Tuli eilen tehtyä pikavisiitti Turkuun ja samalla käytyä ulkoiluttamassa kameraa jokirannassa. Valon Polku -tapahtumassa oli luotu hienoa maisemaa. Sen verran oli kuitenkin vilpoista, että suurin osa teoksista jäi näkemättä.
Jos liikutte tuolla suunnalla, niin käykää ihmeessä kuvaamassa. Kuvia voi minun puolestani jakaa myös tämän ketjun jatkoksi.
Valotapahtuma kuluttaa suhteellisen vähän sähköä, mutta tuottaa paljon iloa suurelle joukolle.
Arvio tapahtuman sähkönkulutuksesta on 2 MWh. Odotamme viimevuotiseen tapaan suurta osallistujamäärää. Jos jokainen tapahtumakävijä sammuttaa tunnin ajaksi kotoaan 10 watin valon, riittää se jo korvaamaan tapahtuman energiankulutuksen.
Sammutetaan siis valot ja viihdelaitteet ja lähdetään raittiiseen ulkoilmaan nauttimaan taiteilijoiden meille tarjoamista ainutlaatuisista kokemuksista!
Kuvat, niiden sommittelu ja sisältö kelpaa kyllä. Mut asia joka iskee silmiin kun on nähnyt muitakin kuvia tuolta on yleensä valon määrä, valoa on mielestäni ympäristössä liikaa, en muista itse Turussa käydessäni nähneeni joen aluetta noin valoisana.
Tästä tul taas kummallinen assosinaatijo. Ajatus hyppäs viiskytluvun viimisiin vuosiin. Alle kymmenen ikäsenä nassikkana elelin sillon, koti oli Imatralla kaupungin vuokrakasarmissa. Aika lailla minnuu vanhempi sisko oli 50-luvun puolessavälissä lähteny Ruotsiin, ja löytänyt elämänsä siellä. Tulivat sitten sieltä lomalla Suomeen ja Imatralle vierailemaan, ja toivat tuliaisina äitille keittiöön laitettavaks kunnon valon, eli sellasen loisteputkilampun, mitä siinä kasarmissa ei oltu nähty ei kuultu. Kun se saatiin kattoon, tuli naapureita sitä ihmettä kattoon. Jonkun naapuriperheen äiti siunaili, että kyllä näkköö tehä iltasellakii, nii on ko keskel päivää! Ja raskaasta työstä leivän perheelleen repivä miehensä melkein tuskanhikeä pukaten hiljaa nurkasta pälyillen - pelko että joutuu tuollaseenkin vielä rahhaa hankkimaan - että tuo se mahtaa sähköä kuluttaa...