Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Kopioidaan vähän toisen harrasteen foorumilta hyvän ketjun idea. Tarkoitus siis, että kun olet kuvannut jonkun tapahtuman, muuten vaan kuvannut, tai ottanut kuvan jossa joku asia jäi harmittamaan tai olet huomannut toistavasi samaa ongelmaa, niin tähän voi ripittäytyä mikä meni pieleen ja ehkäpä tästä hiljalleen muodostuu hyvä kattaus vinkkejä parempien kuvien ottamiseksi.

Avaan pelin viimeisimmän lomareissun kuvien läpikäynnistä tulleilla ajatuksilla:

-Älä kuvaa liian kaukaa. Jotenkin etsimen läpi katsoo että hyvinhän tuo kohde näkyy ja kiva olla vähän ympäröivääkin miljöötä, mutta sitten kun sitä näytöltä katsoo niin kohde on aivan liian pieni ja suurin osa kuva-alasta on jotain epäoleellista. Ei näin.

-Tausta on tärkeä, ellei sitä saa oikeasti häivytettyä lähes täysin bokehilla (ei yleensä onnistu), ja silloinkin siitä jää väri. Hyvin valotettu ja sommiteltukaan kuva kivasta kohteesta ei ole kyllä mistään kotoisin, jos taustana on roskakasa tai joku juoppo kaivaa nenää taustalla. Tai nämäkin voivat toki olla tehokeinoja joskus, mutta jos näin ei ole, niin sitten näin ei ole.

Mitä juuri Sinä aiot jatkossa tehdä paremmin kuvatessasi?

Viimeaikoina yritellyt viedä maisemakuvausosaamista eteenpäin:

1. Maisemakuvat halutaan usein läpiteräväksi (etuala, keskiosa ja tausta), mutta tällöin kuvasta tulee helposti vaikea hahmottaa. Yksi keino on häivyttää yksityiskohtia liikkuvista kohteista (aaltoja, pilviä, oksia, ihmisiä, autoja) pidentämällä valotusaikaa. Tässä ND-suodattimet on hyviä apuvälineitä.
2. Märät pinnat heijastelee usein häiritsevästi (mm. puiden lehdet), johon auttaa polarisointisuodin. Sillä saa myös vedenpinnan heijastukset säädettyä sopiviksi ja korostettua taivaan pilviä syvemmän sinistä taivasta vasten. Myös viherkasvit voimistuu tällä ja syvän maiseman autere selkiintyy.
3. Panoraamakuvaamalla (yksi- tai monirivisellä) saa kuvaan lisättyä pikseleitä gigaluokan kuviin asti. Tosin kuvauskohteelta edellytettävä jonkinasteinen stattisuus hieman rajoittaa menetelmän käyttöä. Jos kuvaan tulee paljon osavalotuksia, niin panoraamapää helpottaa huomattavasti kuvaamista.
4. Dynamiikka on ulkokuvissa ongelma: yleensä ulkokuvissa taivas pyrkii palamaan puhki ja varjot alivalottumaan. Triviaalitapa on himmentää (valotusaika, aukko, ISO), siis supistaa dynamiikkaa jo kuvaushetkellä. Toinen keino on käyttää ND-suodattimia, joissa vain osa kuva-alasta (taivas) jää suodattimen taakse. Jos haluaa kuitenkin mahdollisimman paljon kuvainformaatiota talteen kuvaushetkellä, eikä kameran dynamiikka riitä, niin ottamalla HDR-kuvia (on se työlästä), pääsee dynamiikkaratkaisutkin tekemään jälkiprosessoinnissa.
5. Meren rannoilla on usein käynyt myös niin, ettei kuvaa pysty ottamaan halutulla aukolla, kun sulkimen nopeus ei riitä. Tähän vaivaan auttaa hieman suodattavat (esim. kolmen tai kuuden stopin) ND-suodattimet.
6. Ulkona kuvatessa on usein kirkasta (myös sisällä saattaa aurinko paistaa ikkunasta voimakkaana), joka vaikeuttaa tai estää kokonaan LCD-näytön käytön. Se on kuitenkin oleellinen osa, kun tarkistetaan otetun kuvan histogrammia, tai halutaan tarkentaa LiveWiew-toiminnon avulla.
   Tässä saattaa auttaa LCD ViewFinder (suomeksi ? - nestekidenäytön etsin), mikä vaikuttaa olevan Suomessa melkoisen vähän käytetty (on meilläkin kirkkaita kesäpäiviä, heijasteleviä vesistöjä ja keväthankia).
   Tällaista tarkoitan: https://www.amazon.co.uk/Matin-M-6296-2 ... B00EVS9D14 (juuri tuollainen parhaillaan tilauksessa)

HDR ja panoraamakuvien alkeita olen harjoitellut muutaman vuoden, suodattimet sain pari viikkoa sitten, ja viimeisen (6.) kohdan tarvikkeita odottelen saapuvaksi ens kuun puolella.

Yksi ongelma on sopivien kuvauskohteiden löytyminen ja paikalle raahautuminen sopivan valaistuksen aikaan. Kuvauskohteita tulee kartoitettua kännykän avulla, mutta raahautumisongelmaan ei meinaa saada tarvittavaa potkua.
(Että mä olin kateellinen, kun kuulin naapurin olleen kuvaamassa auringon nousun aikaan, pari viikkoa sitten, siis keskellä kesää se merkitsee aamuyötä.)

En ole ammattivalokuvaaja, mutta olen kuvannut joitakin asiakastoimeksiantoja, tuotekuvia, tapahtumakuvannut ystäville, ja viimeksi kuvasin ystäväperheen tyttären ylioppilaspotretin. Kaikkien kohdalla olen suunnitellut kuvaamisen etukäteen, mutten riittävän huolellisesti, kuten kokemus on osoittanut.

Olen aina käynyt prosessin läpi mielessäni ja tarkistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana, mutta jatkossa aion tehdä tarkemman, kirjallisen valokuvaussuunnitelman. Kuvattaessa tilanteet saattavat muuttua nopeasti ja on tarpeen muuttaa suunnitelmia ja improvisoida. Muutokset voivat johtaa hätiköintiin ja jotakin oleellista saattaa unohtua. Kun vertaan muutoksia valokuvaussuunnitelmaan, voin paremmin arvioida niiden kokonaisvaikutusta ja tehdä ne hallitusti. Jatkossa aion siis kirjata ylös kuvaussuunnitelman mahdollisimman huolellisesti; konsepti, paikka, valaistus, kuvaustarvikkeet ja muut apuvälineet, aikataulu — haluan ainakin nämä seikat ns. paperille, enkä luota enää vain muistiini.

Olen myös kiinnittänyt viime aikoina erityistä huomiota järjestelmällisyyteen myös vapaamuotoisemmassa valokuvaamisessani. Liian monta kertaa olen huomannut vasta jälkikäteen, että valotuksen korjaus olikin jäänyt +1.5EV, tai ISO olikin jotakin muuta, kuin piti. Järjestelmällisyyttä ja huolellisuutta siis joka kuvaan, myös perusasioiden osalta.

Ilmaisullisella puolella pyrin jatkossakin tarkastelemaan kriittisesti sommittelua ja visuaalista kerrontaa, ja pitämään ohjenuorana arkisemmissakin valokuvissa Barthesin käsitteet studium ja punctum. (Studium voidaan käsittää valokuvan ideana, valokuvaajan aikomuksena, mitä hän haluaa kuvallaan kertoa ja välittää, ja jonka katsoja joutuu ikäänkuin käänteisesti tulkitsemaan. Punctum on taas valokuvassa 'se jokin' - jokin yksityiskohta tai asia joka nousee esiin valokuvasta ja kiinnittää katsojan huomion.)

Aiemmin kuvasin enemmän. Sitten oli pitkä tauko. Vähän aikaa sitten hankin taas järkkärin ja rupesin kuvaamaan + opettelemaan vähän videon kanssa turaamista. Kännyllä kuvaamiseen en koskaan innostunut, koska sen kuvauslogiikka on niin kaukana omastani.

Nyt olen räplännyt ja räpsytellyt. Se auttaa kadoksissa olevaa näppituntumaa palaamaan kotiinsa.

Tuijottelen tuubista alan videoita. Se auttaa hahmottamaan paremmin sitä, että mitä videolla voisi tai ehkä jopa pitäisi tehdä.

Käyn aika paljon kävelyllä. Otan joko kameralaukun tai rungon yhdellä putkella todella usein mukaan. Silloin tulee katsottua ja ajateltua "kuvaaja-aivoilla". Se on sinänsä kehittävää ja elvyttävää. Lisäksi satunnaisesta räpsimisestä kertyy taas sitä näppituntumaa.

Erityisesti hämärän ja pimeän aikaiset kävelyt ilman jalustaa tuntuvat kehittäviltä. Näppylöiden sijainnit ja käyttö pitää saada edes jotenkin päähän kun ei ole valoa jolla nähdä. Kuvaamisen joutuu ajattelemaan sekä perusteellisesti että joustavasti jos ajat heiluvat jalustapituuksissa ja sitä jalustaa ei ole.

Kotona on kaksi valaistuksen perustyyppiä. Iltakäyttöön sitä kammottavaa keltaista 2 700°K valosaastetta ja muuten 5 600° - 6 500°K päivänvalolamppuja. Kotikuvaaminen on mukavampaa päivänvalolämpötiloissa. Jälki on parempaa. Kustannus on hyvin pieni - etenkin verrattuna valokuvauksen kokonaiskustannuksiin. Elämä on muutenkin mukavampaa laadukkaammassa valossa - etenkin syksyllä ja talvella kun sitä kunnollista valoa on ulkona niin vähän.

Mä päätin, et tänä vuonna teen enempi virheitä ja epäonnistuneita kuvia. Kun jotkut tavat ja tekniikat hallitsee, tulee helposti toistettua niitä, koska onnistuminen on mukavaa ja ainakin ite olen luontaisesti laiska. Siispä tänä vuonna teen joka keikka jotakin mitä en osaa tai mikä tuntuu epämukavalta - jotakin missä suurella tod. näk. menen metsään. Tää tarkoittaa salamakuvaamisessa enempi kovaa valoa - selkeesti laajemmilla linsseillä kuvaamista - paljon löysempää rajausta - vielä pienempiä aukkoja - maisekuvaamissa jotakin muuta kuin auringon nousua tai laskua (keskipäivän paahdetta tai täysin harmaata taivasta). Eli vuonna 2020 menen metsään rytinällä.

Tärkeimpänä parannuskohteena varmaan olisi että osaisin kuvata tänä vuonna vähemmän. Viime vuonna kuvasin liikaa tapahtumia, pääasiassa siis tanssiesityksiä/kisoja. Kuvamassojen läpikäynti vei kohtuuttomasti aikaa ja alkoi tuntua työltä.

Toisena ajatuksena olisi kuvata enemmän etukäteen sovittuja kuvauksia mallin kanssa, "studiossa" ja muuallakin. Tämä vaatii vähän enemmän omaa aktivisuutta mallien hankinnassa, mutta lähtökohdat tähän on kuitenkin kohtuullisen hyvät. Haluaisin suunnitella joitain juttuja paremmin etukäteen, mutta toisaalta ajattelen kuitenkin että kuvaustilanteessa tarvittais spontaanisuutta eikä vain suunnitelman läpikäyntiä.

Kolmantena haluaisin oppia kuvaamaan yksinkertaisesti/pelkistetysti valaistuja mutta silti kiinnostavia kasvokuvia (ei passikuvia) studiossa. Jonkinverran kokemusta potrettikuvien valaisusta on, mutta ei ollenkaan tarpeeksi. Tähän liittyy tietysti myös kommunikaation parantaminen mallin kanssa.

jaava kirjoitti:(Viesti kirjoitettu Heinä 17, 2019 11 : 10 )
Viimeaikoina yritellyt viedä maisemakuvausosaamista eteenpäin:
...

Laukallehan se sitten lähti: Piti hankkia TS-objektiivi, joka ei lopulta tyydyttänyt ja hommasin paremman. No sitten piti jo ostaa 50MPix kamerakin.
Ja aivan kuin tuo ei olis riittänyt, niin menin ja hommasin studiosalaman ja päätin alkaa syventämään valaistukseen liittyvää osaamista. Se on merkinnyt useiden lisätilpehöörien hommaamista ja uusien sanojen oppimista (snoot ja scrim päällimmäisinä).

Tänä vuonna 2020 opetellaan sitten sekä maisemakuvausta että studiosalaman ja neljän käsisalaman yhteistyötä. Ja varotaan mopon keulimista.

Aion treenata kuvankäsittelyä. Siihen käytetty aika taitaa parantaa kuviani paljon enemmän kuin uusien objektiivien himoitsemiseen käytetty aika.

Aion opetella käyttämään enemmän myös pidempää polttoväliä, sillä saa kerroksellisuutta kuviin, hyvän erottelun isommalla aukolla ja hyvällä tavalla kuvat eivät näytä kännykkäkuvilta

Aion treenata kuvankäsittelyä. Siihen käytetty aika taitaa parantaa kuviani paljon enemmän kuin uusien objektiivien himoitsemiseen käytetty aika.

Etenkin aion opetella käyttämään seuraavia työkaluja:
Split toning
Värikohtaiset tone curvet
HSL kunnolla

Olenko muuten ainoa, joka aikoo parantaa kuviaan? Keskittyvätkö kaikki muut uusien kameroiden ja linssien vertailuun netissä? Aikooko kukaan ottaa nykyisillä laitteillaan parempia kuvia, ja jos aikoo, niin miten?

Koittaa saada jostakin lisää aikaa.

Olen huono valokuvaaja, multa puuttuu joku geeni. Parhaat kuvat syntyvät ennemminkin vahingossa kuin suunnittelun tuloksena. Rajaus on hanurista ja jälkirajauksella yritän paikata puutteitani. En osaa miettiä kuvaustilanteessa kuvaa kokonaisuutena ja tiettyjä juttuja ei huomaa ajatella ennen kuin on myöhäistä. Osaan painaa laukaisinta ja pitää kameran vakaana. Jälki on suht terävää, kunhan tilanne ei ole kovin haastava. Samaan pystyy 95 % kameran käyttäjistä.

Yritän kehittyä kerronnallisessa mielessä, mutta sitä ei saa verkkokaupasta. Onko minulla silti vielä toivoa?

DorianBlue kirjoitti:Parhaat kuvat syntyvät ennemminkin vahingossa kuin suunnittelun tuloksena. Rajaus on hanurista ja jälkirajauksella yritän paikata puutteitani. En osaa miettiä kuvaustilanteessa kuvaa kokonaisuutena ja tiettyjä juttuja ei huomaa ajatella ennen kuin on myöhäistä

Kuulostaa kyllä ihan todella tutulta. Tätä yritän kyllä kovasti parantaa. Luen kirjallisuutta, katselen kuvia, yritän ymmärtää miksi joku näyttää hyvältä ja joku huonolta. Yksi hyvä rajaus/sommittelukikka on ollut, että katso kuvan reunoja. Keskikohta hoitaa kyllä itsensä, mutta kuvatessa on helppo unohtaa katsoa ne kuvan reunat jotka näkee kunnolla vasta kuvan ottamisen jälkeen kuvaa katsoessa.

Luulen, että osittain kyse on puuttuvasta geenistä, mutta ihminen on myös oppivainen elukka. Jos osaa kuitenkin erottaa hyvän ja huonon kuvan kuvan ottamisen jälkeen, niin kyllä sen voi oppia erottamaan myös ennen napin painamista kun siihen voi vielä vaikuttaa...

Joe-poika kirjoitti:Olenko muuten ainoa, joka aikoo parantaa kuviaan? Keskittyvätkö kaikki muut uusien kameroiden ja linssien vertailuun netissä? Aikooko kukaan ottaa nykyisillä laitteillaan parempia kuvia, ja jos aikoo, niin miten?

Hyviä kysymyksiä. Ainakin itse olen todennut, että kyllä se uusi lelu antaa enemmän mielihyvää kärsimysyksikköä kohti kuin tuskallinen itsen kehittäminen ja kun kerran tämä on harrastus, olen hyväksynyt että puusilmänörtin tekninen tapa harrastaa on minun tapani. Tosin sekin on vähän jäänyt, kun laitteiden kehitys on hidastunut tai kehitys tapahtuu jossain ei kiinnostavissa osa-alueissa (esim. videointi). Uuden laitteen pitäisi päräyttää, että siihen viitsii muutaman tuhatlappusen uhrata, ja nyt saa hypätä aika monen markin yli että saa edes kaksinkertaistumisia kertaluokasta puhumattakaan. Ja niidenkin ongelma alkaa olla se, että ne eivät näy normaaleissa kuvankatseluoloissa vaan ne taytyy mitata tai tuoda esiin keinotekoisilla järjestelyillä.

Mitä minä niillä kuvilla edes teen? En minä pysty myymään niitä, ne ovat supertylsiä dokumentteja asioista, joilla ei ole mitään yleistä kiinnostavuutta. Kuvaamiseni on lähinnä havaintojen keräilyä, olen nähnyt kuvan kohteen jossain paikassa jonain aikana. Ei minulla ole visuaalista silmää enkä usko, että harjoitus sitä tuo. Minä en näe onko kuva hyvä vai huono, vaan joudun sekä sommittelussa että jälkikäsittelyssä käymään mekaanisesti läpi sommittelusääntöjä ja tsekkaamaan yksi kerrallaan ettei niitä rikota, ainakaan pahasti. Voisin varmasti oppia siinä prosessissa nopeammaksi ja tarkemmaksi, mutta en usko, että sellainen luonnollinen vaisto voi syntyä, joka valokuvaajilla on. Ilman sitä ei myöskään saa mitään taiteellisia elementtejä kuviin, kun ei ole silmää ja mielihyvän kokemusta niillekään.

Kai sitä voisi kokeilla perheen muotokuvaamista taas. Lapset ovat siinä iässä, että heitä kiinnostaa. Se loppui aikanaan, kun lapset näyttivät kieltä ja/tai keskisormea heti kun näkivät kameran ja emännän tylsistynyt tekohymy alkoi kyllästyttää. Kai se oli heistä hauskaa ja he olisivat halunneet hassuttelukuvia ja minun vakava ährääminen asetusten parissa 20 koekuvan verran ja huono kärsivällisyys hulluttelua kohtaan pilasivat ilon. Mutta siinäkin on vähän se ongelma, että en osaa muuta kuin supertylsän studiopönön (joko kankaan tai puskan edessä).

Kuvia selatessa tulee pysähdyttyä eniten kuviin tavallisesta arjesta ja ihmisistä omine puuhasteluineen. Niitä tulee otettua liian vähän, vaikka juuri ne ovat niitä, mitkä koskettavat vuosien päästä.

PS:n ja muiden ohjelmien opettelu kannattaa. Kun aikoinaan sain opetusta photarin 6-version (siis ennen CS-versioita) käyttöön vuosituhannen vaihteessa, niin sen jälkeen olen opetellut vain satunnaisesti uusia asioita, kun niitä on valikkoihin ilmaantunut. Mutta nyt eristäytyneenä olen alkanut opetella järjestelmällisesti näitä aiemmin tuntemattomia juttuja. Ja samalla huomannut, miten olisin päässyt huomattavsti helpommalla samaan lopputulokseen kuin muinoin opituilla tavoilla. Aukeni siis ihan uusi maailma, jonka reunan yli olen siis nyt vänkäytymässä. Tosin en usko, että kuvat paljoa paranee, mutta pääsenpähän haluamaani helpommalla.

Laskuvarjo kirjoitti:Kuvia selatessa tulee pysähdyttyä eniten kuviin tavallisesta arjesta ja ihmisistä omine puuhasteluineen. Niitä tulee otettua liian vähän, vaikka juuri ne ovat niitä, mitkä koskettavat vuosien päästä.

Tässä on se mun paradoksi. Nauttisin kaikkein eniten katukuvaamisesta, mutta multa puuttuu se röyhkeys sen suorittamiseen. Tulee vaivaantunut olo, jos nostaa kameran tähtäysasentoon. Joskus vuosia sitten lomamatkalla Turkissa räiskin lonkalta 30-millisellä hiukan sinne päin, kun havaitsin kuvaamisen arvoisen hetken. Edelleen nuo kuvat ovat niitä, joista saan hyvin paljon mielihyvää. Toki ne vaativat paljon jälkikäsittelyä, koska rajaamista tai sommittelua ei pystynyt mitenkään etukäteen suunnittelemaan. No, siihen aikaan ei ollut kääntyviä näyttöjä. Tänä päivänä tekniikka on tullut näin surkean paparazzin avuksi.

Laskuvarjo kirjoitti:Kuvia selatessa tulee pysähdyttyä eniten kuviin tavallisesta arjesta ja ihmisistä omine puuhasteluineen. Niitä tulee otettua liian vähän, vaikka juuri ne ovat niitä, mitkä koskettavat vuosien päästä.

En itse ole niin kiinnostunut omista arkikuvista, kun muistan ne tilanteet ja tiedän ketä kuvassa on. Mutta tuollaiset ovat kiinnostavimpia kuvia nipuissa, joita saa vaikka sukulaisilta. Varsinkin jos tietää ketä kuvassa on ja koska ja missä se on otettu. Olen joskus teettänyt vedoksia tuollaisista kuvista ja liittänyt niihin alareunaan tekstiksi päivämäärän ja kuvassa olijoiden nimet siksi, että jos minun kuvistani joskus on jotain iloa muille, tuollaiset kuvat ovat juuri niitä ja ne kiinnostuneet vähän etäisempiä sukulaisia kuin omat perheenjäsenet. Joku veturi tai hyönteinen ei koskaan kiinnosta ketään muuta kuin minua, olkoon miten erikoinen ja harvinainen tahansa. Ainakin todennäköisyys on mitätön, että juuri minun kuva päätyy johonkin museoveturikirjaan joskus, koska omilla kovalevyilläni ne vain mätänevät. Mutta se on vain niin vaikea ryhtyä pieneenkin vaivannäköön.

hkoskenv kirjoitti: Ei minulla ole visuaalista silmää enkä usko, että harjoitus sitä tuo. Minä en näe onko kuva hyvä vai huono, vaan joudun sekä sommittelussa että jälkikäsittelyssä käymään mekaanisesti läpi sommittelusääntöjä ja tsekkaamaan yksi kerrallaan ettei niitä rikota, ainakaan pahasti. Voisin varmasti oppia siinä prosessissa nopeammaksi ja tarkemmaksi, mutta en usko, että sellainen luonnollinen vaisto voi syntyä, joka valokuvaajilla on.

Tämä on itse asiassa mielenkiintoinen kommentti. Uskon vilpittömästi että valokuvaamisessa, kuten piirtämisessä, maalaamisessa, musiikissa, laulamisessa, yms on paljon eroja siinä kenellä se on "geeneissä" tai on silmää/korvaa, mutta luulen myös että aika harva on seppä syntyessään. Ovatko huiput tietoisesti opetelleet kuvaamaan, vai onko se vain tullut itsestään? Varmaan molempia on, mutta luulen että jos vain odottaa inspiraatiota ja oppimista, niin sitä saa kyllä odottaa. En usko että Cartier-Bressonin tai Caj Bremerin ekat rullat ovat mitään ainutlaatuista sisältäneet. Varmaan se lähtee siitä että on halu oppia, riittävästi silmää jota voi harjoittaa lisää, ja ennen kaikkea ajatus siitä mitä siltä kuvalta haluaa, mitä varmasti myös voi kehittää. Oppia näkemään ne yksityiskohdat, rajaukset ja tilanteet, joista saa kiinnostavan kuvan joka välittää tunteen ja on miellyttävä katsella.

Luulen, että turhan moni odottaa inspiraatiota ja valaistumista, ja liian harva haluaa kouluttaa itseään. Enkä sano tätä kenenkään yläpuolelta, vaan enemmänkin alaviistosta...

Joe-poika kirjoitti:Ovatko huiput tietoisesti opetelleet kuvaamaan, vai onko se vain tullut itsestään? Varmaan molempia on, mutta luulen että jos vain odottaa inspiraatiota ja oppimista, niin sitä saa kyllä odottaa. En usko että Cartier-Bressonin tai Caj Bremerin ekat rullat ovat mitään ainutlaatuista sisältäneet.

Kyllä huiput treenaavat aina määrätietoisesti. Ja heillä on oltava jonkinlainen visio hyvästä tavoitteesta, johon pyrkiä ja verrata kuviaan ja onnistumisiaan. Kun sitä ei ole, niin harjoittelumotivaation löytäminen on vaikeampaa.
Treeniin kuuluu kuvata massiivinen määrä kaikenlaisia omia kokeiluja, joiden ei ole tarkoituskaan olla niitä hyviä esittelykuvia, vaan kertoa miten jonkun yksityiskohdan muuttaminen vaikuttaa kuvaan.

Oppia näkemään ne yksityiskohdat, rajaukset ja tilanteet, joista saa kiinnostavan kuvan joka välittää tunteen ja on miellyttävä katsella.

Tarkoitin sitä, että noilla huipuilla on tuo tunne, joka esimerkiksi minulta puuttuu. Olen varma, että se on ollut heillä aina, ja on jonkinlaisessa muodossa suurimmalla osalla harrastajakuvaajia ja ihan tavallisia ihmisiäkin. Minulla sitä tunnetta ei ole. Joudun arvioimaan mekaanisella algoritmilla onko kuva yleisesti ottaen hyvä valokuvana, ja silti se on epävarmaa, koska sommittelusäännöt eivät ole eksakteja hyvyysfunktioita. Jos se arvio tulisi automaattisesti tunteena, niin valokuvauksen mekaniikka olisi paljon luontevammin opittavissa.

Minulle kuva on hyvä, jos sen kohde näkyy selvästi ja on kiinnostava. Kuva on vain väline informaation välittämiseen kohteesta. Enkä tiedä haluaisinko edes estetiikan tajua. Ilman sitä säästää paljon resursseja kun ei tarvitse välittää miltä asiat näyttävät. Toisaalta toisinaan kohtaa ristiriitoja, koska on hankala ymmärtää joidenkin muiden tarvetta panostaa niin paljon sellaisiin asioihin.

Luulen, että turhan moni odottaa inspiraatiota ja valaistumista, ja liian harva haluaa kouluttaa itseään. Enkä sano tätä kenenkään yläpuolelta, vaan enemmänkin alaviistosta...

Enpä tiedä, kun toisaalta puolet ihmisistä suorittaa yliopistopahvit ja alkeellisiimpiakaan hanttihommia ei saa tehdä ilman ammattitutkintoa ja paksua pakkaa kortteja ja todistuksia erilaisten kurssien ja koulutusten suorittamisesta tai ainakin maksamisesta. Miksi harrastuksissa pitäisi vetää täysillä. No, minä olen huono sanomaan, kun olen itse taipuvainen vetämään harrastukseni överiksi. Ja se on kaikki tai ei mitään, siksi ruuhkavuosina ei ole tullut aikaansaaduksi harrastusrintamalla oikeastaan mitään. Ei vaan jaksa. Mutta minulla se on enemmän teknistä ja tieteellistä asioiden opettelua, koska ei minulla tosiaan ole taiteellisia näkemyksiä ja visioita.

On kyl paljon tekemistä edessä. Yks iso liittyy ku vaihto pääkamerakseen P6K:n. Lähti pois oikeastaan kaikki automatiikka ja tuli rigi kouriin. Koko kuvausergonomia meni uusiksi ja siinä on kyl aika paljon opeteltavaa että sen saa ensinnäkin säädettyä itselleen sopivaksi ja etenkin oppii ymmärtämään mikä itselleen on sopiva. Onko follow focus oikealla vai vasemmalla. Onko lisäkahva vasemmalla, oikealla, molemmissa vai ilman. Mikä tasapaino. Jne. Nyt se kyl on alkanut hiljalleen iteroitumaan kohdilleen ja muutokset menee koko ajan pienemmäksi hienosäädöksi. Siltikin on pitkä matka siihen että oon samassa pisteessä ku raapaisee A7III:n käsiin. Siltikin etenkin matka on hieno kokemus.

Seuraava on sitten em. kameran filujen käsittely. Miten ne tarkemmin toimii jotta pystyy ymmärtämään paremmin mitä voi tehdä kuvatessa. Muutenkin värimäärittelyssä kehittyminen on ikuisuusaihe mikä olisi äärimmäisen tärkeä, mutta mikä ei niin hirveästi kiinnosta. Nyt kyllä tuntuu että kiinnostus kasvaa kun on käytössä herkullisimpia filuja.

Haastiksia kun teen paljon, niin pöydällä on myös niiden tekeminen paremmin. Tähän asti oon valoilla niitä tehnyt ja luonnonvalo on vähän roikkunut mukana ja tehnyt pohjan. Nyt olisi ajatuksena kääntää koko tuo paletti toisin päin. Samoin koko haastiksen rakentaminen ja sen protokollan kehittäminen ok pöydällä. Ja toki itse haastatteleminen.

Sitten kokonaan uutena työnä on striimailu. Niistä kun tehdään muutamat koostepätkät ja niitä pitää kuvata samalla, niin paljon pitää tehdä ajatustyötä sen kanssa että miten kuvata livetilanteessa kuvituskuvaa ilman että se live-lähetyksessä näyttää turhalta haahuilulta. Muutenkin koko livelähetyksen läpi vetäminen kaikkine haasteineen (ja niitä on paljon) on isona kehityksen kohteena.

Eli aivan hemmetin paljon on kehitettävää edessä. Aivan alussa tässä ollaan tekijänä.