Masan kesäkuvailureissut
-
- Viestit: 1312
- Liittynyt: Heinä 27, 2010 21 : 08
+1 oikein mukava raportti. Voiko sitä aikaansa housut jalassa paremmin viettää?
Plussaa rohkeasta koruttomasta näkemyksestä. Alkas monella karkkisormi vipattamaan. Kalamiehenä itelle ykkönen on ykkönen.
Hel_Nisilläkin taitaa arkistoissa olla sen verran materiaalia, että ihan oikea galleria ois joku päivä kova.

- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
Kiitos.
Juu, pyrin pitämään homman suht luonnollisena, suurilta osin. Tykkään sellaisesta hillitystä, pehmeästä. Sellainen se kesäyökin usein on.
Tuohon toiseen, täytyisi kyllä tuo nettigalleria järjestää. Muutenkin olisi mukava saada joskus käytettyä aikaa noiden kuvien kanssa oikein kunnolla. Viimeisen vuoden aikana olen pitänyt kaksi näyttelyä joihin kumpaankaan en ole itse päässyt osallistumaan. Ensi kevääksi on buukattu taasen yksi. Mutta tosiaan, kumpa olisi aikaa. Nämäkin kolme settiä tuli tehtyä eilen klo 23-03. Herätys 6:15.
No, sellaista se perheellisen, päivätyössä käyvän elo on.

- Viestit: 6505
- Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
- Paikkakunta: Vantaa
Kyllä nää vaan niin vaivattoman keveitä ovat että oikein hyvää tekee näitä kattellessa. Niinkuin Tapio Wirkkalan tapasi sanoa että hiki ei saa näkyä ja näissä sitä ei tosissaan näy, vaikka tietää aika varmasti että muutamankin itikan oot saanu jysäyttää hikiseltä otsalta. Antaa tulla lisää vaan. Innolla odotellaan.
Showreel:
https://vimeo.com/814152881
https://vimeo.com/814152881
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
-
- Viestit: 1924
- Liittynyt: Helmi 06, 2010 20 : 07
- Paikkakunta: Hämmeenlinna
-
- Viestit: 22691
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
Tulimme keskiaikaismarkkinoilta. Katsoin, että metsän päälle muodostui himmeä sateenkaari. Ajattelin mennä ottamaan dokumentin talteen.
No, sepä alkoikin kirkastumaan. Käväisin pellon reunassa ja sitten tulikin kiire! Hyppäsin autoon ja kurvasin pikapikaa puolen kilometrin päässä olevan rypsipellon laitaan. Siellä odottikin paljoa valehtelematta elämäni upein tuplasateenkaari! Napsein kuvia yhäti kirkastuvasta kaaresta kunnes sade saavutti minutkin. Sade yltyi kohtalaiseksi jolloin pätin kääntää kameran "väärään" suuntaan ja ottaa muutaman kuvan... Niistä sitten hirveällä vääntämisellä löytyi kuin löytyikin kolmonen ja nelonen! Mutta kyllä nuo 1. ja 2. olivat tämän kerran ehdottomat kunkut!

- Viestit: 3920
- Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
- Viesti:
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
Kiitos. Jos muuten nuo korkeamman asteen sateenkaaret kiinnostavat, niin täältä löytyy lisää tietoa:
http://www.atoptics.co.uk/fz1042.htm
Yhteensä siis on teoriassa mahdollista kuvata 11 sateenkaarta. Teoriassa.
http://www.atoptics.co.uk/fz1042.htm
Yhteensä siis on teoriassa mahdollista kuvata 11 sateenkaarta. Teoriassa.
-
- Viestit: 22691
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
-
- Viestit: 12118
- Liittynyt: Tammi 25, 2008 19 : 09
- Viesti:
Viime yönä jälleen.
Uni ei tullut. Kävin puoli yhden maissa ulkona. Tummaa harsopilvea näkyi pohjoistaivaalla. Pään yläpuolella oli vaaleaavaaleaa, cirrusmaista höttöä. Hetkonen, ettei se vain olisi valaisevaa yöpilveä? Kyllä vaan. Ja niitä on etelätivaallakin!
Nopeasti kamat autoon ja menoksi.
Joella oli vesi laskenut harmittavasti. No, ei hätää, kyllä täällä kaikkea kivaa on. Etenkin niitä yöpilviä; koko taivaan laajuudelta!
Tuli oltua jos jonkinlaisissa jooga-asennoissa sommittelua hakiessa, pohkeet ja reidet huusivat tuskaa. Kivaa oli silti!
Nopea kuva, lisään uusia kunhan ehdin. Hankalaa; Jos on nätti yö, täytyy lähteä ulos. Jos taasen pilviä tai sadetta, on pakko mennä nukkumaan. Kuvien muokkaamiseen ei tahdo löytyä aikaa :/

Lauantaina tuli käytyä Turussa. Oli lämmintä ja väki oli liikkeellä. Ukkospilvet kurkkivat jossain Loimaan suunnilla.
Sunnuntaina oli mukavaa ukkostelua pitkin Etelä- ja Länsi-Suomea.
Valitettavasti samalle päivälle oli suunniteltu suursiivous, joten kuvaaminen jäi melko vähälle.
Komeita pilviä näkyi päivän mittaan. Kymmenkunta salamaa spottasin ja lupaavaa pyörimistä yhden pilven takaosassa. Ei siitä suppilopilveä kuitenkaan irronnut (trombista puhumattakaan), mutta melko dramaattisen näköistä oli.
Tässä yksi otos, lisää tullee jos ehdin kurkkaamaan.
Niin, viime yönä tuli muuten ajettua 150km yöpilvien perässä. Vois sanoa että hukkareissu.