|
Joulukuun uutiset ovat jo ilmestyneet |
Marraskuu 2016 |
30.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Petteri Järvinen, Bittimittari, Canonin 17-40-objektiivi on puhdasta rautaa, 29.11.2016. Olen käyttänyt Canonin 17-40-millistä (F4) objektiivia kamerassa usean vuoden ajan. Putki on rähjääntynyt reissussa ja kokenut muutenkin kovia. Kahdesti kamera on pudonnut objektiivi edellä maahan. Molemmilla kerroilla putken nokalla oleva filtteri on särkynyt, mutta objektiivin toimintaan se ei ole vaikuttanut.
- 17-40-millinen taitaa olla Canonin halvin L-sarjan putki. Noin 800 euron ovh-hinta ei ole halpa, mutta rahalle saa vastinetta. Ostaa sitä tuskin kannattaa, sillä konstruktio on peräisin 1990-luvulta, eikä siinä ole kuvanvakaajaa. Käytettynä laseja liikkuu paljon ja hinta on puolet uudesta.
- Olen turhaan odottanut II-versiota, jossa olisi parempi reunapiirto ja ehkä vakain, mutta Canon tuntuu keskittyvän 16-35-millisiin, joista on useitakin versiota. Pari vuotta vanha 16-35 F4 IS on lähin vastine 17-40-milliselle ja vain muutaman satasen kalliimpi, mutta kaipaisin telepäähän lisää millejä -- en vähempää, kuten Canon tarjoaa. Optimi olisi 17-50-millinen.
Ilta-Sanomat, Haittaohjelma iski yli 10 000 suomalaiskotiin – Viranomainen: Uudelleenkäynnistys auttaa. Viestintäviraston mukaan haittaohjelmaa on havaittu Zyxel AMG1302-T11C-, Zyxel AMG1312-T10B-, Zyxel AMG1202-T10B-, Zyxel P-660HN-T1A- ja Zyxel P660HN-T1Av2 -modeemeissa. Näiden ohella varmasti haavoittuvainen on Huawei E3276s-150. Myös muissa laitteissa voi olla haavoittuvuuksia. (ja muutaman minuutin päästä uudelleenkäynnistyksestä virus iskee taas... jollei teleyritys suodata haitallista liikennettä...).
Yle Uutiset, Virtuaalitodellisuus, Haluaisitko kokea 1800-luvun Helsinkiä? – Katso, mitä kaikkea virtuaalisessa kaupungissa voi tehdä. Helsingin keskustassa voi pian tepastella virtuaalisesti. Virtuaalitodellisuuden uskotaan lyövän läpi lähivuosina ja tuovan teknologian kotisohville. ...Helsinki 2020 –nimellä kulkeva virtuaalinen alusta julkaistaan huomenna keskiviikkona yritystapahtuma Slushissa. Kaikkien ulottuville malli on tulossa ensi vuoden alussa.
Kamera-lehti.fi, Pikakuvia uudella kameralla, 29.11.2016. Haluaisitko ottaa pikakuvia, kuten ennen vanhaan? Impossible Project on kehittänyt vuodesta 2008 lähtien Polaroid-tyyppisiä pikakuvamateriaaleja. Tänä vuonna siltä on ilmestynyt ensimmäinen uusi pikakamera Impossible I-1. Impossible I-1 on ensimmäinen uusi pikakamera yli 20 vuoteen. Kamera on muotoilultaan hyvin pelkistetty. 275 euroa.
Teknavi.fi, Vinkki: Muista nämä kun myyt vanhan iPhonesi tai iPadisi.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com.
Digital Photography School.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
Dpreview.com.
ePhotozine.com.
IR.
PDN Photo of the Day, Haiti. The Perpetual Liberation.
The Online Photographer, The Zen of Shooting. Eri strategioita.
Techradar.com, 6 things to photograph this Christmas.
Pdnonline.com, The Fotokite Phi Is a Drone You Fly Like a Kite. $249.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
29.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
- Tuliko hairahdettua maailmanlopun tarjouksiin 25.11 ? (Sana on melkein vapaa).
- Perhekuviin 35mm vai 50mm ? (Optiikka). Jos hankkisitte täydelle kennolle vain yhden prime-linssin perhekuviin (synttärit, joulu, taaperot lapset, mökkeily jne.) niin hankkisitteko valovoimaisen 35mm vai 50mm primen ?
- Canon 400/f5.6 L manuaalitarkennus rikki (Optiikka).
- samyangilta taas uusi 14-millinen (Optiikka).
- pentax k10 ja 70-210 zoomiongelma (Muut merkit).
- Olympus OM-D E-M1 Mark II (Minolta, Olympus).
- vielä kerran OM-D (Minolta, Olympus).
- Sony A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit).
- Pentax K-1 (Järjestelmädigit).
- Millä parasta jpeg kuvaa ilman käsittelyä?? (Järjestelmädigit).
- Teema: Laivat, alukset, satamat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Biskajanlahden rannalla (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kolme kuvaa lisää.
Peter Forsgård, Joulukal is here again! 28.11.2016. Kolmen edellisen Joulun tapaan julistan jouluisen kuvahaasteen kaikille. Kolmena edellisenä vuonna #joulukal oli mukavan suosittu ja tehdään tänä vuonna siitä entistä suositumpi! Kuvaaminen on hauskaa! Kuvataan joulukuun jokaisena päivänä antamani aiheen mukainen valokuva. Ensimmäinen aihe julkaistaan 1.12.2016 klo 8.00 twitterissä. Katso ohjeet alta.
HS Kulttuuri, ”En ole vieläkään antanut anteeksi” – Kari Hakli kuvasi työkseen kadonnutta Helsinkiä, kameran laukaisun jälkeen tulivat puskutraktorit. Vuosi 1972. Valokuvaaja Kari Hakli kykkii Iso Roobertinkadulla sijaitsevan talon katolla ja tähtäilee kadun toisella puolella olevaa Kaakelitaloa. Hakli on kiivennyt korkealle, sillä hän haluaa saada kuvattua rakennuksen hienon kattomuodostelman ennen kuin se hävitetään lopullisesti. Hän kuvaa purettavaksi määrättyjä rakennuksia Helsingin kaupunginmuseon toimesta, ja hänen etusormenpainalluksensa toimii samalla lähtökäskynä odottaville kaivinkoneille.
- Nyt Kaakelitalokuva löytyy Haklin tuoreesta valokuvateosta Helsinki mielessäin – Helsinki in my mind (Maahenki, 2016). Aluksi kirjaan oli tulossa paljon miljöö- ja arkkitehtuurikuvausta, mutta vähitellen ihmiset alkoivat viedä tilaa,
Helsingin Uutiset, Uutiskuvilla vedotaan tunteisiin ja tehdään politiikkaa – "Se vaikuttaa, kenen kärsimyksestä näemme kuvia". Länsimaisessa mediassa näkyvät dramaattiset uutiskuvat vaikuttavat katsojiinsa monilla eri tavoilla. Kauhun kuvat koskettavat, herättävät empatiaa ja saavat aikaan vetoomuksia elämän suojelun puolesta. Dramaattisilla kuvilla tehdään kuitenkin myös politiikkaa ja niitä käytetään, kun perustellaan sotaoperaatioita. – Se, kenen kärsimyksestä näemme kuvia, miten ja millaisia, vaikuttaa käsityksiimme kansainvälisestä politiikasta, sodista ja kriiseistä sekä globaalisti jakautuneesta ihmisarvosta, sanoo aiheesta Helsingin yliopistossa väittelevä Noora Kotilainen.
- Helsingin yliopisto, Noora Kotilainen: Visual Theaters of Suffering. VTM Noora Kotilainen väittelee 9.12.2016 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Visual Theaters of Suffering - Constituting the Western Spectator in the Age of the Humanitarian World Politics".
Iltalehti, Yleisö äänesti Ruotsin kauneimmat maisemat - tutustu kärkikymmenikköön. Suuren ruotsalaisen luontolehden äänestyksessä on selvitetty, mistä naapurimaamme upeimmat maisemat löytyvät.
Älypuhelimista.
- HS, Näillä sovelluksilla saa valoa ja terävyyttä videokuvaamiseen. Clapperboard, Android, ilmainen. Pocket Softbox, Android. Simple DOF Calculator, iOS, 1.99 euroa.
- HS, HS testasi: Puhelimeen kytkettävä vakain on mobiilikuvaajan unelmalaite. Puhelinten kamerat tuottavat jo huippulaadukasta videokuvaa. Käsivaralta kuvaaminen etenkin liikkeessä tekee tuloksesta halvan näköistä. Lähes ammattitason jälkeä saa aikaan, kun puhelimen kytkee DJI Osmo Mobile -vakaimeen. 350 euroa.
- Sulantoblog.fi, Langaton kuuloke on mukavuutta. Petri Tammelander. Kuntosalikäyttö huomioitu arvioissa.
- Onkyo E300BT, 170 - 190 e
- Panasonic RP-BTS50, 110 - 160 e
- Philips SHB5250, 40 - 60 e
- Philips SHB5950, 70 - 90 e. Testivoittaja.
- Sony MDR-XB50BS, 80 - 90 e
- Sony MDR-XB80BS, 140 - 160 e
- Muropaketti.com, Testissä Motorola Moto Z Play – akunkesto markkinoiden terävintä kärkeä. TaskuMuron testattavaksi saapui Motorolan Moto Z -malliston edullisin Play-malli, joka tukee kalliimpien versioiden tapaan Moto Mods -lisäosia. Hinnaltaan Play on 250 euroa edullisempi kuin marraskuun alussa testattu Moto Z -huippumalli.
- Teknavi.fi, Oneplus kallistui: Uusi 3T on silti parasta mitä 450 eurolla saa.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
IR.
PDN Photo of the Day, The Secret Lives of Drummers. 13 kuvaa ja teksti.
Lensrentals.com, blog, What is Color Depth and Why Is It Important for Video?.
Photo.net, Holiday Gift Guide for Photographers - 2016. 20 kpl. Kaikenlaista.
Popular Photography, Camera Review: Sony Cyber-shot RX100 V.
Techradar.com, Sony RX100 V review. Arvoana 4.5 * / 5 *. Suomen hinta on 1200 euroa (verot mukana).
Pndonline.com, Light & Motion Intros New Stella Pro 10,000c. $2000.
Fotosidan.se, En kamp mot tjuvjägarna. Näyttely, hotel Diplomat, Tukholma.
Kamera & Bild, TT:s Fotostipendium till Fredrik Lerneryd. 30.000 kruunua.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
28.11.2016 (linkki) |
Leena Sarasteen luento tänään klo 18:15–19:45:
Brändäys valokuvin: mielikuva ja imago poliitikoilla
Helsingin työväenopisto
Katsaus valokuvaan -luentosarja
Stoa, luentosali
Vapaa pääsy.
Digicamera.netin Foorumi.
- Tuliko hairahdettua maailmanlopun tarjouksiin 25.11 ? (Sana on melkein vapaa).
- Sirkka-Liisa Konttisen näyttely. (Kirjat, lehdet, tapahtumat, opiskelu, TV).
- Ilmaista ohjelmaa tarjolla: FOCUS Projects 3 Professional (Kuvankäsittely). Nyt on saatavilla hyvä "Focus stacking" -ohjelma "FOCUS Projects 3 Professional" makrokuvaajille muutaman päivän ajan linkistä: ...
- vielä kerran OM-D (Minolta, Olympus).
- Pentax K-1 (Järjestelmädigit).
- Sony A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit).
- Millä parasta jpeg kuvaa ilman käsittelyä?? (Järjestelmädigit).
- Reissailua - Pohjoisen reissu kuvia - (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Onnellinen mies (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Biskajan lahden rannalla (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Ompahan tyylikäs polku! Kuvakin mielenkiintonen.
- TEEMA: BW-kuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Aurinko loi kehykset (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusi versio.
- Foggy Islet (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kolme versiota.
- Teema: Laivat, alukset, satamat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Branches of a birch. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
hencca.galleria.fi, Volkswagen Motorsport Memories. Koostin kansiollisen muistoja Volkswagenin vierailusta rallin parissa, toivottavasti viihdytte niiden parissa. (mv-kuvia).
Remonen.fi, Koulun hevoset, 20.11.2016. Jaa-as. Enkös tässä melkein vuosi sitten ehdotellut, että hevosille pitäisi olla oma koulu, jossa voitaisiin opetella miten voittaa raveja ja samalla näyttää hyvältä valokuvissa. Somenäkyvyyshän on nykyään kaikki kaikessa ja jos ei näytä hyvältä, ei tule massia. Kysykää vaikka Kim Kardashianilta…
HS.
Maailma kuvina.
Mikael Rantalainen, Maiseman Lumo.
(seurannassa) Indiegogo, Loupedeck. Näppäimistön kokoinen, painaa kilon. Kuten Midi-kontrolleri. Editoidaan Lightroomilla valokuvia. Viiden hengen tiimi suomalainen tiimi on ollut kehittämässä. Mukana insinöörejä ja muotoilijoita Nokialta. Ensi kesäkuu on tavoitteena toimitusten alkamiselle. Jere Hietala esittelee demolla Loupedeckiä. 229 euroa. 1223 ennakkotilaajaa (viisi päivää sitten 1099 ennakkotilaajaa). Koossa 312.312 euroa (viisi päivää sitten 281.713 euroa). Tavoite ylittynyt 416%:sti. Ja 5 päivää vielä jäljellä.
- yleiseen myyntiin aikataulu syyskuu 2017, arviohinta 369 euroa
MTV, Viikon uutiskuvat: Hyvää 1. adventtia! Maailmassa on paljon hyvää ja kaunista näin joulun alla. 23 kuvaa.
Ilta-Sanomat, Juristi varoittaa pikkujoulujen juhlijoita kalliista ylilyönnistä – voi rapsauttaa 12 000 euron vahingonkorvaukset. – On mahdollista, että toista henkilöä saatetaan kuvata pikkujoulutilanteessa tämän heiluessa ja halventaessa itseään omalla käyttäytymisellään. Kuvaamisesta ei ole pitkä matka siihen, että tuotoksen lataa Facebookiin tai Youtubeen yhteiseksi hauskaksi, hän kuvailee vaaranpaikkoja.
HS, Koti, Saako isännöitsijätoimisto kuvata asuntoja luvatta? Kosteiden tarkastuksessa kaikkien asukkaiden kylpyhuoneet ja keittiöt kuvattiin.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Kaikissa kuvissa tekstit.
ePhotozine.com.
- How to Use Light Painting to Take Incredible Car Photos.
- Review and Field Tests of the new Canon 5D Mark IV – Is it Worth Upgrading? Neljä videota. Julkistettu elokuussa 2016, toimitukset alkaneet. Neljäs sukupolvi Canonin täyskennoisen 5D-sarjassa, edellisestä mallista neljä vuotta. 30 megapikselin
Dual Pixel AF sensori. Videossa vaihetarkennus ja still-kuvissa jatkuva tarkennus
(live view). Tarkennussysteemi on
lippulaiva Canon 1D X Mark II -mallista. Sarjakuvaus on parantunut, nyt seitsemän kuvaa sekunnissa.
Ensi kertaa mahdollisuus jälkikäteen korjailla pienempiä tarkennusvirheitä
(Dual Pixel). Laajennettu ISO 50 - 102400. Kroppikerroin 1x. Kiinteä
kosketus-näyttö, 3.2 tuumaa, 1,620,000 pistettä. Etsin 100%.
4K video, kropattu 1.7x sensorista. 8.8 megapikselin still-kuvat videosta. CF ja SD/SDHC/SDXC. USB 3.0. Mikrofoni-
ja kuulokeliitännät. Wi-Fi sisäänrakennettu, sisäänrakennettu GPS (ei tarvita enää erillistä lisävarustetta). Paino 890g. Suomen hinta on 4200 euroa (miinus mahdolliset hyvitykset, 500 euroa parhaimmillaan).
ePhotozine.com, Photographing Low Light Portraits.
Diyphotography.net.
Dpreview.com, Five reasons to buy the Sony RX100 V (and four reasons to reconsider). Suomen hinta on 1200 euroa (verot mukana).
Eartbhoundlight.com, In Defense of Chimping, 27.11.2016. Tautiluokituksen mukaan "pakonomainen tarve tarkistaa kuva joka kerta lcd-näytöltä".
Strobist, On Assignment: Alley Cat. Kuvan tarina.
Petapixel.com, Ep. 128: A New Nikon to Sony Adapter Brings AF and Other Useful Features & more. Podcast, sisällysluettelon avulla suoraan kiinnostavaan kohtaan.
Kamera & Bild, Test: Fujifilm X-T2 – ett steg närmare proffsen. Heinäkuussa 2016 julkistettu. Uusi lippulaivamalli. Kroppikennoinen peilitön järjestelmäkamera, 24 megapikseliä. Kroppikerroin 1.5x. 325 tarkennuspistettä. USB 3.0. Kenno sama 24 Mp kuin X-Pro2 -mallissa. Sääsuojaus. Automaattitarkennusta parannettu, sähköisen etsimenen viive lyhyempi, sarjakuvaus jopa 14 kuvaa sekunnissa. Elektroninen etsin 2.36 miljoonaa pistettä. Kolmen tuuman lcd-näyttö 1.04 miljoonaa pistettä (ei koskestusnäyttöä). Ensi kertaa video 4K. Käyttöliittymä on Fujimaisesti hyvin perinteinen lukuisine säätökiekkoineen, joiden etu on selkeys ja se, että säädöt näkee, vaikka kamerassa ei olisi virta päällä. Kaksi sd-korttipaikkaa. Kääntyvä näyttö. Wi-Fi (ei NFC). Uusi salama, ohjeluku 50. Kamera käynnistyy 0.3 sekunnissa (X-T1 0.5 s). Suljinviive on Fujin mukaan 0.045 s. Laajennettu ISO 100 - 51,200. Timelapse 1 s - 24 h. 3.5 mm mikrofoniliitäntä. Yhdellä latauksella 340 kuvaa. Akkukahvassa erillinen audioliitäntä. Runko 1749 euroa, runko + 18–55 f/2.8–4 2049 euroa. Akkukahva 349 euroa (yli 1000 kuvaa). Salama 579 euroa.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
27.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
- Tuliko hairahdettua maailmanlopun tarjouksiin 25.11 ? (Sana on melkein vapaa).
- Lintukuvausriippuvuus (Sana on melkein vapaa).
- Sopiva kamera+objektiivi yö/hämäräkuvaukseen? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
- Hintavinkit (Myydään).
- Vääränvärikuvaus (Digikuvaus).
- Mitäpä mieltä laukusta? (Kuvaus yleinen).
- Bridge CC 2017 tilttas (Kuvankäsittely).
- AF-S Nikkor 600mm F:4E FL ED VR (Optiikka).
- Sigma Art 12-24 f4 (Optiikka).
- Sigma 85mm f1.4 ART julkaistu (Optiikka). Kävin hakemassa linssin. Muutaman nopean testikuvan perusteella näytti, että olisi chromatic aberrationia (mikä ikinä onkaan suomeksi) suht paljon vrt. aiemmat omat Artit (50mm ja 24mm). Onko muut vielä päässeet testailemaan?
- Olympus OM-D E-M1 Mark II (Minolta, Olympus).
- OM-D E-M1 (Minolta, Olympus).
- Millä parasta jpeg kuvaa ilman käsittelyä?? (Järjestelmädigit).
- Sony A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit).
- Seinä. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema: Kaupunki, arkkitehtuuri, rakennukset ja rakenteet (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Aurinko loi kehykset (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Arskan palloilut kameran kanssa! (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Oli Järvenpään lemmenlaaksossa eilen sen verran harmaan tylsä ja mutainen meininki, että pakko päivän piristykseksi "hiukkasen" photoshopata tätä otosta. Nik suotimia käytetty, ja lemmensydän palloon lisätty, muuten kyllä autenttista tavaraa.
- Teema: MaisemaKuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Useita uusia kuvia, useita kuvaajia.
- Luuranko (2016) K-18 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Maffer. Heh....Balls of Steel ;)
HS, Suomessa tuntemattoman Sirkka-Liisa Konttisen valokuvia on esillä maailman metropoleissa. Viimeksi Lontoon Tate Modern hankki kokoelmiinsa Konttisen Byker-sarjan – ”Parinkymmenen vuoden ajan dokumenttivalokuva on ollut täällä paitsiossa, mutta nyt se on löydetty uudestaan” Yksi näyttelysaleista on omistettu mustavalkoisille dokumenttikuville, joissa palataan vuosikymmenien takaiseen Bykeriin, pohjoisenglantilaiseen teollisuusyhteisöön, jota ei ole enää edes olemassa. Kuvat on ottanut suomalainen Sirkka-Liisa Konttinen. Paljon parempaa paikkaa kuville on vaikea ajatella, sillä ne ovat esillä Tate Modernin uuden tornin, Switch Housen, avajaisnäyttelyssä. Lontoolainen nykytaiteen museo tunnetaan ympäri maailman, ja kesällä avattu uudisrakennus on kasvattanut kävijämäärää entisestään.
- Tate Modern on hankkinut Byker-sarjan kokoelmiinsa, ja kuvat ovat esillä kokonaisen vuoden. Konttinen itse näkee, että hänen saamansa huomio on osa dokumenttikuvauksen uutta arvonnousua Britanniassa.
- Sirkka-Liisa Konttisen Byker on esillä Lontoon Tate Modernissa kesäkuuhun 2017 saakka.
- YouTube, Sirkka-Liisa Konttinen – 'You Always Reveal Yourself in the Pictures' | TateShots. 9.11.2016. Kesto 4:44. Kertoo omin sanoin. Mielenkiintoista kuultavaa. Mv-kuvia, ei ollut tyytyväinen New Yorkin parhaan mv-kuvien tekijän jälkeen, tekee itse kuvansa alusta loppuun. Alkuperäiset negatiivit ovat vielä yllättävän hyvässä kunnossa.
- (aiemmin digicamera.netin uutisissa)
Peter Forsgård, Viikon Valoaalloilla! 26.11.2016. Valoaalloila pohtii tällä viikolla ikonisia valokuvia, Matin Amazon Drive -projektia sekä mikä kameroiden tehdasasetuksissa mättää. Matilla on myös testissä Canon EOS M5 ja siitä kuulemme ensi reaktiot. Podcast, kesto 18:01.
Kemppinen, Tekijänoikeus työsuhteessa, 26.11.2016. Ihan lopusta: Valtioneuvoston kanslian tapausta ehkä selvittää keksitty esimerkki: kansliasta palkkaa saava valokuvaaja onnistuu työaikanaan työtehtävissä liikkuessaan saamaan Kaivopuistossa todella hienon kuvan perhosesta ja saa palkinnon Vuoden luontokuvasta. Tämä ei liity virkatehtäviin. Oli sovittu tai ei, kunnia ja mahdollinen palkkio kuuluvat kuvaajalle. Minun silmissäni Kuvalehden poliitikkokuvat eivät olleet pressikuvia, vaan valokuvataidetta. Näkökulma oli uusi ja tuore ja toteutus taitava.
- Siitä voi keskustella, oliko tuo nyt sopivaa virkamiehelle – mutta kuvat julkaistiin virkasuhteen päätyttyä. Ei kai kanslia katso, että kaikki valtion muistikortilla oleva olisi luovutettava kanslialle, myös kuvat esimerkiksi isoäidin hautajaisista?
Kamera-lehti.fi.
- Näyttelypoiminnat: marras-joulukuu, 23.11.2016. Vuodenvaihteen näyttelyiden keskiössä ovat kukat ja rauha.
- Kirjauutuudet: marras-joulukuu, 23.11.2016. Verna Kovanen
- Näkymättömät Omakustanne | 139 sivua | 36,50 euroa
- Muukkonen, Varesvuo, Juvonen & Peltomäki Lintukuvaajien matkassa vol. 2 Docendo | 144 sivua | 28,90 euroa
- Örs Csete & Gábor Richly Vuoden 1956 kasvoja ja kohtaloita Docendo | 160 sivua | 39,90 euroa
- Emman näyttelyssä Olafin kuvia, 23.11.2016. Espoon modernin taiteen museossa on avautunut Nykyaikaa etsimässä -näyttely, jossa on esillä myös Olafin kuvia. Kokonaisuudessa on kaikkiaan 22 kansainvälisen nykytaiteilijan tuotantoa. 8.1.2017 asti.
- Rappuun piristystä valokuvilla, 23.11.2016.
- Ammattitason pimiö Helsinkiin, 23.11.2016. Kuusi valokuvataiteilijanaista koki pimiövalokuvauksen alasajon Suomessa niin huolestuttavaksi, että he perustivat helmikuussa 2016 yleishyödyllisen Suomen Pimiötaiteilijat ry:n.
Etelä-Saimaa, Mäenpään kotikuvia seuraa lähes 30 000 ihmistä Instagramissa. Piia Mäenpään Instagram-tilillä on lähes 30 000 seuraajaa. Kiinnostuneiden määrä on kasvanut nopeasi, sillä vielä viime talvena seuraajia oli noin 1 000. Suosio alkoi nousta huimaa vauhtia, kun Mäenpää alkoi ladata sosiaalisen median kuvanjakopalveluun kuvia kodistaan.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Dpreview.com, The good, the bad and the ugly of aerial photography - part 3: equipment.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Kamera & Bild, Linda Åkerberg: Till fots genom USA. Haastattelu. Kuvia ja tekstiä.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
26.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Kemppinen, Valtioneuvoston kanslia, 25.11.2016. Kuvan lehdessä (18.11.2916) on laaja juttu valtioneuvosto kanslian tilapäisenä ja väliaikaisena valokuvaajana toimineesta Sakari Piiposta, joka sai mainion idean ja syyn etsiä uutta työpaikkaa. Tiedotustilaisuuksissa hän innostui ottamaan ministereistä detaljikuvia, joista saa tämän kirjoituksen kansikuvaksi lainatusta käsityksen. Ilmeitä, yksityiskohtia.
Yle Uutiset, Jyväskylä, Kuvagalleria: Mansikan kukka ja pisarat pensaassa. 25.11.2016. Kuluneella viikolla on satanut lunta, räntää ja vettä. Sääkuvaajat ovat tallentaneet otoksiinsa muun muassa lintujen ruokailuhetkiä ja marraskuun vähävärisiä maisemia.
Svt.se, Nopeimmat saavat kuvansa näyttelyyn. Tukholman kulttuuritalolla voi parhaillaan tutustua 160:n valokuvaajan tuotantoon. Osallistujat on valittu ilmoittautumisjärjestyksessä. Vaatimuksina on, että hakija on täysi-ikäinen ja valmis ripustamaan työnsä ennalta määrätylle pinta-alalle.
- – Kaikki saivat tilan, jonka koko on 180 senttiä kertaa metri. Siihen saa ripustaa kuvansa miten haluaa, vaikka teipillä, näyttelyyn osallistuva Erja-Riitta Salonen kertoo. Salonen itse toi esille kuvia Grönlannista, joka on olllut hänen rakkaimpia kuvauskohteitaan jo parinkymmenen vuoden ajan.
HS, Kuolleet, Maailmaa kiertänyt kuvaaja, 26.11.2016. Heikki Y. Rissanen 1942–2016.
Älypuhelimista.
- Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Mobiiliviruksia on liian vähän. 23.11.2016. Tämän päivän tilanteessa älypuhelimen tietoturvaohjelmasta on vain vähän hyötyä. Voi olla, että tilanne on parin vuoden päästä toinen, mutta se edellyttää haittaohjelmien tekijöiltä jotain aivan uutta tekniikkaa.
- Kotimikro.fi, Älä soita takaisin outoihin ulkomaisiin numeroihin. Näistä maista soitetaan eniten huijauspuheluita: Bangladesh, Chile, Marokko, Papua-Uusi-Guinea, Sierra Leone ja Somalia. Vastaavat maakoodin sisältävät alkunumerot ovat: 00880, 0056, 00212, 00675, 00232 ja 00252.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com, Ornithological Photographs at the Intersection of Art and Science. Linnut kuvattuna valkoista taustaa vasten, verkkoon takertuneina. Lintuja ei vahingoiteta.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
- Beginner's Tutorial On Photographing Children.
- Olympus PEN E-PL8 Review. Arvosana 4.5 * / 5 *.
- 16 megapikselin peilitön, rungossa kuvanvakaaja. Kääntyvä 1.04 megapikselin kosketusnäyttö. Sisäänrakennettu Wi-Fi. Suunniteltu selfien ottamisen huomioiden. Jpeg-kuvia voi kamerassa käsitellä, kroppaus, varjojen säätö, punasilmäisyyden poisto, värien saturaatio. Raw-kuvien säätövara on paljon isompi, samoja säätöjä kuin kuvia otettaessa. E-PL8:n rautatavara on samaa kuin E-M10 II:n. E-M10 II:n elektroninen etsin puuttuu, mutta senkin voi hankkia lisävarusteena. Värit musta, valkoinen, ruskea.
- Suositushinnat: runko 469 euroa. Runko + M.ZUIKO DIGITAL ED 14-42 mm 1-3.5-5.6 EZ Pancake -objektiivi, 619 euroa.
- Flagship Canon EOS M5 Now Available. UK. Lähipäivinä myös Suomi. Canon vihdoinkin onnistui tekemään kunnollisen peilittömän järjestelmäkameran.
Diyphotography.net.
Dpreview.com.
IR.
Petapixel.com.
Photographyblog.com, Olympus OM-D E-M1 Mark II Review.
- Micro 4/3 -systeemin peilitön järjestelmäkamera, kroppikerroin 2x. Olympuksen lippulaivamalli. Ulkoisesti muistuttaa edeltävää kolme vuotta sitten julkaistua malli. Nyt 20 megapikselin sensori (edellinen 16 megapikseliä). Kolmen tuuman joka suuntaan kääntyvä lcd-näyttö (1.037.000 pistettä). Elektroninen etsin, 2.350.000 pistettä. 60 kuvaa sekunnissa (jatkuvalla tarkennuksella 18 kuvaa sekunnissa). 121 tarkennuspistettä (vaihetarkennus), 5.5 stopin kuvanvakautus (jos käytössä Olympus 12-100mm F4, 6.5! Olympuksen mukaan maapallon pyörimisliike rupeaa jo häiritsemään...). USB 3.0. Säänkestävä (kuten edeltäväkin malli), pölynkestävä, pakkasenkestävä. Paino 574 g, hyvä kuvausote. Yhdellä latauksella ottaa 440 kuvaa (kylmässä vähemmän). Kaksi sd-muistikorttipaikkaa (ylempi myös UHS-II, alempi UHS-1).
- Jos haluaa yhtä monta kuvaa sekunnissa kameralta, muita vaihtoehtoja ei ole. Mutta se hinta, hinta.
- OM-D E-M1 Mark II tulee saataville joulukuussa 2016 joko pelkkänä runkona hintaan 2 099€ tai M.ZUIKO DIGITAL ED 12-40mm 1:2.8 PRO objektiivin sisältävänä kittiversiona hintaan EUR 2 699. (näissä hinnoissa verot mukana).
PDN Photo of the Day, Sunday Morning. 10 kuvaa ja teksti.
Pdnonline.com, Object of Desire: Brevité Rucksack and Rolltop Camera Bag. $165, $185 (hinnoissa ei veroja).
The Online Photographer, Black Friday. Ilmaisusta.
Fotosidan.se, Höstmorgon på revet. Blogi.
Fotosidan.se, Natt på Fotografiska. Näyttelyn nimi. 5.3.2017 asti.
Kamera & Bild, Undervattenskompakt med större sensor. Vedenpitävä kompaktidigi, jossa yhden tuuman sensori. Kotelo 60 metriin asti. 20 megapikseliä. Sealife DC2000. 31 mm kiinteä polttoväli. Aukko f/1.7. Kaksi laajakulma-adapteria, 110 asteen ja 90 asteen kuvakulma. Kolme erilaista valokittiä. Led, salama tai näiden yhdistelmä. $700.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
25.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
- Kuvaajaesittely: Kapa (Sana on melkein vapaa).
- Lintukuvausriippuvuus (Sana on melkein vapaa).
- Kaukolaukaisu, etäohjaus / Nikon D810 / 2016 loppuvuosi (Digikuvaus). Eli D800 tuli myytyä ja siinä samassa meni loistava langaton kaukolaukaisin (http://www.aputure.com/blog/2012/10/pro-coworker-2-wireless-timer-remote/). Luulin ostavani D750:n jossa olisi ollut Wi-Fi kännykällä etäohjaamiseen. No D810 sitten tuli ja nyt pitäisi uusi kaukolaukaisin sille saada. Mikä tähän olisi tähän maailman aikaa paras ratkaisu? Tarvin langattoman kaukolaukaisimen n. 50m kantosäteellä ja kaksivaiheisella laukaisulla. Vaihtoehdot varmaan olisi:
- Tulostuspään avaus (Printterit, skannerit). ...Kunnolliseen ultraäänipesuriin pesunesteeksi etikkaa, johan lähti tukokset.... Tai muutakin voi kokeilla. Ei välttämättä auta.
- Juha Metson näyttely. (Kirjat, lehdet, tapahtumat, opiskelu, TV).
- Patentti: Canon EF 400mm f/2.8L, sis. rak. 1.4x + 1.7x (Optiikka).
- AF-S NIKKOR 70-200mm f/2.8E FL ED VR (Optiikka).
- Canon ef 16-35 f2.8 mk III (Optiikka).
- AF-S Nikkor 600mm F:4E FL ED VR (Optiikka).
- Olympus OM-D E-M1 Mark II (Minolta, Olympus).
- Digitaalisen valokuvauksen ongelma (Järjestelmädigit).
- Kameraverot ja purkkaratkaisut (Järjestelmädigit).
- Sony A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit).
- Pentax K-1 (Järjestelmädigit).
- Nikon D500 (Järjestelmädigit).
- Pentaxin uutuuksista huhuja (Järjestelmädigit). Uutta ohjelmistopäivitystä on tullut lyhyessä ajassa monelle Pentax kameralle...
- Kumpi Canon kannattaa hankkia? (Järjestelmädigit).
- ...ja laskee länteen. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Eilen illalla kun olin jo painumassa painajaisten pariin näkyi vähän väriä taivaalla, niin kipitin kalsareissa ottamaan mökin edestä edes yhden kuvan tältä reissulta.
- Henkan kuvia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Neljä mv-kuvaa.
- Teema: Laivat, alukset, satamat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Värikoodi (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hylätyn rautatietunnelin seinä paljastaa värien kirjon ja stensiilitekstin. Rappauksen raoissa homesieni piirtää valkoista verkkoaan.
- Imu (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). 17mm ja täyskenno. Vinous ja mittasuhteet antavat suorastaan surrealistisen tunnelman. Tämän kuvan kautta pääsemme todistamaan kauheiden tapahtumien näyttömöä.
Keskisuomentaide.fi, Kapa (Martti Kapanen). Taiteilijan elämää. Kapa (s. 1949) on valokuvataiteen pitkän linjan ammattilainen. Nuorempana taiteilija oli kiinnostunut valokuvauksen alkuajan tekniikoista, mutta hän pitää niitä nykyään liian työläinä. Kapa kertoo siirtyneensä vanhemmiten kantaaottavasta taiteesta esteettisempään. Tärkeää taiteilijalle on, että hänen työnsä tuottaa ihmisille henkistä hyvinvointia. Video kesto 5:09. Ja tekstiä.
Kuvat, hencca.galleria.fi.
Kansalliskirjasto (Helsingin yliopiston kirjasto), sananvapauteen.fi. Tiellä sananvapauteen on suomalaisen sananvapauden ja sensuurin muistikirja vuosilta 1917 – 2017. Yli 850 artikkelia. Valokuvaan liittyviä poimintoja.
- K. G. Roosin valokuvakirja herätti pahennusta esittäessään pääkaupungin liian arkisessa valossa. K. G. Roos julkaisi vuonna 1961 Ihmisten Helsingin, kaupunkikirjojen perusteoksen, joka heti ilmestyttyään herätti pahennusta esittäessään maan pääkaupungin liian totena, liian arkisessa ja suttuisessa valossa.
- Valokuvat hyväksyttiin taiteiden joukkoon. Valokuvataidetta ei yhteiskunnan kannalta juuri ollut olemassa ennen 60-lukua.
- 'Suomea tämäkin' ei esitellyt kiiltokuva-Suomea. Suomea tämäkin, valokuvateos. Kuvat Mikko Savolainen ja Ismo Hölttö, teksti Aku-Kimmo Ripatti. K. J. Gummerus 1970. Suomea tämäkin on kuvateos, jota ei olla täytetty kiiltokuvilla, sen sivuilla ei Tuomiokirkko kimaltele ilta-auringon loisteessa eikä vastapesty Mannerheimin patsas kuvastu sinivalkoista taivasta vasten, design-laseista ja -tuoleista puhumattakaan.
- Armottomasti alkoholisteista. 1970-luvun alun tärkeimpiä valokuvanäyttelyitä Suomessa oli Pertti Hietasen Helsingissä kuvaama Kilometri keskustasta vuonna 1971.
- Raportti Suomen mustalaisista palkittiin. Ismo Höltön ja Mikko Savolaisen kirja Raportti Suomen mustalaisista (1972) voitti Gummeruksen raportoivan kirjallisuuden kilpailun.
- Caj Bremer kuvasi erilaista suomalaista arkipäivää. Valokuvaaja Caj Bremer toimi vuodesta 1957 lähtien Viikkosanomissa, jossa julkaistiin paljon hänen kuvareportaasejaan.
- Serranon Pissa-Kristus julistettiin rappiotaiteeksi. Andres Serranon Pissa-Kristus (1987) ja Robert Mapplethorpen homoja esittävät valokuvat X Portfoliossa (1978) herättivät laajan kiistan.
- Euroopan kulttuuripäättäjille tarkoitettu esite ei kelvannut Helsingin poliitikoille. Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina 6.6.1994 keskeyttää vastavalmistuneen Helsinki Euroopan kulttuuripääkaupungiksi -esitteen jakelun. Erityisesti Ruotsissa asuneen suomalaisen huippukuvaajan Tuija Lindströmin valokuvat antoivat päättäjien mielestä liian ankean ja synkän kuvan Helsingistä.
- Elisabeth Olsonin Ecce Homo aiheutti Ruotsissa kulttuurikiistan. Ruotsalaisen Elisabeth Olsonin Ecce Homo - näyttelystä syntyi kulttuurikiista. Näyttely oli esillä Helsingissä Suomen valokuvataiteen museossa kesällä 2000 osana Helsingin kulttuurivuoden, kirkon riemuvuoden sekä Pride-viikon ohjelmistoa. Myöhemmin näyttely kiersi Vaasassa ja Kuopiossa.
Ilta-Sanomat, Brittimies kuvasi uhkaavan upean karhukuvan Suomessa – 9 vuoden valmistelun tulos. Palkittu luontovalokuvaaja Will Nicholls kehitteli karhun kestävät kameravarusteet ja nappasi upean kuvan suomalaiskarhusta, Caters News Agency uutisoi. Salamat + kaukolaukaisu.
Helsingin Uutiset, Mullistava teknologiakeksintö Suomesta: Kuka tahansa voi pian analysoida ruokaansa tai terveyttään kännykkäkameralla. Teknologian tutkimuskeskus VTT kertoo toteuttaneensa maailman ensimmäisen "hyperspektrisen mobiililaitteen". Kyse on teknologiasta, joka muuntaa iPhonen tai minkä tahansa mobiililaitteen kameran uudenlaiseksi optiseksi anturiksi. VTT:n mukaan ratkaisu on taloudellisesti edullinen ja tuo spektrikuvantamisen käyttömahdollisuudet nyt myös tavallisten kuluttajien saataville.
Mikrobitti.fi, Suomalaisten tietoja vuodettiin nettiin – tarkista, onko salasanasi vaarassa. Tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen opastaa kaikkia tarkastamaan, löytyykö omat tunnukset vuodetuista tiedoista. Helpoimmin se onnistuu Haveibeenpwned-sivuston avulla. Sinne voi syöttää oman käyttätunnuksen ja tarkistaa, löytyykö se vuodettujen joukosta. Mukana ovat kaikki viime vuosien merkittävät tietovuodot, jotka ovat tulleet julkisiksi. ”Käytän Haveibeenpwnediä itse ja suosittelen sitä kaikille muillekin”, Hyppönen kertoo Iltalehdelle.
- https://haveibeenpwned.com/ sähköpostiosoite tai käyttäjätunnus. Turvallinen sivusto tarkistaa omat tiedot.
- Muistin virkistämiseksi: esim. Adobelta vietiin vuoden 2013 lopulla 153 miljoonan käyttäjätilin tiedot. Salasanoja ei käytännössä oltu kryptattu ollenkaan, niitä vuodettiin netissä kaikille.
- Entäs sitten LinkedIn, tietomurto toukokuussa vuonna 2012. 164 miljoonaa sähköpostiosoitetta ja salasanaa. Näitä myytiin vasta neljä vuotta myöhemmin netissä, salasanoineen. LinkedIn oletettavasti lähetti viestit sellaisille käyttäjille, jotka eivät olleet vaihtaneet salasanojaan vuoden 2012 jälkeen. Mutta entä sitten ne, jotka ovat käyttäneet samaa salasanaa monessa eri palvelussa?
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
- How To Shoot Better Abstract Landscapes Now.
- Landscape Photographer Of The Year 2016 Exhibition Preview.
- Waterbirds On The German Island Of Rugen.
- Sony Cyber-shot RX100 Mark V Review. Arvosana 4 * / 5 *. Edelleen 20 megapikselin sensori ja 24-70mm, F1.8-2.8. Vaihetarkennus uutta (videokuvaukseen apuja), tarkennuksen nopeus 0.05 s. 24 kuvaa sekunnissa, automaattitarkennus. UHD 4K, 5028 x 2828. Mahdollisuus 960 kuvaa sekunnissa. Elektroninen suljin 1/32000 s. Kolmen tuuman lcd-näyttö, 1,229,000 pistettä, kääntyy ylös 180 astetta, alas 45 astetta. 2,4 miljoonan pikselin elektroninen näyttö. Wi-Fi (ei NFC). Suomen hinta on 1.200 euroa (verot mukana).
- Pentax K-3 & K-50 Firmware Updates.
- Black Friday Deals For Photographers 2016.
Dpreview.com.
IR.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
PDN Photo of the Day, Down in Front. 11 kuvaa ja teksti.
Techradar.com, Best entry-level DSLRs 2016: What to look for and which to buy.
Dslrbodies.com. Thom Hogan.
Pndonline.com, How I Got That Shot: Using Hard and Soft Light for Subjects Light and Dark. Miten toimeksianto toteutettiin.
Pdnonline.com, Black Friday Photo Gear Deal Guide.
Fotosidan.se, Vilken teknik älskar du imorgon? Poddradio. Kesto 49:22.
Kamera & Bild, Fotobokens helg på Fotografiska – flera fotografer på plats. 26.11.2016 ja 27.11.2016.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
24.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Antti
Salovaara, ass.fi. Lähiluonnon huvituksia. Taskulämpimällä kameralla, 23.11.2016. Luonto tarjoaa tallennettavaa ajasta ja paikasta piittaamatta, mutta puhelimesta riippumaton kamera kulkee mukana vain harvoilla ja hurahtaneilla. Oma kuvausvalmiuteni nousi hiljattain lähes sataan prosenttiin, sillä sain muutama kuukausi sitten uudenkiiltävän älypuhelimen. Nyt on aika havainnoida, onko hankinnasta ollut tässä mielessä mihinkään.
Talouselämä, Gigantin passikuvauudistus ei ole ämpäritempaus – "Ei ole ydinbisnestämme, vaan enemmän vain helppo palvelu". Gigantti julisti keskiviikkona mullistavansa passikuvien hinnoittelun tuomalla uudenlaiset automaatit kaikkiin pääkaupunkiseudun myymälöihinsä. Kuvan voi käydä ottamassa myymälästä löytyvän kuvauskopin iPadilla. Kuvausvalo on säädetty valmiiksi, ja laite ohjeistaa kuvan ottamisessa. Valmiin kuvan saa digitaalisena puhelimeen tai sähköpostiin, josta sen voi lähettää suoraan sähköisesti poliisin lupapalveluun. Gigantti suunnittelee lystin maksavan 9,90 euroa, mutta kuinka mullistava hinta se oikeastaan on?
Ilta-Sanomat, Kuvaavat oppilaat piinaavat opettajia – näillä perusteilla laki sallii kännykän ottamisen pois. Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtisen mukaan kiusaamistarkoituksessa tehty kuvaaminen luokissa on vakava ongelma oppimisympäristön turvallisuudelle. – Ei lapsen eikä opettajan pitäisi joutua miettimään, että joku voi kuvata ja laittaa videon nettiin kysymättä lupaa. Sellainen tuhoaa opetustilanteen niin lasten kuin opettajankin osalta.
- Kännykkä pitää luovuttaa lain mukaan oppilaalle oppitunnin tai koulun tilaisuuden päättymisen jälkeen. Jos on todennäköistä, että häirintä oppitunnin jälkeen jatkuu, kännykkä luovutetaan oppilaalle viimeistään työpäivän päättyessä.
- – Eihän aina kuvata niin, että ope näkee. Jos opettaja on erottamassa kahta tappelijaa, millä kädellä hän sitten ottaa pois kännykkää kahdeksalta oppilaalta, jotka kuvaavat ympärillä. Koulumaailmassa tilanteet tulevat nopeasti ja on niin monta muuttuvaa tekijää.
Kamera-lehti.fi.
- Työmieskuva voitti Vuoden kuvaaja 4/16:n, 23.11.2016. Neljännen Vuoden kuvaaja -osakilpailun aiheena oli Suomalainen työ. Vuoden viimeinen osakilpailu kokosi komean nipun kuvia, joista suurin osa oli rehellisiä otoksia todellisista työntekotilanteista.
- Suomalaiskuvaajat menestyvät maailmalla, 23.11.2016. Eurooppalaisten ammattivalokuvaajien järjestö on myöntänyt QEP-arvonimen (Qualified European Photographer) kahdelle uudelle suomalaiselle ammattivalokuvaajalle, Mika Hiltuselle Tampereelta ja Johanna Sjövallille Porista. Viikonlopun arviontitilaisuus toi myös kuopiolaiselle Tiina Haringille korkeimman MQEP-arvonimen.
Ilta-Sanomat, Kameran teippaaminen ei enää riitä: Uusi urkintatekniikka uhkaa tietokoneita. Tietokoneeseen kytketyt kuulokkeet voivat antaa hakkereiden salakuunnella koneiden ympäristöä.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
Dpreview.com.
- Ultimate OM-D: Olympus E-M1 Mark II Review.
- Edeltävä malli kolme vuotta sitten, silloin hinta oli $1400, nyt $2000 (ei veroja). Micro 4/3 -systeemin peilitön järjestelmäkamera, Olympuksen lippulaivamalli. Nyt 20 megapikselin sensori (edellinen 16 megapikseliä), kroppikerroin 2x. Kolmen tuuman joka suuntaan kääntyvä lcd-näyttö (1.037.000 pistettä). Elektroninen etsin, 2.350.000 pistettä. 60 kuvaa sekunnissa (jatkuvalla tarkennuksella 18 kuvaa sekunnissa). 121 tarkennuspistettä (vaihetarkennus), 5.5 stopin kuvanvakautus (jos käytössä Olympus 12-100mm F4, 6.5! Olympuksen mukaan maapallon pyörimisliike rupeaa jo häiritsemään...). USB 3.0. Säänkestävä (kuten edeltäväkin malli). Paino 574 g, hyvä kuvausote. Yhdellä latauksella ottaa 440 kuvaa (kylmässä vähemmän). Kaksi sd-muistikorttipaikkaa (ylempi myös UHS-II, alempi UHS-1). Suljin turhan herkkä. Arvosana 85%.
- Tuntuu kädessäkin lippulaivamallilta. Rullia ja säätimiä on riittävästi. Elektroninen etsin päivittää kuvaa 120 kertaa sekunnissa. Etsin tuntui ihan hyvältä. Ei enää niin pieni kamera, sopii käteenkin hyvin. Uusi joka suuntaan käätyvä kosketusnäyttö, videokuvaajat suosivat. 4K video, sisäänrakennettu kuvanvakaaja vakautti myös videota lyhyen kokeilun perusteella oikein mainiosta.
- OM-D E-M1 Mark II tulee saataville joulukuussa 2016 joko pelkkänä runkona hintaan 2 099€ tai M.ZUIKO DIGITAL ED 12-40mm 1:2.8 PRO objektiivin sisältävänä kittiversiona hintaan EUR 2 699. (näissä hinnoissa verot mukana).
- 2016 Roundup: Compact Enthusiast Zoom Cameras.
- Canon PowerShot G1 X Mark II
- Canon PowerShot G5 X
- Canon PowerShot G7 X Mark II
- Canon PowerShot G9 X
- Fujifilm X30
- Panasonic Lumix DMC-LX10
- Panasonic Lumix DMC-LX100
- Panasonic Lumix DMC-ZS100/TZ100
- Sony Cyber-shot RX100
- Sony Cyber-shot RX100 II
- Sony Cyber-shot RX100 III
- Sony Cyber-shot RX100 IV
- Sony Cyber-shot RX100 V
- 2016 Roundup: Best Camera Drones Under $1500.
- Parrot Bebop 2
- DJI Phantom 3 Series
- 3D Robotics Solo
- Yuneec Q500 Typhoon 4K
- Yuneec Typhoon H 4K
- DJI Mavic Pro
- DJI Phantom 4 ja Phantom 4 Pro
- Elinchrom extends Skyport radio transmitter compatibility to Panasonic Lumix cameras.
- SeaLife's DC2000 underwater camera sports a 1" sensor and dives 60m deep. Ilman valoja $700 (veroton hinta).
- The iBlazr Case comes with 40 LEDs and a built-in battery pack. Kickstarter-kampanja. $55. Huhtikuu 2017.
- New supercapacitor technology could bring an end to our battery charging woes. Muutama sekunti, seuraava lataus sitten viikon päästä.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
IR.
Petapixel.com.
Popular Photography, Shoot Like a Wedding Photographer For Better Family Portraits This Holiday Season. Ryhmäkuvien ottamiseen neuvoja.
Techradar.com.
PDN Photo of the Day, Deborah Turbeville’s Dark View of Fashion. 12 kuvaa ja teksti. Vuodet 1974 ja 1982.
The Online Photographer, Print Size (the Turkey Should Just Be Itself). Elton Johnin kokoelman printit näyttivät pieniltä.
Fotosidan.se, TEST: 10 Premiumkompakter.
- Canon Powershot G5 X
- Canon Powershot G7 X II, Bra Köp
- Canon Powershot G9 X
- Panasonic Lumix TZ100, Bra Köp
- Sony RX100 III, Bra Köp
- Sony RX100 IV, Toppklass
- Canon Powershot G3X
- Sony RX10 II
- Sony RX10 III, Toppklass
- Panasonic Lumix FZ1000
Kamera & Bild, Blixtrande nyheter för Sony. Godox. 1000 kruunua.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
23.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Sami A. Korhonen, Flickr. 881 kuvaa. Liittynyt 2008. Vahva ostosuositus.
Yle Areena, "kännykkäkuvaajat kilpaisilla". Jaksot 4, 5, 6 ja 7 vielä katsottavissa. Ja perjantaina tulee sitten viimeinen eli kahdeksas osa. Kukin jakso kestää 29 minuuttia.
Mikrobitti.fi, Mikrobitti testasi tietokonenäyttöjen 4K-jättiläiset. Suurimmat pc-näytöt lähestyvät kooltaan jo televisioita. Testasimme kolme normaalia suurempaa monitoria: 32, 34 ja 43 tuuman kokoiset. 160 kuvapisteestä. Yksi iso 4k-näyttö vastaa siis pikselimäärältään tasan neljää täysteräväpiirtonäyttöä – yksissä kuorissa.
Wwf.fi, WWF:n Vuoden luontokirjan tähtiä ovat metsänsiimeksen limasienet ja pikkuiset jäkäläpilkut. Professori Helena Ranta valitsi viidestä finalistista WWF:n Vuoden luontokirjaksi 2016 Metsän salainen elämä -teoksen. Vuoden luontokirja -finaaliin pääsivät myös Kimmo Ohtosen Karhu – voimaeläin (Docendo), Hannu Hautalan Palokärki (Metsäkustannus), Juha Laaksosen ja Riku Lumiaron kirjapari Utelias kettu ja muita nisäkkäitä sekä Tarkka haukka ja muita lintuja (Tammi) ja akateemikko Ilkka Hanskin kirja Tutkimusmatkoja saarille (Gaudeamus).
- Yle, Vuoden luontokirja menee peukaloisena metsään. Metsän salainen elämä on valittu vuoden luontokirjaksi. Sen tähtiä ovat limasienet ja pienet jäkäläpilkut. Metsän salainen elämä -teos esittelee pienenpientä kasvustoa, loisia, hyönteisiä ja muuta kokoonsa kätkeytynyttä tohinaa luonnossa.
Suomen Ammattivalokuvaajat, Marraskuun kuvaaja 2016. Mikaela Holmberg.
(seurannassa) Indiegogo, Loupedeck. Näppäimistön kokoinen, painaa kilon. Kuten Midi-kontrolleri. Editoidaan Lightroomilla valokuvia. Viiden hengen tiimi suomalainen tiimi on ollut kehittämässä. Mukana insinöörejä ja muotoilijoita Nokialta. Ensi kesäkuu on tavoitteena toimitusten alkamiselle. Jere Hietala esittelee demolla Loupedeckiä. 229 euroa. 1099 ennakkotilaajaa (kuusi päivää sitten 976). Koossa 281.713 euroa (kuusi päivää sitten 249.816 euroa). Tavoite ylittynyt 376%:sti. Ja 10 päivää vielä jäljellä.
- yleiseen myyntiin aikataulu syyskuu 2017, arviohinta 369 euroa
TE-palvelut, Kuvankäsittelijä, Mechwise Oy, Tampere, Tampere. Työ sopii hyvin esimerkiksi opiskelijalle. Tuntimäärä ja työaika ovat sovittavissa. Adobe Lightroom ja Adobe Photoshop. Perehdytys ja tarvittavat työkalut.
Työpaikan osoite 33210 TAMPERE
Palkkaus TES
Työ alkaa Heti sopivan henkilön löydyttyä
Työaika muu osa-aikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 15.12.2016
TE-palvelut, Valokuvausteknikko HUS-Kuvantaminen. Sairaalavalokuvaaja valokuvausteknikon tehtävään. Tehtäviin kuuluu sekä potilasvalokuvaus sairaalaympäristössä että valokuvausta ja valokuvien jälkikäsittelyä HUS:n eri organisaatioille. Tehtävässä katsotaan eduksi aikaisempi kokemus sairaalavalokuvaamisesta, valokuvauksesta aikakausi- ja/tai sanomalehtiin sekä kiinnostus lääketieteeseen. Työ tapahtuu virka-aikaan. Työpaikka sijaitsee Jorvin sairaalassa, mutta työhön liittyy tehtäviä muualla HUS alueella. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Kelpoisuusvaatimuksena on alan ammattitutkinto ja riittävä kokemus alalta.
Työpaikan osoite 02740 ESPOO
Palkkaus TS
Työ alkaa 02.01.2017
Työaika kokoaikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 07.12.2016 klo 23:59
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com, A Transient Community in the Industrial Ruins of the Netherlands.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
- Action-packed: Sony a6500 First Impressions. Ensikokemukset. Pieni, kevyt, nopea. Auringonvalossa lcd-näyttö himmenee, vaikea kuvata videota näytön avulla. Sony on pelännyt kuumentumista. Kuvanvakaaja toimii erinomaisesti still-kuviin. Ei niin hyvin videoihin. Elektronisessa näytössä ei ole oikeastaan ollenkaan viivettä. Kosketusnäyttö ei ole niin hyvä kuin voisi olla.
- 24 megapikselin peilitön järjestelmäkamera, kroppikenno. Viisiakselinen kuvanvakaaja sekä kosketusnäyttö uutta (vrt. Sony A6300). Lisää tehoa, isompi bufferi. $1400 (ei veroja). ISO parantunut. 11 kuvaa sekunnissa (300 jpg, 100 raw + jpg). Sama 4K video kuin A6300-mallissa, mutta lisänä kosketusnäytön tarjoamat mahdollisuudet tarkentamiseen. Edelleen vain mikrofonille liitäntä (ei kuulokkeille). Valikkosysteemiä järkiperäistetty. Näyttää ettei edelleenkään voi kuvata pakkaamatonta raw. Yhdellä latauksella 350 kuvaa (lcd-näyttö), 310 kuvaa (elektroninen etsin). Euroopassa myyntiin joulukuussa, 1700 euroa.
- Sigma 12-24mm F4 DG HSM Art Lens Review. Julkistus syyskuussa 2016. Canon EF 11-24 F4L USM haastaja, halvempi hinta. Canon, Nikon F(FX), Sigma SA. Täyskennoisille. Kroppikennoisille on tarjolla halvempi vaihtoehto, Sigma 10-20mm F3.5. Arvosana 80%. Suomen hinta on 1700 euroa (verot mukana).
- Sony a7 II firmware version 3.30 now available.
- LensRentals tests the Nikon 70-200mm F2.8 FL ED.
- Godox launches mini radio flash unit for Sony mirrorless cameras. UK ebay, £73, toimitusten tammikuun alussa vuonna 2017.
IR.
PDN Photo of the Day, National Geographic’s American Pride. Yhdeksän kuvaa ja teksti.
Pdnonline.com, Camera Review: Canon’s Budget-Friendly EOS 80D. Julkistettu helmikuussa 2016. Uusi
24 megapikselin kroppisensori, uusi tarkennussysteemi. Wi-Fi (setup vie jonkin verran aikaa), kameraa voi tämän jälkeen ohjata etänä. Jatkuva tarkennus (Live view), tarkennettavan kohteen voi valita ruutua napauttamalla,
tarkennus pysyy sen jälkeen kohteen liikkuessakin (ei aina luotettava). Videokin
on parantunut, 1080/60p. ISO 100 - 25.600. Edelleen sarjakuvaus seitsemän
kuvaa sekunnissa (vertailut siis kolme vuotta vanhaan Canon EOS 70D -malliin). Optinen etsin noin
100% (70D: 98%). Täysin kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö,
1.04 miljoonaa pistettä. Säänkestävä runko. Paino 730 g. Yhdellä latauksella ottaa 960 kuvaa. Sisäänrakennettu salama. Uusi erikseen ostettava mikrofoni, alle 300 euroa. 1 300 € (runko), 1700 € (runko ja 18–135 mm:n zoom). (näissä hinnoissa verot mukana).
Popular Photography.
Pdnonline.com.
Fotosidan.se, Passion för mode. Kuvaajaesittely. Jenny Blad.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
22.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Olli Korhonen.
- Silkkiuikun syöksy ja sadetanssi – Kuviani Vuoden Luontokuva 2016-kilpailusta. 1.11.2016. Palkitun Verenhimoinen vieras –kuvan lisäksi lähetin ”tietysti” muitakin kuvia Vuoden Luontokuva 2016 – kilpailuun. Nyt julkaisen niistä kaksi, joista jo tiedän, etten tule niitä lähettämään enää uudestaan kilpailuun. Molemmissa kuvissa on pääosan esittäjänä silkkiuikku, toinen kesän 2015 kahdesta pääkuvauslajistani. Molemmat kuvat on otettu samalla pienellä järvenlahdella Suonenjoella, vajaa 10 kilometriä kodistani.
- Pilkkasiipi, koskikara ja laulujoutsenia – Kaunis alkutalven päivä Tyyrinvirralla. 5.11.2016. Olen nyt kahtena peräkkäisenä päivänä käynyt yrittämässä pilkkasiiven, harvinaisen pohjoisen vesilintuvieraan kuvaamista itselleni talvisin tärkeällä kuvauspaikalla Rautalammin Tyyrinvirralla. Valitettavasti minun täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, ettei kuvaaminen kummallakaan kerralla ole juuri onnistunut. Jonkin verran hyvin keskinkertaista videomateriaalia olen saanut linnusta, mutta yhtään mainittavaa valokuvaa en sen sijaan ole saanut. YouTube-video, kesto 0:25.
- Kesän erikoisin muisto – Tuhansien sammakonpoikasten joukkoesiintymä metsälammen rannalla. 8.11.2016. Viime kesän erikoisin ja varmasti yksi elämäni erikoisimpia luontokokemuksia oli tuhansien ja taas tuhansien pienten sammakonpoikasten täysin yllättävä kohtaaminen syrjäisen metsälammen rannalla. Kuva ja YouTube-video, kesto 1:09.
Ilta-Sanomat, Google teki vanhojen paperivalokuvien tallentamisesta helppoa – muista yksi asia. Ilmainen PhotoScan käyttää koneoppimista poistaakseen kuvien virheitä ja tehdäkseen niistä laadukkaita digikopioita. Lopputulos kursitaan kasaan useasta kännykameran otoksesta, minnkä Google lupaa esimerkiksi vähentävän heijastuksia.
- Kannattaa ottaa huomioon, että samalla tulee antaneeksi jälleen kasapäin lisää tietoa amerikkalaiselle internet-yhtiölle, jonka pääelinkeino on mainospaikkojen myyminen verkossa.
Yle, Facebookissa leviää jälleen ärhäkkä haittaohjelma – näin tunnistat ja poistat sen. Tällä kertaa Facebookissa leviävä haittaohjelma naamioituu svg-tiedostoksi, joka väittää olevansa kuva, mutta jonka sisältö ei näy. "Kuvaa" klikkaava Chrome-selaimen käyttäjä ohjataan videosivusto Youtubelta näyttävälle sivulle, jonka osoiterivi kuitenkin paljastaa, että kyse on ainoastaan Youtuben ulkoasua matkuvasta sivusta. Kun videon yrittää klikata pyörimään, kehottaa sivu lataamaan selaimeen lisäosan, jolla katselu onnistuisi.
Älypuhelimista.
- Ilta-Sanomat, Testissä OnePlus 3T: Kiinnostavin puhelin juuri nyt. Onko se hyvä puhelin? On. Entä kannattaako kolmosesta päivittää? Ei. Entä onko se (muistimäärästä riippuen) 439 tai 479 euron arvoinen? On se sitäkin. Se on hinta-laatusuhteeltaan parhaita, ellei paras, puhelin juuri nyt.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
IR.
PDN Photo of the Day, Mark Seliger “On Christopher Street”. Viisi kuvaa ja teksti.
Lensrentals.com, blog, Nikon 70-200mm f/2.8E FL ED AF-S VR MTF Tests. Nikon 70-200 f/2.8G AF-S VR II:n seuraaja. Uusi malli. Suomen hinta on 3200 euroa (verot mukana). Muutaman viikon päästä lienee edessä osiin purkaminen, nyt testataan optista suorituskykyä. Onko parempi kuin edeltäjä? Kannattaako maksaa noinkin paljon?
The-digital-picture.com, 5 Photoshop Mistakes Photographers Make. YouTube-video, kesto 4:41.
- Diyphotography.net, 5 Photoshop mistakes photographers make that they should avoid.
- 1. Creating too many layers – Learn to group them or use Smart Objects to organise
- 2. Not using Smart Objects – They’re one of Photoshop’s most powerful and valuable features
- 3. Using the wrong document settings – DPI doesn’t make a difference if you’re not printing, and if you are printing, don’t convert to CMYK. Let your printer do it.
- 4. Unnecessary Luminosity Masking – Many of Photoshop’s filters and effects will let you specifically target highlights, shadows or midtones anyway.
- 5. Overprocessing – Just stop with the plastic frequency separation, overcooked HDR and ridiculous vibrance levels.
Popular Photography, 40 Gifts Photographers Actually Want This Holiday Season. Kaikki samalla sivulla, ei tarvitse klikkailla eteenpäin.
Fotosidan.se, Hittar vinklar i det vanliga. Fotosidan -käyttäjäprofiili. Simon Johansson. Aina kamera mukana.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
21.11.2016 (linkki) |
Laura Nissisen luento tänään klo 18:15–19:45:
Valokuva-abstraktio nykytaiteessa: digitaaliset virheet ja pimiön paluu
Helsingin työväenopisto
Katsaus valokuvaan -luentosarja
Stoa, luentosali
Vapaa pääsy.
Digicamera.netin Foorumi.
Peter Forsgård.
- Vaikuttavimmat valokuvat., 19.1.2016. Time-lehti on listannut 100 vaikuttavinta valokuvaa. Suurin osa kuvista on varmaan monille tuttuja ja se onkin juuri osa sitä vaikuttavuutta. Kyseiset kuvat ovat levinneet laajalle. Jokaisesta mukaan kelpuutetusta kuvasta on tarkempaa tietoa. Kannattaa ehdottomasti tutustua näihin kuviin ja niihin liittyviin tarinoihin.
- 100 suomalaista valokuvaa., 20.11.2016. Eilisen blogaukseni viiimeinen lause laukaisi kiinnostavan keskustelun Twitterissä. Mitkä olisivat ne sata suomalaista kuvaa jotka ovat syöpyneet mieliin, vaikuttaneet eniten? Mitkä valokuvat ovat niitä ajankuvia, jotka kertovat jotain olennaista. Asia ei jäänyt ainoastaan keskustelun tasolle, vaan joukkoistettu kuvien kirjaaminen yhteiseen Google dokumenttiin alkoi samantien.
Hannu KH, iofare.1g.fi/kuvat.
Lepolandian Majakka, blogi.
- Reisjärven joet trilogia - Salmensuu, 2.11.2016. Kuvasin viime viikonloppuna syntymäkunnassani Reisjärvellä sijaitsevan Reisjärven kolme jokea, kaksi siihen laskevaa ja yksi pois päin virtaava. Tähän aikaan vuodesta joet tai niiden ympäristö eivät ole kauneimmillaan ja värit ovat kadonneet, joten oli haastavaa repiä jokaisesta joesta jotain mielenkiintoista ja erilaista.
- Reisjärven joet trilogia - Kalajanjoki, 7.11.2016.
- Reisjärven joet trilogia – Kiljanjoki, 12.11.2016. Reisjärven joista kolmas, Kiljanjoki, on vajaan kilometrin pituinen puro, joka yhdistää Kiljanjärven ja Reisjärven. Kiljanjärvi on paljon korkeammalla kuin Reisjärvi ja tästä johtuen sen korkeutta hallitaan sulun avulla. Kyseisellä ”kiljan padolla” olen käynyt moneen otteeseen pikkupoikana ongella.
- Kalajanjoen Lato - Redux, 19.11.2016. Maisemakuvaus on ollut minun heikkous. En saa otettua niin hienoja maisemakuvia kuin haluaisin. Nyt se ei ole enää ainakaan Lightroomin plugineista kiinni, asensin nimittäin koneelle Landscape Pro -ohjelman, jonka jälkeen mikään ei ole enää niin kuin ennen.
Sulantoblog.fi, Panasonic LX15 kokeilussa, 20.11.2016. Polttoväli 24 - 72 mm, f/1.4 - f/2.8. 20 megapikselin kompaktikamera. Matti Sulanto. Panasonic esitteli viime Photokinassa jälleen uuden pokkarin isohkolla ns. tuumaisella kennolla ja valovoimaisella f/1.4 zoomilla, joka olikin yksi valmistajan pääargumenteista mediatilaisuudessa. Kamera edustaa ihan oikeaa taskukameraa, sillä fyysinen koko on juuri sitä itseään. Ulkomuodosta on vedettävissä yhteydet Panasonicin aikaisempiin LX-sarjan kameroihin, mutta myös Sony RX100 -sarja tulee väistämättä mieleen. Selvitin onko Panasonicista Sonyn korvaajaksi laadukkaana taskukamerana. Suomen hinta on yli 900 euroa (joissakin kaupoissa 800 euroa).
HS.
Maailma kuvina.
MTV, Viikon uutiskuvat: Intian hutiloitu seteliuudistus aiheutti raivoa ja päättömiä jonoja. 13 kuvaa.
Kouvolan Sanomat, Kamera pelasti kouvolalaisen Nadi Hammoudan — nyt hän on haluttu naiskuvaaja. Sara Chafak, Sara Sieppi, Martina Aitolehti, Janni Hussi... Siinä muutamia malleja, joita Kouvolassa kasvanut Nadi Hammouda, 40, on asetellut viekoitteleviin asentoihin studiokuvauksissa.
- 29. marraskuuta 2009 Hammouda teki ensimmäisen studiokuvauksensa. Hän oli vuokrannut Helsingistä Mannerheimintieltä 20 neliömetrin kellaristudion. Kamerajalustaan oli kierretty nettikaupasta ostettu järjestelmäkamera. Paikalla oli mallikansioonsa kuvia tarvitseva nainen ja kaveri, joka näytti miten salamavalot toimivat. Hammouda alkoi kuvata naista, jolla oli päällään t-paita ja kumisaappaat.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Kaikissa kuvissa tekstit.
Digital Photography School.
ePhotozine.com, Capturing Frost / Ice Patterns And Scenes To Create Interesting Abstracts.
Dpreview.com.
Diyphotography.net.
The Online Photographer, The New NEC Monitor. Uusi monitori on nyt käytössä. Mike esittelee työpisteensä vermeet.
Petapixel.com, Ep. 126: Politics, Religion, and Other Controversial Topics in Photography & more. Podcast, sisällysluettelon avulla suoraan kiinnostavaan kohtaan.
IR, Full automatic control of Nikon glass on Sony E-mount cameras: Fotodiox releases Fusion adapter. $350 (ei veroja).
Earthboundlight.com, Judgment and its Consequences, 20.11.2016. Luonnosta ja sen säilyttämestä.
Kamera & Bild, TEST: Canon EOS 5D Mark IV – Flaggskeppets lillebror. Julkistettu elokuussa 2016, toimitukset alkaneet. Neljäs sukupolvi Canonin täyskennoisen 5D-sarjassa, edellisestä mallista neljä vuotta. 30 megapikselin
Dual Pixel AF sensori. Videossa vaihetarkennus ja still-kuvissa jatkuva tarkennus
(live view). Tarkennussysteemi on
lippulaiva Canon 1D X Mark II -mallista. Sarjakuvaus on parantunut, nyt seitsemän kuvaa sekunnissa.
Ensi kertaa mahdollisuus jälkikäteen korjailla pienempiä tarkennusvirheitä
(Dual Pixel). Laajennettu ISO 50 - 102400. Kroppikerroin 1x. Kiinteä
kosketus-näyttö, 3.2 tuumaa, 1,620,000 pistettä. Etsin 100%.
4K video, kropattu 1.7x sensorista. 8.8 megapikselin still-kuvat videosta. CF ja SD/SDHC/SDXC. USB 3.0. Mikrofoni-
ja kuulokeliitännät. Wi-Fi sisäänrakennettu, sisäänrakennettu GPS (ei tarvita enää erillistä lisävarustetta).
- EOS 5D Mark IV -kameran toiston aikana käytettävä rajaus
ja koon muuttaminen mahdollistavat kuvan muokkaamisen kuvauksen jälkeen.
Kun kuvien kokoa on muutettu, ne voi jakaa välittömästi
sisäisen Wi-Fi-yhteyden kautta. Kuten EOS-1D X Mark II -mallissakin,
kuvaa voi rajata mielensä mukaan ja sen voi lähettää
saman tien toimittajille tai kuvatoimistoille. Yhdellä
latauksella ottaa 900 kuvaa. Edeltäjään verrattuna erityisesti jpg-kuvat ovat parantuneet, korkeilla ISO-arvoilla vähemmän kohinaan, dynaaminen alue on kasvanut lähes kaksi pykälää. 4K video näyttää hyvältä, samoin full HD. Paino 890g. Suomen hinta on 4200 euroa (miinus mahdolliset hyvitykset, 500 euroa parhaimmillaan). Kokonaisarvosana 85.
Fotosidan.se, 160 fotografer ställer ut på Kulturhuset. Tukholma. Galleri 5, i Kulturhuset Stadsteater. 26.11.2016 - 29.1.2016. 160 ensimmäistä kuvansa lähettänyttä otettiin mukaan, ei rajoituksia.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
- 43rumors.com, a bit of everything… Vaikkapa YouTube-video The new Olympus OM-D E-M1 Mark II, kesto 4:31.
|
20.11.2016 (linkki) |
Kati Leinosen Äimärautio – Osa I -näyttelyyn liittyvä taiteilijatapaaminen tänään klo 13-14 Valokuvakeskus Nykyajassa Tampereella.
Digicamera.netin Foorumi.
Suomen Kuvalehti, Valokuvien tekijänoikeuksia tulkitaan verkossa oman mielen mukaan – ”Enää ei saa palkkioksi edes näkyvyyttä”. Valokuvan voi varastaa yhdellä hiiren klikkauksella. Se on laitonta, mutta koko ajan yleisempää. Luovan alan ammattilaiset kohtaavat usein härskejä työtarjouksia. Muusikolle, kuvataitelijalle tai valokuvaajalle on helppo tarjota palkaksi ”näkyvyyttä” rahan sijasta. Esimerkiksi Turun Sanomat haki bloggareita teemasivuilleen vuosi sitten. Hakuilmoituksen mukaan kirjoittajien pitäisi osata sekä valokuvata että kirjoittaa. Palkaksi työstä ei saisi rahaa vaan näkyvyyttä mediassa.
- Finnfoton toiminnanjohtajan Mikko Säterin mielestä näkyvyys ei ole riittävä palkkio. Näkyvyydellä ei makseta laskuja. Freelancepohjalta toimivien luovan alan yrittäjien pitää pystyä maksamaan palkkioilla myös lomansa ja eläkkeensä.
- Valokuvaaja Matti Matikainen otti vuonna 2011 Linnan juhlissa kuvan Teija Vesterbackan Angy Birds -mekosta. Kuva lähti leviämään nopeasti verkossa. Arvovaltaiset mediat ympäri maailman, esimerkiksi Los Angeles Times, julkaisivat kuvan verkossa ilman lupaa.
- Esimerkkejä ei tarvitse etsiä Amerikasta asti: myös suomalaiset ovat löytäneet sosiaalisesta mediasta ehtymättömän kuvapankin. Esimerkiksi Helsingin kaupungin omistama matkailusivusto Visit Helsinki käyttää käyttäjien ottamia Instagram-kuvia. Sivusto ei linkitä tai upota julkaisuja, vaan kopioi ne yhdestä mediasta ja tallentaa toiseen.
Markus Mäntylä, Flikcr.
Sulantoblog.fi, Profoto D2 kokeilussa, 13.11.2016. Jussi Koskela. Profoto julkaisi jokin aika sitten uuden D2-studiosalaman. Sain tilaisuuden kokeilla sitä parilla ihan oikealla työkeikalla ja kerkesin tekemään myös mittauksia kotosalla. Ulkoisesti Profoto D2 on hyvin samanlainen iäkkäämmän D1-salaman kanssa. Silmämääräisesti suurin muutos on takapaneelin uudistettu käyttöliittymä. Painikkeiden määrä on vähentynyt ja näyttö on suurentunut.
- Palatakseni Profotoon, D2 on todella hyvä salama ja siitä on saatavilla 500Ws ja 1000Ws versiot sekä erilaisia kittejä. Hinnat lähtevät noin 1500 eurosta. T
Teemu Saloriutta, Luonnonvalo.net.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
Petapixel.com.
ePhotozine.com, Fun Portrait Photography Tips.
Thom Hogan, End of Year Mirrorless Status. Markkinakatsaus, mitä tapahtui. 14.11.2016.
Photo.net, Free Photography Classes from CreativeLive.com - November 2016. Miten niin ilmaisia. Jos livenä seuraa lähetystä, niin silloin ilmainen. Muuten joutuu maksamaan. Vaikkapa tämä
- Canon EOS 5D Mark IV Fast Start. On-Demand Access ennakkoon $39 (muuten $49). Mutta livenä siis ilmainen. 21.11.2016. Seattle, 9:00am - 4:00pm PST. (tämä aika taitaa olla 10 tuntia jäljessä Suomen aikaa).
IR.
Dpreview.com, 2016 Holiday Gift Guide: $100-500. Yhdeksän lahjaa valokuvaajalle.
Diyphotography.net.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
19.11.2016 (linkki) |
Mikko Savolainen: Sulukule, Istanbul - Romaniyhteisön tuho
14.12.2016 asti
Mikko Savolaisen näyttely Sulukule, Istanbul - Romaniyhteisön tuho, on katsaus Turkin romanivähemmistön lohduttomaan kohtaloon.
Savolainen valokuvasi Turkin romaniyhteisössä vuonna 2009 näkymiä, jotka muistuttivat sodanjälkeistä Berliiniä. Ihmiset valmistivat ruokaa nuotiolla raunioiden keskellä. Asukkaista oli jäljellä enää viisi prosenttia. Euroopan vanhin romaniyhdyskunta Sulukule oli päässyt vuonna 1985 Unescon perintölistalle, mutta siitä huolimatta kaupunginjohto päätti aloittaa Sulukulessa 2000-luvulla purkutyöt.
Näyttely on osa Etnosoi!-festivaalin ohjelmaa.
Mikko Savolainen on pitkän linjan valokuvaaja ja yhteiskunnallisen dokumentarismin uranuurtaja. Hänet tunnetaan mm. Suomen romaneista kertovista kuvistaan ja kirjoistaan.
Espoon kulttuurikeskus
näyttelytila
Kulttuuriaukio 2, Espoo
ma-pe 8-21, la 9-18, su 9-15
Valokuvakeskus Perin vuotuinen valokuvakirpputori tänään klo 10-14:
Erikoiskirpputorin pöydissä myyvät ammatti- ja harrastevalokuvaajat, pienyrittäjät ja keräilijät. Tarjolla on käytettyjä valokuvausvälineitä, tarvikkeita ja materiaalia kuten digitaalisia kameroita ja filmikameroita, optiikkaa, suodattimia, tarvikkeita ynnä muuta valokuvaukseen liittyvää esineistöä.
Myyntipöytien lisäksi kirpputorilla myydään Perin jäsenten valokuvavedoksia, valokuvakirjoja ja kortteja, sekä keskuksen ylijäämävarastoa. Galleriassa on tapahtuman ajan esillä Tuukka Kailan Shallow Trap -näyttely. Taiteilija osallistuu tapahtumaan myymällä omia taidevedoksiaan ja julkaisuja paikan päällä galleriassa.
Digicamera.netin Foorumi.
Peter Forsgård, Sensuuria? Pohjois-Korea? vai ehkä jotain muuta? 191.1.2016. Tämän viikon Vlogissani kommentoin valokuvaaja Sakari Piipon ja Valtioneuvoston Kanslian välistä kiista kuvien julkaisusta. YouTube-video, kesto 10:06.
Kansan Uutiset, Journalistiliiton Salokangas: itsensätyöllistäjien työttömyysturvaan tarvitaan ennakoitavuutta. Työttömän saama ratkaisu riippuu siis pitkälti siitä, kenet viranomaisen hän sattuu saamaan käsittelijäksi TE-toimistossa. Itsensätyöllistäjien oikeusturva on Salokankaan mukaan hyvin heikko. Jos henkilö tulkitaan yrittäjäksi, työttömyysturva menee ja hänen on ihan mahdotonta enää osoittaa, ettei hän ole yrittäjä. Jos työtön itsensätyöllistäjä on tulkittu päätoimiseksi yrittäjäksi, edessä on joko tyytyminen tulkintaan ja työttömyyskorvauksen epääminen taikka takaisinperintä tai sitten pitkä valitustie.
- Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta on ensimmäinen valituselin. –Käsittely siellä kestää 13 kuukautta. Jos sitten vielä mennään vakuutusoikeuteen, käsittely siellä kestää 16 kuukautta, Salokangas kertoo.
- tässä klassinen blogikirjoitus, Yrittäjän puolisolle jää lusikka, 17.10.2015. Jos puolisollasi on yritys... Kommenttejakin on kertynyt liuta.
HS, Kännykät mykistyvät usein uusissa asunnoissa – kuuluvuusongelmat halutaan nyt kuriin. Matkaviestinverkkojen sisäkuuluvuudessa on jo pitkään ollut ongelmia uudemmissa rakennuksissa. Se on myös turvallisuuskysymys, sillä puhelimen signaalin vaimentavat seinärakenteet voivat estää hätäpuhelut. Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksen mukaan muuttuneet rakennusmateriaalit ovat syynä siihen, että matkapuhelinsignaalit eivät pääse seinärakenteiden läpi yhtä hyvin kuin aiemmin.
- Kuuluvuusongelmia on ollut muun muassa Helsingin Kalasatamassa, jossa osa asukkaista on puhunut puhelunsa parvekkeella.
Äänekosken Kaupunkisanomat, Mitä perhealbumista paljastuukaan? Pian osaat katsoa vanhoja perhealbumin kuvia aivan uudella silmällä, kun kuulet, kuinka perheterapeutti, sosiaalityöntekijä, työnohjaaja Jaana Harmainen luotaa kuulijan perhevalokuvauksen historiaan ja merkityksiin.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
IR.
Pdnonline.com, Great Weekend Reads in Photography & Filmmaking. 11 linkkiä ja video.
The Online Photographer.
PDN Photo of the Day, Light, and Its Absence. 10 kuvaa ja teksti.
Lensrentals.com, blog, Lensrentals.com’s Review of the Nikon KeyMission 360 Camera. $500. Kaamea sovellus.
Pdnonline.com, Object of Desire: Gnarbox Wi-Fi Hard Drive. Wi-Fi, kovalevy. Eikä tässä vielä kaikki. Sisällä minitietokone. $299.
Kamera & Bild, Här är vinnarna i Nordic Retouch. Kolme sarjavoittajaa julkistettiin. Yksi voittajista oli suomalainen, Antti Karppinen.
Fotosidan.se, Datainspektionen underlättar drönarfotografering. Järki voitti. Tiettyjen ehtojen täyttyessä kopterikuvaus voidaan sallia. Mahdollista on myös se, että kopterikuvaukselle ei tarvita joka kerta erikseen lupaa.
Kamera & Bild, Världens 100 mest inflytelserika bilder i webbgalleri. Time-lehti.
Kamera & Bild, Nina Siemiatkowski: Sagan om det vilda. Haastattelu. Neljä vuotta sitten ura vaihtui markkinointipäälliköstä valokuvaajaksi.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
18.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Remonen.fi, Talven käärmeet, 16.11.2016. Sunnuntaina piti sitten vääntäytyä ihan ulkosalle, kun viikolle oli luvattu vesisateita (jotka sitten saapuivatkin, lat.huom.). Piti päästä nauttimaan edes hetkeksi lumisesta maisemasta, vaikka sää ei muuten houkutellut. Eikä ollut kuvaamisellekaan kovin suotuisa. Valkoinen lumi täysin tasaisessa valossa ei ehkä sittenkään ole se kaikkein valokuvauksellisin maisema.
Petri Pietiläinen, Rome. "Neljä päivää ja yötä vanhassa kaupungissa, Rooman imperiumin alkulähteillä, Julius Caesarin viimeisten hetkien näyttämöllä, Gladiaattoreiden taistelukentillä, Vatikaanin museon loputtomilla poluilla, Michelangelon jalanjäljillä, Pietarin kirkon käytävillä jne...". Kuvia tulee päivittäin lisää.
Petteri Hautamaa, Kaupunkilintuja kuvaamassa, 17.11.2016. Ajoittain luontokuvauksen parissa iskee kyllästyminen, viimeistään siinä vaiheessa, kun samoja nurkkia on nuohonnut vuosikausia ja tuntuu, ettei enää uutta ammennettavaa löydy. Pääkaupunkiseudulla tietyt vakiintuneet lintukohteet kuhisevat kuvaajia, jolloin samoista aiheista napsittuja ruutuja tunkee joka tuutista ja ne alkavat väkisinkin toistaa itseään.
Kamera-lehti.fi, Luontokuvakoulu 7: lintu lintulaudallla. 17.11.2016. Luontokuvakoulua vetää luontokuvaaja Antti Koli. Hän valitsee lähetetyistä kuvista neljä kuvaa, joille kirjoittaa palautteen. Arvioidut kuvat julkaistaan palautteineen Kamera-lehden nettisivuilla sekä yksi niistä painetussa Kamera-lehdessä.
HS, Onko sinussa sitä jotakin, mitä kamera rakastaa? Suomalaismuusikkojen hovikuvaaja kertoo, mistä fotogeenisyys syntyy. Valokuvaaja Harri Hinkka muistaa aina uransa ensimmäisen todella fotogeenisen ihmisen. Oli ehkä vuosi 1992, kun Harri Hinkka, (s. 1965) aloitteli uraansa valokuvaajana. Eräänä päivänä studioon asteli kokemattoman oloinen nuori nainen, joka halusi kerätä kuvia mallikansioonsa. Hinkka katsoi naista hieman epäillen. Nainen oli pyöreäposkinen ja iholla oli jälkiä aknesta. Vartalokaan ei ollut vallitsevien mallinormien mukainen.
Suomen Kuvalehti, Sinä et saa nähdä näitä valokuvia missään muodossa! – Poliittinen sensuuri iski. Sakari Piippo kuvasi ministereiden ilmeitä, katseita ja solmion kuoseja. Seuraavana vuonna saapui kirje. Piippo työskenteli valtioneuvoston kanslian valokuvaajana. Hän oli aloittanut äitiysloman sijaisena pari päivää ennen hallitusneuvotteluiden käynnistymistä, huhtikuussa 2015. Perusasetelma oli aina samanlainen: pukuja, solmioita, maantien sävyistä tukkaa, vakavia ilmeitä. Joskus harvoin joku nainen. Se oli tylsän näköistä, aluksi. Sitten Piippo alkoi katsoa tarkemmin, lähemmäs.
- Hän tallensi yksityiskohtia, asentoja ja ilmeitä. Syntyi kuvasarja nimeltä Valtioneuvosto. Aluksi se ei ollut varsinainen sarja – ainoastaan läjä omaksi iloksi otettuja hajaotoksia. Sitten, viime vuoden lokakuussa, Piippo matkusti Inariin. Valokuvaajien 11-kollektiivilla oli siellä työpaja. Piippo näytti muille kuvaajille, mitä oli tehnyt työnsä ohessa.
- Maaliskuussa, muutama viikko ennen Piipon äitiyslomansijaisuuden päättymistä, Raha-automaattiyhdistyksen Raymond-lehti julkaisi osan kuvista verkkosivuillaan. Seuraavana päivänä Piippo sai sähköpostin: ”Minun on pyydettävä sinua heti poistamaan verkosta ainakin ne kuvat, joissa kohteen tunnistaa.” Lähettäjä oli Markku Mantila, valtioneuvoston viestintäjohtaja, Piipon pomo. Hänen mukaansa mitään julkaisulupaa ei ollut koskaan annettu.
- Journalisti 13/2016, Kielletyt kuvat. Valtioneuvoston kanslia halusi estää Sakari Piipon valokuvien julkaisun. Alivaltiosihteeri Timo Lankisen ja osastopäällikkö Markku Mantilan allekirjoittama kirje oli otsikoitu uhkaavasti: ”Oikeudettomasti kuvatun materiaalin julkaiseminen”. Piippo avasi kirjeen. Siinä luki, että ”kanslia kieltää tällä kirjeellä ja yllämainituilla perusteilla julkaisemasta virkasuhteesi aikana kuvaamiasi valokuvia missään muodossa tai millään viestintävälineellä. Internetissä tai muualla jo julkaistut, tässä tarkoitetut valokuvat kanslia pyytää poistamaan välittömästi”.
- Piippo päätti ottaa yhteyttä Journalistiliittoon. Häntä ryhtyi avustamaan tekijänoikeuksiin perehtynyt lakimies Sanna Nikula. Nikula rauhoitteli Piippoa. Kirjeessä esitetyt väitteet olivat perusteettomia, sillä kuvien tekijänoikeudet ovat kuvaajalla, koska hän ei ollut sopinut kanslian kanssa tekijänoikeuden siirtymisestä kanslialle.
- Journalisti 13/2016, Hylätyt ja hyväksyt kuvat. Katso minkälaiset kuvat valtioneuvoston kanslia halusi hyllyttää. Valtioneuvoston kanslia ehdotti Sakari Piipon ja valtioneuvoston kanslian välisen riidan sovinnoksi, että kanslia valitsisi Piipon kuvista sellaiset, jotka se voisi luovuttaa kuvaajan omaan käyttöön. Noin tuhannesta kuvasta noin 70 prosenttia päätyi hylätyiksi.
- Journalisti 13/2016, Kommentti: Valtio makutuomarina. Sopii toivoa, että valtioneuvosto ja maan poliittinen johto ottavat oikeusasiamiehen nuhteista ja Sakari Piipon tapauksesta opikseen, kirjoittaa Journalistin toimitussihteeri Manu Marttinen. Valtio uhkailee entistä työntekijäänsä valokuvaaja Sakari Piippoa rikosprosessilla, kun tämä on ottanut tyyliltään tavanomaisesta poikkeavia valokuvia Suomen ylimmistä vallanpitäjistä avoimessa tiedotustilaisuudessa.
- HS, Suomen kuvalehti: Valtioneuvosto sensuroi poliitikoista otettuja valokuvia. Sakari Piippo kuvasi poliitikoista vaihtoehtoisia kuvia ollessaan valokuvaajana työsuhteessa valtioneuvoston kansliaan. Tuoreen Suomen kuvalehden mukaan valtioneuvosto on sensuroinut poliitikoista otettuja valokuvia. Lehti kertoo valokuvaaja Sakari Piippo saaneen valtioneuvoston viestintäjohtajalta Markku Mantilalta kirjeen, jossa tämä pyysi Piippoa poistamaan valokuvaajan poliitikoista ottamat kuvat Raha-automaattiyhdistyksen Raymond-lehden verkkosivulta. Kirjeen oli allekirjoittanut myös alivaltiosihteeri Timo Lankinen. Siinä todettiin, että valtioneuvoston kanslia kieltää ”julkaisemasta virkasuhteesi aikana kuvaamiasi valokuvia missään muodossa tai millään viestintävälineellä. Internetissä tai muualla jo julkaistut, tässä tarkoitetut valokuvat kanslia pyytää poistamaan välittömästi.”
- 34-vuotias Sakari Piippo sai Vuoden nuori lehtikuvaaja -palkinnon vuonna 2012.
- Kuvaaja: "Mitä tekisit nyt toisin? ”En varmasti ottaisi samoja kuvia uudelleen.” Miksi et? ”Olen jotenkin tahriintunut tässä. En ole immuuni näille syytöksille, että olen tehnyt jotain väärin.”
- (oma kantani: en oikein ymmärrä, mistä tästä oikein on kyse. Lähinnä kai siitä, että työsopimusta ei oltu tehty kunnolla - työnantajan kannalta. Vähän tulee mieleen, että aika pienestä nostetaan meteli... Ja että kuvaaja on joutunut isompien voimien välikappaleeksi...).
Ilta-Sanomat, Vuoden hauskimmat luontokuvat valittiin – katso pysäyttävät kuvat eri puolilta maapalloa. Vuoden hauskimman luontokuvan tittelistä kisasi peräti yli 2200 kuvaa. Vuoden hauskimman luontokuvan tittelin vei Angela Bohlken hilpeä kuva lumeen sukeltavasta ketusta. ”A tough day at the office” eli ”rankka päivä töissä” -niminen teos voitti myös The Nikon Creatures of the Land -palkinnon.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com, Hilarious Instagram About the Best and Craziest DIY Camera Rigs.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
PDN Photo of the Day, Vogue Italia’s First Photo Festival. 10 kuvaa ja teksti.
Techradar.com, Canon EOS Rebel T6i / EOS 750D.
The Online Photographer, Ultimate Rephotograph. 50 vuotta väliä.
The-digital-picture.com, Behind the Scenes | Nikon's 'The Moment of Impact' Campaign. YouTube-video, kesto 2:15.
Popular Photography, Color Binocular App Uses a Smartphone Camera to Assist the Colorblind. Värisokeille apua. Puhelimille. Vihreä/punainen ja sininen/keltainen. Punainen kirkkaammaksi (pinkahtavammaksi), vihreä tummemmaksi. Värien erot selvemmiksi. Suotimet toimivat reaaliajassa. iOS, ilmainen.
Fotosidan.se, Poetiska gatubilder signerade Martin Bogren. Runollisia katukuvia, Italia. Fotografiska, 5.2.2017 asti.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
17.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Viikate.org.
- Boudoir with DxO One vol2, 16.11.2016. DxO One nopeassa bouroid setissä. Tälläisessä setissä DxO One on aidosti parhaimmillaan, vähän valoa ja vieläpä useista lampuista jolloin valo on kaikissa eri väristä. (nudity warning...).
- unboxing, 15.11.2016. Joskus parhaat ideat ovat yksinkertaisia ja monimutkaisen photoshop filtterin tilalla voidaankin käyttää suihkuseinää.
- Olympus OM-D EM1 goes Boudoir, 23.9.2016. Boudoir setti Radisson Blu hotellissa Turussa ja vähän asiaa myös laitteista kuvien takana. Olympus OM-D EM1 on loistava laite juurikin esim tän kaltaisen setin kuvaamiseen. Optiikkana Olympus M.Zuiko 12-40mm f/2.8 ED. Valovoimainen zoomi joka näin vähentää jalkatyöskentelyä.
- ...lisääkin löytyy...
Ville Suorsa, Syksy Perämeren rannoilla, 16.11.2016. Syksy Perämeren rannoilla oli komea! Kuljeskellessa Kalajoen ja Pyhäjoen rannoilla kohtasi monenlaisia tilanteita ja valoja syksyn mittaan. Lähes ennätyksellisen pitkään jatkunut matala merivesi mahdollisti myös pääsyn uusiin paikkoihin ja ennalta odottamattomiin tilanteisiin sekä kuvakulmiin.
Jani Ojala.
Teknavi.fi, Päivä kameran takana – Canonin uutuusjärkkäri tositestissä, 16.11.2016. Canon EOS 5D Mark IV. Puhelimien parantuneet kamerat ovat lisänneet kuvaamista ja samalla vieneet markkinoita etenkin pokkarikameroilta. Ammattikalustolle on kuitenkin edelleen paikkansa. Järjestelmäkameroidan markkinoille on kaksi selkeästi muita suurempaa valmistajaa; Canon ja Nikon. Molemmat kamppailevat ammattikuvaajien suosiosta, ja normaalille käyttäjälle erot ovat lähinnä käyttölogiikassa ja ergonomiassa. Useimmiten ensimmäisen järjestelmäkameran jälkeen seuraavan hankintaa ohjaa aikaisemmat objektiivit ja muut oheistuotteet, joten leirinvaihtoa ei tule kovin usein vastaan.
- Canon esitteli vastikään lähes ikoniseen asemaan nousseeseen EOS 5D -sarjaan uusimman tulokkaan, joka kulkee nimellä Mark IV. Itse kuvaan Teknavin koeajoautojen kuvat edelleen Canon Mark II:lla, joten käytin mielelläni tilaisuuden kokeilla uusinta tekniikkaa tositoimissa. Uuden rungon pariksi saimme myös ratakuvaukseen muutamaa hieman harvinaisempaa teleobjektiivia, tarkemmin sanottuna EF 200-400 mm ja EF 500 mm, sekä sisäkuvaukseen hyvin sopivan EF 11-24 mm objektiivin.
Polku.net, Pia Nissinen, Syksyn herkkupalat. 16.11.2016. Minun syksyäni on erityisesti ilahduttanut tilhet ja muut kohtaamani linnut. Miten saatoinkaan aikaisemmin ihmetellä missä ne linnut ovat? Nehän ovat aivan silmieni edessä...
Peter Forsgård, Kieku = audiotwitter? 16.11.2016. Podcastit ovat yleistyneet viime aikoina valtavasti. Hyvä niin koska podcast on helppo ja kätevä tapa seurata sisältöjä. Podcastit ovat kuitenkin aika lähellä perinteistä radiota, ainakin osittain. ...Suomalainen Kieku on hiukan erilainen. Se antaa mahdollisuuden jakaa myös klippejä eli lyhyitä pätkiä vaikka podcasteista. Tämä on ymmärtääkseni ihan uutta. ... Valoaalloilla on kuunneltavissa myös Kiekussa.
Teknavi.fi, 10 vinkkiä järkkärikuvaukseen: Opettele oikea tarkennus ja valotus. Järjestelmäkameralla kuvaaminen vaatii selvästi enemmän perehtymistä kuin kännykällä kuvaaminen. Kokosimme asiantuntijan kanssa 10 vinkkiä, joilla parannat järkkärikuvien laatua. Samalla opit oleellisia taitoja järjestelmäkameran käytöstä. Kuvausvinkit antoi ammattikuvaaja Jari Tomminen, jota haastatellaan myös tämän illan Teknavin tv-jaksossa.
Ilta-Sanomat, Tavoitteena ilahduttava otos? 8 vinkkiä parempiin joulukorttikuviin.
Mobiili.fi.
- DJI:ltä uusi kuvauslennokki ammattikäyttöön – Inspire 2:ssa kaksi kameraa. Uuden harrastajakäyttöön suunnatun Phantom 4 Pro -kameralennokin lisäksi DJI on tänään esitellyt myös uuden lennokin ammattilaiskäyttöön. Uutuus kantaa nimeä Inspire 2, ja on ensimmäinen kahdella kameralla varustettu lennokki DJI:ltä. Inspire 2:n hinnat alkavat 3 399 eurosta ja toimitusaika tällä hetkellä on kolmesta viiteen viikkoa.
- DJI:ltä uusi Phantom 4 Pro -kuvauslennokki – parempi kamera, taitavampi lentäjä. Kiinalainen DJI on esitellyt päivitetyn version keväällä julkaisemastaan Phantom 4 -kuvauslennokista. Uusi Phantom 4 Pro sisältää paremman kameran ja paremman akkukeston, se väistelee esteitä entistä paremmin ja sisältää uusia älykkäitä lentotiloja. Phantom 4 Pro on nyt ennakkotilattavissa valmistajan verkkosivuilla alkaen 1699 euron hintaan, ja toimitusajaksi ilmoitetaan yhdestä kahteen viikkoa. 1999 eurolla saa lennokin ja omalla näytöllään varustetun kauko-ohjaimen.
Mikrobitti.fi, Digitoi vanhat valokuvat talteen Googlen uudella työkalulla. Google on julkistanut uuden PhotoScan-sovelluksen, jonka avulla vanhojen valokuvien digitoimisen pitäisi olla aiempaa helpompaa. Sovellus on saatavilla iOSille ja Androidille. PhotoScan parantaa perinteistä ”valokuva valokuvasta” -menetelmää. Kuva skannataan sovelluksen avulla neljästä kulmasta. Lopullinen kuva koostetaan näistä neljästä osakuvasta.
(seurannassa) Indiegogo, Loupedeck. Näppäimistön kokoinen, painaa kilon. Kuten Midi-kontrolleri. Editoidaan Lightroomilla valokuvia. Viiden hengen tiimi suomalainen tiimi on ollut kehittämässä. Mukana insinöörejä ja muotoilijoita Nokialta. Ensi kesäkuu on tavoitteena toimitusten alkamiselle. Jere Hietala esittelee demolla Loupedeckiä. 229 euroa. 976 ennakkotilaajaa (kolme päivää sitten 893). Koossa 249.816 euroa (kolme päivää sitten 229.191 euroa). Tavoite ylittynyt 333%:sti. Ja 16 päivää vielä jäljellä.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com.
Digital Photography School.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
IR.
Diyphotography.net.
Techradar.com
PDN Photo of the Day, The Beasts of the Mara, Up Close. 10 kuvaa ja teksti. Villejä eläimiä, Kenia.
The Online Photographer, Wednesday, 16 November 2016 Looks Like It's Great Britain's Turn... Samat henkilöt vuosia myöhemmin, Panasonic GX8, Jane Bown -kirja.
Pdnonline.com, Lessons from Deanne Fitzmaurice on Forming Relationships with Subjects. Pulitzer-palkinnon voittanut kuvajournalisti.
Tethertools.com, How I Got The Shot Educational Guide. Sähköpostiosoite + nimi + maa, sitten 27-sivuinen pdf. 10 kuvaajaa näyttää yksityiskohtaisesti, miten kuvaus tehtiin.
Pdnonline.com, Camera Review: Ricoh Pentax K-1 Full-Frame DSLR. Helmikuussa 2016 julkistettu.Täyskennoinen, 36 megapikseliä, ei varsinaista antialias-filtteriä. Pixel Shift lisää dynamiikkaa ja tarkkuutta. 14-bittiset RAW-tiedostot. Sisäänrakennettu GPS, elektroninen kompassi, tähtien seuranta. Viisiakselinen kuvanvakaaja rungossa (tässä luokassa ainoa). Wi-Fi. ISO 100 - 204.800. Full HD 1080p video 60 kuvaa sekunnissa. 4.4 kuvaa sekunnissa sarjakuvaus. Säänkestävä. Suljin 300.000 laukaisua. Yhdellä latauksella ottaa 760 kuvaa. Optinen etsin 100% (melkein). 3.2 tuuman joka suuntaan kääntyvä lcd-näyttö, 1.037.000 pistettä. Kaksi sd-korttipaikkaa. USB 3.0. Ei sisäänrakennettua salamaa. Led-valot takana, näppäimet valaistu. Ensimmäiseksi täyskennoiseksi erinomainen hinta/laatusuhde, tässä hintaluokassa paras. Suomen hinta, runko 2.000 euroa.
Fotosidan.se, SKOLA: Lär dig mer om optik. Paljon asiaa.
Fotosidan.se, 24 porträtt av pappa Kamilla. Muutama vuosi sittten valokuvaaja Jesper Molin sai tietää isänsä olevan transseksuaali. Hän pyysi lähimpiä ystäviään muuntautumaan miehestä naiseksi.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
16.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Antti
Salovaara, ass.fi. Lähiluonnon huvituksia. Sunnuntaibongarin tunnustuksia, 13.11.2016. En ole bongari, mutta voin vilkaista lintua. Suurelle yleisölle bongaus on usein lintuharrastuksen synonyymi, ja termiä totutusti venytetään ties minkä muunkin havainnon havitteluun. Lintuharrastajien parissa bongaus tarkoittaa perinteisesti sitä, että käydään hoitamassa jonkun muun jo aiemmin havaitsema lintu, usein siksi, että havainnosta halutaan jonkinlainen pinna. Muitakin merkityksiä löytyy.
Yle Tiede, Prisma Studio, Superkuu komeilee - katso Prisma Studiolle lähetetyt kuvat!
Finnfoto.fi, Kansainvälistä apua valokuvien luvattoman käytön jäljittämiseen. 15.11.2016. Nyt Finnfoto ry:n verkkosivuilla – http://www.finnfoto.fi/työkalut – on netissä luvatta olevia valokuvia jäljittävien kansainvälisten palvelutarjoajien nettiosoitteita. Näiden palvelujen avulla ammatti- ja harrastajakuvaaja voi valvoa oikeuksiaan netissä 24/7 -periaatteella.
HS, Pakkosterilisaatioita, ennakkoluuloja ja onnellisuutta: Uusi valokuvanäyttely kertoo 11 suomalaisen transihmisen tarinat. 7.11.2016. Suomalaisten transihmisten tarinoita kertoo Maiju Ristkarin, valokuvaaja Vesa Tynin ja kuraattori Nina Sunin kokoama valokuvanäyttely, joka avautui eilen sunnuntaina. Kuviin ja otteisiin tarinoista voi tutustua alempana tässä jutussa. He haluavat näyttelyn avulla muuttaa asenteita transihmisiä kohtaan myönteisemmiksi ja olla tukena paitsi niille, jotka pohtivat omaa sukupuoli-identiteettiään, myös heidän läheisilleen.
Timatti2017.fi, 10 000 euroa vuoden 2016 parhaasta visuaalisesta journalismista. Ilmianna voittaja viimeistään 31.12.2016. Visuaalinen journalismi on tiedonvälitystä ja tarinankerrontaa visuaalisin keinoin. Visuaalisen journalismin palkinnon voi saada esimerkiksi mediatuote, kuvareportaasi, ulkoasu-uudistus, datavisualisointi, video, dokumenttielokuva tai mediataideteos. Kilpailuun voivat osallistua Suomessa vuonna 2016 julkaistut työt. Palkintolautakunta valitsee korkeintaan 10 finalistia, joista ylituomari valitsee voittajan alkuvuonna 2017. Voittaja julkistetaan kevään parhaissa bileissä.
TE-palvelut, Kuvaaja, Kirkon Ulkomaanapu-Finn Church Aid (FCA), Helsinki. Haetaan viestintäyksikköön näkemyksellistä ja innovatiivista video- ja valokuvauksen ammattilaista tuottamaan pysäyttävää kuvamateriaalia Ulkomaanavun eri kanaviin. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa kuvaviestinnällistä kokemusta ja osaamista sekä soveltuvaa koulutusta. Hyvää suomen ja englannin kielen taito. Aktiivinen, luova ja yhteistyökykyinen tiimityöskentelijä. Eduiksi katsotaan leikkaus-, kuvankäsittely- ja muut tietotekniset taidot, sosiaalisen median ymmärrys sekä kokemus kehitysmaa- ja kriisialuetyöskentelystä ja keskeisten kehityskysymysten tuntemus.
Tehtävä alkaa mahdollisimman pian sopimuksen mukaan, on toistaiseksi voimassa oleva ja sijoittuu Ulkomaanavun Helsingin toimistoon. Työ sisältää matkustamista joskus nopeallakin aikataululla.
Työpaikan osoite Eteläranta 8, 00130 HELSINKI
Palkkaus Palkkausjärjestelmän mukainen
Työkokemus 1-5 vuotta
Työ alkaa Sopimuksen mukaan
Työaika kokoaikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 30.11.2016 klo 23:59
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
IR.
Popular Photography, The Best Reader Photos of the Month: October 2016. 47 kuvaa.
Diyphotography.net.
PDN Photo of the Day, No Plan B. 11 kuvaa ja teksti.
The Online Photographer, Random Excellence: David Carson's Supermoon.
Techradar.com, Best entry-level DSLR 2016: What to look for and which to buy.
Pdnonline.com, Creating a Film and VR Video About One Man’s Experience Going Blind.
Kamera & Bild, Ny fullformatssensor med global slutare och 8K video. Tämä valmistaja toimittaa esim. Leicalle sensoreita.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
15.11.2016 (linkki) |
Kati Leinonen: Äimärautio – Osa I
29.11.2016 asti
Kati Leinosen Äimärautio-projekti kertoo hevosmiehistä, -naisista ja hevoskulttuurista pohtien vahvaa emotionaalista suhdetta ihmisen ja hevosen välillä. Se kuvaa elämää hevosten rinnalla yhteisössä, jossa useimmille hevoset ovat elämäntapa.
Äimärautio – Osa I sisältää 1800-lukulaisella märkälevytekniikalla kuvatun muotokuvasarjan sekä moniosaisen teoksen, jonka pääroolissa on hevonen.
Kati Leinonen (s. 1974) on oululainen valokuvaaja ja taitelija. Hän on opiskellut valokuvausta London College of Printingissä ja audiovisuaalista mediakulttuuria Lapin yliopistossa, jonne hän tekee parhaillaan väitöstyötä aiheenaan 1800-luvun märkälevytekniikka nykymuotokuvan välineenä.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Jenni Valorinta: Uniliike
29.11.2016 asti
Uniliike on sarja mustavalkoisia valokuvia nukkuvista naisista. Kuvien utuisuus on seurausta pitkästä valotusajasta. Yksittäinen kuva on valittu lyhyimmillään 3 tunnin päiväunista ja pisimmillään reilun 10 tunnin yöunesta kertyneestä kuvamateriaalista.
Alakerrassa esillä on myös Valorinnan video Avec qui tu partage tes biscuits. Se on tarina yöllisestä tapaamisesta aavikkoketun kanssa Saharan aavikolla.
Tamperelainen Jenni Valorinta (s. 1975) toimii videosuunnittelijana esittävän taiteen produktioissa.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Kirsi MacKenzie: Luonnon muotoja – pohjoismaisia maisemia
8.1.2017 asti
Helsinkiläinen Kirsi MacKenzie koki herätyksen luontokuvaukseen Galápagossaarten kuvausmatkalla tammikuussa 2011. Matkan jälkeen MacKenzie aloitti luontokuvauksen opiskelut Axxellissa ja valmistui vuonna 2015. MacKenzie on erikoistunut pohjoismaisiin maisemiin.
Pekka Sammallahti: Pohjoista
8.1.2017 asti
Saamen kielen ja saamelaiskulttuurin emeritusprofessori Pekka Sammallahti tuntee Lapin maisemat. Utsjoella asuva Sammallahti on valokuvannut pohjoisia ja arktisia alueita Saamenmaan lisäksi Alaskassa ja Huippuvuorilla.
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ti, to, pe 11-17; ke 11-19; la ja su 11-15
8/6€
Tuomas Linna: Huoli
27.11.2016 asti
Tuomas Linnan teos Huoli on dokumentti lastensuojelulaitoksista. Linna on kuvannut laitoshoitoon sijoitetuilta lapsilta haltuun otettuja esineitä, laitosten arkisia näkymiä sekä lasten tekemiä piirroksia ja kirjoituksia. Lisäksi Linna on kuvannut muotokuvia laitoshoidon läpikäyneistä nuorista.
Tuomas Linna asuu ja työskentelee Helsingissä. Huoli-teos on toteutettu yhteistyössä suomalaisten lastesuojelulaitosten kanssa.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
Digicamera.netin Foorumi.
Petteri Hautamaa, Onnistunut kamerareppupäivitys - Lowepro Pro Runner BP 450 AW II. Käytössäni kerkesi palvella reilut kaksi vuotta tämän nyt esitellyn Lowepro Pro Runner BP 450 AW II kamerarepun edeltäjä. 200 euron hintaluokassa se tarjosi tilavan paketin reilumman telen ja usean pienemmän objektiivin ronttaamiseen. Reppu oli paksuutensa takia melko kömpelö ja nimesinkin siitä aikanaan kirjoittamani blogitekstin: ”Norsu posliinikaupassa”. Kamerareppu on itselleni erittäin tärkeä varuste, siinä arvokas kalusta säilyy kolhuitta ja järjestyksessä, se on vaivatonta napata aina mukaan. Kuvausmatkoilla reppu on aivan ehdoton. Kovasta käytöstä kertoo, että reppuni sai kulkea kymppikilon kuormineen matkassa lähes päivittäin tuon kahden vuoden ajan.
- Kakkosversio on selvästi kutistunut ulkomitoiltaan, mikä on positiivinen juttu ainakin omiin tarpeisiini. Etenkin paksuudesta on saatu laihdutettua oleelliset sentit, jättämällä selkäpuolen 15 tuumaiselle läppärille mitoitettu tasku pois. Tarvittaessa pieni läppäri mahtuu etutaskuun. Kakkosversio sopii paremmin lentomatkustamiseen, aiempi meni paksuutensa takia yli useimpien lentoyhtiöiden ilmoittamista käsimatkatavaramitoista, vaikka kyllä sain sen aina survottua lokeroihin.
- Hintaluokka 250 euroa
Wwf.fi, Kimmo Ohtosen valokuvia arktisesta luonnosta Kampin Narinkkatorilla. WWF ja toimittaja, luontokuvaaja Kimmo Ohtonen järjestävät yhteistyössä ulkoilmanäyttelyn Kampin Narinkkatorilla 14.–21.11.2016. Kaikille avoimia avajaisia juhlitaan maanantaina 14.11. klo 16–19. Tilaisuudessa voi tavata Ohtosta ja WWF:n edustajia ja keskustella arktisesta luonnosta, sen uhkista ja niistä teoista, joilla se voidaan vielä pelastaa.
Kamera-lehti.
- Ajatuksia valokuvasta: näyttely Tukholmassa. Peter Forsgård. Kävin 10.11.2016 Tukholmassa. Olimme siellä Canonin vieraina, ja aiheena oli Maxim Shemetovin valokuvanäyttely Digging in the City. YouTube-video, kesto 5:10.
- Luontokuvaaja, suuntaa Sipooseen näyttelyyn. 11.11.2016. Sipoossa on avautunut hieno luontokuvanäyttely, jossa on esillä valokuva-ammattilaisten ja harrastajien töitä. Avajaisia vietettiin Konst & Formissa torstaina 10.11. luminietosten keskellä.
Viikonloppu, Valokuvaaja kuvasi samat ihmiset samassa paikassa kuin 30 vuotta sitten. Sinänsä toimiva idea, vaikka toteutuksia on vuosien saatossa ollut monia.
MTV, Näyttääkö upea auringonlasku kuvassa kamalalta? 6 pettämätöntä vinkkiä kuvaamiseen.
Me Naiset, Epäonnistutko sinäkin aina valokuvissa? 16 asiaa, jotka yhdistävät kameran välttelijöitä. Jotain vinkkiä täältäkin voi löytya.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
- 10 Tips for Doing Your First Family Portrait Session.
- 1. Get down to their level
- 2. Use Centre point focus
- 3. Choose an appropriate aperture
- 4. Starting shutter speed
- 5. Use Auto ISO
- 6. Metering mode
- 7. Shoot in RAW format
- 8. Auto White Balance
- 9. Choose your lenses
- 10. Set limits
- 7 Tips for Doing Crystal Ball Refraction Photography.
- #1 – Dealing with the upside down image
- #2 – Get above your subject
- #3 – Fill the glass ball with your subject
- #4 – Choose the correct lens
- #5 – Choose the correct aperture
- #6 – Find a safe place to position the ball
- #7 – Lighting the subject in front of the ball
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
IR.
Dpreview.com.
PDN Photo of the Day, Anthony Hernandez’s Majority Rules. 11 kuvaa ja teksti.
The Online Photographer, Latestitis. Pitää aina saada uusinta. Pitää pysyä kehityksessä mukana. Vai onko järkisyitä aina hankkia uusin.
Earthboundlight.com, On a Somewhat Different Topic, 13.11.2016.
Pdnonline.com, ProMediaGear Intros Katana Jr. Gimbal for Big Glass. Aina 600mm. Arca-Swiss -yhteensopiva. $500 (ei veroja).
Fotosidan.se, 'Det är snyggt när det är vackert'. Poddradio. Kesto 47:15.
Kamera & Bild, Photoshops största konkurrent nu som gratis beta för Windows.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
14.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Laura Nissisen luento:
Valokuva-abstraktio Suomessa: avant-garde ja modernismi.
Ma 14.11.2016 klo 18:15–19:45.
Helsingin työväenopisto
Katsaus valokuvaan -luentosarja
Stoa, luentosali. Itäkeskus.
Vapaa pääsy.
HS.
Maailma kuvina.
Yle, Prisma Studio, Katse taivaalle: suurin ja kirkkain superkuu 68 vuoteen! Marraskuun täysikuu, jonka voi nähdä taivaalla maanantaina marraskuun 14. päivänä illansuussa, on super-superkuu. Viimeksi täysikuu on ollut näin lähellä maata vuonna 1948. Superkuu näyttää noin 14 prosenttia suuremmalta ja 30 prosenttia kirkkaammalta kuin Kuu pienimmillään. Yhtä lähelle Kuu tulee seuraavan kerran marraskuussa vuonna 2034.
(seurannassa) Indiegogo, Loupedeck. Näppäimistön kokoinen, painaa kilon. Kuten Midi-kontrolleri. Editoidaan Lightroomilla valokuvia. Viiden hengen tiimi suomalainen tiimi on ollut kehittämässä. Mukana insinöörejä ja muotoilijoita Nokialta. Ensi kesäkuu on tavoitteena toimitusten alkamiselle. Jere Hietala esittelee demolla Loupedeckiä. 229 euroa. 893 ennakkotilaajaa (neljä päivää sitten 748). Koossa 229.191 (neljä päivää sitten 192.627 euroa). Tavoite ylittynyt 306%:sti. Ja 19 päivää vielä jäljellä.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Kaikissa kuvissa tekstit.
Digital Photography School.
- 5 Quick Tips to Help You Make a Fashion Photography Shoot Like a Pro.
- 1. Inspirations 101
- 2. Team Work is Everything
- 3. The Look
- 4. Scouting Locations
- 5. Hair, Makeup and Wardrobe
- Overview and Hands-On Reviews of the New Fuji X-T2 Mirrorless Camera. Heinäkuussa 2016 julkistettu. Uusi lippulaivamalli. Kroppikennoinen peilitön järjestelmäkamera, 24 megapikseliä. Kroppikerroin 1.5x. 325 tarkennuspistettä. USB 3.0. Kenno sama 24 Mp kuin X-Pro2 -mallissa. Sääsuojaus. Automaattitarkennusta parannettu, sähköisen etsimenen viive lyhyempi, sarjakuvaus jopa 14 kuvaa sekunnissa. Elektroninen etsin 2.36 miljoonaa pistettä. Kolmen tuuman lcd-näyttö 1.04 miljoonaa pistettä (ei koskestusnäyttöä). Ensi kertaa video 4K. Käyttöliittymä on Fujimaisesti hyvin perinteinen lukuisine säätökiekkoineen, joiden etu on selkeys ja se, että säädöt näkee, vaikka kamerassa ei olisi virta päällä. Kaksi sd-korttipaikkaa. Kääntyvä näyttö. Wi-Fi (ei NFC). Uusi salama, ohjeluku 50. Kamera käynnistyy 0.3 sekunnissa (X-T1 0.5 s). Suljinviive on Fujin mukaan 0.045 s. Laajennettu ISO 100 - 51,200. Timelapse 1 s - 24 h. 3.5 mm mikrofoniliitäntä. Yhdellä latauksella 340 kuvaa. Akkukahvassa erillinen audioliitäntä. Runko 1749 euroa, runko + 18–55 f/2.8–4 2049 euroa. Akkukahva 349 euroa (yli 1000 kuvaa). Salama 579 euroa.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com, Abstract Photography: Photographing Frozen Leaves.
Dpreview.com.
IR.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
13.11.2016 (linkki) |
Caj Bremer esittelee tänään klo 13 Takaisin Karjalaan -näyttelyään Gallen-Kallelan Museossa Espoossa.
Digicamera.netin Foorumi.
Yle Uutiset, Valokuvaus, Valokuvaajan pitää voittaa lapsi puolelleen – "Otan kuvia lapsille, en vanhemmille". Kaksi ammattivalokuvaajaa kertoo, millä kikoilla lapsivalokuvat saadaan onnistumaan.
HS, Presidentti Obaman ura kuvakoosteena – Valkoisen talon kuvaaja seurannut perhearkea kulissien takana kahdeksan vuotta. Valkoisen talon virallisena valokuvaajana toiminut kuvajournalisti Pete Souza on ottanut lähes kaksi miljoonaa valokuvaa Barack Obamasta hänen kahdeksan presidenttivuotensa aikana. Vallanvaihdon alla koosteita Souzan kulissien takana ottamista omista suosikkikuvista ovat julkaisseet useat mediat. HS valitsi omaan koosteeseensa 29 Souzan ottamaa kuvaa. (+ 1 kuva Souzasta).
Yle Uutiset, Luonto-ohjelmat (tv), Kasvokkain: Kimmo Ohtosen uudessa luontosarjassa kamera kääntyy eläimestä ihmiseen.
HS, Kuvasimme lämpökameralla, kuinka Helsingissä hytistään – lämpö pakenee päälaelta ja pillifarkuista. Vaihtokuvat ilman lämpökameraa ja lämpökameralla kuvattu. Liu'uttamalla vaakatasossa kuvat näkyviin. (osa kuvista - kröhöm - vähän erikoisen näköisiä...).
- kamera näytti olevan tämä, 30.000 euroa (alv mukana).
Remonen.fi, SoLastSeasonExpo, 7.11.2016. Kameroita ei tuolla ole käytännössä ollenkaan. Ennen muinoin tuolla oli esimerkiksi Rajalan osasto ja jopa maahantuojien omia osastoja. Nyt ei ollut paikalla kuin Olympus, kun Rajalakin on siirtänyt expoilun omiin tiloihinsa Digiviikko-brandin alle. Eikä se Olyn osastokaan mikään megalomaaninen ollut. Hieman vilkaisin osastoa, mutta en bongannut sieltä ainakaan OM-D EM-1 mk2:sta, joten Olyt saivat jäädä vitriiniin.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
The-digital-picture.com, Lightroom Coffee Break: Adjusting Skewed Lines with Guided Upright. YouTube-video, kesto 0:58.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
12.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
- Ilmansuuntien määrittäminen tähtien avulla. (Sana on melkein vapaa).
- Adoben rahastus siirtyy pilviin (Kuvankäsittely).
- Samyang T-S 24mm 1:3.5 ED AS UMC (Optiikka).
- Olympus OM-D E-M1 Mark II (Minolta, Olympus).
- Pentax K-1 (Järjestelmädigit).
- Mutta mitä tapahtui Olympukselle?! (Järjestelmädigit).
- Teema: Kuu (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Sand Finland 2016 (+3 kuvaa) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ei uusia kuvia, mutta useampikin kipupiste tulee esiin kuvien esillelaitosta näin internetin aikaan. Vaikutteiden ottaminen (tälle voi olla muitakin nimiä), kuvauspaikkojen metsästys jne.
- Teema: MaisemaKuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Arskan palloilut kameran kanssa! (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Parikin kuvasarjaa. Ensin: Stadistakin löytyy mielenkiintoisia paikkoja... Samayng 24TS harjoittelua tässä vaan, lasipallo toki mukana ;-) (tilttiä ei nyt tarvinnut, mutta shiftiä kuitenkin, tämän objektiivin kanssa sitä on oppinut arvostamaan) f/5.6 kuvia nämä... Sitten: (Oho. Toi on vissiin se uponnu purjepaatti? Siellä tosiaan upposi museovene kun kaupunki otti sähköt satamasta ja pilssit sammui.). ...Niinpä ;-) Joku kirjoitti tuollla, että ennen uppoamistaan 3000-4000€:n arvoisen aluksen nostoon käytettiin n.100 000€ verorahoja nelipäiväisessä operaatiossa.... Olin mukana seuraamassa nosto-operaatiota. Nämä on otettu Tamron SP 24-135 zuumilla, mutta kuitenkin K-1 rungolla. ...
- Teema: Lintukuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Hassel on ruvennut lintukuvaajaksi, vieläpä värisellaikseksi.
- Winter is coming (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Puuhapete.
Lauri Mantere, Nature and wildlife Photographer. Uraa pitkästi takana ja edessäkin.
Flickr, #juha#.
Peter Forsgård, Valoaalloilla Tukholmassa. 11.11.2016. Kävimme Matin kanssa nauhoittamassa tämän viikon podcastimme Tukholmassa. Kuuntele niin tiedä miksi. Kesto 12:57.
Finnfoto.fi, Oletko jo täyttänyt Kopioston valvontavaltakirjan? 11.11.2016. Kaikkien valokuvaustyötä tekevien tulisi täyttää Kopioston valvontavaltakirja. Finnfoto ry:lle osoitettu Kopiosto-valtakirja on tasapuolisuuden tae. Finnfoto edustaa kaikkia Suomalaisia valokuvaajia kaikilla sen osa-alueilla.
- Kopiosto-valtakirja tarvitsee luovuttaa vain kerran. Finnfoto on nyt avainnut sivuilleen linkin, josta pääset helposti täyttämään ko. valvontavaltakirjan, mikäli et sitä vielä ole tehnyt: ...
Pohjolan Sanomat, Valokuvaaja Pekka Luukkola jätti jäljen maisemaan. Lapin maakuntamuseossa avautuu perjantaina suomalaisen maiseman kuvaajana tunnetuksi tullen helsinkiläisen valokuvaajan ja kirjantekijän Pekka Luukkolan näyttely Maiseman aika – Sense of Time.
- Maiseman aika – Sense of Time -näyttely Arktikumissa Lapin maakuntamuseon vaihtonäyttelysalissa 11.11.2016–8.1.2017. Näyttelyssä 20 valokuvateosta, jotka ovat osa Tampereen taidemuseossa vuosien 2012 ja 2013 taitteessa olleesta laajemmasta, 60 teosta käsittävästä samannimisestä näyttelystä. Julkaissut näyttelyteemaan liittyen 144-sivuisen valokuvakirjan.
Yle Uutiset, Kulttuuri, Eläimiä vai puoli-ihmisiä? Valokuvaaja kiinnostui lemmikin roolista kaupungissa. Maija Astikainen otti kuuden vuoden ajan koirista ihmismäisiä muotokuvia. Kuvat kommentoivat lemmikkien inhimillistämistä. Valokuvaaja Maija Astikainen kiinnostui eläinten inhimillistämisestä huomattuaan suhtautuvansa omaan kissaansa eräänlaisena puoli-ihmisenä, ei niinkään lajityypillisesti käyttäytyvänä eläimenä.
HS, Miksi Suomessa vain juopot ja matkalaiset nukkuvat julkisesti? 28 kuvaa torkkujista paljastavat unen kauneuden. Kuvia Suomesta ja maailmalta. Uusia ja vanhoja kuvia.
MTV, Ruotsissa läpi erikoinen laki: Kauko-ohjattavien kuvauskopterien käyttö kiellettiin kokonaan. Ruotsin korkein hallinto-oikeus on päättänyt 21. lokakuuta 2016 lähtien kieltää videoiden ja valokuvien taltioimisen kauko-ohjattavien kopterien avulla yleisillä paikoilla. Itse koptereita saa lennättää tästä lähtienkin, mutta kamera täytyy jättää maahan, ja lainmuutos koskee sekä ammattilaisia että harrastajia.
Kainuun Sanomat, Laki ei anna välineitä puuttua oikeuden salakuvaajiin – ”Tilanne ei ole ollenkaan tyydyttävä”. Oulun insestioikeuden salakuvaaminen ei johda seuraamuksiin. Lännen Median lehdet kertoivat kaksi viikkoa sitten, että maahanmuuttovastainen aktivisti Junes Lokka kuvasi salaa Oulun suurta huomiota saaneen insestioikeudenkäynnin ja julkisti luvatta tekemänsä tallenteet netissä. Videoilla ei näy oikeussalin tapahtumia, mutta keskustelut ovat tallenteilla kuultavissa.
- Lain mukaan tuomioistuimen julkisessa suullisessa käsittelyssä saa valokuvata, nauhoittaa ja muulla tavoin tallentaa ja siirtää kuvaa ja ääntä vain puheenjohtajan luvalla ja hänen ohjeidensa mukaisesti.
- Savelan mukaan ongelma koskee nimenomaan tilannetta, jolloin salakuvaaminen ilmenee vasta oikeudenkäynnin jälkeen.
- Laissa ei ole kuitenkaan säädetty sitä, mitä puheenjohtajan uhmaamisesta seuraa. Savelan mielestä lainsäädännön tilanne on tältä osin ongelmallinen.
Epressi.com, Adobe, Seitsemän suomalaista ehdolla Nordic Creative Talent Award 2016 -tunnustuksen saajiksi. 11.11.2016. Seitsemän suomalaista nuorta suunnittelijaa on ehdolla 23.11. myönnettävän Nordic Creative Talent Award 2016 -tunnustuksen voittajiksi. Palkinnot jaetaan Helsingissä järjestettävässä Adobe Creative Meet Up -tilaisuudessa, jossa luovan alan ammattilaiset jakavat näkemyksiään ja taidonnäytteitään.
Älypuhelimista.
- Mobiiliblogi.com, Muista virhevastuu: Apple korjasi sammuilevan, takuuttoman iPhone 6s:n mukisematta. Phone on kallis puhelin, mutta muista valmistajista poiketen Apple tarjoaa tuotteelleen edelleen ainoastaan vuoden valmistajan takuu. Muilla tämä on yleensä kaksi, joillain jopa kolmekin vuotta. Haluakin ottaa aiheen esille ja muistuttaa kaikkia kuluttajia valmistajan virhevastuusta, joka tarkoittaa käytännössä sitä, ettei valmistajan vastuu laitteensa vioista lopu takuun umpeuduttua.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com.
Digital Photography School.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com.
IR.
Dpreview.com.
Pdnonline.com, Great Weekend Reads in Photography and Filmmaking. 11 linkkiä ja tuttu video.
The Online Photographer, Get the Heck Out! Ei morgen morgen vaan heute heute.
Popular Photography, How-To: Photograph The Moon.
PDN Photo of the Day, Tony Vaccaro: War, Peace, Beauty. 9 kuvaa ja teksti. Ja YouTube-video, kesto 1:00. 93-vuotias kuvaaja. Tony Vaccaro Eurooppaan vuonna 1942, mukana kivääri ja $47 Argus C3 -mittaetsinkamera. Seuraavat kolme vuotta dokumentoi toisen maailmansodan etulinjaa. Nyt näyttely ja dokumentaari.
Popular Photography, Patch App Brings Fake Bokeh To All iOS Photos, No iPhone 7 Plus Required. Ilmainen (vesileima kuviin). Ilman vesileimaa $1.
Pdnonline.com, Object of Desire: Slik Lite AL-430 Tripod. $100, $120, $140. (hinnoissa ei veroja).
The-digital-picture.com, Future Versions of Photoshop May Enable Replacing the Sky with a Single Click. YouTube-video, kesto 5:02.
Fotosidan.se, TEST: Nikon Speedlight SB-5000. Nikonin uusi käsisalama ammattilaisille. Salamassa sisäänrakennettuna vain radiosignaalien vastaanotin (ei lähetintä, pitää ostaa erikseen). Nikon D500 ja D5. Sisäänrakennettu jäähdytys. Suomen hinta on 650 euroa (verot mukana).
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
11.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Rajalacamera.fi.
- Rajala Ambassador 2016 on... Lauantaina 5.11.2016 valittiin voittaja. 5. kierros: Ambassadorien kalusto on vaihtunut Canoniin. Rajala Ambassadoreilla on nyt käytössä Canon EOS 5D Mark IV -järjestelmäkamerat. Seuraa kuutta mielenkiintoista lähettilästämme ja heidän mietteitään kuvauksesta ja eri kamerakalustoista.
- Rajala Ambassador 2017 haku on alkanut. Rajala Ambassador –haasteessa etsitään monipuolisia, eri taustoilta tulevia persoonallisia tekijöitä nostamaan luovat sisällöt uudelle tasolle. Tartu tilaisuuteen ja hae mukaan Rajalan Ambassador 2017 -kilpailuun. Pääpalkintona on 3 000 euron arvoinen Rajala Pro Shopin lahjakortti.
Daysofzeiss.com. Tekstit in English, mutta kuvat in Finnish. Toni Ahvenainen.
Tiinapuputti.com, Pinterest, potretti ja pilvinen päivä, osa 2, 10.11.2016. Olen nyt fiilistellyt useita kertoja miljöössä laajakulmaisen objektiivin kanssa, joten tällä kertaa valitsin kuvaukseen kiinteän 85 millisen (Canon EF 85mm 1.2L) . Lisäksi minulla oli käytössäni kevyt valaisukalusto. Kaikissa kuvisssa käytin valaisuun yhtä Canon Speedlite 600 EX-RT– salamalaitetta, jossa oli valonmuokkajana valkea, läpimpuva sateenvarjo.
Pingstate.nu. Aikajärjestyksessä uusimmasta. (pinkkarin foorumi on nykyään suurelta osin työpaikkailmoja...) (eikä spaamaajien viestejä siivota ollenkaan...).
Helsingin Uutiset, Lumi peitti ja sotki pääkaupunkiseudun – 12 kuvaa kauniista ja vaarallisesta talvesta. Valokuvaajamme Päivi Tuovinen kiersi juttukeikkojen lomassa tallentamassa lumista pääkaupunkiseutua.
Iltalehti, Tampereella mahtavat revontulet - nainen yllättyi ja kuvasi. Tampereella loimusivat pohjoistaivaalla viime viikolla kirkkaanvihreät revontulet.
Iltalehti, Aamuinen metsästys Vantaalla tallentui kameralle: "Sillä oli koko ajan pupu suussaan" - katso kuvasarja. (Kuvien laatutasosta tulee vain kiukkuiseksi, miten noin pienet kuvat voivat olla noin huonolaatuisia...).
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com.
Nikonilta uutta.
- Suomen Nikon, Uusi, jatkuvasti yhteydessä oleva D5600 lisää kuvien luovuutta (lehdistötiedote). 24 megapikselin kroppikenno, perinteinen järjestelmäkamera ISO 100 - 25600. Wi-Fi, Snapbridge (Bluetooth). 3.2 tuuman kääntyvä kosketusnäyttö, 1.037 miljoonaa pistettä. Optinen etsin 95%. Full HD, 50/60 kuvaa sekunnissa. Runko 415 g. Myyntiin 24.11.2016. Runko 865 euroa. Runko + 18-55mm AF-P VR 975 euroa. Runko + 18-140mm VR 1205 euroa. Runko + 18-105mm VR 1145 euroa. Runko + 18-55mm AF-P VR + 70-300mm AF-P VR 1325 euroa.
- Suomen Nikon, Nikon D5600.
- Dlsrbodies.com, Nikon Drops D5600 on the Market. Thud. Vähän eroja Nikon D5500 -malliin. Bluetooth ja Wi-Fi kuten D500, lisäksi time-lapset. Mutta Nikon D5500 on luokassaan onnistunut kamera, kuten siis myös uusi Nikon D5600.
- Dpreview.com, Nikon D5600 DSLR announced, though not in the US.
- IR, Nikon D5600 launched in overseas markets, brings with it SnapBridge sharing convenience.
- Petapixel.com, Nikon D5600 Announced: SnapBridge and New Touchscreen Powers.
- Diyphotography.net, Nikon adds Bluetooth and timelapse features to the new Nikon D5600.
- Popular Photography, New Gear: Nikon D5600 DSLR Adds Wireless Connectivity, But Not Yet In The USA.
- ePhotozine.com, Nikon D5600 DSLR Announced With Bluetooth.
- Fotosidan.se, Nikon D5600 har Snapbridge.
- Kamera & Bild, Nikon D5600 – får nya uppkopplingsmöjligheter.
Dpreview.com.
ePhotozine.com.
IR.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
Popular Photography, Canon EOS 5D Mark IV DSLR Camera Review. Julkistettu elokuussa 2016, toimitukset alkaneet. Neljäs sukupolvi Canonin täyskennoisen 5D-sarjassa, edellisestä mallista neljä vuotta. 30 megapikselin
Dual Pixel AF sensori. Videossa vaihetarkennus ja still-kuvissa jatkuva tarkennus
(live view). Tarkennussysteemi on
lippulaiva Canon 1D X Mark II -mallista. Sarjakuvaus on parantunut, nyt seitsemän kuvaa sekunnissa.
Ensi kertaa mahdollisuus jälkikäteen korjailla pienempiä tarkennusvirheitä
(Dual Pixel). Laajennettu ISO 50 - 102400. Kroppikerroin 1x. Kiinteä
kosketus-näyttö, 3.2 tuumaa, 1,620,000 pistettä. Etsin 100%.
4K video, kropattu 1.7x sensorista. 8.8 megapikselin still-kuvat videosta. CF ja SD/SDHC/SDXC. USB 3.0. Mikrofoni-
ja kuulokeliitännät. Wi-Fi sisäänrakennettu, sisäänrakennettu GPS (ei tarvita enää erillistä lisävarustetta). EOS 5D Mark IV -kameran toiston aikana käytettävä rajaus
ja koon muuttaminen mahdollistavat kuvan muokkaamisen kuvauksen jälkeen.
Kun kuvien kokoa on muutettu, ne voi jakaa välittömästi
sisäisen Wi-Fi-yhteyden kautta. Kuten EOS-1D X Mark II -mallissakin,
kuvaa voi rajata mielensä mukaan ja sen voi lähettää
saman tien toimittajille tai kuvatoimistoille. Yhdellä
latauksella ottaa 900 kuvaa. Kuvanvakaaja rungossa olisi iso plussa. Paino 890g. Suomen hinta on 4200 euroa (miinus mahdolliset hyvitykset, 500 euroa parhaimmillaan).
Dlsrbodies.com, The Price of Enthusiasm. 2.11.2016. Thom Hogan kirjoittaa uuden Olympuksen hintahyppäyksestä taustoja. Muidenkin valmistajien osalta.
PDN Photo of the Day, Matt Eich’s Ohio Lovesong. 10 kuvaa ja teksti.
The Online Photographer, The Fabulous Fourteen for Less. Fujinon XF 14mm, $400:n alennus.
Techradar.com.
Pdnonline.com, After Losing Bet on Trump, ScanMyPhotos.com Is Scanning Photos for Free. Lupauksesta pidetään kiinni. Ja kyse ei ollut uuden presidentin kannattajasta.
Fotosidan.se, Detta händer på Fotomässan. 11.11.2016 - 13.11.2016. Tukholma.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
10.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
HS, Suomalaiskuvaaja todisti Istanbulissa romanien tuhatvuotisen kodin hävittämistä – ”Alue muistutti Berliiniä vuonna 1945”. Mikko Savolainen lensi vuonna 2008 Istanbuliin, jossa puskutraktorit olivat alkaneet tuhota mittaamattoman arvokaasta Sulukulen aluetta. Seuraavana vuonna Unesco poisti sen maailmanperintöluettelosta.
Jaakko Vähämäki, Canonin uusi 5 D Mark IV ja Olympuksen E-M1 Mark II, 28.10.2016.
Pohjolan Sanomat, Totuuden hetki kameran takana. Hetki. Kemin kameraseura ry:n vuosinäyttely Kemin historiallisessa museossa 23.11. saakka.
Indiegogo, Loupedeck. Näppäimistön kokoinen, painaa kilon. Kuten Midi-kontrolleri. Editoidaan Lightroomilla valokuvia. Viiden hengen tiimi suomalainen tiimi on ollut kehittämässä. Mukana insinöörejä ja muotoilijoita Nokialta. Ensi kesäkuu on tavoitteena toimitusten alkamiselle. Jere Hietala esittelee demolla Loupedeckiä. 229 euroa. 748 ennakkotilaajaa. Koossa 192.627 euroa. Tavoite ylittynyt 255%:sti. Ja 23 päivää vielä jäljellä.
Älypuhelimista.
- Teknavi.fi, Suuri älypuhelinvertailu päivittyi: Google Pixel olisi ykkönen, jos se olisi halvempi.
- Teknavi.fi, IPhone 7 Plussan kamera voi pettää odotukset – Katso pilalle menneet kuvat. Apple julkaisi runsas viikko sitten iOS 10.1 -päivityksen, joka toi iPhone 7 Plus -puhelimeen odotetun muotokuvatoiminnon. Julkaistu ominaisuus on vasta beta-vaiheessa, mikä tarkoittaa että Apple parantaa toimintoa eikä kyseessä ole vielä lopullinen versio.
- Teknavi.fi, Tänään tv:ssä: Katso iPhone 7 -kuvavertailu ja lue jättitesti. Teknavin tv-ohjelman tämän iltaisessa jaksossa (ke 9.11. klo 22.45 MTV3) testattavana on Applen iPhone 7 Plus. Jaksossa selviää muun muassa se, onko puhelimen kamera niin hyvä kuin väitetään.
- Teknavi.fi, Jos olet ostamassa Oneplus 3:sta, odota hetki: Tulossa parempi versio. Oneplus 3 on noussut Suomessakin hitiksi, vaikka laitetta ei ole käytännössä mainostettu mitenkään. Suosion taustalla on paitsi puhelimen edullinen hinta, myös sen teknisesti edistykselliset ominaisuudet. Marraskuun 15. päivä Oneplus 3T. Vielä ei tiedetä, tuodaanko 3T-mallia Suomeen virallisesti.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com.
Digital Photography School.
Dpreview.com.
The Online Photographer, OVF vs. EVF. Optinen etsin vs. elektroninen etsin. Puolesta ja vastaan. Lukijoiden kootut kommentit.
ePhotozine.com.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
PDN Photo of the Day, Gauri Gill’s “Notes from the Desert”. Intia. Neljä kuvaa ja teksti.
Pndonline.com, Landing Work for Dream Clients: Little Outdoor Giants for Eureka! Neljä tarinaa.
The-digital-picture.com.
Kamera & Bild, 15 bilder nominerade i Nordic Retouch. Kolme kategoriaa, kussakin viisi kuvaa. Kuvat esillä Älvsjön fotomessuilla viikonloppuna (Tukholma). Antti Karppinen ja Suvi Sievilä pääsivät jatkoon.
Fotosidan.se, Kristoffer kommer naturen nära. Ensimmäinen valokuvakirja. Luontokuvia.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
09.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Peter Forsgård.
- Olympuksen kuvanvakaaja. 7.11.2016. Uudessa Olympuksen E-M1 Mark II:sessa on kuvanvakaajaa parannettu entisestään. Rungon vakaaja on 5.5 aukkoa. Jos käyttää uutta 12-100mm F4 objektiivia tai 300mm f4:sta, päästään 6.5 aukkoon.
- Onko uusi Macbook Pro sopiva fotarille? Uusimassa Valoaalloilla podcastissa pohdimme Matin kanssa soveltuuko uusimmat MacBook Pro:t fotareille. Tarvitsetko SD-kortin lukijaa, ym. muita portteja? Podcast, kesto 20:25.
Pallopanoraamablogi, Rantoja, taivaanrantuja ja kerroskuvausta, 6.11.2016. Kun ei ala tämä pahuksen pitkä pilvisyysjakso jo loppumaan, niin on sama julistaa tämän syksyn tähtiviirukausi päättyneeksi. Kokonaisen viikonhan tuo kestikin. No, oli niitä kuvausöitä useamminkin, mutta se paras sesonki oli noin viikossa ohitse. Kirpakka, kuiva syysyö, eikä Kuuta taivaalla sotkemassa. Siinä hyvän yön ainekset. Ensin ajassa taaksepäin, elokuun puolen välin tienoille. Silloin Savonmaan korkeuksilla alkaa olla keskiyön aikaan jo niin pimeää että tähtikuvauskautta voi aloitella. Tämä on samalla myös jatkoa aiemmin esitetylle laituricore-sarjalle, yhdistäen samalla mukaan pientä tähtiviiruräpellystä. Valokuvauksellista kliseefuusiota.
- (melkoinen megapostaus...)
Lepolandian Majakka, blogi. Muutamalta viime kuukaudelta poimintoja. Pasi Lepola.
- Taikahattu 2016, 20.8.2016. Pyörätuoliräppäri Elvido. Pertti Kurikan Nimipäivät.
- Meidän oma bensis, 24.8.2016. Minun piti jo viime kesänä kuvata tätä kylmäasemaa yövalaistuksessa, mutta se jäi jostain syystä tekemättä. Kuvissahan tämä näyttää ihan komealta viritykseltä, mutta todellisuudessa varsinkin päivisin se on todellinen peltomaiseman rumistus.
- Pitkästä aikaa Linnunradalla, 31.8.2016. Siitä oli jo melkein kolme vuotta kun olin viimeksi (1 ja 2) kuvannut syksyistä kotigalaksiamme. Siksipä olikin eilen jo korkea aika lähteä radalle, Linnunradalle. Katsoin Google Mapsista parin kymmenen kilometrin säteen sisältä sopivan mahdollisimman kaukaa katuvaloista sijaitsevan paikan ja ajelin sinne. Tämä tällä kertaa valitsemani paikka sijaitsi Uusi-Pätiläntien varressa Hämeenkoskella.
- Kuutamosta poispäin, 30.9.2016. Kävimme pari viikkoa sitten Reisjärvellä. Otin mukaan kameran jalustoineen, koska tarkoitus oli kuvata Linnunrataa jossain kauniissa valosaasteettomassa paikassa. Olin kuitenkin unohtanut katsoa kalenteria, 17.9 oli täysikuun aika, joka tarkoitti sitä, että Linnunradan kuviin saaminen oli mahdotonta.
- Canon EOS 5D Mark IV – Ensivalo, 22.10.2016. Olen jo pidempään haaveillut siirtymisestä Canonin 6D-sarjasta paremmin minun tyyliselle tapahtuma-/urheilukuvaajalle sopivaan 5D-sarjaan. Kun huhut Canon EOS 5D Mark IV:n julkaisusta alkoivat vahvistua, aloin uskoa että pian on se hetki. Heti julkaisun jälkeen pistin kameran rohkeasti varaukseen, koska tiesin että kameraa joutuisi odottamaan pari kuukautta ja sinä aikana ehtisin lukea kymmeniä arvosteluja ja tehdä lopullisen päätöksen eli onko MIV minulle sopiva runko ja haluanko lunastaa varaukseni.
- Canon EOS 5D Mark IV - Pohdintaa, 23.10.2016. Ai miksi sitten hankin 5D Mark IV:n vaikka 6D on ihan hyvä? No se johtuu siitä, että 6D ei sovellu kuvaustyyliini niin hyvin kuin 5D-sarjalainen. 6D:n sarjakuvausnopeus 4 kuvaa sekunnissa ei esimerkiksi meinaa riittää urheilukuvaukseen. Muutamaan kertaan juuri se ratkaisevan hetken maalikuva on jäänyt saamatta h-hetken osuessa kuvien väliin. 5D Mark IV:ssä sarja pärisee selvästi nopeampaa tahtiin, 7 kuvaa sekunnissa.
- 500px.com.
- Facebook.
- Flickr.
- Instagram.
Yle Uutiset, Pohjanmaa, Lokakuu toi sääkuviin syksyn pimeyden. 7.11.2016. Lokakuun sääkuvat ovat täynnä pimeyttä ja ruskan rippeitä. Pohjalaisten sääkuvissa korostuu lumen ja talven odotus. 25 kuvaa.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
- 5 Ways To Be More Creative With Transport Shots.
- Oh, The Weather Outside is Frightful! The Basics Of Winter Photography.
- 14 Top Wi-Fi Cameras 2016.
- Best Travel Zoom With Wi-Fi: Panasonic Lumix TZ80
- Best Ultra Zoom Bridge with Wi-Fi: Panasonic Lumix FZ1000
- Best FF Premium CSC Mirrorless with Wi-Fi: Sony Alpha A7R Mark II
- Best Compact Premium CSC Mirrorless camera with Wi-Fi: Olympus OM-D E-M5 Mark II
- Best Entry Level Mirrorless Camera with Wi-Fi: Panasonic Lumix GX80
- Best Waterproof Camera with Wi-Fi: Olympus Tough TG-860
- Best APS-C DSLR with Wi-Fi & Excellent Value For Money: Pentax K-S2
- Best APS-C DSLR with Wi-Fi, If Money Is No Object: Nikon D500
- Best FF DSLR with Wi-Fi: Canon EOS 6D
- Best Kids Camera with Wi-Fi: Nikon Coolpix W100
- Best Camera with Wi-Fi for around £100: Canon Powershot SX610 HS
- Best Camera with Wi-Fi for under £250: Panasonic Lumix TZ60
- Best Serious Compact Camera with Wi-Fi: Panasonic Lumix DMC-LX100
- Best AA Battery Powered Camera With Wi-Fi: Fujifilm FinePix S9900W
- Meike 8mm f/3.5 Fisheye CS Lens Review. Arvosana 3 * / 5 *. Kalansilmä. Runkona testissä Nikon D810. Pieni koko, painava, 519 g. Tarkennus ei oikeastaan ole mahdollista, sen verran laaja on kuvakulma. Täyskennoisen optinen etsin näyttää pyöreän kuvan, kroppikennoinen neliskulmaisen koko ruudun täyttävän kuvan. Lähin tarkennus 10 cm. $199. Linssisuojus ei pysy kunnolla, käsin tarkennus vaivalloista.
- Elephone Elecam 360 Review. Arvosana 4 * / 5 *. Budjettimalli. £105.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
Dpreview.com.
- Shaking up the market: Pentax K-70 Review. Julkistettu kesäkuussa 2016. 24 megapikselin kroppikennoinen perinteinen järjestelmäkamera. Säänkestävä. Hybrid AF. Rungossa kuvanvakaaja, optinen etsin (100%) ei tästä hyödy. 11 ristikkäistä tarkennuspistettä, kuusi kuvaa sekunnissa. ISO 102400. Kolmen tuuman kääntyvä lcd-näyttö, 921.000 pistettä. Wi-Fi. Full HD video, rungon kuvanvakaajan hyödyt. Yhdellä latauksella ottaa 410 kuvaa. Paino 688 g. Arvosana 79%. Suomen hinta runko 700 euroa. Lähimmät kilpailijat Canon EOS 750D ja Nikon D5500.
- The Leica TL is an upgraded Leica T mirrorless camera. Edellinen versio vuodelta 2014. Edelleen 16 megapikselin kroppikennoinen sensori, mutta automaattitarkennusta on kehitetty. 3.7 tuuman kosketusnäyttö, sarjakuvaus viisi kuvaa sekunnissa, ISO 100 - 12500. DNG Raw. 1080p video. Sisäänrakennettu salama. Wi-Fi:n kautta yhteys Android tai iOS. Sisäinen muisti 16GB -> 32GB. SD-kortit. Marraskuussa myyntiin, $1.695 (ei veroja).
- Fujifilm X-T1 and X-Pro2 firmware updates released, X-T2 update delayed again.
- You can see Elton John's rare print collection starting this week at Tate Modern. Lontoo. Elton John aloitti keräilyn vuonna 1991, yli 7000 printtiä.
- Xiaomi Redmi Pro quick review: dual-cam on a budget.
IR.
PDN Photo of the Day, The Vintage Good Life Goes On. 12 kuvaa ja teksti.
Techradar.com, Panasonic Lumix LX10 / LX15 review. USA:n ulkopuolella Panasonic LX15. Suomen hinta on 800 euroa (verot mukana). 20 megapikselin sensori, kiinteä 24-72mm, f/1.4-2.8. 4K video. Kolmen tuuman kosketusnäyttö, 1.04 miljoonaa pikseliä. Kääntyy ylös ja sivulle täydet 180 astetta. Wi-Fi. Kameran sisäinen raw-käsittely. Pieni sisäänrakennettu salama. Ei etsintä. Yhdellä latauksella ottaa 260 kuvaa.
Pdnonline.com, 8 Video Cameras for Every Skill Level.
- Vision Research Phantom Veo 340, $50.000
- RED Scarlet W, $9.950 (runko)
- Canon XC15, $3.000
- Blackmagic Design URSA Mini, $2.995 (4K sensor, EF mount); $4.995 (4.6K sensor, EF mount)
- JVC GY-HM660, $5.495
- Kinefinity Terra, $5,400 (6K); $4,600 (5K)
- Sony PXW-Z150, $3.595
- Panasonic AG-AC30, $1.800
Fotosidan.se, TEST: Nikon AF-S 105/1,4E. Painoa vähän alle kilon. Sopii hyvin vaikkapa Nikon D810:een. Tarkennus äänetön ja nopea. Tarkempi kuin Nikon AF-S 85/1,4. Isolla aukolla otetuissa ihmiskuvissa 10 - 15 metristä on vähän samaa kolmiulotteisuuden tuntua kuin keskikoon kameroilla otetuissa kuvissa. Suomen hinta on 2.300 euroa (verot mukana).
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
08.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Mikko Ritala, Flickr.
Antti Ylikoski, Flickr.
HS.
Maailma kuvina.
Mikrobitti.fi, Tältä näyttää suomalainen luonto 360 asteen videona – edulliset kamerat kokeilussa. Valtakunnallisessa Virtuaaliluonto-hankkeessa neljä korkeakoulua tuottaa ja kehittää digitaalista luontomatkailuun soveltuvaa videomateriaalia ja virtuaalisia luontoelämyksiä kansainvälisille markkinoille. Kesän aikana hankkeessa kuvattiin edullisilla 360 asteen kameroilla, joita on julkaistu runsaasti viimeisen vuoden-parin aikana. "”Päädyimme hankkimaan pilottikäyttöön noin 500 euron hintaisen 360fly-kameran, koska kuulimme sen kuvanlaadun olevan paremman kuin esimerkiksi vastaavassa kilpailijan mallissa."
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Kaikissa kuvissa tekstit.
Featureshoot.com, Sorrow and Beauty in the Streets of 1980s NYC.
Digital Photography School.
Dpreview.com.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
IR.
The Online Photographer.
Popular Photography.
PDN Photo of the Day, Photographing the Unseen with the Last Infrared Film. 12 kuvaa ja teksti.
Lensrentals.com, blog, Testing NASA Optical Lenses – How We Measure Sharpness and Accuracy. Melkoiset testiproseduurit.
Fotosidan.se, PROV: Olympus E-M1 Mark II. Testissä Olympuksen uusi lippulaivamalli.
Kamera & Bild, Sara Arnald: Nya uttryck – eller nya prylar. Kolumni.
Kamera & Bild, Vädertätad macroblixt från Olympus.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
07.11.2016 (linkki) |
Leena Sarasteen luento tänään klo 18.15–19.45:
Kuvan sisällön muodostuminen – miten valokuvaaja rakentaa viestinsä?
Helsingin työväenopisto
Katsaus valokuvaan -luentosarja
Stoa, luentosali
Vapaa pääsy.
Digicamera.netin Foorumi.
Peter Forsgård.
- Olympuksen uusi lippulaiva, 6.11.2016. Olympus esitteli Photokinassa uuden lippulaivamallinsa OMD E-M1 Mark II:sen. Se oli tavallaan esijulkistus, sillä varsinainen ensiesittely oli Espanjassa, Rondassa 2.11. Pääsin itse käsiksi kyseiseen kameraan 3.11. juurikin siellä Rondassa. Olympus oli kutsunut Suomesta toimittajia ja valokuvaajia tutustumaan kyseiseen kameraan.
- Onko kamerasta tullut jälleen renki? 6.11.2016. Kävin eilen RajalaGo -tapahtumassa kuuntelemassa kahta luentoa. Toinen oli Lawrence Dolkartin Telling Stories with Light and Lens ja toinen Jonas Borg, Photography workflow. Luennot olivat sisällöltään aika erilaisia, mutta sanoma molemmissa kuitenkin samansuuntainen. Erilaisia ne olivat koska Dolkartin tapa esiintyä oli enemmän pohtiva ja filosofinen, ja Borgin esitys oli taas huomattavasti konkreettisempi kuvaesimerkkeineen. Molemmat olivat kuitenkin omalla tavallaan erinomaisia luentoja. Yhteistä molemmille oli yksinkertaisuuden ja luovuuden korostaminen.
- VoCO - äänenkäsittelyn "Photoshop"? 6.11.2016. Adobe esitteli Adobe Maxissa Project VoCon. Se on äänenkäsittelysofta, jolla voi puheessa korvata sanoja. Esimerkkinä vaikka haastattelu, jossa joku luku on sanottu vahingossa väärin, voidaan korvata oikella luvulla jne. VoCo analysoi puhujan äänen ja pystyy muodostamaan sanoja puhujan äänellä sanottuna analysoimalla puhujan ääntä.
HS, kuukauden kuvat, Laaja kooste HS:n valokuvaajien parhaimmista kuvista. 39 kuvaa.
Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, 50 states. 6.11.2016. Tänä syksynä saavutin tavoitteeni autoilla kaikissa Yhdysvaltojen 50 osavaltiossa.
- Autoilemalla eri puolilla Yhdysvaltoja olen saanut pintapuolisen käsityksen maasta. Sen perusteella uskallan sanoa vain, että kaikki yleistykset ovat vaarallisia, koska maa on niin tavattoman laaja ja monimuotoinen.
- Tänä syksynä alimmat näkemäni hinnat olivat selvästi alle kaksi taalaa gallonalta (3,8 litraa), mikä vastaa noin 0,45 euroa litralta. Halpuus on kuitenkin näennäistä, sillä etäisyydet ovat pitkiä ja kaikkialle on lähes pakko mennä autolla.
- Yksityinen, läpikaupallinen terveydenhuolto on johtanut siihen, että joka kolmas tv-mainos liittyy lääkkeisiin tai sairaaloihin.
- Väitetään, että henkilökunta on ystävällistä vain juomarahojen vuoksi. Se ei pidä paikkaansa. Välittömyys on sisäsyntyistä. Se voi olla pinnallista -- mutta hei, pinnallinenkin ystävällisyys on parempaa kuin suomalainen syvällinen jurous.
- Lisää matkavalokuvia Kuvat.fi-galleriassa.
Journalisti 13 /2016. Ilmestynyt 3.11.2016.
- Hämeen Sanomien ja Forssan Lehden kuvaajat irtisanotaan, 3.11.2016. Hämeen Sanomat Oy irtisanoo Hämeen Sanomista kolme valokuvaajaa ja Forssan Lehdestä kaksi. Irtisanomiset ovat seurausta yhtiön eilen päättyneistä yt-neuvotteluista. Hämeen Sanomien ja Forssan Lehden kuvausosastot lakkautetaan ja kuvaaminen ulkoistetaan alihankkijayrityksille.
- Yrittäjyys vaatii pokkaa. Olen opetellut yrittäjyyttä nyt reilun vuoden verran ja ymmärtänyt, että olen paitsi journalisti, myös muun muassa myyjä ja tuotekehittäjä – se on mahtavaa! Monipuolinen tekeminen pitää skarppina. Jaan tässä muutaman vinkin, joista voi olla apua yrittäjille tai yrittäjyydestä haaveileville.
- Uutta suuntaa etsimässä. Mediatalot vähentävät työpaikkoja, moni toimittaja murehtii koko ammatin elinehtoja. Löytyykö journalismille uutta tulevaisuutta esimerkiksi kulttuurisäätiöiden rahoista tai verkossa juttuja myyvistä startupeista?
Wildlife Photographer of the Year, 2017 Competition. Uusi kilpailu käynnistyi 24.10.2016. Aikaa kuvien lähettämiseen on kuukausi ja viikko. Viimeinen päivä 15.12.2016. Aikuisten sarjassa on 16 kuvakategoriaa. Suomeksi luokat ja säännöt, seitsemän sivua, pdf. Nuorten kilpaili on avoinna kaikille päättymispäivänä enintään 17-vuotiaille.
- kukin osallistuja maksaa 30 punnan ilmoitusmaksun, enintään 25 kuvaa
- Aikuisten kilpailu koostuu seuraavista luokista:
(i) Eläimet ympäristössään
(ii) Eläinmuotokuvat
(iii) Käyttäytyminen: sammakkoeläimet ja matelijat
(iv) Käyttäytyminen: linnut
(v) Käyttäytyminen: selkärangattomat
(vi) Käyttäytyminen: nisäkkäät
(vii) Kasvit ja sienet
(viii) Veden alla
(ix) Kaupunkiluonto
(x) Maan ympäristöt (maisemat ja ilmakuvat)
(xi) Mustavalkoinen
(xii) Luovia visioita
(xiii) Luontokuvatoimittaja: yksittäinen kuva
(xiv) Luontokuvatoimittajan palkinto: valokuvatarina
(xv) Nousevan tähden kuvasalkkupalkinto (18–25-vuotiaat)
(xvi) Luontokuvaajan kuvasalkkupalkinto (26-vuotiaat ja vanhemmat
- nuorten luokkaan osallistuminen on ilmaista
Osallistujat saavat lähettää asianmukaiseen ikäryhmäluokkaan enintään kymmenen (10) kuvaa seuraavasti:
(i) 10-vuotiaat ja nuoremmat
(ii) 11–14-vuotiaat (iii)
15–17-vuotiaat
Iltalehti, Hylätyt teatterit lumosivat kuvaajan: "Olen hiippaillut niihin salaa jo nuoresta asti". Amerikkalainen valokuvaaja Matt Lambros kiinnostui hylätyistä teattereista 2000-luvun alussa.
Indiegogo, Loupedeck. Näppäimistön kokoinen, painaa kilon. Kuten Midi-kontrolleri. Editoidaan Lightroomilla valokuvia. Viiden hengen tiimi suomalainen tiimi on ollut kehittämässä. Mukana insinöörejä ja muotoilijoita Nokialta. Ensi kesäkuu on tavoitteena toimistuten alkamiselle. Jere Hietala esittelee demolla Loupedeckiä. 229 euroa. 580 ennakkotilaajaa. Koossa 145.990 euroa. Tavoite ylittynyt 195%:sti. Ja kuukausi vielä jäljellä.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com, 5 Top Ways To Get Creative With Panoramas.
Dpreview.com, NYC Dance Project: How two photographers capture the beauty in movement. 12 kuvaa. Kirja.
Earthboundlight.com, Putting Things on Top of Other Things: Strategies for Image Stacking. 6.11.2016.
ePhotozine.com, Ep. 122: The Chicago Cubs Win the World Series and Prove Good Photography Matters + more! Podcast, sisällysluettelo (pääse hyppäämään haluamaansa kohtaan).
Fotosidan.se, Francesca Woodman visas på Moderna i Malmö. Amerikkalainen valokuvaaja. Ihmelapseksi kutsuttu, kuoli nuorena, kuvat syntyivät muutaman intensiivisen vuoden aikana. 1958 - 1981. Näyttely Malmössä 5.11.2016 - 19.3.2017.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
06.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
- Päivän :) (Sana on melkein vapaa).
- NEF-kuvien avaus (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
- Muistikortti-kysymys (Digikuvaus). Onko missään Canonin kamerassa, jota voisi ajatella 400d tilalle käytössä cf-kortteja vai onko syytä myös muistikortit vaihtaa sd-mallisiin?
- NTSC ja PAL-kamerat (Digikuvaus). Ajattelin tilata Amatzon.com'ista Panasonic LX15 kameran, mutta mietityttää, onko ne mallit siellä ns Amerikan malleja, eli videokuvaus NTSC-formaattiin kuvaavia.
- Adoben rahastus siirtyy pilviin (Kuvankäsittely).
- Kolmevitonen canoniin (Optiikka).
- Zeiss Batis 2.8/18 (Optiikka).
- Olympus OM-D E-M1 Mark II (Minolta, Olympus).
- Nikon D70 on kova pakkaus (Järjestelmädigit Nikon, edullisemmat mallit).
- Canon EOS M5 (Järjestelmädigit).
- Pentax K-1 (Järjestelmädigit).
- Nikon D7200 (Järjestelmädigit).
- Sony A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit).
- Tehtaan Henki (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Maffer. Kollektiivi alkaa olla melkein valmis, enää 2-3 kuvaa puuttuu. Mutta jos joskus nekin. Monta kuvaa.
- Symbioosi (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Kallo kasvoi puusta Luukin metsissä.
- TEEMA: Valo ja liike (kuvausta hämärässä, pitkät valotukset) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Petterin luontokuvat (lintukuvat) (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusia. Koskikara. Lapasotka. Kettu.
- Maailma Ilarin silmin (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Helsinki tämän talven ensimmäisessä lumipyryssä.
- TEEMA: Puut/metsä (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema: MaisemaKuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema: Autiotalot, tilat ja muut hylätyt paikat. (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Menneen talven lumia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Tulipa heitettyä tällä talvikaudella itselleni melko massiivinen kiertue lumilautaillen. Ruka - Sölden - Ylläs. Kulkuneuvoina käytettiin omaa autoa, lentokonetta sekä Onnibussia. Rahaa paloi ja kivaa oli. Kuvia.
Juvonen.1g.fi, Kuvat.
Sulantoblog.fi, Sony RX10III kokeilussa, 5.11.2016. Sony työntää uutta kameramallia hihnalta ulos kiivaaseen tahtiin kamera-alan laskusuhdanteesta huolimatta. Joku voisi sanoa, että tahti on liiankin kiivas. Niin tai näin, monitoimimalli Sony RX10 on edennyt kolmanteen sukupolveen, tai se tapahtui jo viime keväänä, kun objektiivi vaihtui entistä muhkeammaksi. Juuri 24 – 600 mm vastaava optiikka onkin suurin ero II-mallin 24 – 200 mm vastaavaan. Sony RX10III maksaa n. € 1800,-, joka on paljon rahaa, mutta ihan vastaavaa toista kameraa ei löydy.
Petteri Hautamaa, Taloni metsässä, 2.11.2016. Tykästyin Mika Honkalinnan teksteihin luettuani aikanaan hänen mainion huuhkajista kertovan ”Suuri pöllö” –kirjan. Oli ilo huomata, että Honkalinna kirjoittaa säännöllistä pohdiskelevaa palstaa Luontokuva –lehteen. Numeron 3/16 ”Hongan kolistajassa” otsikkona oli Hans Lidmanin kirjaan viitaten ”Taloni metsässä”.
HS Tiede, Kuvakooste: Läpinäkyvä västäräkki ja muita eläimiä röntgenkuvina. Pyhäinpäivän kunniaksi HS esittelee hollantilaisen Arie van ’t Rietin värjättyjä röntgenkuvia elävistä eläimistä. Van ’t Riet on fyysikko, joka työskentelee säteilyfysiikan parissa.
Punainen Risti, Canonin #selfieless-kampanja tukee Punaisen Ristin Nuorten turvataloja 100 000 eurolla. 1.11.2016. Euroopan laajuinen kampanja. Jaa kuva hyvästä teosta sosiaalisen median kanavissa aihetunnisteella #selfieless ja haastaa mukaan kolme ystävää. Tavoitteena on saada ihmiset huomioimaan mahdollisesti apua tarvitsevat henkilöt omassa lähipiirissään.
- Canon.fi, etusivulla samat asiat kerrottu jättikirjaimin, video, kesto 1:03 (vain tekstiä).
Iltalehti, Instagram-kuvat suututtivat pomot - johtiko tämä kuva Ruotsin uintiskandaaliin? Uimarit poistaneet logoga ja laittaneet kuvat esille Instagramiin.
Älypuhelimista.
- Tekniikan Maailma, TM-vertailu: Huippukännyköiden kuulokkeet. Korvakuulokkeet eivät ole ykkösasia uuden älypuhelimen ostajalle. Silti jokainen käyttäjä huomaa jo viidessä minuutissa, sopivatko puhelimen nappikuulokkeet hänen korviinsa vai ei. Otimme vertailuun kolmen huippukännykän mukana tulevat luurit.
- Vertailimme Applen Earpods-, Huawei P9- ja Samsung Galaxy S7 edge -huippukännyköiden kuulokkeiden äänentoisto-ominaisuuksia. Suhteutimme mittaustulokset myös toisen tyyppisten kuulokkeiden suoritusarvoihin ottamalla verrokeiksi yhdet tulppakuulokkeet sekä yhdet korvan peittävät AKG K240DF -studiokuulokkeet.
- Apple Earpod 33 euroa, viisi tähteä
- Samsung EG920 (Galaxy S7) 8 euroa, neljä tähteä
- Huawei AM115 (P9) 16 euroa, kolme tähteä
- Taskumuro.com, Huawei aikoo päihittää Applen kahdessa vuodessa – nousi jo Suomessa ykköseksi.
Photo.net, foorumi.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
IR, Olympus E-M1 II: In-depth image quality analysis, performance analysis + a look at High Res shot mode. Edeltävä malli kolme vuotta sitten, silloin hinta oli $1400. Micro 4/3 -systeemin peilitön järjestelmäkamera, Olympuksen lippulaivamalli. Nyt 20 megapikselin sensori, kroppikerroin 2x. Kolmen tuuman joka suuntaan kääntyvä lcd-näyttö (1.037.000 pistettä). Elektroninen etsin, 2.350.000 pistettä. 60 kuvaa sekunnissa. 121 tarkennuspistettä (vaihetarkennus), 6.5 stopin kuvanvakautus (! vai 5.5?). USB 3.0. Säänkestävä (kuten edeltäväkin malli). Paino 574 g, hyvä kuvausote. Yhdellä latauksella ottaa 440 kuvaa (kylmässä vähemmän). Kaksi sd-muistikorttipaikkaa (ylempi myös UHS-II, alempi UHS-1). Myyntiin joulukuussa 2016. Runko 2.099 euroa. Runko + M.ZUIKO DIGITAL ED 12-40mm 1:2.8 PRO objektiivi 2.699. euroa.
Pdnonline.com, Video Camera Review: 360fly 4K. 360 x 240 asteen video. 2880 x 2880 pikseliä. 24, 30 ja 60 kuvaa sekunnissa. F/2.5. Lähin tarkennus 30 cm. Ohjataan Wi-Fi:n kautta, ilmainen sovellus Android ja iOS. Vedenpitä 10 m. Kestää pudottamisen 1.5 m. Ei korttitallennusta. Sisäistä muistia 64 GB. Kolme tuntia 4K videota. Akut ladataan USB:n kautta, 2.5 kestää lataus. Kuvanlaatu ei ole Hero 4 Blackin tasoa. Valotuksen säätö puuttuu. Perinteistä videota varten löytyy parempia vaihtoehtoja. $500 (ei veroja mukana).
Petapixel.com, Adobe Photoshop Fix is Now Available on Android. Vihdoinkin Android-käyttäjille. iOS:ille jo yli vuosi sitten.
Kamera & Bild, Linus Meyer: Med kärlek för äventyr. Haastattelu. Kuvaa ja tekstiä. Ura alkoi Nikonilla. Nyt käytössä Canon 5D Mark III. Tarkoituksella mahdollisimman vähän välineitä, kuvajournalistissa tehtävissä useimmiten 24-70. Joskus salama, joskus led-valot. Luonnossa kulkiessa samat varusteet kuin muillakin + kamerarunko + 16-35 + 24-70 + 75-300. Vapaa-aikana ei kuvata.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
05.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Yle Luonto, Kuvagalleria: Jäistä taidetta ja kesän viimeinen perhonen. Marraskuun alku toi miinusasteita ja hentoja lumihiutaleita. Sääkuvaajat ovat tallentaneet niin jäätyvää maisemaa kuin kuohuvia koskia. Onpa joukossakin sellaisia ihmeitä kuin kesän viimeinen perhonen ja etana.
Yle, Hyvä maisemakuva on enemmän kuin tekniikkaa. Valokuvaus vaatii etenkin kykyä tarkastella ympäröivää todellisuuttta uusin silmin. Maisemakuvaajat Kirsi MacKenzie ja Pekka Sammallahti kertovat, kuinka hyvät maisemakuvat syntyvät.
Polku.net, Lofoottien maisemissa 2016, 3.11.2016. Raimo Hämeenaho. On vierähtänyt jo 25 vuotta, kun viimeksi vierailin Lofoottien maisemissa. Silloin sinne piti mennä laivakyydillä ja se oli kallista.
Kouvolan Sanomat, Luontokuvaaja Lassi Kujala on Kunnon kuusaalain — sai kiitosta siitä, ettei ole harhaillut ympäri maata. Kujala palkittiin pitkäaikaisesta Kuusankosken luonnon ja sen ilmiöiden tallentamisesta valokuvissaan
Ilta-Sanomat, Ex-nokialaisten uusi lelu: Nytkö mullistuu valokuvien muokkaus? Loupedeck. 462 ennakkotilaajaa, koossa €116,409. Tavoite oli €75,000. Ja vielä kuukausi jäljellä.
Yle, Afganistanin vihreäsilmäinen kansikuvatyttö karkotetaan Pakistanista. Steve McCurryn ottama kansikuva on ollut National Geographicin historian kuuluisin kansikuva.
TE-palvelut, Valokuvaaja, REALEST 3D, Helsinki / Vantaa, Helsinki. Osa-aikainen valokuvaaja haussa, Helsinki-Vantaa. Asuntojen ja kiinteistöjen valokuvaus sisältä ja ulkoa. Still-valokuvaus, 3D-kuvaus ja ilmakuvaus (nelikopteri). Alkuvaiheessa noin 15-20 h viikossa, jatkossa työmäärä saattaa kasvaa. Kuvaukset painottuvat päiväsaikaan klo 8 ja 18 välille. Tehtävään vaaditaan ajokortti (B) ja oman auton käyttömahdollisuus. Tarjoataan tehtävään kattavan perehdytyksen. Kuvauskaluston saa käytettäväksi.
Työpaikan osoite 00100 HELSINKI
Palkkaus TES
Työ alkaa Heti sopivan henkilön löydyttyä
Työaika muu osa-aikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 30.11.2016
TE-palvelut, Valokuvaaja, REALEST 3D, Realest3D, Järvenpää. Muuten sama ilmoitus, mutta ...10-15h viikossa.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com, Bold and Colourful Architecture in the Highest Metropolis on Earth. El Alto, Bolivia. 4150 m.
Digital Photography School.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com.
IR.
Dpreview.com.
The Online Photographer.
Pdnonline.com, Great Weekend Reads in Photography & Filmmaking. 13 linkkiä ja video.
Pdnonline.com, Photographers Explain Their Approaches to Covering Sensitive Subjects.
Techradar.com, The 10 Laws of Landscape Photography.
- Law 1: Don't leave locations to chance
- Law 2: Don't stick to your plan, regardless
- Law 3: Don’t always use wide-angle lenses
- Law 4: Don't use an ND grad for every shot
- Law 5: Don't just shoot in the best weather
- Law 6: Don't just shoot from one viewpoint
- Law 7: Don't rely on the rule of thirds
- Law 8: Don't include too much in the shot
- Law 9: Don't think only in color
- Law 10: Don't be afraid to revisit locations
PDN Photo of the Day, Shared Sensibilities. 9 kuvaa ja teksti.
Popular Photography, Mastin Labs Filmborn App Makes Smartphone Photos Look Like They Were Shot On Real Film. Seitsemän erilaista objektiivia, kuvasuhteet, filmit jne. iPhone. Ilmainen.
Pdnonline.com, Object of Desire: Priolite Ultra. Studiosalama. $1.400.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
04.11.2016 (linkki) |
Anni Hanén, Pieniä ilmakuoppia vain
20.11.2016 asti
Anni Hanénin (s.1981) Pieniä ilmakuoppia vain -sarja käsittelee henkistä kasvua lapsuudesta aikuisuuteen. Se pohjautuu universaaleihin kysymyksiin siitä, miten näemme toisemme perheen sisällä.
Näyttelyn aikana julkistetaan myös Hanénin samanniminen valokuvakirja.
Kuviin liittyvät tekstit ovat osa sekä näyttelyä että Hanénin tuoretta kirjaa.
Anni Hanén (s. 1981) asuu ja työskentelee Helsingissä ja hänen teoksiaan on nähty sekä yksityis- että ryhmänäyttelyissä vuodesta 2004.
Valokuvagalleria Hippolyte,
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
Hanna Maria Anttila, Viimeiset linnut
20.11.2016 asti
Hippolyte Studiossa Hanna Maria Anttilan mediataideteos Viimeiset linnut on kunnianosoitus teollisen lasinpuhalluksen traditiolle sekä lasinpuhaltajan ammattitaidolle. Teos on pääosin kuvattu Nuutajärvellä, jossa vuoteen 2014 saakka toimi Suomen vanhin lasitehdas. Tarinan keskiössä on nuori lasinpuhaltaja Kirsi Anttila perheineen.
Valokuvagalleria Hippolyte,
Yrjönkatu 8–10 (sisäpiha), Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
13 PERILLISTÄ
20.11.2016 asti
Turkulaisen Valokuvakeskus Perin jäsennäyttely "13 PERIllistä" nähdään TILA-galleriassa Helsingissä 25.10.–20.11.2016. Viikoittain vaihtuvassa näyttelyssä on esillä yhteensä kolmentoista Perin jäseniin kuuluvan taiteilijan teoksia. Galleria on auki poikkeuksellisesti iltaisin.
Tavanomaisen ryhmänäyttelyn sijaan näyttely on jaettu lyhyempiin jaksoihin, joissa jokainen taiteilija saa yhden seinän galleriasta käyttöönsä viikon ajaksi. Näyttelyn aikana nähdään siis neljä vaihtuvaa kattausta. Kullekin jaksolle on myös omat avajaiset.
Menelillään on toinen kattaus, joka on esillä 6.11. asti.
Näytteelyyn osallistuvat Lotta Djupsund, Anna Gradistanac, Lilli Haapala, Mari Hokkanen, Hanna Koikkalainen, Nina Kokkinen, Sirja Moberg, Soili Mustapää, Esko Niinikorpi, Veera Ruohomäki, Nanna Saarhelo, Inari Sandell ja Sanna Vainionpää.
TILA-galleria
Kalevankatu 40, Helsinki
ti–su klo 15–21.
Olympus Global Open Photo Contest 2016-17 -valokuvakilpailu.
KIlpailussa on neljä kategoriaa:
- Elämän voima
- Vaalittavat yhteydet
- Inspiroivat paikat
- Usein hukatut perspektiivit
Osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä ja osallistua voi vain verkossa.
Jokainen osallistuja voi lähettää kilpailuun enintään 5 valokuvaa jokaiseen kategoriaan. Kaikkien kuvien tulee olla JPEG-muodossa ja kooltaan enintään 15 megatavua.
Osallistuminen kilpailuun päättyy tiistaina 10. tammikuuta 2017 kello 11.00. Japanin normaaliaikaa (GMT +9).
Voittajat julkistetaan huhtikuussa 2017.
Palkinnot
Pääpalkinto:
[Olympus OM-D E-M1 Mark II](Camera:117) sekä 1 miljoonaa Japanin jeniä
Ensimmäinen palkinto (yksi / teema):
Olympus OM-D E-M5 Mark II + M.Zuiko Digital ED 12-40mm F2.8 PRO
Toinen palkinto (yksi / teema):
Olympus OM-D E-M10 Mark II + M.Zuiko Digital ED 14-42mm F3.5-5.6 EZ
Kolmas palkinto (yksi / teema):
Olympus PEN E-PL8 + M.Zuiko Digital ED 14-42mm F3.5-5.6 EZ
Kunniamaininnat (kymmenen kategoriaa kohti):
Kovakantinen Moleskine Custom Edition -muistikirja, jonka kansiaiheena Olympus-kamera.
Lue tarkemmat oheet kilpailun sivuilta
Kamera-lehden Suurkilpailuun ehtii osallistua 7.11. asti.
Digicamera.netin Foorumi.
Remonen.fi, Pyryinen yllätys, 2.11.2016. Tie Helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä. Kuten vaikka päätöksellä pitää ja päivittää valokuvablogia. Toisaalta päätökset on tehty rikottaviksi, joten jotta tasapaino maailmassa säilyisi, minun oli suorastaan pakko pidättäytyä kirjoittamasta tätä blogia. Toki se, etten ole ottanut kuvan kuvaa sitten Malmin lentonäytöksen, edesauttoi tässä päätöksessä.
Kamera-lehti, blogi, Tiina Puputti. Pinterest, potretti ja pilvinen päivä, 3.11.2016. Olin pari viikkoa sitten kuuntelemassa Suomen Ammattivalokuvaajien syyspäivillä etelä-afrikkalaisen valokuvaajan Brett Florensin luentoa. Luento oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja twiittasinkin sisällöstä luennon aikana. Keräsin luennon jälkeen twiitit blogiini, josta voit käydä katsomassa ne.
Yle Areena, Fem. Tänään klo 19, Kännykkäkuvaajat kilpasilla, Jakso 5: Hur får man fram känsloband på bild? Neljä edellistä jaksoa katsottavissa. Kuusi norjalaiskilpailijaa osallistuu kisaan, jossa he kuvaavat kännykällä erilaisia heille annettuja tehtäviä, kuvahaasteita. Kunkin jakson lopussa valitaan paras kuva, ja loppukilpailussa kaksi parasta kuvaajaa ottavat mittaa toisistaan. Ammattikuvaajat toimivat tuomareina ja antavat kuvausvinkkejä.
Helsingin Uutiset, Tässä on vuoden 2016 paras kaupunkilehtikuva – Näin palkittu valokuva syntyi. Etelä-Suomen Median pääkaupunkiseudun lehtien valokuvaaja Johanna Erjonsalo, 25, on palkittu tänään osaamisestaan Porvoossa. Erjonsalon kaksi valokuvaa sijoittuivat Vuoden kaupunkilehtikuva -kilpailuissa ensimmäiseksi ja toiseksi. Palkitsemiset suoritettiin Haikon kartanossa. ohanna Erjonsalo on nuoresta iästään huolimatta jo useasti palkittu ammattikuvaaja: Vuoden kaupunkilehtikuva -kilpailuista hän on neljän vuoden aikana saanut peräti seitsemän palkintoa. Myös viime vuonna hänen valokuvansa valittiin Vuoden kaupunkilehtikuvaksi – lisäksi hänen toinen kuvansa sijoittui hopeasijalle.
Iltalehti, Mitkä värit! Irakilaisvalokuvaaja hurmaantui Suomen luonnosta vuodenaikoineen: "Luulin näkeväni karhuja kaikkialla".
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
IR.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
PDN Photo of the Day, Finding Life in the Shadow of a Dog. 13 kuvaa ja tekstiä.
Pdnonline.com, Here’s What’s New in Photoshop CC 2017.
Lensrentals.com, blog, Fun with Field of Focus II: Copy-to-Copy Variation and Lens Testing. Isolla vuokrafirmalla on mahdollisuus testa kerralla monta saman merkkistä objektiivia. Löytyykö eri yksilöiden välillä eroja. Miten tasalaatuista on työn jälki.
The-digital-picture.com. YouTube-videoita.
Kamera & Bild, Adobe MAX – Kamera & Bild kollar in nyheterna. Mitä uutta.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
03.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Esko Lius, Portfolio (Adoben palvelun testausta).
Suomen Valokuvataiteen Museo, Portfoliopäivä 2016. Järjestetään 12.12.2016. Päivän aikana valokuvataiteilijat saavat palautetta työskentelystään alan asiantuntijoilta. Taiteilijoilla on mahdollisuus esitellä teoksiaan sekä kertoa suunnitelmistaan ja tavoitteistaan kahdenkeskisissä istunnoissa. Kukin tapaaminen kestää 20 minuuttia.
- tilaisuus järjestetään seitsemättä kertaa, maksuton.
- Portfoliopäivään valittujen kuvista julkaistaan valikoima Suomen valokuvataiteen museon uudistuneilla nettisivuilla vuoden 2017 alussa.
- Hakuohjeet: pdf-tiedosto (5-10 kuvaa), lyhyt perustelu. Sähköpostilla viimeistään sunnuntaina 6.11.2016. Hakijoille ilmoitetaan valinnoista viikolla 46.
HS, Suomessako pimeää? Tervetuloa Nervein kylään, pohjoisimpaan Norjaan. 29.10.2016. Pimeitä kuvia.
Suomen Olympus, OM-D E-M1 Mark II tulee saataville joulukuussa (lehdistötiedote, 2.11.2016). Olympus tulee erottumaan selkeästi ammattilaiskaluston kentällä, sillä OM-D E-M1 Mark II kameralle tarjotaan uusia huoltosopimuksia, joiden avulla ammattilaiskuvaaja voi jatkaa kuvaamista lähes missä tahansa olosuhteissa. Samanaikaisesti myös yhteensopivien ammattilaislisävarusteiden ja PRO-objektiivien valikoimaa laajennetaan. OM-D E-M1 Mark II tulee saataville joulukuussa 2016 joko pelkkänä runkona hintaan 2 099€ tai M.ZUIKO DIGITAL ED 12-40mm 1:2.8 PRO objektiivin sisältävänä kittiversiona hintaan EUR 2 699.
Sulantoblog.fi, Olympus E-M1 Mark II ensituntumat, 21.9.2016. Esituotantomalli pikaisessa kokeilussa, Photokina.
Peter Forsgård, Adobe Max ja mitä uutta Creative Cloudiin? 2.11.2016. Adobe Max on vuosittain järjestettävä luovan alan konferenssi. Kuten nimestä voi jo päätellä on se Adoben tilaisuus ja sisältö luonnollisesti pyörii Creative Cloudin ja siihen liittyvien asioiden ympärillä. Tänä vuonna se järjestetään San Diegossa 2-4.11.2016. Adobe Max on yksi niistä tapahtumista joihin olisi mahtava joskus päästä.
Polku.net, Esa Mälkönen, Kirsi MacKenzie ja Ilkka Niskanen menestyivät Saksassa GDT:ssä. 29.10.2016. Saksalainen suuri ja arvostettu luontokuvakilpailu.
Indiegogo, Loupedeck. Lightroomiin editointikonsoli. Rahaa koossa nyt: 30,165 euroa, 128 kpl tilattu. Melkein puolet tavoitteesta koossa. Aikaa vielä kuukausi. Mikko Kesti.
Turun Sanomat, Hämeen Sanomat ulkoistaa kuvaajansa. Hämeen Sanomat ja konserniin kuuluva Forssan Lehti lakkauttavat kuvausosastonsa ja irtisanovat yhteensä viisi valokuvaajaa. Jatkossa kuvauksista vastaavat alihankintayritykset. (just).
Vantaan Sanomat, Valokuvia vaikka kädet täristen – kuvaajakavereissa ei välitetä lopputuloksen laadusta. Simonkylän vanhustenkeskuksen asukas Raija Vesterinen, 85, kirjoittaa kirjettä pullopostiin Helena Vuotikan, 25, avustuksella. Pulloon sujahtaa kirje, jonka Vesterinen arvelee päätyvän Tanskaan. Mukaan lähtee myös valokuva, jonka Vesterinen on itse kuvannut syksyn aikana Kuka-Kuvaajakaveri-työpajassa. – Minun käteni tärisevät niin paljon, että saan apua kuvan ottamisessa. Valokuvaus on ollut oikein mukavaa, vähän jännittävääkin, Vesterinen kertoo.
Demokraatti.fi, Jälleen uusi lintulaji Suomeen? – Lymyilee Kekkosen lenkkimaisemissa. Helsingin Seurasaari, idänpikkusieppo. Mahdollisesti.
Mobiili.fi, Apple-pomo selitti muistikorttipaikan poistamista – uusi MacBook Pro Applen tilatuin pro-kannettava.
Ilta-Sanomat, Nämä kuvat kertovat sen karusti: Suomalaiset eivät ole suojassa huijauksilta. Hyvä asiakas. Pyysit äskettäin Apple ID:si salasanan nollausta. Suorita prosessi loppuun klikkaamalla alla olevaa linkkiä.
Kamera-lehti, Kymmenen teran kiintolevy. Uutuus. Seagate BarraCuda Pro 10 TB:n hinta on 629 euroa.
Mobiili.fi, Salasanojen hallintapalvelu LastPass nyt ilmaiseksi kaikille laitteille. Aiemmin 1$ / kk, Premium.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com, Behind the Scenes in the Latino Movement for Donald Trump.
Digital Photography School.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
- Fast Five: Sony Cyber-shot RX100 V Review. Edelleen 20 megapikselin sensori ja 24-70mm, F1.8-2.8. Vaihetarkennus uutta (videokuvaukseen apuja), tarkennuksen nopeus 0.05 s. 24 kuvaa sekunnissa, automaattitarkennus. UHD 4K, 5028 x 2828. Mahdollisuus 960 kuvaa sekunnissa. Elektroninen suljin 1/32000 s. Kolmen tuuman lcd-näyttö, 1,229,000 pistettä, kääntyy ylös 180 astetta, alas 45 astetta. 2,4 miljoonan pikselin elektroninen näyttö. Wi-Fi (ei NFC). Arvosana 83%. Suomen hinta on 1.200 euroa (verot mukana).
- 66 Degrees North: Olympus E-M1 Mark II Shooting Experience.
- Olympus OM-D E-M1 II will ship in December for $2000 body-only. Edeltävä malli kolme vuotta sitten, silloin hinta oli $1400. Micro 4/3 -systeemin peilitön järjestelmäkamera, Olympuksen lippulaivamalli. Nyt 20 megapikselin sensori, kroppikerroin 2x. Kolme tuuman joka suuntaan kääntyvä lcd-näyttö (1.037.000 pistettä). Elektroninen etsin, 2.350.000 pistettä. 60 kuvaa sekunnissa. 121 tarkennuspistettä (vaihetarkennus), 6.5 stopin kuvanvakautus (! vai 5.5?). USB 3.0. Säänkestävä (kuten edeltäväkin malli). Paino 574 g, hyvä kuvausote. Yhdellä latauksella ottaa 440 kuvaa (kylmässä vähemmän). Kaksi sd-muistikorttipaikkaa (ylempi myös UHS-II, alempi UHS-1). Suljin turhan herkkä. Vain hinta jäi vähän askarruttamaan.
- aiemmin: Tuntuu kädessäkin lippulaivamallilta. Rullia ja säätimiä on riittävästi. Elektroninen etsin päivittää kuvaa 120 kertaa sekunnissa. Etsin tuntui ihan hyvältä. Ei enää niin pieni kamera, sopii käteenkin hyvin. Uusi joka suuntaan käätyvä kosketusnäyttö, videokuvaajat suosivat. 4K video, sisäänrakennettu kuvanvakaaja vakautti myös videota lyhyen kokeilun perusteella oikein mainiosta. Kaksi sd-korttipaikkaa, monenlaiseen. Huonossakin valossa automaattitarkennus näytti toimivan hyvin. Olympus mukaan yhdellä latauksella ottaa paljon enemmän kuvia kuin aiemmin, vielä ei virallisia lukuja.
- Olympus E-M1 Mark II Iceland sample gallery.
- Adobe announces Reuters partnership, Creative Cloud app updates.
- CMRA band for Apple Watch features front and rear cameras. Keväällä 2017. Silloin hinta on $249.
- Voltaic Array and Offgrid solar backpacks charge gear on the go. Repussa selässä aurinkokenno. Kickstarter-projekti, nyt hinta $119.
IR.
Diyphotography.net.
PDN Photo of the Day, Jim Marshall’s Jazz Festival Cool. 10 kuvaa ja teksti.
Popular Photography, What Does Upgrading To A Better Camera Actually Get You?
The-digital-picture.com, Tamron 150-600mm f/5-6.3 Di VC USD G2 Lens Review. Suomen hinta on 1.550 euroa (verot mukana).
Techradar.com, 10 best GoPro and action cameras 2016.
- TomTom Bandit
- GoPro Hero4 Black
- Olympus TG-Tracker
- Olfi
- Garmin Virb XE
- Veho Muvi K-Series K2 NPNG
- iSAW Edge
- GoPro Hero4 Session
- Drift Stealth 2
- Sony FDR-X1000V
Pdnonline.com, Appeals Court Upholds $1.6 Million Copyright Infringement Verdict. Korvaukset pysyivät voimassa.
Fotosidan.se, TEST: Nikon D500. Julkistettu tammikuussa 2016. Nikonin uusi 20 megapikselin
kroppikennoinen järjestelmädigi, Nikonin lippulaivamalli tässä
sarjassa. 4K video (kerralla sekunti alle puoli tuntia), nopea sarjakuvaus
10 kuvaa sekunnissa. Nikon D300s:n (seitsemän vuotta vanha) pitkään
odotettu seuraaja. Uusinta Wi-Fi -tekniikkaa, NFC, Bluetooth. ISO 100 - 164.000
(laajennettu ISO 1640000). USB 3.0. Yhdellä latauksella ottaa 1240 kuvaa.
3.2 tuuman kääntyvä (ylös/alas) kosketusnäyttö,
2.359 miljoonaa pistettä. 100% optinen etsin. Sama tarkennussysteemi
kuin lippulaivamallissa Nikon D5:ssä. 153 tarkennuspistettä, joista
99 ristikkäistä. Säänkestävä. Runko 760g (Canon
EOS 7D Mark II painaa vielä enemmän, 910g). Ei sisäänrakennettua
salamaa. Näppäimet valaistu. Automaattinen tarkennuksen hienosäätö.
Automaattitarkennus on huippuluokkaa. Erityisen hyvin sopii urheilukuvaajille.
Suomen hinta on 2.400 euroa (verot mukana).
Kamera & Bild, Snart kommer Olympus nya proffskamera O-MD E-M1 Mark II.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
02.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
Ville Suorsa, Visiitti Maakallaan, 21.10.2016. Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys (KPLY) on järjestänyt vuosittaisen Kalajoen Oktobirdfestin yhteydessä reissun Maakallaan. Minä en vielä koskaan aiemmin ollut päässyt tuolle lähes tarunhohtoiselle saarelle, joten nyt syyskuun lopussa 2016 piti tarttua tilaisuuteen, kun reissua taas ehdotettiin.
Yle Areena, Kimmo Ohtonen: Karhussa kiteytyy luonnon voima ja herkkyys. 1.11.2016. Podcast, 4 min. Karhu on ollut toimittaja Kimmo Ohtosen mielikuvitusystävä lapsuudesta saakka. Ohtoselle karhun voima on ennenkaikkea henkistä ja taitoa liikkua metsässä kuin aave. Ohtosen kirja "Karhu – voimaeläin" on vuoden 2016 Tieto-Finlandia-ehdokas. Kimmo Ohtosta haastattelee Jakke Holvas.
Peter Forsgård, Valoaalloilla nyt myös Kiekussa! 1.11.2016. Kieku on uusi suomalainen saitti, jossa voi julkaista ääniklippejä. Klippejä voi julkaista suoraan Kieku-verkkosivuilta tai kertoa palvelulle podcastin RSS-feedin.
Kuluttaja 7/2016.
- Musta Lista. Macea Oy, Lahti. Nettihuutokaupassa oli palautusoikeus. Huutokauppasivustolta ostettiin matkailuperävaunu 3.500 euroa. Kohdetta noutamaan mennessä huomattiin, että mm. lattiassa oli reikä. Ostaja halusi myyjältä takaisin jo perityn 350 euroa ja kaupan perumisen. Myyjän mukaan nettihuutokaupassa noudatetaan normaalia huutokauppakäytäntöä, kohteet myydän siinä kunnossa kuin ne ovat. Kuluttajariitalautakunnan suositus: kyseessä oli etämyynti, johon pätee 14 päivän palautusoikeus. Etämyyntisäännöksiä ei sovelleta huutokauppaan. Näin kuitenkin vain jos huutokauppaan voi osallistua paikan päällä. Nettihuutokaupassa ei ole mahdollista osallistua huutokauppaan paikan päällä. Asiakkaalla oli oikeus perua kauppa. Myyjän piti palauttaa 350 euroan purkuraha.
- Ratkaisuja riitoihin. Vesitiivis kamera lakkasi toimimasta ensimmäisellä käyttökerralla, 107 euroa. Myyjän mukaan kameraa oli käytetty väärin. Kameran ostosta oli vain kuukausi. Myyjän piti siis todistaa, että kameraa oli käytetty väärin. Pelkkä viittaus huoltoyhtiön lausuntoon (painetestin läpäiseminen) ei riittänyt. Olisi pitänyt täsmentää, miten kameraa olisi voitu käyttää väärin. Kameraa ei voitu korjata, eiä virhe ollut vähäinen. Myyjän oli purettava kauppa.
Kameraseura.fi, Kameraseura etsii uusia tiloja. Kameraseuran nykyisten tilojen lopullinen kauppakirja on allekirjoitettu ja etsimme Kameraseuralle uusi toimitiloja.
Aamulehti, Valokuvaajalegendan suvun mittava perintökokoelma sai kodin Virroilta. Valokuvaajalegenda, kirjailija ja toimittaja Into Konrad Inhan (1865–1930) suvun perintö saa arvoisensa näyttelytilan, Into-keskuksen Virtain Killinkoskella. Virtain kaupunki sijoittaa Inhan eli Nyströmin suvun viimeiseltä jäsenen, Aamu Nyströmin testamenttaaman jäämistön Killinkosken vanhan nauhatehtaan pääsaliin. Kaupunginhallitus päätti laittaa perintörahoista 40 000 euroa tilan kunnostamiseen.
Iltalehti, Asensi kerrostalon oveen kameran ja kuvasi muita asukkaita vuosia. Useita vuosia rappukäytävässä liikkuneita henkilöitä kuvannut rovaniemeläismies tuomittiin Lapin käräjäoikeudessa sakkoihin. Mies oli asentanut Rovaniemen Korkalovaarassa sijaitsevan kerrostaloasuntonsa oveen kameran ja salakuvannut käytävässä kulkeneita henkilöitä syykuusta 2012 tämän vuoden tammikuuhun.
Birdlife Suomi, Suomelle uusi lintulaji nähtiin Nakkilassa. Suomen ensimmäinen preeriakahlaaja (Bartramia longicauda) havaittiin tänään Nakkilassa. Ulvilalainen Kari Mäkelä näki retkellään Leistilänjärvellä auton edessä peltotiellä oudonnäköisen kahlaajan.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Digital Photography School.
Dpreview.com.
ePhotozine.com.
IR.
Lensrentals.com, blog, Nikon 105mm f/1.4 E MTF Bench Tests. ...From an MTF standpoint, this is the sharpest f/1.4 lens Nikon has made. It may be the sharpest f/1.4 lens, period... Suomen hinta on 2.400 euroa (verot mukana).
Techradar.com, 5 essential photography filters (and why you can't live without them!).
PDN Photo of the Day, Urban Now: City Life in Congo. 3 kuvaa ja teksti.
Pndonline.com, Jessica Earnshaw Photographs Elderly Violent Offenders In Prison. 4 kuvaa ja teksti. Kolmekymmentä vuotta vankilaa.
Pdnonline.com, PhotoPlus Expo: Robert Herman on Self-Publishing Successfully.
Fotosidan.se, Fotosidan på Fotomässan - möt oss på scen 3. Ensi viikonloppuna pe-su, Tukholmassa fotomessut.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
01.11.2016 (linkki) |
Digicamera.netin Foorumi.
- NEF-kuvien avaus (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
- kuvattujen kuvien määrä? (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Kun katselee käytettyjen kameroiden myynti-ilmoja, on niissä usein käytetty kriteeri "xxxx valotettua ruutua" tai vast. Herää kysymys, KUINKA ratkaiseva asia on tämä?
- Canvas taulu päällekäiskuvista (Kuvankäsittely).
- Lightroom ongelma(vai uusi ominaisuus?) (Kuvankäsittely).
- Sony playmemories camera applications (Nikon, Sony). Mielenkiintoinen konsepti Sonylla. Ovat ottaneet muilta liiketoiminta-alueilta mallia lisäten tuon lisäapplikaatiokonseptin mukaan järkkäreihin. Niin saa tuunattua runkoon mieluisia ominaisuuksia ja mahdollisesti jatkettua kameran teknistä ikää.
- Canon Eos 70D (Canon).
- Uusi systeemi haussa. Vinkkejä kaivataan. (Järjestelmädigit).
- Canon eos 5D MK IV (Järjestelmädigit).
- Pentax K-1 (Järjestelmädigit).
- Idealamppu (Linkkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Kuvatuksia (Linkkkejä kuviin ja gallerioihin). Kuusamossa oli tällainen keli, 26.10 satoi ensilumi ja aavistus pakkasta. Joutsenia oli vielä tuolloin n.200 lintua jäljellä.. Seuraavana päivänä muutama..
- Día de los Muertos (Linkkkejä kuviin ja gallerioihin). Eli kuolleiden päivä, vietetään varsinkin Meksikossa 1-2. marraskuuta. Kuvasin tänään tällaisen idean kun muistin tuon päivän....tähän ketjuun saa puolestani muutkin lisätä aiheeseen sopivia kuvia.
Gotech.fi, Kodintekniikan myynti hienoisessa kasvussa vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä, 28.10.2016.
Kamerakaupan taantuma (-16,3 %) näkyy kaikissa tuoteryhmissä. Suurin lasku nähtiin action-videokameroiden (-40,3%) ja kotivideokameroiden (-26,1 %) kohdalla. Valokuvakameroiden keskihinta nousi vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä peräti 33,6 prosenttia. Kaupan arvossa mitattuna suurimman tuoteryhmän muodostavat peilietsimellä varustetut järjestelmäkamerat. Suomen vuoden 2016 ensimmäisen yhdeksän kuukauden myyntitilastot.
Vertailut edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon (v. 2015). Digitaalikamerat,
kiinteä objektiivi tarkoittaa suurelta osin kompaktikameroita.
- Digitaalikamerat, kiinteä objektiivi, myynti 6,235 miljoonaa euroa.
Vähennystä -18.8%.
- Digitaalikamerat, kiinteä objektiivi, myytiin 23 439 kpl. Vähennystä
-34.7%.
- Digitaalikamerat, kiinteä objektiivi, keskihinta 266 euroa. Kasvua
24.3%.
- Digitaalikamerat, peilittömät järjestelmäkamerat, myynti
5,466 miljoonaa euroa. Vähennystä -7.3%.
- Digitaalikamerat, peilittömät järjestelmäkamerat, myytiin
10 205 kpl. Vähennystä -24.8%.
- Digitaalikamerat, peilittömät järjestelmäkamerat, keskihinta
542 euroa. Kasvua 33.1%.
- Digitaalikamerat, peilietsinkamerat, myynti 12,776 miljoonaa euroa. Vähennystä
-4.2%.
- Digitaalikamerat, peilietsinkamerat, myytiin 17 035 kpl. Vähennystä
-31.8%.
- Digitaalikamerat, peilietsinkamerat, keskihinta 750 euroa. Kasvua 40.5%.
- Digitaalikamerat yhteensä, myynti 24,477 miljoonaa euroa. Vähennystä
-9.1%.
- Digitaalikamerat yhteensä, myytiin 50 678 kpl. Vähennystä
-31.9%.
- Digitaalikamerat yhteensä, keskihinta 483 euroa. Kasvua 33.6%.
- Action-kamerat, myynti 4,223 miljoonaa euroa. Vähennystä -40.3%.
- Action-kamerat, myytiin 16 899 kpl. Vähennystä -27.6%.
- Action-kamerat, keskihinta 250 euroa. Vähennystä -17.6%.
- Muut video-kamerat, myynti 1,809 miljoonaa euroa. Vähennystä -26.1%.
- Muut video-kamerat, myytiin 3 904 kpl. Vähennystä -29.9%.
- Muut video-kamerat, keskihinta 463 euroa. Kasvua 5.4%.
- Tulostimet, myynti 15,800 miljoonaa euroa. Vähennystä -1.7%.
- Tulostimet, myytiin 144 679 kpl. Vähennystä -3.6%.
- Tulostimet, keskihinta 109 euroa. Kasvua 1.9%.
Ension Kuvablogi, Kesää Kuopion Vuorilammella, 31.10.2016. Näin syksyn synkimpään aikaan on kiva muistella vähän kesää ja piristää mieltä katselemalla edellisen kesän kuvia. Niinpä tämän postauksenkin aiheeksi valikoituivat kesäiset luontokuvat. Kuopion yksi hienoimpia valokuvaajan luontokohteita on Neulamäen kupeessa oleva Vuorilammen luonnonsuojelualue. Alueella risteilee monia luontopolkuja, joista yksi kiertää itse lammen, mistä aluekin on saanut nimensä.
Jesse Kyytinen, Helmikuu 2016, 15.10.2016. Paljon kuvia.
Iltalehti, Facebook lupaa sallia jatkossa järkyttävätkin uutiskuvat - Vietnamin sodasta otetun kuvan sensuroinnista nousi meteli. Facebook lupaa, ettei se jatkossa poista uutiskuvia yhtä heppoisin perustein kuin tähän saakka. Taustalla on meteli, joka nousi Vietnamin sodasta otetun kuvan sensuroinnista.
Yle, Sotakuvaaja Ivar Heinmaa: Kuolema on käynyt 20 sentin päässä. Kun on kolunnut maailman sota- ja konfliktialueita lähes 30 vuotta, alkaa kaikki kärsimys näyttää samalta, myöntää Ivar Heinmaa. Heinmaa on julkaissut kokemuksistaan kirjan, jonka alaotsikko on Missä helvetissä sinä taas kävit. Hän on käynyt niistä lähes kaikissa, vienyt kameransa Tšetšeniasta Afganistaniin ja Sierra Leonesta tsunamin jälkeiseen Japaniin. Kuvaaja <> valokuvaaja.
Älypuhelimista.
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com, Magnum Photographers on the Beauty and Pain of an Open Heart.
Digital Photography School.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
IR.
Thephotoargus.com, A Basic Guide to the Exposure Triangle.
The Online Photographer, Around the Web on a Monday.
The-digital-picture.com. YouTube-videoita.
PDN Photo of the Day, Picturing Día de los Muertos in Tucson. 10 kuvaa ja teksti.
Techradar.com, The 10 best full-frame DSLRs in 2016.
- Canon EOS 5D Mark IV
- Nikon D810
- Canon EOS 5DS
- Nikon D750
- Nikon D5
- Canon EOS-1D X Mark II
- Pentax K-1
- Nikon D610
- Canon EOS 6D
- Nikon Df
Earthboundlight.com, This Modern Technical World, 30.10.2016.
Popular Photography, New Blurb App Is A Simple Way To Build Photo Books On iPad And iPhone.
Kamera & Bild, SVT slutar inte filma med drönare. Ruotsin tv aikoo käyttää edelleen kuvauskoptereita. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei kuulemma koske "massamedian edustajia". Vain yksityisen puolen yrityksiä.
Fotosidan.se, TEST: Sony 24-70/2,8 GM och 85/1,4 GM. Molemmat Toppklass.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
Lokakuun
2016 uutiset
|
|
| sivun alkuun | Kaikki uutiset |
|
|
|
Hae Google:sta
|
|