Marsalkka Spegen suuri valokuvaketju

[habannaama]

Jos taivas on tärkeä osa kuvaa, sitten voi valottaa sen mukaan ja nostella vähän varjoja. Jos taas taivas on vain taustaa, niin ei muutama puhki palanut kohta ainakaan minua haittaa. Täytyy mennä aika äärimmäisiin tilanteisiin (pimeä kuusikko ja aurinkoinen keväthanki) tai neuroottiseen kohinakammoon (nykykamerat kestävät nostaa varjoja aukkokaupalla), että se haittaa sitä informaation välitystä, jota kuvalla on tarkoitus tehdä. Ymmärrän, että se voi olla joillekin henkilökohtaisesti iso asia ja se on myös viimeinen teknisesti haastava alue "normaalissa" kuvaamisessa, joka on muuten ylittänyt ihmisen aistit jo ajat sitten, mutta lähinnä vastustan tuota meukaamista, että sellaisella detaljilla olisi mainittavaa merkitystä näiden laitteiden markkinoihin.

Juurikin näin.

[Sakke_K]

Nostalgisia kuvia, filmiajan värikuvien virheitä täynnä :-) Satunnaisgeneraattori töissä taustalla.

Valkoinen ei ole valkoista missään, lumiset alueet puuroutuvat sävyerottelun puutteeseen ja resoluutio on mitä on. Osa jutuista johtuu varmaankin myös objektiivista. Omaa fiilistä näissä on, mutta kyllä nykydigi hakkaa nämä teknisesti mennen tullen.

Kiva setti tietenkin. Dia- ja mustavalko-ajan läpi kahlanneena ei ole kuitenkaan tuohon touhuun yhtään ikävä.

[spege]

Nostalgisia kuvia, filmiajan värikuvien virheitä täynnä :-) Satunnaisgeneraattori töissä taustalla.

Valkoinen ei ole valkoista missään, lumiset alueet puuroutuvat sävyerottelun puutteeseen ja resoluutio on mitä on. Osa jutuista johtuu varmaankin myös objektiivista. Omaa fiilistä näissä on, mutta kyllä nykydigi hakkaa nämä teknisesti mennen tullen.

Noissa Spegen filmikuvissa on kyllä hienot sävyt, ja niistä todellakin näkee että dynamiikka on ihan muuta kuin digikennoissa. Taivaan kirkkaimmatkin sävyt toistuvat luonnollisesti, jopa silloin kun aurinko on kuvassa näkyvissä. Yritäpä digillä tehdä sama. Kyllähän nämä filmikuvat on mukavia katsella, ja hatunnosto Spegelle koko prosessin taitamisesta.

Tässä ketjussa puusilmät näyttävät erottuvan hyvin niistä, jotka suhtautuvat valokuvaukseen vakavasti ja ymmärtävät suurta sävydynamiikkaa vaativien maisemavalokuvien haasteet ja sen, että filmi antaa vielä 2020-luvullakin, 20 vuoden digicamerahuuman jälkeen erittäin kovan vastuksen parhaimmillekin digikameroille, kun puhutaan valokuvien väri- ja sävymaailmasta.

Kylläpä on taas sivullinen mielenkiintoisia kuvia...

Totta turiset. Jottei tämä ketju menisi pelkäksi teoreettiseksi väittelyksi digin ja filmin paremmuudesta, otin tänään itseäni niskasta kiinni ja käsittelin kuva-arkistojeni kätköistä julkaisukuntoon kuusi valokuvaa, joista kolme on täysin ennenjulkaisemattomia! Nyt mennään ajassa yli 23 vuotta taaksepäin kesään 1998, vanhaan hyvään aikaan, jolloin koko Suomessa oli vain muutamia hyvin heikkolaatuisia digikameroita. Julkaisen nämä vanhat filmikuvani nyt myös lähestyvän Joulun, tämän mahtavan valokuvaketjuni kahdennenkymmennen sivun ja yli 20.000 lukukerran kunniaksi!

Tämän kuvasarjan ensimmäiset kolme valokuvaa ovat edesmenneen legendaarisen tamperelaisen valokuva-alan mahtimiehen, Matti Selänteen (Salamaselänne) johtamalta, aikoinaan Ranualla toimineella Luontokuva-akatemian kuvauskurssilta, johon osallistuin myös itse nuoreana valokuvavänrikkinä, kauan ennen nimitystäni valokuvamarsalkaksi. Kurssin vetäjänä toimi itse suomalaisen luonnonvalokuvauksen grand old man Hannu Hautala, joka esiintyy kuvasarjan ensimmäisessä otoksessa EOS-1N runkoon kiinnitetyn EF 600/4L superteleobjektiivinsa kanssa.

Harjoittelimme Hannun johdolla lintujen ja eläinten kuvaamista Ranuan eläinpuistossa. Seuraavat kaksi kuvaa otin tuolla Hannun 600-millisellä yhdellä hänen monista EOS-1 rungoistaan omalle filmille. Loput kolme valokuvaa ovat saman kesän loppupuolelta Kuusamon karhunkierrokselle suuntautuneelta valokuvasotaretkeltä. Nämä kuvat ikuistin silloin omistamallani Canon F-1N kameralla ja FD 28-85/4 objektiivilla, kuten myös ensimmäisen kuvan mestarista. Kaikki nämä kuvat on otettu Fujin ISO 100 diafilmeille, suurin osa Sensia 100:lle, jonka valmistus on lopetettu jo kauan sitten.

Kaikki kuvat on luonnollisesti digitoitu nyt vajaan vuoden verran omistamallani Plustek 8200i filmiskannerilla. Kuvista näkee hyvin, että diafilmissä on erittäin hyvä resoluutio, mutta sävydynamiikka ei yllä lähimainkaan värinegatiivifilmin tasolle.








Hannu Hautala on monella tapaa merkittävä henkilö myös tämän ketjun viimeaikaisten keskustelujen valossa. Hautalahan, joka korkean ikänsä ja sairuksiensa takia joutui lopettamaan rakkaan ammattinsa, ei koskaan siirtynyt filmikameroista digiin, vaan kuvasi kunniakkaasti loppuun asti Fujin diafilmeillä. Hannullehan on koko 2000-luvun jopa naureskeltu tämän asian takia, mutta ainakaan itseäni ei enää naurata, kun olen saanut nyt omakätisesti todeta, kuinka paljon turhaa hypetystä digikuvaamiseen onkaan sisältynyt.

Sain aikoinaan nuoreana valokuva-alokkaana inspiraation jaloon luonnonvalokuvaukseen juuri Hannu Hautalan kuvakirjoista ja hänen kuvansa tekivät minuun erittäin suuren vaikutuksen, joka näkyy edelleen omassa työskentelyssäni. Hautalan vanhoja filmikuvia katson myös edelleen paljon mieluummin, kuin kaikkein terävimpiäkään nykyluontokuvaajien digikuvia. Digikuvista puuttuu jotakin olennaista, niissä ei ole lainkaan samanlaista viehätystä kuin filmikuvissa, ne ovat neulanteräviä, mutta niissä ei ole sielua.

[Maffer]

Toiseksi viimeisessä kuvassa on kiviset kasvot. Poskipää, nenä, silmä ja suu. Otsakin komiasti esillä.

[Sakke_K]

Digikuvista puuttuu jotakin olennaista, niissä ei ole lainkaan samanlaista viehätystä kuin filmikuvissa, ne ovat neulanteräviä, mutta niissä ei ole sielua.

Filmikuvista puuttuu jotain olennaista, niissä ei ole ollenkaan samanlaista viehätystä kuin digikuvissa, jotka ovat neulanteräviä, sielukkaita ja samalla epätäydellisiä reproja valon näyttämästä todellisuudesta.

[temama]

Digikuvista puuttuu jotakin olennaista, niissä ei ole lainkaan samanlaista viehätystä kuin filmikuvissa, ne ovat neulanteräviä, mutta niissä ei ole sielua.

Filmikuvista puuttuu jotain olennaista, niissä ei ole ollenkaan samanlaista viehätystä kuin digikuvissa, jotka ovat neulanteräviä, sielukkaita ja samalla epätäydellisiä reproja valon näyttämästä todellisuudesta.

Molempi oikeassa. Nää on niitä juttuja mistä ei sovi tapella, koska myös makuasioita. Täytyy sanoa, että olen silti varsin viehättynyt filmivalokuvista, kaikista teknisistä puutteista huolimatta.Mun mielestä analogisuus on lähempänä inhimillisyyttä kuin digitaalisuus. Kuulostaa kuinka naivilta tahansa.

Nyt vielä spegelle erikoiskiitokset noiden vanhojen diojen skannauksesta! Oikein mielenkiintoista nähtävää.

[javal]

Se että filmillä olisi suurempi dynamiikka on jo vanhentunutta tietoa. Uusilla FF kameralla on 1-2 stoppia isompi dynamiikka kuin parhaat dynamiikkaominaisuudet omaavalla 35mm värifilmillä.

Se on kyllä totta että filmi kestää enempi ylivalostusta, mutta on vastaavasti pahasti alakynnessä kun alivalotetaan ja varjoja joudutaan nostamaan jälkikäteen.

[spege]

Se että filmillä olisi suurempi dynamiikka on jo vanhentunutta tietoa. Uusilla FF kameralla on 1-2 stoppia isompi dynamiikka kuin parhaat dynamiikkaominaisuudet omaavalla 35mm värifilmillä.

Onko sotamies javalilla laittaa linkkiä faktoihin vai puhutko vain kuumaa ilmaa kuten monet Kamera-lehden toimittajat konsanaan!

Ainakin minulle tänne Suur-Savon ammattivalokuvaajain pääesikuntaan toimitettujen tietojen mukaan hyvällä värinegatiivifilmillä päästään jopa 17 EV sävydynamiikkaan, kun parhaimmilla "täyden kennokoon" digitaalikameroilla dynamiikka on maksimissaan noin 15 EV. Lisäksi omien tuoreiden sotakokemusteni perusteella värinegatiiviskanneista saa huomattavasti helpommin HDR-kuvia. Digikameroilla erityisesti kirkas taivas tuottaa usein ongelmia, mutta värinegatiivilla se toistuu yleensä jo suoraan skannerin tuottamissa TIFF-kuvissa hyvin luonnollisen ja sävykkään näköisenä, ilman että tarvitsee vetää Lightroomissa sävysäätimiä tappiin ja pelätä, että silti kuvan kirkkaissa sävyissä ei ole riittävästi dataa jäljellä.

Mutta jospa keskityttäisiin tämän jo tavallaan loppuun käsitellyn dynamiikkavääntämisen sijasta ainakin välillä analysoimaan noita äsken julkaisemiani 1990-luvun diakuvia jo siitäkin syystä, että kuvissa esiintyvä Suomen legendaarisin luonnonvalokuvaaja Hannu Hautala ei viisaana miehenä suostunut siirtymään koskaan digikameran käyttöön, vaan otti kuvansa urhoollisesti hitaalle diafilmille mahtavan uransa kunnialliseen loppuun saakka. :)

[Sakke_K]

Täytyy sanoa, että olen silti varsin viehättynyt filmivalokuvista, kaikista teknisistä puutteista huolimatta.Mun mielestä analogisuus on lähempänä inhimillisyyttä kuin digitaalisuus. Kuulostaa kuinka naivilta tahansa.

Digi vs. analogiakeskustelu oli hämmentävää viime vuosituhannen puolella kun LP ja CD taistelivat musiikin kuuntelijoiden sieluista. Lopetin itseni kiusaamisen sen jälkeen, kun Lontoossa tehtiin absoluuttinen sokkotesti: Lontoon filharmonikot mikitettiin ja musiikki toistettiin sähköisesti vahvistettuna. Välillä ääni tuli suoraan vahvistettuna soittimista, välillä digitaalimuuntimen läpi kaksi kertaa, eikä kukaan yleisöstä pystynyt erottamaan ääntä toisisistaan luotettavasti. Berliinissä taas tuotiin jopa urut saliin jossa niitä ei ollut. Täydestä menee :-) Digi ei taida olla yhtään sen sieluttomampi media kuin mikään muukaan. Tylyjä kiteitä niissä filmeissäkin on, ei mitään inhimillistä.

[Sakke_K]

Mutta jospa keskityttäisiin tämän jo tavallaan loppuun käsitellyn dynamiikkavääntämisen sijasta ainakin välillä analysoimaan noita äsken julkaisemiani 1990-luvun diakuvia jo siitäkin syystä, että kuvissa esiintyvä Suomen legendaarisin luonnonvalokuvaaja Hannu Hautala ei viisaana miehenä suostunut siirtymään koskaan digikameran käyttöön, vaan otti kuvansa urhoollisesti hitaalle diafilmille mahtavan uransa kunnialliseen loppuun saakka. :)

Lainaus Hautalan haastattelusta: Digikuva vaatii perseellään istumista tietokoneen ääressä. Siihen minä en huonolla selälläni rupia, painottaa Hannu
Syy diafilmiin ei ollut siis tekniikassa. Sitäpaitsi Hannun kuvat skannattiin ja digiavustajat säätivät kuvat julkaisukuntoon Hannun toiveiden mukaan. Että eipäs Spege liikaa vääristellä totuutta ;-)

[temama]

Se mikä mua tässä koko nykyajan filmitouhussa häiritsee, että kaikki on prosessit on lähestulkoon digitalisoitu! Ainakin jos niitä kuvia haluaa nähdä jossakin. Negatiivien kehitys ei ole digitaalista, mutta kaikki sen jälkeen. Ei taida edes kymppikuvia enää saada ilman, että ne on loppujen lopuksi tulostettu digitaalisesta tiedostosta.
Eli kun nykyaikana katselemme filmivalokuvaa , katselemme kaksiulotteista digitaalista tulkintaa filminegatiivista.

Okei. Eli kun puhutaan valokuvauksesta, niin oikeastaan ainoa ero filmi- ja digikuvan välillä on tallennusmuoto kamerassa, eli miten valo tallentuu. Kaiki muu sen jälkeen on oikeastaan digitaalista. Filmin kehityksellä voi vielä vaikuttaa analogisesti kuvan muodostukseen, mutta that's it.

Jos haluamme keskustella filmi- ja digikuvan eroista, niin yksinkertaistaen; meidän tulee keskittyä vain eri filmilaatujen vs. eri digikennojen kykyyn tallentaa valoa, eli tulkita fotonien välittämiä heijastuksia todellisuudesta.

[Maffer]

No siitä suurennoskonetta ostamaan. Ne ei ole pilaantuneet vielä hinnassa. Vedostus ei ole niin absoluuttisen kranttu vaihe kuin täyspimeän vaatima kehitys.

[temama]

No siitä suurennoskonetta ostamaan. Ne ei ole pilaantuneet vielä hinnassa. Vedostus ei ole niin absoluuttisen kranttu vaihe kuin täyspimeän vaatima kehitys.

Niinpä. Ja vedosta ei jaeta netissä. Ainutlaatuisen vedoksen voi nähdä vain siellä paikassa missä se fyysisesti sijaitsee. Ei mitään virtuaalista, ei ainakaan siinä muodossa mitä nykyisenlainen alkeellinen digitaalinen virtuaalisuus tarkoittaa.

[hkoskenv]

Tässä ketjussa puusilmät näyttävät erottuvan hyvin niistä, jotka suhtautuvat valokuvaukseen vakavasti ja ymmärtävät suurta sävydynamiikkaa vaativien maisemavalokuvien haasteet ja sen, että filmi antaa vielä 2020-luvullakin, 20 vuoden digicamerahuuman jälkeen erittäin kovan vastuksen parhaimmillekin digikameroille, kun puhutaan valokuvien väri- ja sävymaailmasta.

Niin, miksei antaisi. Filmi on sadan vuoden tuotekehityksen tulos ja sillä on saanut ja saa edelleen täysin kelvollisia valokuvia useimpiin käyttötarkoituksiin. Suurin syy digikuvaukseen siirtymiseen on ollut kuvaamisen jälkeisen työnkulun tehostuminen. Tiedostot ovat paljon halvempia säilyttää ja nopeampia käsitellä kulloinkin tarvittavaan esitysmuotoon.

Digikuvista puuttuu jotakin olennaista, niissä ei ole lainkaan samanlaista viehätystä kuin filmikuvissa, ne ovat neulanteräviä, mutta niissä ei ole sielua.

Tuollainen on sitten ihan subjektiivista taiteilijahömppää. Jos joku on sitä mieltä, sittenpähän on, mutta "kuvan sielua" ei sitä voi mitenkään objektiivisesti määritellä ja todistaa paremmaksi. Tuo puhki palaneiden kohtien pehmeä leikkaantuminen lienee nykyään ainoa asia, jossa filmi (negatiivifilmi) on objektiivisesti mitattavilla suureilla parempi (visuaalisesti). Mutta useimmiten se digikuvan tekninen paremmuus on sen käyttötarkoituksessa turhaa, kuten esimerkiksi suuri resoluutio nettikuvissa tai suuri dynamiikka lehtikuvissa. Jos viitsii läträtä, filmilläkin saa kuvat.

[javal]

Se että filmillä olisi suurempi dynamiikka on jo vanhentunutta tietoa. Uusilla FF kameralla on 1-2 stoppia isompi dynamiikka kuin parhaat dynamiikkaominaisuudet omaavalla 35mm värifilmillä.

Onko sotamies javalilla laittaa linkkiä faktoihin vai puhutko vain kuumaa ilmaa kuten monet Kamera-lehden toimittajat konsanaan!

Ainakin minulle tänne Suur-Savon ammattivalokuvaajain pääesikuntaan toimitettujen tietojen mukaan hyvällä värinegatiivifilmillä päästään jopa 17 EV sävydynamiikkaan, kun parhaimmilla "täyden kennokoon" digitaalikameroilla dynamiikka on maksimissaan noin 15 EV.

Tässä linkkejä asiasta.
http://www.clarkvision.com/articles/dynamicrange2/

This shows that the Canon 1D Mark II has a much higher dynamic range than either Fujichrome Velvia slide film and Kodak Gold 200 print film. Kodak Gold 200, in this test, showed 7 stops of information, Fujichrome Velvia 5 stops, and the Canon 1D Mark II, over 10 stops of information! Further image analysis shows at least 10.6 stops are recorded by the canon 1D Mark II camera (the full range of of detail in this image, Other testing of the noise level versus intensity shows the Canon 1D Mark II has 11.7 stops of dynamic range.


https://clarkvision.com/articles/film.v ... ary1.html/
There seems to be an urban legend that says digital cameras have less dynamic range than film. The legend is wrong. The above plot shows the comparison of a DSLR with print and slide film. The slide film records only about 5 photographic stops of information (a stop is a factor of 2, so 5 stops is 32). The print film shows about 7 stops of information. The digital camera shows at least 10 stops of information (this test was limited to 10 stops). Other tests show the Canon 1D Mark II camera has about 11.6 stops of information (a range of 3100 in intensity). Other DSLR cameras, like the Canon 10D have around 11 stops. Point and shoot digital cameras, somewhat less.


Olen myös huomannut myös että joskus filmin kohdalla puhutaan 17 stopin dynaamisesta alueesta, mutta tämä luku perustuu mittaustapaan (Film Reference 48-micron spot - Kodak Specification) joka on käytössä filmiteollisuuden (elokuva) alalla. Jos digijärkkärin mitataan tällä standardilla sillä saadaa vielä parempi luku, tässä esimerkki; http://clarkvision.com/reviews/how-to-i ... t-reviews/ jossa Canon APS kameralle 7D Mark II :lle on mitattu 18 stopin dynaaminen alue.

Sellainen juttu että näissä keskustelussa dynaaminen alue ja valotusalue jolla saavutetaan OK kuva (exposure lattitude) usein sotketaan keskenään. Tämä jälkimmäinen on negatiivilla paljon parempi kuin digillä jos sen pidetään ISO arvo kiinteänä. Jos taas digin ISO on AUTO asennossa niin sitten sen exposure latitude on paljon laajempi kuin filmillä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Exposure_latitude
Netissä löytyy paljon näitä digi vs. film exposure latitude testejä jotka otsikoidaan virheellisesti dynamic range testin alle.

[spege]

Täytyy sanoa, että olen silti varsin viehättynyt filmivalokuvista, kaikista teknisistä puutteista huolimatta.Mun mielestä analogisuus on lähempänä inhimillisyyttä kuin digitaalisuus. Kuulostaa kuinka naivilta tahansa.

Digi vs. analogiakeskustelu oli hämmentävää viime vuosituhannen puolella kun LP ja CD taistelivat musiikin kuuntelijoiden sieluista. Lopetin itseni kiusaamisen sen jälkeen, kun Lontoossa tehtiin absoluuttinen sokkotesti: Lontoon filharmonikot mikitettiin ja musiikki toistettiin sähköisesti vahvistettuna. Välillä ääni tuli suoraan vahvistettuna soittimista, välillä digitaalimuuntimen läpi kaksi kertaa, eikä kukaan yleisöstä pystynyt erottamaan ääntä toisisistaan luotettavasti. Berliinissä taas tuotiin jopa urut saliin jossa niitä ei ollut. Täydestä menee :-) Digi ei taida olla yhtään sen sieluttomampi media kuin mikään muukaan. Tylyjä kiteitä niissä filmeissäkin on, ei mitään inhimillistä.

Jos digitaalisuus on onnen täyttymys, miksi sivistyneet ihmiset kuuntelevat klassista orkesterimusiikkia, kun syntetisaattoreita on ollut olemassa jo vuosikymmeniä ja niillä on saanut jo pitkään aikaiseksi muun muassa täydellisen virheettömän pianon tai flyygelin äänen. Ja miksi elektronisen musiikin legenda Jean Michel Jarre käyttää yhä jopa konserteissaan 1970-luvun analogisia syntetisaattoreita ja hänen arvostetuimmat albuminsa Oxygene (1976) ja Equinoxe (1978) on soitettu pelkästään analogisilla syntikoilla, vaikka digitaalisilla pääsee paljon virheettömämpään äänentoistoon.

No siitä suurennoskonetta ostamaan. Ne ei ole pilaantuneet vielä hinnassa. Vedostus ei ole niin absoluuttisen kranttu vaihe kuin täyspimeän vaatima kehitys.

Ei ole suunnitelmissa. Jos teen filmikuvistani paperikuvia, tulostan ne suosiolla Epson Stylus Pro 3880 mustesuihkullani. Sittemminkin, kun perinteinen valotettava väripaperi hävittää negatiivista monta aukkoa sävydynamiikkaa, ellei kuvaa valoteta sille digitaalisesti.

[spege]

Nyt vielä spegelle erikoiskiitokset noiden vanhojen diojen skannauksesta! Oikein mielenkiintoista nähtävää.

Eipä kestä. Näin lauantai-illan ja ketjun kolmannensadannen viestin kunniaksi ja koska tänään ei ollut ulkona kovin kaksinen kuvausilma, julkaisen DC.net kansan riemuksi lisää vanhoja filmivalokuviani!

Ikuistin seuraavat kuusi luonnonvalokuvaa syksyllä 1999 Käsivarren Lappiin ja Haltille suuntautuneelta, viikon mittaiselta valokuvasotaretkeltä. Tällä sotaretkellä minulla oli mukana vain kevyt taskuase, viime vuosina suureen arvoon noussut Yashica T5 "kotkansilmäpokkari" Carl Zeiss 35/3,5 Tessar T* objektiivilla. Filminä käytin tällä reissulla Fujin korkealaatuista Reala 100 värinegatiivia, jota sitäkään ei ole valmistettu enää vuosikausiin. Skanneri tietysti loistava kiinalainen Plustek 8200i saksalaisella SilverFast 9-digitointiohjelmalla.

Haluan omistaa nämä valokuvat erityisesti ketjun viimeaikaisille narisijoille, toveri javalille ja Sigma-Sakelle! :)

Kuva 1


Kuva 2


Kuva 3


Kuva 4


Kuva 5


Kuva 6

[Sakke_K]

Oi kiitos :-D

Pieleen menee sun soitinvertaus siinä mielessä, että nyt puhutaan nautinnon siirtämisestä, ei sen tuotamisesta. Eli kumpi toistaa vanhat soittimet paremmin, digi vai analoginen LP. Ei liene mitään epäselvää :-)

Sama valokuvauksessa, puhutaan tallentamisesta eikä tuottamisesta ja kyllä digi on erittäin sielukasta jälkeä tuottavaa kunhan sun kohde on sielukkaassa valossa.

En väitä etteikö filmissä ole oma fiiliksensä, jota voi käyttää tiettyyn ilmaisuun, jos vain osaa. Esim. tokan setin viimeinen on oikein onnistunut, muut saa huokaamaan että onneksi ei enää tarvitse ;-)

T: Sigma Art-Sakke, aikaansa edellä jo v. 2007

[©pjm]

Saken sanoja komppaan ja sanon vielä suoremmin.Kuka vertaa keskenään livekonserttia ja ihan mihin tahansa muotoon tallennettua konserttia. Sama filmi- ja digihommissa. Eihän ne liity mitenkään toisiinsa. Sama ku parannettas syöpää lume tai oikeilla syöpälääkkeillä.

Ottakaa ny jo viimein järki käteen ja laskeutukaa maan pinnalle.

[javal]

Haluan omistaa nämä valokuvat erityisesti ketjun viimeaikaisille narisijoille, toveri javalille ja Sigma-Sakelle! :)

Suuri kiitos kunniasta :)

Hieman olin kyllä yllättynyt että itse Marsalkka levitti täällä väärää tietoa, siksi puutuin välittömästi asiaan - älähän nyt tästä loukkaannu.

Pidän kuvistasi varsin paljon oli ne sitten filmi tai digikuvia. Olisiko niin että tässä viimeisessä julkaisussa olisi joku aiemmin julkaistu kuva mukana. Mutta joka tapauksessa aina ilahdun kun näen vanhoja kuvia jotka kuvattu ennen digiaikaa, varsinkin jos ne on niin huolella prosessoitu kuin sinä sen teet. Itsekin kuvailen filmille ja skannailen ne Nikon Coolscan skannerilla, vaikka nykyään aina vaan harvemmin ja harvemmin.