Kuu, tähdet ja ruska
-
- Viestit: 22695
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Kuu, tähdet ja ruska
Lauantaina lähdin katselemaan ruskan rippeitä Latokartanonkoskelle jossa luonnonilmiö oli vasta aluillaan muutamia viikkoja sitten. Nyt väriloistoon puhjenneita puita oli enää harvakseltaan kynimättä ja loput eivät sitten ikinä värjäännykään.
Raunion kohdalla tämmöinen näkymä:
Kosken varrella olevaan suvantoon oli jäänyt loukkuun vaahtokasa, joka oli pyöritellyt itsensä varsin hupaisaan muotoon puista pudonneiden lehtien koristelemana. Otin videon tuosta hattarasta:
Valon kaikotessa siirryin katselemaan Teijon kallioita tarkoituksena kuvata tähtiviiruja nousevan kuun aikana. Sahajärven rantojen ruska sai osansa kuunvalosta ja vähän sitä kajasti myös etualalle päätyneeseen petäjäänkin.
Viritystä sotki hieman taivaalle kesken kaiken purjehtineet pilvenhattarat, mutta eipä niille mitään voinut. Hattaroita esiintyi keskellä pinoa n. 20 kuvan aikana.

- Viestit: 1924
- Liittynyt: Helmi 06, 2010 20 : 07
- Paikkakunta: Hämmeenlinna
-
- Viestit: 3920
- Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
- Viesti:
Pidän molemmista. Oli mielenkiintoista nähdä vaakakuvaversio suunnilleen samasta paikasta, josta otin kuvan viime reissulla tuonne nimikkokoskelleni. Liitän sen tähän loppuun vertailun vuoksi syksyn edistymisestä Latokartanonkoskella. Mafferin kuvassa etualan kivien päällä makaavat keltaiset koivunlehdet ovat kuin lehtikultaa. Upea yksityiskohta.
Videon vaahtohattu oli aivan mainio!
Mafferin tähtipiirrot ovat sellaisia, joita aina odotan mielenkiinnolla. Tämäkään ei ollut pettymys. Kuunvalo tuo hyvin etualan männyn rungon muodot näkyviin ja sävyttää sen kauniisti. Puu kurkottaa kohti tähtiä. Kaunis suomalainen syysmaisema. Alla oleva vesi näyttää kirkkaalta ja tähtitaivaskin peilautuu siitä. Ilman kuunvaloa varmaan näkyisi myös paljon selvemmin.
Tässä kuva Latokartanonkoskelta suunnilleen samasta paikasta, joitakin metrejä alempaa ja pystykuvana.
Latokartanonkoski Rapids, Perniö Finland.
by ImaginaryTime, on Flickr

Sapere aude.
---
flickr
---
flickr
-
- Viestit: 3920
- Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
- Viesti:
Oltiin Mafferin kanssa samalla koskela kimpassa - en usko hänen pahastuvan, mutta poistan toki kuvani heti jos hän haluaa. Käytäntö ei myöskään tunnu olevan mitenkään tavaton DC:netissä. Tässä tapauksessa ajattelin olevan mielenkiintoista katsoa kahta samasta paikasta otettua kuvaa samassa asiayhteydessä. Syksyn eteneminen.
Viimeksi muokannut Kryptos, Loka 14, 2014 22 : 21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Sapere aude.
---
flickr
---
flickr
-
- Viestit: 3920
- Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
- Viesti:
Sanottakoon tässä vielä, että jos kuvissani on tapahtunut tänä vuonna yhtään mitään edistystä, sen voi laskea tasan sen piikkiin, että olen saanut olla kuvaamassa Mafferin kanssa ja arvostan sitä suuresti. Mies nimittäin näkee tajuttomasti vaivaa kuviensa eteen ja olen oppinut joka reissulla todella paljon.moonshine kirjoitti:Kryptosin kuvasta pakkoa sanoa, että laajakulma + pitkä suljinaika hienosti kutistaa kosken tommoseksi pikku maitoliruksi.
Latokartanonkoskellekaan tuskin olisi yksin tullut lähdettyä.
Sapere aude.
---
flickr
---
flickr
-
- Viestit: 22695
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Kiitoksia katselusta ja mietteistä!
Ei mua kamalasti häiritse vaikka tuliskin muita ruutuja lankaan kunhan niillä on jokin selvä asiayhteys kuvattavaan kohteeseen ja ideaan. On tullut itsekin syyllistyttyä moiseen joskus mut siinä on sit napsunu joku triggeri selvästi.
Kryptos (hehheh nää nickit yleensäkin, vois vaihtaa oikeisiin nimiin) on ollut pariin kertaan mukana sompailemassa ja hauskaahan se on ollut kun on juttuseuraa joka ei heti hermostu jos paikan etsimiseen menee X tuntia aikaa. Kait siinä itsekin tulee katseltua asioita toisesta näkökulmasta ja keksii välillä jotain uutta.

Aivan. Toisten ketjuihin postittaminen ei tietenkään pitäisi olla vakiokäytäntö, mutta tapauskohtaisesti, kun jokin selvä motivaatio löytyy en pidä sitä pahana - jopa päinvastoin. Aloittamiini kommenttiketjuihin on kyllä muidenkin kuvat tervetulleita, edellämainituin motivaatioin.Maffer kirjoitti: Ei mua kamalasti häiritse vaikka tuliskin muita ruutuja lankaan kunhan niillä on jokin selvä asiayhteys kuvattavaan kohteeseen ja ideaan.
Jep, minulle käy Mika aivan yhtä hyvin. :)Kryptos (hehheh nää nickit yleensäkin, vois vaihtaa oikeisiin nimiin)
Sapere aude.
---
flickr
---
flickr