Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Mulla on nyt ollu jo jonkin aikaa ylitsepääsemätön ongelma...

Se esiintyy nykyään kokoajan, vie multa kaiken vapaa-ajan sekä repii muutenkin hermoja kun ei vain jaksaisi enää...

Ongelma on "loppumaton kuvankäsittely"

Eli kun otan kuvia, käsittelen ne ja ne ovat sitten mielestäni ok. Sitten parin päivän, viikon päästä avaan jonkin kuvan uudelleen ja kokeilen jotain ja saankin kuvan samantien paljon paremmaksi. Sitten ei auta kun pitää käsitellä taas koko helkkarin läjä kuvia uudelleen vaikka muutama päivä sitten olin ollut niihin ihan tyytyväinen.

Tätä on nyt jatkunut jonkinaikaa ja nyt haluankin kysyä kaikilta, että mistä te tiedätte että kuvan on nyt täysin valmis? Mä en vaan kertakaikkiaan saa koskaan kuvaa omasta mielestäni valmiiksi. Miksi ei ole jotain mittaria jossain joka kertoisi, että nyt tästä kuvasta et enää parempaa saa vaan se on siinä, that's it...

Äskenkin piti taas käsitellä 382 kuvaa uusiksi kun keksinkin uuden jutun ja kuvista tuli taas parempia... Vai onko tämä vain sitä, että pikkuhiljaa kehittyy tuossa käsittelyssä ja keksii uusia jippoja. Ärsyttää vaan kun sitten pitää kaikki vanhatkin kuvat käsitellä taas uudelleen... :-(

Kyllä tää syö miestä...

En osaa samaistua, valitan :(

Tuttu tunne, joka ilmenee helpoiten kuvissa joissa on ollut hankalat kuvausolosuhteet. Henkilökuvissa hyvän ihonsävyn tuottaminen on joskus suuren työn takana.

Vai onko tämä vain sitä, että pikkuhiljaa kehittyy tuossa käsittelyssä ja keksii uusia jippoja.

Se on juurikin tuota. Itse käsittelen kuvat ja se on siinä.
Vaikka kehittyisin jälkituotannossa, niin silti jätän vanhat kuvat sellaiseksi mitä ovat.
Jos satun tarvitsemaan niitä johonkin, niin silloin käsittelen tarvittavat kuvat uudestaan.

Rajaan kuvankäsittelyn tarpeen mukaan. Eli jos kuvalle ei ole käyttöä, niin vain peruskäsittely. Hyvät uudet käsittelytavat talteen Lightroomiin/Photoshoppiin ja sieltä sitten kuviin, jos tarve tulee.

"Huvitteluna" sitten tietysti tulee nyprättyä kuvaa, mutta miksi ihmeessä sama pitäisi kopioida 382:een kuvaan, jos niitä ei kukaan muu näe. (Ja miksi jollekin pitäisi näyttää 382 kuvaa ""samasta läjästä").

Kuva on silloin valmis, kun se on "asiakkaalla" tai jossain esillä.

Itsellä samaa ongelmaa esiintyy lähinnä kuvausharrastukseni alkupuolella otettujen kuvien kanssa. Vaikka kuvasin heti järkkärin ostettuani raakaa, eivät käsittelytaitoni olleet kovinkaan kummoiset, minkä vuoksi kuvat näyttävätkin varsin flateilta. Kuvia tekisi mieli käsitellä uudelleen - mutta toistaiseksi olen jättänyt sen vain muutamiin, arvokkaisiin kuviin. Vastikään otettuihin kuviin pettyminen on harvinaista, ja ongelmat ovat hyvin pieniä.

Vanhoja kuvia katsoessa huomaa oman kehityksen niin kuvauksen kuin käsittelyn saralla - ja se on ainakin oman, joskin lyhyen kuvausurani aikana ollut palkitsevaa. Oma workflow kehittyy kokemuksen kautta, ja vähitellen kuvat paranevat ja siihen kuluu myös vähemmän aikaa. Itse olen kokenut hyödylliseksi kuvien kriittisen katsomisen exportin jälkeen, jonka yhteydessä useasta kuvasta paljastuu jotain parannettavaa, oli se sitten esimerkiksi highlightien laskemista tai kontrastin lisäämistä. Käsitellessä omille kuville tulee sokeaksi, joten sen jälkeinen kriittinen katselu ja hienosäätö tulevat taatusti parantamaan kuviasi.

Vaikka olen monessa asiassa perfektionisti, niin kuvankäsittelyssä en jaksa nysvätä noiden kanssa. Sitten kun ne on tehty, ne on tehty.

Eri asia sitten, jos pitäisi jotain näyttelykuvia tehdä.

Muutenkin olen pyrkinyt koko ajan "vähemmän on enemmän"-tyyppiseen kuvien hilloamiseen. Tulin juuri puolentoista viikon vironreissulta n. 600 kuvan kanssa. Editin jälkeen jäi n. 50, joista voisi huoletta vielä puolet heittää roskiin. Vaikka joku auringonlasku olisi kuinka upea, niin eipä niihin juuri tule palattua. Perhekuvat on sitten toinen juttu.

Lähinnä itse pyrin kehittymään sekä kuvaajana ja kuvankäsittelijänä niin, että koitan saada uusista parempia kuin vanhoista. Vanhoihin en enää palaa.

Mulla workflow menee kutakuinkin seuraavalla lailla:

1. Otan kuvat kentällä. Nyrkkisääntönä enemmän on parempi tai jos tulee heti laatukamaa ulos, niin tyydyn vähempään kuvamäärään. Riippuu vähän kaikesta.

2. Suodatan hyvät otokset:

Otan hyvien kuvien tiedostonimet talteen ja käsittelen kuvat yksi kerrallaan ajan kanssa (riippuu, kuinka kiire)

3. Kuvien jälkityöstö/käsittely

4. Tauko käsittelyssä:

Kun kuvankäsittely on tehty, jätän kuvan lojumaan päiväksi tai pariksi koneelle. Tämän jälkeen vilkaisen sitten kuvaa uudelleen: joskus löytyy selkeästi parannettavaa, vaikka olisi ensimmäisellä kerralla mielestään niin täydellisen käsittelyn tehnyt. Usein syynä on liian intensiivinen käsittely ensimmäisellä kierroksella, mille ominaista on, ettei kuvaa osaa katsoa kokonaisvaltaisesti, vaan keskittyy liiaksi johonkin yksityiskohtaan ja sokaistuu kokonaisuudelle.

Joskus harvoin tulee tilanteita, jolloin en saa kuvastani haluamani laista edes toisen käsittelykierroksen jälkeen. Tällöin toistan kuvankäsittelyn tai hylkään kuvan.

Lienee turhaa sanoa, että runsas kokemus kuvankäsittelystä sekä valokuvauksesta auttaa tuottamaan onnistuneista otoksista nopeammin sekä hyvälaatuisia että halutunlaisia kuvia tunnelmineen.

Tätä on nyt jatkunut jonkinaikaa ja nyt haluankin kysyä kaikilta, että mistä te tiedätte että kuvan on nyt täysin valmis

Siitä, että useankin katselukerran jälkeen voi olla aina tyytyväinen kuvaansa. Ymmärtää, että "tämän kuvan fiilis on juuri sellainen, kun sen mielessäni näen". Pitää kuunnella sisintään ja pyrkiä toimimaan kuvankäsittelyssä sisäisen äänensä johdattelemana. Silloin, kun kuva vastaa omaa mielenmaisemaa, niin mielestäni kuva on valmis. Erikseen on sitten asiakaslähtöiset kuvaukset, jossa asiakkaan sana painaa.

Kuvaajan pitää löytää oma tyylinsä käsittelyyn. Hyvästäkin otoksesta voi saada hyvin erityyppistä fiilistä ulos. Jos asiakas ei sido ja oma tyyli on vielä hakusessa tai haluaa kokeilla uutta, niin kukapa siinä on kuvaajaa estämään.

Kuvankäsittelyn lisäksi on myös tärkeää hoitaa homma kentällä kuntoon, minkä pitäisi olla selvää kaikille kuvausta harrastaville/ammatikseen tekeville. Kuvankäsittelyllä voi joitakin virheitä kompensoida ja korjata, mutta kyseessä voi olla erittäin raskas ja työläs - joskus jopa mahdoton - prosessi. Esimerkiksi erästä kahden valotuksen sarjaa piti allekirjoittaneen korjata noin 400 layerin voimin, koska kamera oli liikkunut n. 0,5 cm pystysuunnassa valotuksien välillä. Siinä vaiheessa vaan ajatteli, että lähtee kohta uudelleen ottamaan kentälle 50km päähän ne kuvat...kaksi uuvuttavaa päivää tuli fotarin ääressä vietettyä.

Kuvasarjat

Joskus harvakseltaan tullut usean sadan kuvan ryppäitä eteen. Näissä teen monesti jonkin seuraavista:

a) Lomakuvat. Filtteröin valtaosan kuvista pois, otan muutamia sieltä täältä käsittelyyn. Joskus myöhemmin saatan palata näihin kuvasarjoihin, mikäli tarvetta tulee.
b)Kuvatilaus. Mikäli kuvat on otettu jollekin taholle ja jossakin ihmisiä sisältävässä tilaisuudessa, joustan kuvakriteereissäni ja valitsen kuvat niin, että moni tilanne tulisi katettua. Tämän jälkeen, riippuen aikataulusta ja omista menoista, käsittelen kuvat niin, ettei työstö aiheuta annetussa ajassa minulle kohtuutonta vaivaa. Jos kuvilla ei ole kiire, oikoluen kuvat läpi ja tarvittaessa käsittelen yksittäisiä otoksia lisää ennen asiakkaalle antoa. Kiireessä toimitaan toisin.

Olen yksinkertaistanut workflown seuraavanlaiseksi:

1) Ota kuva
2) Jos lopputulos ei miellytä -> delete

olli R kirjoitti:Rajaan kuvankäsittelyn tarpeen mukaan. Eli jos kuvalle ei ole käyttöä, niin vain peruskäsittely....

Voi kun mullekin menisi tämä ajatus, joka on erinomainen...., mutta kun säätelen vain uudestaan ja uudestaan itseäni varten,.. ;(

"Loputtomalla kuvankäsittelyllä" palatte loppuun jossain vaiheessa ja alussa hyvältä tuntunut harrastus vaihtuu vähemmän stressaavaan. Kuvaan ammatikseni mutta myös harrastuksena. Harrastekuvat kaadan kuvaustuokion/-päivän päätteeksi ulkoiselle kovalevylle. Jos olen kuvannut vaikka 800 kuvaa päivän aikana, käsittelen niistä ehkä 5-10 kpl ja siirrän "hyvien kuvien kansioon". Lopuille en tee mitään ellen tarvitse niistä kuvaa tiettyyn tarkoitukseen.
Tällä tavalla mielekkyys ja mielenterveys on säilynyt eikä harrastus aiheuta stressiä.
Käsittelen kuvan kerralla sellaiseksi, että se miellyttää silmää. Tämän jälkeen en jaksa pohtia, saisiko siitä paremman.

Perfektionismi on kuluttavaa. Kannattaa tosiaan höllentää kriteereitä ja oppia näkemään että kuva on nyt valmis. Tai riittävän hyvä tarkoitustaan varten. Muuten olet tilanteessa, että et pysty pian kuvaamaan enään mitään uutta kun pyörittelet tuhannetta kertaa sitä ensimmäistä kuvaaa uudestaan.

Opitut uudet niksit jälkikäsittelyyn kannattaa hyödyntää tulevia ruutuja varten. Ne ovat kuvinakin todennäköisesti parempia kuin ne ensimmäiset räppäisyt.

Hienoja ajatuksia tullut roppakaupalla, kiitos!

Itse kuvaan omaksi ilokseni ja opin siinä samalla joten mitään asiakastyöhommaa ei ole. Sehän olisikin helppo kun luovuttaa kuvat asiakkaalle niin se on siinä mutta kun itse tässä pyörittää kuviaan niin harmittaa kun vaikka vuodentakaiset otokset on karmeata kuraa ja tekee mieli käsitellä ne paremmiksi...

Mulla on oikeesti ongelma siinä, että mä en osaa ja raaski rankata kuvia kunnolla vaan käsittelen liian monta otosta ja se vie aikaa ihan tuskassa. Tietenkin kun oon ollu jossain tapahtumassa niin koetan käsitellä kaikki jotta kuvia muut odottavat saavat kuvia omista koiristaan ja nyt juuri viimeksi käsittelin koirajuoksukuvat kahdesti kun eka ei ollu minusta riittävän hyvä.

Noh, mä koetan ottaa näistä neuvoista opikseni, kiitos!

Kuvien käsittelyyn taitaa päteä joitain samoja lainalaisuuksia kuin esimerkiksi äänen käsittelyyn. Ainakin silmien(korvien) väsyminen. Äänen käsittelyssä ja miksei myös kuvien käsittelyssä kahvikuppi on välillä paikallaan. Ja tietynlainen clearing eli katsele välillä sellaisia kuvia, jotka ovat sinusta hyviä tai minkälaiseen lopputulokseen haluat päästä. Tavallaan kalibroit omat silmäsi uudestaan.

Itselläni ainakin kuvankäsittelytaitojen kehittyminen saa aikaan tarvetta palata joihinkin kuviin. Hyvin harvoin sitä kuitenkaan teen. Loputon suo. Suurin vaikeus on siinä, että kun oppii jonkin uuden niksin, niin käyttää sitä liikaa enkä näe sitä jo edellä mainittua kokonaisuutta.

Kuvani ovat kuitenkin pääsääntöisesti ns. Kotikuvia ja tuohon rankaan raakaamiseen olen väkisin opetellut. Jälkikäteen olen poistanut enemmän kuvia kuin käsitellyt vanhoista arkistoista.

Perfektionismi ja täydellisyyteen pyrkiminen on kuluttavaa. Erityisen kuluttavaa se on ihmiselle, joka haluaa kuvastaan enemmän irti, mutta kuvankäsittelykokemusta ei ole tarpeeksi. Mitä enemmän kuvankäsittely on rutinoitunut, sen vaivattomammin, stressivapaammin ja nopeammin pääsee haluamaansa lopputulokseen ilman ylimääräistä tuskanhikeä ja kiroilua.

Täydellisyyteen pyrkimisellä on myös toinen puoli: jos on omasta mielestään saanut mahdollisimman täydellisen teoksen tuotettua käsittelyn lopputuloksena, on onnistumisen fiilis usein palkitsevaa.

Yleisesti sanottuna valokuvauksen pitää olla rentoa ja hauskaa puuhaa. Liiallisella nysväämisellä tietokoneen ääressä voi noin muuten mukavan harrastuksen pilata helposti.

Hyvää keskustelua. Itse taas suoritan toimenpiteet seuraavasti.

1) otan kuvia.
2) poistan suoraan kamerasta tärähtäneet ja muut huonot kuvat.
3) siirrän kuvat koneelle ja poistan huonoja kuvia välistä.
4) katson omia tuotoksia ja valkkaan n. 10% kuvista joita käsittelen hiukan.
5) käsitellyistä kuvista taas 10% menee tarkempaa käsittelyyn ja käsitellyn kuva kansioin vuosiluvuttain "muokattu" kansioon ja "PSD" kansioon.
6) jos haluan vielä muokata käsiteltyä kuvaa otan PSD tiedoston esille ja jatkan kuvan muokkaamista, joten ei tarvitse aloittaa alusta.

Kaiken kaikkiaan koko kuva määrästä käsittelen sen 11%. Samasta tilanteesta tai samankaltaisesta tilanteesta käsittelen vain parhaimman kuvan. Kuvausprojektit on sitten asia erikseen, koska lähtökohtaisesti ideana on käsitellä kuvia jälkeenpäin.

Itse olen ottanut sellaisen asenteen kuvien käsittelyn suhteen, että kuva, joka on taideteos , ei ole koskaan valmis.

Sellainen huomio, että mitä valmiimpi kuva on suoraan kamerasta, eli mitä vähemmän jälkikäsittelyä se tarvitsee, sitä parempi kuva usein on.

Hel_NiS kirjoitti:Sellainen huomio, että mitä valmiimpi kuva on suoraan kamerasta, eli mitä vähemmän jälkikäsittelyä se tarvitsee, sitä parempi kuva usein on.

Tuo on minusta valokuvaajan asenne.

On kaksi eri harrastusta, niitä ei voi panna paremmuusjärjestykseen. Toiset harrastavat valokuvausta, toiset kuvankäsittelyä. Kuvankäsittelyn harrastajat ottavat kuvia, joilla voi harjoittaa sitä varsinaista harrastusta, kuvankäsittelyä. Valokuvaajat tekevät kuvan (pääosin) kameralla, ja minimoivat sen kuvankäsittelyn.

Sitten on tietysti niitä, jotka harrastavat molempia, ehkä eri aikoina.

Väliäkö sillä, mitä harrastaa. Pääasia, että on hauskaa. Jos kuvankäsittelystä tuntee hiukkaakaan tuskaa, niin sen voi unohtaa. Opettelee vain valokuvaamaan.