mjuhani kirjoitti:Kyllähän niitä kuviaan parhaiten parantaa opiskelemalla muutaman vuoden valokuvailmaisun perusteita, ja altistamalla ilmaisunsa jatkuvan vertais ja ex cathedra kritiikin ja kehittävän palautteen kohteeksi. Sen ohella voi pohtia aiheen valintaa ja sen käsittelyä. Sitten vain kuvaamaan. Siihen kuvaimaisun parantamiseen puolestaan riittää yhtä hyvin NikonD40 kuin Fujifilm gfx 100. Opiskelulla en nyt tässä tarkoita mitään valokuvaseuran kurssia, vaan muutaman vuoden opiskelua kotimaisessa tai ulkomaisessa alan oppilaitoksessa pätevöityneiden opettajien johdolla.
Itte käytin opiskeluun yhteensä 5 vuotta.
On aika opettavaista ottaa jurytyksen murskakritiikki vastahan, mutta selvittiin siitä.
mjuhani kirjoitti:Kyllähän niitä kuviaan parhaiten parantaa opiskelemalla muutaman vuoden valokuvailmaisun perusteita, ja altistamalla ilmaisunsa jatkuvan vertais ja ex cathedra kritiikin ja kehittävän palautteen kohteeksi. Sen ohella voi pohtia aiheen valintaa ja sen käsittelyä. Sitten vain kuvaamaan. Siihen kuvaimaisun parantamiseen puolestaan riittää yhtä hyvin NikonD40 kuin Fujifilm gfx 100. Opiskelulla en nyt tässä tarkoita mitään valokuvaseuran kurssia, vaan muutaman vuoden opiskelua kotimaisessa tai ulkomaisessa alan oppilaitoksessa pätevöityneiden opettajien johdolla.
Itte käytin opiskeluun yhteensä 5 vuotta.
On aika opettavaista ottaa jurytyksen murskakritiikki vastahan, mutta selvittiin siitä.
Saatu on myös ., mutta ne olivat opettavaisia, vaikka välillä v.....i
Tännehän ei uskalla tuollaisesta kokemastamme laittaa edes 1/3-sordiinolla, kun jo silloin menee herne nenään ja itketään, kun ottaa kipeää. Sitten haukutaan kritiikin kirjoittajaa.
Jos täällä erikseen pyytäisi tuohon muutamassa edellisessä viestissä kuvattuun tyyliin saatua kritiikkiä, niin voisikohan sitä saada? Vai tulisiko kommentit kirjoitettua kuitenkin jonkun filtterin läpi?
Itsellä ei ole intoa lähteä opiskelemaan alaa, kun vakityö vie jo ihan riittävästi aikaa. En ole myöskään valokuvaamisesta meinannut toista ammattia hommata. Kirjoista saatu oppi taas unohtuu nopeasti ihan siitä syystä, että välillä on pitkiä taukoja kuvaamisessa. Kuvaaminen on kuitenkin niin mukavaa puuhaa, että mielellään siinä kehittyisi.
Suurin osa ottamistani kuvista on kuitenkin sellaista huttua, ettei niitä edes kehtaa esille laittaa ja niissäkin mitä esille tulee laitettua huomaan usein paljon korjattavaa heti sen jälkeen kun kuvaa käy vaikkapa pädillä jälkikäteen katsomassa. Paljon pitäisi oppia ihan kaikesta kuvaamiseen liittyvästä.
mjuhani kirjoitti:Kyllähän niitä kuviaan parhaiten parantaa opiskelemalla muutaman vuoden valokuvailmaisun perusteita, ja altistamalla ilmaisunsa jatkuvan vertais ja ex cathedra kritiikin ja kehittävän palautteen kohteeksi. Sen ohella voi pohtia aiheen valintaa ja sen käsittelyä. Sitten vain kuvaamaan. Siihen kuvaimaisun parantamiseen puolestaan riittää yhtä hyvin NikonD40 kuin Fujifilm gfx 100. Opiskelulla en nyt tässä tarkoita mitään valokuvaseuran kurssia, vaan muutaman vuoden opiskelua kotimaisessa tai ulkomaisessa alan oppilaitoksessa pätevöityneiden opettajien johdolla.
Itte käytin opiskeluun yhteensä 5 vuotta.
On aika opettavaista ottaa jurytyksen murskakritiikki vastahan, mutta selvittiin siitä.
Saatu on myös ., mutta ne olivat opettavaisia, vaikka välillä v.....i
Tännehän ei uskalla tuollaisesta kokemastamme laittaa edes 1/3-sordiinolla, kun jo silloin menee herne nenään ja itketään, kun ottaa kipeää. Sitten haukutaan kritiikin kirjoittajaa.
Kapa
Ero on toki myös siinä, et opiskellessa kritiikki tuli suoraan päin näköä (ainakin itellä) - kuin myös myöhemmässä vaiheessa esim. ammattivalokuvaajien tuomaroinneissa tai pofo-katselmuksissa. Netin ja kirjoitetun sanan ongelmat ovat vähän toiset. Esim. kirjailijat vetää melkoisen herneen nenään ammattikriitikoiden arvioista - eivät ehkä julkisesti, mut takahuoneessa kyllä ja aina kaikki ei ole vain kritiikin sisältöön kohdistuvaa (eikä auta vaik tulis 1000 kehuvaa, koska yhden negatiivisen muistaa paremmin - tutkittu luku on jossakin 3-5 kertasen välillä). Ero on myös siinä, et voiko kritiikin vastaanottaja antaa takasin siinä vaiheessa, kun vielä korvat punottaa vai pitääkö ensin mennä kotio itkemään maailman pahuutta. Tarkoittaa, et hetken mielijohde ei ole ihan sama kuin myöhempi itsetutkiskelu asiasta, mut jos suunsa pääsee avaamaan joutuu eri tavalla itselleen perustelemaan reaktion (valehtelemaan sen itselleen oikeutetuksi). Kalteva pinta on ihan aito ilmiö, mut koskee enempi omia tekoja (tai kyseessä on oikeastaan pyramidi ja aika pienet päätökset vaikuttavat miltä sivulta lopulta valuu alas - ja riittävän nopea takaisinkytkentä vetää puoleen väliin jolloin korjaus on hankalaa). En siis vetäis puolianonyymistä kirjoitetusta nettimaailmasta mitään johtopäätöksiä siitä millaisia ihmisiä oikeasti istuu näppäimistön ääressä tai siitä, et joskus ennen jossakin oli toisin. Netti vääristää kaiken kokemuksen. Tietokoneessa/puhelimessa pitäs olla sellanen viiden vuorokauden aikalukko - nyt tää on sellanen vessanseinä ja jokaisella on tussi kädessä 24/7 (twitteri on toi kaikki potenssiin 8,7).
Yksi vaihtoehto on mennä muutamaksi vuodeksi yläkouluun opettajaksi - teineiltä ei kritisoiminen lopu - siitä joko selviää tai siirtyy mellakkapoliisiksi, koska opettajana ei saa käyttää kaasusumutinta. Opettamisessa korostetaan itsereflektiota, koska se on kans yksi noita ammatteja missä itse työstä ei usein saa kritiikkiä (jos noit teinejä ei lasketa) - on jopa haastavampaa olla aidosti itsekriittinen sortumatta liioitteluun kuin sietää muiden kritiikkiä. Ja todellinen kasvu ei synny ulkoisista tekijöistä vaan sisäisistä - toki alkuvaiheessa on riippuvaisempi ulkoisista vaikuttimista, mut mikään kestävän kehityksen tie se ei ole.
ttuplai osaa tuon asian sivusta kirjoittamisen, jotenkin aina tulee mieleen että hän on jossain yliopiston pienessä suojatyöhuoneessa tuhlaamassa elämänsä päiviä.
Siis suomeksi:
Tuossa kirjoituksessasi ei kyllä miun mielestä ole mitään mikä liittys itse aiheeseen.
Osaa meikäläinen enää tässä iässä niitä parantaa, siis itte opittuja kuvaustaitoja. Mut se siitä kun itte oon kehityskelvoton tapaus ja kuvat just mitä on...
Mielenkiintoinen piirre yllä olevissa kirjoituksissa on , että ne painottuvat välinepuolelle. Ilmeisesti useimpien valokuvausharrastus on välineharrastusta. Silloin helpoin tapa parantaa kuvausta on hankkia aina uusi hilavitkutin kun sellainen tulee vastaan. Hyvä niin, paremmailla välineillä ja suurella määrällä tilpehööriä on parempi harrastaa.
Hyvät kuvat eivät vaadi parasta mahdollista kalustoa. Ei ole sellaista kuvaajaa, joka ei sinnikkyydellä pystyisi omaksumaan uutta. Väittämällä itseään kykenemättömäksi oppimaan haluaa vaan asettua mukavuusalueelleen. Uuden opiskeleminen on rasittavaa ja joskus myös turhauttavaa ja ikävää. On myös olemassa opettajia, jotka eivät harjoita perinteistä suomalaista teaching by perkele tekniikkaa. Itse olen käynyt kursseilla, joilla opettaja neuvoo lempeästi loukkaamatta ketään. Kun oppii kuuntelemaan saa niistä kuitenkin riittävästi ohjeita, joita voi yrittää soveltaa. Kuitenkin usein kuvaustilanteissa unohtuu opetukset ja kuvaaminen tapahtuu vaistolla. Siksi on tärkeää opetella uudet asiat siten, että niistä tulee vaistomaisia.
Oikeat kameran asetukset on helppo oppia. Niissä mielestäni tärkeintä on huolellisuus ja asioiden tarkistaminen, kuten joku jo edellä totesi. Vääristä asetuksista palaute tulee digiaikana nopeasti - viimeistään tietokoneen ääressä.
Ittellä valokuvaamisen harrastaminen on jonkinsortin suvantovaiheessa, pikkuhiljaa kumminkin pohdiskellaan asioita eteenpäin. Kalustoa viritellään sopivilla kohdilla ja työkuvia otetaan koko ajan.
5 vuotta harrastus on painottunut Yuotube videoihin, valokuvauksen kustannuksella. Ja tämä puoli on nimenomaan harrastus....senttiäkään ei oo tarkoitus tienata edes mainoksilla jota kanavalle ei tule.
Rockford kirjoitti:Tärkeimpänä parannuskohteena varmaan olisi että osaisin kuvata tänä vuonna vähemmän. Viime vuonna kuvasin liikaa tapahtumia, pääasiassa siis tanssiesityksiä/kisoja.
Korona edesauttoi tähän tavoitteeseen pääsyä paremmin kuin oisin ikinä uskonut.
Rockford kirjoitti:Kolmantena haluaisin oppia kuvaamaan yksinkertaisesti/pelkistetysti valaistuja mutta silti kiinnostavia kasvokuvia (ei passikuvia) studiossa. Jonkinverran kokemusta potrettikuvien valaisusta on, mutta ei ollenkaan tarpeeksi. Tähän liittyy tietysti myös kommunikaation parantaminen mallin kanssa.
Korona taas vaikeutti ja hidasti tätä paljon, mutta hiukan eteenpäin olen silti päässyt ja pari potrettisessiota "studiossa" on kuvattu. Edelleen oma epävarmuus on aika suuri hidaste näissä jutuissa, mutta kokemukset on silti olleet itselle rohkaisevia.
Petri Kekkonen :: Kuvia :: "Light and shade - time and space" - PSB
nsamppa kirjoitti:Mä aloitin pitkästä aikaa musavideoproggiksen. Nyt ku toi jälkikasvu vähän kasvanu ni on ihan pikkuinen lirppu energiaa ja vielä pienempi lirppu aikaa käyttää. Frendeiltä tulossa levy ja keksin niille ihan hassun idiksen mikä on aika simppeli, kevyt ja halpa toteuttaa. Mut siinä on aika magee kehityksen kohde itelle ja sen projektin otankin harjoitustyönä. Siinä pitää yhdelle hahmolle saada taiottua erilaisia tunteita; itsevarmuus, epäusko, tuohtumus, turhautuminen, suuttumus, viha, pelko, kauhu, kuolemanpelko ja helpotus. Nää on tosi mielenkiintoista käsikirjoittaa ja ohjata niin että näyttelijä ymmärtää mitä hahmo kokee milläkin hetkellä ja miksi. Saa tosi tarkkaan miettiä miten tilanne etenee niin että se olisi edes aavistuksen uskottava. Onneksi on harrastukset millä ei oo oikeastaan muuta väliä ku se että niitä on pirun kiva tehdä.