Ajomatka alkoi niin, että takana ajoi auto lähes puskurissa kiinni. Yhtäkkiä se hävisi ja kurkkasin sivupeiliiin. Ok, kääntyi sivutielle. Katse takaisin eteen. Kas, hirvi seisoo tien vieressä.
.
.
Lopun matkasta katse oli tiukasti eteenpäin.
Kun pääsin perille, totesin, että kävelyä olisikin metsäpolkua pitkin puolisen kilometriä. Ei houkutellut kelluntahaalareissa. Katsoin kartasta, että lähellä on tie, joka vie lähes suon viereen. Sinne siis.
Just. Tiellä puomi. No, en enää lähde takaisin, joten laitetaan kävelyksi. Kartan mukaan puolitoista kilometriä. Lunta oli parikymmentä senttiä ja lähes hankikanto. Eli joka askeleella kenkä upposi rusahtaen jääkuoren läpi. Oli muuten hikinen olo kun pääsin perille.. Ja perillä odotti upottava rämesuo. Lisää rämpimistä. Hieno harrastus tämä luontokuvaaminen.
Lopulta olin suolla ja katselin laimeaa kaarta. Koko vaiva tämän takia? Voisi olla kotona lämpimässä sängyssä. No odotellaan.. Kohta alkoikin tapahtumaan. Kaari muuttui säteiseksi ja kuvaaminen alkoi. Kohta säteet muuttuivat todella kirkkaiksi ja olin ihan täpinöissäni. Kunnes kamera alkoi valumaan alaspäin. Uusi objektiivi painaa lähes kilon ja sitä ei näköjään pikakiinityslevyn kiinnitys siedä. Äkkiä jollakin kireämmäs! Avain? Ei toimi, Säteet kirkastuvat edelleen. Kolikko? Liian iso. Viiden sentin kolikko! Nyt lähtee. Kun kiristys oli tehty ankara kuvaaminen jatkui, kunnes... Kuvat ovat epätarkkoja. Siinä pikakiinnityslevyn kanssa painiessani oli käynyt vanhanaikaiset. Aaaa sh.. Ja kun tarkennus oli kunnossa lässähtivät tulet. On tämä mukavaa puuhaa :D
No, tilanne ei ollut onneksi ohi, mutta pilveä alkoi kertymään pohjoistaivaalle. Nättiä oli kuitenkin. Aina aika ajoin kaareen syttyi säteitä. Pöllöt huhuilivat, joutsenet lauloivat ja jokin kookas eläin liikkui kauempana. Ei tämä luontokuvaaminen sittenkään ole hullumpi harrastus. Paitsi että takaisin autolle oli se puolitoista kilometria tarpomista edessä.
