle mitä on tehty varmaan niin kauan kun Suomessa on myyty kameravehekeitä!
Eli vaihtolaitteet. Kauppa ottaa vanhoja laitteita vaihdossa ja maksaa siitä hyvityksen kun ostaa uutta tai käytettyä.
Parempi swap it, kun ei sitä ollenkaan. Kaikki ei itse jaksa myydä vanhoja laitteitaan, vaikka niistä yleensä saakin joku 10-30% enemmän kun itse myy.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
T71
Viestit: 3600
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Valokuvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja T71 »

Viimeisen vuosikymmenen aikana on tapahtunut kamera-alan suurin murros koskaan ja myyntipalstat pursuilevat lähes uutta ja vähän käytettyä, mutta teknisesti jo vanhentunutta kameratavaraa ja uutta menee kiihtyvään tahtiin. Lisäksi vloggaajien ja muiden videoharastajien määrän räjähdysmäinen nousu on kirittänyt tarvikemyynnin totaaliseen ennätykseen, mutta kauppa keskittyy muutamille liikkeille ja pienet kameraliikkeet toimivat usein myös valokuvaamoina ja niistä haetaan paperikuvien ohella kunnollisia passikuvia ja hääkuvauksia yms. Toki suuri osa kuvausharrastuksen kasvusta tulee puhelinkuvaajilta, mutta tässä toimii tietty porttiteoria ja osa aloittaa innostuttuaan tämän meille monille tutun välinekierteen.
oktantti
Viestit: 656
Liittynyt: Tammi 10, 2005 23 : 11
Paikkakunta: Nummela
Viesti:

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja oktantti »

Kameraliike.fi:lle peukkua myös täältä suunnalta, kovasti on viime vuosina tehty kauppaa sekä suoraa rahalla että vaihtolaitteiden kanssa. Hienosti on homma toiminut.

Nykyisin tahtoo tuo käytettyjen kauppa hieman sakata yksityishenkilöiden kesken, jos sitä vertaa vaikkapa kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen. Tähän lienee syynä se, että kameraliikkeiden vaihtolaitetarjonta on nykyisin varsin hyvä ja usein liikkeestä ostaminen koetaan turvallisemmaksi kuin ostaminen "tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä". Liikkeet myös maksavat varsin käyvän hinnan sellaisista objektiiveista, joille on kysyntää, esim. Sonyn GM-sarjalaiset.
habannaama
Viestit: 5403
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Juuri tuli tilattua Kameraliike.fi:stä aikuisille tyttärille uudet kamerat joululahjaksi, koska sieltä sain sopivilla oheishärpättimillä sopivaan hintaan ne, mitä olin etsimässä.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
Maffer
Viestit: 22617
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Eiääh. Kunnon luurit vaan ja jalustat joulukahjaksi :/
aikaarska
Viestit: 12940
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

Maffer kirjoitti: Marras 21, 2023 18 : 02 Eiääh. Kunnon luurit vaan ja jalustat joulukahjaksi :/
Ei oo enää cool. Hyvä vaan, että nuorempi sukupolvi oppii valokuvaamaan oikeilla kameroilla. Ehtii sitä mobiililaitteilla kuvata sitten myöhemminkin.

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
habannaama
Viestit: 5403
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Maffer kirjoitti: Marras 21, 2023 18 : 02 Eiääh. Kunnon luurit vaan ja jalustat joulukahjaksi :/
Rakastan lapsiani, en vihaa...
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
Maffer
Viestit: 22617
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Nyt luiskahtaa vahvasti heti alkuun varustelukierteelle.
habannaama
Viestit: 5403
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Maffer kirjoitti: Marras 21, 2023 18 : 38 Nyt luiskahtaa vahvasti heti alkuun varustelukierteelle.
Kuuluu vanhemmuuteen kasvattaa lapsista kunnon kuvaa.., ei kun kansalaisia , jotka laittavat rahan kiertämään :mrgreen:
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
mvert
Viestit: 1853
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja mvert »

Aika harvoja liikkeitä tullut itse käytettyä. Digitarvike ja Rajala eniten rahojani vienyt. Kuva-Järvinen ei nikotellut ollenkaan kieron RF 28-70mm f/2L kanssa ja vaihtoivat sen uuteen ilman mitään mutinoita ja olisin heiltä myös jatkossa tilannut, jos Canon niille laitteita toimittaisi.

Digitarvikkeesta jäi vuosia sitten hyvä kuva, kun tilasin Canonin 5D4:n heti sen tultua myyntiin ja olivat laittaneet ilmeisesti verottoman hinnan kameralle pieneksi toviksi. Joku epämääräisempi toimija olisi varmaan yrittänyt perua kaupan. Sain kameran sieltä silloin noin 400€ muita kauppoja halvemmalla pian julkaisun jälkeen.

Rajalasta on myös tullut tehtyä ihan kunnon löytöjä alesta. Viimeisin TS-E 50mm puoleen hintaan. Muutaman kerran olisi toki saman ostoksen saanut kuukautta myöhemmästä alesta vielä pari satasta halvemmalla.
mvert
Viestit: 1853
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja mvert »

Sitä vähän kyllä pelkään, että valmistajat ohittaa jatkossa jälleenmyyjät kokonaan ja myyvät kamerat ainoastaan oman kaupan kautta. Autokauppahan on ilmeisesti jo osin tähän malliin mennyt.
JL Anttola
Viestit: 1722
Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Ennen eläkkeelle siirtymistä - joskus kauan sitten - olin palkkatöissä. Pidin itsestään selvyytenä, että minulle maksetaan siitä, mitä teen. Joko jonkun sopimuksen - muitten tekemän - mukaan, tai henkilökohtaisen neuvottelun mukaan. Ajankäytön, tuloksen tai molempien mukaan.

Jos käytettyä tavaraa kauppaa itse, joutuu vastaamaan kyselyihin, kertomaan tuotteesta, keskustelemaan hinnasta, ja mahdollisesti pakkaamaan, postittamaan, kestämään tyhmiä kysymyksiä ja erilaisia "renkaanpotkijoita" jne... Jos joku tekee sen kaiken minun puolestani, millä perusteella minä voisin vaatia tai edes toivoa, että hän tekee sen ilmaiseksi?

Eikös se ole itsestään selvyys, että itse myymällä on saatava enemmän kuin ulkoistamalla se työ jonkun muun tehtäväksi? Pääsääntöisesti vielä se joku muu ottaa kantaakseen kaiken kaupankäyntiin liittyvän riskin tässä tapauksessa.

Olen muutamia kamerahärpäkkeitä myynyt itse - uusia rungon mukana tulleita ja itselle tarpeettomaksi nähtyjä objektiiveja lähinnä, silloinhan ei itse tuotteen osalta ole mitään epäselvää siitä, mikä tässä on vaihtamassa omistajaa. Yleisesti mieluusti maksan siitä, etten joudu tuota ikävää ruljanssia itse tekemään.

Jaakko
Maffer
Viestit: 22617
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Mut se mikä noista vaihtobisneksistä ny puuttuu yleisesti on suora osto kuluttajalta ilman että vaihtaa mihinkään. Rahala on tehnyt suoraostoja, mutta vain muilta yrittäjiltä. Kameratori kyllä tekee tätä myös kuluttajilta, mutta lienee uniikki sen suhteen Suomessa. Nyt on on tuota kameraromua omissa nurkissa, mut hieman sellaista osastoa mikä ei niin kiinnosta ketään. Ehkä Fuji X100V vois mennä myyntipalstalla vielä.
habannaama
Viestit: 5403
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Maffer kirjoitti: Marras 22, 2023 12 : 33 Mut se mikä noista vaihtobisneksistä ny puuttuu yleisesti on suora osto kuluttajalta ilman että vaihtaa mihinkään. Rahala on tehnyt suoraostoja, mutta vain muilta yrittäjiltä. Kameratori kyllä tekee tätä myös kuluttajilta, mutta lienee uniikki sen suhteen Suomessa. Nyt on on tuota kameraromua omissa nurkissa, mut hieman sellaista osastoa mikä ei niin kiinnosta ketään. Ehkä Fuji X100V vois mennä myyntipalstalla vielä.
Kyllä nuo X100V:t liikkuu, riippuen toki hintapolitiikasta.

Lähinnä tulee mieleen ajankohta myynnille, jos miettii lähestyvää joulua, että kuinka jopa intohimoisesti harrastavat laittavat omat hankinnat jäihin, koska priorisoivat menoeränsä "joulu edellä".
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
JL Anttola
Viestit: 1722
Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Asuin lapsuuteni kauppalan vuokrakasarmissa, 24 perhettä, toista sataa lasta siinä piirissä. Ruokakauppoja kävelymatkan päässä kaksi, toinen osuusliike, toinen yksityinen. Osa porukasta kävi pelkästään osuusliikkeessä, koska yksityinen kauppias ottaa voittoa...

Tässä syy, miksi kamerakauppiaat nihkeästi mainostavat ostavansa käytettyjä kameroita. Kun sillä hintaa, mikä kauppiaan kannattaisi kamerasta maksaa, ei juuri kukaan kameran omistaja omaansa myy...
Maffer
Viestit: 22617
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Kyllä myy. Se et laittaisin X100V:n foorumille renkaanpotkimislistalle, säästän hermoja myymällä sen Kameratorille. Lisäksi Ktori maksoi GFX-setistä enemmän mitä Rahala tai Kameraliike olis vaihdossa antanut.
aikaarska
Viestit: 12940
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

Kameratorilla on se etu, että myyvät paljon myös ulkomaille. Ehkä siksi pystyvät maksamaan kilpailukykyisen hinnan käytetyistä.
Kun ajattelee Suomen asukasmäärää, niin loppujen lopuksi meillä on aika hyvä tilanne valokuvausliikkeiden suhteen...Vaikka varsinainen kulta-aika taitaakin olla muisto vain.

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
iikkoo
Viestit: 661
Liittynyt: Heinä 01, 2008 15 : 12

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja iikkoo »

JL Anttola kirjoitti: Marras 22, 2023 11 : 36 Ennen eläkkeelle siirtymistä - joskus kauan sitten - olin palkkatöissä. Pidin itsestään selvyytenä, että minulle maksetaan siitä, mitä teen. Joko jonkun sopimuksen - muitten tekemän - mukaan, tai henkilökohtaisen neuvottelun mukaan. Ajankäytön, tuloksen tai molempien mukaan.

Jos käytettyä tavaraa kauppaa itse, joutuu vastaamaan kyselyihin, kertomaan tuotteesta, keskustelemaan hinnasta, ja mahdollisesti pakkaamaan, postittamaan, kestämään tyhmiä kysymyksiä ja erilaisia "renkaanpotkijoita" jne... Jos joku tekee sen kaiken minun puolestani, millä perusteella minä voisin vaatia tai edes toivoa, että hän tekee sen ilmaiseksi?

Eikös se ole itsestään selvyys, että itse myymällä on saatava enemmän kuin ulkoistamalla se työ jonkun muun tehtäväksi? Pääsääntöisesti vielä se joku muu ottaa kantaakseen kaiken kaupankäyntiin liittyvän riskin tässä tapauksessa.

Olen muutamia kamerahärpäkkeitä myynyt itse - uusia rungon mukana tulleita ja itselle tarpeettomaksi nähtyjä objektiiveja lähinnä, silloinhan ei itse tuotteen osalta ole mitään epäselvää siitä, mikä tässä on vaihtamassa omistajaa. Yleisesti mieluusti maksan siitä, etten joudu tuota ikävää ruljanssia itse tekemään.

Jaakko
🏆🏆🎖️🎖️🎖️ ja vielä papukaijamerkki, kun oon itsekin ollu myyjänä kuin myös yhtä aikaa ostojana. Renkinä, en yrittäjänä. Paitsi ei siinä paljoo eroa ollut😁 Joo, että en oo ollut autokauppiaana.
©pjm
Viestit: 6444
Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08

Re: Valokauvausliikkeiden alamäki

Viesti Kirjoittaja ©pjm »

Osalainaus Fotonordicin ilmoituksesta:

"Maailma se jatkaa kulkuaan melkoisessa myllerryksessä ja tulevaisuus näyttäisi edelleen olevan täynnä kysymysmerkkejä. Siksi joudummekin harmiksemme kertomaan, että Fotonordicin Helsingin myymälä suljetaan vuodenvaihteeseen mennessä."
Vastaa Viestiin