mremonen kirjoitti:Ei oikein lähde Canon-keskustelu käyntiin.
Ei kai tuo yritäkään olla muuta kuin mark 3 nykyaikaisella kennolla. Se on hyvin kiinnostava asia, onko Canon saanut kennoteknologiansa kilpailijoiden tasolle, mutta siitä on aika vaikea sanoa mitään ilman kuvia ja mittaustuloksia. Toivon, että Canon on onnistunut, mutta ei tuo siinäkään tapauksessa herätä mitään mahdottomia päivityshaluja Mk3:sta. Sen rahan sijoittaminen vaikka johonkin objektiiviin antaa harrastukselle paljon enemmän.
Onko se nyt niin, että Canon alkaa panostaa ominaisuuksissa enemmän videopuolelle? Tietysti voidaan ajatella, että still-puoli on "riittävän hyvä", joten sinne ei ole pakkoa laittaa kehitysresursseja. Tämä on tietysti still-kuvaajan kannalta ikävä asia.
Kamera- ja tekniikkaharrastajalle se on ikävä asia, mutta valokuvaajalle se voi olla myös hyvä asia, että tekniikka on kehittynyt kypsään vaiheeseen eikä tarvitse koko ajan kärsiä puutteista ja vaihtaa joka vuosi uuteen vähän vähemmän huonoon kalustoon. Totuus kuitenkin on se, että tämän tason kameroiden rajat tulevat vastaan aika äärimmäisissä kuvausoloissa.
Itse olen edelleen sitä mieltä, että jos haluaisin videokameran, ostaisin sellaisen. Se mitä mulla on videon kuvaamisesta kokemusta, on että ääni on siinä taiteenlajissa aika suuressa merkityksessä ja noilla rungossa olevilla "mikrofoneilla" ei tee käytännössä mitään. Tai näin se ainakin oli omassa videokuvauksesa: jos halusi kunnon ääntä, piti olla erilliset (XLR-liitäntäiset) mikit.
Se on liiketalouden kannalta aika selvää, miksi järkkärit rampautetaan. Kuvateknologialtaan saman tasoiset videokamerat näyttävät olevan monta kertaa kalliimpia ja arvatenkin katteet ovat sen mukaiset. Firmat eivät halua, että yksikään videokuvausta niin vakavasti tekevä, joka on potentiaalinen videokameran ostaja, päättääkin tyytyä murto-osahintaiseen järkkärirunkoon. Perustahvoille on hyvä näyttää, että "tämä on yhtä hyvä kuin kymppitonnin videokamera", vaikka totuus on se, että vain joku yksittäinen tekninen ominaisuus on yhtä hyvä ja todellisuudessa laite ei juuri sovellu satunnaisia kokeiluja vakavampaan videotyöskentelyyn.