Kryptos kirjoitti:Elokuvissa komposiitit ovat arkipäivää. Lähes mikään, mitä valkokankaalla nykyään nähdään ei ole ollut olemassa.
Toki, mutta jos kyse on BBC:stä ja Sir David Attenborough jutustelee mukavia konjakki, ei kun single malt-lasi kädessään kotisohvalta. Hänet on vain projisoitu termiittipesän sisään... (se on muuten legendaarinen dokumentti, missä Sir David todella on termiittipesän sisällä).
Eli mitä sillä komposiitilla halutaan kertoa? En juurikaan ole kuvitellut koskaan, että Tähtien Sota oikeasti on tapahtunut jossain toisessa galaxissa. Mutta jotenkin olen ajatellut, että Aleppon pommitukset tapahtuvat Aleppossa, eikä ILM:n renderöintifarmissa.
Mitä tulee Emäsalon hylkyyn ja keksittyyn linnunrataan, niin kuva voi olla hieno. Vähän niin kuin Barcelonan Ramblalla spraymaalipurkilla taidetta tekevien maalaukset (lainausmerkit jälkitoimituksella). Mutta valokuvahan se ei ole.
Viimeksi muokannut mremonen, Joulu 08, 2016 16 : 19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
--- blogi
Pienen osani annan tähän puristikeskusteluun. Sekin on melkoista itsensä pettämistä, että pitää jotain jostain tullutta input-output -tuotosta jotenkin aitona. Esim. kamerasta "suoraan", tai puhtaasti filmiltä. Siinä on monta mutkaa jo matkan varrella verrattuna alkuperäiseen kokemukseen. Ei nyt edes mennä ihmissilmän ja aivojen rakenteeseen näiden signaalien käsittelijänä. Voidaan kuitenkin sanoa, että ihminäössä ei ole sellaista absolutiaa kuten esim. absoluuttinen sävelkorva. Aistimus on aina suhteellinen johonkin (vallitsevaan valoon, eli jonkun sähkömagneettisen sekamelskasäteilyn sisältämiin aalltopituuksiin), sitten aivot tulkitsevat tapahtumaa valoherkiltä soluilta saamansa informaation pohjalta (perustuen esim. edellisiin kokemuksiin, tämä A4 printteripaperi oli valkoinen, nyt hätävalaistuksessa se näyttää punaiselta, mutta oletan sen olevan valkoinen edelleen..) ja jokainen aivo-silmäpari tekee tätä luultavasti melko yksilöllisestikin. No, menin sinne kuitenkin sohaisemaan.
Kamerat, filmit, kennot, optiikat... ovat vain yksi insinöörivetoinen yritys simuloida ja kuvantaa sitä mitä me kuvittelemme näkevämme. Eli siinäkään ei ole mitään faktuaalista absoluuttia. CIELab toistoavaruuden mallinnukset ovat taas eräs matemaattinen tapa koittaa hahmottaa asiaa värintoiston näkökulmasta jne.
Voitaneen kuitenkin todeta, että osa valokuvauksesta on kokemuksena sitä minkä olemme oppineet valokuvana viimeisten parin vuosisadan aikana valokuvauksena ymmärtämään (optiikan lait, terävyys, kontrastit, sävymaailma). "Rajoitteita" on jopa opittu käyttämään osana taidemuotoa nimeltä valokuvaus (syväterävyys, rakeisuus, Kodachromen värit jne..). Tekniset asiat ovat muuttuneet osaksi ilmaisua, jopa työkaluiksi. Ja näinhän se on kaikissa taiteenlajeissa. Mutta joku toinen osa kuvauksesta on sitten jotain muuta, ei vanhaa kunnon kamerasidonnaista. Tässä mielestäni haastetaan kuvitelma aitoudesta, purismista. Ne jotka yrittävät näistä vanhoista (tai ainakin juuri omaan elämänkatsomukseen passelin ikäsisistä..) kunnon vehjesidonnaisuuksista pois, rikkovat aitouden kokemuksen. Ilmiö ei toisaalta ole mikään uusi. Esim. kinofilmi oli puristeille varmasti kauhistus aikanaan. Nykyään kino on sitten "full frame".
Mihin tästä siis pääsin? En mihinkään. Siellä olen edelleen mistä lähdin. Poterossa kyyristelemässä. Tykkään kuitenkin siitä linjasta minkä kinovalokuvaus mv- ja diafilmien rajoitteineen on meille tarjonnut. Mutta se on ihan subjektiivista, niinkuin elämä. Joku koskettaa, joku ei ;-D
E: Mikä on esimerkiksi Iwo Jiman legendaarinen lipunnostokuva? Se on käsittääkseni kuvattu vasta toisesta, lavastetusta lipunnostosta. Koska ensimmäinen ei näyttänyt tarpeeksi dramaattiselta. Teknisesti se on varmaankin lähes suoraan kamerasta toki. Mitä nyt filmin ja pimiön kautta..
Viimeksi muokannut OlyT 75, Joulu 08, 2016 17 : 25. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Maffer kirjoitti:Kaksi asiaa komposiiteista yleensä
1) Laitetaan "sialle huulipunaa"
2) Kuvauspaikan näkeminen luonnossa ja myöhemmin osana komposiittia antaa katsojalle ristiriitaisen näkemyksen. Hyvänä esimerkkinä emäsalon hylky mistä on nähty linnunrata sellaisessa suunnassa missä se ei koskaan ole. Fail. Sellainen kuka ei sitä ole nähnyt ikinä ei välitä, mutta se kuka tietää miltä paikka oikeasti näyttää revähtää helposti nauramaan.
Menee helposti samaan kastiin kuin tähtiviirut, pitkien valotusten pilviviivat, boostatut linnunradat, vihreät revontulitaivaat, peilityynet joet jne, vai? Ei sellasiakaan kyllä paikan päällä näe.. Onko se sitten enemmänkin luonnotonta, visuaalista mielihyvää tuottavaa valokuvataidetta?
Boostatut revontulet on kuitenkin kuvassa jo olevaa materiaalia mikä on kutkuteltu esiin. Tai sileä joki missä aika on merkittävä tekijä valokuvassa. Ne ovat tapahtuneet siinä samassa sommitelmassa ja samaan aihioon tallentuneina.
Minä laitoin kokeeksi photoshopilla yhteen hääkuvaan yleisön sekaan Richard B. Riddickin eikä kukaan ole vieläkään tajunnut sitä...ihmistä on kovin helppo hämätä. Paitsi, jos on nähnyt tarpeeksi ennen "huijauksen" näkemistä. Tällöin viritys kääntyy tekijäänsä vastaan. Se kannattaa aina muistaa missä tahansa komposiitissa.
Maffer kirjoitti:
Boostatut revontulet on kuitenkin kuvassa jo olevaa materiaalia mikä on kutkuteltu esiin. Tai sileä joki missä aika on merkittävä tekijä valokuvassa. Ne ovat tapahtuneet siinä samassa sommitelmassa ja samaan aihioon tallentuneina.
Eli et siis ole täysi puritanisti vaan olet luonut itsellesi rajat minkä puitteissa toimit. Kuvan kaikki elementit pitää olla autenttisesti paikoillaan, mutta saa buustailla kennon datasta sellaista, mitä silmä ei välttämättä sillä hetkellä havaitse yms ja lisäksi pitää olla yksi valotus.
Entäs häiritsevien objektien, kuten risujen, tolppien yms. poisto jälkikäsittelyssä?
Teen mitä lystään niin kauan kun se inputti tulee siitä yhdestä kuva-aiheesta. Mutta en aio yhdistää satasen aitajuoksuun linnunrataa sinne taustalle koska voin. Siinä vaiheessa katson homman turhaksi ja juoksen metsään.
Risut, tolpat ja häiriöt poistetaan ennen kuvan ottamista tarvittavin menetelmin. Kennon kököt aiheuttavat yleensä raivokohtauksen.
Maffer kirjoitti:Teen mitä lystään niin kauan kun se inputti tulee siitä yhdestä kuva-aiheesta. Mutta en aio yhdistää satasen aitajuoksuun linnunrataa sinne taustalle koska voin. Siinä vaiheessa katson homman turhaksi ja juoksen metsään.
Risut, tolpat ja häiriöt poistetaan ennen kuvan ottamista tarvittavin menetelmin. Kennon kököt aiheuttavat yleensä raivokohtauksen.
Sulla on selvästi selkeät periaatteet ja noudatat niitä säntillisesti, mikä on sinänsä kunnioitettavaa. Itse taas en anna moisten häiritä omaa luomisprosessia. Kokeile joskus...se vapauttaa.
Jonkinmoisia periaatteita on itsellänikin. Pyrin tuottamaan kaikki kuvan komponentit omalla kamerallani itse, mutta siitäkin olen valmis jonkin verran lipsumaan mikäli lopputulos sitä vaatii ja sitä on mahdoton toteuttaa omalla kameralla.
Ensinnäkin hatunnosto hienolle keskustelulle täällä. Mukavaa luettavaa. Etenkin nimim Oly T 75:n viesti aiheutti parit pärskähdykset nyt viimesimmäks. Kryptoksen tekstit on lähes aina miellyttävää luettavaa, joskin oon liian tyhmä joillekin sanoille.
Mutta.
Sitten mun pari penniä tähän. Mä oon sitä mieltä että antaa kaikkien kukkien kukkia. Kiva sitä on tsiigailla kuvia. Siinäpä se. Tuntuu että nykyään ollaan tultu jo aika kauaksi siitä että "räps ja kuva on siinä" ajasta. Antaa pyörien pyöriä vaan. Kyllä ainakin meikäläinen aina kattoo kuvaa kuvana. Mulle on aika toissijaista, tai siis todella toissijaista, onko sitä photaroitu tms. Mä joko diggaan kuvasta tai oon diggaamatta. Keep it simple stupid.
Maffer kirjoitti:Boostatut revontulet on kuitenkin kuvassa jo olevaa materiaalia mikä on kutkuteltu esiin. Tai sileä joki missä aika on merkittävä tekijä valokuvassa. Ne ovat tapahtuneet siinä samassa sommitelmassa ja samaan aihioon tallentuneina.
Niinpä. Itse vähän samoilla linjoilla, tähtitaivaan lisääminen iltakuvaan on itselleni vähän no-no.
