|
Maaliskuun uutiset ovat jo ilmestyneet |
Helmikuu 2016 |
29.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Timon
poikkitiedepalsta, Kuvajournalismi
2015-kilpailu, 28.2.2016. Pari poikkitieteellistä kommenttia Kuvajournalismi
2015 -kisan voittokuvista.
HS, näyttää
pikkupaikkakuntien ankean ja tyhjän Suomen. Valokuvaaja Jonne Heinonen dokumentoi
päijäthämäläisen pikkupaikkakunnan raukeaa arkea. Kuvat voisivat olla melkein
mistä vain Suomesta.
Tiina
Haring: Rakkaudesta revenneet
3.4.2016
asti
VB-valokuvakeskuksessa kuopiolaisen valokuvaajan Tiina Haringin Rakkaudesta
revenneet -näyttely tarinoi pohjoisesta kansasta, joka elää
luonnosta ja luonnonvoimista.
Haringin fantasioivat valokuvat versovat muinaisesta suomalaisuudesta sekä
pohjoisen maisemista ja mytologiasta.
Katri Hernesmaa, Riitta
Piltonen & Marita Husso: 7 nimeä
3.4.2016 asti
VB-valokuvakeskuksen Ateljeetilassa 7 Nimeä -näyttely kertoo parisuhdeväkivallan
kohteena olemisesta ja siitä irtautumisesta. Se pohjautuu voimauttavan
valokuvauksen menetelmällä tuotettuun kuvasarjaan.
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ma-pe 11-18, la ja su 11-16
8/6€
Haapajärven
luontokuvanäyttely
1.4.2016
asti
Haapajärven luontokuvanäyttely esittelee yhteensä
yli sata luontokuvaa 13 eri kuvaajalta.
Mukana ovat Jari Peltomäki, Jussi Murtosaari, Jouni Suikkanen,
Anna-Liisa Pirhonen, Juha Ollila, Jarmo Mäntykangas, Elisa Putti, Anssi
Hietaharju, Jyrki Liikanen, Pentti Pesonen, Eira Heinonen, Liisa Hautamäki
ja Veijo Toivoniemi.
Haapajärven kaupungintalon valtuustosali,
Kirkkokatu 2, Haapajärvi
Helsingin
työväenopisto tänään klo 18.15-20.45:
- Leena Saraste: Modernismi tulee valokuvaan
Katsaus valokuvan historiaan -luentosarja maanantaisin 1.2.–25.4. klo
18.15–20.45 Stoa/luentosali/Turunlinnantie 1, Helsinki (Itäkeskus).
Vapaa pääsy. Ks.
esite (pdf).
ilmonet.fi
F5.6
-klubi huomenna klo 19: Kuvajournalismi 2015 -jälkipaneeli.
Vuoden Lehtikuva -kilpailu on nyt Kuvajournalismikilpailu. Kisan jälkipyykki
pestään perinteisesti F5.6-klubilla. Kuka tänä vuonna
voitti ja miksi? Paikalla voittajia ja tuomareita.
Paikka: Kansallisteatterin Lavakluvi
FB-sivut
Yle
Areenassa kuunneltavissa/katsottavissa:
Vantaan
Sanomat, Arjen
supersankarit pysäyttävissä valokuvissa. Valokuvataiteen museon intendentti
Anna-Kaisa Rastenberg uskoo vakaasti, että valokuvalla voi vaikuttaa. – Mielestäni
tämä Poliittisen valokuvan festivaalin näyttely myös osoittaa sen, Rastenberg
toteaa. Rastenberg toimii festivaalin taiteellisena johtajana
Kauppalehti Googlen
tekoäly kertoo, missä ja milloin kuva on otettu.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Kaikissa kuvissa tekstit.
Dpreview.com.
IR, It’s
all about gorgeous portraits in January: Our monthly photography contest winners
unveiled!
ephotozine.com.
Earthboundlight.com, Green
Party. 28.2.2016. Vihreästä väristä.
Diyphotography.net.
Petapixel.com, Ep.
51: The United States vs. B&H Photo Video. Podcast, 26:46.
Kamera
& Bild, Utbildning:
På Åland lär de sig se naturen. Ahvenanmaalla opetetaan luontokuvausta.
Suuri osa oppilaista tulee Ruotsista.
Kamera
& Bild, Anders
Andersson flög för att få andra perspektiv. Pienoiskopterilla kuvia Hollannin
tulppaaniviljelyksiltä.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
28.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Vesa
Koivunen, Minun nimeni
on Vesa Koivunen ja olen… 27.2.2016. Tällä kertaa ei valokuvausta.
Mutta ehkä tärkeämpää asiaa...
Valokuvagalleria
Hippolytessä järjestetään tänään klo12-16 Maija Annikki Savolaisen Valon
aine ja Fuchsia gotenborg -näyttelyyn liittyvä ilmainen nonstop-työpaja.
Työpajassa havainnoidaan näyttelyssä olleen kasvatuskokeen tuloksia eli miten
erilaiset valokäsittelyt ovat vaikuttaneet taimiin. Työpaja sopii yhtä lailla
lapsille kuin aikuisillekin.
Yleisö pääsee kuvaamaan lämpökameralla itse rakentamiaan asetelmia ja mittaamaan
kasvisolukossa muodostuneita yhdisteitä. Kuvatun asetelman saa samantien omaan
sähköpostiin.
yöpajan ohjaajina toimivat Helsingin yliopiston Biotieteiden laitoksen tutkijat
Titta Kotilainen ja Sari Siipola sekä taiteilija Maija Annikki Savolainen.
Lisäksi näyttelyssä olleet kasvit myydään nimellistä korvausta vastaan päivän
päätteeksi. Näyttely on auki viimeistä päivää.
www.hippolyte.fi
Helsingin
työväenopisto:
Leena Saraste: Katsaus valokuvan historiaan -luentosarja maanantaisin
1.2.–25.4. klo 18.15–20.45 Stoa/luentosali/Turunlinnantie 1, Helsinki (Itäkeskus).
Vapaa pääsy. Ks. esite.
- 29.2.2016 klo 18.15–20.45
Modernismi tulee valokuvaan
ilmonet.fi
Savonsanomat, Luontokuvaajan
otos tarujen "feeniks-linnusta" ihastuttaa, mutta herättää myös epäilyksiä.
Revontulia.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com, How
to get shallow depth-of-field effects with any camera.
Dpreview.com.
Petapixel.com.
IR, Capturing
indoor sports with a fixed lens camera..? The Panasonic LX100 is a very good
place to start.
Diyphotography.net.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
27.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Kerro
kun ostit kuvaukseen liittyvää tavaraa, osa 2 (Sana on melkein
vapaa).
- Järeämpää
kuulapäätä Sirui K-30X:n tilalle? (Digikuvaus). Vaikka
Sirui K-30X onkin toimiva eikä kuvien terävyydessä ole ollut
valittamista, häiritsee kuvan vapina takanäytöltä tarkkaan
työskenneltäessä (esimerkiksi käsin tarkennus, 5x tai
10x suurennos) vähän liikaa kun kuulan päällä on
DSLR + akkukahva + 300mm tai isompi tele ja kokonaisuus kiinnitetty objektiivin
pannasta.
- Valokuvaaja
yrittäjänä: tuottavuus & työhyvinvointi (Kuvaus
yleinen).
- Miten
syväterävä maisemakuva? (Mikä tahansa muu valokuvausaihe...).
- Laajakulmapohdintaa
Canonin FF:lle (Optiikka). Laajakulmalinsseistä palstalla on jo aika
paljon keskusteltukin ja niihin olen tutustunut, mutta toivottavasti tämä
jaksaa nostaa keskustelua myös nyt. Taustalla on oma tarve laajakulmaobiskaan,
kun runko tuli päivitettyä täysikennoiseen (6D).
- Nikon
DL (Nikon, Sony).
- Pentax
K-1 (Järjestelmädigit).
- Sony
A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit).
- TEEMA:
BW-kuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema:
Makrokuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Kryptoksen
Kuvakävelyt (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uutta.
- Henkilökuvia (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Luuranko
(2016) K-18 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Raasepori
Meltdown (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
Peter
Forsgård, Ajatuksia
valokuvasta - osa 15, 26.2.2016. Tämän viikkoisessa videoblogauksessani
pureudutaan Vuoden Muotokuvaaja 2016 tuloksiin ja pohdin mitä muotokuva
oikeastaan mielestäni on. Kurkkaan myös mitä uutta Sigma viikolla
julkaisi. Kokeilussa on ollut myös Cullmann SmartPano 360 ja siitä
muutama hajatelma. YouTube-video, kesto 7:39.
Valokuvatorstai, 398.
haaste, 25.2.2016. "vieressä".
Kulttuuripolitiikkablogi, Työttömyysturvalain
uudistus ja taiteilijan asema, 16.2.2016.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com.
- Top
15 Wide-Angle Landscape Lenses 2016. Linkit.
- Canon EF 16-35mm f/4 L IS USM Lens
- Sigma 24 35mm F2 DG Art Lens
- Sigma 18-35mm f/1.8 DC HSM A Lens
- Canon EF 24mm f/1.4L II USM Lens
- Nikon AF-S 14-24mm f/2.8G ED NIKKOR Lens
- Fujifilm Fujinon XF 16mm f/1.4 R WR
- Fujifilm Fujinon XF 14mm f/2.8 R Lens
- Fujifilm Fujinon XF 10-24mm f/4 R OIS Lens
- Sigma 24mm f/1.4 DG HSM A
- Nikon AF-S Nikkor 28mm f/1.8G Lens
- Samyang 16mm f/2.0 ED AS UMC CS Lens
- Olympus M.Zuiko Digital ED 12mm f/2.0 Micro Four Thirds Lens
- Tamron SP 15-30mm f/2.8 Di VC USD
- Olympus M.Zuiko Digital ED 7-14mm f/2.8 PRO
- Samyang 12mm f/2.0 NCS CS MFT Lens
- Photographic
Tips On Capturing Building Detail.
- What's
The Future Look Like For Smartphone Image Sensors?
Dpreview.com.
IR.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Lensrentals.com,
blog, The
Long-Awaited, Scary and Amazing Fuji Lens Teardown. Fuji XF 55-200mm f/3.5-4.8
R LM OIS. Ensimmäistä kertaa Fujia purkamassa.
Pdnonline.com, Great
Weekend Reads in Photography & Filmmaking. Yhdeksän linkkiä.
Pdnonline.com, Object
of Desire: Momento Smart Frame. Digikehys. 25 tai 35 tuumaa. 3:2 suhde,
4K. Vajaa viisi metriä pitkä ohut virtajohto, saa sopivan mittaiseksi.
Kirkkaus vaihtuu vallitsevan valon mukaan. Wi-Fi. Sisäiseen muistiin mahtuu
3.000 kuvaa. 35-tuumainen malli, $749. 25-tuumainen malli, $599.
The-digital-picture.com, How
USA TODAY Photographers Shoot the Oscars. YouTube-video, kesto 2:40.
Kamera
& Bild, Se
alla häftiga funktioner i Pentax K-1. YouTube-video, kesto 9:34. På
svenska.
Fotosidan.se, Gränslös
fantasi och exakt realism. Poddradio, kesto 43:03.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
26.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Kamerakoulu.fi.
- Valokuvaajat
kertovat kotimaasta, 11.2.2016. Poliittisen valokuvan festivaali on kolme
vuotta kestävä valokuvataiteen tutkimushanke. Festivaali ei ole
yhteen viikonloppuun tai viikkoon tiivistetty tapahtuma, vaan aktiivinen ja
avoin foorumi kantaaottavan valokuvan esittämiselle ja kuvista syntyvälle
keskustelulle.
- Kim
Öhman kertoo työstään, 16.2.2016. Äärimmäisen
kauniisti valaistut ruokakuva kutsuvat vierailijan ensimmäisenä
tutustumaan Kim Öhmanin portfolioon. Hän kuvailee itseään
mainos- ja lifestylekuvaajaksi ja tekee kampanjoita yrityksille kuten Visit
Finland. Lisäksi hän opettaa Helsinki Design Schoolissa.
- Haastattelussa
Henri Ilanen, 23.2.2016. Potretteja ja mainoksia tekevä Henri Ilanen
on opiskellut Visuaaliviestinnän Instituutissa Tampereella. Tänä
päivänä hänen kuviaan näkee lehdissä, elokuvajulisteissa,
yritysten nettisivuilla ja levynkansissa. Kiinnostuin hänen portfoliossaan
erityisesti laajoista omista projekteista, jonka syystä oli hienoa kuulla
muun muassa näiden taustoista lisää.
Yle
Luonto, Kuvagalleria:
Evästä etsivät kauriit ja pikkuruinen lumiukko.
Madcraft-blog. Kameraharrastus
– Pettymysten sarja, 22.2.2016. ...Kuluneen vuoden aikana kuitenkin
myös samalla salaa toivoin, että valmistajilta tulisi joku uusi malli,
ennen kuin olen ehtinyt tehdä päätöksen. Toivelistalla oli
seuraavat: Canon 80D, Sony A7S Mark II ja Sony A6000 seuraaja (A6300)....
Kuningaskuluttaja, Facebook
vie yksityisyyden — älä tee sitä liian helpoksi.
Tiinapuputti.com, Kuvamessut
lähestyy – kolme täyttä päivää valokuvausasiaa.
25.2.2016. Kuvamessut ovat sitten taas viikon päästä, ja tiedossa
on kolme päivää täyttä ohjelmaa. Mitä ainakin
kannattaa käydä katsomassa, kuuntelemassa ja kokemassa….
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
Dpreview.com.
ePhotozine.com.
IR.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Pdnonline.com, Pond5
Taps Artificial Intelligence to Improve Media Uploading and Discovery. Keinoäly
avuksi kuvien tagitukseen. Stokkikuviin.
Fotosidan.se.
Kamera
& Bild.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
25.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Mattihelin.kuvat.fi, Vuosi
2015, 24.2.2016. Kulunut vuosi oli melko kiva, noin kuvallisesti. Jälkikäteen
jos summailee vuotta, niin päälimmäisenä jää mieleen
sana taivas. Eri taivaanilmiöiden perässä tuli kuljettua pitkin
vuotta ja melko hyvin tuloksin. Toinen pääkohde oli kielo. Viimeinkin.
Suomen
Ammattivalokuvaajat, Johanna
Sjövall Vuoden Muotokuvaajaksi. Sarjavoittajat + kunniamaininnat.
Fotofinlandia.fi, Tervetuloa
Fotofinlandiavoittajan julkistustilaisuuteen. Helsingin Messukeskus, 4.3.2016,
viitoshallin päälava klo 12.00. Finaalissa on mukana kaikkiaan 15
valokuvaajaa.
Tekniikan
Maailma, Kolme
isokennoista Nikon-pokkaria. Nikon DL -kamerat perustuvat CX-kokoiseen kuvailmaisimeen,
eli arkisemmin ilmaistuna tuuman kennoon. Mallisto ponnistaa liikkeelle eripituisilla
zoomeilla varustetun kolmen kameran voimin. Kesäkuussa myyntiin, hinnat
725 euroa, 900 euroa ja 985 euroa.
Tekniikan
Maailma, Canon
kohentaa laatupokkarinsa video-ominaisuuksia. Canon PowerShot G7 X Mark
II. Toukokuussa myyntiin, 720 euroa.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Dpreview.com.
IR.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Pdnonline.com, When
Musicians Choose Photographers.
The
Online Photographer, Bold
New Sigma Mirrorless.
Digitalcameraworld.com, How
to photograph a spirograph effect.
Fotosidan.se, Så
valde juryn ut vinnarna i World Press Photo. Video, kesto 3:11.
Kamera
& Bild, Nytt
reseobjektiv från Panasonic.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
24.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Peter
Forsgård, Ajatuksia
valokuvasta - osa 14, 20.2.2016. Uusimmassa videobloguaksessani kommentoi
Canonin ja Pentaxin uutuuksia. Pikaisesti käyn myös läpi Kuvajournalismikilpailua
ja sen tuloksia. YouTube-video, kesto 6:36.
Vesa
Koivunen, Raskas, mutta
sitäkin makeampi reissu, 23.2.2016. Harley-Davidsonin 2016 lehdistökoeajo
järjestettiin Dubaissa, jossa sain olla mukana. Reissu oli sinänsä
mielettömän raskas, mutta antoi samalla todella paljon. ...Maailma
muuttuu ja sitä on itse muututtava sen mukana. Lehtikuvausten vähentyessä
olen alkanut taas kirjoittaa enemmän....
Älypuhelimista.
- Suomimobiili.fi, Sony
Xperia X -mallisto julkaistiin kolmen jäsenen kera – uudet puhelimet
Suomeen kesällä. Sony Xperia X, 600 euroa. Sony Xperia XA, 300
euroa. Sony Xperia X Performance 700 euroa.
- Teknavi.fi, Supertarkka
mikroskooppi iPhoneen? Tällä lisälaitteella se onnistuu.
Kickstarter-kampanja. Toukokuussa myyntiin 70 euroa. 400-kertainen suurennos.
- Androidsuomi.fi, Lightroom
mobilen Android-versio mahdollistaa DNG-formaatissa kuvaamisen.
- Ylex, ”Maksatteko
kortilla vai selfiellä?” – MasterCard aikoo tehdä omakuvista
maksuvälineen jo kesällä. Uusi maksutapa toimisi niin,
että kuluttajat lataavat mobiililaitteeseensa MasterCardin sovelluksen,
johon otetaan talteen valokuva käyttäjästä. Kun käyttäjä
haluaa tehdä maksun, hän ottaa itsestään selfien, jota
verrataan tallennettuun valokuvaan. Jos sovellus tunnistaa selfie-mallin laitteen
omistajaksi, maksu hyväksytään.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
Sigmalta
uutta.
- Sulantoblog.fi, Sigma
julkisti kasapäin uutta.
- Dpreview.com, Sigma
announces 30mm F1.4 for E-mount and Micro 4/3 and 50-100mm F1.8 Art for APS-C.
Sigma 50-100mm F1.8 DC HSM Art, Canon, Nikon, Sigma, kroppikennoisille. Polttovälivastaavuus
75-150mm. Paino 1.490 kg. Myyntiin huhtikuun lopulla, hinta $1099.
- IR, In
the market for a 75-150mm eq. f/1.8 portrait zoom? Or how about a 30mm f/1.4?
Sigma has you covered.
- Popular Photography, New
Gear: Sigma 50–100mm f/1.8 DC HSM Art Zoom Lens For APS-C Cameras.
- Petapixel.com, Sigma’s
50-100mm f/1.8 Art Lens is the First Telephoto Zoom with a Constant f/1.8.
- Diyphotography.net, Sigma
unveils 50-100mm F/1.8 Art and 30mm F/1.4 Contemporary lenses alongside Sony
E-mount lens adapter.
- Popular Photography, New
Gear: Sigma 30mm f/1.4 DC DN Contemporary for Mirrorless Cameras.
- Pdnonline.com, Sigma
Intros 50-100mm f/1.8 Art & 30mm f/1.4 Contemporary Lenses.
- ePhotozine.com, Sigma
Introduce Second APS-C Format Zoom Lens To The Art Lens Range.
- ePhotozine.com, Sigma
Introduce f/1.4 MFT 30mm Lens For Under £240.
- Fotosidan.se, Ljusstark
duo från Sigma.
- Kamera & Bild, Rejält
ljusstark telezoom från Sigma.
- Dpreview.com, Sigma
Mount Converter MC-11 adapts Sigma lenses to E-mount cameras, supports autofocus.
- Dpreview.com, Sigma
introduces EF-630 multi-function flash. Ei hintatietoja.
- Dpreview.com, Sigma
announces sd Quattro and sd Quattro H Foveon mirrorless cameras. Kroppikennoiset
sensorit. Mielenkiintoiset malli, Sigma kulkee omia polkujaan.
- Petapixel.com, Sigma
Joins the Mirrorless Wars with the sd Quattro and sd Quattro H.
- Diyphotography.net, Sigma
unleashes two new mirrorless cameras with Foveon X3 sensors and dual-screen
LCD.
Nikonilta
uutta.
- Suomen Nikon, Premium-luokan
Nikon DL -kompaktikameroiden uusi mallisto – täydellisiä ratkaisuja
jokapäiväiseen ja ympärivuorokautiseen liikkuvaan käyttöön (lehdistötiedote). Myynti alkaa kesäkuussa. Suositushinnat ovat:
Nikon DL24-85 f/1.8-2.8; 725€. Nikon DL18-50 f/1.8-2.8; 899€. Nikon
DL24-500 f/2.8-5.6; 985€.
- Suomen Nikon, Esittelyssä
uusimman synkronointia ja jakamista tukevalla Snapbridge-toiminolla varustetut
Coolpix-kamerat (lehdstötiedote). Myynti alkaa huhtikuussa. Suositushinnat
ovat: Coolpix P610; 475€. Coolpix L840; 295€. Coolpx S3700; 165€.
Coolplix S9900; 435€.
- Tivi.fi, Nikonin
uudet taskukamerat kuvaavat 4K-videota. DL-sarjan kaikissa malleissa on
yhden tuuman CX-koon kenno, jolla voi kuvata 20 megapikselin kuvia ja 4K-tasoista
videota. Valmistaja lupaa kameran kattavan herkkyysalueen ISO 160–12
800. Kolme mallia eroavat linssiensä puolesta. Valittavana on yleiskäyttöinen
24-85 millimetrin zoom-linssi, laajakulmainen 18-50 millimetrin zoom-linssi
ja superzoomiksi kutsuttu 24-500 millimetrin linssi. Mallit maksavat 725-985
euroa.
- Dpreview.com, Nikon
covers all focal lengths with three 'DL' enthusiast compacts with 1"-type
sensors. Nikon DL18-50. Nikon DL24-85. Nikon DL24-500. Sama 20 megapikselin
sensori, sama prosessori, sama automaattitarkennussysteemi, 4K video. Kolmen
tuuman OLED-kosketusnäyttö. 18-50 ja 24-85 osittain kääntyvä,
24-500 kokonaan kääntyvä. Wi-Fi. Yksillä akuilla ottaa
290 kuvaa. Jatkuva tarkennus, 20 kuvaa sekunissa (!). Kesän alussa myyntiin,
$649 (24-85), $849 (18-50), and $999 (24-500).
- Dpreview.com, DL
or No DL? What you need to know about the Nikon DL compacts.
- IR, All
about the optics: Nikon’s new DL-series offers fixed-lens 1-inch cameras
from pocket to superzoom.
- Popular Photography, New
Gear: Nikon Announces Three New DL-Series Advanced Compact Cameras With 1-Inch
Sensors.
- Petapixel.com, Nikon
Unveils Its New DL Series: A Trio of Premium 1″ Compact Cameras.
- Pdnonline.com, Nikon
Goes Retro with New DL Series of Advanced Compact Cameras.
- Steve Sanders, Nikon
Unveils New DL-Series of Premium Compact Cameras.
- Fotosidan.se, Tre
premiumkompakter från Nikon.
- Kamera & Bild, Nikon
DL – tre avancerade kompakter med olika brännvidd.
- Dpreview.com, Nikon
announces trio of long-zoom Coolpix cameras, two of which support 4K capture.
Myöhemmin keväällä myyntiin. Nikon Coopix B700 eniten
zoomia, 60-kertainen, 24-1440mm.
- IR, Coolpix
hat-trick: Nikon unveils two new superzooms and a 35x travel-zoom model (some
with 4K video!).
- Steve Sanders, Nikon
Launches Three New Coolpix Long-Zoom Cameras.
The
Online Photographer, New
Canikon! Canon EOS 80D. Nikon DL*.
IR.
ePhotozine.com.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
Lensrentals.com,
blog, Comparing
the Leica Monochrom to a Sony a7R II. Teoriaa ja käytäntöä.
Kolme mielipidettä.
Digitalcameraworld.com, Fuji
X-Pro2 Review. 24 megapikselin peilitön järjestelmäkamera.
Kroppikerroin 1.5x. Elektroninen/optinen etsin. Kolmen tuuman lcd-näyttö,
1.620.000 pistettä. Paino 495 g. Runko vähän alle 1.900 euroa.
Dpreview.com, Nissin
releases i60A flash unit with a guide number of 60m. Nikon, Canon, toukokuu
2016. Myöhemmin Micro 4/3 -systeemi, Sony ja Fujifilm. Ei vielä hintatietoja.
The-digital-picture.com.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
23.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Järjestelmä
kameran objektiivin harmaus? (Sana on melkein vapaa). Vähän
vanhempaan ketjuun uusia viestejä.
- Lightroom
tyhjentäminen tiedoista (Kuvankäsittely).
- Tamron
85mm vc ja uusi 90mm vc macro (Optiikka).
- Sigma
50-100mm f1.8 fART (Optiikka).
- Sigma
20mm f1.4 DG HSM Art (Optiikka).
- Nikon
24-70 f2.8 G vs. Tamron SP 24-70mm F/2.8 Di VC USD (Optiikka). Uusin,
Joo, päädyin itse Nikoniin. Käytettynä ostin. Kyllä
pitää sanoa, että kyllä on kuvat skarppeja... Ei ole vakaajaa,
mutta enemmän maisemakuvausta, nii ei niin väliä. Olen kyllä
tyytyväinen laatuun!
- Pentax
K-1 (Järjestelmädigit).
- Sony
A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit).
- Teema:
Makrokuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- cocacola (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Matkakuvia
Väli-Amerikasta ja vähän muualtakin! (Linkkejä kuviin
ja gallerioihin). ...Vautsi, ainakin omiin silmiini hienoa ja laadukasta settiä.
Tulivuorenpurkauksista harvemmin näkee tällä foorumilla kuvia....
- Reissailua (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Uusimmat.
- Luuranko
(2016) K-18 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema:
Lintukuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Poroi (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). ...Huikeita kuvia! Itekkin meinasin
jäädä porojen tallomaksi useempi vuosi sitten. ... ...Hienoja
kuvia, viimeinen eniten omaan mieleen... ...Hienoja ovat. Seutu, elukat ja
kuvaaja soivat hyvin yhteen.... ...Yhdynpä minäkin kehujien joukkoon.
Huikeita....
Tuomas
Heinonen.
Ilta-Sanomat, Video:
Markus ikuisti upeat revontulet – ulkomaalaisilta ällistyneitä
kommentteja. Valokuvaaja ja eläinlääkäri Kiili on ikuistanut
useita suosittuja revontulivideoita. ...– Jos lasketaan tehokas aika,
joka menee yhden kolmeminuuttisen revontulivideon tekemiseen, niin siihen kuluu
noin 60 työtuntia, Kiili arvioi.
Älypuhelimista.
- Mobiili.fi, Vähemmän
pikseleitä, parempi kuvanlaatu – tällainen on Galaxy S7:n
kamera. Samsungin mukaan uutuuksien kuvakennoissa on entistä suuremmat
pikselit, kameroissa valovoimaisempi objektiivi, nopeampi valotusaika ja täsmällisempi
automaattitarkennus myös hämärässä valaistuksessa.
Optiikan puolella uutta on kameran iso f/1,7 aukko. Vanhoissa malleissa kameran
aukkosuhde oli pienempi f/1,9.
- Taskumuro.com, Galaxy
S7:n kamera käyttää Sonyn IMX260-sensoria – Dual Pixel
-tarkennustekniikka lainattu järkkäreistä.
- Teknavi.fi, Sony
esitteli todellisen hirviökamerapuhelimen: Ennustava tarkennus ja huima
herkkyys. Mielenkiintoisin ominaisuus Performancessa on automaattihybriditarkennuksella
varustettu 23 megapikselin takakamera. Kun käyttäjä on tarkentanut
kohteen, kamera seuraa kohdetta ja pitää tarkennuksen lukittuna.
Varsinainen juju on se, että kamera pyrkii ennustamaan, mihin kuvattava
kohde liikkuu.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com, How
to set up and shoot winter macro photography.
Dpreview.com.
- Tamron
releases stabilized 85mm F1.8 and 90mm F2.8 macro full-frame lenses. Kiinteäpolttovälisiä,
täyskennoiselle, kuvanvakaaja molemmissa. Säänkestäviä.
Canon, Nikon ja myöhemmin Sony Alpha. 90mm F2.8 Di VC USD 1:1 Macro,
maaliskuussa myyntiin, $649.
- Tamron
announces TAP-in console to customize lens AF, firmware and more. Vähän
kuin Sigma USB-telakka. Tullee myyntiin maaliskuussa.
- This
one goes to 11: Aurora Aperture announces 'world's most powerful' variable
ND filter. Kickstarter. Kesällä myyntiin. $159.
- Ricoh
introduces lightweight WG-M2 rugged action cam with 4K capture. 20 metriä
vedenpitävyys. Huhtikuun lopulla myyntiin. $299.95.
- Connect, Adobe’s
Lightroom for Android app update lets you shoot and process Raw. Samat
kuin aiemmin iOS, vähän enemmänkin.
- Connect, Samsung
launches Galaxy S7 and S7 Edge with dual-pixel AF.
- Connect, Samsung
Gear 360 records spherical video and stills.
IR.
Petapixel.com.
Diyphotography.net, High
Speed Flash Sync explained… With stop-motion animation!
Pdnonline.com, How I Got That Shot: Creating Theatrical Lighting for a Dramatic Portrait.
Thephotoargus.com, Inspiring
Photography Project 365 Featuring Olivia by Andy Hayball.
Fotosidan.se, Vinnarbild
i World Press Photo väcker debatt. Voittajakuvan tekninen laatu on
herättänyt keskustelua. Kuvan ottanut kamera Canon EOS 5D Mark II,
1/5 s ja ISO 6400. Malli julkistettiin vuonna 2008, nykyiset mallit selviävät
hämärässä paljon paremmin. Kuvaan on toisaalta tullut teknisten
rajoitteiden takia ylimääräistä dramatiikkaa. Mutta valinta
ei ollut kuvaajan, kameran ehdoilla mentiin.
Kamera
& Bild, Magnus
Wennman får pris i WPP – efter strul. Ja Ruotsilla nyt siis
_neljä_ palkittua kuvaajaa, World Press Photo.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
22.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Peter
Forsgård, Ajatuksia
valokuvasta videoblogaus osa 13, 15.2.2016. Osassa 13 pohdiskelen ammattilaisten
kuvakilpailuja. YouTube-video, kesto 4:52.
Tomi
Muukkonen, Lintukuvaaja.kuvat.fi/blog. Suomen
pesimälinnusto, 16.2.2016. Aika pitkään sain harrastaa ennen
kuin maamme runsaimmasta lintulajista päästiin yksimielisyyteen. Nyt
pajulintu mainitaan runsaimmaksi, mutta luvut ovat seuraavat: pajulintu 7-10
miljoonaa ja peippo 7-9 miljoonaa, eli riippuu vähän vuodesta onko
pajulintuja enempää vai ei.
Ilta-Sanomat, Rankan
tarinan herkät karhukuvat. Reilu viikko sitten ilmestyi Yleisradion
toimittajan, käsikirjoittajan ja kuvaajan Kimmo Ohtosen luontokirja Karhu
(Docendo) alaotsikolla Voimaeläin.
Älypuhelimista.
- Mobiili.fi, LG
esitteli lippulaivaälypuhelimensa – tässä on LG G5.
5,3 tuuman IPS LCD -kosketusnäyttö 2560×1440. 16 megapikselin
tuplakamera takapuolella. Kahdeksan megapikselin etukamera. Uutuuspuhelimen
takapuolella on tuplakamera. Toisen kameran tarkkuus on 16 megapikseliä
ja toisen kahdeksan megapikseliä. 16 megapikselin kamerassa on tavallinen
78 asteen linssi, kun taas kahdeksan megapikselin kamerassa on laaja 135 asteen
linssi. Tuplakameran ansiosta kamera näkee LG:n mukaan yhtä laajasti
kuin ihmissilmät. Huhtikuun alussa myyntiin.
- Puhelinvertailu.com, Samsung
Galaxy S7 julki – Näin paljon se maksaa Suomessa. Galaxy S7:n
suositushinta on 749 euroa ja Galaxy S7 edgen suositushinta on 849 euroa.
Puhelimet tulevat myyntiin 11. maaliskuuta. Puhelimet toimitetaan 5. maaliskuuta
mennessä ennakkotilanneille jo ennen myynnin aloituspäivää.
- Puhelinvertailu.com, Kumpi
kannattaa ostaa, Galaxy S7 vai Galaxy S6? Puhelimet eroavat tietysti myös
hinnan osalta paljon toisistaan. Ongelmaksi jääkin enää
pähkäillä, että onko uuden puhelimen tekniset ominaisuudet
hintansa arvoisia.
- Teknavi.fi, Kommentti:
Samsungin megajulkistus nähty – välimallin uutuus.
- Taskumuro.com, LG
esitteli G5:lle kavereita: 360-kamera, VR-lasit, robotti ja kaukosäädin.
Photo.net,
foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Kaikissa kuvissa tekstit.
Digital
Photography School.
IR, The
trick to wide angle photography with flash is a tried and true “voice
activated light stand”.
ePhotozine.com, Basic
Twilight Shooting Tips.
Dpreview.com.
Thephotoargurs.com, Inspirational
Blind Photographers and Their Portfolios.
Earthboundlight.com, Sweating
the Small Stuff, 22.2.2016. Yksityiskohdilla on väliä.
Diyphotography.net, I
created self portraits in Iceland & the Pacific Northwest to tell my coming
out story.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
21.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Ilkka
Rytkönen, ilkansivu.net, Fujifilm
Fujinon XF18-135mmF3.5-5.6 R LM OIS WR mukana reissussa, 19.2.2016. Fujin
ensimmäinen sääsuojattu objektiivi on maltillisella 7,5-kertaisella
optisella zoomilla ja kuvanvakaajalla varustettu. Valovoima on tämän
tyyppiselle tuotteelle tyypillinen f/3,5-5,6 ja tarkennusta hoitaa lineaarimoottori.
Polttovälialue kattaa kinopuolelta tutut vastaavuudet väliltä
27 - 206 mm. Mutta miten homma toimii käytännössä, sitä
pääsin kokeilemaan reissussa. Suomen hinta on 850 euroa.
Teemu
Saloriutta, luonnonvalo.net, Sinivalkoinen
Nuuksio, 15.2.2016. Parin vesisateisen viikon jälkeen perjantaina saatiin
vihdoin uutta lunta Etelä-Suomeen. Kaupungissa pyry satoi tosin räntänä,
joka suli lähes kokonaan pois. Mutta näillä säillä
lumiraja on jyrkkä. Nuuksion järviylängöllä tilanne
voi olla aivan erilainen kuin rannikolla. Solvallan säähavaintoasemalla
näytti olevan lunta 31 senttiä. Ehkäpä se riittäisi
hiihtämiseen?
HS, Valokuvat
näyttävät, miten elämä jatkuu koulukaappauksen leimaamassa
Beslanissa – valokuvafestivaali alkoi Helsingissä. Helsingissä
meneillään oleva Poliittisen valokuvan festivaali on tuonut kaupunkiin
useita näyttelyitä, joissa on esillä yhteiskunnallista, kantaaottavaa
valokuvaa. Näyttelyitä on Valokuvataiteen museossa, Galleria Kontupisteessä
ja Stoassa.
- Poliittisen Valokuvan Festivaali, ohjelma sekä valokuvaajat
- Kotimaa-näyttely Valokuvataiteen museossa 19.2.–30.4.2016
- Oksana Yushko: Balaklava Galleria Kontupisteessä 20.2.–30.4.2016
- Nicoló Degiorgis: Hidden Islam Stoassa 20.2.-24.4.2016
Tivi.fi, Epäiletkö
tiedostoa tai nettisivua haitalliseksi? Tarkista se näin. Viikon softa.
Älypuhelimista.
- MTV, Huawei
Honor 5X -älypuhelin kokeilussa: Plussat ja miinukset. Ensituntuma
Honor 5X puhelimesta on hyvinkin positiivinen. Metallinen rakenne antaa luurista
laadukkaan ja jämäkän vaikutelman, joskin laite on kokonaisuutena
melko kookas. Kamera hidas ja epätarkka. Ei yllä hinta/laatusuhteessa
Honor 7 -mallin tasolle. 299 euroa.
- Yle, iPhonen
näyttö säpäleinä – kannattaako nopea fiksaus
vai viikko virallisessa merkkihuollossa? Asiakkaat eivät halua odottaa
viikkoa puhelimen kuntoon saamista. Vaikka puhelimen takuu on edelleen voimassa
ja tiedetään että se raukeaa mikäli puhelin huolletaan
muualla kuin Applen valtuuttamassa huollossa, niin siitä huolimatta nopea
korjaus menee usein takuun edelle, iTapsasta tiedetään.
- HS, Halpapuhelin
hämmentää Intiassa – voiko älypuhelinta myydä
alle 4 eurolla? Intialaisen Ringing Bells -yhtiön ilmoitus tuoda
markkinoille 3,30 euron hintaisia älypuhelimia on käynnistänyt
maailmalla spekulaatioiden ja epäuskon suman. Asiantuntijoiden mukaan
qHD-näytöllä (960 x 540) , 3,2 megapikselin kameralla ja 8
gigatavun sisäisellä muistilla varustettua 3g-puhelinta ei yksinkertaisesti
voi myydä näin halvalla. Ringing Bellsin uskottavuutta murentaa
myös se, että yhtiö on ollut toiminnassa vasta vajaan vuoden.
- Mobiili.fi, Näin
estät ei-toivotut numerot Androidilla ja iPhonella.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Thephotoargus.com, 31
Majestic Examples of Mountain Photography.
Digitalcameraworld.com, 7
focusing features you may have never used.
- 1. Focus lock
- 2. Back-button focusing
- 3. AI Focus / AF-A
- 4. Disabling the AF assist lamp
- 5. AF Microadjustment
- 6. Touch focus
- 7. Focus peaking
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
ePhotozine.com, Tips
On Shooting HDR Images.
Dpreview.com.
Digital
Photography School.
Kamera
& Bild, Canon
Eos M10 – System för nybörjaren. Peilitön järjestelmäkamera,
24 megapikseliä. Kolmen tuuman kääntyvä kosketusnäyttö.
Paino 366 g. Yksillä akuilla ottaa 250 kuvaa. Suunnattu aloittelijoille,
kuvat onnistuvat ilman jatkuvaa säätämistä. Kuvausote ei
kovin hyvä. Säätönappulat minimoitu. Runko + Canon EF-M
18-55 IS STM, 700 euroa.
Fotosidan.se, Viskande
bilder som knockar. Podcast, kesto 44:19.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
20.02.2016 (linkki) |
Laterna
Magicassa vielä tänään:
Digicamera.netin
Foorumilta.
Year
of the Alpha.
- Sony
ja Zeiss Kuva&Kamera-messuilla 2016, 19.2.2016. Kuva&Kamera-messut
järjestetään tänä vuonna 4.-6.3.2016 Helsingin messukeskuksessa.
Tässä valokuvauksen suurtapahtumassa on edustava kattaus kuvia ja
laitteita sekä ohjelmaa niin ammattilaisille kuin harrastajillekin. Tapahtuma
on lähes pakollinen kaikille suomalaisille Sony Alpha-kuvaajille ja luonnollisesti
myös Sony ja Zeiss ovat näytteilleasettajien joukossa.
- Raskaan
sarjan valovoimaa – testissä Sony FE 35/1.4 ZA, Kokeilin kahden
viikon ajan Sonyn FE 35/1.4 objektiivia (SEL35F14Z), joka on tällä
hetkellä valovoimaisin Sonyn tarjoama kiinteä objektiivi A7-järjestelmän
kameroille.
HS, Tällaisia
ovat maailman parhaat lehtikuvat: Ykköskuvassa mies ojentaa vauvan piikkilangan
läpi Unkarin ja Serbian rajalla. 15 kuvaa.
Yle
Luonto, Kuvagalleria:
Evästä etsivät kauriit ja pikkuruinen lumiukko.
Polku.net, 17/02/2016:
Oasis Photo Contest yleisöäänestys käynnissä.
Yle, Luontokuvaajan
täysosuma: Ilves köllötteli nenän edessä – video.
Uutiset Helsinki Helsinki 19.2.2016 klo 10:44 | päivitetty 19.2.2016 klo
10:48 Luontokuvaajan täysosuma: Ilves köllötteli nenän edessä
– video Kimmo Mäkiranta ja ilves kohtasivat toissa iltana Nurmijärven
Lepsämän kylässä. Nurmijärven Lepsämän kylässä
asuva Kimmo Mäkiranta sai kokea toissa päivänä lenkillä
harvinaislaatuisemman kohtaamisen. – Olin päivittäisellä
iltalenkillä vaimon ja koirien kanssa, kun sadan metrin päässä
meistä ilves käveli tien yli, kertoo Kimmo Mäkiranta.
Tekniikan
Maailma, Kinokoon
järjestelmäkamera Pentax K-1. Pitkään huhuttu kinokoon
Pentax K-1 –järjestelmäkamera tulee vihdoin kauppoihin huhtikuussa.
Viisiakselisella vakaimella ja 36,3 megapikselin kennolla varustettu runko maksaa
noin 2100 euroa.
HS, Testissä
tuhannen euron kuvauskopteri, jolla kuvaaminen on todella helppoa. Xiro
Xplorer V on uusi kamerakopteri Suomen markkinoilla. Runsaan tuhannen euron
paketti tekee kenestä tahansa upeita ilmakuvia ja -videoita kuvaavan mestarin
hetkessä. Vai tekeekö? Paketissa on älypuhelinta lukuun ottamatta
kaikki tarvittava: runsaan kilon painoinen kopteri, sen alla vakaimessa roikkuva
minikokoinen kamera ja ohjain.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Eilisesta
Canonin julkistuksesta.
- Suomen Canon, Nopeutta
ja tarkkuutta: Uusi EOS 80D ja EF-S 18–135 mm f/3,5–5,6 IS USM (lehdistötiedote). EOS 80D -mallissa yhdistyvät uusi 24,2 megapikselin
CMOS-kenno ja DIGIC 6 -prosessori, uusi 45 tarkennuspisteen järjestelmä,
jossa jokainen piste on ristikkäistyyppinen, sekä kuvataajuus 7
kuvaa/s.
- Suomen Canon, Canon
EOS 80D.
- Suomen Canon, Canon
EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS USM.
- Canon EOS 80D. Runko svh 1 340€, EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS USM
KIT svh 1 780€, myynnissä maaliskuun lopussa.
- Suomen Canon, Uusi
valovoimainen ja tehokas taskukamera - Canon PowerShot G7 X Mark II DIGIC
7 -prosessorilla (lehdistötiedote). PowerShot G7 X -kamerassa suuri
1,0 tuuman kenno, valovoimainen (f/1,8–2,8) objektiivi ja laadukas DIGIC
7 -kuvaprosessori. Kameran voi liittää yhteensopivaan älylaitteeseen
yhdellä napautuksella dynaamisen NFC-toiminnon avulla ja jakaa kuvat
ja videot kätevästi Wi-Fi-yhteydellä Canon Camera Connect -sovelluksen
kautta. Etäyhteydellä voi kuvata älylaitteesta. Kuva-asetusten
ja 14-bittisen RAW-kuvauksen ansiosta kamera integroituu saumattomasti EOS-työnkulkuun.
- Suomen Canon, Canon
PowerShot G7 X Mark II.
- Canon PowerShot G7 X Mark II. Svh 720€, myynnissä toukokuussa.
- Suomen Canon, Matkusta
kevyesti: Canonin ohuin 40x superzoom-kamera PowerShot SX720 HS (lehdistötiedote).
Taskukokoinen PowerShot SX720 HS -matkakamera, 40x zoom-objektiivi. Wi-Fi-yhteyden
ja dynaamisen NFC-toiminnon avulla yhteys kameran yhteensopiviin älylaitteisiin.
Kuvien ja videoiden jako yhdellä napautuksella. 20,3 megapikselin CMOS-kenno
ja tehokas DIGIC 6 -kuvaprosessori.
- Suomen Canon, Canon
PowerShot SX720 HS. ´
- Canon PowerShot SX720 HS. Svh 390€, myynnissä maaliskuussa.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Photo.net, Featured
Member: Daniel Bruhin. Maisemakuvaaja. Kysymys, vastaus. Kuvia.
IR.
Dpreview.com.
Pdnonline.com, Great
Weekend Reads in Photography and Filmmaking. 11 linkkiä.
Popular
Photography, The
Cat S60 Rugged Waterproof Smartphone Has a Built-In Flir Thermal Camera.
Thermal selfies. 13 megapikselin kamera. Lämpökamera. Toukokuussa
myyntiin, $599. iPhonen lisälaitteena saa lämpökameran hintaan
$250.
Pdnonline.com, Object
of Desire: Lomography Diana Winter Edition Cameras. Keskikoon filmiä.
Strobist, Watch
This: The Secret(s) to Alexis Cuarezma's Success. Urheilua kuvaava. Video.
Kamera
& Bild, Flera
svenskar prisas i World Press Photo. Kolme ruotsalaista. Missä suomalaiset.
Fotosidan.se, Svenska
Fotobokspriset går till Martina Hoogland Ivanow.
Fotosidan.se, Kom
igång med Lightroom Mobile. Ohjeet, teksti + kuvaruutukaappaukset.
Kolme kirjaa. Podcast, kesto 51:32.
Kamera
& Bild, Sara
Arnald: Vad är det som händer? Kolumni.
Kamera
& Bild, SVT-program
om Lars Tunbjörk. Suomessakin näkyy ohjelma. Antikmagasinet, kesto
vähän alle puoli tuntia.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
19.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
HS, Vuoden
kuvajournalisti Markus Jokela: Minua innostaa visuaalinen tylsyys. Helsingin
Sanomien Markus Jokela on vahvimmillaan kokoushuoneissa, joissa on pari vesilasia
ja viiri. Hänet palkittiin vuoden parhaana kuvajournalistina.
Worldpressphoto.org, 2016
Photo Contest. Tulokset. 59. kilpailu. 82,951 kuvaa, 5,775 kuvaajaa, 128
maata.
Underwater
Photographer of the Year Winners.
Valokuvatorstai, 397.
haaste, 18.2.2016. "pöytä".
TE-palvelut, Valokuvaaja,
2 paikkaa, REALEST 3D, Asuntojen ja kiinteistöjen valokuvaus, Raasepori.
Asuntojen ja kiinteistöjen valokuvaus sisältä ja ulkoa. Still-valokuvaus,
3D-kuvaus ja ilmakuvaus.
Työpaikan osoite 10600 TAMMISAARI
Palkkaus 11,04 € / h
Työ alkaa 01.03.2016
Työaika muu osa-aikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 29.02.2016
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Canonilta
uutta.
- Suomen Canon.
- Canon EOS 80D. Runko svh 1 340€, EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS USM
KIT svh 1 780€, myynnissä maaliskuun lopussa.
- Canon PowerShot G7 X Mark II. Svh 720€, myynnissä toukokuussa.
- Canon PowerShot SX720 HS. Svh 390€, myynnissä maaliskuussa.
- Tekniikan Maailma, Canon
EOS 80D -järjestelmäkamera valo- ja videokuvaukseen. Canon EOS
80D vastannee osaavan harrastajakuvaajan toiveisiin niin ominaisuuksien kuin
kohtuullisen 1340 euron hintansa puolesta. Siihen saa myös uuden 18–135
mm:n objektiivin ja sähköisen zoom-adapterin.
- Afterdawn, Canonilta
uusi 80D-järkkäri ja kaksi kompaktia PowerShotia.
- Dpreview.com, Canon
EOS 80D updates Dual Pixel AF, bumps resolution with 24MP sensor. Uusi
24 megapikselin kroppisensori, uusi tarkennussysteemi. Wi-Fi. Canonin mukaan
tarkentaa hyvin hämärässäkin. Jatkuva tarkennus. Videokin
on parantunut, 1080/60p. ISO 100 - 25.600. Edelleen sarjakuvaus seitsemän
kuvaa sekunnissa (vertailut siis Canon EOS 70D -malliin). Optinen etsin noin
100%. Täysin kääntyvä kolmen tuuman kosketusnäyttö,
1.04 miljoonaa pistettä. Maaliskuussa myyntiin, runko $1199, runko +
päivitetty kittiobjektiivi EF-S 18-135mm F3.5-5.6 IS USM $1799.
- Dpreview.com, In
a nutshell: a video rundown of the Canon EOS 80D's features. Video, kesto
1:48.
- Dpreview.com, Newly
enthused: hands on with the Canon EOS 80D. Runko ei ole paljoa muuttunut.
Jatkuva tarkennus Live view. Tarkennettavan kohteen voi valita ruutua napauttamalla,
tarkennus pysyy sen jälkeen kohteen liikkuessakin. Canon EOS-1D X Mark
II on tässä suhteessa huonompi. Uusi erillinen mikrofoni, $250.
- IR, Long
live the HD-DSLR: Canon 80D released along with Nano-USM kit lens & Power
Zoom add-on. Canon 70D oli videoon päin kallellaan, ei hapuilevaa
tarkennusta, tarkennus heti kohdallaan. Tämä muutama vuosi sitten.
Nyt sitten seuraaja. Ulkonäkö ei ole paljoa muuttunut, uutta on
kuitenkin tullut. 4K puuttuu edelleen, vaikka video onkin parantunut. Tarkennus
entisestään paljon parantunut. Kuulokeliitäntä uutta.
Powerzoom-lisälaite videon langattomaan zoomaukseen.
- IR, Canon
80D Review -- Hands-On Preview. Superzoom-objektiivien käyttäjät
ovat tyytyväisiä, samoin telekonvertterien: 27 automaattitarkennuspistettä,
f/8. Seitsemän kuvaa sekunnissa, sarjakuvauksen vauhti on pysynyt samana.
Optinen etsin 98% -> 100%.
- ePhotozine.com, Canon
EOS 80D Hands-On Preview.
- ePhotozine.com, Canon
EOS 80D Vs Canon EOS 70D.
- The-digital-picture.com, Lots
of Detailed EOS 80D Information on CPN.
- The-digital-picture.com, Canon
EOS 80D vs 70D Comparison.
- Digitalcameraworld.com, Canon
EOS 80D: price, specs, release date confirmed.
- Petapixel.com, Canon
80D Unveiled: A 24.2MP DSLR with a New 45-Point All-Cross-Type AF System.
- Diyphotography.net, Canon
announces the 80D, alongside updated 18-135mm f/3.5-5.6 kit lens and Power
Zoom Adapter.
- Popular Photography, New
Gear: Canon EOS 80D DSLR and Redesigned 18–135mm Kit Lens.
- Pdnonline.com, Canon's
80D Delivers Improved AF for Stills and Video.
- Fotosidan.se, Canon
Eos 80D: Vassare video och autofokus.
- Kamera & Bild, Canon
EOS 80D – med fokus på snabbhet och film.
- Dpreview.com, Canon
offers EF-S 18-135mm F3.5-5.6 IS USM, power zoom adapter and directional microphone.
Canon EF-S 18-135mm F3.5-5.6 IS USM, edeltävään STM-versioon
nopeutus 2.5x (laajakulma), 4.3x (telefoto). Maaliskuussa myyntiin, $599.99.
- IR, Canon
EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS USM.
- Petapixel.com, Canon’s
New EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS Lens is the First with ‘Nano USM’.
- ePhotozine.com, Canon
EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS USM & Power Zoom Adapter PZ-E1 Hands-On Preview.
- Photographyblog.com, Canon
Power Zoom Adapter PZ-E1 Hands-on Photos.
- Petapixel.com, Canon
Power Zoom Adapter PZ-E1 is the World’s First Detachable Lens Zoom Adapter.
- Fotosidan.se, Canon-objektiv
med motorzoom för video.
- Dpreview.com, Canon
PowerShot G7 X Mark II boasts faster performance and improved ergonomics.
Uusi prosessori. Edelleen 20 megapikselin CMOS-sensori ja 24-100mm F1.8-2.8.
Ulkonäköä muutettu. Kääntyvä kolmen tuuman lcd-näyttö,
1.04 miljoonaa pistettä. Kahdeksan raw-kuvaa sekunnissa. Akut kestävät
25% pitempään kuin alkuperäisessä G7 X -mallissa. 265
kuvaa yksillä akuilla. Edelleen 1080/60p HD video, Wi-Fi. Toukokuussa
myyntiin, $699.
- IR, Canon
G7X Mark II Review -- First Impressions.
- ePhotozine.com, Canon
PowerShot G7 X Mark II Features New DIGIC 7 Processor.
- Popular Photography, New
Gear: Canon PowerShot G7X Mark II Advanced Compact Camera.
- Petapixel.com, Canon
Unveils 2 New Compacts: The G7 X Mark II and the SX720 HS.
- Fotosidan.se, Canon
G7 X Mark II: Snabb med råformat.
- Dpreview.com, Canon
PowerShot SX720 HS boasts new 40x zoom lens with a compact form factor.
24-960mm, F3.3-6.9, laajakulmaa kasvatettu. Sama 20 megapikselin CMOS-sensori.
Akkujen kesto on kasvanut, nyt 250 kuvaa. Kolmen tuuman lcd-näyttö,
922.000 pistettä. 1080/60p video. Maaliskuussa myyntiin, $379.99.
- IR, Canon
launches improved G7X II and 40x optical zoom SX720 HS PowerShot cameras.
- IR, Canon
SX720 Review -- Hands-On Preview.
- ePhotozine.com, Canon
PowerShot SX720 HS Hands-On Preview .
Digital
Photography School.
Dpreview.com, Worth
the wait? A look inside the Pentax K-1. Tukeva rakenne, istuu käteen.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com.
The
Online Photographer, O
Happy Pentax Day. Pentaxinistit ovat ihan oma ihmisryhmänsä.
Petapixel.com.
Photo.net, Shooting
Food Like a Pro. Perusteellinen artikkeli.
IR, Timeslice
uses 53 GoPro cameras and experimental capture tech to create “4D”
portrait. 3D kasvovideo, jota voi hiirellä pyöritellä.
Kamera
& Bild, Nick
Brandt stämmer möbelföretaget Mio. Viime kesänä
esitelty syyskokoelma, mukana myös elefantti-taulu. Yhteneväisyys
Brandtin valokuvaan huomattiin, poistettiin mallistosta. Nyt Nick Brandt vaatii
Ruotsissa 300.000 kruunun vahingonkorvausta.
Fotosidan.se, Uma
Thurman och Quentin Tarantino. Foto: Johan Bergmark Filmkändisar i svartvit.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
18.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Kuvajournalisti
2015. Voittajat on nyt valittu.
Madcraft-blog.
Revontulet.
Länsiväylä, Hääkuvaaja:
Tulkaa pois kahden hengen kuplasta. Häävalokuvaaja Johanna Kempf
tietää mitä tekee tulevan kesän viikonloput: taltioi morsiamien
ja sulhasten ikimuistoisia päiviä. Kalenterissa on useita varauksia
keväälle ja kesälle: kuvaajan haluavat ovat varhain liikkeellä.
Häävalokuvaaja tietää mitä nyt halutaan. – Koko
päivän dokumentointia kysytään eniten. Hääpari
haluaa talteen kaikki tunnelmat ja hetket. Dokumentaarisen kuvauksen ihana yllätys
on, että usein mukana on kuvia tapahtumista, joista he eivät edes
itse olleet tietoisia, Kempf hymyilee.
Tekniikan
Maailma, Kamera
ja älypuhelin täydentävät toisiaan – katso video.
Nykyaikaiset järkkärit ja pokkarit voi kytkeä langattomasti älypuhelimeen
kuvien jakamista ja kameran kauko-ohjausta varten. Liittäminen on helppoa
ja tuo mukanaan monenlaisia etuja.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Pentaxilta
uutta.
- Mynewsdesk.com, Täyden
kennon järjestelmäkamera Pentaxilta. Pitkään huhuttu
täyden kennon Pentax K-1 -järjestelmäkamera julkaistaan vihdoin.
Pentax K-1:ssä on monia hienoja ominaisuuksia, kuten kuvanvakaaja rungossa,
WiFi-yhteys, GPS-paikannus ja ISO-herkkyydet jopa 204 800 asti. Uuden kamerarungon
kanssa julkaistaan myös akkukahva, sekä kaksi uutta sääsuojattua
täyden kennon objektiivia. Toimitukset alkavat huhtikuussa.
- Pentax K-1 kamerarunko. Hinta noin 2100 euroa.
- Pentax D-BG6 akkukahva, Hinta noin 410 euroa.
- HD Pentax-D FA 28-105mm F/3,5-5,6 ED DC WR. Hinta noin 710 euroa.
- HD Pentax-D FA 15-30mm F/2,8 ED SDM WR. Hinta noin 1970 euroa.
- Dpreview.com, Here
at last: Ricoh unveils the Pentax K-1 full-frame DSLR with 36MP sensor for
$1800. Vuosien kehitystyön jälkeen. 36 megapikselin CMOS-sensori,
täyskennoinen. Kuvanvakaaja rungossa. 100% (melkein) optinen etsin. 3.2
tuuman lcd-näyttö, 1.04 miljoonaa pistettä, kääntyy
joka suuntaan. Säänkestävä rakenne. Wi-Fi. 1080/30 p video.
14-bittinen RAW. Sarjakuvaus 4.4 kuvaa sekunnissa. Yksillä akuilla ottaa
760 kuvaa. Huhtikuussa myyntiin, runko $1799.
- Dpreview.com, Special
K? Pentax K-1 First Impressions Review. Ainut perinteinen täyden
kennon järjestelmäkamera, jossa rungossa kuvanvakaaja. Sisäänrakennettu
GPS. Led-valot takana. Still-kuvaajat kohderyhmä. Hinta kilpailukykyinen.
- Dpreview.com, First
shots: Pentax K-1 pre-production sample gallery.
- IR, Full
frame, finally: Pentax K-1 launches alongside 15-30mm, 28-105mm lenses.
Lcd-näytön liikkuvuus on parasta, mitä tähän mennessä
on nähty (ei kuitenkaan selfie-kuviin). Säädöt onnistuvat
pimeässäkin, näppäimet ym. on valaistu. 4.4 kuvaa sekunnissa
täyskennomoodissa, 6.5 kuvaa sekunnissa kroppikennomoodissa. ISO 100
- 204,800. Speksien perusteella herkkyys ja suorituskyvyt vaikuttavat hyviltä.
Ei sisäänrakennettua salamaa (kuten ei muissakaan tämän
luokan kameroissa). Kaksi SD-korttipaikkaa.
- IR, Pentax
K-1 Review -- Hands-on Preview. Runko tuntuu kuvattaessa istuvan käteen.
Selvästi pienempi kuin Nikon D810 ja Canon EOS 5DS R.
- Petapixel.com, The
Pentax K-1 Has Features Not Found in Any Other Full Frame DSLR.
- Pdnonline.com, It’s
Here: Pentax Full Frame K-1 DSLR to Ship in April.
- Popular Photography, Hands-On:
The Pentax K-1 Full-Frame DSLR Is Here At Last.
- ePhotozine.com, Pentax
Announce Their First 35mm Full Frame DSLR.
- ePhotozine.com, Pentax
K-1 Hands-On Preview.
- Photographyblog.com, Pentax
K-1.
- Kamera & Bild, Pentax
K-1 har 36 megapixlar och unika funktioner. Piti tulla myyntiin jo viime
syksynä. Uusittu automaattitarkennus. Uutta wi-fi.
- Fotosidan.se, Pentax
K-1: Äntligen fullformat!
- Dpreview.com, Ricoh
adds 15-30mm F2.8 SDM WR and 28-105mm F3.5-5.6 ED DC WR to full-frame lens
range.
- IR, Pentax
15-30mm f/2.8 ED D FA HD SDM WR. Huhtikuussa myyntiin, $1,499.99.
- ePhotozine.com, Pentax
FA 15-30mm f/2.8 ED SDM WR Launched.
- IR, Pentax
28-105mm f/3.5-5.6 ED D FA HD DC WR. Huhtikuussa myyntiin, $499.99.
- ePhotozine.com, Ricoh
Launch Pentax FA 28-105mm f/3.5-5.6ED DC WR Lens.
- ePhotozine.com, Pentax
FA 24-70mm, 15-30mm, 28-105mm Lens Preview.
Digital
Photography School.
IR, How
to create surreal high-key landscape images using a neutral density filter and
very long exposures.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Lensrentals.com,
blog, A
Peak Inside the Leica Vario-Elmarit-SL 24-90mm f/2.8-4 ASPH.
Dpreview.com.
The-digital-picture.com, Canon
Presents Syl Arena's Primer on ETTL Flash Triggering. YouTube-video, kesto
37:15.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
17.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Marmai.fi, Suomalaiskuvaaja
niitti palkintoja kansainvälisessä valokuvakisassa. Make it Simplen
ja Onni Wiljami Kinnusen konseptikuvat voittivat kultaa kansainvälisessä
One Eyeland -valokuvakilpailussa.
Yle
Areeena:
- Ylen aamu-tv: Lari
Järnefelt valokuvasi syöpään sairastuneita lapsia.
Valokuvanäyttely Taistelutarinat kertoo syöpään sairastuneista
lapsista ja heidän perheistään. Mikä sai valokuvaajan
tarttumaan vaikeaan aiheeseen?
12 min. Katsottavissa toistaiseksi.
- Cartier-Bresson,
valokuvan uudistaja
Le Siècle de Cartier-Bresson, Ranska 2012) Henri Cartier-Bresson mullisti
valokuvauksen, ja vaikutus näkyy yhä kuvajournalismissa. Dokumentissa
hän kertoo kuvistaan ja elämänsä merkkihetkistä.
O: Pierre Assouline. (U)
53 min. Katsottavissa 11.3.2016 asti.
- Puheen Iltapäivä: Valokuvaaja
ja oravakuiskaaja Konsta Punkka: "Haluan kampanjoida susien puolesta"
32 min. Katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi.
- Yle Puhe /Miia Krause: Miian kanssa
Valokuvan uudet tuulet
Muistatteko vielä valokuvausliikkeet? Filmit kiikutettiin niihin kehitettäviksi
ja lopputulosta sai jännittää päivätolkulla. Digikuvaaminen
muutti kaiken. Nyt paperivalokuvat ovat tekemässä kuitenkin "vinyylit"
ja yhä useampi haluaa pitää kädessään fyysisiä
kuvia. Valokuvauksesta, sen tulevaisuudesta ja myös kuvien käyttöoikeuksista
ovat puhumassa Aalto-yliopistosta kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen
professori Merja Salo sekä muotivalokuvaaja Olga Poppius.
56 min. Katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi.
Ilta-Sanomat, Taivas
on tulessa ensi yönä - revontulet näkyvissä jopa etelässä.
16.2.2016.
Tekniikkatalous.fi, Kameran
kuvaankaan ei enää ole uskominen – Uusi pokkarikamera korjaa
kohteensa ”puutteet”. Panasonic julkisti pokkarikameran, joka
sopii erityisen hyvin selfie-kuvien ottamiseen, kirjoittaa Engadget. Peilittömästä
Lumix GF8 -kamerasta löytyy 16 megapikselin kenno sekä tarvittaessa
toisin päin kääntyvä näyttö.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com, Step
by step how to capture a timelapse movie. Yksityiskohtaset ohjeet.
ePhotozine.com, Tutorial
On Creating And Applying Vignettes.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
IR.
Dpreview.com.
Popular
Photography, Prince
Doesn't Underestimate The Value of Good Lighting Even In His Passport Photo.
Fotosidan.se, Ljusmätare
för Elinchrom och Phottix.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
16.02.2016 (linkki) |
Sanna
Krook ja Ulla-Maija Louhela: Lähiötarinoita
28.2.2016
asti
Valokuvaaja Sanna Krookin (s. 1976) ja tutkija Ulla-Maija Louhelan (s. 1980)
näyttely kuvaa ihmisiä ja arkea 1960-luvulla rakennetussa lähiössä,
joka voisi olla missä kaupungissa tahansa. Kuvaukset ja tarinoiden keruu
on tehty vuosina 2014–2015. Valokuvaan ja haastateltavaksi saattoi tulla
kuka hyvänsä alueen asukas.
Lauri
Eriksson: 22 tapausta asunnottomuudesta
28.2.2016
asti
22 tapausta asunnottomuudesta -näyttelyssä valokuvaaja Lauri Eriksson
(s. 1965) pohtii hyvän elämän lähtökohtaa: asunnon
ja kodin käsitettä.
Näyttely eisttelee 22 miestä, joiden taustalta löytyy vuosien
asunnottomuus. Muotokuvat on kuvattu kolmessa eri asumispalveluyksikössä
vuonna 2015. Iältään miehet ovat 25-70 -vuotiaita.
Erksson esitti miehille kymmenen kysymystä, liittyen heidän elämäntilanteeseensa
ja toiveisiinsa. Miesten käsinkirjoitetut vastaukset ovat esillä
näyttelyssä muotokuvien rinnalla.
Nykyaika,
Kauppakatu 14, Tampere
ma-pe 12-18, la-su 12-16
Jaakko
Pesonen: Ihmisluokka
28.2.2016 asti
Aasiassa ja Afrikassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Jaakko Pesonen
käsittelee Ihmisluokka -näyttelyssään ihmisen tarvetta
luokitella itsensä ja toiset erilaisiin ryhmiin.
Pesonen pohtii luokittelua vallan ja ulkoistamisen välineenä sekä
syynä olla kohtaamatta itseään. Samalla hän haluaa herättää
ihmisissä kiinnostuksen nähdä muitakin kuin oman ryhmänsä
jäseniä rikastuttavina osina maailmaamme.
Näyttely koostuu kolmesta englanniksi tekstitetystä videoinstallaatiosta,
joissa käsitellään muun muassa homoseksuaalisuuden stereotypioita,
vanhemisen vaikeita kysymyksiä ja itseemme liittyviä ennakkoluuloja.
Valokuvakeskus Peri
Itäinen Rantakatu 38, Turku
ti-su 10-18
Digicamera.netin
Foorumilta.
Strobotti.com, Käyttökokemuksia:
Sony a7II, 6.2.2016. Olen omistanut Sony a7II -kameran jo noin kahdeksan
kuukautta, enkä ole saanut kirjoitettua siitä mitään. Se
johtuu yksinkertaisesti siitä, etten edelleenkään tiedä
mitä mieltä minun pitäisi siitä olla.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
Thephotoargus.com, 20
of the Best Bridges in the World for Photography.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com.
Dpreview.com.
- Ultra-compact:
Sony Cyber-shot RX1R II review. Täyskenno, 42 megapikselin kompaktikamera,
kiinteä 35mm F2. 24 megapikselin Sony RX1R:n seuraaja. Paljon tekniikkaa
Sonyn lippulaivamallista a7R II. Kääntyvä kolmen tuuman lcd-näyttö,
1.23 miljoonaa pistettä. Elektroninen etsin, 2.36 miljoonaa pistettä.
1080/60p video. Wi-Fi. Yksillä akuilla ottaa 220 kuvaa (!). Maailman
pienin täyskennoinen. Arvosana 82%. Suomen hinta on 3.500 euroa.
- Beauty-centric
Panasonic Lumix GF8 is all about the selfies. Periaatteessa GF7 + selfie-ominaisuudet.
Edelleen GF7:n 16 megapikselin 4/3 -systeemin sensori, 1080/60p video, Wi-Fi.
Uutta pinkki, hopea, ruskea, oranssi nahkaa muistuttava verhoilu. Kolmen tuuman
1.04 megapikselin kosketusnäyttö kääntyy ylös 180
astetta. Uusia suotimia kasvon ihon pehmentämiseen.
- Adobe
issues fix for Creative Cloud Mac update that could delete files.
- ZY
Optics launches improved Speedmaster F0.95 35mm lens, claiming 30% better
resolution. Kroppikennoisille. $599.
- Picasa
will be phased out in favor of Google Photos.
- DxOMark
Mobile report: Sony Xperia M5.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
IR.
Lensrentals.com, LensRentals
Review of the Kessler Second Shooter Slider. Ja mikähän tämä
on.
Popular
Photography, Adobe
Bridge CC 6.2 Promises Faster Loading, Better Importing From Macs.
The
Online Photographer, Sunday
Open Mike: Less Than Zero (and Other News Blips). Kaikenlaista. Myös
biljardipöydistä.
Fotosidan.se, Erik
Johansson skapar realistisk surrealism. Kuvat kirjaksi. Lisäksi Fotografiskan
näyttely 26.2.2016 - 10.4.2016.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
15.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Remonen.fi, Lunta
taikka ei, 14.2.2016. Eilen kuitenkin oli sen verran aurinkoista, että
sai itsensä irti penkistä ja ulos kävelemään. Otin
Vuosaaren Aurinkolahdelle suuntautuneelle kävelyreissulle mukaan Sony RX100
mk3 -pokkarin. Tämä kamera on nimenomaan ostettu tällaiseksi
”lenkkikameraksi”, jonka voi helposti sujauttaa taskuun odottamaan
jotain kuvaamisen arvoista.
Polku.net, Yhdistyneet
Arabiemiirikunnat / Ras al Khaimah ja Dubai, 15.2.2016. Viljo "Ville"
Heikkinen. Tänä vuonna ”pakkasta pakoon” –matkamme
suuntautui Persianlahden itärannikolle Arabiemiraatteihin. Matkalle lähtiessä
pakkasin reppuun korkeiden rakennusten kuvaaminen mielessä, mahdollisimman
laajaa kuvakulmaa tarjoavaa linssiä sekä lintumies kun olen, niin
hieman pitempää teleä.
HS, Tältä
näyttää rakkaus ja ystävyys – yli 200 ihmistä
saapui HS:n kaverikuvaan Sanomataloon. Eilisiä kuvia.
Salon
Seudun Sanomat, Taru
Koskisen Heijastus valokuvakisan paras. Salon kotiseutuyhdistysten Puu-aiheinen
valokuvauskilpailu oli pienoinen menestys. Lähes viisikymmentä kuvauksen
harrastajaa lähetti kisaan yhteensä runsaat sata kuvaa. Raadin mukaan
yleisesti ottaen kuvien taso oli hyvä. Osa kuvista oli otettu digikameralla,
osa käsipuhelimella ja osa filmikameralla.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Kaikissa kuvissa tekstit.
Digital
Photography School.
Diyphotography.net.
ePhotozine.com, 5
Reasons To Shoot A Self Portrait.
Earthboundlight.com, Timing,
14.2.2016. Jos odottaa täydellistä kuvaa, niin odottaa turhaan.
IR, Must
see: An excellent 5-minute video on the history of photography. Camera obscurasta
alkaen. Video, kesto 5.12.
Dpreview.com, Lens
Technique: Wide-angle portraiture with the Sigma 24-35mm F2 DG HSM Art.
Video, kesto 3:51.
Petapixel.com, Ep.
47: You Can Now AF Your MF. Podcast, kesto 20:43.
Fotosidan.se, 4K
time lapse visar vackert Stockholm. Video, kesto 2:04. Kamera liikkuu. Canonin
täyskennoinen.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
14.02.2016 (linkki) |
Hyvää
ystävänpäivää! Lähetä
sähköinen kortti ystävälle!
Digicamera.netin
Foorumilta.
Pallopanoraamablogi.
- Talvinen
metsä infrapunakuvissa featuring kuvankäsittelymurheet, 31.1.2016.
On ihan eri asia kuvata vaikka pallopanoraama melkein 180 asteen kuvakulman
mahdollistavalla kalansilmällä kuin kittilinssin tarjoamalla vaatimattomalla
18 millin laajakulmalla ja vielä entisestään kuvakulmaa pienentävällä
kroppikertoimella. Kuvakulman puolittuessa tarvittava kuvamäärä
suurinpiirtein nelinkertaistuu, ja kuvamäärän nelinkertaistuessa
kuvien väliltä piilotettavien saumojen sekä panoraamankasausohjelmiston
tarvitsemien kohdistuspisteiden määrä kuusintoistakertaistuu!*
- Pallopanoraama
kuukulkijan kyydistä, 31.1.2016. Kiinan avaruusviranomaiset hiljattain
julkaisivat Chang'e 3 -laskeutujan mukana Kuuhun menneen Yutu-kulkijan ottaneita
kuvia. Kuukulkijassa on mukana stereokuvia ottava panoraamakamera, jonka ottamista
kuvista seuraava osittainen pallopanoraama on koottu.
- Nopean
suljinajan aiheuttamat valotusvirheet panoraamoissa, 1.2.2016. ...Tämä
synkroinointiaika riippuu kamerasta, mutta on yleensä luokkaa 1/160 ...
1/250 sekuntia, joskus jopa niinkin lyhyt kuin 1/500 sekuntia. Mitä moni
ei tiedä, on se että lyhyt suljinaika johtaa pieneen, mutta joissain
tilanteissa selvään valotuseroon saman kuvan eri reunojen välillä.
Seuraavassa esimerkki siitä kuinka tuo valotusero voi näkyä
panoraamoissa ja pari ratkaisuehdotusta.
Vantaan
Sanomat, Vantaalainen
valokuvaaja nappasi vuoden hääkuvan – tällaisia hääkuvia
halutaan nyt. Vantaalla Martinlaaksossa asuva Kempf aloitti valokuvauksen
ylioppilaslahjaksi saamallaan ammattilaiskameralla. Lamavuodet veivät naisen
liiketaloudenopintoihin ja bisnesmaailmaan. Valokuvaus vei mennessään
kun hän muutti Saksaan, jossa edelleen on perheen toinen koti.
- - Inhoan itse olla kuvissa. Kun menimme mieheni kanssa naimisiin, halusimme
unelmahäät ja hyvän valokuvaajan, joka ikuisti meille fantastisia
kuvia. Silloin ajattelin, että tämän haluan oppia.
Tivi.fi, Google
tappaa valokuvapalvelunsa uudemman tieltä.
Tivi.fi, Näin
saat haluamasi ohjelmat pc:lle naurettavan helposti. Viikon softa: Ninite.
Ninite on näppärä palvelu. Niniten sivuilla ruksataan listasta
ohjelmat, jotka halutaan asentaa omalle koneelle. Listalla on useita ohjelmia,
kuten suosituimmat web-selaimet ja laaja valikoima muita hyödyllisiä
ohjelmia. Asennukset tapahtuvat automaattisesti ilman hiiren klikkauksia ja
asennusvaihtoehtojen läpikäymistä. Ninite on ilmainen yhteen
koneeseen
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
- 4
Tips for More Dramatic Beach Photos.
- 1. Photograph during the Golden Hour
- 2. Use a Graduated Neutral Density Filter
- 3. Use foreground elements to create an interesting composition
- 4. Sunbursts and silhouettes
- Review
: WD MyCloud Mirror Personal Cloud Storage. Esim. puhelimen kuvat automaattisesti
talteen (ulkomailla aina kun ollaan wifi:n piirissä). Kommenttien perusteella
pilveen varmistaminen ei ole välttämättä kovin nopeaa.
Petapixel.com.
IR.
Dpreview.com, A
conversation with portrait photographer Brian Smith. Video, kesto 20:44.
Monta tunnettua henkilöä kuvannut.
ePhotozine.com, Slow
Sync Flash Explained.
PDN
Photo of the Day, Let
Them Eat Cake. 10 kuvaa kakuista ja teksteistä.
Pdnonline.com, Product
Review: Horizon Hobby Chroma 4K Drone. $1.200. 4K kamera. 12 megapikselin
still-kuvat. 14mm, f/2.8, 115 asteen kuvakulma. Ei paljoa laajakulman aiheuttamaa
vääristymää. Lentoaika 20 min - 30 min. Akkujen lataus vie
vähän yli tunnin. Vara-akut $120.
Kamera
& Bild, Vi
förklarar: Så fotar du på vintern. Miten toimitaan pakkasella
kuvattaessa (lumi = valkotasapaino).
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
13.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Tomi
Muukkonen, Lintukuvaaja.kuvat.fi/blog. Sateessakin
kannattaa kuvata lintuja, 8.2.2016. Olen ehkä liiaksi tapojeni orja.
En kuvaa öisin, koska silloin ei yleensä ole tarpeeksi valoa lintujen
kuvaamiseen, paitsi tietysti yöttömässä yössä,
eli pohjoisen kesän aikaan. Toisaalta vältän sadetta, koska sen
lisäksi, että kamerat ja kuvaaja kastuvat, linnutkin kastuvat. Useimmat
linnut eivät ole edukseen märkinä. Kun höyhenet kastuvat,
linnut näyttävät surkeilta.
HS.
Maailma kuvina. Kussakin 9 - 10 kuvaa.
Yle
Kotimaa, Konkarikuvaaja:
"Koskaan lehtikuva ei ole valokuvataidetta". Pitkän uran
lehtialalla aikoinaan tehnyt espoolainen valokuvaaja Jorma Komulainen näkee
lehtikuvauksessa tapahtuneen merkittäviä muutoksia. Tämän
päivän lehtikuvaajilla on hänen mukaansa usein taiteellinen koulutus,
joka näkyy myös lopputuloksessa. Komulaisen mukaan lehtikuva ei ole
koskaan valokuvataidetta.
Yle
Kotimaa, Vettä,
loskaa ja liukastelua – hitsi mikä helmikuu! Näppää
kuva ja lähetä! Kuvia.
HS, Tule sunnuntaina
kaverikuvaan Sanomataloon. Mediatori, Sanomatalo, Helsinki. HS:n valokuvaaja
Sami Kero ottaa kaverikuvia klo 14 - 16. Kuvattavat saavat kaverikuvasta itselleen
digitaalisen version. Kuvat julkaistaan myös HS:n verkkosivuilla, ja osa
päätyy lehteenkin. Kuvattavien on siksi oltava valmiita kertomaan
nimensä HS:lle.
- tästä ilosta ei tarvitse maksaa mitään...
Ilta-Sanomat, Näitä
leluja asiantuntijat kehottavat karttamaan: ”Anteeksiantamatonta”,
”Ylimielistä”. Elektronisten lelujen nauhoittamia tallenteita
lasten leikeistä ja näiden yhteystietoja on päätynyt hakkereille.
...Suomennettuna yhtiön sivuilla käyttäjäehdoissa todetaan
muun muassa: ”Ymmärrät ja hyväksyt, että kaikki tieto,
jonka lähetät ja vastaanotat tämän verkkosivuston kautta,
voidaan kaapata tai myöhemmin hankkia luvattomasti.”
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com, Photographer
Rubenstein on making a difference, respectiong Your elders, and adopting mirrorless
technology (sponsored). (Sony).
Digital
Photography School.
Thephotoargus.com, The
Flower of Love: 35 Beautiful Rose Photos.
Photo.net, 25 Valentines.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com.
Petapixel.com.
Diyphotography.net.
The
Online Photographer, Does
Sharpness Matter? Riippuu. Vaikka kuvasta ja kuvaajasta.
Pdnonline.com, Great
Weekend Reads in Photography & Filmmaking. 11 linkkiä.
IR.
Dpreview.com.
The-digital-picture.com.
Photozone.de, Tamron
SP 35mm f/1.8 Di USD VC ( Canon EOS ) - Review / Test. Sigman maine parantui
huimasti "Art" ja "Sports" -sarjojen julkaisun myötä.
Tamron yrittää kiriä Sigmaa. Tamron on aiemmin suosinut pientä
kokoa ja painoa, siis muovia. Nyt tilalle on tullut metallirunko, objektiivi
sietää kosteutta. Täyskennoiselle, valovoima f/1.8, kuvanvakaaja.
Vastavalosuoja mukana. Paino 760 g, suodinkierre 67 mm. Hinta/laatusuhde 3 *
/ 5 *. Suomen hinta on vähän alle 800 euroa.
Kamera
& Bild, Sony
A7s II – en riktig vinnare. Täyskennoinen järjestelmäkamera,
12 megapikselin sensori, ISO 50 - 409,600. 4K video. Full HD 120 kuvaa sekunnissa,
4x/5x hidastus. Kuvanvakaaja rungossa. Äänetön suljin. Viisi
kuvaa sekunnissa. 169 tarkennuspistettä, nopea ja tarkka tarkennus. Säänkestävä.
Elektroninen etsin (2.359 miljoonaa pistettä), iso kuva. Kolmen tuuman
kääntyvä lcd-näyttö (1.228 miljoonaa pistettä),
ulkonakin saa selvän. Sonyn käyttä on sujuvaa ja nopeaa. Wi-Fi.
Paino 625 g. Salamakenkä. Suljin 500.000 laukaisua. Yksillä akuilla
ottaa 310 kuvaa. Suomen hinta on 3.500 euroa.
Fotosidan.se, Vi
har provat Sony A6300 och flera nya objektiv. Uudet objektiivit kiinnostavat
kuitenkin eniten. Nyt etsin sopii myös urheilukuvaukseen.
Fotosidan.se, Fotografins
David Bowie. Podradio, 42:07. Tekstiäkin.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
12.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Peter
Forsgård.
Antti
Holappa, Valokuvia. Että
tämmöinen talvi, 11.02.2016.
Valokuvatorstai, 396.
haaste, 12.2.2016. "suo".
Afterdawn.com, Yle
Areena siirtyy HTML5-soittimeen, luopuu Flashista vuonna 2016.
Verkkolehti
vasenkaista.fi, MV-lehti
varastaa ja herjaa, 10.2.2016.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
Thephotoargus.com, 40
Beautiful Examples of Bokeh Photography.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
IR.
Dpreview.com.
Diyphotography.net.
The
Online Photographer, Sigma
35mm f/1.4 DG HSM Art Review. Kolmannen osapuolen optiikkaa, täyskennoiselle,
Canon, Pentax, Sigma, Sony, ja Nikon. Kilpailee valmistajien omistajien objektiivien
kanssa, hintaluokka $900. Mike oli tyytyväinen.
Popular
Photography.
Photographyblog.com, Sony
A6300 - 11fps / 8fps Continuous Shooting. Tältä kuulostaa, video.
The-digital-picture.com, When
at the Track, Stand in the Corner (with Custom White Balance Example). Kuvaamisvinkkejä.
Digitalcameraworld.com, DJI
Osmo Review. $610. Kaikki yhdessä. Video vakaaksi. 4K video, 25 kuvaa
sekunnissa. 20mm. Lähin tarkennus 1.5m. Arvosana 5/5.
Pdnonline.com, 10
Great Apps and Services for Running Your Photo Business. USA-sentrisiä.
Fotosidan.se, Fotografins
historia visas på Fotografiska. Time and Again. Yli 800 valokuvaa
valittu, 34 valokuvaajaa, 10 maata. 12.2.2016 - 15.5.2016. Walther Collection.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
11.02.2016 (linkki) |
Erik
Lauraeus: Fractals
25.2.2016
asti
Valokuvan, matematiikan ja grafiikan rajat murenevat ja lajit yhdistyvät
keskenään Erik Lauraeuksen fraktaakkeleissa.
Kamera-galleria,
Lastenkodinkuja 1, Helsinki
ti-to klo 10-15.
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Myynti
laskeé edelleen (Sana on melkein vapaa). Kodintekniikkaindeksin
muukaan kameroiden myynti putosi edelleen. Ensimmäistä kertaa järjestelmäkameroita
myytiin enemmän kuin kompakteja, mikä tosin ei johdu niiden suosion
kasvusta vaan pienemmästä pudotuksesta. Joka ryhmässä
videokameroita lukuun ottamatta myynti putosi viime vuodesta.
- Neuvotkaa
aloittelijaa mistä halvimmalla 750D+ 17-55 f/2,8 (Sana on melkein
vapaa).
- Yongnuo
salamat Nikonille (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
- Parhaat
nettipaikat omien kuvien esitykseen ja linkitykseen? (Mikä tahansa
muu valokuvausaihe...).
- Hannes
Heikuran ale-kirja. (Kirjat, lehdet, tapahtumat, opiskelu, TV).
- Lightroom
pikanäppäimet? (Kuvankäsittely).
- Nikkor
300mm f/2.8 ED-IF Ais (Optikka).
- Canon
6D runkoon Canon EF 100mm f/2.8L IS vai Sigma 105mm.. (Optiikka).
- Nikon
DF 1599€ ?? (Järjestelmädigit, Nikon D80/D70/D50/D40).
(26.10.2015, Rajalan tarjous...silloin...).
- Pentaxin
uutuuksista huhuja (Järjestelmädigit).
- Nikon
DF...? (Järjestelmädigit).
- Canon
1DXII (Järjestelmädigit).
- Sony
A7, A7r, A7II, A7s, A7rII ja A7sII (Järjestelmädigit).
- uusi
kamera ja eri värit (Järjestelmädigit).
- TEEMA:
koirakuvia, osa 2 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- TEEMA:
Omakuva (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Teema:
MaisemaKuvat (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Luuranko
(2016) K-18 (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
- Kolme
mustavalkoista (Linkkejä kuviin ja gallerioihin).
Ilkka
Rytkönen, ilkansivut.net, Nikon
Df -järjestelmäkamera kokeilussa, 10.2.2016. Nikon Df tyylittelee
1950-luvulla esiteltyä F-mallia digitaalisessa muodossa. Täyskennoinen
järjestelmäkamera herättää tunteita, mutta pitää
sisällään asiallista tekniikkaa. Perinteiden noudattamiseksi
kameralla ei voi kuvata videota. Runko myydään aina pakettina 50mm
objektiivin kanssa.
- Hinta on 50 mm objektiivin kanssa n. 3000 euroa, mikä on paljon rahaa.
Samaan hintaan saa esimerkiksi D810:n, joka pitää sisällään
yhden parhaista, ellei parhaan kinokokoisen kennon ja on myös muilta
osiltaan parasta Nikonia. Mutta muut Nikonit ovatkin sitten tylsän tavallisen
näköisiä tämän rinnalla. Df:llä on hauska kuvata!
Kamerakoulu.fi.
- Haastattelussa
Harri Rauhanummi, 9.2.2016. Tunnistin aikaisemmin itse parhaiten Harri
Rauhanummen Linnan Juhlakuva -yrityksestä, jossa hän tekee työnsä
kauniin ajattomilla hääkuvilla.
- Miten
saan kuvasta tällaisen, 6.2.2016. Tänään keskitymme
yhdessä kuvan analysointiin ja erityisesti visuaalisten elementtien purkamiseen.
Tämä auttaa kun kuvankäsittelyssä haluat saada kuvallesi
tietynlaisen ilmeen. Tarkoituksena ei ole ruveta kopioimaan muita kuvaajia,
vaan kehittää omaa silmää ja lopulta tuoda oma visuaalinen
kädenjälki jälkikäsittelyyn.
Rakkaudesta
valokuvaan -blogi, Kalusto
ja opetussuunnitelma, 4.2.2016. ...Sitten kalustoon. Mulla oli runkona kouluun
mennessäni kroppikennoinen Canon EOS 650 D - ja se on käytössä
edelleen. Kittilinssin lisäksi olin hankkinut ennen koulun alkamista 50
mm EF-objektiivin ja edullisen EF-S pikkutelezoomin (olisko ollu 70-200 mm).
Olen jo jonkin aikaa haaveillut täyskennoisesta rungosta, mutta koska sellaiseen
joutuu sijoittamaan rahaa melko reippaasti, päätin ensin panostaa
parempiin objektiiveihin ja säästää, jotta saan sen mieleiseni
rungon.
Tiinapuputti.com, Bloggaajaksi
Kamera-lehden digilehteen, 10.2.2016.
Iltalehti,
matkailu, Arkistojen
aarteet avattiin: Värikuvat vuoden 1952 Helsingistä tuovat mennyttä
lähemmäksi. Kansalliskirjaston ylläpitämä Finna.fi
avasi ennätysmäärän suomalaista kulttuuridataa. Joukossa
on myös värikuvien sarja Helsingin olympialaisten ajoilta. Ei mustavalkokuvien
etäännyttävää vaikutusta. 18 kuvaa.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
IR.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
Diyphotography.net.
Pdnonline.com.
Popular
Photography, An
Introduction to Boudoir Photography.
The-digital-picture.com, 12mm
Environmental Portrait and The Making of My First Selfie. Tarkasti lueteltu
kuvan ottamisessa käytetyt laitteet.
Fotosidan.se, HD
prövar om målning är plagiat. Ruotsi. Korkein oikeus tutkii,
onko öljyvärimaalauksen pohjana käytetty valokuvaa. Vuonna 1989
valokuvaaja hävisi vastaavanlaisen tapauksen, mutta silloinen laki ei antanut
valokuvalle yhtä laajaa suojaa kuin nykyinen laki.
Fotosidan.se, 'Läsarna
ser ändå inte om bilderna är oskarpa'. Sammakko.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
10.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Jussi
Aalto. Polaroidblipfoto.com/darsa.
Päivittäisiä kuvia. Kuvatekstit myös.
Yle
Kotimaa, Nettipäiväkirja
teki yksinäisestä harrastuksesta sosiaalisen – kauniit kuvat
kiinnostavat kanssaihmisiä. Valokuvaaminen ja kirjoittaminen ovat yksinäisiä
harrastuksia. Mutta kun kuvaat ja tekstit laittaa julki internetiin, niin voikin
saada ison yleisön ja paljon palautetta. Se taas innostaa kuvaamaan ja
kirjoittamaan lisää.
- Savonlinnalainen Heidi Lehtosaari etsii maailmasta kauneutta. Sen hän
taltioi valokuviin ja tekstiin. Harrastus olisi kuitenkin voinut hiipua ilman
yleisöä, jonka kanssa havaintonsa voi jakaa. Heidin nettipäiväkirjasta,
blogista, onkin tullut sangen suosittu ja kuvat ovat avanneet muidenkin silmiä
- Maailman äärellä
matkablogi
Yle
Luonto, Valkoinen
sorsa hämmästyttää Helsingissä – geenivirhe hyvä
suoja talvella, tukala kesällä. Täysin poikkeuksellinen Tokoinrannassa
viihtyvä "albiinosorsa" ei ole, mutta harvinainen, arvioi Birdlife
Suomi. Talvella luonnon oma lumipuku toimii, mutta kesän tullen poikkeava
asu voi kääntyä petojen parhaaksi.
Gotech.fi, Pieni
ja edistynyt järjestelmäkamera Sony α6300, 7.2.2016.
Ess.fi, Lahtelaisfirma
kuvaa yritysten sisätiloja Googlelle ainoana Suomessa. Pieni lahtelainen
yritys, Lahden Panoraamapalvelu, sai ensimmäisenä suomalaisyrityksenä
oikeuden kuvata yritysten sisätiloja hakukoneyhtiö Googlelle. Sisätiloista
otetaan panoraamakuvia, joista kootaan virtuaalikierros. Se toimii samalla tavalla
kuin Googlen katunäkymä, eli kuvaa voi ohjata ja siinä voi liikkua
eteenpäin. Yritysten virtuaalikierrokset näkyvät Google-haussa
ja -karttapalvelussa (Google Maps).
Mobiili.fi, Elisa
julkaisi uuden pilvitallennuspalvelun – ”Tiedot säilytetään
Suomessa”. Elisan Pilvilinna Plus on pilvitallennuspalvelu, jonka
avulla kuluttajat voivat säilyttää valokuvia, videoita, musiikkia
ja muita tiedostoja. Pilvilinna Plussassa tilausmahdollisuudet kulkevat 2,90
euroa kuussa maksavasta 25 gigatavun tilasta aina jättimäiseen 5000
gigatavun tilavaihtoehtoon, joka maksaa 29,90 euroa kuussa.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com.
Thephotoargus.com, Using
Window Light in Portraits: Three Essentials Photographers Must Know.
- 1. Direction
- 2. Distance
- 3. Degree
Diyphotography.net.
Dpreview.com.
IR.
Digitalcameraworld.com, Canon
EOS-1D X Mark II vs Nikon D5: 10 things you need to know.
Pdnonline.com, How
Photo Competitions are Judged: Insights from a World Press Photo Awards Juror.
The
Online Photographer, Vile
Rumor (Ex-NEX).
Petapixel.com, An
Interview with Photographer Holly Andres. Paljon kuvia, haastattelu tekstinä.
Pdnonline.com, Why
Color Calibrate? Outdoor Photographer David Cardinal Weighs In. (sponsoroitu
artikkeli...).
The-digital-picture.com, Canon
Lenses Dominate Sidelines at Super Bowl 50; the 1D X II Makes Its Public Debut.
Valkoista putkea ylitarjonta.
Fotosidan.se, Nordiska
Förbundet för Fotografi utökas. Tanska liittyi mukaan. Nyt
Ruotsin, Norjan, Suomen ja Tanskan kameraseuroilla on yhteinen katto-organisaatio.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
09.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Hopeinen
Omena.
HS, Mitä
tehdä, kun Applen laite lukkiutuu? – Kuluttajavirasto: Vastuu vaihtelee
tapauskohtaisesti. HS kertoi lauantaina, että Applen uudet iPhone-puhelimet
muuttuvat käyttökelvottomiksi, jos tietyt korjaukset tehdään
muualla kuin Applella. Jos ulkopuolinen vaihtaa käynnistysnäppäimen,
laite antaa Error 53 -vikaviestin ja menee lukkoon.
HS, Meeri
Koutaniemi ja Arman Alizad kokoavat yhteisen näyttelyn Kiasmaan. Lokakuussa
avautuva näyttely rakentuu selviytymisen teeman ympärille. Teoksissa
esiintyvät happoiskusta selvinneet naiset, ympärileikkausta vastustavat
kyläläiset, väkivallasta, sairaudesta tai muusta tragediasta
toipuneet sekä arkielämässään selviytymiskykyä
osoittaneet ihmiset.
HS, 360
asteen kamera mullistaa kuvaamisen – testissä Ricoh Theta S.
Ricoh Theta S ehti kauppoihin ensimmäisten joukossa. Kuvaaminen on helppoa,
mutta kamera vaatii parikseen älypuhelimen. Hinta on noin 440 euroa.
Kymen
Sanomat, Paristojen
ja akkujen navat teipattava ennen kierrätystä — katso video-ohjeet
teippaamisesta. Teippaamattomat paristojen navat voivat kosketuksessa toistensa
kanssa mennä oikosulkuun, kuumentua ja aiheuttaa tulipaloriskin.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Lensrentals.com,
blog, Effective
Headshot Photography Techniques on Location. Valaisukaavioitakin. Välineet.
IR.
Dpreview.com.
The
Online Photographer, Selfies
Kill, and Other Ironies.
Pdnonline.com, Instagram
Now Supports Multiple Accounts from a Single Login.
Popular
Photography, This
Is What Happens When You Shoot a Roll of Film That Expired In 1993. Kodak
T-Max 400.
Fotosidan.se, Drömjobbet:
Bröllopsfotograf i Paris. Magdalena Martin Tukholmasta muutti muutama
vuosi sitten Pariisiin.
Fotosidan.se, Organiska
sensorer ger större dynamiskt omfång. Panasonic. Yhteistyössä
Fujifilmin kanssa. Valmiina massatuotantoon. Aluksi videot.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
08.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Tonskulus.kuvat.fi,
Blogi, Vaka
Vanha zoomi - Canon EF 20-35mm f/2.8L. 28.12.2015. Tällä kertaa
syyniin pääsi Canonin ensimmäinen EOS järjestelmän
"L" sarjan laajakulmazoomi. Tekeekö tällaisella vielä
nykypäivänä mitään vai ei? Lue niin ehkä tiedät!
- Mikäli tällaisen objektiivin löytää n.300-400eurolla,
on se siihen hintaan hyvä hankinta. Objektiivi maksanut kuitenkin uutena
reilut $2000, eli mistään lelusta ei ole kyse. Tämä on
laadukas optinen instrumentti, Nikonin silloinen vastaava 20-35mm 2.8 ei päässyt
suorituskyvyssä lähellekään.
- Muistutuksena kuitenkin, ettei Canon enää tue/huolla näin
vanhoja objektiiveja. Allekirjoittaneelle tämä tosin ei ole ongelma
koska huoltaa objektiivinsa itse :)
Koli.fi, Koli
– Karelia – Winter valokuvauskilpailun tulokset julkaistu. Koli
– Karelia – Winter photography competition järjestettiin ensimmäistä
kertaa 4.12.2015–17.1.2016. Talvisen valokuvauskilpailun aiheena oli Kolin
talvi. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 64 kuvaajaa 165:llä valokuvalla.
Kilpailun tulokset julkaistiin 6.2. Kolin luontokeskus Ukossa.
- Yhdeksän palkittua kuvaa esillä dropbox (ei tarvitse kirjautua, valitsee vain No thanks).
Hardware.fi, Hardware.fi
osto-opas: Työpöytä- ja pelinäytöt: Tammikuu 2016.
Paljon asiaa.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Kaikissa kuvissa tekstit.
Digital
Photography School.
ePhotozine.com, How
To Capture Movement In Your Landscape Shots.
Earthboundlight.com, Photography
is Inherently Subjective. 7.2.2016.
The
Online Photographer, Open
Mike: I Miss IBIS. Sony A6000:n seuraajasta. IBIS = In Body Image Stabilization.
Dpreview.com, Tokyo
Drifter: Editorial and commercial photographer Alfie Goodrich on working in
Japan. Potrettikuvaaja.
Diyphotography.net.
Popular
Photography, Sony
G Master Series Lenses: Hands-On Impressions and Sample Image Gallery.
Petapixel.com, Ep.
45: Brides Magazine Upsets Hungry Photographers. Podcast, kesto 24:41.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
07.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Foorumilla
tonskulus. Toni Hallikas. Tonskulus.kuvat.fi.
Foorumilla
nomad. Flickr, @Tuomo.
Foorumilla
Gamma. Pasin kuvat, gamma.1g.kuvat.
Foorumilla
LKSS. Nikolehto.kuvat.fi.
Yle, Yli
100-vuotias kameravanhus toimii edelleen – "Ihmiset katsoo ihmetellen,
että mikähän tuo mahtaa olla". Kun Kimmo Kujanpää
lähtee kuvaamaan, hän ei kaivakaan laukustaan aivan perinteistä
digijärjestelmäkameraa. Vannoutuneen valokuvausharrastajan aarre on
yli 100 vuotta vanha Gundlach Korona -laakafilmikamera, jolla kuvaaminen kyllä
huomataan.
Vuoden
Hääkuva 2016, sarjoja ja voittajia riittävästi.
Älypuhelimista.
- HS, Apple
tehnyt iPhone 6 -puhelimista käyttökelvottomia, kun kolmas osapuoli
on korjannut laitetta. Moni iPhone 6:n omistaja on tullut tietoiseksi
Applen käytännöstä, kun hän on päivittänyt
rutiininomaisesti puhelimensa iOS-käyttöjärjestelmää.
Guardianin mukaan tuhansien iPhone 6:n omistajien laite on muuttunut käyttökelvottomaksi.
Lehti kertoo, että ongelma liittyy älypuhelimessa olevaan lukitusnäppäimeen,
jota sormella painamalla voi avata laitteen. Jos puhelin vahingoittuu ja jos
jokin muu kuin Applen oma korjaaja vaihtaa painikkeen, seuraava käyttöjärjestelmän
päivitys havaitsee, ettei uusi osa ole vakio-osa. Niinpä järjestelmä
sulkee puhelimen.
- Mobiiliblogi.com, iPhone
6 -puhelimen Touch ID:n korjauttaminen kolmannella osapuolella teki laitteesta
käyttökelvottoman. ”Error 53″. Tämä kyseinen
virheviesti on tullut tutuksi osalle iPhone 6– ja iPhone 6 Plus -puhelinten
omistajista, jotka ovat korjauttaneet laitteensa Touch ID -sormenjälkilukijansa
niin sanotussa epävirallisessa Apple-korjauksia hoitavassa liikkeessä.
- Yle, Asiantuntijan
vinkit: Näin kiusaat kännykkävarasta.
- Yle, Varastetulla
puhelimella tehty lasku omistajan piikkiin – katoamisilmoituksen viivästyminen
katsottiin törkeäksi huolimattomuudeksi. Kuluttajariitalautakunta
vertasi ostamiseen käytettyä puhelinta pankkikorttiin. Lain ja sopimusehtojen
mukaan huolimattomasti toiminut kuluttaja voi tapauksesta riippuen joutua
maksamaan puhelimella aiheutetut vahingot. Puhelimessa ei ollut pääsykoodilukitusta.
- Mobiili.fi, Näin
siirrät yhteystiedot kätevästi Androidista iPhoneen.
- Puhelinvertailu.com, Tammikuun
parhaat uudet Android-hyötysovellukset.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Petapixel.com.
ePhotozine.com, Food
Photography Tutorials. Linkkejä tutoriaaleihin.
Thephotoargus.com, Lost
Souls: Candid Street Portraits by GianStefano Fontana.
Photo.net, Featured
Member: Ulla Wolk. Slovenialainen potrettikuvaaja.
Pdnonline.com, How
Celebrity Portrait Photographers Beat the Clock. Kun aikaa kuvan ottamiseen
on aina hyvin vähän...
Dpreview.com, Framing
fashion with Dixie Dixon. 20-vuotias muotikuvaaja.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
06.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Yle
Luonto, Kuvagalleria:
Kohtaaminen ketun kanssa ja kaiteet kuin ristilippu. Pikkupakkaset ja pyryt
ovat siivittäneet helmikuun ensimmäistä viikkoa. Sääkuvaajien
otoksissa on jo aavistus kevättalven valoa.
HS, Koti-isät
uupuvat Ruotsissa. Kuukausiliite, 6.2.2016. Valokuvaaja Johan Bävman
dokumentoi vanhempainvapaallaan muita lasten kanssa kotiin jääneitä
isiä.
Tekniikan
Maailma, Sony
α6300 -järjestelmäkamera huokuu teknistä osaamista,
5.2.2016. Sony α6300:n merkittävimmät uudistukset ovat 24,2
megapikselin kenno, 425 pisteen vaihetarkennusjärjestelmä, suurin
herkkyys ISO 51200, 4k-videokuvaus nopeudella 100 Mbps sekä sarjakuvaus
11 ruutua sekunnissa.
- Sony α6300 tulee kauppoihin maaliskuussa. Rungon hinnaksi arvioidaan
1250 euroa. Rungon ja 16–70 mm:n zoomin sisältävä paketti
maksaa noin 1400 euroa.
HS, Journalistiikan
vierailijaprofessuuria tavoittelee 23 hakijaa.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com, When
Giant Teddy Bears Roamed the Streets of Nazi Germany. Otsikko pitää
ihan tarkasti paikkansa.
Digital
Photography School.
Thephotoargus.com.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com.
Petapixel.com.
Pdnonline.com, Great
Weekend Reads in Photography and Filmmaking. 10 linkkiä.
The
Online Photographer, Quick-Release
Plates (and an Idea).
Dpreview.com.
IR.
Photo.net, Sony Launches
the a6300 with Blazingly Fast AF.
Lensrentals.com,
blog, Optical
Quality Assurance. Kunnollinen MTF-testipenkki maksaa $250.000 - $500.000.
Ja MTF:t vievät aika, jos kaikki testataan. Pitkä artikkeli.
Popular
Photography, This
Is What It’s Like to Build a Large Format Camera Out of Plywood.
Pdnonline.com, Object
of Desire: Lensbaby Composer Pro II. Kuvan blurrausta valikoivasti. $425.
Photographyblog.com, Panasonic
Lumix DMC-TZ80 Review. Julkistettu 5.1.2016. 18 megapikseliä, 24-720mm,
30-kertainen zoom, F3.3 - 6.4. Kolme tuuman kosketusnäyttö, 1.040.000
pistettä. Elektroninen etsin, 1.166.000 pistettä. RAW. Hopea, musta.
Wi-Fi. 4K video. Yksillä akuilla ottaa 320 kuvaa. Arvosana 4 * / 5 *. Suomen
hinta on 500 euroa.
Kamera
& Bild, Vi
Förklarar: Blixtljus genom tiderna. Alkaa tulesta. Vuoteen 1931.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
05.02.2016 (linkki) |
Maaseudun
Tulevaisuus: Sata kuvaa - sata vuotta
13.03.2016
asti
Maaseudun Tulevaisuus -lehti syntyi Suomen itsenäistymisen alla vuonna
1916. Lehti perustettiin pitämään suomalaisen maaseudun puolta.
Maaseudun Tulevaisuus viettää 100-vuotispäiviään
järjestämällä valokuvanäyttelyn otsikolla Sata vuotta,
sata kuvaa. Vuosina 2016–2017 kiertävä näyttely nähdään
ensin Oulun Pohjoisessa valokuvakeskuksessa. Näyttelyn ovat kuratoineet
Liisa Heikkilä-Palo Maahengestä sekä Elina Heikka Suomen Valokuvataiteen
museosta.
Näyttelyn valokuvaajina on Maaseudun Tulevaisuuden entisten ja nykyisten
kuvaajien lisäksi tunnettuja suomalaisia valokuvaajia eri vuosikymmeniltä.
Kokonaisuus sisältää teoksia mm. I.K. Inhalta, Jaakko Heikkilältä,
Esko Männiköltä ja Caj Bremeriltä.
Näyttelyssä nähdään myös lehden lukijoiden
latokuvia, joita Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-lehti ja Posti pyysivät
lähettämään postimerkkiä varten. Kaiken kaikkiaan
Maaseudun Tulevaisuuden lukijat ehdottivat postimerkiksi 4000 latokuvaa.
Pohjoinen valokuvakeskus
Hallituskatu 7, Oulu
avoinna joka päivä klo 10-20
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Fotofinlandia
2016 (Sana on melkein vapaa). Keskustelua.
- Canon
7dmark2 ja Speedlite ex600rt (Aloitteleva digikuvaaja kysyy).
- Simeliukset
telkkarissa (Kirjat, lehdet, tapahtumat, opiskelu, TV). Nähtävissä
Yle-Areenassa: ... "Moni tähtiartisti suuntaa Raisioon kun haluaa
kuvauttaa itsensä. Simeliuksen valokuvaajapariskunta on tullut tunnetuksi
siitä, että he rakentavat jokaisen kuvamaailman alusta loppuun.
Nana ja Juhana Simelius kertoivat Aamu-tv:ssä valokuvistaan ja työstään."
11 min.
- Sony
G Master objektiivisarja (Optiikka).
- Sony
A6300 (Järjestelmädigit). Sonyn uutuus.
- Rappio (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ja toinen.
- Sài
Gòn (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Ei ihan mielikuvienne
Vietnam? Seuraavaksi retrosetti harkintaan. Kalusto on minimoitu; J1 kittilinssillä
joka menee kyllä vaihtoon. Valovoimaa kaipaisi lisää.
Journalisti,
ilmestynyt 4.2.2016. Nro 2 / 2016.
- Kuvaajan
menovinkit vuodelle 2016. Valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen
keräsi tärpit kuvaajien tärkeimmistä tapahtumista vuonna
2016.
- Asenne
edellä. Kuvaaminen ei ole insinööritiedettä, se on
kyky nähdä ja kokea, kirjoittaa Kari Kuukka.
- UM
jäädytti toimittajien matka-apurahat. Ulkoministeriö ei
myönnä tänä vuonna apurahoja journalistien matkoihin kehitysmaihin.
Avustusten jäädytys on osa kehitysyhteistyön leikkauksia. Taustalla
on myös se, ettei UM:n pienentyneellä kehitysviestintäyksiköllä
ole enää aikaa apurahojen käytön seurantaan, kertoo yksikönpäällikkö
Erja-Outi Heino.
HS, Ennätysmäärä
suomalaista kulttuuriaineistoa avattiin verkkoon – yli 200 000 kuvaa käytettäväksi.
Kansalliskirjasto on tänään julkaissut arkistojen, kirjastojen
ja museoiden aineistoja kokoavalle Finna.fi-sivustolle
avoimen rajapinnan osoitteessa api.finna.fi. Finnaan tuli uutena ominaisuutena
myös haku, jolla saa esiin yli 200 000 avoimesti lisensoitua kuvaa suomalaisesta
kulttuuriperinnöstä. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin suomalaisen
kulttuuridatan avaus.
Valokuvatorstai, 395.
haaste, 4.2.2016. "matala".
Iltalehti, Erikoinen
uusi ura - ex-liigakiekkoilijasta tuli hääkuvaaja! Mikkonen oli
lopettaessaan 26-vuotias. - Pari vuotta kypsyttelin asiaa, hän kertoo.
- Olen aina ollut kiinnostunut monenlaisista jutuista ja halusin ehtiä
kokeilla muutakin. Mikkosella oli pohjilla ammattikoulusta kuvankäsittely-
ja kauppaopistosta merkonomikoulutus. Lopettamisen jälkeen hän päätyi
suorittamaan aikuisopistoon kuvallisen ilmaisun perustutkintoa.
HS, Mesikämmenen
inhimillistäjä – Kirsti Timonen kuvaa petoja ja kirjoittaa karhutarinoita.
”Kun pitkät yöt siellä kojussa valvoo, kyllä siinä
naisen mielikuvitus lähtee liikkeelle. Yritän kuvillani avata mielikuvaani
myös muille”, nurmeslainen petokuvaaja ja runollisten karhutarinoiden
kirjoittaja Kirsti Timonen sanoo.
- Pariskunnalla ei ole kesämökkiä, vaan aika kuluu kuvauskojulla.
”Parhaina kesinä 30 yötä tulee valvottua siellä.
Nautin kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu. Katselen ja kuuntelen
ihan hypnotisoituna.”
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Digital
Photography School.
Thephotoargus.com, 32
Stunning Examples of Black and White Photography.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com, 88
baby photography tips, tricks, techniques and time-savers.
The
Online Photographer, The
Kidding Camera. Hauska. Ja oikeastaan asiaakin.
IR.
Dpreview.com.
Pdnonline.com, How
Photo Editors Find and Hire Photographers.
Pdnonline.com, Product
Reviews: Manfrotto Digital Director. iPadiin piuhalla yhteys kamerasta.
Suomen hinta on vähän alle 500 euroa.
Popular
Photography, The
Phase One A-Series Now Includes a 100-Megapixel Medium Format Mirrorless Camera
System. Ei mikään perinteinen peilitön...
The-digital-picture.com.
Fotosidan.se, Elitens
favoriter – fotoböcker med spets. Podcast, kesto 51:32. Muutakin.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
04.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
Fotofinlandia
2016, Finalistien
kuvat. 15 finalistia. Kultakin kuvasarja. Yleisöäänestys
2.3.2016 saakka. Nimi ja sähköposti. Vain 1 ääni/henkilö.
Sähköpostiositetta ei käytetä markkinointiin, eikä
luovuteta kolmansille osapuolille.
Sulantoblog.fi, Canon
1D X Mark II ensivaikutelmia. 3.2.2016. Canon julkisti eilen uusimman version
villieläin-, urheilu- ja lehtikuvaukseen tarkoitetusta mallistaan, jota
voi myös pitää koko malliston huippurunkona. Canon 1D X Mark
II näyttää paperilla aika laimealta uudistukselta jo senkin vuoksi,
että ulkonäkö edeltäjämalliin verrattuna on lähes
identtinen. Ulkokuoren alla on kuitenkin lähes kaikki uutta, nopeampaa
ja parempaa.
Yle
Pohjanmaa, Filmille
kuvaaminen kiehtoo taas kaikenikäisiä digiin tottuneita – "Pitää
harkita mitä kuvaa ja mistä kulmasta". Nykyään
voi kuvia ottaa vaikka minkälaisilla digikameroilla, kännyköillä
ja tableteilla. Monen kotoa kuitenkin löytyy myös vanhoja, niitä
ihan oikeita kameroita, joissa käytetään filmiä. Ja filmejä
halutaan edelleen.
MTV, Mallikansioihin
pettyneet avautuvat MTV:lle: "Nuori ja tyhmä kun olin, allekirjoitin
sopimuksen". MTV Uutisten viikonloppuna julkaistu juttu mallikansiorahastukseen
pettyneestä äidistä sai aikaan palauteryöpyn. Monessa viestissä
kerrottiin, kuinka lukija oli samaistunut äidin tarinaan. Naiset kertoivat
kokevansa itsensä hölmöiksi ja totaalisen huijatuiksi, puhumattakaan
satojen eurojen rahallisista menetyksistä.
- MTV, Kuluttajaviranomaiset
varoittavat harhaluulosta: "Automaattista peruutusoikeutta ei ole".
Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan Pauli Ståhlbergin mukaan suurin
osa mallikansiovalituksista ja kauneusalaan liittyvien palveluiden valituksista
koskee nimenomaan peruutusoikeutta tai laatuvirhettä. Ståhlberg
toteaa kolmen lapsen äidin tapauksesta kuultuaan, että sopimuksessa
on aina pysyttävä eikä automaattista peruutusoikeutta ole olemassa
kuluttajalain perusteella
Itä-Häme, Kopteri
hivuttautuu valokuvaajan pakkiin. Yhä useamman ammattivalokuvaajan
työkalupakista löytyy miehittämätön kuvauskopteri.
- Välttämätön se ei ole, mutta alkaa olla normaalia, että
sitä käytetään yhtenä vaihtoehtona kuvauksissa, sanoo
heinolalainen valokuvausyrittäjä Lauri Rotko. Rotko on innostunut
kamerakopterin käytöstä ennen muuta videokuvauksissa.
Älypuhelimista.
- Petteri Järvinen, Bittimittari, Ilmoitus
sähköpostilla, kun lapsi tulee kotiin. Asennetaan lapsen puhelimeen.
Sähköpostia Gmailiin aina kun kotiverkkoon mennään (tai
erotaan). Muitakin käyttöjä (esim. vaikka työajan seuranta:
nyt käytössä sitten työpaikan verkko).
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Sonylta
uutta.
- Mynewsdesk.com, Sony
julkistaa uuden α6300-kameran maailman nopeimmalla automaattitarkennuksella (lehdistötiedote). Sony julkistaa uuden vaihdettavien objektiivien G
Master™ -kameramalliston. Mallistoon kuuluvassa peilittömässä
α6300-kamerassa on maailman nopein automaattitarkennnus, suurin määrä
AF-tarkennuspisteitä, uusi 24,2 megapikselin APS-C-kenno, korkean resoluution
4K-videotoiminto ja paljon muuta. Uuteen G Master™ -lippulaivamallistoon
kuuluu myös kolme uutta E-mallin täyden kuvakoon objektiivia. Muuten
kieli English.
- Mynewsdesk.com, Sony
julkaisee kolme uuteen G Master™ -lippulaivamallistoon kuuluvaa objektiivia (lehdistötiedote). Otsikkoa lukuunottamatta in English.
- Dpreview.com, Oh,
wow... Sony announces 24MP a6300 with incredible AF and 8 fps live view bursts.
Kauan ja hartaasti odotettu Sony a6000:n seuraaja. Peilitön järjestelmäkamera.
Uusi 24 megapikselin APS-C sensori, kroppikerroin 1.5x. 425 pisteen automattitarkennus.
Kahdeksan kuvaa sekunissa, jatkuva tarkennus, liveview (jatkuva). 11 kuvaa
sekunnissa muuten. Äänetön kuvaus. ISO 51200. 4K video, 100
Mbs. Kolmen tuuman kääntyvä lcd-näyttö, 921.000 pistettä.
Elektroninen etsin, 2.359.296 pistettä. Ei kosketusnäyttöä,
ei tarkennuspisteen suoraan valintaa. Maaliskuussa myyntiin, $1.000 (runko).
- Dpreview.com, Sony
a6300 videos show off tech that may challenge last remaining DSLR strongholds.
Säänkestävä runko (ainakin säänkestävyys
on parantunut). Elektroninen etsin parantunut. Edelleen sisäinen popup-salama,
voi vähän kääntääkin. Tarkennus nopeutunut.
- Dpreview.com, Hands
on with Sony's a6300 and G Master lenses. Design ei ole muuttunut.
- Dpreview.com, Video:
A quick look at the Sony a6300. Kesto 1:25.
- IR, Live
from New York: Sony A6300 mirrorless, high-end G Master lens series debut!
- IR, Sony
A6300 Review -- Hands-on Preview. Sony Alpha A6000, vuoden 2014 puolivälissä.
Eniten myyty peilitön Sonyn mukaan. Eniten myyty yli $600 euroa maksava
järjestelmäkamera. Uudessa mallissa uudelleen suunniteltu 24 megapikselin
sensori (edelleen 24 megapikseliä). Kohinaa vähemmän, tarkennus
parantunut. Uusi elektroninen etsin. Rungon mitat melkein samat kuin aiemmin.
Säänkestävyys on parantunut, mutta ei varsinaisesti kestä
roiskeita. Sarjakuvaus edelleen 11 kuvaa sekunnissa. Akut kestävät
nyt 400 kuvan ottamisen (aiemmin 360 kuvaa).
- Petapixel.com, Sony
a6300 Boasts the World’s Fastest AF and Highest Number of AF Points.
- Diyphotography.net, Sony
unveils α6300, a 24MP APS-C mirrorless with 4K video and 425 phase-detection
AF points.
- Pdnonline.com, Sony
Launches a6300 with Blazing Autofocus, 4K Recording.
- Digitalcameraworld.com, Sony
unveils a6300 with ‘world’s fastest autofocus’, 4K video.
- ePhotozine.com, Sony
Alpha A6300 Announced.
- Photographyblog.com, Sony
A6300.
- Popular Photography, New
Gear: Sony A6300 Interchangeable-Lens Camera With 425 AF Points and 4K Video.
- Fotosidan.se, Sony
A6300: 24 megapixel och snabb autofokus.
- Dpreview.com, Sony
releases three premium 'G Master' lenses for FE-mount. Sony FE 24-70mm
F2.8 GM Standard Zoom, maaliskuu, $2.200. 85mm F1.4 GM Telephoto, maaliskuu,
$1.800. Sony 70-200mm F2.8 GM Telephoto Zoom toukokuu. 1.4x ja 2x telejatkeen
toukokuu.
- IR, See
the first real-world images from Sony’s new G Master lens series!
- Petapixel.com, Sony
Unveils Its New G Master Line of Flagship Lenses.
- Digitalcameraworld.com, Sony
launches new ‘G Master’ premium lens range.
- ePhotozine.com, Sony
Launches New G Master Brand Of Interchangeable Lenses.
- Fotosidan.se, Tre
proffsobjektiv från Sony.
Digital
Photography School.
Thephotoargus.com, Quick
Tips for When to Use Your Flash and How to Avoid It.
Petapixel.com.
ePhotozine.com.
Digitalcameraworld.com, How
to design and build your own photography website.
Diyphotography.net, Use
The Power Of Look Up Tables To Tone, Grade and Color Correct Your Photos.
IR, 4K
video at 60fps! Pro puts new 1DX II’s video capabilities to the test in
Norway.
The
Online Photographer, Überkameras!
(PhaseOne IQ3 100MP and Canon EOS 1D X Mark II).
Photo.net, Lensbaby
Composer Pro II with Edge 50. Moneen systeemiin. $424.95.
Fotosidan.se, Vi
har provat Canon 1D X Mark II.
Kamera
& Bild, Vi
har provat Canon EOS 1D X Mark II.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
03.02.2016 (linkki) |
Digicamera.netin
Foorumilta.
- Valokuvaaja
haussa (Sana on melkein vapaa). Löytyisikö osaavaa (ammattilais)valokuvaajaa
Rauman/Porin alueelta tai sieltä päin ? still-kuvaa, timelapsea
jne... yv:llä kontaktia kiitos.
- VLK
2016 (Sana on melkein vapaa). (eilen oli kuvien viimeinen jättöpäivä...).
- Sony
CashBack (Sana on melkein vapaa). Edelleen.
- Erilaiset
suotimet (Aloitteleva digikuvaaja kysyy). Käyttääkö
porukka mielummin sellaisia suotimia jotka ovat linssikohtaisia linssin halkaisijan
mukaan, vai niitä joihin ostetaan vain soviterenkaita ja asetetaan lasi
siihen pidikkeeseen? Minkälainen jälkimmäinen ratkaisu sopisi
omaan Nikonin D750:een?
- Setin
rakentelua (Optiikka). Edelleen.
- No
Parallax point- arvoja (Optiikka).
- Nikon
nostaa hintoja (Optiikka). Edelleen.
- Kosteus
objetiivin sisällä? (Optiikka). Tämmöistä kävi:
Laskettelemassa laukussa olleen 24-millisen Samyangin etulinssille ilmeisesti
tuli kaatuessa (suksi irtosi kesken pehmeän lumen laskun, enhän
minä muuten kaadu) lunta, koska myöhemmin sen päällä
näkyi jonkin verran vettä olevan.
- Canon
1DXII (Järjestelmädigit). Canonin eilen julkistama lippulaivamalli.
Ammattilaisille.
- Pentaxin
uutuuksista huhuja (Järjestelmädigit). Edelleen.
- Canon
1d iv seurantatarkennus (Järjestelmädigit).
- Nikon
D5300 ja Tamron 150-600 f/5-6,3 Di VC USD ? (Järjestelmädigit).
- Rappio (Linkkejä kuviin ja gallerioihin). Missä kivijalka, siellä
töhry.
Polku.net,
Makupalat, Jääkenttien
valoa. Petri Puurunen 1.2.2016. Joulupäivän sääennuste
lupasi Perämeren alueella kovaa myrskytuulta ja lähes puolitoista
metriä normaalia korkeampaa merivettä. Ennuste ei aivan pitänyt
paikkaansa mutta rajut olosuhteet aiheuttivat kumminkin sen että Oulun
seudun merialueen parikymmensenttinen jääkansi hajosi, kasautui tuulen
mukana kareille ja paikoin työntyi pitkän matkaa rannoille.
- Kävin kuvaamassa maisemaa muutamaan otteeseen sekä päivällä
että yöllä. Ensimmäisellä kuvauskerralla olin liikkeellä
yöaikaan täsmäyttäen kuvausajan kuun nousuun. Hetken aikaa
olivat revontuletkin näkösällä.
Madcraft-blog. Olympus
E-M5 Mark 2 ja rannehihna: BlackRapid Wrist Strap VS Olympus CSS-S110 LS.
1.2.2016. En pitänyt yhtään Olympus OM-D E-M5 Mark 2:n kanssa
tulevasta hihnasta, joten ajattelin katsella, löytyiskö sille jotain
vaihtoehtoa. Koska en ikinä roikota kameraa niskalla, päätin
hankkia rannehihnan, etenkin koska se on perinteistä hihnaa pienempi.
Raakakuva.fi, Verkossa
2016.01: Valokuvaus, TED-konferenssi ja 365-projektit. 31.1.2016. Linkkejä
ja vähän tekstiäkin.
HS.
Maailma kuvina. Kussakin 10.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Canonilta
uutta, eiliseen lisää.
- Suomen Canon, Canon
EOS-1D X Mark II ikuistaa jokaisen hetken (lehdistötiedote). EOS-1D
X Mark II:n myötä ammattikuvaukseen syntyy uusi vertailukohta nopeudelle:
14 kuvaa sekunnissa täydellä AF/AE-seurannalla ja 16 kuvaa sekunnissa
elävän etsinkuvan ollessa näytössä. Uusia ominaisuuksia
ovat mm. 20,2 megapikselin täysikokoinen CMOS-kenno, jatkuva Al Servo
AF III+ -tarkennus ja 60p-videokuvaus 4K-resoluutiolla. EOS-1D X Mark II -kameran
ISO-herkkyys 100–51 200 on laajennettavissa arvovälille 50–409
600. Uusi 61 pisteen automaattitarkennusjärjestelmä, jossa on 41
ristikkäistyyppistä pistettä, kattaa entistä laajemman
alueen ja tarkentaa myös erittäin vähäisessä valaistuksessa
(jopa –3 EV) tuottaen poikkeuksellisen tarkat kuvat.
- Yhdessä automaattitarkennusjärjestelmän kanssa toimiva
uusi 360k RGB+IR -mittausanturi mahdollistaa tarkan valotuksen ja entistä
tehokkaamman kohteen tunnistuksen. Välkkymisentunnistustekniikka,
jota käytettiin ensimmäisen kerran EOS 7D Mark II -kamerassa,
varmistaa tasaisen valotuksen keinovalaistuksessa kuvattaessa.
- Kameran rungon hinta on noin 6600 euroa ja sen toimitukset
alkavat toukokuussa 2016.
- Suomen Canon, Canon
EOS-1D X Mark II.
- Petapixel.com, Canon
1D X Mark II is a 4K Monster with Built-In Lens Optimization.
- Photographyblog.com, Canon
EOS-1D X Mark II Preview.
- Canonwatch.com, Canon
EOS-1D X Mark II hands-on and previews round-up.
- The-digital-picture.com, CDLC Publishes Several 1D X Mark II Articles. Canon Digital Learning Center.
- Canonwatch.com, Canon
EOS-1D X Mark II walkthrough by B&H Explora. Video, kesto 9:19.
- Diyphotography.net, Kings
of Speed: 1D X MKII vs D5 vs D500 Shutters Compared.
- The-digital-picture.com, Canon
Master Abraham Joffe Tests EOS-1D X Mark II 4K Video Capabilities. Video.
- Canonrumors.com, Discussion:
The EOS-1D X Mark II for Cinematographers. YouTube-video, kesto 30:00.
Digital
Photography School.
Thephotoargus.com, 10
Tips to Instantly Improve Your Compositions.
- 1. Subject
- 2. Rule of thirds
- 3. Lines
- 4. Simplicity
- 5. Framing
- 6. Scale
- 7. Depth
- 8. Corners
- 9. Visual Flow
- 10. Patience and Practice
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
IR.
Dpreview.com.
ePhotozine.com, Glass
Photography Tips.
Digitalcameraworld.com, Project
366, Day 32: Tiles and grate.
Lensrentals.com,
blog, A
Beginner’s Guide to V-Log on the Panasonic GH4. Päivitys viime
huhtikuussa julkistettuun Panasonic GH4 -malliin, silloin 4K videoiden valtias.
Log profiles.
Popular
Photography, Sekonic
Announces LiteMaster Pro L-478DR Light Meters That Trigger Elincrhom and Phottix
Systems. $399.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
02.02.2016 (linkki) |
F5.6-klubi
helmikuu: Voi pojat! tänään klo 19. Vuoden 2016 ensimmäisellä
F5.6-klubilla lavalle nousevat valokuvaaja Kaisa Rautaheimo ja dokumentaarisen
elokuvan professori Susanna Helke. Molemmat omissa projekteissaan käsitelleet
yhteiskunnan reunoilla elävien nuorukaisten joutilasta elämää.
Illan keskustelussa pohditaan mm. dokumentaarisen elokuvan ja valokuvan
eroavaisuuksia aiheen käsittelyssä.
Kansallisteatterin Lavaklubi, Läntinen Teatterikuja 1, Helsinki. Vapaa
pääsy.
Tilaisuuden järjestää dokumentaariseen valokuvaukseen erikoistunut
yhdistys Photo Do.
Juha
Metso: Tunteella liikkeellä – Emotion in Motion - Juha Metson
retrospektiivi
15.5.2016
asti
Lappeenrannan taidemuseo ja Salon taidemuseo Veturitalli, toteuttavat yhteistyössä
valokuvaaja Juha Metson (s. 1965) retrospektiivisen näyttelyn 2016 -
2017. Tunteella liikkeellä - Emotion in Motion -näyttely on esillä
ensin Salon taidemuseossa ja myöhemmin Lappeenrannan taidemuseossa.
Kokonaisuus koostuu noin 150 valokuvasta, kuvasarjoista, installaatioista
ja performanssivideoista ja musiikkivideoista 1980-luvulta alkaen. Metso on
kuvannut yli 60 maassa, varsinkin itärajan takana Karjalassa ja Venäjällä.
Hän on kuvannut useille suomalaisille medioille Helsingin Sanomista Suomen
Kuvalehteen. Rinnalla on kulkenut oma taiteellinen tuotanto. Lisäksi
Metso on tehnyt kirjoja yhteistyössä monien kirjoittajien kanssa.
Näyttelyyn liittyy Lappeenrannan taidemuseon ja Salon taidemuseon kustantama
saman niminen julkaisu, jonka artikkelit ovat kirjoittaneet Riitta Raatikainen
ja Hannu Vanhanen.
Kuvassa yllä Ville Haapasalo.
Salon taidemuseo
Veturitalli Mariankatu 14, Salo
ti-pe 10-18, la ja su 11-17
8 €/5 €
Sisäänpääsy Museokortilla.
PS16
- Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttely 2016
21.02.2016
asti
PS16 - Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttelyn painopiste on tänä
vuonna alueen nuorissa tekijöissä ja valokuvakentän uusissa
tulokkaissa.
Neljän vuoden välein järjestettävän aluenäyttelyn
juryna toimi tällä kertaa valokuvaajapariskunta Hanna-Kaisa Hämäläinen
ja Marko Hämäläinen Muuramesta. Kolmenkymmenenneljän hakijan
joukosta yhdeksäntoista tekijää valikoitui mukaan näyttelyyn.
Kuva: Ilkka Martti Kivelä.
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, Kuopio
ma-pe 11-18, la ja su 11-16
8/6€
Sielunmaisemia
Etelä-Karjalasta
6.2.2016
asti
Sielunmaisemia Etelä-Karjalasta -näyttely on koostettu Saimaan
Kameraseuran vuoden 2015 vuosinäyttelyssä esillä olleista valokuvista.
Mukana on 26 teosta kahdeksalta eteläkarjalaiselta valokuvaajalta.
Näyttelyn kuraattorina on toiminut Saimaan Kameraseuran puheenjohtaja
ja valokuvaaja Jukka Kosonen Lappeenrannasta.
Pohjanmaan valokuvakeskus
Vanhan Paukun Kulttuurikeskus, Lapua
ma-pe 11-19, la-su 11-15
Lohjan
Kameraseura ry:n näyttely: Äyskäri
29.2.2016 asti
Lohjan Kameraseura ry:n näyttely jäsentensä ottamista valokuvista
vuosilta 2014-2015.
Lohjan
pääkirjasto, Käytävägalleria
ma-pe 10-20, la 10-15
Tuomarikolmikko
Merja Salo, Leena Saraste ja Juha Suonpää on valinnut Fotofinlandia
2016:n finalistit:
- Kristoffer Albrecht, Riippuvia asetelmia
- Miia Autio, I called out for mountains, I heard them drumming
- Petri Damsten, Dystopia
- Lauri Eriksson, 22 tapausta asunnottomuudesta
- Yehia Eweis, Älä pelkää
- Aapo Huhta, Block
- Wilma Hurskainen, The Man Comes Around
- Lari Järnefelt, Taistelutarinat Perheitä, jotka taistelevat lapsen
syöpää vastaan
- Kaarina Leinonen, Tyttöjen värit
- Martti Matilainen, Mun Stadi
- Ari Nieminen, Tapahtui veden alla
- Pekka Niittyvirta, Obliquity
- Sami Parkkinen, Father and Son
- Kaisa Rautaheimo, Pojat
- Iiu Susiraja, Numero 3
Yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan osoitteessa www.fotofinlandia.fi.
Äänestys aukeaa tänään klo 12.
Jokainen finalisti valmistaa ja ripustaa teoksestaan näyttelyvedoskokonaisuuden,
joka on esillä Kuva&Kamera 2016 messujen yhteydessä. Tuomaristo
valitsee näistä kokonaisuuksista pääpalkinnon voittajan
ja julkistaa sen 4.3.2016 näyttelyn avajaisissa Messukeskuksen viitoshallin
päälavalla klo 12.00.
Kilpailun pääpalkinto 20 000 euroa rahoitetaan Kopiosto ry:n valokopiointikorvauksista
saaduilla varoilla.
Finnfoto Suomen valokuvajärjestöt ry:n järjestämän
avoimen kilpailun tavoitteena on nostaa esiin suomalaisen valokuvataiteen
ja käyttökuvan tuoreita ilmiöitä.
HS, Fotofinlandia-kisan
finalistit julki – mukana HS:n Kaisa Rautaheimon teos Pojat.
Kuvajournalismi
2015 -kilpailun yleisöäänestys on käynnissä
Kuvajournalismi-kilpailussa palkitaan edellisen vuoden parhaat kuvat ja videot
useassa sarjassa sekä lisäksi valitaan vuoden 2015 kuvajournalisti.
Suomen kuvajournalistit ry:n järjestämä valtakunnallinen Kuvajournalismi
2015 tunnettiin aikaisemmin nimellä Vuoden lehtikuva. Kilpailu järjestettiin
ensimmäisen kerran vuonna 1962. Kilpailun voittajat selviävät
17.2.
HAE
NYT: Peruutusaika Hippolytessä kesäkuussa 2016. Valokuvagalleria
Hippolytestä on peruutuksen vuoksi mahdollista hakea näyttelyaikaa
27.5.–19.6.2016. Hakuaika 19.2.2016 saakka. Näyttelyvuokra peruutusajalta
on 2300 € riippumatta siitä onko taiteilija Valokuvataiteilijoiden
liiton jäsen tai ei.
Rajala
6.2.2015, klo 11 - 12, 12 - 13 ja 14 - 15. Aiheena Olympus
PEN-F. PEN-F:ssä on Creative Dial -säädin, jolla saa tallennettua
erilaisia Mv- ja väriprofiileja kameraan. Innovaatio, joka on saanut monet
kuvaajat miettimään sen merkitystä ja mahdollisuutta hallittavaan
.jpg työnkulkuun, ensimmäistä kertaa koskaan.
- Molemmista (MV- ja väri) profiileista pidetään ensiesitttelyluennot
Rajalassa lauantaina 11:00 ja 12:00.
Yle
Moskova, Hän
näki kuolemaa ja väkivaltaa – venäläinen kuvaaja ei
halua uudelle komennukselle Ukrainan sotaan. Kuvaaja näki sellaista
väkivaltaa, jota hän ei osannut odottaa. Lähtiessään
hän uskoi sotakuvaajan tekevän arvokkainta mahdollista journalistin
työtä. Romanttinen kuva työstä katosi nopeasti.
Facebook, Ateneum.
Henri Cartier-Bressonin näyttelyn viimeinen aukiolopäivä oli
sunnuntaina 31.1.2016. Viimeisenä päivänä oli 3 512 kävijää.
Yli kolmen kuukauden aikana näyttelyn nähneitä oli yhteensä
reilut 128 000.
Digicamera.netin
Foorumilta.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
Featureshoot.com.
Canonilta
uutta.
- Dpreview.com, Canon
announces flagship EOS-1D X Mark II full-frame digital SLR. Täyskenno,
20 megapikseliä. 4K video. 16 kuvaa sekunnissa (peili ylhäällä).
ISO 100 - 51200 (409600). Säänkestävä runko, kestää
kaikenlaista käyttöä. Suljin speksattu 400.000 laukaisua. Optinen
etsin. 3.2 tuuman lcd-näyttö, kosketusnäyttö vain tarkennuspisteiden
valintaan. Sisäänrakennettu GPS (e-kompassi myös). USB 3.0
tai Ethernet. Wi-Fi tarvitsee lisävarusteena Canonin $600 lisälaitteen.
4K video, 60 kuvaa sekunnissa. 1080p 120 kuvaa sekunnissa. Kuuloke- ja mikrofoniliitännät.
Huhtikuussa myyntiin, $5999 (runko).
- Dpreview.com, Good
sport: a closer look at Canon's EOS-1D X Mark II. Ammattilaiskäyttöön.
Automaattitarkennusta on parannettu. Lcd-näyttö nyt 1.62 miljoonaa
pikseliä (aiemmin 1.04 miljoonaa pikseliä). Yksillä akuilla
ottaa 1210 kuvaa. Vanhat akut yhteensopivia.
- Dpreview.com, X-Factor:
We examine Canon's EOS-1D X Mark II. Lippulaivamalli. Runko on hyvin samanlainen
kuin aiemminkin. Kuvaa otettaessa kamera tarkentaa silmiin, yllättävänkin
hyvin. CFast Compact Flash -kortit, myös alaspäin yhteensopiva.
Ethernet 100Mbs -> 330Mbs. Automaattitarkennus pitäisi toimia nyt
erinomaisesti. Työnkulku on myös nopeutunut.
- IR, King
Canon: New Canon 1D X Mark II brings Dual Pixel AF, 4K 60p video & lower
price to flagship DSLR. Alkuperäinen Canon 1D X vuonna 2012. Ei enää
1D- ja 1Ds -sarjaa erikseen. Jpeg-kuvauksessa sarjakuvausta rajoittaa vain
kortin koko, ei enää prosessori. Dynaaminen alue kasvanut. Edeltäjän
hinta tuotejulkistuksen aikoihin oli $6.799, Canon 1D X Mark II:n hinta on
$5.999.
- IR, Canon
1DX Mark II Review -- Hands-On Preview.
- Digitalcameraworld.com, Canon
EOS-1D X Mark II hands-on review.
- ePhotozine.com, Canon
EOS 1D X Mark II Hands-On Preview.
- Popular Photography, Canon
1D X Mark II: A Pro-Grade DSLR With 16 FPS Still Shooting and 60 FPS 4K Video.
- Fotosidan.se, Canon
EOS-1D X Mark II: 16 bilder/s och 4K video.
- Kamera & Bild, Canon
EOS 1D X Mark II är här.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
The
Online Photographer, Olympus
PEN-F Reality Check. Hinta tulee ensimmäisenä mieleen... Jos vekotinhulluus
kovasti vaivaa...
Popular
Photography, Photo
of the Day Gallery, February 2016.
Thephotoargus.com, 55
Beautiful Flower Pictures for Your Inspiration.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Petapixel.com.
Dpreview.com.
IR, Slow
down and capture less images, says street photographer John Free. YouTube-video,
kesto 5:28.
Fotosidan.se, Vivian
Maiers gatufoton visas i Helsingborg och Stockholm. Helmikuussa.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
01.02.2016 (linkki) |
Helsingin
työväenopisto:
Leena Saraste: Katsaus
valokuvan historiaan -luentosarja alkaa tänään. Luennot maanantaisin
1.2.–25.4. klo 18.15–20.45 Stoa/luentosali/Turunlinnantie 1, Helsinki
(Itäkeskus). Vapaa pääsy. Ks.
esite.
- 1.2.2016 klo 18.15–20.45
Valokuvauksen keksiminen ja varhaiset matka- ja muotokuvat
Digicamera.netin
Foorumilta.
Peter
Forsgård.
- Hajatelmiani
Olympus Pen F:stä, 27.1.2016. YouTube-video, kesto 2:33. Peter puhuu
englantia, alku (liveosuus) kuvattu Tallinnan Raatihuoneentorilla. Sitten
still-kuvia. Ja lopussa laivalal taas liveä.
- Viikon
videoblogaus, 29.1.2016. Uusimmassa videoblogauksessani pohdiskelen kuvan
hintaa, kommentoin Olympuksen uusinta kameraa Pen F:ää ja kerron
jännittäviä uutisia blogiini liittyen. YouTube-video, kesto
4:45. In Finnish.
Tomi
Muukkonen, Lintukuvaaja.kuvat.fi/blog. Kuvat-osio. Sieltä sitten ensimmäisenä Birdwatching
in Finland (Lintuharrastus Suomessa).
- Ja tämän hakemiston ensimmäisenä sitten Aakkosjärjestys,
323 kuvaa (jatkossa tämä hakemisto voi vielä vaihtaa paikkaa...).
- Henkilökuvia lintuharrastajista ja luontokuvaajista samassa kansiossa
aakkosjärjestyksessä. Kuvat ovat Tomin itseottamia (muutama vaimon
ottama).
Jessekyytinen.wordpress.com,
blogi. Melkoisia megapostauksia. Erittäin paljon revontulikuvia, tähtitaivasta.
Muutakin.
- Elokuu
2015, 27.9.2015.
- Syyskuu
2015, 22.10.2015.
- Lokakuu
2015, 12.12.2015.
- Marraskuu
2015, 30.12.2015.
- Joulukuu
2015, 29.1.2016.
- Reposten
tanssi taivaalta kennolle, 29.1.2016. Revontulien maaginen tanssi tähtitaivaalla
on yksi luonnon kauneimmista näytöksistä, joten loogista on,
että se on ehkä vaikeimmin tallennettava. Monet luonnon kauniit
näytökset ovat helposti myös kännykällä tallennettavissa,
mutta kun yö koittaa ja aurinkotuuli pommittamaan maan magneettikenttää,
on kuvaaja pulassa kaluston kanssa. Käytännössä ainoa
järkevä ratkaisu on järjestelmäkamera, mutta senkään
olemassaolo ei vielä mitään lupaa, sillä teknisesti revontulet
ovat suuri haaste sekä laitteistolle että kuvaajalle.
Gotech.fi, Joulunaika
piristi kodintekniikan kauppaa. Vuoden 2015 myynti jäi silti 1,4 prosenttia
miinukselle. 29.1.2016. Suomen vuoden 2015 myyntitilastot, koko vuosi. Vertailut
edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon (v. 2014). KOTEK = Kodintekniikka-alan
Tiedotusfoorumi. MILC = Mirrorless Interchangeable Lens Camera, peilitön
järjestelmäkamera. SLR = Single Lens Reflex, "yksisilmäinen
peiliheijastuskamera", perinteinen järjestelmäkamera.
- kompaktikameroita myytiin 10,857 miljoonalla eurolla, vähennystä
-25,9%
- kompaktikameroita myytiin 50 180 kpl, vähennystä -35%
- kompaktikameroiden keskihinta oli 216 euroa, kasvua 14,1%
- MILC järjestelmäkameroita myytiin 8,552 miljoonalla eurolla,
vähennystä -18,6%
- MILC järjestelmäkameroita myytiin 19 673 kpl, vähennystä
-28,4%
- MILC järjestelmäkameroiden keskihinta oli 435 euroa, kasvua 13,7%
- SLR järjestelmäkameroita myytiin 18,991 miljoonalla eurolla, vähennystä
-16,8%
- SLR järjestelmäkameroita myytiin 35 050 kpl, vähennystä
-13%
- SLR järjestelmäkameroiden keskihinta oli 542 euroa, vähennystä
-4,4%
- videokameroita myytiin 13,165 miljoonalla eurolla, kasvua 26,7%
- videokameroita myytiin 42 035 kpl, kasvua 21,4%
- videokameroiden keskihinta oli 313 euroa, kasvua 4,3%
- tulostimia myytiin 4,369 miljoonalla eurolla, vähennystä -3,9%
- tulostimia myytiin 36 970 kpl, vähennystä -4,2%
- tulostimien keskihinta oli 118 euroa, kasvua 0,3%
- monitoimitulostimia myytiin 18,164 miljoonalla eurolla, vähennystä
-3,5%
- monitoimitulostimia myytiin 171 760 kpl, vähennystä -0,5%
- monitoimitulostimien keskihinta oli 106 euroa, vähennystä -3,1%
MTV, Mallitoimistot
puhuvat suoraan: Maksulliset mallikansiot silkkaa rahastusta – "Selfie
riittää meille". Suomen suurimpien mallitoimistojen joukkoon
kuuluvan Paparazzin pääbuukkaaja Jari Leskisen ja Fondin toimitusjohtaja
Eeva Ketolan mukaan on turha kuvauttaa kalliita mallikansioita etukäteen,
sillä oikeat mallitoimistot järjestävät testikuvaukset kelpuuttamilleen
malleille itse.
Turkulainen, Hääkuvat
otetaan yhä useammin ulkona.
Älypuhelimista.
Photo.net,
foorumi.
The
Atlantic, In Focus. Kaikissa kuvissa tekstit.
Digital
Photography School.
Digitalcameraworld.com.
ePhotozine.com.
Diyphotography.net.
Thephotoargus.com, Flowers,
The Perfect Model: Beautiful Photos by Tammy Schild. Bokehia riittää.
Earthboundlight.com, Groundhog
Day, 31.1.2016. Vanhan toistaminen on helpoin tie, ei välttämättä
paras.
IR, Reader
Stories: Documenting the tellin fishermen of the Crozon Peninsula of western
France.
Dpreview.com, Readers'
Showcase: Christopher Michel. Freelance-kuvaaja.
Petapixel.com, Ep.
43: Nikon Can’t Spot an Obvious Composite. Podcast, kesto 25:10.
Rumors-sivustot.
Faktaa ja fiktiota.
|
|
Tammikuun
2016 uutiset
|
|
| sivun alkuun | Kaikki uutiset |
|
|
|
Hae Google:sta
|
|