Onko kuvissa eroja

[jka71]

Hires-runko (45-60 Mp) + oikeasti skarppi lasi (400-500 mm) = riittää hienosti lintukuville. Kun kennossa piisaa resoa ja lasissa terävyyttä, croppivaraa on lähes loputtomasti, jolloin 2x-kennoille ja överi-laseille ei ole tarvetta. Telejatke taas tappaa AF:n, jolloin ne hienoimmat = elävimmät kuvat jää ottamatta.

Oma kymmenien kameroiden ja tuhansien lintukuvien kokemus on se, että ei kannata ahnehtia polttovälissä, telejatkeissa eikä etenkään kenno-cropissa. Omaan makuun paras tavara syntyy opiskelemalla elukoiden etologiaa, nopealla hires-FF:llä + n. 500 mm telellä. Toimii kaikissa tilanteissa luotettavasti, myös niissä erittäin nopeissa, jolloin linnut ovat parhaimmillaan.

Tuo on totta.
Itse kun otan kuvat enimmäkseen muutonseurannan yhteydessä tai kävelyretkillä niin harvassa on kerrat vuoden aikana kun kohde optimaalisella etäisyydellä.

Mikä on kompromissiobjektiivi lintukuvaukseen? Onko sellaista
Muutama ehdokas:
a) Canon EF 600mm f/4 IS II USM --- Luokkaa 9000 €, terävä, kallis ja painava
b) Canon EF 500mm, f/4 IS II USM --- Luokkaa 9000 €, terävä, kallis ja painava
c) Tamron SP 150-600mm F/5-6.3 --- Luokkaa 1200 €, halvahko, mutta ei kovin kevyt
d) Sigma 150-600mm 5-6.3 --- Luokkaa 900 €, halpa, mutta ei kovin kevyt

Tässä listassa ei ole "kompromissi" teleä vaan parasta mitä löytyy ja kolmannen osapuolen "halpalaseja". Minulle ei kelpaa noista mikään vaan kompromissina on EF 400/4 DO II ja RF 100-500. Itse jos panostaisin lintukuvaukseen niin valintana olisi 400/2.8 . Panostus tarkoittaisi kuvaamista parhailla lintupaikoilla ja piilosta.

Canon EF 600mm f/4 IS II USM maksaa uutena noin 14k€.
Jos mennään aloituksen aiheeseen, pienen linnun kuvaamiseen on 600mm 2X jatkeellakin ihan naurettava nysä.
Hyvän kuvan saamiseksi pitää päästä todella lähelle kohdetta, zoomeissa myös kuvanlaatu heikkenee huomattavasti telepäässä.

Parhaat zoomit kestää telejatkeen käytön. Käytännössä ei erota onko käytössä jatke vai ei. Tietenkin eteen tulee rajoitteita valovoiman vähetessä, nopeamman suljinajan tarve ja näistä johtuen korkeampien ISO arvojen tarve.

Ei noilla pitkillä putkilla saa hyviä kuvia kuin muutaman (kymmenen) metrin päässä olevista elukoista. Kauas kuvatessa ilmakehän ilmiöt hallitsevat kuvaa aina (jo 200 millillä) ja piirrot, resoluutiot ym. ovat turhia.

Pitkällä telellä kuvanneena pitäisin vielä 25-30m aivan käypänä etäisyytenä. Joskus teerisoitimella kuvannun 20D+ 300/4+1.4x yhdistelmällä. Silloin arvioin etäisyydeksi 20-25m. Nyky laitteilla samaan etäisyyteen riittäisi ff(45Mp)+ 300mm ja kropattuna jäisi vielä enemmän pikseleitä samaan kuva-alaan.

Virhehän tulee siitä, että usein lisätään millejä etäisyyden kasvaessa. Kun pitäisi lisätä millejä kohteen koon mukaan ja odottaa että kohde sattuisi tulemaan optimaaliselle etäisyydelle.

[Sakke_K]

Kauas kuvatessa ilmakehän ilmiöt hallitsevat kuvaa aina (jo 200 millillä) ja piirrot, resoluutiot ym. ovat turhia. Ongelma on pienin yöllä vuoristoissa, mikä ei juuri lohduta kuin vuoristoisten maiden astrokuvaajia.

Mikä on kauas... astrokuvaus on ääriesimerkki, siinä on välissä koko ilmakehä, vuoristosta on joo todella etua. Mutta kuten Riihi sanoi on Suomenkin kamaralla iso ero lämpöväreilyssä. Esimerkiksi just aamun ekat hetket vs. keskipäivän porotus. En ole erityisesti lintukuvaaja, mutta lintujen määrittämisestä vuosikymmeniä jo takana. Hyvissä olosuhteissa sorsat määrittää kevyesti kilometristä, keskellä päivää ei näy koko lintua koska lämpöväreilyn läpi ei erota.

[hkoskenv]

Mikä on kauas... astrokuvaus on ääriesimerkki, siinä on välissä koko ilmakehä, vuoristosta on joo todella etua.

Olen itse kuvannut laivoja ja junia 200 millisellä (ja kropannut tarvittaessa, ei niinkään taidekuviin vaan esim. kulkuneuvoyksilöiden identifioimiseksi). Normaalina aurinkoisena päivänä ilmakehän väreily määrää täysin kuvan terävyyden jo muutaman sadan metrin päästä. Kosteampina päivinä ilmassa on sitten usein jotain aerosoleja, jotka samentavat kuvaa. Kaikkein pahin tilanne on meren päällä. Astrokuvaus on sikäli paremmassa asemassa, että yöllä seeing on yleensä parhaimmillaan. Silloin on vain muuten aika hankalaa kuvata maanpäällisiä kohteita.

Mutta kuten Riihi sanoi on Suomenkin kamaralla iso ero lämpöväreilyssä. Esimerkiksi just aamun ekat hetket vs. keskipäivän porotus.

Se on totta. Mutta kun VR, laiva- ja lentoyhtiöt ovat niin kovin nihkeitä siirtämään vuorojaan kuvauksellisesti edullisiin ajankohtiin tai tekemään pieniäkään reittimuutoksia tavallisen tallaajan pyynnöstä. Nihkeää sakkia, mutta heidän oikkujen mukaan kuvaajaparan on elettävä. Sorsat sentään notkuvat usein samalla paikalla muutaman päivän, pesiessä pitempäänkin.

[pirkkapepe]

Kauas kuvatessa ilmakehän ilmiöt hallitsevat kuvaa aina (jo 200 millillä) ja piirrot, resoluutiot ym. ovat turhia. Ongelma on pienin yöllä vuoristoissa, mikä ei juuri lohduta kuin vuoristoisten maiden astrokuvaajia.

Mikä on kauas... astrokuvaus on ääriesimerkki, siinä on välissä koko ilmakehä, vuoristosta on joo todella etua. Mutta kuten Riihi sanoi on Suomenkin kamaralla iso ero lämpöväreilyssä. Esimerkiksi just aamun ekat hetket vs. keskipäivän porotus. En ole erityisesti lintukuvaaja, mutta lintujen määrittämisestä vuosikymmeniä jo takana. Hyvissä olosuhteissa sorsat määrittää kevyesti kilometristä, keskellä päivää ei näy koko lintua koska lämpöväreilyn läpi ei erota.

Koska ne pikkulinnut alkanut avaruudessa lentelemään?

[Olaus]

Kauas kuvatessa ilmakehän ilmiöt hallitsevat kuvaa aina (jo 200 millillä) ja piirrot, resoluutiot ym. ovat turhia. Ongelma on pienin yöllä vuoristoissa, mikä ei juuri lohduta kuin vuoristoisten maiden astrokuvaajia.

Mikä on kauas... astrokuvaus on ääriesimerkki, siinä on välissä koko ilmakehä, vuoristosta on joo todella etua. Mutta kuten Riihi sanoi on Suomenkin kamaralla iso ero lämpöväreilyssä. Esimerkiksi just aamun ekat hetket vs. keskipäivän porotus. En ole erityisesti lintukuvaaja, mutta lintujen määrittämisestä vuosikymmeniä jo takana. Hyvissä olosuhteissa sorsat määrittää kevyesti kilometristä, keskellä päivää ei näy koko lintua koska lämpöväreilyn läpi ei erota.

Koska ne pikkulinnut alkanut avaruudessa lentelemään?

Seeing, josta astrokuvauksen maininnassa on kyse, on ilmakehän ominaisuus, joka on havaittavissa myös vaakasuuntaisissa kuvissa kuten lintujen ja maisemien kuvaamisessa.

[pirkkapepe]

Jos oli kyseessä pienen linnun kuvaamisesta, niin mitä sillä on tekemistä astro tai maisema yns. kuvaamisen kanssa?
Pienen linnun kohdalla välimatka kohteeseen on oltava erittäin lyhyt, vaikka käytössä olisi 600mm ja 2x jatke, jos haluaa saada käyttökelpoista kuvaa, eikä niin lyhyellä etäisyydellä ole lämpöväreilyllä mitään merkitystä.

[SuperDrive]

On valovoimainen tele

1. otetaan kuva pienestä linnusta kauempaa ja kropataan kuvaa ja käsitellään se

2. Sama tilanne mutta laitetaan kamerasta digitaalinen zoomi 2x asentoon ja otetaan kuva ja kropataan se niin että lintu on samankokoinen

3. laitetaan 2x telejatke väliin ja otetaan kuva ja kropataan niin että lintu on samankokoinen

Optisesti ja valon määrän kannalta eroa ei ole paitsi mahdollisen telejatkeen virheet. Eroa on pikselimäärässä. Telejatketta käyttämällä saa kuvaan kennon kaikki pikselit ja siten kuvan pitäisi olla tarkempi. Dgitaalinen zoom ei tuo kuvaan mitään, mitä ei voi postina tehdä etenkään raw-kuvauksessa. Ei ihme, että järjestelmissä yleensä ei ole digitalista zoomia.

Kroppirungon käyttö toimii periaatteessa telejatkeen tavoin, jos pikselimäärät ovat samat. Telejatke pienentää valovoimaa, mutta täyskennolla voi ISO:a nostaa kompensoimaan tämä.

[hkoskenv]

Koska ne pikkulinnut alkanut avaruudessa lentelemään?

No harvemmin mutta kyllä noilla otetaan isommista linnuista kuvia sellaisilla etäisyyksillä, että ilmakehän epävakaus näkyy kuvissa. Ei se välttämättä oikeasti haittaa kuvan käyttöä, koska nykyaikaisten laitteiden suorituskyky on paljon korkeampi kuin todellinen tarve informaation välittämisessä, mutta aloittajan kysymyksen perusteella ollaan sellaisen hifistelyn äärellä, että asia on hyvä tiedostaa.

[pirkkapepe]

Ei ole niin isoja lintuja olemassa, että niitä olisi mitään järkeä kuvata satojen metrien etäisyydeltä, missä vasta alkaa lämpöväreily näkymään kuvassa.
Lämpöväreily on myös voimakkaampaa maanpinnan tuntumassa ja harvoin minkään kokoisia lintuja kuvataan maanpinnalla ko. olosuhteissa.
Esimerkki kuva kannattaisi laittaa, jos tämänlaista huuhaata väittää, kun vaikuttaa ettei mitään käytännön kokemusta ole.

[riihijan]

Se pitää muistaa, että aina ei ole lämpöväreilyä juuri ollenkaan. Joskus jopa keskipäivällä on voi olla tällainen tilanne. Esimerkiksi merellä kun ilman ja veden lämpötila sama, niin näkyvyys voi olla ihan mieletön. Mökillä just tällaisilla keleillä voi näkyä kaukoputkella vastarannan (4km) laiturakenteet todella tarkasti. Tänäänkin tuolta etäisyydeltä määrittyivät varpus- ja hiirihaukat vallan mainiosti.

Eipä sadoista metreistä kuvata lintuja juuri muusta syystä kuin pakosta saada esimerkiksi dokumentti jostain harvinaisesta linnusta.
Ohessa ei enää niin kovin harvinainen, mutta nätillä ukkospilven tummaamalla taustalla oleva jallu.
Matkaa 243m, mitattiin etäisyysmittarilla.
https://riihijan.kuvat.fi/kuvat/UUSIMM ... 2_salo.jpg

[pirkkapepe]

En kyllä näe kuvassa mitään lämpöväreilyyn viittaavaa, ihan helv... epäterävä kuva vaan.
Lämpöväreisessä kuivassa ääriviivat "väreilee" ja tässä ei ole sitä yhtään.
Joko tarkennus tai optiikka on ihan metsässä tai molemmat, myös liiallinen kuvan rajaus ja etäisyys kohteeseen tulee kysymykseen tai näiden asioiden sekoitus.

[JL Anttola]

Joissain kameroissa saattaa digitaalinen telezuumi toimia niin, että kun tallennusmoodina on jpeg, kameran tietokone interpoloi pittejä kuvaan, eli kuvan digitaalinen koko voisi vastata suunnilleen koko kennon pikselimäärää. Parantuuko kuva sitten keksityillä "välipikseleillä", onkin toinen juttu.

Muutaman vuoden olen yrittänyt pikkukennoisella järkkärillä ilman isompaa paneutumista lintuja kuvata, ja päätynyt samoille linjoille kuin toisetkin tässä: Kyse ei ole objektiivin milleistä, pikkulinnuista saa hyviä kuvia, kun pääsee tarpeeksi lähelle. Ruokinnoilla, lintujen totuttamisella kuvaajaan, piilokojulla, lintujen käytöstapojen opettelulla jne. Teknisesti hyviä kuvia saa, kun pääsee lähelle, muuten mielenkiintoisia kuvia, kun tuntee lintujen tavat. Tai raaskii painaa nopeata sarjaa, käyttää tuhottomasti aikaa kuvien plaraamiseen, ja löytää satojen tai tuhansien kuvien joukosta sen helmen.

Valovoima, tarkkapiirtoiset objektiivit, nopea kamera, AI-tarkennusautomatiikka, sarjakuvausominaisuudet, joskus erikoisuudet kameran toiminnoissa, ne kaikki edesauttavat, mutta aina tarvitaan hyvää tuuriakin todella hienoihin kuviin. Ja paneutumista asiaan. Kameran toimintojen hallitseminen voi auttaa siinä, että tarjottu tilaisuus ei mene sivu suun. Mutta haave siitä, että menee metsään kävelemään, ja on mukana sellainen kamera-objektiiviyhdistelmä, jolla saa hippiäisestä kuvan, kun se on sadan metrin päässä kuusen oksalla, hämärässä, ja liikkuu koko ajan paikasta toiseen; sen huomasin aika nopeasti reaalimaailman ulkopuoliseksi. Viisi metriä on millä hyvänsä kalustolla pikkulintuihin jo liian pitkä matka, ja metsässä ei kovin usein pääse niin lähelle.

Ruokinta, paneutuminen asiaan, piilokojut tai teltta, paljon aikaa, eläinten käytöksen tunteminen, sitkeyttä istua tietokoneen ääressä semplaamassa satojen kuvien sarjoja, ja vähän tuuria, niin kyllä se sieltä... vai mitä mieltä ovat oikeat lintukuvaajat? Minulla piilokoju on omakotitalon olohuone tai terassi, ruokinnat tuovat linnut muutaman metrin päähän - ikkuna välissä ei tosin paranna kuvien laatua. Tässä pärjää 300 millin lasilla, ainakin m43-kennolla, ja odotusajan olosuhteet ovat melko inhimilliset, joskus harvoin jopa tarjoilua myöten. Lajikirjo jää hieman yksipuoliseksi.

Jaakko

[Olaus]

Juuri näin! Jos kuva on huono, olet liian kaukana.

Joissain kameroissa saattaa digitaalinen telezuumi toimia niin, että kun tallennusmoodina on jpeg, kameran tietokone interpoloi pittejä kuvaan, eli kuvan digitaalinen koko voisi vastata suunnilleen koko kennon pikselimäärää. Parantuuko kuva sitten keksityillä "välipikseleillä", onkin toinen juttu.

Muutaman vuoden olen yrittänyt pikkukennoisella järkkärillä ilman isompaa paneutumista lintuja kuvata, ja päätynyt samoille linjoille kuin toisetkin tässä: Kyse ei ole objektiivin milleistä, pikkulinnuista saa hyviä kuvia, kun pääsee tarpeeksi lähelle. Ruokinnoilla, lintujen totuttamisella kuvaajaan, piilokojulla, lintujen käytöstapojen opettelulla jne. Teknisesti hyviä kuvia saa, kun pääsee lähelle, muuten mielenkiintoisia kuvia, kun tuntee lintujen tavat. Tai raaskii painaa nopeata sarjaa, käyttää tuhottomasti aikaa kuvien plaraamiseen, ja löytää satojen tai tuhansien kuvien joukosta sen helmen.

Valovoima, tarkkapiirtoiset objektiivit, nopea kamera, AI-tarkennusautomatiikka, sarjakuvausominaisuudet, joskus erikoisuudet kameran toiminnoissa, ne kaikki edesauttavat, mutta aina tarvitaan hyvää tuuriakin todella hienoihin kuviin. Ja paneutumista asiaan. Kameran toimintojen hallitseminen voi auttaa siinä, että tarjottu tilaisuus ei mene sivu suun. Mutta haave siitä, että menee metsään kävelemään, ja on mukana sellainen kamera-objektiiviyhdistelmä, jolla saa hippiäisestä kuvan, kun se on sadan metrin päässä kuusen oksalla, hämärässä, ja liikkuu koko ajan paikasta toiseen; sen huomasin aika nopeasti reaalimaailman ulkopuoliseksi. Viisi metriä on millä hyvänsä kalustolla pikkulintuihin jo liian pitkä matka, ja metsässä ei kovin usein pääse niin lähelle.

Ruokinta, paneutuminen asiaan, piilokojut tai teltta, paljon aikaa, eläinten käytöksen tunteminen, sitkeyttä istua tietokoneen ääressä semplaamassa satojen kuvien sarjoja, ja vähän tuuria, niin kyllä se sieltä... vai mitä mieltä ovat oikeat lintukuvaajat? Minulla piilokoju on omakotitalon olohuone tai terassi, ruokinnat tuovat linnut muutaman metrin päähän - ikkuna välissä ei tosin paranna kuvien laatua. Tässä pärjää 300 millin lasilla, ainakin m43-kennolla, ja odotusajan olosuhteet ovat melko inhimilliset, joskus harvoin jopa tarjoilua myöten. Lajikirjo jää hieman yksipuoliseksi.

Jaakko