Millaista settiä kannattaisi hankkia
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: Loka 23, 2015 19 : 30
Millaista settiä kannattaisi hankkia
Taas yksi aloitteleva kysymässä :) Eli tapahtui se mitä en uskonut tapahtuvan ikinä eli aloin suunnittelemaan järjestelmäkameran ostamista. "Liian kalliita". "En paljoa kuvaa muuteskaan" etc oli aikaisemmin syynä mutta...Noh raha on vain rahaa ja alkanut nykykaluston rajat tulla vastaan ärsyttävällä tavalla ja alkanut arvostaa parempia kuvia. Asiaan auttaa että menen tasaisesti Japaniin lomailemaan ja haluaisin entistä parempia kuvia sieltä muistoksi. Saisi samalla varmaan parempia tauluja ja kirjoja tehtyä. Välillä huomaa kirjastakin että jos kuvaa venytetään isoksi alkaa rakeisuutta esiintyä...
Ja varsinainen potku tätä kohtaan on 2017 häämöttävä matka jollaista en usko montaa kertaa elämässäni tekevän. Parisen kuukautta, 7-8 viikon aikana kävelen 1100km+ kiertäen Shikokun saaren Japanissa. Tuolta reissulta haluaisin erityisen paljon kuvia!
Japaniin minut veti ennenkaikkea maisemat(erityisesti kaikki ne vuoret) ja Shikokussa vuoret ovat jatkuvasti näkyvissä ja paljon noustaan myös vuorille(varsinainen tavoite on tehdä Shikokun pyhiinvaellus mutta poikkean myös matkan varrella myös saaren korkeimman vuoren huipulle 1982m korkeuteen. Varmaan komeat maisemat ikuistettavaksi!).
Eli lyhyestä virsi kaunis: Tavoite #1 mihin haluan parannusta on maisemakuvat. En ole niinkään kiinnostunut ainakaan alkuun kyvystä zoomata super pitkälle joskin eiköhän senkin aika tule myöhemmin.
Toinen missä nykyinen kalusto ei riitä on hämärässä kuvaaminen ja vaikka yllä mainitulla pyhiinvaelluksella ei taida merkittävää tarvetta tulla(pääosa reissusta tulee kuiteskin tehtyä 7-16 välillä. Jo siksikin että temppelit menevät 16-17 paikkeilla kiinni ja majatalot haluavat sisään noihin aikoihin jos haluat illalliselle) mutta koskaan tiedä mitä tulee vastaan. En mie aikaisemmillakaan reissuilla odottanut tarvetta ja kas kummaa manailin eniten sitä että hämärässä kuvat meni pieleen...
Eli eli. Lueskeltuani eli artikkeleita kameroiden välillä olen alustavasti kallistumassa Canonin puolelle joskin alkaa tuntua että paljolti makukysymys. Max budjekti olisi apropo 2000€ paikkeilla. Kovin montaa eri objektiivia en halua kantaa mukanani jo ihan käytännön syistä. Jos meinaa kävellä 1100km ja rinkka kulkee mukana ei TURHAN paljoa painoa halua mukaan(tämä ongelma oli pitkään iso ??? ostanko vai en mutta päätin et kyl mie puren hammasta ja kannan vaikka väkisin saadakseni hyvät kuvat kunhan ei ny mahdotonta objektiiviarmeijaa tarttee raahata!).
7D, 70D vai 700D? Ottaisin ehkä mieluummin mieluummin sellaisen joka ei ainakaan ihan heti lopu kesken joten 700D voisi olla turhan heikko. 7D taas tuntuu että voisi olla minulle overkill ja raha olisi paremmin käytetty parempaan objektiiviin.
Toisaalta läheisessä kaupassa on käytetty 7D(mark 1) hintaan 490€. Houkutteleva mutta jotenkin käytetty elektroniikka huolestuttaa. Kuvia ilmeisesti otettu 37,000 paikkeilla. Eikös mediaani laukaisimen kestolle ole joku 150,000? Ei pitäisi olla hajoamassa KOHTUUTTOMAN aikaisin siis. Kolmella japanin reissulla en ole ottanut edes 10,000 kuvaa ja se on kännykän jokapaikan raahautumisesta mukana(olkoonkin että suomessakin tulen ottamaan kuvia) mutta kai sillä sen 2-3 vuotta luulisi kestävän worst casessakin? Mutta silti...Olisikohan uusi 70D siltikin turvallisempi ratkaisu?
Pitkä vuodatus mutta jos olisi jotain ehdotuksia heittää? Ja parit kysymykset objektiiveista.
a) objektiiveissa on se x-y mm ellei sitten ole vakio polttoväli. Ilmeisesti isompi tarkoittaa kykyä zoomata kauemmas? Hyvä jos haluaa kuvata eläimiä kaukaa mutta minulle taitaisi olla päinvastoin matala parempi? Paremmin maisemakuvia ja lisäbonuksena tuntuisivat olevan pienempiä kuin pitkän zoomin vekottimet
b) valovoimaisuus taas on fx.y right? Ja tässä pienempi niin sitä parempi hämärässä noin nyrkkisääntönä? Onko pienemmästä mitään haittaa kuvanlaatuun tietyissä tilanteissa? Ainakin tuntuu olevan isompia kantaa mikä ei olisi minun tarpeisiin ideaalia ja hinta tuntuu olevan kalliimpi pienemmän arvon omaavilla(loogista sinänsä)
c) jotain muutakin noissa objektiiveissa on. Joku catch täytyy olla kun siel on 18-300 objektiiveja jotka näennäisesti siis kattaisi kaiken mutta herää epäillys että jos yrittää liikaa kattaa kaikkia laatu kärsii joten paremman laadun saa kahdella tai useammalla(optimaali tuolla logiikalla olisi siis kasa kiinteän polttovälin objektiiveja).
Kiitoksia jos kärsivällisyyttä kesti lukea loppuun asti :)

- Viestit: 1584
- Liittynyt: Joulu 21, 2013 19 : 03
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Viesti:
Noista kolmesta 70D on paras kamera, mutta miettisin myös 760D:tä, jossa on uusi kenno, ja runkona parempi kuin muut satasarjalaiset. Jos laajakulmaista putkea haluaa, Sigman 18-35mm f/1.8 voisi valovoimaisuudellaan olla hyvä yleislasi, ellei kaipaa superlaajaa polttoväliä. Tällöin hyvä ratkaisu voisi olla peruszoomi ja erillinen laajis. Yhden putken taktiikalla paras ratkaisu on todennäköisesti Canonin 15-85mm.
Hämäräkuvaukseen laatua saisi tosin huomattavasti enemmän täydellä kennolla, 6D ja 5D2 Canonilta tai D600/610 Nikonilta. Kyseiset mallit ovat tonnin pintaan hinnaltaan, ja varsinkin käytettyjä 5D2:ia löytyy hyvin edulliseenkin hintaan.

Jesse Kyytinen
jessekyytinen.wordpress.comSamyang, Zeiss, ja Canon FDL -manuaalilaseja 5D3:n nokalla

- Viestit: 559
- Liittynyt: Maalis 11, 2012 11 : 57
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: Loka 23, 2015 19 : 30
Molemmat näemmä suosittelemassa täysikennoisia. Pelkään vain että budjekti ei tuohon riitä. Mistä te oikein ostelette jos tonnin pintaan saa? Uutena noita en ole löytänyt mistään oikein alle 1400e hintaan. Käytettynä saa tonnin pintaan mut jos käytettynä paikallisesta kaupasta ostaminen huolestuttaa niin käytettynä ebaysta huolestuttaa viellä enemmän...
Sitten viellä 1-2 objektiivia. Monet sigman mitä olen katsellut on nimenomaan EF-S eli näyttäisi saavan reunoille epätarkkuutta täyden kennon kamerassa. Menisi objektiiveihin myöskin enemmän rahaa näemmä.
Varmaan laatu paranisi mutta raja se minunkin budjektillani on ja riskinotto halulla(ebaysta voisi saada halvemmalla mutta riski et joutuu kusetetuksi esmes kunnon suhteen on isompi. Puhumattakaan väärennöksistä)
Ja tuo canon 24-70 f2.8...Tarkoitatko tätä?
http://www.rajalacamera.fi/canon-ef-24- ... tiivi.html
Mistä IHMEESTÄ tuon voisi saada kyllin halvalla minun budjektille. Tuohan itsessään maksaa enemmän kuin minun koko budjekti rajalalta. Onko Rajala tosiaan niin ylihintainen kauppa? Mikä sitten muka olisi halvempi? Ei amazon, ei verkkokauppa, ebay jos on valmis ottamaan riskin counterfeit/laatuongelmista.

- Viestit: 1349
- Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10
-
- Viestit: 2064
- Liittynyt: Loka 14, 2004 16 : 00
- Viesti:
Re: Millaista settiä kannattaisi hankkia
Tuollaiselle reissulle vois olla paras ratkaisu peilitön järjestelmä ja sille kaveriksi kevyt hiilikuitujalusta.tneva82 kirjoitti: Ja varsinainen potku tätä kohtaan on 2017 häämöttävä matka jollaista en usko montaa kertaa elämässäni tekevän. Parisen kuukautta, 7-8 viikon aikana kävelen 1100km+ kiertäen Shikokun saaren Japanissa. Tuolta reissulta haluaisin erityisen paljon kuvia!
Japaniin minut veti ennenkaikkea maisemat(erityisesti kaikki ne vuoret) ja Shikokussa vuoret ovat jatkuvasti näkyvissä ja paljon noustaan myös vuorille(varsinainen tavoite on tehdä Shikokun pyhiinvaellus mutta poikkean myös matkan varrella myös saaren korkeimman vuoren huipulle 1982m korkeuteen. Varmaan komeat maisemat ikuistettavaksi! ).
Eli lyhyestä virsi kaunis: Tavoite #1 mihin haluan parannusta on maisemakuvat. En ole niinkään kiinnostunut ainakaan alkuun kyvystä zoomata super pitkälle joskin eiköhän senkin aika tule myöhemmin.
Omalla kohdalla,jos päätyisin ratkaisuun ,että DSRL-järjestelmä on liian vaikeasti kuljetettava niin ottaisin matkaan esim. Canon M3(APS-C-kenno)+11-22 ja 55-200, lyhyt makro ja jalustaksi Sirui tai jokin vastaava http://www.digitarvike.fi/sirui_t-005kx ... x_kuulapaa
Tuohon tele asiaan tartun erikseen. Mielestäni ei kannata missään nimessä jättää sitä pois. Telellä otetuissa maisemakuvissa on voimaa ;)
-
- Viestit: 1788
- Liittynyt: Tammi 13, 2004 14 : 14
- Viesti:
-
- Viestit: 469
- Liittynyt: Elo 31, 2015 21 : 44
Harmaa tuontina saa helposti uutena tuohon hintaan, eivätkä ne mitään fakeja ole. Rajala taas vastaavasti lienee yksi kalleimmista kaupoista perushinnoiltaan, mutta saahan tuolta joskus 'hyviä' tarjouksia.
Nyt jos katsoo tuota antamaasi budjettia, niin niiden joltain viikoilta jotka nyt alkaa saa vaikka Sony A7:n kittilinssillä 999e. Siinä olisi kevyt FF, tosin tekeekö tuolla kittilinssillä paljon on sit toinen juttu. Mutta ainakin varmaan budjetin rajoissa menisi jo hyvin (Nikonin D610 + 24-120/F4 näyttäisi olevan 1699e).
Koska kyse siis oli maisemakuvauksesta, niin A7 riittänee hyvin heikon AF:nkin kanssa (akut ja lataustarpeet matkallasi onkin sitten toinen juttu, mutta kaikesta tästä voi varmaan väitellä omassa threadissaan).
Henk. koht. kyseenalaistan kyllä FF:n tarpeen, mutta toisaalta kaikki tekniset vimpeleet ovat aina kivoja.

- Viestit: 1209
- Liittynyt: Huhti 24, 2008 11 : 03
Noilla reunaehdoilla aivan ehdottomasti peilitön. Pitkillä matkoilla croppikin käy painavaksi aika äkkiä, täyskennoisesta, tai oikeammin täyskennoisen kakkuloista puhumattakaan. Olen tänä vuonna tehnyt kolme lomamatkaa (oli hyvät syyt, toim. huom,) ympäri palloa. Ekalla reissulla panostin kuvanlaatuun ja kannoin urheasti kolme viikkoa 5D mkII:sta Sigman 24-105 nokalla (hyvä putki, suosittelen) Uudessa-Seelannissa. Kyllähän tuo patikoilla alkoi jo tällaista hyväkuntoistakin jo hiukan mietityttämään, olisko se peilitön pitänyt kuitenkin ottaa kaveriksi. Seuraava matka Islannin tulivuorimaisemiin, tällä kertaa vain yksi päivän patikka ja loput tallustelua Reykjavikissa, mutta yhdistelma painoi edelleen ihan yhtä paljon kaulalla ja matkatavaroissa. Nyt viimeisin reissu sitten kokemuksista viisastuneina sen vanhan Nexin kanssa Kaliforniassa, ml. Yosemiten kansallispuisto. En katunut sekuntiakaan. Kuvat otettiin pääasiassa päivällä hyvässä valaistuksessa. Yosemitessa muutama pyyhkäisypanorama, kun sellainen kerta oli tarjolla. Hankalammassa valaistuksessa käytettiin rouvan RX-100:sta ja sitä paranneltua automatiikkaa pinoamisineen.
Koska kysyjä ottaa pääasiassa maisemakuvia, peilittömän heikkoudet jäävät taka-alalle ja vahvuudet pääsevät esiin. Jos pitää välillä kuvata hiukan hämärämmässä, esim. Sony A6000:n automatiikat tulevat apuun. En miettisi hetkeäkään tuon hankintaa. Tuplakitti (16-50 + 55-210) Rajalan tarjouksessa 800 €, ei paha. Oikeastaan ainoa heikkous tuossa on akkukesto ja Sonyn hintapolitiikka akkujen suhteen. Ainakin tuon vanhan Nexin akun saa tarvittaessa tyhjäksi päivässä. Tai siis oletan, että A6000 syö akkua suurinpiirtein samaan tahtiin kuin Nex-5.

Smith & Wesson: the original point-and-shoot interface
-
- Viestit: 5432
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
Omistan itse Canon 6D:n, jota muutoin suosittelisin jo edellä mainitun 24-105:n kera, mutto jos kyseessä kuvaaja, jonka kameran käyttö muutoin kuin tulevalla/tulevilla reissuilla suht´satunnaista, niin jo esitetyt Fujin mainiot peilittömät erittäin varteenotettavia vaihtoehtoja ja itse heittäisinkin ajatuksen ilmaan kevyesta Fujin X 100s kamerasta.
Pääpaino kun kerran mitä ilmeisemmin reissaaminen kävellen ja pääprioriteetti muualla kuin kalustorunk*...kauksessa, niin kevyt/laadukas mainitsemani Fuji voisi olla kova sana... ;)

Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
-
- Viestit: 238
- Liittynyt: Touko 24, 2013 13 : 06
- Paikkakunta: Helsinki
Täältä myös ääni tuolle peilittömälle vaihtoehdolle. Liikun kameran kanssa lähinnä pyörällä, eikä tulisi mieleenkään lähteä täyskennoista ja sen kakkuloita kuskaamaan repussa pidempiä aikoja. Riittävän helposti tulee yläkropan jumeja ja särkyjä jo Fujinkin linsseillä jos erehtyy useamman painavan ottamaan mukaan.
Yhden täyskennoisella Nikonilla kuvaavan kaverin kanssa kävin Porkkalanniemen kärjessä joskus testailemassa tähtikuvausta. D800 + 14-24mm on laajakulmana ja kuvanlaadun suhteen mahtava yhdistelmä, mutta pelkkä linssi painoi enemmän kuin mulla mukana olleet linssit (12mm F2, 35mm F1.4) ja kamera yhteensä. Kokonaisuudessaan painoero taisi olla luokkaa neljän tai viiden suhde yhteen, kun runkokin painaa hitosti enemmän ja jalustan pitää vastaavasti olla tukevampi.
Toki eron sitten myös huomaa kuvien resoluutiossa, ja onhan tuo 14-24mm laajempi ja monipuolisempi kuin Samyangin 12mm. En kuitenkaan itse tuota täyskennosettiä haluaisi muutamaa kilometriä pidempää matkaa raahata mukana. Vaellukselle en missään nimessä ottaisi täyskennoista, ehkä Fujinkin sijaan mielummin jonkin (sääsuojatun) m43 kameran. Olympuksen E-M sarja ja 12-40mm tulee ensimmäisenä mieleen ja siihen ehkä kaveriksi 40-150mm f4-5.6 vaikkei sääsuojattu olekaan. Se on kuitenkin kuvanlaadultaan kohtuullinen ja hiton kevyt.

Minulla kulkee pyörällä liikkuessa 5D3, 14, 24 ja 85-milliset Samyangit, yms kamaa aivan ongelmitta kymmeniäkin kilometrejä.
Jesse Kyytinen
jessekyytinen.wordpress.comSamyang, Zeiss, ja Canon FDL -manuaalilaseja 5D3:n nokalla
jessekyytinen.wordpress.comSamyang, Zeiss, ja Canon FDL -manuaalilaseja 5D3:n nokalla
-
- Viestit: 717
- Liittynyt: Helmi 13, 2011 20 : 44
Tässä kai haetaan nyt laadukasta kameraa, oleellista hämäräkuvaus.
Vaihtoehtoja on vain yksi: täyskennoinen.
Kokeilin talvella olyn M1, koko+paino kiehtoi. Testikuvat paljastivat totuuden, kohisee kuin croppikennoinenkin. Nyt täyskennoinen ja iso 3200 on riittävä omaan tarpeeseen. Ongelmaksi tuli täyskennoisen paino, ikävä roudata kaikkea mukana. Mutta Sonyllä on A7, kehuttu kuvanlaatua, moitittu AF ja akun kestoa. Varmaan joku voisi kertoa miten hyvä se sitten on verrattuna nikon/canon täyskennoisiin.
A7 (769g)+ Zeiss Vario Tessar T* FE 24-70mm f/4 (426g), eli painolla on varmaan väliä jos taapertaa 1100km;)
Ja tuon paketin saanee parilla tonnilla.

Digitaalinen kuvanmuodotusväline
-
- Viestit: 1788
- Liittynyt: Tammi 13, 2004 14 : 14
- Viesti:
Ehkä minun luetun ymmärtämisessä on vikaa mutta en kyllä kysyjän viestissä nähnyt erityistä painotusta hämäräkuvaukseen.
Jos edellinen kamera oli pokkari, on peilitön kroppikamerakin hämäräominaisuuksiltaan todennäköisesti paljon parempi.

Viimeksi muokannut Gamma, Loka 24, 2015 20 : 04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Viestit: 717
- Liittynyt: Helmi 13, 2011 20 : 44
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
Ja aloittajalla ei ole ollut aiemmin järjestelmäkameraa. Eli kaikki, esimerkiksi a6000, om-d ym. ovat parannusta tämän hetken tilanteeseen.panman kirjoitti:5 kappale:"Toinen missä nykyinen kalusto ei riitä on hämärässä kuvaaminen "Gamma kirjoitti:Ehkä minun luetun ymmärtämisessä on vikaa mutta en kyllä kysyjän viestissä nähnyt erityistä painotusta hämäräkuvaukseen.
-
- Viestit: 256
- Liittynyt: Helmi 09, 2004 18 : 01
- Paikkakunta: Vaasa
Matkakamera
Canon PowerShot G3 X
Tuo riitäisi kyllä paivä-kuvaukseen mainiosti.
Mukaan muutama piraatti-akku, sekä muistkortteja, ei tarvitse kanniskella obiskoita mukana.
Takasin tultua voit sen vaikka myydä.
Hinta ostettaessa noin 1000€ + tarvikkeet.
Myydessä vähän käytettynä noin 650-750€
http://sulantoblog.fi/canon-powershot-g3-x-on-esitelty/
Tuo riitäisi kyllä paivä-kuvaukseen mainiosti.
Mukaan muutama piraatti-akku, sekä muistkortteja, ei tarvitse kanniskella obiskoita mukana.
Takasin tultua voit sen vaikka myydä.
Hinta ostettaessa noin 1000€ + tarvikkeet.
Myydessä vähän käytettynä noin 650-750€
http://sulantoblog.fi/canon-powershot-g3-x-on-esitelty/
-
- Viestit: 238
- Liittynyt: Touko 24, 2013 13 : 06
- Paikkakunta: Helsinki
Kyllä ne varmasti ihan kulkee mukana vaikka maapallon ympäri, ihan oma valinta sitten kuinka paljon haluaa kantaa. Minä päädyin vähän vähempään kun tuo reppu on kuitenkin päivittäin yleensä useamman tunnin selässä.JKyytinen kirjoitti:Minulla kulkee pyörällä liikkuessa 5D3, 14, 24 ja 85-milliset Samyangit, yms kamaa aivan ongelmitta kymmeniäkin kilometrejä.
-
- Viestit: 7836
- Liittynyt: Tammi 23, 2003 22 : 54
- Paikkakunta: Banaanilaakso
- Viesti: