Agfa kirjoitti:Kun valokuvaus kipinä kuolee tai eläköityy, siirrytään helppouteen
ja ratsastetaan muistoilla auringonlaskuun.
Hyvät DC.netin kansalaiset, ilmoitin eläkkeelle jäämisestäni aktiivisen valokuvamarsalkan ja samalla valokuvaajan tehtävistä jo pari vuotta sitten. Vaikka allekirjoituksessani on lukenut jo pitkään selvästi
valokuvamarsalkka evp, eli "erossa vakituisesta palveluksesta", kaikki eivät ole ehkä ymmärtäneet ja sisäistäneet tätä asiaa. Tällähän on varmaan paljon porukkaa, jotka eivät ole edes suorittaneet asevelvollisuuttaan Puolustusvoimissa ja eivät siksi ehkä edes tiedä, mitä evp tarkoittaa.
Aloitin aktiivisen valokuvauksen jo vuonna 1992, 11 vuotiaana, ikimuistoisella Konica Z-Up 80 RC-filmikompaktikameralla, siirtyen jo seuraavana vuonna (filmi)järjestelmäkameroihin. Ennen kuin olin täyttänyt 18 vuotta, olin menestynyt varsin hyvin monissa Kameralehden valokuvakilpailuissa. Saatuani vuonna 1999, 18 vuotiaana ajokortin, tein valokuvausta jopa työkseni ensin lehtikuvaajana ja myöhemmin yksityisyrittäjänä aina vuoteen 2012 saakka.
Olin aitiopaikalla seuraamassa sitä, kun filmikamerat vaihtuivat digitaalikameroiksi ja minulla on ollut kunnia saada kuvata paljon henkilöauton hintaisella, legendaarisella 2 MP Canon/Kodak DCS-520 (EOS-D2000) DSLR-kameralla vuosina 2000-2002, joka oli ensimmäisiä digitaalikameroita, jotka alkoivat tehdä filmille kuvaamisen tarpeettomaksi.
Ensimmäisen oman digitaalikamerani, Canon EOS-10D:n hankin vuonna 2003. Kalustohankintojeni huipentumia ovat olleet vuonna 2008 Canon EOS-1Ds Mark III (hinta silloin 7500 e), vuonna 2012 EOS-1Dx (6000 e) ja lähes koko Canon L-sarjan muusinuijaobjektiivien sarja, 300/2,8:sta aina 600/4:ään saakka.
Harrastin valokuvausta aktiivisesti noin 25 vuotta, kalustohankinnoissa säästämättä, kunnes tein raskaan valokuvaustyön, DC.netin kansan ja Rajalan rahanhimoisten myyntimiesten uuvuttamana päätöksen hakeutua valtion taitelijaeläkeelle vuonna 2015 myöntävällä päätöksellä.
Pitkään oli jo tuntunut siltä, että vakavahenkinen valokuvaustyö tuottaa minulle enemmän kärsimystä, kuin nautintoa. Yhtenä vaikuttavana seikkana oli myös se, kun luin ajatuksen kanssa tämän legendaarisen kukkahattutäti adelen yhden viimeisimmistä kirjoituksista tälle foorumille.
adele kirjoitti:Puolet ihmisistä ovat keskimääräistä tyhmempiä. Valokuvaus ammentaa valtaosan harrastajistaan noista ns. "pienistä ihmisistä", joiden toinen yhteinen piirre on suhteellisuudentajun puute ja kaipuu luovuuteen.
Näiden Pienten Ihmisten pohjasakka, tämä "Katso minullakin on kamera ja olen löytänyt sulkimen"-ryhmä sitten räpsii kaikkea mikä pysyy paikallaan ja oksentavat kuvansa nettiin näytille, kuin sulkijalihaksen vajaatoiminnasta kärsivät.
Ja jäävät odottamaan kuviensa arvostelua.
Ketä kiinnostaa, taviksen räpsyt? Kuinka monella on ensinnäkin validia sanottavaa jonkun toisen kuvista? Kuinka monella, jolla olisi validia sanottavaa jonkun kuvista käyttäisi tuntemattomien kuvien arvostelemiseen kallisarvoista aikaansa? Mieluummin sitä hiplaa itseään peräkammarissa tai kaivaa räkäpalloja nenästään.
Jos sitten arvostellaan, niin kuinka monella Pienellä Ihmisellä on kyky erottaa *sensuroitu* ja arvostelu toisistaan? Ei, ei, terävänäköinen arvostelija, jolla olisi näkemystä ja sanottavaa levittää Pienen Ihmisen mielestä ns. Pahaa Oloa, eikä kenelläkään ole kivaa.
Oman aikaisemman kokemuksen perustella, nykyisiä kuvia Kallerian-kuvia katsomatta, voin sanoa yleisarvosteluna, joka koskee 98% kuvaajista:
Myy kuvauskalustosi ja etsi uusi harrastus
Nyt on aika uusille tuulille ja harrastuksille, joista tällä hetkellä mieluisimpia ovat rantasaunominen ja SL-avomersulla ajaminen, varsinkin silloin, kun kuuntelen autossa iPhonen ja huippuäänentoistojärjestelmän kautta lempiartistini, ranskalaisen konemusiikkipioneeri Jean-Michel Jarren upeaa, ajatonta huippumusiikkia iTunesissa itse kasaamiltani soittolistoilta.
Ehkä iPhonella kuvaamista voisi kutsua kevytkenkäiseksi valokuvaustyöksi, mutta en jaksa enää ottaa valokuvausta niin vakavasti, että elämä jää elämättä järjestelmäkameroiden ja painavien jalustanhäkkyröiden kanssa tapellessa. En kuitenkaan sulje kokonaan pois sitä vaihtoehtoa, että nostan vielä joskus harteilleni muutaman kilon painoisen pienen kamerarepun, joka kätkee sisälleen Nikon D500 kameran ja kolme Nikkor zoomobjektiivia.
Joka tapauksessa, olen tänä päivänä varsin onnellinen perussuomalainen Mersumies ja iPhone-valokuvaaja. Koen Xs Maxilla kuvatessani saman kaltaista valokuvauksen iloa, kuin 11 vuotiaana kuvatessani edellä manitulla Konican filmipokkarilla!
Taitelijaeläke yhdessä metsäomaisuuden kanssa mahdollistavat minulle täyden sanan ja toiminnan vapauden. Ei tarvitse väkisin miellyttää ketään ja voi sanoa facessakin ihan julkisesti, että pidän enemmän perussuomalaisista, kuin pride-kulkueista, ilman pelkoa työpaikan menetyksestä.
Tämän pitkän kirjoitukseni lopuksi vielä yksi valokuvamuisto keväältä 2004, jolloin henkeni vaarantaen kävelin ohuella Joroisvirran jokirantajäällä saadakseni tämän valokuvan, jossa kalustona Canon EOS-10D ja EF 300/2,8L IS. :)