Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Nyt Spege kirjoitti edellisessä viestissään minun mielestäni pelkkää asiaa; olen kaikesta täsmälleen samaa mieltä. Ja mukavaa lisätietoa oli tuosta matkastanne sinne rajan taakse, siitä voisin lukea enemmänkin. Maailma avautuu katsojalle ja kuvaajalle, kun uskaltautuu ulos omasta kolostaan. Opastusta kaipaan itse ja varmaan moni muukin, uskon vain sen menevän paremmin perille kun vain kertoo omat kokemuksensa ja perustelee ne. Joku lukija oivaltaa, joku toinen haluaa hakata päätään seinään; se hänelle suotakoon. Voihan senkin joku kokea seikkailuksi, kun ostaa laitteita, joihin ei oikeastaan olisi varaa?
Olin elokuun puolivälissä kahden ystäväni kanssa moottoripyörillä kiertelemässä Pielisen maisemissa. Halvempaa ja taatusti mukavampaa olisi ollut matkustaa yhdellä henkilöautolla, kuljimme kuitenkin kolmella moottoripyörällä. Ei ihminen toimi rationaalisesti, hän toteuttaa mielihalujaan. Siksi joku haluaa ostaa järjestelmäkameran ja siihen kymmenen objektiivia, vaikka samaan lopputulokseen pääsisi sillä joka tapauksessa mukana kulkevalla kännykällä. Tästäkin olen samaa mieltä, mutta minä kannatan yksilönvapautta; haluava toimikoon niin, en minä tiedä mitä kiksejä se tuottaa, eikä se minulle edes kuulu. Tämä on se syy, miksi en pidä toisten tekemien ratkaisujen arvostelusta. Yritän kuitenkin jatkossa olla puuttumatta siihenkään asiaan.
Kuten pjm totesi, ihmiset yrittävät elää olevissa olosuhteissa parhaan kykynsä mukaan. Minun vanhempani joutuivat pommituksen alta asuinpaikastaan (Enso) pakolaisiksi. En pysty sympatiaan venäläisiä kohtaan, enkä omaa mielenkiintoa matkustaa heidän varastamilleen alueille. En, vaikkakin ymmärrän, etteivät nyt siellä asuvat ihmiset ole voineet kovin paljoa noihin asioihin vaikuttaa, ja ovat aika kalliin hinnan hekin maksaneet rosvovaltionsa toimista. Silti mielelläni katselen ja kuuntelen toisten kokemuksia siellä(kin), enkä missään nimessä pidä huonona asiana, että joku siellä kulkee ja kuvia ottaa.
parhain kuvausterveisin kaikille osallistuneille ja osallistuville Jaakko

-
- Viestit: 11330
- Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
- Paikkakunta: Suur-Sawo
Re: Vienan Karjala 2000 (12 valokuvaa!)
Parahin Anttola, sodankäynti on vain politiikan jatkamista toisin keinoin, kun diplomattiset keinot on käytetty loppuun.JL Anttola kirjoitti:Kuten pjm totesi, ihmiset yrittävät elää olevissa olosuhteissa parhaan kykynsä mukaan. Minun vanhempani joutuivat pommituksen alta asuinpaikastaan (Enso) pakolaisiksi. En pysty sympatiaan venäläisiä kohtaan, enkä omaa mielenkiintoa matkustaa heidän varastamilleen alueille. En, vaikkakin ymmärrän, etteivät nyt siellä asuvat ihmiset ole voineet kovin paljoa noihin asioihin vaikuttaa, ja ovat aika kalliin hinnan hekin maksaneet rosvovaltionsa toimista. Silti mielelläni katselen ja kuuntelen toisten kokemuksia siellä(kin), enkä missään nimessä pidä huonona asiana, että joku siellä kulkee ja kuvia ottaa.
Kannattaa muistaa, että ennen itsenäistymistään Suomi kuului yli sadan vuoden ajan Venäjän valtakuntaan, sen jälkeen, kun Venäjä oli ottanut Suomen alueen haltuunsa Ruotsilta. Suomella oli myös oma osuus siihen asiaan, että se joutui sotaan silloista Neuvostoliittoa vastaan, joka oli antanut Suomelle itsenäisyyden. 1930-luvun suomalaiset poliitikot suorastaan kerjäsivät verta nenästään veljeilemällä länsimaiden, erityisesti Hitlerin Saksan kanssa, mikä ei tietysti miellyttänyt Neuvostoliittoa ja sen silloista johtajaa Josif Stalinia.
Mutta palatkaamme takaisin paksun rauhan aikaan ja 19 vuoden takaiseen Vienan Karjalan matkaani. Ensimmäisessä 12 kuvan sarjassa julkaisin etupäässä kuvia paikallisista ihmisistä ja heidän elämästään. Tässä toisessa 12 kuvan sarjassa esittelen itärajan takaista, lähes koskemattomana säilynyttä luontoa.
Kuva1. Toisen maailmansodan muistomerkki Kiestingin ja Louhen välisen maantien varressa. Näille maisemille pysähtyi saksalaisten joukkojen tukema suomalaisten hyökkäysyritys Muurmannin radalle ja Vienanmerelle Jatkosodassa vuonna 1941.
Kuva2. Toinen Vienan Karjalan suurista järvistä, Tuoppajärvi, jonka veden pinta-ala on lähes tuhat neliökilometriä.
Kuva3. Majoituimme yhden yön ajaksi Tuoppajärven rantaan. Kuva erittäin kirkasvetisestä järvestä iltahämärässä. Kävin järvessä myös uimassa ja peseytymässä.
Kuva4. Saapuminen Paanajärven kansallispuistoon. Otimme mukaan pienen perämoottorikumiveneen, jolla oli helppoa liikkua kansallispuiston alueella.
Kuva5. Löysimme Paanajärveltä upean hiekkarannan, jonne pystytimme teltan. Paikka oli noin puolivälissä itä-länsi suunnassa 24 kilometriä pitkää kanjonijärveä.
Kuva6. Paanajärven kuuluisa Ruskeakallio, jonka edustalla on myös järven syvin kohta, peräti 128 metriä. Järven vedet ovat peräisin Suomen puolelta laskevista Kuusamon kuuluisista Oulanka-, Kitka- ja Kuusinkijoista.
Kuva7. Vienan Karjalan koskematonta erämaata keskiyön hämärässä.
Kuva8. Vuolaasti virtaava erämaajoki, taustalla 499 metriä korkea Kivakkatunturi.
Kuva9. Koskikara Paanajärvestä itään laskevalla Olangajoella, lähellä massiivista Kivakkakoskea.
Kuva10. Olangajoen Kivakkakoski kuvattuna teleobjektiivilla Kivakkatunturilta, jonne kiipesimme ja pystytimme teltan yöpymistä varten.
Kuva11. Näkymä Kivakkatunturin laelta toiselle alueen suurista järvistä, Pääjärvelle, jonne Paanajärvestä itään lähtevän Olangajoen vedet laskevat. Vedessä näkyvät "tikut" ovat puita, jotka ovat jääneet veden alle voimalaitospadon aiheuttaman järven vedenpinnan nousun takia.
Kuva12. Yönäkymä Kivakkatunturilta länteen kohti Suomen rajaa, joka on linnuntietä vain 30 kilometrin päässä.
Mielipiteitä, onko valokuvaaja spege marsalkansauvansa ansainnut? :)
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
-
- Viestit: 1349
- Liittynyt: Heinä 16, 2014 23 : 10
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
On ne jylhiä maisemia! Ei oikeen edes muuta voi sanoa! Hienoa settiä!
Instagram: jani.honkala
Flickr: Jani Honkala
Flickr: Jani Honkala
-
- Viestit: 979
- Liittynyt: Joulu 02, 2016 17 : 04
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
tervehdys.
Nyt sitten vaan suunnittelemaan 20 vuotiskiertuetta ensi kesänä samoille paikoille. Kun kuvatkin on digitoituna voi niistä tulostaa/teettää mukaan otettavaksi kunnon pläjäyksen, niillä voipi saada kontaktia kyläläisiin, vähän niinkuin vanhoina kavereina.
Vastataan siihen marsalkansauva-kysymykseen sitten kun on ennen-nyt kattaus.

- Viestit: 10726
- Liittynyt: Maalis 13, 2008 9 : 12
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
yees. en tiedä marsalkoista, mutta onhan nää filmivalokuvat todellista tunnelmallista settiä!!
Melkein laittaa miettimään, että vieläkö jaksaisi vaivautua filmikuvaamisen pariin. Joku näissä vaan kiehtoo.
Hienosti oot saanut digitoitua nää nykyajan hörhön ymmärtämään muotoon.Vaikka filmi ei pysty tarjoamaan samaa analyytistä toistoa kuin nyky digikennot, niin silti vaikuttavat teknisestikin hyviltä.
Ja vielä joku jaksaa väittää, ettäkö valokuvien ottaminne olisi täysin turhaa touhua?!?!
Hyvä Spege, olet tosiaan onnistunut piristämään foorumin syksyä iloisella tavalla!!

Elämä on valokuvaajan parasta aikaa! Vîta est tempus optimum homini
-
- Viestit: 1429
- Liittynyt: Marras 27, 2004 1 : 27
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Hyviä kuvia, eikä kesämökit ole pilaamassa rantoja !
-
- Viestit: 2158
- Liittynyt: Marras 11, 2012 21 : 56
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Sanos muuta! Jossain on vielä iskemätöntä luontoa, jota ei ole valjastettu näyttötaloudelle.raineri kirjoitti:Hyviä kuvia, eikä kesämökit ole pilaamassa rantoja !
-
- Viestit: 1438
- Liittynyt: Huhti 18, 2012 9 : 37
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Kyllä täytyy sanoa jotta näitä kuvia oli mukava katsella.
--
Minä en ole äreä, minä olen valikoivasti hyväntuulinen
Minä en ole äreä, minä olen valikoivasti hyväntuulinen
-
- Viestit: 11330
- Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
- Paikkakunta: Suur-Sawo
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Juu, yllättävän hyvää jälkeä sain aikaiseksi vuosia vanhalla, edullisella Epson V500-tasoskannerilla, joka ei ole siis edes varsinainen filmiskanneri. Skannasin diat 4800 dpi resoluutiolla ja 16-bit värisyvyydellä TIFF-muotoon niin, että ohjelmallinen rakeisuuden vähennys ja Digital ICE pölyn ja naarmujen poistoasetus olivat käytössä.temama kirjoitti:Hienosti oot saanut digitoitua nää nykyajan hörhön ymmärtämään muotoon.Vaikka filmi ei pysty tarjoamaan samaa analyytistä toistoa kuin nyky digikennot, niin silti vaikuttavat teknisestikin hyviltä.
Lopputuloksen kannalta ehkä skanneria tärkeämpää oli se, että käsittelin kuvat huolellisesti Lightroomissa ja viimeistelin Photoshopissa, jossa tein 1200 pikseliä leveille nettikuville lopullisen terävöityksen legendaarisella Unsharp Mask-työkalulla.
Kuvauskalustona tällä eksoottisella matkalla oli Canon EOS-3 filmirunko ja EF 20/2.8, 28-70/2.8L ja 100-400/4,5-5,6L IS objektiivit sekä Yashica T5-filmipokkari erittäin hyvällä Carl Zeiss 35/3,5 T* objektiivilla. Kodak Ektachrome E100 VS-diafilmiä oli mukana parikymmentä rullaa ja jalusta myös. Matkakaveri oli viisas mies, kuvasi jo silloin Nikonin kalustolla, lisäksi hänellä oli Leica Minilux-filmipokkari. :)
Auta armias, jos nuo maat ja mannut olisivat Suomen tai jonkun muun länsimaan omistuksessa, ei olisi koskematonta luontoa. Ikimetsät olisi hakattu, järvien rannat rakennettu täyteen kesämökkejä ja kaupan päälle vielä kosket padottu sähköntuotantoa varten. Venäjällä, jo aivan heti rajan takana on todellakin täysin koskematonta erämaaluontoa, puhumattakaan Siperian valtavista erämaa-alueista.niffe kirjoitti:Sanos muuta! Jossain on vielä iskemätöntä luontoa, jota ei ole valjastettu näyttötaloudelle.raineri kirjoitti:Hyviä kuvia, eikä kesämökit ole pilaamassa rantoja !
Tuonne Paanajärven kansallispuistoon ei muuten marssita ihan yhtä helposti kuin Suomen puolella olevaan Oulangan kansallispuistoon. Pelkkä matkaviisumi ei suinkaan riitä kansallispuiston alueelle pääsyyn. Lisäksi tarvitaan erillinen, maksullinen lupa. Venäjän rajavartioston sotilaat pitävät huolen siitä, että kaikki paperit ovat kunnossa, ennen kuin vartiopuomi aukeaa kansallispuiston alueelle.
Köyhillä paikallisilla ei ole kansallispuiston alueelle mitään asiaa. Kansallispuistossa ei paljoa mukavuuksia tai merkittyjä reittejä ole ja näiden seikkojen johdosta alueella saa olla todella rauhassa. Kansallispuiston kävijämäärät ovat minimaalisia Suomen puoleiseen Oulangan kansallispuistoon verrattuna, eli väentungoksesta ja sikailevista "vaeltajista" ei alueella tarvitse kärsiä. :)
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
-
- Viestit: 11330
- Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
- Paikkakunta: Suur-Sawo
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Olin tuohon aikaan 25 kiloa kevyempi ja fyysisesti paljon paremmassa kunnossa kuin nykyään. Jo vuosia on ollut niin, että hyvä kun jaksaa joskus käydä Mersulla lähiluontoa kuvaamassa, enintään 300 metrin etäisyydellä autosta. Leveä länsimainen elintaso on tehnyt tehtävänsä.jopisalo kirjoitti:tervehdys.
Nyt sitten vaan suunnittelemaan 20 vuotiskiertuetta ensi kesänä samoille paikoille. Kun kuvatkin on digitoituna voi niistä tulostaa/teettää mukaan otettavaksi kunnon pläjäyksen, niillä voipi saada kontaktia kyläläisiin, vähän niinkuin vanhoina kavereina.
Vastataan siihen marsalkansauva-kysymykseen sitten kun on ennen-nyt kattaus.
Tämä 19 vuoden takainen matka Vienan Karjalaan oli hyvin eksoottinen ja ikimuistoinen, mutta toisaalta monin tavoin vaativa, epämukava ja fyysisesti raskas reissu. Kyllä minun mielestäni näiden 24 valokuvan, yhdessä monien muiden myöhempien meriittieni kanssa pitäisi riittää valokuvamarsalkan sauvaan ja myös moraalisesti oikeutettuihin taitelijaeläkepäiviin.
Näistä valokuvista koostuva diaesitys Kälviän Kameraseuran kuvaillassa syksyllä 2006 teki seuran puheenjohtaja, ARPS EFIAP Kaaleppi Käyräkankeen niin suuren vaikutuksen, että hän laati välittömästi kuvaesityksen jälkeen kirjoituskoneella valokuvamarsalkan valtakirjan, jonka luovutti sitten leimattuna ja allekirjoitettuna minulle muiden seuran jäsenten ollessa täydessä hurmiotilassa!
Totta puhuen, näitä kuvia katsoessa tuntuu siltä, ettei valokuvaustaitoni ole enää juuri kehittynyt noista vuosista. Vaikka jotenkin pääsisin vielä takaisin noihin upeisiin maisemiin ja mukana olisi paras mahdollinen digitaalinen kuvauskalusto säädettävällä ISO-herkkyydellä ja lähes rajattomalla muistikorttikapasiteetilla, tuskin kykenisin tuottamaan visuaalisesti yhtään parempia valokuvia, olivatpa sitten aiheena ihmiset tai luonto. Vain kuvien tekninen laatu voisi olla hieman parempi.
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Laatusetti jatkuu. Samaa tunnelmaa voi haistella myös Suomen puolella Kuusamoa mutta kyllä pitää jo mennä tosi korpeen saakka. Yllättäviin paikkoihin sielläkin on mökkejä jo tupsahdellut. Paanajärvi on kummitellut mielessä jo viitisen vuotta, enää puuttuu se maastoauto millä lähteä matkaan. Muut paperit eivät ole niinkään ongelma ja saattaa venäjääkin haastava toveri löytyä matkaan.
Outoa, mutta tosiaan enemmin lähtisin Paanajärvelle kuin Norjaan :D
Eikun spege kävelemään päivälenkkejä ja sitä kautta kuntopohja taas nousuun.
Outoa, mutta tosiaan enemmin lähtisin Paanajärvelle kuin Norjaan :D
Eikun spege kävelemään päivälenkkejä ja sitä kautta kuntopohja taas nousuun.
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Syyskuun alussa käin Saanan huiputtamassa, niiko oon toisaalla kehunu. Ikä ja kunto huomioiden voin olla siihen saavutukseen tyytyväinen, jopa ylpeä. Mutta noita Spegen mainioita kuvia katellessa tuli miullakin mieleen, että tuolla sitä ei maha olla merkittyjä polkuja, portaita, eikä pöytiä ja penkkejä vähän väliä eväitten syöntiin, eikä laavuja, kotia tai autiotupia valmiilla polttopuilla ja tulitikuilla varustettuna... toisaalta ei taija tarvita kovin usseesti typerästi hymyillen vastaantulijoita tervehtiä?
Mutta kukin mennee ja kuvailee omien kykyjensä ja halujensa mukasissa paikoissa ja olosuhteissa. Haastetta voip ja pittää ottaa, vaan kuitenkin tolkun kanssa ja omat rajansa tunnustaen. Suomen Lapissakaan ei ihan varttitunnissa tuu ees taksi, saati ambulanssi joka paikkaan, jos ei ite pääse etteenpäin.
- arvelee JL Anttola
Mutta kukin mennee ja kuvailee omien kykyjensä ja halujensa mukasissa paikoissa ja olosuhteissa. Haastetta voip ja pittää ottaa, vaan kuitenkin tolkun kanssa ja omat rajansa tunnustaen. Suomen Lapissakaan ei ihan varttitunnissa tuu ees taksi, saati ambulanssi joka paikkaan, jos ei ite pääse etteenpäin.
- arvelee JL Anttola
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Paanajärven puistossa on nykyään kiintiöt vierailuille. Ja nehän on melkein jatkuvasti täynnä. Selvittelin tätä kesällä. Homma lähtee ilmoittautumisen kautta.
-
- Viestit: 11330
- Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
- Paikkakunta: Suur-Sawo
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Norjassa käyvät kaikki, mutta Venäjän erämaa-alueilla vain harvat ja valitut. Tuota en kyllä tiennyt, että Venäjän viranomaiset rajoittavat nykyään Paanajärven kansallispuistoon pääsyä. Toisaalta hyvä niin, kansallispuiston upea luonto pysyy näin mahdollisimman koskemattomana ja puhtaana kaikista ihmisten jäljistä.Maffer kirjoitti:Paanajärvi on kummitellut mielessä jo viitisen vuotta, enää puuttuu se maastoauto millä lähteä matkaan. Muut paperit eivät ole niinkään ongelma ja saattaa venäjääkin haastava toveri löytyä matkaan.
Outoa, mutta tosiaan enemmin lähtisin Paanajärvelle kuin Norjaan :D
Kuten toveri Anttola tuossa kirjoitti, kannattaa tosiaan ottaa huomioon se, jos Venäjän korvessa sattuu joku tapaturma, eksyy tai joutuu muuten hätään, apua ei ole todennäköisesti kovin helposti saatavilla. En tiedä, toimiiko tuolla edelleenkään edes matkapuhelimet tukiasemien puutteen takia.
Kannattaa siis olla varovainen ja välttää kaikkia turhia riskejä, jos tuonne menee. Se pitää ottaa huomioon myös, että kansallispuiston länsiosa kuuluu Suomen vastaiseen rajavyöhykkeeseen. Sinne ei kannata mennä hortoilemaan, muuten voi joutua suuriin ongelmiin venäläisten rajavartijoiden kanssa.
Itse en olisi tuonne uskaltanut lähteä ilman erittäin kokenutta kuvauskaveria, joka on liikkunut paljon Venäjällä ja tuntee maan tavat poliisien ja sotilaiden kanssa toimeentulemisesta lähtien. Itse pääsimme kaikkiin paikkoihin vanhalla takavetoisella Volvon henkilöautolla, vaikka paikka paikoin alueen hiekkatiet olivat varsin haastavia kokeneellekin automiehelle. :)
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *
-
- Viestit: 13002
- Liittynyt: Joulu 06, 2004 6 : 41
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
On se kyllä hieno ajatella, että tälläisiä pohjoisia lähes koskemattomia erämaa-alueita on vielä olemassa. Toisaalta kyllä lapissakin Ruotsin, Suomen ja Norjan alueella on sellaisia erämaita joissa ei tarvitse paljon muista ihmisistä häiriintyä. Vielä on mahdollista kiertää ne suosituimmat retkeilymaastot.
Jokatapauksessa minullekin heräsi aika kova halua käydä vielä patikoimassa Paanajärven kansallispuiston alueella. Olisihan se ainutkertainen reissu kuitenkin.
Kiitoksia näistä valokuvista. Niistä on helppo aistia sitä fiilistä mitä siellä on ollut, ja varmaan on vieläkin jäljellä - kiitos Venäjän tiukan politiikan kävijöiden rajoittamisen suhteen. On helppo kuvitella, että tulevaisuudessa tälläinen rajoittaminen saattaisi levitä myös pohjoismaiden puolelle, ainakin joillekin herkille alueille. En pitäisi pahana päätöksenä ollenkaan.

'Why should I feel lonely ? is not our planet in the Milky way?'
-
- Viestit: 11330
- Liittynyt: Loka 07, 2003 9 : 18
- Paikkakunta: Suur-Sawo
Re: Vienan Karjala 2000 (12+12 valokuvaa!)
Eipä kestä kiittää! On hienoa nähdä, että nämä legendaariset valokuvani ovat maistuneet ja tuoneet ilmeisesti paljon iloa ja valoa syksyn pimeydessä elävien DC.netin kansalaisten elämään, jossa vain Rajala Pro Shopin myymälän mainosvalot lohduttavat hieman, kun usko on vahva, että vaihtamalla paranee.aikaarska kirjoitti:Kiitoksia näistä valokuvista.
Tosiasia on se, että nämä kuvat ovat visuaalisesti parhaimpia, mitä pystyn kansalle tarjoamaan. Vaikka aikaa näiden kuvien ottamisesta on tosiaan jo yli 19 vuotta, kuvaustaitoni saavutti huippunsa näköjään jo tuolloin 19-vuotiaana nuorena valokuvaupseerina Venäjän korvessa. Sen jälkeen on voinut tulla jopa taiteellista taantumaa ja henkistä väsymystä vuosia kestäneen kamalan, Rahalan rahanhimoisten myyntimiesten ruokkiman kalustonvaihtorumban myötä.
Teknisestikin näiden kuvien laatu yllätti minutkin, kun en ollut itsekään katsellut näitä tai mitään muitakaan filmikuviani vuosiin. Diakuvien digitointi onnistui erinomaisesti, vaikka käytössäni on vain keskinkertainen filmiskanneri. Herää kysymys, onko filmikuvaus sittenkään vielä kuollut vai jäänyt vain aliarvostettuna kaiken digicamerahypetyksen alle.
Kehoitan kansaa mitä vakavimmin nauttimaan nyt näistä 24 valokuvasta, sillä uusia laatuvalokuvia ei välttämättä ole ihan heti luvassa. Tosin suunnitelmissa on digitoida tulevaisuudessa vuosina 2002 ja 2003 Ruotsin lappiin, Sarekin kansallispuistoon ja Kebnekaiselle suuntautuneiden kuvaus- ja vaellusmatkojeni diat ja negatiivit. Tämä projekti on kuitenkin vasta suunnitteluvaiheessa.
Jos jollakin DC.netin kansalaisella on näistä Vienan Karjalan kuvistani jotakin negatiivista sanottavaa, sanokoot sen nyt tai vaietkoot iankaikkisesti! :)
* Suur-Sawon valtakunnan ja DC.net kansan valokuvamarsalkka *