Canon EOS R, 1D, 5D, Nikon Z7/Z6,D500/D5/D7200/D750/D810/Df/D610, Fuji S2/S3 Pro/XT-n, Olympus Pen-F, M10, M5, Pentax K D ja ist D-sarja, Sony A7/A9 jne.
Maffer kirjoitti:Hyvvee päivee sentään. Jos teoksessa on kiviä ja keppejä, on niiden hyvä erottua kuin konsanaan potilas pöydällä. Ei nyt huijata itseä, etteikö tekniikka muka ole tärkeää. Ei kukaan päivittelisi noista 2000-luvun alun kropeista muuten mihinkään, kun niilläkin saa varjon näkyvään valon seassa.
Sitä voi tietysti pohtia, että ovatko kivet ja kepit niin kiinnostavia, että kannattaa maksaa tuhansia ja nähdä tuntikausia vaivaa kuvatakseen niitä ziljoonan gigapikselin resoluutioilla. Toki se on yksi mielipide siinä kuin mikä tahansa muukin, mutta ehkä sen pohjalta ei kannata esittää kärkeviä ennusteita siitä mitkä tuotteet ovat valmistajalleen menestys ja paljonko sakea niiden valmistuspäätösten yhteydessä on nautittu.
Siinä voisi hyvinkin käydä niin, että jos tehtäisiin täydellinen kamera kivien ja jääkiteiden mikrohuokosten kuvaamiseen napayössä kaikesta muusta piittaamatta, pääkonttorin kabineteissa vuosikertasake vaihtuisi seuraavan osavuosikatsauksen jälkeen nurkassa pulputtavaan kiljusaaviin.
Mikä tekee maalauksesta mielenkiintoisen?
Detaljit ja realistinen valon kuvaus. Se valokuvauksen pitkälti syrjäyttämä viimeisen päälle fotorealistinen tyyli oli hienoa.
Maffer kirjoitti:
Isoa vedos on parhaimmillaan kun voi mennä siihen lähelle ihmettelemään että perhana vie.
Minä sanoisin, että kaikki vedokset ovat parhaimmillaan katseluetäisyydellä. Tuohan on tekniikan ihannointia eikä teoksen katsomista?
Minusta tähän ei ole oikeaa vastausta. Kymysys on ihan siitä minkälaiseksi katseluelämykseksi valokuvateoksen tekijä on halunnut kuvan vedostaa!
Joku on tarkoittanut, että kuvaa katsellaan lähinnä tietyltä etäisyydeltä, eikä tarkastella läheltä suurennuslasilla. Toinen taas on tehnyt teoksen joka on täynnä yksityiskohtia joita voi halutessaan katella lähempääkin.
Siis kyseessä on taide-elämys, ellei kuvan ole tarkoitus olla dokumentaarinen tallennus tilanteesta, paikasta tai ajasta.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa!Vîta est tempus optimum homini
Maffer kirjoitti:Hyvvee päivee sentään. Jos teoksessa on kiviä ja keppejä, on niiden hyvä erottua kuin konsanaan potilas pöydällä. Ei nyt huijata itseä, etteikö tekniikka muka ole tärkeää. Ei kukaan päivittelisi noista 2000-luvun alun kropeista muuten mihinkään, kun niilläkin saa varjon näkyvään valon seassa.
Sitä voi tietysti pohtia, että ovatko kivet ja kepit niin kiinnostavia, että kannattaa maksaa tuhansia ja nähdä tuntikausia vaivaa kuvatakseen niitä ziljoonan gigapikselin resoluutioilla. Toki se on yksi mielipide siinä kuin mikä tahansa muukin, mutta ehkä sen pohjalta ei kannata esittää kärkeviä ennusteita siitä mitkä tuotteet ovat valmistajalleen menestys ja paljonko sakea niiden valmistuspäätösten yhteydessä on nautittu.
Siinä voisi hyvinkin käydä niin, että jos tehtäisiin täydellinen kamera kivien ja jääkiteiden mikrohuokosten kuvaamiseen napayössä kaikesta muusta piittaamatta, pääkonttorin kabineteissa vuosikertasake vaihtuisi seuraavan osavuosikatsauksen jälkeen nurkassa pulputtavaan kiljusaaviin.
Mikä tekee maalauksesta mielenkiintoisen?
Detaljit ja realistinen valon kuvaus. Se valokuvauksen pitkälti syrjäyttämä viimeisen päälle fotorealistinen tyyli oli hienoa.
Se sama pätee myös toisin päin, eli itsellänni valokuvissa, toki kuvallisen sisällön lisäksi, toimii se kun kuvanlaatu on viimotten päälle bueno, sillä se tuo siihen arkirealismia.
Kyllä minä olen Mafferin kanssa samoilla linjoilla, että kaiken detaljin pitää näkyä.
Mitä järkeä roikkua täällä jauhamassa tekniikasta, jos kerran sillä vanhalla Canonin 400D.lläkin saa kuvattua, kun ei kerran niiden hiekanjyvästen näkymisellä ole väliä...
Mielelläni lahjoitan hirohiton keräyskassaan jenejä vuosikertasaken hankintaa varten, jos vastapainona sille saan markkinoioden uskottavimman kameran, joka näyttää hyttysen peräkarvatkin inhorealistisen tarkasti.
Käsi ylös se kelle ei kelpaa kamera millä kuvaa ne hiekanjyvätkin, tehdään vaihturit, multa saa vanhan lusun Nikonin D80:n, niin antakaa tilalle Sony a7rIII ;)
Jos detaljit tekee maalauksesta mielenkiintoisen ja valokuvassa niillä ei ole väliä, ei kai tähän voi mittään sit todeta. Vähän kuin pesee aamulla silmät ja työntää päänsä seuraavaksi hiekkakasaan silmät auki.
hkoskenv kirjoitti:
Entä jos pitää enemmän tekniikan ihannoinnista kuin teosten katselemisesta? Ainakin minulla sellaisia "teoksia", joita viitsii katsella muusta syystä kuin tiedon saamiseksi kiinnostavasta kohteesta tai teoksen valmistusmenetelmästä, ei juuri ole. En osaa nyt nimetä ainuttakaan valokuvaa tai maalausta.
No, "otan osaa" :-)
Mä pystyn nimeämään monta teosta, joista todella pidän teoksina enkä tekniikkanäytöksinä.
habannaama kirjoitti:
Kyllä minä olen Mafferin kanssa samoilla linjoilla, että kaiken detaljin pitää näkyä.
Määritelkää sitten "kaikki detalji", jos maisemakuvassa on hämähäkki niin pitääkö mennä suurennuslasilla metrin vedoksen luo katsomaan että mikä laji, näkyykö kaikki jalat? Tai, stereomikroskoopilla katsomaan mikä on hämähäkin karvoituksen rakenne. Mun mielestä ihan absurdi ajatus.
Sakke_K kirjoitti: ..jos maisemakuvassa on hämähäkki niin pitääkö mennä suurennuslasilla metrin vedoksen luo katsomaan että mikä laji, näkyykö kaikki jalat? Tai, stereomikroskoopilla katsomaan mikä on hämähäkin karvoituksen rakenne. Mun mielestä ihan absurdi ajatus.
Ok. Kaikilla saa tosiaan olla harrastuksensa.
Absurdi ajatus minunkin mielestäni, mutta selittänee syyn miksei ikinä voi olla tyytyväinen.
Makrokuvia ei olekaan järkeä tarkastella kahden metrin kokoisina. Siinä on ristiriita todellisuuden kanssa. Mutta sen sijaan maisemat ja muut silmin nähtävillä olevat tulee näyttää isoina kuten ovatkin.
Maffer kirjoitti:Makrokuvia ei olekaan järkeä tarkastella kahden metrin kokoisina. Siinä on ristiriita todellisuuden kanssa. Mutta sen sijaan maisemat ja muut silmin nähtävillä olevat tulee näyttää isoina kuten ovatkin.
Sanoinkin jos maisemakuvassa on hämähäkki :-) Ja et sinä livenäkään näe maisemasta kovin pieniä yksityiskohtia, metrin vedoksessa nenä kiinni näet enemmän. Ei ristiriitaa todellisuuden kanssa?
Maffer kirjoitti:Jos detaljit tekee maalauksesta mielenkiintoisen ja valokuvassa niillä ei ole väliä, ei kai tähän voi mittään sit todeta. Vähän kuin pesee aamulla silmät ja työntää päänsä seuraavaksi hiekkakasaan silmät auki.
Detaljien ero on kertaluokkia. Tuskin maailmassa on yhtään maalausta, jossa on megapikselin verran resoluutiota. Sen sijaan nykyisten kameroiden resoluutio on niin suuri, että sitä ei vain voi omaksua aisteilla ilman perusteellista skannaamista pieni pala kuvasta kerrallaan. Kyllä minä saan sen teknisen vau-fiiliksen isosta laakafilmille kuvatusta vedoksesta, mutta jos ajattelen kuvaa informaation tallentamistyökaluna, niin en vain näe siinä järkeä. En tiedä mikä olisi sellainen kohde, jossa olisi niin paljon kiinnostavaa detaljia.
Johonkin konenäkösovellukseen tuollaista voisi käyttää. Sanotaan vaikka hyönteisten etsimiseen maisemasta tai kolikoiden etsimiseen rannalta. Kone voisi skannata nopeasti ja näyttää sitten puhelimen näytöllä ne pisteet, joissa on jotain tsekattavaa. Mutta jos minä alan aistinvaraisesti etsimään gigapikselin maisema kuvastahyönteisiä, siihen menee viikkokausia ja suuri osa otuksista on vaihtanut paikkaa muutaman minuutin kuvan ottamisesta. Paljon parempi on vain mennä pusikkoon nuohoamaan ja katsoa mitä sattuu silmiin.
Mutta joku hiekkakasan kuvaaminen on minusta täysin absurdia (tämä on henkilökohtainen mielipide, jota ei ole tarkoitettu niiden haukkumiseksi, jotka näkevät sen kiinnostavana, tai väittämään että minun kiinnostuksen kohteeni eivät voi olla ihan yhtä absurdeja muiden mielestä). En käsitä miten kuva voi olla kiinnostavampi kuin kohde (jos ei sitten jollain vääräväri- tai makrokuvaamisella tuoda esiin asioita, joita ei voi nähdä.) Jaksavatko hiekkakasakuvaajat myös katsella hiekkajyviä luonnossakin luupin kanssa ja saada siitä nautintoa? Jos ei, niin mikä muuttaa valokuvatut jyvät kiinnostavaksi?
Mä pystyn nimeämään monta teosta, joista todella pidän teoksina enkä tekniikkanäytöksinä.
Älä suotta. Jos menetän jotain elämyksiä, joita taiteellisemmilla on, minulta jää kokematta paljon taiteellisille tutuille hyvin tavallista vitutusta siitä, että asiat eivät aina mene minun esteettisten näkemysten mukaan. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän koen sen positiivisena kuin negatiivisena.
Kyllä maisemasta hämähäkin näkee. Olen koittanut etsiä sellaisia kohteita joissa etuala on tarpeeksi lähellä fokuspinoa ajatellen. Vaikkapa hämähäkin seitti oksien välissä ja siinä möllöttävä kutoja. Jos rungossa alkaa olemaan fokushaarukointia monellakin merkillä, voi koittaa keksiä sille käyttöä eikä ajatella sitä pelkästään viilaamisena. Siihen superresoluutio päälle niin voi myös laskea niitä hämähäkin jalkoja. Canonilta putosi tuossa kohtaan se pallo.
Mä en tiedä uinko vastavirtaan tässä valokuvausaiheessa, mutta mulla harrastuksessa on paljon tärkeämpää mitä kuvassa on ja miten kuin se näkyykö jyvät tai vastaako todellisuutta. Kohde kiinnostava ja se näyttää kivalta -> riittää mulle. Ennenkaikkea kuvaamisen pitää olla kivaa ja rentouttavaa. Töissä taasen valokuvaus on aika pieni osa ja siihen oon käyttänyt määritelmää ”riittävä laatu”. Kuvan pitää olla skarppi, oikean värinen ja ennenkaikkea sen pitää täyttää toimeksianto. En mä näe siinäkään mitään mieltä lähteä nysväämään jokaista karvaa esiin kun ei siitä voi lisäänny leivän päällä, mutta aika levittää sitä vähenee.
Onko se sitten oikea tai väärä tapa valokuvata? Ei. Se on mun tapa.
javal kirjoitti:
Eli Canon käyttäjän kannattaa käyttää aina kun mahdollista mekaanista suljinta tai Electronic 1st Curtain suljinta, ja Sony käyttäjän kannattaa aina käyttää aina kompressoimatonta RAW tallennusta jos DR :ää haluaa maksimoida. Molemmat pienentää kameran nopeutta, ja Sonyn tapauksessa myös tiedostokoko kasvaa rajusti.
EOS R5 ampuu 12 - 20 fps 12 bit modessa kuten Sony A9II, A7r iv ei tälle tasolle pääse sillä paras mita se voi tarjota on 10 fps 12 bit modessa, näin olen ymmärtänyt.
Ja EOS R5 ampuu 12 - 8 fps moden 13 bit modessa, kun taas Sony A9II menee tämän välin jo 14 bit modessa ja Sony A7r iv menee 10 - 6 fps 12 bit modessa
Ja EOS R5 hoitaa 8 fps pienemmät nopeudet 14 bit modessa, ja Sony A7r iv pääsee 14 bit modeen 6 fps ja sitä pienemmällä nopeudella.
Eli täyteen DR :ään Sony A9II ja myös EOS R6 pääsee 12 fps nopeudella, EOS R5 8 fps nopeudella, ja Sony A7r iv 6 fps nopeudella.
Noinhan tuo vaikuttaisi olevan; Pari huomiota kuitenkin.
- Canonissa ei ole lainkaan 14 bit äänetöntä suljinta. Tuolle on omat käyttönsä, esim. suljintärinän eliminoinnissa käsivaramakroilussa ja jos ylipäätään haluaa RAW:in äänettömästi tms.
- Canon ottaa 14 ==> 12 dropissa aika suuren hitin ainakin 1DXIII:ssä, jonkin matkaa toista stoppia;
R5:n nopeahko elektronin suljin on siis tehty ADC-tarkkuutta pudottamalla eli Hi+ (13 bit) ja Hi (14 bit) tiloissa sarjatuli blackout on Sonyn A7:n tasoa (kuten Northrupin videosta näkyy) kun lukunopeudet lähtevät hidastumaan tuon 12 bit elektronisen nopeudesta, joka lienee tuolla max 1/40 - 1/50 nurkilla. Viimeisetkin haaveet mistään kilpailukyvystä A9:ien, 1DXIII tai Nikon D5/D6 kanssa niiden leipätyössä voi unohtaa. Kunnolla liikkuvia kohteita (pidempi putki ja riittävä kulmanopeus) mopeammalla sarjalla rätkiessä luvassa on slideshow ja "mihin se kohde meni" tilanteita (Ihan kuin meillä Sonny A7-sarjalaisten käyttäjilla. ) IMO toi slideshow efekti on paljon merkittävämpi kuin se onko fps 7, 8 vai 10. Ottaisin paljon mieluummin 7 fps täysin ilman slideshow:ta kuin 10 sen kanssa.
nsamppa kirjoitti:Mä en tiedä uinko vastavirtaan tässä valokuvausaiheessa, mutta mulla harrastuksessa on paljon tärkeämpää mitä kuvassa on ja miten kuin se näkyykö jyvät tai vastaako todellisuutta. Kohde kiinnostava ja se näyttää kivalta -> riittää mulle.....
Kiitos nsamppa!!
Luulin olevani ajatusteni kanssa ainoo täällä planeetalla.
Maffer kirjoitti:Kyllä maisemasta hämähäkin näkee. Olen koittanut etsiä sellaisia kohteita joissa etuala on tarpeeksi lähellä fokuspinoa ajatellen. Vaikkapa hämähäkin seitti oksien välissä ja siinä möllöttävä kutoja. Jos rungossa alkaa olemaan fokushaarukointia monellakin merkillä, voi koittaa keksiä sille käyttöä eikä ajatella sitä pelkästään viilaamisena. Siihen superresoluutio päälle niin voi myös laskea niitä hämähäkin jalkoja. Canonilta putosi tuossa kohtaan se pallo.
Henk. koht. koen maisemakuvat juuri päinvastoin eli suuri detaljien määrä ennemmin ottaa pois kuin antaa. Tähän samaa päätyivät ainakin muutaman koulukunnan maisemamaalajat (esim. Hudson River). Detaljien määrä tekee maisemasta raskaan katsottavan - toki mun sisäinen matemaatikko/insinööri/fyysikko hekumoi välillä joistakin pikkunippeleistä, mut yleensä kohtaus menee aika pian ohi. Sinänsä etualan detaljit voivat olla hyvinkin merkittäviä, mut etäisyyden kasvaessa tarkkuuden olis kiva vähän pudota - läpitarkka maisema on kyl teknisesti oma haasteensa - ilmaisullisesti tod. näk. useimmiten kuraa. Valokuvaamista vaivaa juuri tuon insinööri-koulukunnan älämölö, koska se peittää alleen aika monta muuta tärkeämpää asiaa. Nykykamerat ovat stillissä suurimpaan osaan lopputuotteita kaikki riittäviä ja erot kameroiden välillä ovat pienempiä kuin erot kameran käyttäjien mielikuvissa. Aika on siis mennyt valokuvaamisessa hifistien ohi - videossa tilanne on hyvinkin toinen eli siellä eroja on vielä olemassa. Sama ilmiö toistui esim. cd-soitinten kohdalla - toki vieläkin jossakin hifiviidakon kätköissä elää omituinen eliölaji, joka keskustelee DACeista tai piuhojen pinnoitteista, mut noissakin hifi-juna on lähtenyt asemalta aikoja sitten (kukaan ei vain kertonut tuolle joukolle). Vaikka joku tekniikka on olemassa ei se tarkoita, että sitä on pakko käyttää - valokuvaamisessa riittää kyl haastetta muuallakin - lähinnä mielikuvituksessa ja tarinan kerronnassa - ja ihmiskuvaamisessa ihmistuntemuksessa. Ja tollasia etualoja saa fotarilla lisää - kuvaa yhden toisaalla ja loput muualla - vain omat aivot on rajana - eikä tarvii tyytyä olemassaoleviin hämähäkkilajeihin. Mut henk. koht. pidän hyvin erikoisena lähtökohtana lähestyä valokuvaamista kuvan tuottamistekniikan kautta - jos ei siis lasketa teknistä kuvaamista jossa kuva on vaan dataa ja maisema fotoneita ja niiden energioita. Esitystekniikan kautta lähestymisen ymmärrän paremmin, koska se on suoraan se minkä katsoja kokee - tuotantovälineet ovat vain työkaluja ja niistä otetaan se irti mikä tarvitaan.
Ainoa missä R5 vois oikeasti ryssiä valokuvaamisen olis tuottaa niin paljon lämpöä, että toi netissä vellova lämpöongelma estäis tai vakavasti haittais myös valokuvaamista. Se olis melkoinen isku ammattikäytölle - eikä mikään hassunhauska ilmiö harrastajallekaan. Käytettävyys vois olla toinen, mut ehkä toi R jotakin opetti Canonin suunnitelijoillekin innovaatiopakkomielteiden haitoista.
tn1krr kirjoitti:IMO toi slideshow efekti on paljon merkittävämpi kuin se onko fps 7, 8 vai 10. Ottaisin paljon mieluummin 7 fps täysin ilman slideshow:ta kuin 10 sen kanssa.
Joo varmaan moni muukin ottaisi, mutta käytännössä toi sarjatulinopues ja blackout ajan pituus korreloi aika hyvin. R5 :lla 20 fps :llä aika pieni näyttäisi oleva toi blackout/freeze. Mekaanisella sulkimella toki suurempi, mutta eiköhän myös muilla kameroilla kun ne asetukset väännetään kaakkoon (14 bit) modeen niin saadan pidemmät blackout/freeze ajat, myös Sony A9 kameroissa. Ainakin äkkiä ajatellen voisi olettaa että EVF putkelle ei ole olemassa täysin erillistä omaa A/D muunninta ja kuvaprosessoria jolla EVF :ää ruokitaan, vaan se käyttää samaa putkea millä varsinainen kuvakin otetaan, ja jos siihen putkeen laitetaan hitosti (14 bitin) tavaraa jatkuvalla syötöllä niin tällöin myös EVF hieman hidastuu.
Onhan planeetta täynnä jos jonkinlaista taiteilijanrenttua, joka ei piittaa insinöörien kotkotuksista, kuten laitehifistelystä kuin realismin kuvaamisesta mahdollisimman pienillä virheillä. Mutta tällaisella insinöörien ja nörttien kamerakeskustelupalstallavoi saada hieman virheellisen näkemyksen voimasuhteista.
