Digicamera.net - Valokuvausfoorumi

Jouh.
Onkos foorumilla ketään joka harrastaa astronomia kuvausta digijärkkärillä. Kerro minkälaisilla laitteilla?

On.
Varusteina on digijärkkäri ja objektiivi. Käytän noin viittä objektiivia kulloisenkin mielijohteen mukaan. Käytössäni on myös kaukoputki, mutta en ole sitä vielä tarvinnut valokuvauksen välineenä, korkeintaan tähtien tunnistukseen.

Piti vielä sanomani, että käytän joskus jopa jalustaa tähtien kuvaamisessa.

Kameroita myös modataan paremmin tähtikuvaukseen sopivaksi, ja löytyyhän canonilta sellainen modattu kymmpisarjalainen valmiinakin.

Kuulin pukilta kaukoputkesta ja tarkoitus olisi kokeilla Canonin digijärkkärin kiinnitystä kaukoputkeen.

reput kirjoitti:Kuulin pukilta kaukoputkesta ja tarkoitus olisi kokeilla Canonin digijärkkärin kiinnitystä kaukoputkeen.

Tuolla jotain jorinoita aiheesta (digiscoping)

http://www.digicamera.net/keskus/viewtopic.php?t=26098

NASA:n mukaan tää perjantai olis ollu otollinen meteoriitti kuvaukselle. Ei en pääse pilven läpi ellei oo tosi iso möykky.


...köh..siis meteori..... ;D

-kake- kirjoitti: Tuolla jotain jorinoita aiheesta (digiscoping)

http://www.digicamera.net/keskus/viewtopic.php?t=26098

Juu lueskelin nuo läpi. Haeskelin kuitenkin kokemusta planeettojen ja miksei tähtienkin kuvauksesta, digijärkkäri yhdistettynä refraktoriin eli linssiteleskooppiin.

Tähti (pl lähin) on kameralla aina piste riippumatta siitä, millaisen kaukoputken tai objektiivin läpi kuvataan. Kaikki poikkeamat pisteestä johtuvat huonosta laitteistosta. Mitä pidempi kaukoputki, sitä tarkempi seurannan pitää olla, ettei seurantavirhe tee tähdestä viivaa.

Planeetat ovat vähän eri asia. Saturnuksen renkaat saa aika nätisti näkyviin, samaten juppiterin raidat.

Tähtisumut ovat ehkä mielenkiintoisin kuvattava. Silloin on parempi satsata hyvään seurantaan ja objektiiviin. Kaukoputki ei ole välttämätön.

adapteri kirjoitti:
Planeetat ovat vähän eri asia. Saturnuksen renkaat saa aika nätisti näkyviin, samaten juppiterin raidat.

Tähtisumut ovat ehkä mielenkiintoisin kuvattava. Silloin on parempi satsata hyvään seurantaan ja objektiiviin. Kaukoputki ei ole välttämätön.

Kerrotko vähän tarkemmin siitä teknisestä puolesta, miten kuvaat planeettoja / tähtisumuja ilman kaukoputkea? Millaisia objektiiveja ja miten olet järjestänyt seurannan? Aihe on kiinnostanut kovasti ennenkin, mutta ei ole tullut tehtyä.

Käytän kaukoputken moottoroitua jalustaa. Kaukoputkellani kuva-ala on kovin pieni. Valovoimakaan ei ole mitenkään hurja. 100mm, 150mm tai 300mm valovoimainen objektiivi tuottaa hyvän kuvan. Jos kaukoputki on esim merkinnältään 300/65, sen polttoväli on 300mm. Valovoima niissä on harvoin parempi kuin 4. Jos taas polttoväli on luokkaa 700 tai 1000, kuvakulma on liian pieni ja seurannan tarkkuusvaatimus kasvaa oleellisesti.

Huonon valovoiman voisi kompensoida pidemmällä valotusajalla, mutta seurantalaitteet eivät ole absoluuttisen tarkkoja. Pitkillä ajoilla tarvittaisiin tuhannen euron paikkeilla oleva seurantalaite. Sitä voi tietysti korvata stackingilla, mutta silloin kameran kohina ja heikoimmat tähdet sekottuvat kuitenkin.

Minun kaukoputkessani on päällä panta, jossa on kameralle kiinnitys. Kamera sojottaa suunnilleen samaan paikkaan kuin kaukoputki. Voin katsoa kaukoputkesta, että kohde on näkökentässä ja painaa laakasinta. Vaikka kameran etsin on kuvauksen ajan pimeä, kaukoputki ei ole.

Jupiter ja Saturnus vaativat pitkää polttoväliä. 300millisellä kaukoputkella niitä ei saa oikein kuvaan, jos ei käytä okulaaria. Silloin taas kyseessä on digiskoping, jota minä en enää harrasta. Minä tein itse kamerankannattimen, jolla kamera pysyi okulaarin lähellä. Kuvaushan tapahtuu pimeässä, joten pieni rako okulaarin ja kameran välissä ei haittaa yhtään mitään.

Täältä löytyy aiheesta hyvinkin paljon tietoutta:

http://www.astronetti.fi/

Lidlissä oli tuollainen Bresser R-102 (102/1000) linssikaukoputki myynnissä ja yhdeltä saksalaiselta sivulta löysin siihen sopivat moottorit ja liittimet Canoniin (Ilmeisesti okulaariin?). Saas nähdä miten käy tuon seurannan kanssa, nämä kun eivät maksaneet tuhatta euroa.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt kokeneiden puheita, niin pitäisi ottaa useita otoksia lyhyellä ajalla (alivalottuneita ??) ja tietoneella yhdistää ne. Näin vältyttäisiin pitkän valotuksen epäterävyyksiltä.

reput kirjoitti:Lidlissä oli tuollainen Bresser R-102 (102/1000) linssikaukoputki myynnissä ja yhdeltä saksalaiselta sivulta löysin siihen sopivat moottorit ja liittimet Canoniin (Ilmeisesti okulaariin?). Saas nähdä miten käy tuon seurannan kanssa, nämä kun eivät maksaneet tuhatta euroa.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt kokeneiden puheita, niin pitäisi ottaa useita otoksia lyhyellä ajalla (alivalottuneita ??) ja tietoneella yhdistää ne. Näin vältyttäisiin pitkän valotuksen epäterävyyksiltä.

Se "useita otoksia"-menetelmä on juuri tuo stacking minkä mainitsin. Siihen on paljon hyviä softia. Hakusanoina "astro photo stacking".

Tuo Lidlin Bresser vastaa 1000millistä objektiivia, valovoima 10. Kun sen kanssa käyttää okulaaria ja sen perässä kameraa, valoa hukkuu siinä välissäkin vähän. Valoa tulee kennolle siis tosi vähän. Se taas pitää kompensoida pidemmällä valotusajalla ja suuremmalla herkkyydellä. Minuutin valotusajat alkavat olla aika pitkiä tuollaisella jalustalla ja seurannalla. Jalusta on sen verran hutera, että se tärisee helposti. Veikkaan, että kymmeniä minuutteja kohde ei pysy näkökentässä. Yksi tärkeimmistä asioista on opetella suuntaamaan systeemi oikein.

Kuun kuvaamiseen tuo on kätevä, kun valotusaikana voi käyttää 1/250s.

Yleisimmin voisin suositella Ursan julkaisuihin tutustumista, mikäli aihe kiinnostaa enemmän. Tähdet ja Avaruus -lehdessä on usein artikkeleita tähtivalokuvaukseen liittyen ja Ursa on julkaissut paljon tähtivalokuvaukseen liittyviä kirjoja. Aiheesta löytyy tietoa sekä filmi- että digiajalta. Objektiivit + seurantajutut eivät tietysti ole muuttuneet mihinkään, joten vanhatkin kirjat ovat monilta osin käyttökelpoisia edelleen.

Itse kuvailen tähtitaivasta laajakulmilla kuten 200mm (niin, se on laajakulma ;)) ja jonkun verran isommilla putkilla, joita pääsee aina välillä käyttämään. Celestronin C14:lla (jonka valokuvaajat ymmärtävät paremmin 3900mm f/11:na) on tullut harjoiteltua jonkun verran. Astronetistä http://www.avaruus.fi/foorumi/ löytyy paljon tähtikuvaajia ja hyviä vinkkejä.

Viime vuoden omat aikaansaannokset löytyy http://www.ursa.fi/~lkangas/2007.html

Pinoaminen eli stacking on erittäin käyttökelpoinen tekniikka kaikessa tähtikuvauksessa. Planeettakuvauksessa voi tuhannen kuvan videosta valita vaikka 200 kuvaa joissa ilmakehä on ollut rauhallinen ja sitten laskea niistä keskiarvon. Tähtitaivaan kuvissa taas pitkän valotuksen voi korvata ottamalla useamman lyhyen valotuksen (esim. 30s tai 60s) ja laskemalla ne sitten yhteen.

adapterin väite himmeiden tähtien sekoittumisesta kohinaan on väärä. Pinoamalla nimittäin saadaan nimenomaan nostettua niitä himmeämpiä kohteita ulos sieltä kohinasta, koska kohina on satunnaista mutta kohteista tullut valo ei.

Useamman lyhyen valotuksen summassa kohteesta tullut signaali kasvaa suoraan verrannollisesti kuvien määrään, mutta kohina verrannollisesti niiden neliöjuureen. Mitä enemmän kuvia pinotaan, sitä parempi signaali/kohina-suhde siis on.

Tietyin varauksin pinoamalla voidaan jopa kompensoida seurannan puute ottamalla sellaisia osavalotuksia, etteivät tähdet vielä ehdi piirtää viiruja. Tällöin pitää kuitenkin kompensoida laajakulmaobjektiivin vääristymät, mikä ei ole helppoa.

Jos tähtikuvaus kiinnostaa, kannattaa aloittaa kuvaamalla viirutähtikuvia tai teleobjektiivilla vaikka kuuta ja harjoitella pinoamista. Seuraavaksi voi vaikka ostaa alle parillasadalla seurantajalustan.

reput kirjoitti:Lidlissä oli tuollainen Bresser R-102 (102/1000) linssikaukoputki myynnissä ja yhdeltä saksalaiselta sivulta löysin siihen sopivat moottorit ja liittimet Canoniin (Ilmeisesti okulaariin?). Saas nähdä miten käy tuon seurannan kanssa, nämä kun eivät maksaneet tuhatta euroa.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt kokeneiden puheita, niin pitäisi ottaa useita otoksia lyhyellä ajalla (alivalottuneita ??) ja tietoneella yhdistää ne. Näin vältyttäisiin pitkän valotuksen epäterävyyksiltä.

Tuo vaikuttaa aika hyvältä aloittelukaukoputkelta ainakin hintansa puolesta. Kamera liitetään suoraan putken perään ilman okulaareja tai kameran objektiiveja. Kaukoputki toimii siis itsessään kameran objektiivina. Noin pitkäpolttovälisen putken läpi kuvaaminen kuitenkin rajoittuu lähinnä kuuhun, ellet hanki parempaa seurantajalustaa.

Kannattaa kuitenkin kokeilla millaisia seurantakuvia onnistut saamaan pelkällä kameraoptiikalla, jos saat kameran jotenkin joko suoraan tuohon jalustaan tai vaikka remmeillä kiinni kaukoputken reppuselkään.

vostok kirjoitti: adapterin väite himmeiden tähtien sekoittumisesta kohinaan on väärä. Pinoamalla nimittäin saadaan nimenomaan nostettua niitä himmeämpiä kohteita ulos sieltä kohinasta, koska kohina on satunnaista mutta kohteista tullut valo ei.

Useamman lyhyen valotuksen summassa kohteesta tullut signaali kasvaa suoraan verrannollisesti kuvien määrään, mutta kohina verrannollisesti niiden neliöjuureen. Mitä enemmän kuvia pinotaan, sitä parempi signaali/kohina-suhde siis on.

Taisin sanoa taas tapani mukaan epäselvästi. En tarkoittanut satunnaista kohinaa vaan suunnilleen "stuck pixels". Minulla kaikissa kolmessa rungossa on kahdenlaista ei-satunnaista "kohinaa". Ensin on tietysti ne pikselit, jotka pitkillä valotusajoilla aina tulevat kirkkaiksi. Ne on helppo mapata pois. Toinen on ne pikselit, joista ilmeisesti myöhemmin tulee kirkkaita jumittuneita pikseleitä. Kun otan esim 15 sekunnin valotuksella kuvan siten, ettei kennolle pääse ollenkaan valoa, tietyt pikselit ovat aina aavistuksen vähemmän mustia kuin muut. Ne erottuvat pitkillä valotusajoilla, vaikka ei kirkkaina, mutta taustasta poikkeavina. Stackingissa ne näkyvät sitten kirkkaina. Mitä lämpimämpi kenno on, sitä enemmän noita näkyy. Minun kamerani nyt alkavat olla jo vanhoja, joten ilmeisesti tuo ilmiö tulee pahemmin esille.

En tarkoittanut sitä, etteikö pinoamisesta olisi hyötyä. Tarkoitin jotain siihen suuntaan, että se on keino muiden joukossa. Tähtikuvauksessa osa keinoista tulee kalliiksi, osa vaatii "vain" työtä. Ei ole oikotietä hyviin tähtikuviin, jos tähtien katselusta ei mitään tiedä. Olipa valokuvauksessa kohde mikä tahansa, tie hyviin kuviin tulee kohteen "kunnioittamisesta". Jos ihailee tähtiä muutenkin, tietää tähtitaivaan kauneuden ja opettelee kuvaamaan siten, että sen saa esille. Samahan se on vaikka koirien kuvaamisessa. Sellainen, joka ei pidä koirista, ei ikinä saa koirien luonnetta esiin kuvissa tarkoituksella, korkeintaan vahingossa. Lintubongari saa paljon enemmän esiin lintukuvissa kuin minun kaltaiseni, joka tuskin erottaa haikaran kapustarinnasta.

adapteri kirjoitti: Taisin sanoa taas tapani mukaan epäselvästi. En tarkoittanut satunnaista kohinaa vaan suunnilleen "stuck pixels". Minulla kaikissa kolmessa rungossa on kahdenlaista ei-satunnaista "kohinaa". Ensin on tietysti ne pikselit, jotka pitkillä valotusajoilla aina tulevat kirkkaiksi. Ne on helppo mapata pois. Toinen on ne pikselit, joista ilmeisesti myöhemmin tulee kirkkaita jumittuneita pikseleitä. Kun otan esim 15 sekunnin valotuksella kuvan siten, ettei kennolle pääse ollenkaan valoa, tietyt pikselit ovat aina aavistuksen vähemmän mustia kuin muut. Ne erottuvat pitkillä valotusajoilla, vaikka ei kirkkaina, mutta taustasta poikkeavina. Stackingissa ne näkyvät sitten kirkkaina. Mitä lämpimämpi kenno on, sitä enemmän noita näkyy. Minun kamerani nyt alkavat olla jo vanhoja, joten ilmeisesti tuo ilmiö tulee pahemmin esille.

Tällaiset ilmiöt ovat tuttuja jokaiselle tähtikuvaajalle, vaikka olisi uusikin kamera. Näihin ongelmiin on onneksi hyvä vastaisku: Kuvat kalibroidaan, niinkuin kaikki tieteellinen data pitääkin.

Kuumista pikseleistä pääsee eroon vähentämällä jokaisesta kuvasta dark framen eli samalla valotusajalla linssinsuojus päällä otetun kuvan. Tämä on ehdottomasti tehtävä käsin raw-muotoisilla kuvilla, kameran "noise reduction" -toimintoa ei kannata käyttää.

Vielä tärkeämpiä kalibrointikuvia ovat flat framet, joissa tasaista pintaa kuten hämärää taivasta tai seinää kuvataan, jotta saataisiin esiin pölyhiukkaset ja valon epätasainen jakautuminen (kuten vinjetointi ja kennon herkkyyden vaihtelu). Raakakuvat, joista on ensin vähennetty darkit sitten jaetaan näillä flättikuvilla. Tulos on hämmästyttävä, taustataivas näkyy täysin tasaisena pahastikin vinjetoivalla obiskalla.

Tähtikuvat vaativat paljon enemmän jälkikäsittelyä kuin sellaisetkaan normaalit kuvat, joita jotkut valokuvaajat mielestään jälkikäsittelevät paljon.

adapteri kirjoitti: En tarkoittanut sitä, etteikö pinoamisesta olisi hyötyä. Tarkoitin jotain siihen suuntaan, että se on keino muiden joukossa. Tähtikuvauksessa osa keinoista tulee kalliiksi, osa vaatii "vain" työtä. Ei ole oikotietä hyviin tähtikuviin, jos tähtien katselusta ei mitään tiedä. Olipa valokuvauksessa kohde mikä tahansa, tie hyviin kuviin tulee kohteen "kunnioittamisesta". Jos ihailee tähtiä muutenkin, tietää tähtitaivaan kauneuden ja opettelee kuvaamaan siten, että sen saa esille. Samahan se on vaikka koirien kuvaamisessa. Sellainen, joka ei pidä koirista, ei ikinä saa koirien luonnetta esiin kuvissa tarkoituksella, korkeintaan vahingossa. Lintubongari saa paljon enemmän esiin lintukuvissa kuin minun kaltaiseni, joka tuskin erottaa haikaran kapustarinnasta.

Hyvä pointti. En tiedä olisinko saanut paljonkaan aikaiseksi samoilla välineillä ellei takana olisi viidentoista vuoden tähtiharrastus. Sitten taas toisaalta kuvaaminen toi harrastukseen aikamoista uutta puhtia, kun ne himmeät harmaat utuläntit joita on vuosia katsellut kaukoputkessa heräävätkin kameran näytöllä eloon värikkäinä ja yksityiskohtaisina tähtisumuina. Silmä on aika huono instrumentti tähän hommaan. :)

Tuossa kaikille aloitteleville hyvä tietopaketti tähtikuvauksesta, Timo-Pekka Metsälän kurssi digitaalisesta tähtikuvauksesta toissavuodelta: http://personal.inet.fi/cool/olut/kuvauskurssi2006.pdf