Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Kävin kuvaamassa tyttäreni tanssikoulun päätösjuhlaa ja totesin että siellä meni raja mun kalustolleni...pimeetä oli niinkuin kynttilätehtaassa lakon aikana. Ei riittänyt ISO6400 ja f2.8. Ois pitänyt vaan rohkeesti kokeilla ISO12800:sta, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Tässä kuitenkin yksi kuva näytille.

Tunne välittyy kuvasta ja muodostaa tarinan.
Pidän otoksestasi.
Erittäin hyvä ja kertova kuva(tässä on sitä jotain, kestää aikaa ja useampia katselukertoja), kiitos näyttämisestä.

Kuva tuo hyvin esiin fiilikset ja lasten yrittämisen myötä kokemaa onnistumisen iloa. Jos kuva pystyy kertomaan noin paljon, niin se on hyvä kuva!

Takajalkaa jotenkin kaipaan näkyviin, mutta muuten mukava kuva eikä näissä MV-dokkarikuvissa pienet kohinat mitään haittaa kun ilmeet on kohdillaan.

Ite olen yleensä pärjäillyt 3200 ISO:lla tai alle kun on f/1.4-f/1.8 lasia nokalla. Viikonloppuna kuvailin Oulun Taidekoulun tanssijoitten jouluesitystä ja siellä kun ahtaassa tilassa tartti käyttää 24-70mm zoomia niin alkoi tuo 3200 ISO:kin olla niukkaa. Pojan koulun joulujuhlassa vedin suosiolla 4000 ISO:lla.

Hyvä ja merkityksellinen valokuva. Näitä kuvia katsotaan myös 20, 30 jne. vuoden kuluttua. Tekninen vajavaisuus (?) ja mv lisäävät tunnetta.

elmar kirjoitti:Hyvä ja merkityksellinen valokuva. Näitä kuvia katsotaan myös 20, 30 jne. vuoden kuluttua. Tekninen vajavaisuus (?) ja mv lisäävät tunnetta.

Olin juuri tasan samaa kirjoittamassa.

nomad kirjoitti:

elmar kirjoitti:Hyvä ja merkityksellinen valokuva. Näitä kuvia katsotaan myös 20, 30 jne. vuoden kuluttua. Tekninen vajavaisuus (?) ja mv lisäävät tunnetta.

Olin juuri tasan samaa kirjoittamassa.

Olisin kirjoittanut myös näin. Hieno kuva.

Kiitoksia vain. Itsellenikin tämä kuva on merkittävä. Kuvasta näen sen onnellisuuden ja ilon mitä tyttäreni koki tässä hetkessä.

Tässä huomaan kuinka valokuva voi kertoa tunnelmasta enemmän kuin video.

Mielestäni varsin onnistunut ja tunnelmallinen kuva. Itsekkin samassa esitystilausuudessa kameran kanssa olleena ymmärrän hyvin miksi kuva on käännetty mustavalkoiseksi. Pimeää tosiaan oli ja se vähäinenkin valaisu oli toteutettu erivärisillä ledivaloilla.

Ps.
Oli hauska seurata kuinka takarivin kuvaajat räiskivät iloisesti kuvia salaman kera.

Tällaiset hyvät tilannekuvat voittaa tylsät poseerauskuvat 100-0. Kuvankästtely myös miellyttää. Ehdottomasti yksi parhaista kuvista joita olen sinulta nähnyt.

Tanssin kuvaaminen on kyllä oma taiteenlajinsa.. Itselläni järjestäen kuvat kohinaisia tai epätarkkoja.

Mutta tämä on hyvä, tunne välittyy :)

janu5 kirjoitti:Tällaiset hyvät tilannekuvat voittaa tylsät poseerauskuvat 100-0.

OT tän kuvan osalta, mutta ite taas olen aina tykännyt Puuhiksen poseerauskuvista, varmaan siksi kun kuvaan tanssiesitysten tilannekuvia melko paljon ja poseerauksia taas aika vähän. :-)

On kuvassa muutama outo elementti, jonka takia ensin hyppäsin koko kommentoinnin yli (ja palasin katsomaan mitä täällä tällä kertaa...): toinen jalka puuttuu kokonaan, näkyvän jalan varpaat muodostaakin tuon istuvan tytön sormet?, joku leukalappu tuossa jne.

Mutta, kyllä muuten samaa mieltä ;-)

Vallan lämmittää kommentit ja olen hieman hämmentynyt. Itse ajattelen tämänkaltaisten tilanteiden syntyvän hieman kuin vahingossa ja taas poseerauskuvien vaativan enemmänkin sitä suunnitelmallisuutta jne.

Tietenkin kokenut dokumentaari/katukuvaaja pystyy tekemään nopeissakin tilanteissa valintoja jotka vaikuttavat kuvaan ja itsellänikin varmaan jonkinlaista "silmää" on tällä "kokemuksella"

Jostain syystä tämänkaltainen kuvaaminen ei ole ollut itselle se ykkösjuttu, mutta ehkä tällaiset onnistumisen kokemukset innostavat laajentamaan tähänkin genreen.

Olen tutkinut aika paljon tanssikuvia, ja suurin osa niistä on nimenomaan poseeraus- tai hyppykuvia. Ihan kiva joo, mutta niistä usein puuttuu se tanssin perimmäinen motivaatio eli tunne. Siksi tilannekuvat, lavan takana otetut kuvat sekä ilmeet ovat mielestäni paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin koreografiaan luodut poset.

puuhapete kirjoitti:Jostain syystä tämänkaltainen kuvaaminen ei ole ollut itselle se ykkösjuttu, mutta ehkä tällaiset onnistumisen kokemukset innostavat laajentamaan tähänkin genreen.

Kokeile ihmeessä laajentaa!

PaPo kirjoitti:Olen tutkinut aika paljon tanssikuvia, ja suurin osa niistä on nimenomaan poseeraus- tai hyppykuvia. Ihan kiva joo, mutta niistä usein puuttuu se tanssin perimmäinen motivaatio eli tunne. Siksi tilannekuvat, lavan takana otetut kuvat sekä ilmeet ovat mielestäni paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin koreografiaan luodut poset.

Vähän OT:ksi menee, mutta tämä oli minusta kiinnostava kommentti. Tuo tunteen näkeminen kuvissa olisi tärkeää, mutta ainakin itse koen että usein se on vaikeaa ja kuvan hyvyys tässä suhteessa selviää vasta joskus myöhemmin. Heti kuvaamisen jälkeen ei osaa aina erottaa niitä tunteen tallentaneita kuvia.

Muistan hyvin kun joskus 90-luvun lopulla kuvailen tanssijuttuja ekoja kertoja ja myöhemmin kyselin kuvista kommentteja muutamilta tanssijoilta. Kuva mistä tykättiin reilusti eniten oli kuva jossa tanssija lämmitteli/harjoitteli ennen esitystä harjoitusvaatteissa pianoon tukeutuen. Ei siis ollenkaan värikäs ja näyttävä esityskuva mitä olin lähinnä itse toivonut saavani otettua.

Omassa tanssikuvaamisessa on huomannut vuosien varrella sen, että kun on vähitellen oppinut pysymään kuvauksessa tanssijoiden rytmissä mukana, ja vähän ennakoimaankin tilanteita, varsinkin silloin kun on ollut mahdollisuus kuvata sama esitys useamman kerran, se alkaa myös rajoittaa kuvaamista siten, että kuvia tulee otettua lähinnä niissä tietyissä "oikeissa" kohdissa kun joku tekee sen ison hypyn tai liike pysähtyy sopivasti.

Siis satunnaisten hetkien kuvailu on vähentynyt ja se taas tylsistyttää kuvia vaikka toisaalta tietysti kuvien tekninen onnistumisprosentti onkin noussut reilusti. Pitäisi siis uskaltaa ottaa kuvia niissäkin tilanteissa joissa on suuri todennäköisyys että hetki on ihan väärä. Tähän on osittain tarjoaa lääkettä sopivan kaoottiset koreografiat, joissa ei ole mitään selkeää rytmiä mihin mukautua.

Dokkarikuvia lavan takana yritän ottaa aina kun vain mahdollista, mutta sekin menee helposti poseeraamiseksi ja pönöttämiseksi jos kuvaaja ei ole tarpeeksi nopea tai huomaamaton. Ja omalla kamerallani en ole huomaaton. Toisaalta sekin auttaa, että kuvaa samassa tilanteessa tarpeeksi paljon, niin kukaan ei jaksa enää kohta välittää kuvaajasta mitään.

Juuri näin. Itse tanssijan taustalla tietysti koen nuo tanssikuvatkin eri tavalla, hypyt ja poset on niin nähtyjä. Toki näyttäviä ne ovat ja sellaisiakin kuvia tarvitaan, esim. promotarkoituksiin tuskin halutaan salin lattialla istuvaa, väsynyttä balleriinaa.