Ukraina & Putin kuvaajien pohtimana. Yhden miehen sota.

Pipoa voi löysätä, mutta aiheen tulee liittyä jotenkin valokuvaukseen.
habannaama
Viestit: 5432
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja habannaama »

Ajattelen varmaan liian kapeakatseisesti, kun pohdin että eletään sentään vuotta 2022 ja täten kun tällainen tavan tallaajallekin on päivän selvää se, että Venäjän kokoisella maalla olisi moiveet ollut kehittyä luonnonvaroja ja demokratiaa kehittämällä vaikka minkälaiseksi suurmahdiksi, mutta kun se sarka on käytännön tasolla jätetty täysin hyödyntämättä, niin on täysin päivänselvää, että kyseisen maan valtionjohdossa on henkilöitä, joiden ainut intressi on asua ja elää "kuplassa/lasipalatsissa", jossa kaiken keskiössä on vain ja ainoastaan se oma napa ja omalla vallantunteella hekumointi.

En vaan jaksa ymmärtää, miten vieläkin Venäläinen mentaliteetti on niin kauas menneisyyteen pohjautuva, ettei siitä vuosisatoja vanhoista ideologioista osata päästää irti ja suunnata se katse tulevaisuuteen, siis siihen rakentavaan sellaiseen, täysin käsittämätöntä.

Sääli kun valtiovallassa vaikuttaa henkilö/henkilöitä, jotka eivät tiedosta sitä, että heidän tärkein ja ainut tehtävänsä on ylläpitää/edistää kansalaistensa hyvinvointia ja tämänkaltainen toiminta ei sitä ole.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja T71 »

Niin, mikäs siellä toisten rahoissa rypeä ja perseillä ja välillä ammuskella siviilejä naapurimaissa, kun kansainyhteisö on niin ymmärtäväinen.
Tää on aika vanha, mutta ah aina niin ajankohtainen:

https://youtu.be/2Whrat_Rn0I?t=6
spege
Viestit: 11330
Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
Paikkakunta: Suur-Sawo

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja spege »

Mikäli haluaa ymmärtää Putinin nykyisiä toimia, pitää palata ajassa yli 30 vuotta taaksepäin. Putin oli toiminut silloin 16 vuoden ajan Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:n upseerina. Hän on siis kylmän sodan kasvatti, jolle näytteleminen, valehteleminen ja väkivalta ongelmanratkaisukeinona kuuluivat työnkuvaan.

Putin otti Neuvostoliiton romahtamisen ja sen myötä Venäjän geopoliittisen vaikutusvallan valtavan heikkenemisen erittäin raskaasti. Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin näki Putinin kyvyt silloisen sekasortoisen Venäjän rauhoittajana ja nosti 1990-luvulla muun muassa Pietarin apulaispormestarina ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n johtajana toimineen Putinin ensin Venäjän pääministeriksi ja vuosituhannen vaihteessa presidentiksi.

Jo varsin pian presidentiksi nousunsa jälkeen Putin toi puheissaan voimakkaasti esille näkemyksensä, että Neuvostoliiton romahtaminen oli maailmanhistorian pahin geopoliittinen katastrofi. Näkemyksiään hän perusteli mielestäni Venäjän näkökulmasta aiheellisesti sotilasliitto Naton jatkuvalla laajenemisella Itä-Euroopassa entisiin Neuvostotasavaltoihin, kuten Viroon, Latviaan ja Liettuaan sekä kylmän sodan aikana vallinneen, rauhan taanneen kauhun tasapainon katoamisella.

Vuosien mittaan Putinin äänenpainot ovat tässä asiassa vain koventuneet. Hänelle ja monelle muulle nykyiselle Venäjän korkea-arvoiselle johtajalle tämä ongelma on ollut jo kauan ulkopolitiikassa ylivoimaisesti tärkein asia. Putin yritti ratkaista ongelmaa ensin diplomaattisesti, mutta ei saanut alun perin Neuvostoliitoa ja Venäjää vastaan perustetulta sotilasliitto Natolta ja sen tukipilarilta Yhdysvalloilta mitään konkreettisia myönnytyksiä Naton itälaajenemisen pysäyttämiseksi.

Kun Natolle puhuminen alkoi tuntumaan samalta kuin sahapukille puhuminen, Putin ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa sodan Ukrainassa, luodakseen Moskovan länsipuolelle riittävän suuren suojavyöhykkeen Naton, ennen kaikkea Yhdysvaltojen luomaa sotilaallista uhkaa vastaan.

Koska tämä asia on hallinnut Putinin ajatuksia jo vuosikymmeniä, en usko että hän enää perääntyy tieltä jolle on lähtenyt. Entisenä KGB-everstinä hän on valmis laittamaan tässä asiassa likoon oman elämänsä lisäksi miljoonien muidenkin ihmisten elämän, taistelemaan loppuun asti, voittoon tai kuolemaan saakka.
Viimeksi muokannut spege, Helmi 28, 2022 23 : 10. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja T71 »

spege kirjoitti: Helmi 28, 2022 22 : 56 Näkemyksiään hän perusteli mielestäni Venäjän näkökulmasta aiheellisesti sotilasliitto Naton jatkuvalla laajenemisella Itä-Euroopassa entisiin Neuvostotasavaltoihin, kuten Viroon, Latviaan ja Liettuaan sekä kylmän sodan aikana vallinneen, rauhan taanneen kauhun tasapainon katoamisella.
No, kauhun tasapaino on palannut. Onko nyt kivaa?
NATO on puolustusliitto. Pitää ymmärtää, että neuvostoajoista lähtien venäläisten paras ase on ollut arvaamattomuus ja juuri siitä syystä maailmassa on helvetisti aseita. Se porukka on täysin sekopäistä sakkia, ollut vuodesta kivi ja kirves.
temama
Viestit: 10726
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Viesti Kirjoittaja temama »

T71 kirjoitti: Helmi 28, 2022 23 : 08

Hyvin ja ytimekkäästi kirjoitettu. Tosin luulisi, että jotakin kehitystä olisi tapahtunut vuodesta kivi&kirves, mutta näköjään liian hitaasti ja vähän. Uudella sukupolvelal olisi varmasti tuoreempia ajatuksia, venäjälläkin.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
temama
Viestit: 10726
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja temama »

spege kirjoitti: Helmi 28, 2022 22 : 56
Vuosien mittaan Putinin äänenpainot ovat tässä asiassa vain koventuneet. Hänelle ja monelle muulle nykyiselle Venäjän korkea-arvoiselle johtajalle tämä ongelma on ollut jo kauan ulkopolitiikassa ylivoimaisesti tärkein asia. Putin yritti ratkaista ongelmaa ensin diplomaattisesti, mutta ei saanut alun perin Neuvostoliitoa ja Venäjää vastaan perustetulta sotilasliitto Natolta ja sen tukipilarilta Yhdysvalloilta mitään konkreettisia myönnytyksiä Naton itälaajenemisen pysäyttämiseksi.

Kun Natolle puhuminen alkoi tuntumaan samalta kuin sahapukille puhuminen, Putin ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa sodan Ukrainassa, luodakseen Moskovan länsipuolelle riittävän suuren suojavyöhykkeen Naton, ennen kaikkea Yhdysvaltojen luomaa sotilaallista uhkaa vastaan.

Koska tämä asia on hallinnut Putinin ajatuksia jo vuosikymmeniä, en usko että hän enää perääntyy tieltä jolle on lähtenyt. Entisenä KGB-everstinä hän on valmis laittamaan tässä asiassa likoon oman elämänsä lisäksi miljoonien muidenkin ihmisten elämän, taistelemaan loppuun asti, voittoon tai kuolemaan saakka.
Tämäkin hyvin kirjoitettu. Ongelma koko Putinin ajattellussaonkin kangistuminen vanhoihin kaavoihin. Ihan sama onko vanhan koulunkunnan KGB -kasvatti, niin järjen käyttö sallittu. Kukaan ei oikeasti ole uhannut Venäjää! Miksi NATOn pitäisi kuunnella lähinnä omissa traumoissaan kieriskelevää häikäilemätöntä pikku diktaattoria? Ongelma on, että lähinnä Venäjä on se joka uhittelee. Tottakai Jenkkien harrastama sotaisa maailmanpoliisi toiminta on ymmärrettävästikin ärsyttänyt Venäjää (välillä ärsyttänyt meikäläistäkin), mutta Jenkit ovat kuitenkin kunnioittaneet Venäjän asemaa, eivätkä uhanneet sitä millään tavalla sotilaallisesti.

Välillä mua jopa säälittää miten Putin ajautui näin epätoivoisille urille. Koska asiat olisivat voineet mennä huomattavasti paremminkin, Venäjästä olisi tullut avoimempi vapaampi ja ystävällisempi yhteiskunta - ja Putin olisi voinut jopa viettää eläkepäivänsä jonkinlaista kunnioitusta nauttien. Nyt tämä kaikki on vedetty pöntöstä alas.Putin on umpikujassa. Ihan sama vaikka tulisi ydinsota. Venäjä ei voita sitäkään, tosin ei kukaan muukaan.
Minusta tuntuu, että Kiinasta tulee tämän pattitilanteen ratkaisija. Jos Venäjän ainut ns. kaveri ryhtyy laittamaan kapuloita Putinin rattaisiin, niin Venäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin rauhoittua.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
habannaama
Viestit: 5432
Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja habannaama »

spege kirjoitti: Helmi 28, 2022 22 : 56 Mikäli haluaa ymmärtää Putinin nykyisiä toimia, pitää palata ajassa yli 30 vuotta taaksepäin. Putin oli toiminut silloin 16 vuoden ajan Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:n upseerina. Hän on siis kylmän sodan kasvatti, jolle näytteleminen, valehteleminen ja väkivalta ongelmanratkaisukeinona kuuluivat työnkuvaan.

Putin otti Neuvostoliiton romahtamisen ja sen myötä Venäjän geopoliittisen vaikutusvallan valtavan heikkenemisen erittäin raskaasti. Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin näki Putinin kyvyt silloisen sekasortoisen Venäjän rauhoittajana ja nosti 1990-luvulla muun muassa Pietarin apulaispormestarina ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n johtajana toimineen Putinin ensin Venäjän pääministeriksi ja vuosituhannen vaihteessa presidentiksi.

Jo varsin pian presidentiksi nousunsa jälkeen Putin toi puheissaan voimakkaasti esille näkemyksensä, että Neuvostoliiton romahtaminen oli maailmanhistorian pahin geopoliittinen katastrofi. Näkemyksiään hän perusteli mielestäni Venäjän näkökulmasta aiheellisesti sotilasliitto Naton jatkuvalla laajenemisella Itä-Euroopassa entisiin Neuvostotasavaltoihin, kuten Viroon, Latviaan ja Liettuaan sekä kylmän sodan aikana vallinneen, rauhan taanneen kauhun tasapainon katoamisella.

Vuosien mittaan Putinin äänenpainot ovat tässä asiassa vain koventuneet. Hänelle ja monelle muulle nykyiselle Venäjän korkea-arvoiselle johtajalle tämä ongelma on ollut jo kauan ulkopolitiikassa ylivoimaisesti tärkein asia. Putin yritti ratkaista ongelmaa ensin diplomaattisesti, mutta ei saanut alun perin Neuvostoliitoa ja Venäjää vastaan perustetulta sotilasliitto Natolta ja sen tukipilarilta Yhdysvalloilta mitään konkreettisia myönnytyksiä Naton itälaajenemisen pysäyttämiseksi.

Kun Natolle puhuminen alkoi tuntumaan samalta kuin sahapukille puhuminen, Putin ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa sodan Ukrainassa, luodakseen Moskovan länsipuolelle riittävän suuren suojavyöhykkeen Naton, ennen kaikkea Yhdysvaltojen luomaa sotilaallista uhkaa vastaan.

Koska tämä asia on hallinnut Putinin ajatuksia jo vuosikymmeniä, en usko että hän enää perääntyy tieltä jolle on lähtenyt. Entisenä KGB-everstinä hän on valmis laittamaan tässä asiassa likoon oman elämänsä lisäksi miljoonien muidenkin ihmisten elämän, taistelemaan loppuun asti, voittoon tai kuolemaan saakka.
Tämän yhtälön kyllä ymmärtää, kun ajattelee että Putin on kuin ravihevonen laput silmillä, jolloin se katseen sektori on kuin katsoisi kameran etsimen läpi, kun mountissa on kiinni 1200mm:nen, objektiivi, siinä ei ole sijaa laajemmalle näkemykselle, ei sitten millin milliä.

Siltikin tuo kuulostaa siltä kuin tuollaista pitäisi ymmärtää, mutta kun ei pidä ja tällä tarkoitan sitä, että kun ei kuitenkaan eletä enää "pimeää keskiaikaa", jolloin oikeasti luultiin että noitia on olemassa ja maapallo on laidalta tippuu ties minne, vaan nyt eletään sitä aikaa ihmisen historiassa, jolloin tietoa ja faktaa on saatavilla jopa tällaiselle sivistymättömälle kouluttamattomalle Turkulaiselle, niin miksei sitten henkilölle, joka jo asemansa puolesta kokenut ja nähnyt huomattavan paljon enemmän kuin monikaan tulee eläissään kokemaan.
Tällaiselle ihmiselle olisi luullut puhtaan elämänkokemuksensa puolesta jo kehittyneen sellainen katsontakanta asioihin, että tähän(kään) tilanteeseen ei olisi ajauduttu, koska sen Nato-kammon sijaan jos ja kun olisi tosiaan lähtenyt sille aidolle kehityksen ja solidaarisuuden tielle, niin mitään Nato-uhkakuvaa ei edes olisi tarvinnut miettiä.

Jos nyt supistetaan ajatusmallia ainoastaan Euroopan mittakaavaan, niin montakohan historiallisesti agressiivista valtiota täältä löytyy ja kun vielä mietitään näiden valtioiden asevoimia ja sitä potentiaalia yhdistettynä siihen historian havinaan versus agressiivisuus, niin kyllä eittämättä suurin sivistymätön potentiaalinen "koulukiusaaja" porukasta nousee esille ja se on Venäjä.
Onhan tuolla Saksallakin omat meriittinsä, mutta sillä erolla, että Saksa irrotti negatiivisen painolastinsa ja jatkoi sivistyneisyyden demogratian tiellä itseään kehittäen, kun taas Venäjä jatkoi kuin ravihevonen laput silmillä.

On pakko myöntää, mutta jossain kohtaa vuosien varrella itsekin luullut, että Venäjä olisi siirtymässä pikkuhiljaa kohti demokratiaa ja sivistystä, mutta ikävä kyllä luulo ei ole tiedon väärti.
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
spege
Viestit: 11330
Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
Paikkakunta: Suur-Sawo

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja spege »

T71 kirjoitti: Helmi 28, 2022 23 : 08
spege kirjoitti: Helmi 28, 2022 22 : 56 Näkemyksiään hän perusteli mielestäni Venäjän näkökulmasta aiheellisesti sotilasliitto Naton jatkuvalla laajenemisella Itä-Euroopassa entisiin Neuvostotasavaltoihin, kuten Viroon, Latviaan ja Liettuaan sekä kylmän sodan aikana vallinneen, rauhan taanneen kauhun tasapainon katoamisella.
No, kauhun tasapaino on palannut. Onko nyt kivaa?
NATO on puolustusliitto. Pitää ymmärtää, että neuvostoajoista lähtien venäläisten paras ase on ollut arvaamattomuus ja juuri siitä syystä maailmassa on helvetisti aseita. Se porukka on täysin sekopäistä sakkia, ollut vuodesta kivi ja kirves.
Niin kauan kuin ihmiset ovat järjestäytyneet heimoiksi ja myöhemmin yhteiskunniksi ja valtioiksi, on ollut sotia. Maailmanhistoria on täynnä sotia, joita on aloitettu pienemmistäkin syistä kuin nykyinen Ukrainan sota. Itse asiassa toisen maailmansodan jälkeinen lähes 80 vuotta kestänyt rauhan, talouskasvun ja hyvinvoinnin aika Euroopassa on ollut harvinaisen pitkä. Ainakin osittain sen mahdollisti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton muodostama geopoliittinen voimatasapaino.

Elämä on ollut Euroopassa pitkään monille melko kivaa, mutta muualla maailmassa, kuten Lähi-idässä ja Afrikassa on käyty viime vuosikymmeninä sitäkin enemmän sotia, joissa kenelläkään ei ole ollut kivaa. Yhtenä esimerkkinä Irakin sota vuonna 2003, jonne Yhdysvallat hyökkäsi Saddam Husseinin joukkotuhoaseisiin vedoten, vaikka niiden olemassaolo osoittautui myöhemmin täysin keksityksi jutuksi. Monet Afrikan sodat eivät ylitä länsimaissa edes uutiskynnystä.

Mitä Natoon tulee, tietysti se on monien länsimaalaisten mielestä puolustusliitto. Venäjällä sen olemassaolo ja uhka koetaan kuitenkin täysin toisin, koska Nato perustettiin vuonna 1949 puhtaasti Neuvostoliittoa vastaan. Venäläiset muistavat myös erittäin hyvin kaikki länsimaista tulleet suurhyökkäykset, joiden tarkoitus on ollut valloittaa, jopa tuhota joko Venäjä tai Neuvostoliitto. Ruotsin Kaarle XII vuonna 1708, Ranskan Napoleon vuonna 1812 ja Saksan Hitler vuonna 1941.

Vaikka Venäjä voitti suurin uhrauksin kaikki nämä suursodat, syvä epäilys länsimaiden aikeita ja erityisesti nykyistä Natoa kohtaan elää siellä täysin ymmärrettävästi edelleen ja tulee elämään jatkossakin, ei pelkästään Putinin ajatuksissa.
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
mremonen
Viestit: 9478
Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
Paikkakunta: itähelsinki
Viesti:

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja mremonen »

spege kirjoitti: Helmi 28, 2022 22 : 56 Mikäli haluaa ymmärtää Putinin nykyisiä toimia, pitää palata ajassa yli 30 vuotta taaksepäin. Putin oli toiminut silloin 16 vuoden ajan Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:n upseerina. Hän on siis kylmän sodan kasvatti, jolle näytteleminen, valehteleminen ja väkivalta ongelmanratkaisukeinona kuuluivat työnkuvaan.
Jep. Näinhän se on.
Vuosien mittaan Putinin äänenpainot ovat tässä asiassa vain koventuneet. Hänelle ja monelle muulle nykyiselle Venäjän korkea-arvoiselle johtajalle tämä ongelma on ollut jo kauan ulkopolitiikassa ylivoimaisesti tärkein asia. Putin yritti ratkaista ongelmaa ensin diplomaattisesti, mutta ei saanut alun perin Neuvostoliitoa ja Venäjää vastaan perustetulta sotilasliitto Natolta ja sen tukipilarilta Yhdysvalloilta mitään konkreettisia myönnytyksiä Naton itälaajenemisen pysäyttämiseksi.

Kun Natolle puhuminen alkoi tuntumaan samalta kuin sahapukille puhuminen, Putin ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa sodan Ukrainassa, luodakseen Moskovan länsipuolelle riittävän suuren suojavyöhykkeen Naton, ennen kaikkea Yhdysvaltojen luomaa sotilaallista uhkaa vastaan.
Yrittikö Putin aidosti ratkaista asiaa diplomaattisesti ja jos yrittikin niin miten ja millä tavoitteella? Minkähän vuoksi entisen Neuvostoliiton alusvaltiot liittyivät Natoon heti kun se oli mahdollista? Vaikka Neuvostoliitossa olo oli ollut niin auvoista ja ihanaa.

Nato on kuitenkin edelleen ainoa vastavoima Venäjälle. Jos Baltian maat eivät olisi liittyneet Natoon, Putin/Venäjä olisi napsinut ne yksitellen takaisin omaan etupiiriinsä. Ja etupiirin ainoa tarkoitus on suojata Venäjää sotilaallisesti. Ei Venäjällä ole koskaan ollut kiinnostusta tai halua esimerkiksi kehittää näitä valtioita yhtään mihinkää. Tallinnassa haisisi edelleen kivihiili, jos Viro olisi jäänyt aikanaan odottamaan tulevaa.

Muutenkin tämä "itälaajeneminen" on Venäjän retoriikkaa. Turkista itään ei ole menty yhtään.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
mremonen
Viestit: 9478
Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
Paikkakunta: itähelsinki
Viesti:

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja mremonen »

spege kirjoitti: Maalis 01, 2022 0 : 50 Mitä Natoon tulee, tietysti se on monien länsimaalaisten mielestä puolustusliitto. Venäjällä sen olemassaolo ja uhka koetaan kuitenkin täysin toisin, koska Nato perustettiin vuonna 1949 puhtaasti Neuvostoliittoa vastaan. Venäläiset muistavat myös erittäin hyvin kaikki länsimaista tulleet suurhyökkäykset, joiden tarkoitus on ollut valloittaa, jopa tuhota joko Venäjä tai Neuvostoliitto. Ruotsin Kaarle XII vuonna 1708, Ranskan Napoleon vuonna 1812 ja Saksan Hitler vuonna 1941.
No länsimaissa uhkaksi koetaan Venäjä. Eikä ihan perusteettomasti. Ja kyllä Venäjäkin on noina aikoina osansa hoitanut. Venäläiset ja venäjänmieliset unohtavat mukavasti mm. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen. Siinä vaiheessa Saksa oli Venäjän kumppani. Muista viis.
Vaikka Venäjä voitti suurin uhrauksin kaikki nämä suursodat, syvä epäilys länsimaiden aikeita ja erityisesti nykyistä Natoa kohtaan elää siellä täysin ymmärrettävästi edelleen ja tulee elämään jatkossakin, ei pelkästään Putinin ajatuksissa.
Nato ei käsittääkseni ole koskaan hyökännyt Venäjälle. Tai Nato-maat. Uhka on ihan itse keksittyä.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
temama
Viestit: 10726
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja temama »

Kyllä nyt on spegellä pasmat aika pahasti sekaisin. Turhan rys*ämielistä paatosta tulee. Aivan kuin olisi sokea kaikelle sille pas*alle mitä itänaapurissa on harrastettu viime vuosikymmenet.
Olisi nyt aika tunnustaa tosiasiat, että Venäjän johdossa ei ole aivan täysjärkiset voimat nyt.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008650329.html

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8a7 ... 9ffeb98f33
Viimeksi muokannut temama, Maalis 01, 2022 10 : 38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
JL Anttola
Viestit: 1769
Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja JL Anttola »

Ettei vaan ois niitä OMOH-miehiä? Ja se autokin työsuhdekinneri?
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja T71 »

JL Anttola kirjoitti: Maalis 01, 2022 10 : 36 Ettei vaan ois niitä OMOH-miehiä? Ja se autokin työsuhdekinneri?
Liekö ORETEH-miehet pelotelleet OMOH-marsalkkaa pienenä OTAN puheilla, kun piti hankkia noin nopea V6 pakoautokin, että pääsee rajalle nopeasti? V8 ei ilmeisesti tullut kyseeseen, koska se on jo liian länsimielinen?

Kyllähän niitä viholiskuvia löytyy vaikka keksimällä, ihminen on hyvä siihen. Ja kun kupla on liian pieni ja samanmielinen, niin afrikan tähtikin alkaa olla liian rasistinen.
jperala
Viestit: 3663
Liittynyt: Helmi 03, 2004 19 : 24
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja jperala »

Venäjällä ei osata tehdä mitään ihmismäisesti, varsinkaan johtoportaan pöydissä. Myöntyminen on heikkoutta, samaa mieltä ei voi olla muiden kanssa, heikkoutta sekin.

Tappaminen, peloittelu ja uhkailu, siinä on johdon valttikortit, tunteista puhuminen ei istu venäläisen sielunmaisemaan. Säälikin on sairautta, ruumiit poltetaan että kukaan ei tietäisi miten vituralleen asiat on menneet. Ei edes miljoona raatoa käännä iso puten mieltä, valmistetaan lisää krematorioita.
"Olen kuvannut eri kameroilla ihan itse"
https://www.flickr.com/photos/190197415 ... 568316264/
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja T71 »

jperala kirjoitti: Maalis 01, 2022 11 : 40 Venäjällä ei osata tehdä mitään ihmismäisesti, varsinkaan johtoportaan pöydissä. Myöntyminen on heikkoutta, samaa mieltä ei voi olla muiden kanssa, heikkoutta sekin.
Liekö evoluutin tulos.
Amerikassa valkoinen mies pärjäsi ja asutti uutta mannerta, jos oli kova tekemään työtä, vahva ja raamikas.
Venäjän arolla pärjäsi, jos oli riittävän kiero. Lopputulos alkaa näkyä.
Myö ollaan tässä välissä. Länsirannikolla on eurooppalaista yrittäjähenkisyyttä itäiset geenit työllistyy kuntatyöntekijöinä... ;)
temama
Viestit: 10726
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja temama »

T71 kirjoitti: Maalis 01, 2022 11 : 47

Olipa hauska juttu, paitsi lopun matalalento ja rysähdys häpeän pöpelikköön.
Viimeksi muokannut temama, Maalis 01, 2022 12 : 33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
T71
Viestit: 3602
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja T71 »

temama kirjoitti: Maalis 01, 2022 12 : 22
T71 kirjoitti: Maalis 01, 2022 11 : 47 Myö ollaan tässä välissä. Länsirannikolla on eurooppalaista yrittäjähenkisyyttä itäiset geenit työllistyy kuntatyöntekijöinä... ;)
Olipa hauska juttu, paitsi lopun matalalento ja rysähdys häpen pöpelikköön.
Niin, eihän se itäsuomalaisten vika ole, että maailma muuttuu ja töitä ei ole. Sinne ei jää kuin kapenevat palvelut ja jos olet katsonut tilastokarttoja, niin rannikkoalueet on ne, joissa Suomi menestyy. Länsirannikko on yllättävän yrittäjähenkinen ja vahva. Idässä kasvaa lähinnä kateus.
Totuus on myös se, että Suomen populaatiogenetiikkaa hallitsee 1300 luvun pähkinäsaaren rauhan raja. Meillä on geneettisesti 2 selvästi eriävää populaatiota.
mremonen
Viestit: 9478
Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
Paikkakunta: itähelsinki
Viesti:

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja mremonen »

jperala kirjoitti: Maalis 01, 2022 11 : 40 Venäjällä ei osata tehdä mitään ihmismäisesti, varsinkaan johtoportaan pöydissä. Myöntyminen on heikkoutta, samaa mieltä ei voi olla muiden kanssa, heikkoutta sekin.
Tuo on kyllä jännä juttu ja olisi mukava ymmärtää, miksi näin on. Tai miksi se näyttää meille tältä. Venäläisillä on varmaan eri mielipide.

Venäjä on aina ollut hyvin vahvasti etupiirivaltio, eikä siellä esimerkiksi lähdetty perustamaan siirtokuntia varsinaisen Venäjän ulkopuolelle. Sen sijaan se on aina pitänyt tiukasti omista rajoistaan kiinni ja siinä mielessä Neuvostoliiton hajoamisen aikainen etupiirien purkautuminen on historian valossa poikkeus. Ja tätä Putin on nyt lähtenyt korjaamaan, mutta ilmeisen huonolla menestyksellä. Valitettavasti Ukraina tulee kaatumaan, mutta ei Venäjäkään enää ole entisensä sen jälkeen.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
temama
Viestit: 10726
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja temama »

T71 kirjoitti: Maalis 01, 2022 12 : 32
temama kirjoitti: Maalis 01, 2022 12 : 22
T71 kirjoitti: Maalis 01, 2022 11 : 47 Myö ollaan tässä välissä. Länsirannikolla on eurooppalaista yrittäjähenkisyyttä itäiset geenit työllistyy kuntatyöntekijöinä... ;)
Olipa hauska juttu, paitsi lopun matalalento ja rysähdys häpeän pöpelikköön.
Niin, eihän se itäsuomalaisten vika ole, että maailma muuttuu ja töitä ei ole. Sinne ei jää kuin kapenevat palvelut ja jos olet katsonut tilastokarttoja, niin rannikkoalueet on ne, joissa Suomi menestyy. Länsirannikko on yllättävän yrittäjähenkinen ja vahva. Idässä kasvaa lähinnä kateus.
Totuus on myös se, että Suomen populaatiogenetiikkaa hallitsee 1300 luvun pähkinäsaaren rauhan raja. Meillä on geneettisesti 2 selvästi eriävää populaatiota.
Jaaha. Ja nat*isaksan aikaiset yleistykset jatkuvat. Samoin myötähäpeä. Lopeta jo.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
temama
Viestit: 10726
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Ukraina ja Putin kuvaajien pohtimana.

Viesti Kirjoittaja temama »

mremonen kirjoitti: Maalis 01, 2022 12 : 34
jperala kirjoitti: Maalis 01, 2022 11 : 40 Venäjällä ei osata tehdä mitään ihmismäisesti, varsinkaan johtoportaan pöydissä. Myöntyminen on heikkoutta, samaa mieltä ei voi olla muiden kanssa, heikkoutta sekin.
Tuo on kyllä jännä juttu ja olisi mukava ymmärtää, miksi näin on. Tai miksi se näyttää meille tältä. Venäläisillä on varmaan eri mielipide.

Venäjä on aina ollut hyvin vahvasti etupiirivaltio, eikä siellä esimerkiksi lähdetty perustamaan siirtokuntia varsinaisen Venäjän ulkopuolelle. Sen sijaan se on aina pitänyt tiukasti omista rajoistaan kiinni ja siinä mielessä Neuvostoliiton hajoamisen aikainen etupiirien purkautuminen on historian valossa poikkeus. Ja tätä Putin on nyt lähtenyt korjaamaan, mutta ilmeisen huonolla menestyksellä. Valitettavasti Ukraina tulee kaatumaan, mutta ei Venäjäkään enää ole entisensä sen jälkeen.
höpöhölp. mieti esim kuubaa, mieti brasiliaa. ei ehkä siirtokuntia, mutta vaikuttamisyrityksiä pitkin planeettaa. viimeisimpänä Trumpin voitelu.
Viimeksi muokannut temama, Maalis 01, 2022 12 : 36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
Vastaa Viestiin