Eräässä keskustelussa maailmalla satuin kutsumaan O-MD:n ympärille muodostuvaa systeemiä termillä the Golden Compromise. Olen käyttänyt hyvin monenlaisia systeemeitä ja kokeilen kaikenlaista huvikseni edelleenkin. (Kuten tuossa edellä kirjoitin mukanani tällä kuvausreissullani on myös Sony A7R plus kahva plus Sony-Zeiss 35mm ja 55mm.) Jokainen järjestelmä on kompromissi, absoluuttisesti parasta ei ole olemassa, ellei sen käyttötarkoitus ole rajattu tasan yhteen kuvaan.
Kirjoitit syväterävyydellä kikkailustasi. Minulle valokuvaus ei ole millään (kuvaus)teknisellä asialla kikkailua. Valokuvaus on isompi. Haluan tehdä tietynlaisia kuvakokonaisuuksia vedostettuna pääosin kokoihin A3+ - A1. Joskus isompiakin. Kameran valinta on alisteinen tälle tarpeelle sisällön ja tekniikan suhteen.
Kuvan terävyyslaadun osalta on se ja sama käyttääkö keskikoa vai m4/3:a tuossa alarajalla. Vasta A1-koossa jokin D800/A7R eroaa potentiaalisesti OM-D:stä. Potentiaalisesti tarkoittaa sitä, että kummallakin laitteella kuvataan äärimmäisen huolellisesti parhailla objektiiveilla. OM-D, erityisesti E-M1, on osoittautunut paljon varmemmaksi tässä. D800/A7R vaatii paljon enemmän kuvaajalta. Lisäksi osaan rakentaa kuvaa paloista aivan niin isoksi kuin kuvittelen tarvitsevani. APS-C ei tuo mitään lisää hyvää suhteessa m4/3:een, ellei ole lintukuvaaja, joten se ei ole itselleni mitään.
ISO-kiihkoilijoille: OM-D:llä voin aina käyttää kinariin nähden sen verran alempaa herkkyyttä kuin kohinoissa ja dynamiikassa samalla ISO:lla häviäisin.
Syväterävyyden suhteen osaan tehdä kuviin juuri sen syväterävyyden kuin tarvitsen. Lyhyen tai pitkän. Hämärämmässä etu kääntyy yleensä m4/3:n puolelle, koska syväterävyyden riittävyyden suhteen ei tarvitse himmentää niin paljon kuin kinarilla, jolla ajaudun paljon helpommin tärähdysongelmiin.
Mainitsemasi koko oli jonkinasteinen ongelma E-M5:n tuloon saakka. Jouduin hiukan kärvistelemään liian pienen ja ergonomiapuutteisen kameran kanssa, mutta sitä vastassa oli selkeitä etuja pienemmän koon plussapuolen suhteen ja odotuksia tulevaisuudesta. Ergonomia parani hissukseen niin, että E-P3 EVF:n kanssa oli jo siinä ja siinä. Säilytin silti kaksi kinarikalustoa ja keskarin kunnes E-M5 ja vaakakahva osoittivat ne lopulta tarpeettomiksi ja laitoin ne kiertoon. E-M1 isoine etsimineen oli lopullinen varmistus itselleni. Nyt on kamerassa enemmän potentiaalia kuin osaan käyttää. Voin tietenkin kuvitella erityistarpeita, mutta jos sellainen pakottava tulee eteen osaan soittaa vuokraamoon. Tai lainaan joltain tutulta kameraa.
Vastaus kysymykseesi on prosessi, jossa olen etsinyt omaa ammattiuran jälkeistä optimikompromissiani käytettävyyden ja sen kanssa mitä näen lopullisessa printissä. Aikanaan olin hyvin allerginen kuvaajan paikkaa hakeville, jotka näyttivät printtejään tai kuvaa ruudulla ja selittelivät miksi kuva ei ole ihan sellainen kuin pitäisi. Printti ei selittele, se on armoton ja kertoo suoraan puutteet kuvaajassa ja välineessä. Kumpaakaan puutetta en halua nähdä omissa printeissäni.
temama kirjoitti:
Tältä pohjalta olenkin itseasiassa vähän ihmetellyt miksi olet nykyisin niin kovasti sitoutunut m43 järjestelmään. Onko valokuvauslaitteiden koko sinulle tällä hetkellä nimeenomaan se juttu, vai onko taustalla jotakin muutakin?
