Sivu 1/2
Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 18, 2019 16 : 41
Kirjoittaja spege
Hyvät DC.netin kansalaiset, valokuvaajat sotilasarvoon katsomatta!
Jäin pari vuotta sitten eläkkeelle vakituisesta valokuvamarsalkan työstäni, kuten moni täällä tietääkin. Jotkut ehkä ajattelevat nykyään, että olen pelkkä suunsoittaja ja keskinkertainen kännykkäkuvaaja. Haluan kuitenkin nyt tuoda koko DC.netin kansan tietoisuuteen sen, että olen aikoinaan paiskinut kovastikin töitä vakavahenkisen valokuvakuvaustyön saralla.
Otin nämä oheiset 12 valokuvaa nuorena valokuvakapteenina elokuussa 2000, eli 19 vuotta sitten erään kuvauskaverini kanssa tekemällämme automatkalla Vienan Karjalaan, Venäjälle. Neuvostoliiton hajoamisesta oli kulunut aikaa noin kymmenen vuotta ja Vladimir Putin oli juuri noussut valtaan, jossa hän edelleen tiukasti on ja johtaa maata rautaisin ottein.
Tähän aikaan valokuvaajilta vaadittiin vankkaa osaamista, koska kunnollisia digitaalikameroita ei vielä ollut kuin korkeintaan lehtitalojen ja mainosvalokuvastudioiden käytössä. Kaikki kuvat on otettu ISO 100-herkkyiselle Kodak Ektachrome-diafilmille Canon EOS-filmijärjestelmällä ja Yashica T5-kompaktikameralla. Skannasin diat digitaaliseen muotoon Epson V500-tasoskannerilla, jonka jälkeen käsittelin kuvat digitaalikuvien tapaan Adobe Lightroom ja Photoshop-ohjelmilla.
Tämä kuvasarja keskittyy pääosin Jyskyjärven kylään Vienan Karjalassa. Myöhemmin saatan julkaista toisen 12 kuvan sarjan samalta matkalta, jossa pääosassa on alueella sijaitseva Paanajärven kansallispuisto, joka rajautuu suoraan Suomessa olevaan Oulangan kansallispuistoon ja jonne Kuusamon isojen jokien, Oulanka-, Kitka- ja Kuusinkijokien vedet laskevat. Mutta pidemmittä puheitta itse valokuviin, olkaapa hyvät, hyvät DC.netin naiset ja herrat, valokuvaajatoverit. :)
Kuva1. Paikallisia naisia paimentamassa lehmäkarjaa. Taustalla Neuvostoliiton aikainen teollisuuslaitos.
Kuva2. Näkymä Jyskyjärven kylän raitilta.
Kuva3. Jyskyjärven kyläkaupan sisäänkäynti.
Kuva4. Kyläjuhla Jyskyjärvellä.
Kuva5. Juhlaa seuraavia kylän vanhoja.
Kuva6. Hääjuhla eräässä kylän taloista. Hääpari keskellä.
Kuva7. Jyskyjärven kylän puurakenteinen riippusilta.
Kuva8. Kyläjuhla jatkuu illan hämärässä.
Kuva9. Paikallisia lapsia kyläjuhlassa nuotion äärellä.
Kuva10. Matka-automme, vanhan Volvon tankkaus paikallisella huoltoasemalla, josta ei saanut muuta kuin 76-oktaanista bensiiniä. Onneksi moottori ei kuitenkaan hajonnut siitä.
Kuva11. Uhtuan kylä, taustalla Kuittijärvi.
Kuva12. Yksinään vaeltava lehmäkarja Neuvostoliiton ajan muistojen keskellä.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 18, 2019 17 : 31
Kirjoittaja Maffer
Nää on helmiä. Vastaava paikka Suomessa olisi ehkä Porin kupeessa Nakkila tai joku Karjalan evakoiden asuttama pikkukylänen. Erona vaan, että ihmiset on täällä kuin haudasta nousseita ja kireitä mörköjä mitä tulee kadulla vastaan. Noissa ruuduissa mummojen ja skidien naamoista paistaa jonkinlaista iloakin eikä somekapulat haittaa menoa.
Lehmät ja räjähtänyt teollisuusmaisema sokerina kakun päällä viimeisenä.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 18, 2019 17 : 35
Kirjoittaja mvert
Kyllä näitä mielellään katseli. Pelkkien kuvien perusteella olisin veikannut 80-luvulla otetuiksi.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 18, 2019 18 : 11
Kirjoittaja kohan
mvert kirjoitti:Kyllä näitä mielellään katseli. Pelkkien kuvien perusteella olisin veikannut 80-luvulla otetuiksi.
Veikkaan että hyvin vähän on mikään muuttunut tänäkään päivänä.
Kävin Siperiassa vuonna 1985 ja saman näköistä oli meno silloinkin Samusissa ja Tomskissa.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 18, 2019 18 : 38
Kirjoittaja niffe
Mukava tunnelma kuvissa ja kylän suurin balalaikkakin hyvin framilla.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 18, 2019 21 : 16
Kirjoittaja talonherra
Hmm.. päänupissa vuosilukumoodi hurttaa täysin ku katsoo näitä kuvia.. on se VANHAN näköstä elämää! Mielenkiintoinen sarja. Erilainen. Hyvä.
Ps. Uutta iphonea pukkaa, Spege heti kauppaan!;) että näemme mihin sillä pystyy!
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 18, 2019 23 : 44
Kirjoittaja spege
talonherra kirjoitti:Hmm.. päänupissa vuosilukumoodi hurttaa täysin ku katsoo näitä kuvia.. on se VANHAN näköstä elämää! Mielenkiintoinen sarja. Erilainen. Hyvä.
Ps. Uutta iphonea pukkaa, Spege heti kauppaan!;) että näemme mihin sillä pystyy!
Ei, ei, kyllä iPhone Xs Max riittää minulle, en tarvitse kamerapuhelimeen superlaajakulmaa.
Keskitytään nyt näihin kuviin, joissa mielestäni tulee hyvin esille se, että jos kuvissa on sisältöä, ei viimeisen päälle olevalla teknisellä laadulla ole kovin suurta merkitystä. Nämä kuvat kuuluvat ehdottomasti parhaisiin ihmis-, tilanne- ja matkakuviin, joita olen koskaan saanut.
Tämä oli kyllä hyvin ikimuistoinen matka, kuin olisi siirtynyt ajassa vähintään 50 vuotta taaksepäin. Venäjän syrjäseuduilla omatoimisesti liikkuminen on eksoottista ja siihen sisältyy vähän jännitystäkin. Vienan Karjala kuului ennen toista maailmansotaa osittain Suomelle ja alueelta löytyy vielä myös Suomen kieltä osaavia ihmisiä. Monista paikoista on jäljellä suomenkielinen nimi venäjänkielisen lisäksi.
Julkaisin joitakin näistä kuvista täällä DC.net urani alkuaikoina, olisikohan ollut vuonna 2005. Sen jälkeen monet DC.netin kansalaiset ovat vuosien varrella kyselleet näiden kuvien perään ja verranneet myöhempää tuotantoani juuri näihin kuviin.
Päätin siis ottaa itseäni niskasta kiinni, käydä diat valopöydällä läpi, suorittaa huolellisen kuvavalinnan ja skannata sekä käsitellä uudestaan nykytekniikalla ja -osaamisella nämä aikoinaan paljon huomiota herättäneet valokuvat, joita moni nykyinen DC.netin jäsen ei varmasti ole koskaan ennen nähnyt missään muodossa.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 18, 2019 23 : 54
Kirjoittaja temama
talonherra kirjoitti:Hmm.. päänupissa vuosilukumoodi hurttaa täysin ku katsoo näitä kuvia.. on se VANHAN näköstä elämää! Mielenkiintoinen sarja. Erilainen. Hyvä.
Ps. Uutta iphonea pukkaa, Spege heti kauppaan!;) että näemme mihin sillä pystyy!
elä nyt hyvämies hömssi!!
Prkl näihin mitään YpHONEa pidä sekoittaa!
Nää on valokuvia isolla V-eellä! Ei mitään digilelun räpsyjä.
Spegelle Temaman erikoiskunniamaininta viimeisen päälle kiinnostavista ja hyvistä fotoista.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 11 : 16
Kirjoittaja JL Anttola
No nyt on nostettava Spegelle hattua; on kuvilla sisältöä ja tarinansa kerrottavana!
Kirjoitit itse: "Keskitytään nyt näihin kuviin, joissa mielestäni tulee hyvin esille se, että jos kuvissa on sisältöä, ei viimeisen päälle olevalla teknisellä laadulla ole kovin suurta merkitystä. Nämä kuvat kuuluvat ehdottomasti parhaisiin ihmis-, tilanne- ja matkakuviin, joita olen koskaan saanut."
Lähestytääs tätä toisinpäin; olisivatko nuo samat kuvat huonompia, jos ne olisi otettu jollain tämän päivän digivehkeellä ja sellaisen kuvaajan työnä, joka saa jokaiseen kuvaansa juuri haluamansa terävyysalueen? Onko kiellettyä ottaa turistiräpsyjä järjestelmäkameralla, onko ne kaikkien otettava kännykällä, jos marsalkaksi itsensä korottanut (pelle?) ei jaksa kantaa kameraa mukanaan? Vai saako kukin ottaa kuvansa itse valitsemallaan laitteella?
Tarkoitan sitä, että toki omia valintojaan voi perustella, ja voi edelleen vaikuttaa aivan täyspäiseltä. Niidenkin silmissä, joiden omat valinnat ovat erilaiset. Mutta kun yrittää omilla valinnoillaan käskeä kaikki muut samaan muottiin, voi vaikuttaa jopa itseään tyhmemmältä (jos yleensä mahdollista?). Tai poliitikolta.
Jaakko
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 11 : 20
Kirjoittaja Maffer
Mikä oli pointti tossa pähkäilyssä? Vuonna 2000 ei ollu ku verkonpainoja tarjolla anttilassa. Filmillä silloin räimittiin pääosin.
Sinne vaan Karjalaan vaikka huomenna runkotulpan kanssa jos kantti kestää.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 11 : 49
Kirjoittaja Epilobium
Minun silmissäni aivan loistava
ja todella mielenkiintoinen sarja
kuvia!
Ja vielä kun on otettu filmille,
se vain lisää niiden tenhovoimaa!
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 12 : 08
Kirjoittaja Maffer
Sarjan aihe on niin poikkeava valtavirrasta, että sama se sinänsä mikä media. Mutta tänä päivänä toki kännykkä olisi tuottanut saman tuloksen kuin kolmen tonnin Olympus. Mitään ei olisi jäänyt kuvaamatta tai mennyt järkkärillä paremmin.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 12 : 46
Kirjoittaja JL Anttola
En missään kohtaa esittänyt, että nuo Spegen kuvat olisivat parempia millään vehkeellä otettuna. Ihan selvästi suomen kielellä kysyin, olisivatko olleet huonompia.
Ja taisi se pointti veli Mafferillekin hämärästi aueta, kun piti puuttua?
Edelleen tuo Spegen sarja on loistava osoitus valokuvauksen voimasta ja mahdollisuuksista. Nautittavia, upeita, ajatuksia herättäviä, tarinoita kertakaikkiaan. Kritiikkini ei kohdistunut pienessäkään määrin näihin kuviin, se kohdistui muiden tekemien valintojen minun mielestäni typerään arvosteluun. Ei edes herrojen omien valintojen kehumiseen, se on toki suotavaa.
Joko aukeaa veli Mafferille?
Jaakko Latvanen
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 14 : 08
Kirjoittaja spege
JL Anttola kirjoitti:Edelleen tuo Spegen sarja on loistava osoitus valokuvauksen voimasta ja mahdollisuuksista. Nautittavia, upeita, ajatuksia herättäviä, tarinoita kertakaikkiaan. Kritiikkini ei kohdistunut pienessäkään määrin näihin kuviin, se kohdistui muiden tekemien valintojen minun mielestäni typerään arvosteluun. Ei edes herrojen omien valintojen kehumiseen, se on toki suotavaa.
Joko aukeaa veli Mafferille?
Yritä hyvä JL Anttola muistaa, että kohottuani Kälviän Kameraseuran ja osittain näiden valokuvien ansiosta vuonna 2006 valokuvamarsalkaksi, olen vuosia yrittänyt ohjata KUVAAJIEN PARASTA AJATELLEN DC.netin kansaa tekemään viisaita päätöksiä rautaisen ja monipuolisen valokuvauskokemukseni pohjalta kamerakalustoasioissa yltäkylläisyyttä tursuavien Rahalan hyllyjen ja vitriinien äärellä.
Olen kuitenkin nyt päättänyt, jäätyäni pari vuotta sitten eläkkeelle vakituisesta valokuvamarsalkan virastani, ihmisten ostaa Rojulasta mitä lystää, vaikka vankan kokemukseni perusteella kuvien kokonaislaatu ei välttämättä kovin paljoa parane sillä, jos upottaa kamerakalustoon 20.000 euron sijasta vain pari tonnia. Osaava kuvaaja saa tänä päivänä ihmeitä aikaiseksi jo nykyaikaisella kamerapuhelimella.
Mutta ehkä oli parempi niin, että tein tämän eksoottisen kuvausmatkan Venäjälle silloin, kun filmi oli vielä voimissaan ja digitaalikamerat ammattikuvaajien erikoisuuksia. Kun kuvataan filmille, jokainen laukaus maksaa rahaa, eikä lopputulosta näe kuin vasta kotona filmien saapuessa kehityksestä. Tämä pakottaa kummasti panostamaan huolelliseen kuvaustyöhön ja turha kuvien räpsiminen ei ole järkevää tai edes mahdollista, kun yhteen filmirullaan mahtuu vain 36 otosta. Lisäksi filmin tuoma "inhimillinen" toisto sopii mielestäni hyvin näihin valokuviin.
Tuntuu myös, että tuona (filmi)aikana, kun valokuvaaminen oli paljon harvinaisempaa kuin nykyään, kuvattavat ihmiset suhtautuivat siihen paljon myötämielisemmin kuin nykyään. Ei ollut pelkona, että kuvat leviävät heti jonnekin sosiaaliseen mediaan, kun sellaisia ei vielä tuohon aikaan edes ollut. Tuollahan ei tietysti ollut edes mitään puhelintukiasemia, joten koko matkan aikana kännykkä oli melko turha kapistus, koska siinä ei ollut koskaan kenttiä.
Myöskään turisteille tärkeitä palveluita ei ollut juuri lainkaan. Löysimme koko matkan aikana vain yhden kahvilan, josta sai kahvia niin, että maksoi ensin, jonka jälkeen henkilökunta keitti kahvin. Ravintoloista, hotelleista tai ylipäätään minkäänlaisesta majoituksesta ei tietoakaan, ellei päässyt jonkun paikallisen talossa yön vanhaksi ja siellä ruokapöytään.
Pääosin nukuimme yöt teltassa ja valmistimme ruuan ja kahvin itse taivasalla retkikeittimellä tai nuotiolla, jossa pystyi paistamaan makkaraa. En tiedä, onko alueella nykyisin enemmän mukavuuksia, mutta olen kyllä varma siitä, ettei Venäjän syrjäseudut sovellu vieläkään mukavuuden- ja palvelunhaluisille turisteille, jotka vielä pelkäävät turvallisuutensa puolesta ja haluavat pelata kaikessa varman päälle.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 15 : 12
Kirjoittaja ©pjm
Töissä tuli käytyä Murmanskintien varrella 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa. Vanhassa Karjalassa sen kummemmin asiat ollu eikä ole kuin jossain muussa valtiossa missä johto elää varastetulla rahalla. Tavallinen kansa elää siellä niin hyvin kuin vaan on mahdollista.
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 15 : 37
Kirjoittaja JL Anttola
Nyt Spege kirjoitti edellisessä viestissään minun mielestäni pelkkää asiaa; olen kaikesta täsmälleen samaa mieltä. Ja mukavaa lisätietoa oli tuosta matkastanne sinne rajan taakse, siitä voisin lukea enemmänkin. Maailma avautuu katsojalle ja kuvaajalle, kun uskaltautuu ulos omasta kolostaan. Opastusta kaipaan itse ja varmaan moni muukin, uskon vain sen menevän paremmin perille kun vain kertoo omat kokemuksensa ja perustelee ne. Joku lukija oivaltaa, joku toinen haluaa hakata päätään seinään; se hänelle suotakoon. Voihan senkin joku kokea seikkailuksi, kun ostaa laitteita, joihin ei oikeastaan olisi varaa?
Olin elokuun puolivälissä kahden ystäväni kanssa moottoripyörillä kiertelemässä Pielisen maisemissa. Halvempaa ja taatusti mukavampaa olisi ollut matkustaa yhdellä henkilöautolla, kuljimme kuitenkin kolmella moottoripyörällä. Ei ihminen toimi rationaalisesti, hän toteuttaa mielihalujaan. Siksi joku haluaa ostaa järjestelmäkameran ja siihen kymmenen objektiivia, vaikka samaan lopputulokseen pääsisi sillä joka tapauksessa mukana kulkevalla kännykällä. Tästäkin olen samaa mieltä, mutta minä kannatan yksilönvapautta; haluava toimikoon niin, en minä tiedä mitä kiksejä se tuottaa, eikä se minulle edes kuulu. Tämä on se syy, miksi en pidä toisten tekemien ratkaisujen arvostelusta. Yritän kuitenkin jatkossa olla puuttumatta siihenkään asiaan.
Kuten pjm totesi, ihmiset yrittävät elää olevissa olosuhteissa parhaan kykynsä mukaan. Minun vanhempani joutuivat pommituksen alta asuinpaikastaan (Enso) pakolaisiksi. En pysty sympatiaan venäläisiä kohtaan, enkä omaa mielenkiintoa matkustaa heidän varastamilleen alueille. En, vaikkakin ymmärrän, etteivät nyt siellä asuvat ihmiset ole voineet kovin paljoa noihin asioihin vaikuttaa, ja ovat aika kalliin hinnan hekin maksaneet rosvovaltionsa toimista. Silti mielelläni katselen ja kuuntelen toisten kokemuksia siellä(kin), enkä missään nimessä pidä huonona asiana, että joku siellä kulkee ja kuvia ottaa.
parhain kuvausterveisin kaikille osallistuneille ja osallistuville Jaakko
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 20 : 59
Kirjoittaja spege
JL Anttola kirjoitti:Kuten pjm totesi, ihmiset yrittävät elää olevissa olosuhteissa parhaan kykynsä mukaan. Minun vanhempani joutuivat pommituksen alta asuinpaikastaan (Enso) pakolaisiksi. En pysty sympatiaan venäläisiä kohtaan, enkä omaa mielenkiintoa matkustaa heidän varastamilleen alueille. En, vaikkakin ymmärrän, etteivät nyt siellä asuvat ihmiset ole voineet kovin paljoa noihin asioihin vaikuttaa, ja ovat aika kalliin hinnan hekin maksaneet rosvovaltionsa toimista. Silti mielelläni katselen ja kuuntelen toisten kokemuksia siellä(kin), enkä missään nimessä pidä huonona asiana, että joku siellä kulkee ja kuvia ottaa.
Parahin Anttola, sodankäynti on vain politiikan jatkamista toisin keinoin, kun diplomattiset keinot on käytetty loppuun.
Kannattaa muistaa, että ennen itsenäistymistään Suomi kuului yli sadan vuoden ajan Venäjän valtakuntaan, sen jälkeen, kun Venäjä oli ottanut Suomen alueen haltuunsa Ruotsilta. Suomella oli myös oma osuus siihen asiaan, että se joutui sotaan silloista Neuvostoliittoa vastaan, joka oli antanut Suomelle itsenäisyyden. 1930-luvun suomalaiset poliitikot suorastaan kerjäsivät verta nenästään veljeilemällä länsimaiden, erityisesti Hitlerin Saksan kanssa, mikä ei tietysti miellyttänyt Neuvostoliittoa ja sen silloista johtajaa Josif Stalinia.
Mutta palatkaamme takaisin paksun rauhan aikaan ja 19 vuoden takaiseen Vienan Karjalan matkaani. Ensimmäisessä 12 kuvan sarjassa julkaisin etupäässä kuvia paikallisista ihmisistä ja heidän elämästään. Tässä toisessa 12 kuvan sarjassa esittelen itärajan takaista, lähes koskemattomana säilynyttä luontoa.
Kuva1. Toisen maailmansodan muistomerkki Kiestingin ja Louhen välisen maantien varressa. Näille maisemille pysähtyi saksalaisten joukkojen tukema suomalaisten hyökkäysyritys Muurmannin radalle ja Vienanmerelle Jatkosodassa vuonna 1941.
Kuva2. Toinen Vienan Karjalan suurista järvistä, Tuoppajärvi, jonka veden pinta-ala on lähes tuhat neliökilometriä.
Kuva3. Majoituimme yhden yön ajaksi Tuoppajärven rantaan. Kuva erittäin kirkasvetisestä järvestä iltahämärässä. Kävin järvessä myös uimassa ja peseytymässä.
Kuva4. Saapuminen Paanajärven kansallispuistoon. Otimme mukaan pienen perämoottorikumiveneen, jolla oli helppoa liikkua kansallispuiston alueella.
Kuva5. Löysimme Paanajärveltä upean hiekkarannan, jonne pystytimme teltan. Paikka oli noin puolivälissä itä-länsi suunnassa 24 kilometriä pitkää kanjonijärveä.
Kuva6. Paanajärven kuuluisa Ruskeakallio, jonka edustalla on myös järven syvin kohta, peräti 128 metriä. Järven vedet ovat peräisin Suomen puolelta laskevista Kuusamon kuuluisista Oulanka-, Kitka- ja Kuusinkijoista.
Kuva7. Vienan Karjalan koskematonta erämaata keskiyön hämärässä.
Kuva8. Vuolaasti virtaava erämaajoki, taustalla 499 metriä korkea Kivakkatunturi.
Kuva9. Koskikara Paanajärvestä itään laskevalla Olangajoella, lähellä massiivista Kivakkakoskea.
Kuva10. Olangajoen Kivakkakoski kuvattuna teleobjektiivilla Kivakkatunturilta, jonne kiipesimme ja pystytimme teltan yöpymistä varten.
Kuva11. Näkymä Kivakkatunturin laelta toiselle alueen suurista järvistä, Pääjärvelle, jonne Paanajärvestä itään lähtevän Olangajoen vedet laskevat. Vedessä näkyvät "tikut" ovat puita, jotka ovat jääneet veden alle voimalaitospadon aiheuttaman järven vedenpinnan nousun takia.
Kuva12. Yönäkymä Kivakkatunturilta länteen kohti Suomen rajaa, joka on linnuntietä vain 30 kilometrin päässä.
Mielipiteitä, onko valokuvaaja spege marsalkansauvansa ansainnut? :)
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 21 : 35
Kirjoittaja talonherra
On ne jylhiä maisemia! Ei oikeen edes muuta voi sanoa! Hienoa settiä!
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 21 : 44
Kirjoittaja jopisalo
tervehdys.
Nyt sitten vaan suunnittelemaan 20 vuotiskiertuetta ensi kesänä samoille paikoille. Kun kuvatkin on digitoituna voi niistä tulostaa/teettää mukaan otettavaksi kunnon pläjäyksen, niillä voipi saada kontaktia kyläläisiin, vähän niinkuin vanhoina kavereina.
Vastataan siihen marsalkansauva-kysymykseen sitten kun on ennen-nyt kattaus.
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Lähetetty: Syys 19, 2019 23 : 22
Kirjoittaja temama
yees. en tiedä marsalkoista, mutta onhan nää filmivalokuvat todellista tunnelmallista settiä!!
Melkein laittaa miettimään, että vieläkö jaksaisi vaivautua filmikuvaamisen pariin. Joku näissä vaan kiehtoo.
Hienosti oot saanut digitoitua nää nykyajan hörhön ymmärtämään muotoon.Vaikka filmi ei pysty tarjoamaan samaa analyytistä toistoa kuin nyky digikennot, niin silti vaikuttavat teknisestikin hyviltä.
Ja vielä joku jaksaa väittää, ettäkö valokuvien ottaminne olisi täysin turhaa touhua?!?!
Hyvä Spege, olet tosiaan onnistunut piristämään foorumin syksyä iloisella tavalla!!