"Ei ole Vuoksen voittanutta, ylikäynyttä Imatran!"
Onkohan Imatralla ollut joskus ennen minua olutpanimo, joka on tuottanut Vuoksi-nimistä olutta?
Vuoksi-joki on ollut haasteellinen este ihmisen kulkemisille. Kosken yli on ensimmäinen silta saatu nyky-Suomen puolelle jo kait 1800-luvulla rakennetuksi. Mansikkakosken kohtaan rakennettiin 90 vuotta sitten kaksikerroksinen silta, missä junat menevät yläkerrassa ja autot ja muut kulkimet ja kulkijat alakerrassa. Sen alajuoksun puolelle rakennettiin 1970-luvun alkuvuosina autoliikennettä varten moottoritiesilta.
Nyt on rautatiesillan yläjuoksun puolelle tekeytymässä uusi rautatiesilta, johon tulee junillekin moottoritie, eli kahdet raiteet. Vanha ratasilta jää kaupungin omistukseen ja johonkin käyttöön, ehkä vain kevytliikenteelle? Jokatapauksessa se silta on suojelukohde, eli ylläpidettävä on omistajan sitä.
Kuten toisaalla olen mainostanut, nuo ovat lapsuuden maisemiani. Kävin viime viikolla siellä kuvailemassakin, laitan tähän sarjan sillanrakennuksen tämänhetkisestä vaiheesta esille.
https://flic.kr/s/aHsmHDheyc" onclick="window.open(this.href);return false;
Tuossa olisi ollut drone paikallaan; ei ole minun osaamisella oikein helppo saada tuon kokoista kokonaisuutta maalta ja sallituista paikoista seisten esille. Tai parinsadan metrin päähän keskelle jokea kepin nenään istutettu kamera, joka olisi ottanut time-lapseja valoisaan aikaan kerran tunnissa vuoden - puolentoista ajan... Nykyisestä kodista on tuonne noin 110 km matkaa, että tämän kummempaa edistymisen seurantaa en itse tänne saa aikaiseksi, ei tuonne suuntaan kovin useasti matka käy nykyisin.
Onkos raatilaisissa sillanrakentajia; miten tuollaiseen virtaan valetaan nuo arkut?
Sulkavan Vekaransalmeen taidettiin lossin korvaava, hulppean korkea silta avata tällä viikolla. Siellä on työmaapäällikkönä valokuvauksen harrastaja, joka on kait sekä dronella että kameralla ikuistanut rakennusvaiheita; tuon sillan nimellä löytyy ainakin jotain netistä. Mainituista ja muistakin sillanrakennuksista ainakin minulle kelpaavat kuvat katsottaviksi tähän topikkiin. Vaikka hatunnostoksi sekä entisille että nykyisille sillanrakentajille; ymmärrystä, osaamista, ja yhteistyötä vaaditaan heiltä!
JL Anttola
Sillanrakennus
-
- Viestit: 505
- Liittynyt: Tammi 26, 2019 20 : 49
Re: Sillanrakennus
Mielenkiintoinen kuvasarja, kiitos. Tuo puuhamaa on sarjassa normaalia haastavammat kohteet: leveä virta alla, eikä kohteeseen pääse käsiksi kuin toiselta puolelta sähköradan takia.
Joku päivä tuostakin sekamelskasta kuoriutuu puhdaslinjainen silta, tekijät poistuvat eikä niitä kukaan sen enempää muista kuin Epyktin pyramidinrakentajiakaan. Niin se käy.
Joku päivä tuostakin sekamelskasta kuoriutuu puhdaslinjainen silta, tekijät poistuvat eikä niitä kukaan sen enempää muista kuin Epyktin pyramidinrakentajiakaan. Niin se käy.
-
- Viestit: 1349
- Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10
Re: Sillanrakennus
Kettumaisen näköisiä muottauksia..=D.. Meillä hieman pienempi ja helpompi siltaprojekti juuri menneillään..
Instagram: jani.honkala
Flickr: Jani Honkala
Flickr: Jani Honkala
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Sillanrakennus
Kyllähän tommone 110km on ihan perus kuvausreissu. Vaikka päivittäin. Eikun päivittämään autoa että matka sujuu leppoisasti. Hyvät musalaitteet ja penkit, niin kuvaaminen jää jo kakkoseksi ajelun riemulle.
Re: Sillanrakennus
Nykysellä kulkimella 9000 km kellossa ja ikää puol vuotta (ja penkit ja radiokin on, ei tosin koskaan auki kun mie ajan); vois olla omat pulmansa kotona perustella vaihtoa, ees noin hyvvään tarkotukseen... vaikka onkin vain kiinasta tai jostain sieltä päin kotosin tuo.
JL Anttola
JL Anttola
-
- Viestit: 6515
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Sillanrakennus
Just tuttujen kaa tulin yhdestä kuvauspaikasta, jotain 200km tuli eestaas, sinänsä vähän sunnuntain keikalle. Monesti päivän kierros 150-400 km.
Mut mielenkiintoiset kuvat tulevasta sillasta.
Mut mielenkiintoiset kuvat tulevasta sillasta.