Iltajoutsenet
Lähetetty: Loka 07, 2018 22 : 42
Rovaniemellä Kittiläntien varressa Ounasjoella on paikka, jossa näihin aikoihin vuodesta on ihan rutosti joutsenia kaakattamassa. Olin aiemminkin eräänä vuonna käynyt tuolla teleen kanssa katselemassa niitä ja muistelen, että pelkästään yhteen 200mm kuvaan niitä sai satakunta mahtumaan. Arvio määrästä voisi olla jossain ~300 kappaleen luokassa. No tänään ne päivällä siellä näin ja ajattelin, että noita voisi olla hauska käydä iltasella kuvaamassa. Satuin paikalle sinisenä hetkenä ja homma näytti juuri siltä, mitä olin ajatellut:
Siihen se homman toimiminen jäikin :D Tuo paikka oli aivan järkyttävä rämeikkö ja rannat olivat jo hyvän tovin jäätyneet. Puskin muutaman satametriä pusikkoa eteenpäin kohti lahtea, jossa kaakatus kuului. Hupsahdin reittä myöten toisella jalalla jään läpi, oli ilmeisesti joku laskuoja juuri jalan alla. Jonkun näköiselle pelipaikalle lopulta pääsin ja muutaman kuvan sain napattua 85 millisellä Sonyllä, 1,5 sekan suljinajalla herkkyydet huiteli 6400-12800:ssa täydellä aukolla. Polttoväli jäi lyhyeksi ja kaverit ei pysyneet paikallaan:
Odottelin puolen tuntia josko revontulet siirtyisivät löytämilleni pelipaikoilleni. No eihän ne siirtyneet.. Piti unohtaa joutsenet, kun paremmille paikoille ilman kaupungin valoja taustalla en päässyt. Käänsin kameran ja nappasin muutaman kuvan muistoksi kaupungin yllä olleista repiksistä:
Lopulta siis vihdoin pääsin testaileen uutta Laowan viistoistamillistä tositoimissa. Onhan tuo nyt ihan järjettömän mukava kapine hulppealla kuvanlaadulla ja kakkosen valovoimalla :-) Ilo kantaa tuota pienen pientä pataraudan palasta mukana.