Kylmää oli kuitenkin pitänyt ja pitkään. Kiutaköngäs oli sekin jo jäätymässä umpeen.
Vakiopaikka, Riisitunturi, sen sijaan oli kuin sotatanner. Kaikki tykyt alhaalla, paitsi matalimmat nysät. Maisema sai kovin hassuja piirteitä.
Yksi päivä sai sillä kertaa riittää Riisin kiertämiseen. Sen sijaan Julma-Ölkyssä kävimme kolmena erittäin kylmänä yönä kuvailemassa pitkiä settejä pakkasen huidellessa rotkolaaksossa -30C ja -35C välissä. Pentax K-1 ei ollut moksiskaan, eikä liioin toverin monen vuoden reissut nähnyt Nikon D4.
Paluumatkalla kävin yksikseni katselemassa Suomen komeinta muistomerkkiä.
Raatteen tien konstruktio on melko jäätävän näköinen valaistuna pimeässä ja yhtälailla auringonlaskun aikaan, kun kymmenet kellot värjäytyvät kultaan ja ties mihin sävyyn. Muistomerkkiin on kirjattu: "Vaikka ihminen kuolee - Niin muisto elää".
Paikalla kannattaa käydä kepeässä tuulenvireessä kun ympärillä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla, mutta kellot soittavat omaa sanomaansa. Pakkasyönä keskitalvella, kun ötököiden pörinä ei pilaa konserttia.
Tämän retken kuvat tarjosi Pentax K-1, Samyang 12mm kalansilimä ja Zeiss 28/2. Pentax 15-30mm oli molskahtanut edellisellä viikolla mereen kuvaajan ja rungon kera, joten piti nyt tyytyä kahteen kakkulaan ja viime tingassa saatuun uuteen runkoon maisemaosastolla.
