Pinnat
-
- Viestit: 1027
- Liittynyt: Kesä 25, 2009 19 : 25
- Paikkakunta: pårvåå
Re: Pinnat
ennen auki klikkaamista oli otsikosta johtuva mielikuva lastensängyn tms. pinnoista, mutta olikin vähän laajempaa ja värikkäämpää pintaa. ei osannut edes ajatella pintoja, vaan tuo pinnasänky oli mielessä vahvana. luulen että mielikuvaan vaikutti tänään syntynyt ystäväni esikoinen. jännä miten alitajunta toimii ja ohjaa meitä.
kaikki kuvat on jo otettu
-
- Viestit: 979
- Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04
Re: Pinnat
Tervehdys
Nuoriso muokannut alimmaisia pellejä? Vaiko? Porissa kauppakeskus puuvillassa on jonkinverran pelliseiniä, siellä myös tuollaisia, rakennusaikana kurmutettuja oli useita. Vastaava mestari väitti asiasta kyselleelle toimittajalle ettei niissä mitään vikaa ole, aina suorat pellit vähän loimottaa. Sai yleisönosastossa ohjeita käydä silmälääkärissä, tai edes työmaalla.
Jossain kohtaa kuitenkin vaihdettiin suoriin.

- Viestit: 6511
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Pinnat
Alitajunta ja suomenkielen sanat aiheuttaa joskus ties mitä.erilainen kirjoitti: ↑Loka 18, 2022 16 : 42 ennen auki klikkaamista oli otsikosta johtuva mielikuva lastensängyn tms. pinnoista, mutta olikin vähän laajempaa ja värikkäämpää pintaa. ei osannut edes ajatella pintoja, vaan tuo pinnasänky oli mielessä vahvana. luulen että mielikuvaan vaikutti tänään syntynyt ystäväni esikoinen. jännä miten alitajunta toimii ja ohjaa meitä.
jopisalo kirjoitti: ↑Loka 18, 2022 16 : 59 Tervehdys
Nuoriso muokannut alimmaisia pellejä? Vaiko? Porissa kauppakeskus puuvillassa on jonkinverran pelliseiniä, siellä myös tuollaisia, rakennusaikana kurmutettuja oli useita. Vastaava mestari väitti asiasta kyselleelle toimittajalle ettei niissä mitään vikaa ole, aina suorat pellit vähän loimottaa. Sai yleisönosastossa ohjeita käydä silmälääkärissä, tai edes työmaalla.
Jossain kohtaa kuitenkin vaihdettiin suoriin.
Ne on kaikki tuollaisia, ei tasaisia siis. Uskon että ihan tarkoituksella, omalla tavalla komee rakennusrypäs. Etenkin kun läheltä näkee niin valo ja varjo saa aikaan epätasaisissa pinnoissa upeita sävyjä ja sävyliukumia.
-
- Viestit: 1769
- Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39
Re: Pinnat
Onkohan nuo pellit samalla tavalla tarkotuksella mutkilla ko miun valokuvat on "tarkotuksella" suttuja; taidetta siis?
pjm:n kuva sitä vaston on ajatuksia herättävä - näköjään muillekin kuin miulle - ja siis hyvä valokuva!
pjm:n kuva sitä vaston on ajatuksia herättävä - näköjään muillekin kuin miulle - ja siis hyvä valokuva!
-
- Viestit: 1042
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41
Re: Pinnat
Puuvillan parkkihallin seinä tuli täälläkin mieleen! (ei siihen imuriin).
Ryhdikäs kuva jälleen kerran!
Ryhdikäs kuva jälleen kerran!
-
- Site Admin
- Viestit: 6391
- Liittynyt: Tammi 08, 2003 20 : 57
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Pinnat
Googlen kuvahaulla tuli oikeastaan vain muutama osuma. Kun yritin etsiä, missä tällainen paikka on. Piti sitten vielä etsiä mutkan kautta oikeaa tietoa. Ei nyt paljasteta. Kun ainakaan aiemmat kirjoittajat eivät ole tainneet tietää...
(ei liity asiaan, mutta viime vuosina Googlen kuvahaunkin tulokset ovat huonontuneet radikaalisti...
HS, Google ei enää tiedä. 19.10.2022. Tilaajille.
https://www.hs.fi/visio/art-2000009139237.html)
(ei liity asiaan, mutta viime vuosina Googlen kuvahaunkin tulokset ovat huonontuneet radikaalisti...
HS, Google ei enää tiedä. 19.10.2022. Tilaajille.
https://www.hs.fi/visio/art-2000009139237.html)
-
- Viestit: 6511
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Pinnat
Kiitos.JL Anttola kirjoitti: ↑Loka 18, 2022 20 : 14 pjm:n kuva sitä vaston on ajatuksia herättävä - näköjään muillekin kuin miulle - ja siis hyvä valokuva!
Kiitos Miska!!
Kiitos.
Tässä oon mielenkiinnolla ootellut millo joku kertoo missä rakennus on.
-
- Viestit: 1769
- Liittynyt: Loka 17, 2021 10 : 39
Re: Pinnat
Sen hotellihuoneen häviämisen mie jotekii ymmärrän, mutta jos siulta alkaa unohtua sekkii, missä mikäkii kuva on otettu, ni pikkasen kyllä huolestuttaa... eikait kuitenkaa sinne kuvauspaikalle tippunu tai muute jääny jottai? Jottai tarpeellista, niiko opiskan suojus tai jalusta tai vaimo tai jotakii?
-
- Viestit: 6511
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Pinnat
Osaa sanoo tohon mitään.....
Aikuisten oikeesti luulisin että kyllä joku muukin tuon rakennuksen on livenä nähnyt?
Aikuisten oikeesti luulisin että kyllä joku muukin tuon rakennuksen on livenä nähnyt?
-
- Site Admin
- Viestit: 6391
- Liittynyt: Tammi 08, 2003 20 : 57
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Pinnat
Googlen kuvahaku
https://lens.google.com/search?p=AU55jv ... p3PT0iXQ==
Googlen kuvahaun 1. osuma alla
https://www.facebook.com/MauriKosonenArt/
Big Blue -julkisivutaideteoksessa 25 metrinen sinivalas ui 60 metrin korkeudessa, kuin syvän meren pinnan alla. Taideteos koostuu 189 painetusta lasiruudusta ja on pinta-alaltaan 835 neliömetriä. Pimeäaikaan teos herää eloon liikkuvan, vedenalaisen valaistuksen myötä....
Näyttäisi olevan pääosassa sinivalas.
https://www.piispantorni.fi/
BIG BLUE – ELÄMYKSELLINEN YRITYSKESKUS PIISPANRISTILLÄ

- Viestit: 5422
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
-
- Viestit: 6511
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Pinnat
Helppo nakki kun Ylläpito avusti.
-
- Viestit: 5422
- Liittynyt: Helmi 12, 2008 21 : 35
Re: Pinnat
Itseasiassa asutaan tuosta rakennuksesta n. 10 min. kävelymatkan päässä, eli siksi helppo nakki (luin ainoastaan ekat tekstit)
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
-
- Viestit: 6511
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Pinnat
Jotta semmosta, naapurtalo siis teille!habannaama kirjoitti: ↑Loka 22, 2022 13 : 59Itseasiassa asutaan tuosta rakennuksesta n. 10 min. kävelymatkan päässä, eli siksi helppo nakki (luin ainoastaan ekat tekstit)