Virtaava vesi
-
- Viestit: 12940
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Virtaava vesi
Kevät vesien äärellä.
Matti kirjoitteli aikaisemmin, että nyt kannattaa mennä bongailemaan vuolaasti virtaavia puroja ja jokia. Ja sehän on aivan totta. Kesäksi veden määrä vähenee dramaattisesti.
Pikku huomio - aika dramaattista oli myös siitepölyn määrä metsissä ja vesistöjen varrella! Kameraa ja objektiiveja oli hyvä suojata paremmin, muuten ne oli ihan pölyssä. Objektiivien vaihtokaan ei ollut kovin mukavaa puuhaa kun sai varoa, ettei pöheikön pölyt kulkeudu kennolle asti...Kuvausreissun jälkeen imuroin kameralaukun, objektiivit ja kameran. ja putsasin varmuuden vuoksi myös kennon. Tällä kertaa olisi ollut ihan kätevää kantaa jotakin RX10 tyyppistä kameraa mukana, ei ainakaan olisi ollut objektiivin vaihtotarvetta.
Aloitetaan pienimuotoisen metsäpuron ääreltä...
virtaava2 by Aika Arska, on Flickr
...Sitten kertalaakista isomman "puron" varrelle. Nyt ollaan myllykoskella.
myllykoski1 by Aika Arska, on Flickr
Tämä on tehty Huawein P20Pro panoraamatoiminnolla käsivaralta. Teknisesti siis ei mikään erikoinen. Mutta kuitenkin.
myllykoskix by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx1 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskix3 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskix4ver by Aika Arska, on Flickr
Sitten pari infrapuna valotusta...
myllykoskiIR1 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskiIR2 by Aika Arska, on Flickr
Oli kyllä ihan mukava paikka. Laitan myöhemmin muutamia kuvia lisää kun kerkiän käymään niitä läpi.

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 12940
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Virtaava vesi
Myllykoskella oli ajoittain aika kova meno. Siitepölysumussa meinasin välillä liukastua jortaaseen ;-)
(Samyang MF 14/2.8II + Sony A7RII)
myllykoskixx8 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx9 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx10 by Aika Arska, on Flickr
(Samyang MF 14/2.8II + Sony A7RII)
myllykoskixx8 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx9 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx10 by Aika Arska, on Flickr
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Virtaava vesi
Wow. Nyt on jämerää settiä! Varsinkin viimeisestä setistä voi suorastaan aistia 3D mukanaolo-kokemuksen. Näitä on antoisaa katella, lisää kiitos :-D
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 12940
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Virtaava vesi
Kiitoksia :-)
Laitetaan vielä hieman rauhallisempaa matskua...
myllykoskixx11 by Aika Arska, on Flickr
Paikka on kyllä oikeastaan tosi idyllinen. Joen rannoilla oli niittyjä ja vanha aita kertoo, että siellä on joskus ollut varmaankin karjaa laiduntamassa...
myllykoskixxx1 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx3ver by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx2 by Aika Arska, on Flickr
Perhokalastaja...
myllykoskixxx2 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx6ver by Aika Arska, on Flickr
Laitetaan vielä hieman rauhallisempaa matskua...
myllykoskixx11 by Aika Arska, on Flickr
Paikka on kyllä oikeastaan tosi idyllinen. Joen rannoilla oli niittyjä ja vanha aita kertoo, että siellä on joskus ollut varmaankin karjaa laiduntamassa...
myllykoskixxx1 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx3ver by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx2 by Aika Arska, on Flickr
Perhokalastaja...
myllykoskixxx2 by Aika Arska, on Flickr
myllykoskixx6ver by Aika Arska, on Flickr
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 12940
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Purjehtiva fillari
Palataan Nurmijärven koski-idyllistä takaisin Keravalle. Virtaava puro täälläkin...Ja eräänlainen "kivisilta", sekä aito keravalainen "tilataideteos" Purjehtiva Fillari!
DCpurjehtivafillari by Aika Arska, on Flickr
(tällä viittaan tietenkin Purjehtiva Muuri teokseen joka jököttää Keravan oikean kivisillan vieressä nykyisin...)
DCpurjehtivafillari by Aika Arska, on Flickr
(tällä viittaan tietenkin Purjehtiva Muuri teokseen joka jököttää Keravan oikean kivisillan vieressä nykyisin...)
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Virtaava vesi
niinpä niin, Kervå ei petä! Hyvin olet saanut pari vastakkaiseen suuntaan (?) menevää junaa samaan kuvaan!
myllykosken toinen setti täyttä rautaa edelleen. samypjongi tuottaa näköjään ihan mukiinmenevää värimaailmaa.
myllykosken toinen setti täyttä rautaa edelleen. samypjongi tuottaa näköjään ihan mukiinmenevää värimaailmaa.
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 12940
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Virtaava vesi
Kiitos. Joo, kaikkia kuvia ei ole otettu Samyang 14/2.8 mk2 laajiksella, vaan Sony 28-75/2.8 ja Tamron 70-300 vr zuumilla.
Mutta Samyang tosiaan tekee ihan kivaa kontrastia ja toistaa värejä näppärästi. Toki jälkikäsittelyllä on oma roolinsa.
Mutta Samyang tosiaan tekee ihan kivaa kontrastia ja toistaa värejä näppärästi. Toki jälkikäsittelyllä on oma roolinsa.
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 10641
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Virtaava vesi
niinpä. en ole vaan ihan varma saanko omalla ekan generaation samupjong 14/2.8 samantyyppistä kuvaa, vaikka itelläkin on Sony a7rkakonen.
ehkä samy on kuitenkin muuttanut jotakin mk1 ja mk2 välillä?
ehkä samy on kuitenkin muuttanut jotakin mk1 ja mk2 välillä?
Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 12940
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Virtaava vesi
Voihan se olla, että jotakin on muuttunut, esimerkiksi MC pinnoite...Ulkoisesti MK2 on aikalailla eri näköinen kuin orginaali 14/2.8, mutta optisesti ei välttämättä ole tapahtunut kovin paljon. Minulla on ollut myös orginaali MK1. Itseasiassa vaihdoin sen tähän uudempaan. ..Uudenmassa on jämäkämpi rakenne (isompi) ja focus lock (mikä on kätevä, voi lukita manuaalitarkennuksen haluttuun kohtaan)...En ole huomannut mitään huomattavaa eroa itse kuvanlaadussa näiden kahden version välillä.
Laitoinko liian monta kuvaa näytille, kun ei liian moni ole kommentoinut näitä? Miltä valokuvat näyttävät teidän silmiin? Erityisesti kiinnostaa värimaailma, onko ok?

Viimeksi muokannut aikaarska, Touko 27, 2021 19 : 55. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 6444
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Virtaava vesi
Itse olisin poiminut tuosta määrästä vähemmän kuvia. mutta sinun kuvat ja tarjonta, ei siis millään pahalla tuo oma ajatukseni.
Siisti sarja kyllä, löytyy ne helmet sieltä seasta.
Laitteisiin ja merkkeihin en ota kantaa, kuvaaja se rajaa ja käsittelee kuva, laitteet kuin veskin pönttö eli se pakollinen paha jotta tarjota tavaraa maailmalle....
Siisti sarja kyllä, löytyy ne helmet sieltä seasta.
Laitteisiin ja merkkeihin en ota kantaa, kuvaaja se rajaa ja käsittelee kuva, laitteet kuin veskin pönttö eli se pakollinen paha jotta tarjota tavaraa maailmalle....
-
- Viestit: 12940
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Virtaava vesi
Kiitoksia ©pjm :-)
Joo, innoissani postasin varmaan muutaman kuvan liikaa.. Kiva kuulla, että näyttävät asiallisilta. Oli monitorin kanssa vähän vääntöä nimittäin.
No, laitetaan vielä yksi. Myllykosken liepeillä on komia puusilta:
myllykoskixx4 by Aika Arska, on Flickr
(Samyang 12/2.8 fish-eye)