Sivu 1/1

Wingless Sentinel - Siivetön Vartija

Lähetetty: Maalis 10, 2015 10 : 11
Kirjoittaja Kryptos
Uusi päivä, tai oikeastaan ilta, ja uusi reissu. Tällä kertaa taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Kyllähän se löytyikin pitkän tien päästä, ja kun naapuritalossa oli käyty kertomassa millä asialla pimeällä pellolla myllyn ympärillä pari tyyppiä lamppujen kanssa pomppii, oli aika tehdä lähempää tuttavuutta tuulimyllyn kanssa.

Olihan se hieno, tai olisi ollut jos siivetkin olisivat olleet vielä kiinni. Toivottavasti ovat vain jossakin korjattavana. Vähän säälittävän näköinen tällaisenaan. Kuin punamultainen Dalek.

No, kun oli kuitenkin reilut puolitoistatuntia tuonne ajettu, niin tyhjin käsin ei voinut lähteä. Ensimmäinen tähtipiirtokuvani. Pohjantähti oli suunnassa kohti taloja ja pihavaloja, joten kulmaksi valikoitui tämä. Tuumin, että vähän vajaanoloisen tuulimyllyn seuraksi sopii vähän vinksallaan olevat tähtipiirrotkin.

Enemmänhän tämä oli taas tekniikkaharjoitusta. Valotuksen jälkeen huomattiin vielä molempien kameroiden linssien olevan paksussa huurussa. Onneksi huuru oli ilmeisesti tullut aivan loppumetreillä, koska ei ollut kummemmin vaikuttanut kuvaan.

Enivei, tästä kohti parempia trailseja, mutta vihdoin sain kuvattua sen ekan.

Edit: pari pientä säätöä.

Kuva
Wingless Sentinel by ImaginaryTime, on Flickr

Lähetetty: Maalis 10, 2015 10 : 31
Kirjoittaja Maffer
Joo, pieni hajotus kun myllystä puuttuikin siivet. Jippikaijee...

Kuva

Lähetetty: Maalis 10, 2015 10 : 36
Kirjoittaja Kryptos
Mutta kukko on kiekumassa myllyn katolla!

Jestas mikä tähtitaivas. Wow.

Lähetetty: Maalis 10, 2015 11 : 56
Kirjoittaja Maffer
200%

Kuva

Pimeyden silmäke:

Kuva

Lähetetty: Maalis 10, 2015 13 : 13
Kirjoittaja Kryptos
Komea sarjahan siitä tuli! En tosin voi sanoa epäilleeni, etteikö tulisi.

Lähetetty: Maalis 10, 2015 17 : 46
Kirjoittaja Kryptos
Toinen otos samaisesta siivettömästä myllystä.

Kuva
Wingless Sentinel II by ImaginaryTime, on Flickr

Lähetetty: Maalis 10, 2015 18 : 18
Kirjoittaja -Antti-
Hyvinhän nuo ovat onnistuneet. Paljonko ensimmäisessä on valotusaika?

Lähetetty: Maalis 10, 2015 18 : 27
Kirjoittaja Kryptos
-Antti- kirjoitti:Hyvinhän nuo ovat onnistuneet. Paljonko ensimmäisessä on valotusaika?
Kiitoksia - tähtipiirrossa tunti.

Lähetetty: Maalis 11, 2015 20 : 49
Kirjoittaja -Antti-
Kryptos kirjoitti:
-Antti- kirjoitti:Hyvinhän nuo ovat onnistuneet. Paljonko ensimmäisessä on valotusaika?
Kiitoksia - tähtipiirrossa tunti.
No nyt masentui laiska kuvankäsittelijä, eli pakko ottaa hirveä läjä kuvia ja yhdistellä? Kuinka pitkän yhden valotuksen nykykennot kestää?

Lähetetty: Maalis 11, 2015 21 : 11
Kirjoittaja Kryptos
Tämä ei ole pinottu star trails/tähtipiirtokuva, vaan yksi tunnin mittainen valotus. Myllyyn osuva valo ja etualan valo on yhdistetty tähtipiirtokuvaan erikseen otetuista valotuksista.