Canon EOS R, 1D, 5D, Nikon Z7/Z6,D500/D5/D7200/D750/D810/Df/D610, Fuji S2/S3 Pro/XT-n, Olympus Pen-F, M10, M5, Pentax K D ja ist D-sarja, Sony A7/A9 jne.
ptakala0 kirjoitti:Kameralla saa aikaan yhtä ja toista jos asetukset on väärin.
Mutta miten tämä nyt liittyy A7r - nelkkuun muutenkun että jos käyttää vahingossa väärin niin käyttää vahingossa väärin.
Niinpä, aivan kaikilla maailman kameroilla saa huonoa jälkeä aikaiseksi jollei perehdy laitteeseensa.
Siksikö Mafferkin on harrastanut aikoinaan kalustorunggausta laitteesta toiseen, kun ei ole osannut käyttää niitä oikein, vai mikäkö lienee syynä jäätävään laiterumbaan ja nyt katkerana menetettyjen eurojen vuoksi ketjusta toiseen jäätävää valittamista?
Sinällään hauskaa että edellä mainittu dissaaja pää auki laitteesta jollaista ei edes omista ja tuskin tulee koskaan omistamaankaan. Siksi pitää ihmetellä tuota jatkuvaa trollailua ?
Maffer kirjoitti:...Jeesuskameran omistaa foorumilaisista todistettavasti vain Toli, joka jopa raportoi ettei AF oikein meinannut osua...
Sen verran puutun tähän keskusteluun, että raportoin tosiaan tarkennuksen hudeista tietyillä asetuksilla. Mutta raportoin myös, että asetuksia muuttamalla tarkennus nakuttaa kohdalleen, eikä ongelmia ole noiden asetusten kohdalleen saamisen jälkeen ollut.
Lähinnä vaan, että kun referoidaan, niin mielellään referoidaan oikein ;)
Tommosella pikku nyanssilla nyt mitään merkitystä... Kyllä se jo kiveen kirjoitettu että pskan ostit. Palauta, jos on postimyynnistä.
Maffer kirjoitti:Tuo on edelleen Sonyssa mukana. Ei sitä ole korjattu mihinkään vaan johtuu siitä oletuksena päällä olevasta RAWin pakkaamisen algoritmista. RAW-Diggerin manuaalissa on hyvin kerrottu seikkaperäisesti mistä johtuu.
Eli Sony on mielestäsi *sensuroitu*, koska oletuksena päällä ei ole hifistelytason astrokuvaukseen sopivat erikoisasetukset. Minkä sille sitten mahtaa. On se ihme, että niitä kukaan ylipäätään ostaa. Mitä muutakaan kuvattavaa maailmassa muka on.
Mutta kuvaaja on *sensuroitu*, jos ei viitsi säätää asetuksia kohdalleen. Eikö kamera ja törppö ole silloin ihan linjassa toistensa kanssa?
Uudella Sonylla on hyvä kuvailla vaikka ajankohtaisesti jouluvaloja jos vahingossa pakkaa RAWinsa.
No vali vali. Kai sinä kohta valitat, että ajoit auton pöpelikköön kun painoit vahingossa sitä oikeanpuoleista poljinta etkä keskimmäistä tai sait haavan kätesi, kun otit vahingossa leipäveitsen teräpuolelta kiinni ja leikkasit kahvalla kinkkua.
ptakala0 kirjoitti:Kameralla saa aikaan yhtä ja toista jos asetukset on väärin.
Mutta miten tämä nyt liittyy A7r - nelkkuun muutenkun että jos käyttää vahingossa väärin niin käyttää vahingossa väärin.
Niinpä, aivan kaikilla maailman kameroilla saa huonoa jälkeä aikaiseksi jollei perehdy laitteeseensa. ?
Näinhän se on.
Mutta hirveen negatiivinen svengi täällä foorumilla. Missä ilo? ei nää vehkeet niin vakava aihe ole.
Todennäköisesti vaikkapa maffers saisi R nelkulla loistavia fotoja, eikä mikään olisi kompastuskivi, hänellä riittäis taito käsitellä tarkkaan harkitut R nelkun pixel shift kuvat erinomaiseksi lopputulokseksi, eikä varmaan edes viitsi kuvata sitä pakattua Rawia. Maffers tietäis miten valmistautau jos eksyisi Tuntsan erämaahan -25C pakkaseen kuvaamaan lumisia maisemia ja revontulia sonyn kanssa jne.
tässähän on kyse pilkun - eikun ja - pikselin viilauksesta , höystettynä tiukoilla pänkäpäisillä periaatteilla - jotka johtanut yleiseen FF oireyhtymään, elikkäs FotoFrustraatioon! Vaihtoehtoisena tulkintana FoorumiFrustraatio (eli kaikki läskiksi, koska toverit harhailee tietämättömyyden suossa, muka).
Siksi kiukuttelu. Mutta minä sanon, että ratiriti-ralla! ja tip-tap. Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika!
Hetken kestää elämä
ja sekin synkkä ja ikävä.
Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemun raikkahin aika!
Eli c'moon, ei nyt bingoteta kaiffarit!!
Viimeksi muokannut temama, Joulu 21, 2019 22 : 47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa!Vîta est tempus optimum homini
Maffer kirjoitti:
Uudella Sonylla on hyvä kuvailla vaikka ajankohtaisesti jouluvaloja jos vahingossa pakkaa RAWinsa.
No vali vali. Kai sinä kohta valitat, että ajoit auton pöpelikköön kun painoit vahingossa sitä oikeanpuoleista poljinta etkä keskimmäistä tai sait haavan kätesi, kun otit vahingossa leipäveitsen teräpuolelta kiinni ja leikkasit kahvalla kinkkua.
ei jaksaisi enää jatkaa, mutta jatkan nyt sen verran vielä (että pa*ka varmana tulis, eikä tarvis enää ähkiä pitkään) , että hullunkrisintahan täsä on se, että sillä älyluurin kameralla syntyy hemmetin paljon enemmän kaikenlaista höpö-artefakteja ja muutenkin epätäydellisempää kuvaa, mutta yht'äkkiä sillä ei ole muka mitäään väliä, koska niin mainio laite ja kätevä kuin wintoosan moovie maker!
Viimeksi muokannut temama, Joulu 21, 2019 22 : 35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa!Vîta est tempus optimum homini
Vastaan nyt sinun kysymykseesi että miksi tuntuu että moni on negatiivisena täällä, minun mielestäni.
Sulla on Temmama lehmän hermot, tämä homma lähti noin 8 sivua sitten käsistä sinun linkkaamasta asiallisesta otsikon kameran saavutuksesta.
Siitä lähtien on yksi, ja aina sama, suoltanut sitä totuutta joka ei monelle(kenelle?)kaan maistu. Näkyyhän se näistä sivukaupalla tulleista vastauksista?
Tämä on niin väärin muita kohtaan että yksi saa pilata ketjun toisensa jälkeen. Samanlainen posketon ryntäys oli RX10 IV ketjussa, kunnes se(kin) hiljeni kun ketään ei viitsinyt sinne mitään enää kirjoittaa.
Että ei täällä minusta mikään synkkä tunnelma muuten ole ja hyvää Joulun aikaa vain sinullekin!
Paljon hyviä keskusteluja joiden edellytyksenä on toisten kirjoittajien kunnioitus.
ttuplai kirjoitti:Kyl mä sen ymmärrän miksi joku uusi tuote kiinnostaa, mut joku nettiäänestäminen on siinä vähän niin ja näin. Sitä on vaikea kytkeä mitenkään lompakkoon, kuten ei myöskään jonkun saitin antamia tähtiä. Joku todellinen myyntitilasto on vielä toinen, koska sen vois edes kuvitella ennustavan vaikka käytettyjen tuloa markkinoille (tai koko merkin konkurssia). Nettiäänestys, kun ei oo oikein tilasto - noi on harvoin järjestetty niin hyvin, et moisesta voi tehdä oikein mitään johtopäätöksiä (esim. äänestäjien valikointi, eikä tähän tarvita siis mitään salaliittoja). Mut edes oikein tehtyä äänestystä on vaikea kytkeä mihinkään - on eri asiaa pitää jostakin kuin todella ostaa jotakin (ihmset on yllätävän valmiita upottamaan rahansa vaikka mihin - siis teoriassa). Aivan samoin kuin erään suomalaisen poliitikon yritys tiedustella mitä eräille ulkomailla oleville olis pitänyt tehdä. Eli on olemassa hyödyllistä tietoa ja sit informaatiota, josta ei voi oikein sanoa mitään. Samasta syystä ne ei tosin ei niiden pitäs myöskään ottaa päähän.
Eli tosta tuotejutusta samaa mieltä ja samaa mieltä siitäkin, et vaihtamisen kustannus harvoin voittaa saavutetun hyödyn.
Njoo. Toi nettiäänestys ei nyt niin kiinnosta. Lähinnä vaan kyllästyttää toi iänaikainen yhden kirjoittelijan lässytys mikä muuttaa jokaikisen ketjun samanlaiseksi skeidaksi. Kuinka on pakonomainen tarve kertoa Oikea Totuus koko ajan ja väkisin etsiä kaikesta negatiivista.
E. Ja olen havaitsevinani etten ole ainoa joka on tohon poraamiseen aika kyllästynyt.
Saatatte olla viimeisessä väitteessänne oikeassa. Henk. koht. en usko tuon erään olevan todellinen henkilö vaan kyseessä on jonkun savolaisen vääräleuan psykan gradu jossa tutkitaan joukon käyttäytymistä riittävän mielikuvitukselliseen hahmoon. Tosin niinku eräs kirjailina totesi - totuutta ei voi ikinä laittaa kirjaan, koska sitä pidetään liian fiktiivisenä.
Sinänsä musta on lähtökohtaisesti mielenkiintoista, et miksi noita äänestyksiä edes tehdään. Ehkä toi perimmäinen tarkoitus on saada kränää ihmisten välillä aikaiseksi ja sitä kautta kyseisen saitin foorumille siitä vääntämään. Sama pätee noihin epämääräisiin Gold Awardseihin yms. Ainakin uutisten puolelta tuo on yhä enempi tarkoituksenhakuista eli haetaan vahvasti polarisoivia juttuja, jolla saadaan kohu ja möly aikaiseksi. Mitä epämääräisempi ja vaikeammin todistetteva asia sitä paremmin toimii - metrin mitasta kukaan jaksa vääntää. Tosin vaikea sanoa, missä on muna ja missä kana, koska polarisaatio näytää olevan itseään ruokkiva prosessi, jossa alussa liki samaa mieltä olevat ihmiset ovat hetken päästä valovuoden päästä toisistaan. Ja sit viel ihmetellään miten maa voi ajautua liki täydellisestä hiljaiselosta sisällissotaan pienessä hetkessä.
Mua ainakin ottaa se päähän, et kamerat kehittyy nopeammin kuin mä - riippumatta kameramerkistä. Huonosta lopputuloksesta voi enää syyttää kuin itseään, oman pään kanssa pitää elää joka päivä ja yksikään valmistaja ei tarjoo nuppiin kunnon firmware päivityksiä (niistä voisin jonkun satkun maksaakin).
Sonistit on suu mutrulla kuten tavallista. cRAW käyttää algoritmia joka kippaa vaikeassa tilanteessa eikä se ole miksikään muuttunut kuuden vuoden takaisesta. Turha siitä on mitään satuja keksiä väärin valottamisesta. Ilman issueita ei ole korjauksiakaan. Tämä korostuu kun tämän päivän kuvanmuussauskonvertterit räimivät muutenkin paikallisen kontrastin tappiin.
40€ tai 400€ kamerassa cRAW OK juttu, mutta ei missään nimessä 4000€ kamerassa eikä todellakaan oletuksena. Kamera on suoraan paketista vuoden lo-fi.
Opetelkaa mitä laitteenne "RAW" sisältää älkääkä höpöjä jauhako mistään kuvanlaadusta jos ja kun käsivaralta ja vakaajilla muutenkin räimitte menemään. RAW-Digger on jokaisen digikuvaajan perustyökalu ja tärkeämpi kuin päivitys 3->4.
Sony periyttää virheensä sukupolvesta toiseen mikä on harmi. Muuten kameran voisi tunnustaa OK-tasoiseksi päivän peilittömäksi kuten muutkin dinomerkit. Glitteri paskassa ei muuta tortun luonnetta vaikka millaisella tarjottimella tuputetaan.
Ei kuvaajan pitäisi joutua käyttämään Karnaughin karttaa päätelläkseen missä tilassa himmeli kullakin hetkellä on.
Keskustelua seuranneena pitää todeta, että Sonyn tapa käyttää rahaa erilaisten julkaisujen, testaajien, foorumien yms voiteluun on päässyt toisilta tyystin unohtumaan.
T71 kirjoitti:Keskustelua seuranneena pitää todeta, että Sonyn tapa käyttää rahaa erilaisten julkaisujen, testaajien, foorumien yms voiteluun on päässyt toisilta tyystin unohtumaan.
Keskustelua seuranneena pitää todeta, että Mafferin tapa käyttää aikaa erilaisten foorumien sekä hänen mukaansa tyhmien ja osaamattomien Sony käyttäjien mustamaalaamiseen sekä totuuden vastaiseen kirjoitukseen on päässyt sinulta tyystin unohtumaan

Kyllä tuo tyhmien ja osaamattomien Sonykäyttäjien ongelma on tiedossa ja tiedostettu ihan hyvin.
Jos pakattu raw on Sony A7rIV suurin heikkous niin hyvin pienet on murheet, ja helposti kierrettävissä - muuta en osaa sanoa.
No sen sanon että pitäisi avata uusi ketju, jossa voi vapaasti kirjoitella tuosta pakatusta raw formaatista, ja siirtää jatkossa ko asiaan liittyvät kommentit heti sinne, koska se ei ole vain yhden ja saman kameramallin ”ongelma”. Näin voisi keskustelu taas jatkua täällä jouhevammin. Olisi oikeasti kiva kuulla otsikon kameran omistajilta miten he kokevat tämän uuden mallin, ja miten se eroaa edeltäjästään tai edellisestä kamerasta.
Se on valitettavasti showstopper-tason level 0 critical sille sepolle kuka ei dokumentoimattomasta ominaisuudesta ja sen sivujuonteista (kuten ETTL > ETTR) tiedä. Ja miten voisi tietää kun mutulla myydään. Ei tarvi kuin yksi kuva mennä poskelleen sopivasti ja sen jälkeen myyntipalstalla kolisee.
RAW on erillisen digin peruskivi ja jos sen ropeltaminen on hällä väliä, niin myöntää samalla että kännykkätaso riittää itselle vaikka kuinka kieltää.
Pakattua ja täysin pakkaamatonta dataa puskeva romu on verrattavissa hybridiautoon jolla pääsee 50km sähköllä ja sen jälkeen kulutus on 12l/100km moottoritiellä. Tilanteen ratkaissut pyörä keksittiin jo 2000-luvun alussa, mutta piti kuitenkin ylpeästi veistää kirveellä oma kahdeksankulmainen.
Sonyt on ulkoisesti prameita lasitaloja mitkä on rakennettu hiekkakasan päälle.
Kävin tätä runkoa käpistelemässä ja lelumaisuus on edelleen vahvasti läsnä. Tosin uusi kuvaajasukupolvi ei ole oikeita kameroita (tai esim lankapuhelinta) nähnytkään, niin ymmärrys vaatia kestäviä laitteita voi puuttua kokonaan. Toki voi olla niinkin, että oma jääräpäisyys on se, joka rinnastaa tällaiset himmelit kuusenkoristeisiin, mutta kyllä nyt järki-ihminen näkee heti, että esim D850 tai 5D4 on oikeita kameroita ja tehty työhön, kun taas nämä sonyrasiat on tehty sillä tunteella, että rahat pois ja naurua matkalla pankkiin. Jotain kertoo kuitenkin se, että en ole kuvannut omalla R3:lla paljoakaan mitään rymykeikkoja, vaan on menty Canonilla vanhasta muistista. Sonyn lasejakaan ei ole tullut ostettua, kun ne vähätkin hankitut on pitänyt joka kerta palauttaa takuuseen... siis oikeasti kaikki muut paitsi 21 loxia.
Maffer kirjoitti:Se on valitettavasti showstopper-tason level 0 critical sille sepolle kuka ei dokumentoimattomasta ominaisuudesta ja sen sivujuonteista (kuten ETTL > ETTR) tiedä. Ja miten voisi tietää kun mutulla myydään. Ei tarvi kuin yksi kuva mennä poskelleen sopivasti ja sen jälkeen myyntipalstalla kolisee.
RAW on erillisen digin peruskivi ja jos sen ropeltaminen on hällä väliä, niin myöntää samalla että kännykkätaso riittää itselle vaikka kuinka kieltää.
Pakattua ja täysin pakkaamatonta dataa puskeva romu on verrattavissa hybridiautoon jolla pääsee 50km sähköllä ja sen jälkeen kulutus on 12l/100km moottoritiellä. Tilanteen ratkaissut pyörä keksittiin jo 2000-luvun alussa, mutta piti kuitenkin ylpeästi veistää kirveellä oma kahdeksankulmainen.
Sonyt on ulkoisesti prameita lasitaloja mitkä on rakennettu hiekkakasan päälle.
Tuo hybridi on oiva jos ajomatkat on alle 50 km.
Jos ajaa tonnin päivässä ei sitä toki kannata ostaa.
Sonykin on oiva moneen käyttöön.
Pakkaamaton raw kelpaa minulle hyvin, muista en toki tiedä.
Tarpeita kun on niin monenlaisia.
Miten silti on mahdollista että minä ja monet muut tekevät työtä Sonyilla ja jopa valitsevat ne ennen Canoneita/Nikoneita? Ai niin, unohdinkin, ne on tyhmiä aaseja mitkä tyytyvät kännylaatuun. Täytyy ihmetellä miksi joku ostaa palveluita tai palkkaa tuollaisia tyyppejä kun tarjolla on Oikeilla Kameroilla kuvaavia Tosi Kuvaajia. Kai nekin on vaan tyhmiä/mainoksen uhreja/faneja/ennytoikeinkeksilisääjärjettömyyksiä henkilöitä.
Maffer kirjoitti:Se on valitettavasti showstopper-tason level 0 critical sille sepolle kuka ei dokumentoimattomasta ominaisuudesta ja sen sivujuonteista (kuten ETTL > ETTR) tiedä. Ja miten voisi tietää kun mutulla myydään. Ei tarvi kuin yksi kuva mennä poskelleen sopivasti ja sen jälkeen myyntipalstalla kolisee.
RAW on erillisen digin peruskivi ja jos sen ropeltaminen on hällä väliä, niin myöntää samalla että kännykkätaso riittää itselle vaikka kuinka kieltää.
Pakattua ja täysin pakkaamatonta dataa puskeva romu on verrattavissa hybridiautoon jolla pääsee 50km sähköllä ja sen jälkeen kulutus on 12l/100km moottoritiellä. Tilanteen ratkaissut pyörä keksittiin jo 2000-luvun alussa, mutta piti kuitenkin ylpeästi veistää kirveellä oma kahdeksankulmainen.
Sonyt on ulkoisesti prameita lasitaloja mitkä on rakennettu hiekkakasan päälle.
Mites se todistusvastuu tässä? Väitit sitä showstopperiksi ja silti monelle ihmiselle se sitä ei ole. Todista.