Kuva päivässä - 2024

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
mvert
Viestit: 1852
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja mvert »

Vuosia sitten vedin läpi kuva päivässä projektin. Nyt on vakaa aikomus toistaa temppu vuoden 2024 aikana. Valmiit aiheet ei oikein sovi minulle, joten aiheet tulevat olemaan ties mitä. Joka päivä en tule kuvia tänne päivittämään vaan teen käsittelyt purskeissa silloin, kun on inspiraatiota istua koneella.

Vakaa aikomus on kehittää erityisesti omaa kuvienkäsittelyn silmää, kun valitettavan usein olen monellakin tavalla pettynyt jälkikäteen kuvien lopputulokseen. Jos projekti ei onnistu, niin kasaan siinä tapauksessa tähän sekalaisen setin vuioden aikana ottamiani kuvia.

Kuvista, tekniikasta ja jälkikäsittelystä saa antaa palautetta, erityisesti kriittistä, kun sen perusteella pystyn paremmin kehittymään paremmaksi niin kuvaamisen kuin jälkikäsittelyn osalta. Käsittelyprosessin softien osalta en luultavasti palautetta kuuntele :)

Laitan tekniset speksit jokaisen kuvan yhteyteen ja jos jaksan, niin pyrin avaamaan hieman mitä olen ajatellut ja tehnyt kuvan suhteen.

Kuvien käsittelyprosessi tulee olemaan monimutkainen ja monen mielestä liian vaikea ja työläs. Tällä saan kuitenkin itselle riittävää laatua nettijulkaisuihin.
  1. Päivän kuvan valinta Canon DPP:ssä ja kuvan ajo Canonin maksullisen Neural Network Image Prosessing Toolin läpi. Tuo NNIP vie vieläkin varsin tehokkaalla koneellani vajaan minuutin per kuva. Sen kohinanpoisto ja linssinkorjaukset ovat parhaat mitä käyttämilleni kameroille ja objektiiveille olen testeissäni havainnut. Kesto: n 2-5min.
  2. Valkotasapainon ja kuvan valotuksen, varjojen ja huippuvalojen hienosäätö NNIP:n tuottamalle kuvalle Canon DPP:ssä ja sen jälkeen export 16bit TIFF. Kesto: n. 2-3min.
  3. Exiftoolilla Copyright tiedot kuviin. Kesto: n. 1min.
  4. Kuvien avaaminen Darktableen, jossa rajaus ja muu tarvittava jälkikäsittely ja lopuksi uusi export 16bit TIFF. Kesto: n. 1-60min.
  5. Kuvan avaaminen Gimpissä, jossa tarvittaessa pikeslimuokkausta. Kesto: n. 0-10min.
  6. Gimpissä lopuksi kuvan skaalaaminen yhden välivaiheen ja terävöityksen jälkeen nettikokoon. Kesto n. 1 min.
  7. Nettivalmiiseen kuvaan menee tällä prosessilla aikaa vajaasta 10 minuutista reiluun tuntiin.

1.1.2024 - Urpiainen
Canon EOS R5, RF100-500mm F4.5-7.1 L IS USM, 500 mm, f/7.1, ISO 6400, 1/800 s
Kuva

Kuvattu lintujen piharuokinnalla. Pari häiritsevintä oksaa retusoitu pois kuvasta. Ensimmäisiä edes pienellä ajatuksella otettuja kuvia vähän aikaa sitten hankkimallani RF 100-500mm zoomilla. Vaikuttaa selvältä parannukselta aiempaan EF 100-400mm kakkosversioon.

2.1.2024 - Omakuva
Canon EOS R5, TS-E135mm f/4L MACRO, 135 mm, f/8, ISO 6400, 1/50 s
Kuva

Kuva otettu reilun parin tunnin kuvausretken lopuksi noin -25 lämpötiloissa. Kamera oli sopivasti jalustalla ja autokatoksen led-valo loimotti kirkkaasti pihaan. Manuaalitarkenteinen objektiivi tarkennettu piha-aitaan, jonka jälkeen kameran kääntö oikeaan suuntaan. Kuvia jouduin ottamaan 10, että sain edes jotenkin siedettävän ilmeen ja valon kuvaan. Kamera oli korkeammalla pihassa, joten käytetty muutama milli shiftiä alas, jotta pysyy mallin linjat suorassa :D


3.1.2024 - Xena figuuri
Canon EOS R5, TS-E135mm f/4L MACRO, 135 mm, f/9, ISO100, 1/200 s
Kuva

Kotistudiossa kuvattu Xena figuuri. Figuuri asetettu mustalle vaa'alle heijastuksen saamiseksi ja taustana parin metrin päässä musta paperi. Valoina kaksi studiovaloa, toinen oikealla ylhäällä ja toinen takana vaemmalla ylhäällä. Molemmat suunnattuna figuuriin. Päävalon täytevaloa heijastettu käsistä pidetyllä valkoisella valon muokkaimella figuuriin. Kamera jalustalla figuuria korkeammalla suunnattuna hieman alaviistoon. Käytetty muutama aste tilttiä jotta terävyysalue on figuurin suuntainen.
Viimeksi muokannut mvert, Tammi 06, 2024 19 : 48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
erilainen
Viestit: 1022
Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
Paikkakunta: pårvåå

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja erilainen »

mvert kirjoitti: Tammi 03, 2024 19 : 50
2.1.2024 - Omakuva
heh!

vastaavan kaltainen tilanne noin viikko sitten, mutta runsaammalla jäällä. puolitoista tuntia lumilingolla ja osittain vastatuuleen.

mutta mukava saada kasvot nimimerkille ja innolla odotan seuraavia 362 päivän kuvia.
kaikki kuvat on jo otettu
aikaarska
Viestit: 12937
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

Hyvä idea, ja mainiot aloituskuvat. Peukkua myös hyvin selostetusta työkulusta valokuvien käsittelyn suhteen.

Taidan itsekin laittaa pystyyn jotakin vastaavaa. Tosin en varmaan pysy kuva/päivä tahdissa...

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
Maffer
Viestit: 22616
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Kyll mun silmään on käsittely toiminut pidemmän aikaa. Myös niissä arkistoista kaivetuissa ja uudelleen tuunatuissa ruuduissa.
mvert
Viestit: 1852
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja mvert »

erilainen kirjoitti: Tammi 03, 2024 22 : 21
mvert kirjoitti: Tammi 03, 2024 19 : 50
2.1.2024 - Omakuva
heh!

vastaavan kaltainen tilanne noin viikko sitten, mutta runsaammalla jäällä. puolitoista tuntia lumilingolla ja osittain vastatuuleen.

mutta mukava saada kasvot nimimerkille ja innolla odotan seuraavia 362 päivän kuvia.
Kiitos kannustuksesta. 363 kuvaa pitäisi vielä kuitenkin ottaa, ettei jää päiviä välistä :wink:

aikaarska kirjoitti: Tammi 03, 2024 23 : 22 Hyvä idea, ja mainiot aloituskuvat. Peukkua myös hyvin selostetusta työkulusta valokuvien käsittelyn suhteen.

Taidan itsekin laittaa pystyyn jotakin vastaavaa. Tosin en varmaan pysy kuva/päivä tahdissa...
Viimeksi, kun tämän projektin vedin läpi oli muutamia haasteellisia päiviä (lähinnä todella pitkiä työpäiviä). Silloin piti vaan ottaa puhelin tai muu lähin kamera käsiin ja suunnata se jonnekin, eli laatu tulee kuvien kohteiden osalta varmasti olemaan vaihtelevaa :) Toivon itselle tästä projektista vähän koiran korviketta, eli pakko käydä ulkoilemassa lähes joka päivä tai muutoin loppuu kotoa esineet joita kuvata studiossa :P
Maffer kirjoitti: Tammi 04, 2024 0 : 07 Kyll mun silmään on käsittely toiminut pidemmän aikaa. Myös niissä arkistoista kaivetuissa ja uudelleen tuunatuissa ruuduissa.
Kiitti, olen ehkä liian kriittinen itse omalle jäljelle. Kuitenkin jälkikäteen huomaan lähempää tarkastellessa, että varjot jäi liian tukkoon tai jollain vivulla poltin liikaa huippuvaloja puhki tai onnistuin muuten sotkemaan värit hieman oudoiksi. Myös liikaa kohonanpoistoa tai terävöitystä on joissain kuvissa ja nistä tulee kuviin virheitä tarkemmassa tarkastelussa. Nyt on tosiaan yritys kehittyä tässä käsittelyssä tasalaatuisemman lopputuloksen aikaan saamiseksi. En tuosta käsittelystä niin kauheasti välitä vaan tykkään enemmän itse tuosta kuvaamisesta.
oktantti
Viestit: 656
Liittynyt: Tammi 10, 2005 23 : 11
Paikkakunta: Nummela
Viesti:

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja oktantti »

Pointsit projektille täältäkin, jään mielenkiinnolla seuraamaan.
jka71
Viestit: 2049
Liittynyt: Loka 14, 2004 16 : 00
Viesti:

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja jka71 »

Minä en pystyisi tähän :? En pysty "pakottamaan" kuvien tuloa...ei riitä luovuus siihen. Ainoa tavoite on saada kuva jokaisesta havaitusta päiväperhoslajista :)
mvert
Viestit: 1852
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja mvert »

oktantti kirjoitti: Tammi 04, 2024 7 : 47 Pointsit projektille täältäkin, jään mielenkiinnolla seuraamaan.
Toivottavasti saan sisältöä jota kiinnostaa seurata.
jka71 kirjoitti: Tammi 04, 2024 8 : 01 Minä en pystyisi tähän :? En pysty "pakottamaan" kuvien tuloa...ei riitä luovuus siihen. Ainoa tavoite on saada kuva jokaisesta havaitusta päiväperhoslajista :)
Olen ehkä vähän omituinen tämänkin suhteen, kun mun ei lähes koskaan tarvitse pakottaa kuvien tuloa :)

Kamera kantoon sellaisella linssillä (ja reppuun pari vaihtoehtoa mukaan), jolla haluan kyseisellä kertaa kuvata ja loppu on vaan päämäärällistä tai suunnittelematonta etenemistä johonkin suuntaan sekä ympäristön havainnointia. Jos vastaan tulee jotain (minusta, ei välttämättä muista) mielenkiintoista, niin sitten pohtimaan miten siitä kannattaisi ottaa kuva. Esim maisemakuvat on mulla yleensä liian tylsiä, kun niistä puuttuu etu-, keski- tai taka-alalta mielenkiintoisia kohteita. Tällä toistojen määrällä, yritän kehittää itteäni tämänkin suhteen.
jka71
Viestit: 2049
Liittynyt: Loka 14, 2004 16 : 00
Viesti:

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja jka71 »

mvert kirjoitti: Tammi 04, 2024 8 : 23
oktantti kirjoitti: Tammi 04, 2024 7 : 47 Pointsit projektille täältäkin, jään mielenkiinnolla seuraamaan.
Toivottavasti saan sisältöä jota kiinnostaa seurata.
jka71 kirjoitti: Tammi 04, 2024 8 : 01 Minä en pystyisi tähän :? En pysty "pakottamaan" kuvien tuloa...ei riitä luovuus siihen. Ainoa tavoite on saada kuva jokaisesta havaitusta päiväperhoslajista :)
Olen ehkä vähän omituinen tämänkin suhteen, kun mun ei lähes koskaan tarvitse pakottaa kuvien tuloa :)

Kamera kantoon sellaisella linssillä (ja reppuun pari vaihtoehtoa mukaan), jolla haluan kyseisellä kertaa kuvata ja loppu on vaan päämäärällistä tai suunnittelematonta etenemistä johonkin suuntaan sekä ympäristön havainnointia. Jos vastaan tulee jotain (minusta, ei välttämättä muista) mielenkiintoista, niin sitten pohtimaan miten siitä kannattaisi ottaa kuva. Esim maisemakuvat on mulla yleensä liian tylsiä, kun niistä puuttuu etu-, keski- tai taka-alalta mielenkiintoisia kohteita. Tällä toistojen määrällä, yritän kehittää itteäni tämänkin suhteen.
Tunnistan tuon sinun suhtautumisesi. Itsellä tuli myös aiemmin kuvattua enemmän kaikkea mikä tuntui mielenkiintoiselta. Nykyään tulee enemmän ohitettua tilanteita joita ennen kuvasi. Talteen jääneiden kuvien määrä tippunut vuosi vuodelta. Teran kovalevy ei tunnu täyttyvän vaikka tiedosto koot kasvaneet. Tuoreimmassa on varmuuskopiot(RAW+jpg+netti jpg) alkaen 8/2015. Vähemmän otettuja kuvia ja vielä vähemmän talteen jääneitä.
PHy
Viestit: 491
Liittynyt: Tammi 26, 2019 20 : 49

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja PHy »

Kovia naamoja ja kova projekti. Uhosin itse osallistuvani 52framesin (https://52frames.com/) viikottaiseen kuvahaasteeseen, vaan jouduin hyppäämään maitojunaan. Meinaan, että sinne tulee joka viikko yli 2000 fotoa, eikä millään riitä energiaa kaikkien läpikäymiseen.

Mutta seuraillaan teidän tekemisiänne.
Reliably
Viestit: 139
Liittynyt: Marras 14, 2008 12 : 11

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja Reliably »

Hyvä lanka tämä, seurantaan menee tottakai!

Hyvät on aloituskuvat.
T71
Viestit: 3600
Liittynyt: Tammi 01, 2017 23 : 53

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja T71 »

mvert kirjoitti: Tammi 04, 2024 7 : 42 Toivon itselle tästä projektista vähän koiran korviketta, eli pakko käydä ulkoilemassa lähes joka päivä tai muutoin loppuu kotoa esineet joita kuvata studiossa :P
Kuvaaminen on aika hyvä kuntoilumuoto. Sitäpaitsi valokuvaajan kulta-aika alkaa siinä viidenkympin korvilla, kun vaimot on jo lentäneet pesästä, voi kasvattaa tuuhean parran kenenkään vinkumatta, pukeutua vihreään parkaan ja nojailla yökaudet jalustaan tuijotellen tähtiä.
Lykkyä pyttyyn ja TS:t laulamaan... :wink:
mvert
Viestit: 1852
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja mvert »

PHy kirjoitti: Tammi 04, 2024 13 : 58 Kovia naamoja ja kova projekti. Uhosin itse osallistuvani 52framesin (https://52frames.com/) viikottaiseen kuvahaasteeseen, vaan jouduin hyppäämään maitojunaan. Meinaan, että sinne tulee joka viikko yli 2000 fotoa, eikä millään riitä energiaa kaikkien läpikäymiseen.

Mutta seuraillaan teidän tekemisiänne.
Tuo 52 kuvaa oli pari vuotta sitten liian vaikea mulle. Se, että kuvan piti liittyä johonkin aiheeseen löi jossain vaiheessa jonkun lukon päälle. Tämä kuva päivässä mistä tahansa onnistui ainakin joku vuosi sitten ilman mitään isompaa ongelmaa. Vaati vain sen sitoutumisen kameran mukana kantamiseen.
kirjoitti:
Kuvaaminen on aika hyvä kuntoilumuoto. Sitäpaitsi valokuvaajan kulta-aika alkaa siinä viidenkympin korvilla, kun vaimot on jo lentäneet pesästä, voi kasvattaa tuuhean parran kenenkään vinkumatta, pukeutua vihreään parkaan ja nojailla yökaudet jalustaan tuijotellen tähtiä.
Lykkyä pyttyyn ja TS:t laulamaan... :wink:


Parta aiheuttaa säänöllistä palautetta, mutta se lähtee vasta sen jälkeen, kun putin on hengilta ja Ukraina on vapaa terroristeista. Onneksi vaimo on ainakin toistaiseksi ymmärtänyt periaateeni tämän suhteen 😂

Tuo omakuvan vaatetus on muuten aivan uskomattoman hyvä kovilla pakkasilla. Varpaat on ainoa paikka mitä alkaa nipistelemään jos liian pitkään on pakkallaan. -35 menee vielä, kun vetää komandopipon päälle ja vaihtaa lampaasta tehdyt tumput muutamasta supikoirasta tehtyihin tumppuihin.
mvert
Viestit: 1852
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja mvert »

4.1.2024 - Kuu maisemassa

Canon EOS R5, TS-E50mm f/2.8L MACRO, 50mm, f/8, ISO 100, 1/10 s
Kuva

Viiden vaakakuvan huginilla kasattu panoraamaa. Kuvien siirrot objektiivin shiftillä ja lisäksi alimman kuvan tarkennusta siirretty lähemmäksi laajemman syväterävyyden saavuttamiseksi. Aihion pikselimäärä 9916 x 15866 pikseliä, josta pienennetty nettikokoon. Kamera kiinni jalustassa, joten kuvassa saattaa olla tarkkaan tutkailtuna havaittavissa parallaksivirhettä ja tuo tarkennuksen säätö saattaa olla myös tarkkasilmäisen havaittavissa. Kuva on otettu koska tykkäsin aamun sävyistä kyseisenä hetkenä. Sommittelua vähän jäin arpomaan tämän ja neliösommitelman välillä, mutta tällä kertaa tuli tällainen.

5.1.2024 - "Mäkkis" ja hanska
Canon EOS R5, RF28-70mm F2 L USM, 70 mm, f/2, ISO1600, 1/40 s
Kuva

MacGyver (Landseer) nappasi hanskan kavereilla ja jäi poseraamaan se suussa.

6.1.2024 - Kermankoski

Canon EOS R5, RF28-70mm F2 L USM, 41 mm, f/7.1, ISO 400, 1/100 s
Kuva

Kotimatkalta tältä iltapäivältä. Kermankoski näytti kuohuvan ohi ajaessa nätisti ja vaatimalla vaati jalottelutaukoa kosken kuohuja kuuntelemaan ja muutaman kuvan otin muistoksi sekä tätä kuvaprojektia silmällä pitäen.
erilainen
Viestit: 1022
Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
Paikkakunta: pårvåå

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja erilainen »

kylmäävän hienoja kuvia
kaikki kuvat on jo otettu
mvert
Viestit: 1852
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja mvert »

erilainen kirjoitti: Tammi 06, 2024 21 : 06 kylmäävän hienoja kuvia
Hyvä että kelpaa :) Saa nähdä miten paljon taso laskee, kun pitää taas töihin lähteä ja ei ole enää yhtä virkeä kuvaamaan lähtiessä kuin näin lomalla.
aikaarska
Viestit: 12937
Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja aikaarska »

Mainio valokuva Landseerista! Tuli oikein vanhat ajat mieleen...Minulla oli joskus reilu 20 vuotta sitten Landseer uros. Hieno koira. Lempeä kuin mikä, mutta tarvittaessa kovuuttakin löytyy. Kuten kerran kun silloinen naisystäväni oli ulkoiluttamassa häntä. Joku vähän epämääräisesti käyttäytyvä alkomaholilta tuoksahtava laitapuolenkulkija oli tullut hieromaan tuttavuutta naisystäväni lähelle, niin Landseer teki selväksi, ettei lähelle kannata tulla! Tavallisesti se oli kuitenkin hyvin käyttäytyvä ihmisiä kohtaan.

mvert kirjoitti: Tammi 06, 2024 20 : 17
5.1.2024 - "Mäkkis" ja hanska
Canon EOS R5, RF28-70mm F2 L USM, 70 mm, f/2, ISO1600, 1/40 s
Kuva

MacGyver (Landseer) nappasi hanskan kavereilla ja jäi poseraamaan se suussa.

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
mvert
Viestit: 1852
Liittynyt: Loka 29, 2016 11 : 13

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja mvert »

Tämä kavereiden Mäkkis on myös lempeä kuin mikä. Naaman ja käsienpesun saa myös aina halutessaan :)

7.1.2024 - Talviyön metsäpolku

Canon EOS R5, RF28-70mm F2 L USM, 28 mm, f/5.6, ISO100, 10 min
Kuva

Aamukävelyllä kokeilin millainen vaikutus kovalla pakkasella on kameran kohinaan pitkillä valotuksilla. Vaikutti sen verran hyvältä, että piti iltakävelyllä ottaa vielä pidempää valotusta, jotta tietäisin paremmin missä käyttämäni kuvauskaluston rajat menee. Tykkäsin testikuvaksi päätyneen pimeän metsäpolun tunnelmasta, joten siitä tuli tämän päivän kuva.
temama
Viestit: 10640
Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja temama »

Hyvälaatuinen yöllinen metsäkuva!

Tunnelman voi aistia.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
Maffer
Viestit: 22616
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Re: Kuva päivässä - 2024

Viesti Kirjoittaja Maffer »

No sehän toimii sit kun A7-SER-2 konsanaan. Hyvä että kokeilit. Canonin tulisi tarjota peltier-jäähyy vakiona vehkeeseen jos ny sujui jo 10min.

Keernankoski on kylmän näköinen paikka. Onnistunut tallennus olosuhteista sieltä.
Vastaa Viestiin