Teema: MaisemaKuvat

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
warcco
Viestit: 54
Liittynyt: Joulu 22, 2012 20 : 52

Viesti Kirjoittaja warcco »

Englanninkielinen nimeäminen johtuu juurikin Flickr-palvelusta joka on kansainvälinen ja kielenä sivustolla käytetään englantia. Kuvat ovat arkistoitu itselleni ja ystävilleni joita on muualtakin kuin suomesta, toki jos tänne tekisin oman ketjun nimeäisin sen suomenkielellä.

Reissu ei ollut lomareissu vaan ihan tarkoituksella tehty kuvausmatka jonne kesti ajaa noin parikymmentä minuuttia ja näistä kuvista pidin eniten.

Hyvä tietää ettei sommittelussa tai teknisessä osaamisessa ole äkkiseltään huomattavissa vikaa sillä yritin noudattaa rule of thirds- sääntöä (tästä syystä en croppaisi ylälaitaa pois kalastuskuvasta). Ehkä kuvauspaikka olisi kaivannut jotain visuaalisesti haastavaa tai mielenkiintoisempaa maisemaa. Tästä on hyvä jatkaa, kiitokset palautteesta.
prkl
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
emerik
Viestit: 6168
Liittynyt: Touko 12, 2003 10 : 55

Viesti Kirjoittaja emerik »

Noista warcco kuvista, niin niihin kaikkiin voisi soveltaa tuota "16:9" rajausta. Esimerkiksi 1 kuvata (saari) ylhäältä ja alhaalta pieni kaistale pois ja 3 kuvasta (silta) ylhäältä kaistale pois. Eli koettaa tehdä kuvista pelkistetympiä. Kalastuskuvassa voisi kiven tummuutta ottaa tarkempaan syyniin, kun hiukan vie huomiota. Kivat värit noissa kuvissa on ja ihan hyvin ideoitu kuvat. Eihän kuvien tarvitse aina olla mitään mullistavaa.
warcco
Viestit: 54
Liittynyt: Joulu 22, 2012 20 : 52

Viesti Kirjoittaja warcco »

emerik kirjoitti:Noista warcco kuvista, niin niihin kaikkiin voisi soveltaa tuota "16:9" rajausta. Esimerkiksi 1 kuvata (saari) ylhäältä ja alhaalta pieni kaistale pois ja 3 kuvasta (silta) ylhäältä kaistale pois. Eli koettaa tehdä kuvista pelkistetympiä. Kalastuskuvassa voisi kiven tummuutta ottaa tarkempaan syyniin, kun hiukan vie huomiota. Kivat värit noissa kuvissa on ja ihan hyvin ideoitu kuvat. Eihän kuvien tarvitse aina olla mitään mullistavaa.
Kuva
ƒ/8.0
50.0 mm
1/320
ISO 100, olisi voinut nostaa jotta saa nopeamman suljinajan vakaamattomaan objektiiviin. Heti kun joku muukin analysoi otoksia niitä tutkii itsekin tarkemmin ja huomaa tällaisia asioita. Helpompi ensi kerralla muistaa korjata kun tietää eikä luota suoraan Auto-ISOon jonka otin pois päältä jossain vaiheessa kuitenkin.

Avasin tuota varjoa noissa kivissä hieman ja rajasin uudelleen 16:9, onko tämä nyt kuvauksessa se HD tulevaisuus ;) Huomasin nyt itsekin nuo mustat kivet, siinä oli tosiaan puu estämässä valon koska oli jo ilta. Harvensin jälkikäsittelyllä oksia siitä männystä.

Kuva
ƒ/5.6
50.0 mm
1/1600
ISO 400
rajattu uudelleen

Kuva
ƒ/8.0
85.0 mm
1/640
ISO 400
rajattu uudelleen.

Mitä mieltä muut? Täytyy myöntää että tuo 16:9 sopii omaankin silmään paremmin. Olen vaan ajatellut että kerta kuvataan kuvia niin pidetään se kuvasuhde vaikka pakolla oikeana, en oikein perusta panoramoistakaan tai jälkikäteen croppailusta ilman lukitusta.
Viimeksi muokannut warcco, Heinä 15, 2015 20 : 52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
prkl
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

emerik kirjoitti:Noista warcco kuvista, niin niihin kaikkiin voisi soveltaa tuota "16:9" rajausta. Esimerkiksi 1 kuvata (saari) ylhäältä ja alhaalta pieni kaistale pois ja 3 kuvasta (silta) ylhäältä kaistale pois. Eli koettaa tehdä kuvista pelkistetympiä. Kalastuskuvassa voisi kiven tummuutta ottaa tarkempaan syyniin, kun hiukan vie huomiota. Kivat värit noissa kuvissa on ja ihan hyvin ideoitu kuvat. Eihän kuvien tarvitse aina olla mitään mullistavaa.

Jep, juuri näin. Omaan silmääni kuvien yleissävy oli hieman tunkkainen. Sävyissä on lämpöä, mutta käsittelyssä voisi pyrkiä tuomaan hieman myös hieman raikkautta. Tämä on tietenkin hyvin subjektiivinen arvio.

Kuten viimeisimmistä kuvistani toisaalla osuvasti muistutettiin, sommitteluun ja kuvan ideaan kannattaa panostaa. Kuvassa pitäisi parhaimmillaan olla jokin, mikä kiinnittää katseen ja tekee tavanomaisemmastakin poikkeuksellisen. Studium ja punctum. Mitä haluat kuvalla kertoa ja sitten "se jokin", joka tekee kuvasta erityisen kiinnostavan.

Muistan tuon heuristiikan hyvin, mutten harvoin onnistun toteuttamaan sen tyydyttävästi. Eikun uutta matoa koukkuun, sano.
Sapere aude.
---
flickr
warcco
Viestit: 54
Liittynyt: Joulu 22, 2012 20 : 52

Viesti Kirjoittaja warcco »

Kryptos kirjoitti: Jep, juuri näin. Omaan silmääni kuvien yleissävy oli hieman tunkkainen. Sävyissä on lämpöä, mutta käsittelyssä voisi pyrkiä tuomaan hieman myös hieman raikkautta. Tämä on tietenkin hyvin subjektiivinen arvio.

Kuten viimeisimmistä kuvistani toisaalla osuvasti muistutettiin, sommitteluun ja kuvan ideaan kannattaa panostaa. Kuvassa pitäisi parhaimmillaan olla jokin, mikä kiinnittää katseen ja tekee tavanomaisemmastakin poikkeuksellisen. Studium ja punctum. Mitä haluat kuvalla kertoa ja sitten "se jokin", joka tekee kuvasta erityisen kiinnostavan.

Muistan tuon heuristiikan hyvin, mutten harvoin onnistun toteuttamaan sen tyydyttävästi. Eikun uutta matoa koukkuun, sano.
Millä tavalla tuota raikkautta voisi tuoda esiin? Kylmentämällä sävyjä, tuomalla lisää detaileja, hieman kirkkautta. Luulen tietäväni mitä tarkoitat mutta nyt en osaa tuoda sitä esille lightroomin kautta ollenkaan. Nuo uudet kuvat ovat imgur palvelussa ja tuo thumbnail tekee vähän puuroa.
prkl
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

warcco kirjoitti: Mitä mieltä muut? Täytyy myöntää että tuo 16:9 sopii omaankin silmään paremmin. Olen vaan ajatellut että kerta kuvataan kuvia niin pidetään se kuvasuhde vaikka pakolla oikeana, en oikein perusta panoramoistakaan tai jälkikäteen croppailusta ilman lukitusta.
Sommittelu pitäisi ideaalisesti nähdä paikan päällä, ja rajata kuva jo siellä. Sehän on se kuva, jonka kuvaaja haluaa välittää. Kuvan elementtien keskinäiset suhteet, mittakaavat ja sijoittelu kuva-alaan luo kuvan kokonaisrakenteen. Jälkikäteen tehdyt muutokset voivat toimia, mutta ovat usein myös epätyydyttäviä ja vievät kuvan epätasapainoon. Nimim. "Kokemusta on".

Esimerkiksi tuossa kelluvassa saaressa uusi rajaus tekee kuvasta keskipainotteisen. Mielestäni siinä alkuperäinen toimi jopa paremmin, vaikka siinäkin saari oli melko lähellä keskilinjaa. Siinä olisi voinut rajata vettä etualalta hieman ennen pieniä väreitä, ja jättää taivaan negatiivikseksi tilaksi kontrastina saarelle ja metsänrajan siluetille. No, kunhan tuumin vaihtoehtoja.
Sapere aude.
---
flickr
moonshine
Viestit: 1312
Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08

Viesti Kirjoittaja moonshine »

Tyylivaihtoehtoja on hyvä pohtia ja harjoitella, mutta kuvien perusongelma on, että niissä on hyvin vähän mitään tunteita tai mielenkiintoa herättävää.

Jotta tuon tyyliset kuvat vangitsevat huomion, tarvitaan poikeuksellisen hyvä kuvakulman valinta, sommittelu ja valo. Eli aika paljon tekijöitä, jotka ovat kuvaajan vaikutusvallan ulkopuolella tai siinä rajoilla.

Helpompi tapa ottaa hyviä valokuvia on tarkastella maailmaa perspektiivistä, "josta kukaan muu ei ole sitä vielä tehnyt". Koluta erikoisia paikkoja ja aiheita, raja ja mennä lähemmäs, vangita liike tai tunnetila jne.

Sommittelun näkökulmasta noi kuvat on toisaalta ahtaita, toisaalta väljiä.

Ahtaita siinä mielessä, että kuva-alan reunoilla olevan elementit rikkoituvat ja rikkovat harmoniaa.

Väljiä siinä mielessä, että taivaalla on kovin paljon tyhjää tilaa joka ei luo lisäarvoa kuvaan.

Kannattaa hakea kirjastosta muutama hyvä alan perusteos. Jos tekijänä on esim. Michael Freeman, kirja on todennäköisesti hyvä. :)
mattimi
Viestit: 868
Liittynyt: Elo 27, 2003 16 : 14
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja mattimi »

warcco kirjoitti:
Millä tavalla tuota raikkautta voisi tuoda esiin? Kylmentämällä sävyjä, tuomalla lisää detaileja, hieman kirkkautta. Luulen tietäväni mitä tarkoitat mutta nyt en osaa tuoda sitä esille lightroomin kautta ollenkaan. Nuo uudet kuvat ovat imgur palvelussa ja tuo thumbnail tekee vähän puuroa.
Vaalentamalla sävyjä. LR:ssä on useita säätimiä, jotka vaikuttavat asiaan. Kokeilemalla oppii. Usein auttaa, kun aluksi vetää jonkin asian överiksi, ja sitten palauttaa sitä takaisin sopiviin arvoihin. Itse olen nimennyt white-säätimen valkopesuksi. Sen käyttöä kannatta harjoitella yhdessä exposure-säätimen kanssa.

Mikko
hassel
Viestit: 3703
Liittynyt: Tammi 18, 2013 21 : 24

Viesti Kirjoittaja hassel »

Kuva
Vinya
Viestit: 4
Liittynyt: Heinä 16, 2015 23 : 22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vinya »

Viime yönä kävin käppäilemässä suolla. Kivat iltavalot oli.

KuvaSunset at swamp by Kyösti Välitalo, on Flickr

EDIT: Enpäs tosiaan tiennyt tällaisenkaan foorumin olemassa olosta. No, nyt tiedän :)
Mursu_
Viestit: 457
Liittynyt: Touko 17, 2006 11 : 30
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mursu_ »

Kahpi
Viestit: 32
Liittynyt: Maalis 23, 2013 17 : 25
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kahpi »

warcco kirjoitti:
Kryptos kirjoitti: Jep, juuri näin. Omaan silmääni kuvien yleissävy oli hieman tunkkainen. Sävyissä on lämpöä, mutta käsittelyssä voisi pyrkiä tuomaan hieman myös hieman raikkautta. Tämä on tietenkin hyvin subjektiivinen arvio.

Kuten viimeisimmistä kuvistani toisaalla osuvasti muistutettiin, sommitteluun ja kuvan ideaan kannattaa panostaa. Kuvassa pitäisi parhaimmillaan olla jokin, mikä kiinnittää katseen ja tekee tavanomaisemmastakin poikkeuksellisen. Studium ja punctum. Mitä haluat kuvalla kertoa ja sitten "se jokin", joka tekee kuvasta erityisen kiinnostavan.

Muistan tuon heuristiikan hyvin, mutten harvoin onnistun toteuttamaan sen tyydyttävästi. Eikun uutta matoa koukkuun, sano.
Millä tavalla tuota raikkautta voisi tuoda esiin? Kylmentämällä sävyjä, tuomalla lisää detaileja, hieman kirkkautta. Luulen tietäväni mitä tarkoitat mutta nyt en osaa tuoda sitä esille lightroomin kautta ollenkaan. Nuo uudet kuvat ovat imgur palvelussa ja tuo thumbnail tekee vähän puuroa.
Minusta tuossa venekuvassa on kyllä mukava aihio. Hyviä linjoja kaislikko ves taivaanranta pilvet. Jos olisi oma kuvani, kokeilisin rajausta, jossa mantereet jää reinoilta pois.
Kaikissa warccon kuvissa valo on aika tasainen ja myötäinen kuten siltakuvassa. Sllta voisi olla mielenkiintoisempi jyrkemmässä ilta- tai aamuvalossa. Tätä valon muotoilevaa vaikutusta, tai sen puutetta, ei voi mitenkään korjata jälkikäsittelyllä.

Minulla on maisemakuviin Lightroom perussäätönä
Päivänkuvat:
Highlights -100%
Shadows +100%
Whites säätimestä kiinni ja Alt pohjaan, röntgenkuvaa säätimällä niinpal että näkyy puhkinaista aluetta ja siitä vähän takas
Blacks samat säädöt Altin kanssa.
Sitten Contrastilla säädetään sitä raikkautta kuvaan.

Iltakuviin Whites alemmas ja kontrastia vielä lisää

Kuva
Viimeksi muokannut Kahpi, Heinä 18, 2015 15 : 22. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Kahpi
Viestit: 32
Liittynyt: Maalis 23, 2013 17 : 25
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kahpi »

Flickr tekstin näkymisestä, jos haluaa nähdä vaivaa, voi tekstit editoida pois. Kun on kopioinut sen koodin tähän, poistaa muun paitsi Image Urlien väliin jäävät tekstit.
antti_koo
Viestit: 12
Liittynyt: Heinä 12, 2015 16 : 14

Viesti Kirjoittaja antti_koo »

KuvaIMG_2002 by Antti K, on Flickr
hassel
Viestit: 3703
Liittynyt: Tammi 18, 2013 21 : 24

Viesti Kirjoittaja hassel »

Upeat sävyt, kuin maalaus.
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

Jepulis, hyvä antti_koo. Eteerinen, kuin sfumato tekniikalla tehty maisemamaalaus. Kun kuvassa olisi vielä hyvä punctum, niin vot. Kaareutuva tie ohjattaa katseen kuitenkin tuonne pehmeän verhon takana olevaan fuusiovoimalaan.
Sapere aude.
---
flickr
antti_koo
Viestit: 12
Liittynyt: Heinä 12, 2015 16 : 14

Viesti Kirjoittaja antti_koo »

Mitä nöyrimmät kiitokseni kehuista.
janne.
Viestit: 2533
Liittynyt: Maalis 01, 2009 21 : 16
Paikkakunta: Suur-Sawo

Viesti Kirjoittaja janne. »

Kuva
Gold member of Sigma 14mm f/1.8 & 100-300mm f/4 fun club.
antonow
Viestit: 705
Liittynyt: Loka 05, 2008 22 : 43
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja antonow »

hassel
Viestit: 3703
Liittynyt: Tammi 18, 2013 21 : 24

Viesti Kirjoittaja hassel »

Mukava panoraama Jannella.
Vastaa Viestiin