Kamera ajattelun, tunteiden ja ilmaisun jatkeena

[Konditiona]

Täälä on paljon puhetta kameroiden ja järjestelmien teknisistä ominaisuuksista, keskinäisistä paremmuuksista noiden ominaisuuksien eri osa-alueilla jne. Osa siitä keskustelusta tuntuu vieraalta.

Minulle kamera on ajattelun, tunteiden ja ilmaisun jatke. Hyvistä ominaisuuksista on hyötyä, mutta lähinnä vain silloin jos kameran ja minun itseni käyttö- ja toimintalogiikat ovat yhteensopivia.

Jos joudun keskittymään kameraan teknisenä laitteena, niin se syö suuren osan huomion suuntaamisesta. Jos se syö vaikka 20% huomion suuntaamisesta niin aiheenkäsittelystä, luovuudesta jne. katoaa heti ainakin 40%. Ja se näkyy taatusti kuvissa.

Monet ammatikseen kuvaavat ovat sitä mieltä että oman kaluston läpikotainen tunteminen on tärkeämpää kuin se, millainen se kalusto on. Olen heidän kanssaan ehdottomasti samaa mieltä - etenkin jos tuntemiseen lasketaan mukaan se, että kameran/järjestelmän käyttö- ja toimintalogiikka on käyttäjän ideoinnin, suunnittelun ja toiminnan kanssa yhteensopiva.

Yhteensopivuus on ominaisuuksia tärkeämpää. Yhteensopivuus on se alue, jonka kautta sekä laitteen että sen käyttäjän parhaat mahdollisuudet pääsevät käyttöön. Heikko yhteensopivuus suodattaa mahdollisuuksia pois molemmin puolin.

Helppo ja luonteva omaksuttavuus on hyvä vihje yhteensopivuuden mahdollisuudesta ainakin alkuvaiheessa. Tekemisen nautinto on toinen. Oppimisen edistyminen on kolmas. Se, että käytettävyyttä on helppo avata jollekulle muulle on neljäs. Jne. jne. jne.

Pienikätinen ja lapiokourainen saattavat tarvita täysin erilaiset kamerat. Paneutuja ja puuhaaja eivät kiinnostu samasta tai toimi samoin. Esteetikko ja insinööri eivät ehkä ajattele samoin. Silmälasien käyttäjä ja käyttämätön saattavat painottaa etsimen merkitystä eri tavoin. Tekninen kuvaaminen studiossa ja katukuvaaminen levottomassa yössä vaativat sekä kuvaajalta että kalustolta eri asioita. Tusinarimpulalla (nykyisin esim. känny) voi joskus kuvata tilanteessa missä järkkärin esiin kaivaminen tuo khakipukuiset rynnäkkökiväärimiehet parvena ympärille...

Vaihtaisinko leiriä? Mikä on paras järjestelmä? Päivittäisinkö runkoa? Näitä kysymyksiä on ketjut pullollaan.

Mun vastaus: Katso lompakkoosi. Minkä kokoinen liikkumavara siellä on? Tee päättämisen alkukarsinta sen perusteella. Ja sen jälkeen:

Vaihda jos se tuntuu hyvältä. Pysy jos se tuntuu hyvältä. Päivitä jos se tuntuu hyvältä. Pidä jos se tuntuu hyvältä. Mutta anna asian pyöriä tarpeeksi kauan - esim. kuukausi tai kolme - päässäsi ja sydämessäsi taustalla. Jos se voimistuu johonkin suuntaan, niin tee niin.

Ammattilaisilla näyttäisi olevan tietty peruslinja. Valitaan se mikä koetaan hyväksi ja hyödylliseksi. Sen jälkeen pysytään siinä muutama vuosikymmen tai pidempään. Sivussa saatetaan toki testailla vaikka mitä mutta vaihtoja vierastetaan ja lykätään. Tällä tavoin kalusto ja sen käyttäminen tulee tutuksi, pysyy tuttuna ja maksaa nopeammin itsensä. Kynnys vaihtamiseen on korkea ja syiden täytyy olla merkittäviä.

Kysymys: Olisiko Canon/Sony/Nikon/Pentax/Holga/mikälie minulle paras?
Vastaus: Jos se tuntuu siltä. Ei kukaan muu voi tietää mikä sopii sinun ajatteluusi, huomionsuuntaamiseesi, tunteisiisi, käteesi, silmillesi... parhaiten.

Avasin tämän ketjun siiinä toivossa että kuvausvälineitä voitaisiin käsitellä merkkinäkökulmasta irrotettuna ja ilmaisu- sekä omakohtaista kokemusnäkökulmaa painottaen - ja muiden vastaavia kunnioittaen.

[T71]

Itselle on tärkeää, että kamera on lopulta yksinkertainen laite, vähän kuin filmirunko, jolla kuvataan tietyllä tyylillä selkäytimestä ajatuksen pahemmin katkeamatta. Se todellakin syö sitä fiilistä, jos joutuu menuseikkailuuun kesken kuvausrupeaman tai kamera tekee jonkun ihme tepposen. Nuorempana toki omaksuu kaikkea uutta (kuten monipuoliset asetukset), mutta sen kuvan ottaminen on lopulta selkeä ja puhdas tapahtuma, joka tuo iloa sellaisenaan. Jos ei tuo, niin ala voi olla väärä.
Kaluston ostaminen sen sijaan on monelle haastavaa. Tapasin taannoin kuvaajan, jolla oli tapana ostaa sairautensa maniavaiheessa valtavilla summilla kalustoa Rajalasta ja järkiinnyttyään myydä sitä tappiolla pois. Siinä taisi mennä talokin alta, eli tässä nyt esimerkki ääripäästä siitä, miten herkästi välineet vievät miestä, vaikka piti olla ihan toisinpäin.

[Hannu KH]

Itte kuvasin ennen Nikonin rungoilla, vuodesta 2004 Canonilla mutta Nikoni on vieläkin jotenkin selkäytimessä.
Valotusmuoto on puhdas M. Tahdon säätää valotusta tilanteen mukaan enkä taistella automaattia vastaan.
Liika kustomoitavuus on pahasta. Kuitenkin R:n oon saanut kohtuumieleisekseni.

[nomad]

Jos yksinkertaista kameraa kaipaa, niin filmille voi yhä kuvata :-) Eri asia on sitten se, että miten yksinkertaista filmille kuvaamisen kokonaisprosessi on. Mielestäni aika monimutkainen. Sen vaivalla säätelee digikameran menuja aika paljon.

Kännykkä on ihan hyvä yksinkertainen kamera. Ei se kaikkeen taivu, mutta se on aina käsillä eikä herätä huomiota. Toisaalta kännykällä voi tehdä myös asioita jotka ns. oikealla kameralla ovat hyvin hankalia.

Ostin syksyllä käytetyn Fuji X100F:n "kun halvalla sain". Fujia pidetään jotenkin back to basics -diginä, mutta oikeastihan tuo on kaikka muuta. Näpertämistä riittää menuissakin koska olen aika paljon käyttänyt Fujia siten, että siirrän kuvia suoraan kännykkään ja siitäinstaan ja muualle someen. Mutta onpahan arkea dokumentoitu ja perinteinen 35mm kuvakulma tullut tutuksi :-)

Konditionalin aloitusviesti ei tainnut olla kysymys, vaan enemmänkin statemet. Periaatteessa olen hänen kanssaan tasan samaa mieltä siinä kuin olen samaa mieltä muidenkin oikeassa olevien kanssa koskien mm. ihmisoikeuksia, ilmastonmuutosta ja luomukahvia. Eikä tämä ole sarkasmia, vaan aivan oikeasti tykkään, että ihmisen on hyvä olla oikeassa.

Mutta toisaalta valokuvaukseen on historiallisesti liittynyt aina tietty välinefetisismi, eikä edes maailman kovimmat kuvajat - ei edes kuvataiteilijat - ole siitä vapaita. Leica pitää olla ja Canonin värit on parhaat. Jne. Eikä nuo välineväännöt ole koskaan suoranaisesti kuvataiteen tielle tulleet. Ja onhan tässä viime vuosikymmeninä eletty poikkeuksellisen kiinnostavaa aikaa valokuvaustekniikassa - ehkäpä se oikeuttaa välineinnostuksen?

Eli tämmöiseen kontekstiin tämän foorumin välillä aika tuhnuiset välineväännötkin asettuvat. Onhan se tyhjää parempi jos hiukan pyylevä hra Keskiverto lähtee kuvausretkelle koska osti uuden APO-objektiivin, tai kun kamerassa on uusi firmware. Myös kesäjuhlissa otetut kuvat kummityttärestä ovat plussaa - ainakin sitten kun ne 10 vuoden päästä kaivetaan esille.

[aikaarska]

Hyvää pohdintaa. Olen ollut digikameroiden kehityksessä oikeastaan alusta saakka mukana. Sitä ennen kuvasin faijalta saamallani kinofilmijärkkärillä, sitä ennen hankin joskus lukioaikana Olympuksen kinopokkarin...Eli jostakin kohtalon oikusta valokuvausinnostusta on aina ollut.

Taloudellisesti harrastus eskaloitui digiaikana. Ihan ensimmäisestä digipokkarista lähtien laitteita on pitänyt vaihtaa kerran vuodessa, ja tottakai, aina parempaan ja kalliimpaan.
Myös digikameroiden arvo on laskenut huomattavasti nopeammin kuin mitä filmikalusto teki. Sekin tuli huomattua jos alusta saakka.

Elämä kulki omia tavallisia polkujaan. Armeija, duuni, vaimo, perhe...Valokuvausharrastus on kulkenut siinä rinnalla oikeastaan kokoajan. En voi kieltää, etteikö se ole haitannut taloudellista tilaani, ehkäpä jopa perheeni...Toisaalta monilla muillakin harrastuksilla on tapana maksaa jotakin. Näistä on vaikea vetää mitään tuomitsevia mielipiteitä.

Mitä valokuvausharrastukseeni tulee, niin nyt jälkikäteen, kokeneempana olisin tehnyt monia siirtoja toisin. Kalustorumba on ollut ainakin 50% täysin turhaa. Ensimmäinen digijärkkärini oli Canon 300D. Olisin ihan hyvin voinut pysyä onnellisesti Canon EF systeemissä ja säästänyt jo pelkästään tällä uskollisuudella paljon rahaa. Sen sijaan näiden vuosien aikana olen käynyt lähes kaikki kamerajärjestelmät läpi ;-)

Nyt viime vuodet olen kuvannut pöääasiassa Sonyn E-mountin järjestelmällä. Viiimeisin peilijärkkärini oli Pentax K-1, nyt peilitön kinokamerani on Sony A7rII....Edelleen olisi houkutuksia ostaa uusia kamerarunkoja ja kokeilla taas vaihteeksi vaikkapa kokonaan toisen merkkistä järjestelmää, mutta onneksi kokemus on tuonut edes jotakin järkeä päähän. Helpotusta vaihtorumbaan on tuonut myös se tosiasia, että A7rII on osoittautunut erittäin luotettavaksi ja aikaa kestäväksi tuotteeksi. Sen 42mp kinokenno on edelleen täysin pätevä ja rungon toiminnot oikeasti riittävät tarpeisiini. Ja jos joku toiminto ei ole aivan niin tehokas tai nopea kuin uusimmissa malleissa, niin senkin voi yleensä kiertää tarpeeksi hyvin.

Monet saattavat valittaa pikku puutteista mitä heidän nykyisissä kameroissaan on. Minä penäisin käytön opettelun perään! Minua ei esimerkiksi haittaa enää yhtään jos kamerassani joku toiminto on vaikkapa menuviidakon takana. Osaan nykyisen kamerani ulkoa. Lähes silmät kiinni saan käytettyä kameraani (tämä on tullut testattua yökuvauksissa...). Menuviidakko ei ole enää menuviidakko, vaan selkeä käyttöliittymä. Ja tärkeimmät toiminnot olen kustomoinut pikanappeihin. Sekin on täsmentynyt ajan myötä, että mitkä toiminnot pikanappeihin on kannattanut laittaa. Eli mitä oikeasti tarvitsen eniten.

Yhteenvetona voisin olla samassa linjassa tämän ketjun aloittajan kanssa, että kannattaa suhtautua kameroihinsa kärsivällisesti ja alituisen hankaluuksien etsimen sijaan opetella käyttämään kameraa tehokkaasti. Minusta ei edelleenkään ole järkeä vaihtaa kameroita vuoden välein, vaan tehdä hyvässä valokuvausliikkeessä harkittu ostopäätös ja käyttää hankittua tuotetta sitten sen kohtuullinen elinikä, eli nykykehityksen nopeatempoisuuden huomioonottaen ainakin 3 vuotta...Ja jos nykyinen järjestelmä on elinkelpoinen, niin merkin vaihtoakin kannattaa miettiä monta kertaa, ennenkuin tekee päätöksiä. Nimittäin objektiivit ja muut lisävarusteet kustantavat moninkertaisesti runkoon nähden.
Tietysti jos taloudellinen tilanne on yltäkylläinen ja on rahaa millä mällätä, niin silloin kalustovaihto voi olla helpompaa, eikä kirpaise niin paljon muuta elämää. ..Mutta ei se välttämättä sitä suurta onnentunnetta tuo, niinkuin ei raha muutenkaan.

[Maffer]

Mä en diggaa näistä teknisistä parannuksista nykyisellä tavalla ollenkaan. Ainoa mitä kaipailisin kennon osalta olisi bayerin poisto.

Mutta kameralta muuten haluaisin paluun siirtoihin ja kääntöihin. Eikä mitään T/S optiikoita vaan ihan kunnon etu- ja takalaudan liikkeet digiin. Pentaksilla on patentti takalaudan kääntöihin eli kennon kääntelyyn nyt olemassa mikä on melko metkaa jos realisoituu ja miksi ei...nykyäänkin kennon siirtely on jo olemassa heillä pienissä määrin.

Siis aito "vinokennoinen" kamera, ihan käyttäjän säädettävänä. Formaatin voi pudottaa APS-C kokoon ja laittaa sentin liikkumavaran kennolle joka suuntaan. Tai jättää kinon ja siirtyä 645-bajoon ja optiikoihin.

[Konditiona]

Konditionalin aloitusviesti ei tainnut olla kysymys, vaan enemmänkin statemet. Periaatteessa olen hänen kanssaan tasan samaa mieltä siinä kuin olen samaa mieltä muidenkin oikeassa olevien kanssa...

Se oli oikeastaan aloituspotku. Halusin tuoda keskusteluun omana ketjunaan jotain sellaista, mitä nyt on pieninä palasina siellä ja täällä niin että sitä on mahdoton löytää.

Ajattelun, tunteiden, tottumusten, huomion suuntaamisen yms. merkitystä kuvaamiselle kameran ja kuvaajan välisenä rajapintana ja siinä rajapinnassa käsitellään mielestäni turhan vähän. Niillä on kuitenkin kuvakerronnassa, kuvan vaikuttavuudessa ja monessa muussa kuvan laatuun liittyvässä asiassa iso merkitys.

Lisäksi ajattelin että olisi hyvä jos olisi erillinen ketju joka toisi esille sitä, että...

Mitä valokuvausharrastukseeni tulee, niin nyt jälkikäteen, kokeneempana olisin tehnyt monia siirtoja toisin. Kalustorumba on ollut ainakin 50% täysin turhaa.

...jos tekee vähemmän ja harkitumpia muutoksia hitaammalla tahdilla niin voi selvitä halvemmalla, saada enemmän leluja samalla rahalla ja ehkä keskittää isomman osan huomiosta itse kuvaamisen ja sen taustaprosessien kehittymiseen.

Monet saattavat valittaa pikku puutteista mitä heidän nykyisissä kameroissaan on. Minä penäisin käytön opettelun perään!

Osaan nykyisen kamerani ulkoa.

Menuviidakko ei ole enää menuviidakko, vaan selkeä käyttöliittymä.

...kannattaa suhtautua kameroihinsa kärsivällisesti ja alituisen hankaluuksien etsimen sijaan opetella käyttämään kameraa tehokkaasti.

Mulla homma menee niin, etten edes halua oppia ja hallita kaikkea mitä kamerassa on. Käytän kameran mahdollisuuksista jotain osaa ja paneudun niihin vähän enemmän.

Näen turhalla räpläämisellä ja tyhjänpäiväisella kameran kanniskelulla ison ja hyödyllisen merkityksen. Kun kameraa räplää, niin asiat menevät nopeammin selkäytimeen. Kun sitä pitää mukana, niin katsoo maailmaa enemmän kuvaamisen, visuaallisen kerronnan ja estetiikan läpi. Se kehittää vaikka ei ottaisi yhtään kuvaa. Lisäksi kun on vähän siinä rajalla kuvatako vai ei, niin käy usein päässään jonkinlaista suppeaa kuvaussuunnitteluskeemaa. Sekin kehittää.

[ttuplai]

Mä en tiedä omista kameroistani juuri mitään - tai suurimman osan olen unohtanut. Laitan uuden värkin alussa sellaseen kuntoon, et sopii omaan kuvaamisen ja unohdan sen. Joku merkinvaihtoon liittyvä uuden opettelu on täysin hukkaan heitettyä aikaa - senkin ajan vois käyttää lukemalla hyvää kirjaa tai kuvaamalla hedelmiä. Sen sijaan voin treenata niinkin typeriä asioita kuin puristusvoimaa (telkkarin ääressä) tai kameran nostamista silmien eteen, tarkennusta, laukaisua, jotta toi olis puhdas rutiini ilman pienintäkään ajattelua. No fillaroiva frendi treenas pyöritysliikettä. Näin mä voin käyttää kaiken muun ajan ihmisten, valon ja hetken tutkimiseen - kamera on mulle kuin vasara tai saha. Mun rakentamisessa heikoin lenkki ei yleensä oo vasara vaan ton varren jatkeena oleva itseoppinut rakennusmies.

Kaluston hankkimisessa mä en usko harkintaan - huolellinen miettiminen on vain itsensä kusetusta ja uskoa omaan omnipotenttiin voimaansa ennustaa tulevaa. Ton vaihtoehtona ei ole ensimmäisen vastaantulevan ostaminen, mut ostopähkäilyyn kulutetun ajan voi käyttää paljon hyödyllisemminkin ja tod. näk. on yhtä tyytyväinen ostokseensa. Tyytymättömyys syntyy vertailusta, jahkailusta ja testien lukemisesta. Helpompi on arvioida sitä mikä on kädessä kuin se mikä on hyllyssä - ja lopulta välineiden erot mun kuvaamisen kannalta ovat hyvin marginaalisia. Vähän niinku fillareissakin - ylämäkeen vastatuuleen runtatessa niin jaksa miettiä onko mun vaihteet Shimanon uusinta sarjaa - vertailu tehdään vasta lepopaikalla, kun fillarit on nätisti rivissä.

Monista, ammattilaisista tai harrastajista on tällä tilastollisella tarkkuudella vaikea sanoa mitään - eikä se ole edes kovin tärkeää. Jaska kuvaa, Liisa kuvaa ja Seppo ei kuvaa - näillä asioilla on varsin vähän tekemistä mun kuvaamisen kanssa. Vähän niinku naapurin seksielämä - sitä ehkä on, mut en mä kyl oikeesti halua montaa yksityiskohtaa siitä tietää - anteeksi, mut millaset aluslakanat teil on. Meil on hyvät eristeet. Sellanen 5v siperiassa kameran kanssa vois tehdä itelle hyvää.