Sivu 1/14

Matin Reissuvihko

Lähetetty: Kesä 02, 2015 23 : 58
Kirjoittaja Maffer
Ajattelin pistää tämmöisen langan pystyyn ettei spämmi joka reissulta aina uutta säiettä pystyyn. Noita seikkailuja kun näyttää kertyvän tiheään tahtiin nykyään.

1.6.2015, Hki - Karjaa - Hki, ajomatka 189km yhteensä. Paluumatka on raskas ajettava hämärässä jatkuvan hirvieläinvaaran takia tähän vuodenaikaan 51-tiellä ja ylipäätänsä Raaseporin alueella joten liikkukaa varovasti ken siellä kulkeekin.

Taas kerran ihmettelemässä tuttua putousta. Tällä kertaa istuin vaan ja katselin n. tunnin verran kesän mittaa katoavaa putousuomaa ja lopulta otin vertikaaliseen panoraamaan ruudut. Tänä aikana mm. käki mölysi n. 5m korkeudella pään päältä puun oksalla, se tuli siihen kun olin istunut semmoiset 50min paikallaan. Ehkä se luuli että olin joku musta kivi vaan...

Sateinen alkukesän metsä on ah niin hyväntuoksuinen.

Kuva

Pilviverho hajosi autolle talsiessa riekaleiksi ja paljasti taivaan leimut. Läheiseltä rannalta ei tuntunut löytyvän mitään etualalle, mutta lopulta menin tasapainoilemaan kaatuleen kelopuun rungolle ja sain talteen edes osan väriloistosta.

Kuva

Väriloisto oli todella voimakasta ja näkyi taivaalla vielä n. 1.5h auringonlaskun jälkeenkin Helsingin rajamailla. Mukava alku kesälle.

Lähetetty: Kesä 03, 2015 0 : 30
Kirjoittaja TiRy
Reissussa mukana!

Jotain tämmöstä oonkin kaipaillut. Toivottavasti kerrontakin säilyy kuvien muassa. Ehkä joskus jotain tekniikkapuolenkin avausta? :)

Alotus ei yhtään pöllömpi! Kakkosen risut vähän pilaa kliinisyyttä, ykköseen risut kuuluu.

Lähetetty: Kesä 03, 2015 9 : 24
Kirjoittaja pelai65
Hienoja kuvia taas! Samaa kaipaan kuin TiRy, hieman taustaa kuinka kuva on teknisesti otettu....

Toisessa kuvassa nuo risut tietysti häiritsevät kuvan seesteisyyttä, mutta kuvahan on luontokuva eikä studiossa otettu kuva.

Lähetetty: Kesä 03, 2015 10 : 58
Kirjoittaja Kryptos
Ykkönen on mielestäni tuosta kohdasta ottamistasi kuvista tähän asti paras.

Kakkonenkin on nätti ja efektiivinen. Ei taitaisi aivan tuollainen perspektiivi onnistuakaan muulla, kuin TS:llä. Tai mistäpä minä tiedän.

Risut saavat olla. Luonto on sitä mitä se on.

Lähetetty: Kesä 03, 2015 12 : 33
Kirjoittaja Maffer
Sudin pois vedessä lilluneet roskat, mutta jätin puun omat risut jäljelle. Samalla huomasin että olin jäänyt yksi levels-säätö pois päältä.

1. Ruutu 3 kuvaa (1 aste tilt; -7, 0, +12 mm shift)
2. Ruutu 2 kuvaa (1,5 astetta tilt; -7mm, 0mm shift)

Panoraamalla kursittu yhteen.

Lähetetty: Kesä 03, 2015 15 : 43
Kirjoittaja Raksu
17mm TS:llä?

Tykkään näistä pystypanoraamoista, kun näissä avaramman näkymän vuoksi tulee vähän sellanen ison filkkakoon fiilis.

Hyviä ruutuja. Ekassa oikean reunan kivien vihreä (pola?) menee jo turhan neon-osastolle omaan makuun. Vähempi parempi, jos minulta kysyttäisiin.

Plussaa myös siitä, että kuvattu tilttilasilla. En henkilökohtaisesti tykkää "kaatuvista" puista ja linjoista maisemakuvissa.

Tulevia seikkailuja odotellessa.

Lähetetty: Kesä 04, 2015 21 : 01
Kirjoittaja Maffer
17mm TS joo.

3.6.2015, Hki - Lohja - Hki, n. 180km

Taavolan Pammi, jykevä jytkypuu on saanut jo lehtiä pukattua ilmoille. Tämmönen kokeilu suoraan tammen juurelta shiftattuna ylös-alas kenopuiden kustannuksella.

3 kuvaa (1 aste tilt; +12mm, 0, -12mm shift) panoraama.

Kuva

Sony A7r meni rikki, joten kuvattu Mikan, eli Kryptoksen, Canonilla (6D). Kummallinen sivuhuomio, että kuvanlaatu on parempi kuin Sonylla ja metabones-adapterilla :o Varovasti säädettynä myös Canon kestää kohtalaisesti päin taivasta. Sony ei BTW selviä samasta skenestä yhtään paremmin, oikeastaan huonommin pakkauksensa takia.

Sivunoottina joku idiootti on sahannut joskus itse kohteesta oksan poikki. Olisi ennemmin polttanut noi kuusikon rähjät tuolta taustalta.

Lähetetty: Kesä 04, 2015 22 : 02
Kirjoittaja Kryptos
On se majesteettinen tammi. Hauska reissu, vaikka kielot eivät vielä kukkineetkaan. Yhden kameran taktiikalla mentiin. :) Katselin tuon tammen alla kuvakulmaa ja idea syntyikin, mutta laukussa ei ollut optiikkaa toteuttaa sitä. Onneksi Matilla oli TS mukana vaikkei kameraa ollutkaan, ja mies oli aiemmalla reissulla katsastellut aivan samaa kohtaa. No, kanuunan tiltshifti ja kanuunan runko ne yhteen soppii, joten luovutin harrastajakuusdeen Mafferin maagisiin käsiin.

Lopputulos on kyllä hieno, ja tekee tammelle kunniaa.

Ja lisää karmeaa himoa investoida tuohon lasiin. Piirtää kauniisti, ja sillä yksinkertaisesti onnistuu tietyt asiat todella elegantisti. Kun vain osaa.

Lähetetty: Kesä 07, 2015 1 : 36
Kirjoittaja Maffer
Ei se nyt niin kummallinen ruutu ollut, kunhan kokeilin. Tänään kävin katsomassa miltä näyttää, vaan ei taaskaan ollut kovin ihmeellistä valoa. Kamerana tällä kertaa A7 II lainalaitteena huoltoon menneen A7r:n tilalla. Fyysisesti II-versio on ihan eri planeetalta kuin nuo ensimmäisen sukupolven seiskat. Jos r-mallin kakkosversio noudattaa samaa linjaa niin hyvä. Kamera saisi kuitenkin olla vielä järempi niin gripin osalta kuin korkeudeltaankin.

Sydänpuu:

Kuva

Kakkosmallin 7 ei paljoa paranna kennoheijastusten osalta VS mk1, vaan sotkee kirkkaan ja tumman rajamailla kuvaa. Nurkkia kohden suuret shift-arvot aiheuttavat kuvan sotkeentumista huomattavasti a7r-mallia enemmän 17mm TS-objektiivilla.

r-mallin mekaaninen suljin on kyllä kamala lousku vrt. perus- ja II-mallin sähköinen suljin. Melkein ihmetyttää kuvaa ottaessa että toimiiko tämä laite lainkaan...

Lähetetty: Kesä 07, 2015 9 : 46
Kirjoittaja hassel
No nyt on sommittelu ja terävyysalue kohdillaan, hieno kuva kaikinpuolin.
Syksyllä tuo saattaa olla aivan mahtava kuvauspaikka ja kohde.

Lähetetty: Kesä 07, 2015 10 : 37
Kirjoittaja nomad
hassel kirjoitti:No nyt on sommittelu ja terävyysalue kohdillaan, hieno kuva kaikinpuolin.
Syksyllä tuo saattaa olla aivan mahtava kuvauspaikka ja kohde.
Niin on. Todella hieno kuva!

Lähetetty: Kesä 07, 2015 11 : 53
Kirjoittaja Rockford
Huh, aivan järkyttävän upea kuva tämä viimeinen!

Lähetetty: Kesä 07, 2015 11 : 55
Kirjoittaja Maffer
Kiitoksia. Jännä juttu, värikuvassa ei ollut kuin pelkkää vihreää kaikkialla ja sävyjäkin suunnilleen yks. MV-kuva taas vihreällä suotimella silver efexissä pompsahti eloon.

Parametrit menivät obiskassa näin: vertikaalinen panoraama - 2 kuvaa (0, +12mm shift; 1 aste tilt).

Viime syksynä siellä näytti tämmöiseltä about, mutta en hoksannut tuota sydänkuviota silloin. Tosin, MV-kuva on suorassa linjoiltaan ja saahan se aivan erilaista ryhtiä.

Kuva

Lähetetty: Kesä 09, 2015 1 : 42
Kirjoittaja Maffer
Tänään oli romupäivä. Eli sniffataan romuja telakalla.

1. Citroen. Voi helvetti miten tämmöinen on voinut päästä tuotantoon suunnittelupöydältä joskus? Aivan saatanan ruma auto.

Kuva

2. Nyt rillataan! Titanium Outback ja napit kaakkoon...plus kaupan päälle kivi-hiiliä. Toi Samyang unohtui tonne ja piti palata hakemaan parin kymmenen kilsan päästä :F

Kuva

3. Lankutus. Mun ratas on suurempi kuin sun ratas.

Kuva

4. Naru petti, laiva upposi.

Kuva

Lähetetty: Kesä 09, 2015 7 : 20
Kirjoittaja mremonen
Maffer kirjoitti:Tänään oli romupäivä. Eli sniffataan romuja telakalla.

1. Citroen. Voi helvetti miten tämmöinen on voinut päästä tuotantoon suunnittelupöydältä joskus? Aivan saatanan ruma auto.
Jaa, olisko Citroen BX farkku? Alkuperäisen BX:n muodot tulivat Bertonen toimistolta....

Lähetetty: Kesä 09, 2015 11 : 12
Kirjoittaja Maffer
CX:n vielä jotenkin ymmärtää, mutta tämä BX...täh? 0.o

Lähetetty: Kesä 09, 2015 11 : 48
Kirjoittaja mremonen
Mun mielestä BX oli el-cheapo -versio CX:stä. Yritys päästä alempaan segmenttiin. Ja ilmeisesti myös pellintaivutusvälineet oli myyty. Ei ollu kun suoraa levyä... hyvä kuitenkin, ettei ole tehty Rannilan teräskatteesta. Tosin sitten se olisi ollut ikuinen.

Lähetetty: Kesä 09, 2015 12 : 10
Kirjoittaja nomad
BX oli aikansa tuote, tosin ehkä hieman Sitikan yleisen alennuskauden makua sen laadussa ja yksityiskohdissa. Mutta muistetaan se, ettei noi 80-luvun autot niin ihmeellisiä olleet muutenkaan.

Mies rattaan päällä oli hyvä idea. Käväisi mielessä Nykyaika.

Lähetetty: Kesä 09, 2015 14 : 14
Kirjoittaja Maffer
Voi räkä! No Chaplinhan se tosiaan oli...muistan kyllä nyt mokoman. Eilen tuli joku kumma fiilis kun voimistelin tuolla :D

Lähetetty: Kesä 09, 2015 20 : 00
Kirjoittaja laxative
Tuttuja paikkoja.. ehkä. Karjaalla tuli pyörittyä lähinnä lapsena.

Kuvasi eivät yhtään rajoita haluja hankkia tuo Sony A7r, vaikka periaatesyistä Canonilla vielä mennäänkin. Onko putkena Zeissia kun kuvat kovin siltä näyttävät? Mites nuo adapterit Suomeen?

Jokatapauksessa upeita kuvia. Huhhuh.