|
Helmikuu 2012 |
29.02.2012 (linkki) |
Tuire Kurikka: Kummitustarinoita
16.3.2012 asti
Tuire Kurikan valokuvasarja Kummitustarinoita visualisoi Pohjois-Savon alueelta kerättyjä ja sinne sijoittuvia kummitustarinoita.
Kurikka on dokumentoinut tarinoiden tapahtumapaikat mahdollisimman tarkasti valokuvan keinoin. Lopulliset teokset ovat syntyneet yhdistämällä eri tavoin toteutettuja kuvituskuvia paikkadokumenttiin kuvankäsittelyn avulla.
Sarjan teoksia esitetään näyttelytilassa yhdessä kummitustarinoiden (tekstien) kanssa.
Kummitustarinoita sai alkunsa Kurikan opinnäytetyönä Yrkeshögskolan Novian valokuvauslinjalle, josta hän valmistui medianomiksi keväällä 2011. Projekti on jatkunut edelleen valmistumisen jälkeen.
Näyttely on osa Helsinki Photography Festivalia 1.3.-30.4.2012.
G12
Töölöntorinkatu 3, Helsinki
ti-pe 12-17, la- su 12-16
Pekka Elomaa ja Lyhdyn työryhmä: Hyvää päivää, herra Holbein!
25.3.2012 asti
Hyvää päivää, herra Holbein! -näyttely nähdään nyt Tampereella. Näyttelyn muotokuvat ovat syntyneet yhteisöllisenä prosessina valokuvaaja Pekka Elomaan ohjaamassa työpajassa. Esillä on muotokuvia, joissa kehitysvammaiset astuvat esiin juuri sellaisina kuin ovat. Näyttelyn innoittajana on ollut renessanssimaalari Hans Holbein nuoremman muotokuvat.
Työpajat ja näyttelyt on toteutettu yhteistyössä Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry:n kanssa. Valokuvaaja Pekka Elomaa on ohjannut valokuvatyöpajoja Lyhty ry:ssä jo 10 vuoden ajan.
TR1 Taidehalli
Väinö Linnan aukio 13, Finlayson, Tampere
ti-pe 9-17, la-su 11-18
5 €/ 1 €, pe vapaa pääsy
areena.yle.fi, YLE Kainuu: Kainuun tuntemattomat suuruudet, osa 23: I.K.Inha.
Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2012/ osakilpailu 1/4: Pituus. Viimeinen päivä osallistua!
Suomen Kulttuurirahasto, Keskusrahasto 2012, Valokuva- ja elokuvataide. Alla valokuvataide. Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista myönnettiin valokuvaaja Sanna Kannistolle, taloustieteilijä Matti Pohjolalle ja suomentaja Oili Suomiselle. Kaikki kolme palkintoa ovat suuruudeltaan 30 000 euroa.
- Valokuvataiteilija Martti Anttila Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta
- Valokuvataiteilija Elisabet Cavén Myönnetyn apurahan määrä: 4.000 näyttelyn järjestämiseen, Otso Pietisen rahastosta
- Valokuvaaja Pekka Elomaa ja työryhmä Myönnetyn apurahan määrä: 4.000 valokuvakirjan tekemiseen, Yleisrahastosta
- Valokuvataiteilija Hannes Heikura Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn, Maija ja Lauri Niiniojan rahastosta
- Valokuvataiteilija, fil. tohtori Harri Heinonen Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta
- Valokuvaaja Markus Henttonen Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta
- Tait. maisteri, valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen ja valokuvaaja Rami Hanafi Myönnetyn apurahan määrä: 10.000 kuvajournalistisen ryhmänäyttelyn toteuttamiseen, Yleisrahastosta
- Valokuvatait. maisteri Tiina Itkonen Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Yleisrahastosta
- Valokuvaaja Sanna Kannisto Myönnetyn apurahan määrä: 30.000 tieteen ja taiteen yhdistämisestä, luonnon ihmeiden kuvaamisesta, Yleisrahastosta
- Valokuvaaja-artenomi Jaakko Kilpiäinen Myönnetyn apurahan määrä: 6.000 suomalaista funkis-arkkitehtuuria käsittelevän näyttelyn järjestämiseen, Yleisrahastosta
- Valokuvataiteilija, medianomi AMK Maria Kärkkäinen Myönnetyn apurahan määrä: 9.000 taiteelliseen työskentelyyn, Otso Pietisen rahastosta
- Valokuvaaja, tait. maisteri Ismo Luukkonen Myönnetyn apurahan määrä: 5.000 Suomen kivikautisten kalliomaalausten valokuvadokumentointiin, Yleisrahastosta
- Valokuvaaja Jukka Male Myönnetyn apurahan määrä: 11.000 taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta
- Tait. maisteri Pekka Niittyvirta Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta
- Tait. maisteri Hannu Pakarinen Myönnetyn apurahan määrä: 6.000 näyttelyn järjestämiseen, Yleisrahastosta
- Medianomi AMK Nelli Palomäki Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn Venäjällä ja näyttelyiden järjestämiseen, Greta ja William Lehtisen rahastosta
- Valokuvaaja Jorma Puranen Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn, Yleisrahastosta
- Päätoimittaja Hannamari Shakya Myönnetyn apurahan määrä: 11.000 kulttuuri- ja valokuvalehti Photo Raw´n toimintaan, Maija-Liisa Heinin rahastosta
- Valokuvaaja, kuvataideopiskelija Saku Soukka Myönnetyn apurahan määrä: 5.000 taiteelliseen työskentelyyn, Otso Pietisen rahastosta
- Tait. maisteri, oikeust. kand. Santeri Tuori Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn, Alli ja Kaarlo Sahlanin rahastosta
- Valokuvaaja Ilkka Uimonen Myönnetyn apurahan määrä: 21.000 taiteelliseen työskentelyyn Iso-Britanniassa, Yleisrahastosta
- Valokuvataiteilija Virpi Velin Myönnetyn apurahan määrä: 3.000 näyttelyn järjestämiseen, Otso Pietisen rahastosta
- Tait. maisteri Anne Hämäläinen Myönnetyn apurahan määrä: 6.000 näyttelyn järjestämiseen, Yleisrahastosta
Alaston kriitikko, Otso Kantokorpi, Julkaistua 270 & Näyttelykuvia 598 & 599 & 600: Kaupunki jakautuu kahteen luokkaan. Viime torstaina lähdin Kaapelitehtaalle katsomaan valokuvia. Suomen valokuvataiteen museolla oli kiinnostavan tapahtuman pressitilaisuus.
Ilta-Sanomat, "Luonnon valoshow" – komeita revontulia ympäri Suomen. Revontulia on IS:ään tulleen yhteydenoton perusteella näkynyt myös Helsingissä. Valokuvaa ei tästä havainnosta tosin todisteeksi ole, mutta Ilmatieteen laitokselta kerrottiin, että mahdollista se on.
Digicameranetin Foorumilta yksi kokemus, www.holgacamera.net.
"En nähnyt vielä ketjua kyseisestä liikkestä joten laitetaan uusi tulille.
Benron hiilikuitu tripodi tuli tilattua sekä lenspen.
Hinnat aika kilpailukykyiset, sekä C1690TB0 kittiä ei suomen varastoista enään tuntunut löytyvän niin laitoin tuolta tulemaan.
21.2 maksoin tilauksen Paypalilla
22.2 lähtipaketti liikkeelle, ilmoitti seurantakoodi ( otin jonkun "kalleimman/nopeimman" toimitus vaihtoehdon 9€ :)
26.2 saapunut suomen maalle, käynnyt tullissa ja jatkanut matkaa.
28.2 Itellan kaveri toi paketin kotiin.
Ei ollut avattu tulissa pakettia, lähettäjä merkannut sisällöksi Tripod, arvo 45$ ja Gift.
Tavara oli mitä tilasinkin eli ei mitään ongelmia missään suhteessa, voin suositella kyseistä paikkaa. "
Mikropc.net, Pinterest-kuvien kiinnittely leviää kuin kulkutauti - mitä sanoo lakimies?
- (kohta 3 on melko sekavasti kirjoitettu...)
Nokia 808 PureView.
HS, Applelta odotetaan ensi viikolla iPadin uutta versiota.
MTV3, KSML: Passikuvat jatkossa poliisille sähköisesti. Keväällä kokeilu. Nykyisin skannauksessa kuvan laatu heikkenee.
Photo.net foorumi.
Sonylta uutta.
- Dpreview.com, Sony launches five zoom compacts, including HX30V 20x WiFi compact superzoom
- Dpreview.com, Sony adds to slim T-series and launches WX150 flagship style compact
- IR, Five new Sony cameras bring pixels and zoom aplenty
- IR, Tailored for your pocket: Four new Sony ultra-compacts
- DCRP, Sony announces GPS-equipped Cyber-shot DSC-HX200V super zoom
- DCRP, Sony rolls out four compact ultra-zooms, one of which has Wi-Fi
- DCRP, Sony introduces rugged Cyber-shot DSC-TX20 and ultra-slim DSC-TX66 cameras
- DCRP, Sony Cyber-shot DSC-W690 / DSC-WX150 low-cost compacts
- Popular Photography, New Gear: Sony Unleashes H-Series Superzoom Compacts
The Online Photographer, It's the Future Calling. Nokian 41 megapikselin kamerakännykästä.
Thom Hogan, 27.2.2012. Useampi aihe. Jpg vs. raw. AVCHD. Nikon D800:n 75MB:n raw-tiedostot. Ja vielä Nokian kamerakännykästä.
Photo.tutsplus.com.
Digital Photography School, How to Choose the Right Shutter Speed. Suljinaika.
ePhotozine.com, How To Enhance Eyes In GIMP. Soveltaen myös Photoshop.
Rob Galbraith, Canon updates EOS-1D X specifications.
USA:n Canon. EOS 5D Mark II EOS Digital SLR Cameras. Uusi firmware.
Fotosidan.se, Skanna mellanformat med Plustek OpticFilm 120. Ei hintaa eikä myyntiin tulopäivää.
|
28.02.2012 (linkki) |
Nokialta 41 megapikselin kännykkäkamera. Veroton hinta 450 euroa, myyntiin toukokuussa. Kuulostaa järjettömältä, 41 miljoonan pikselin kenno, kamera. Mutta tämän takana on viiden vuoden kehitystyö, ongelmana oli saada pieneen kännykkään toimiva zoomaus. Optiikan lait rajoittivat. Ratkaisu löytyi jättikennosta. Seitsemän kennon tallentamaa pikseliä yhdistetäänkin yhdeksi, jolloin saadaan laadukas viiden megapikselin kuva (tässä käytetään hyväksi koko kenon kapasiteettia). Tätä kuvaa voidaan zoomata kolminkertaiseksi ilman informaation häviämistä.
Sama koskee 1080p:n tarkkuudella kuvattua videota, sitäkin voi oikeasti zoomata kolminkertaiseksi ilman kuvanlaadun huononemista. Video tallennetaan 30 kuvaa sekunnissa, stereoääni. Käyttöjärjestelmä on vanha Symbian, neljän tuuman amoled-näyttö 640 x 360, 16 gigatavua sisäistä muistia ja microsd-paikka. Tarvittaessa voidaan tallentaa myös 38 megapikselin kuva (4:3) tai 34 megapikselin kuva (16:9). 5.368 x 7.152 pikseliä. Huh. Polttovälivastaavuus on 24mm - 80mm. Salama on teholtaan kaksinkertainen aikaisempaan kännykkäkameroiden huippuun Nokia N8:aan verrattuna. Videoitaessa valo myös.
- Flickr, NokiaOfficial's photostream
- Nokian omat näytekuvat (kaikista kuvista eri tarkkuuksia, isoimmat tarkkudet päälle 10 megapikseliä), täyden kuvanlaadun voi kukin itse tarkistaa
- Nokia, PureView imaging technology, 10-sivuinen pdf
- Hilavitkutin.com, Nokia 808 PureView on puhelin 41 megapikselin kameralla, ja kuolleeksi julistetulla käyttöjärjestelmällä
- Muropaketti, Nokian Hyperion-koodinimellistä PureView-teknologiaa kehitettiin viisi vuotta, tekniset yksityiskohdat luettavissa
- Ilta-Sanomat, Valokuvausprofessori: "Mullistava laite" - tästä superpikseleissä on kyse
- Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Ja Nokian paras uutuus on... Symbian? 27.2.2012
- Peter Forsgård, 41 megapikselin monsteri
- Digicamera.netin Foorumi, Nokia PureView, 41 markkinointipikseliä
- Dpreview.com, 41MP Nokia 808 smartphone hints at pixel-binning future for small sensor cameras
- Rob Galbraith, Nokia 808 PureView smartphone photos show surprisingly good image quality
- Engadget.com, Nokia announces 808 PureView: Belle OS, 4-inch display, 41-megapixel camera(!) -- we go hands-on (video)
- Fotosidan.se, Mobilkamera med 41 megapixel från Nokia
Yle.fi, Kuhmo, Luontokuvaus on yllätyksiä täynnä. Luontokuvaaja pääsee seuraamaan luontokappaleiden käyttäytymistä joko kuvauskojusta tai riistakameran avulla. 20-vuotias itseoppinut luontokuvaaja Ville Heikkinen on tallentanut kaikki merkittävät metsän pedot. Kuhmon kaltaisessa petoaitassa siihen onkin hyvä mahdollisuus.
- Digitaalisen järjestelmäkameran lisäksi Heikkinen kuvaa eläimiä riistakameroilla. Muistikortille on taltioitunut ainakin karhuja, susia, ilveksiä, ahmoja, kärppiä, minkkejä, hirviä, metsoja, riekkoja, metsäkauriita, jäniksiä, myyriä, pikkulintuja ja sepelkyyhkyjä.
Kuvaaja Markku Könkkölä, Revontulia, 28.2.2012.
- Foorumilla kirjoitettua, eilisillasta: "Keski-pohjanmaalla oli myös harvinaisen näyttävät reposet näille leveyspiireille. Huippu tossa ysin maissa. Kamera tietysti oli mukana ja muutama ihan kiva ruutukin jäi jälkipolville."
- Ilmatieteen laitos, Revontulihälytin, lähettää kiinnostuneille sähköpostia
Mbnet.fi, Nettijatko: Järjestelmäkameroiden varusohjelmat. Raw-konversio, kameran etäohjaus, kuvien luku kamerasta ja selaus, panoraamakuvat.
Macmaa.com, Photoshop julkaistiin iPadille. Photoshop Touch mahdollistaa keskeiset kuvankäsittelytoiminnot, kuten layerit, säätötyökalut ja suodattimet. 7.99 euroa, toimii vain iOS5:ssä.
Petteri Järvinen, Havaintoja digimaailmasta, Kiire pyyhkiä tiedot Googlesta? 27.2.2012.
Photo.net, foorumi.
Pixiq.com, 10 ways to improve your photography.
Strobist, How to Avoid Dealing With the Police When Shooting in Public. Mr. Strobist sai selitellä viisi minuuttia epäilyttävää puun kuvaamistaan poliisille. Suomessa näin ei voi tapahtua, eihän...
Digital Photography School, Moon Games. Kuukuvia. Pääasiassa siluettikuvia, kuu takana.
Fuelyourphotography.com, How to Create High Contrast Portraits.
ePhotozine.com, Tutorial On Using And Understanding Lightroom.
Creativepro.com, No Interest in Pinterest? Block Pinning on your Site. Pinterestin säännöt ovat yksinkertaiset, jos lisäät jonkin kuvan, sinulla pitää olla siihen tekijänoikeudet tai sitten sinulla pitää olla tähän lisäämiseen tekijänoikeuden haltijan lupa. Ja toinen yksinkertainen sääntö, käyttäjä antaa Pinterestille oikeuden käyttää, levittää, muokata, myydä jne. käyttäjän palveluun lisäämää sisältöä.
Popular Photography, Software Workshop: An Intro to Adobe Photoshop Touch. Miten ohjelmaa käytetään.
Rob Galbraith, Canon EOS-1D X release now set for late-April (updated). Huhtikuun lopulla.
Canonrumors.com, 2.3.2012 nähtävästi julkistus.
|
27.02.2012 (linkki) |
Journalisti 4/2012, 23.2.2012.
- Neuvotellen vai sanellen? Pääkirjoitus. Kauniit sanat eivät kätke sitä karua faktaa, että työt loppuvat niiltä freelancereilta, jotka eivät suostu SMF:n ehtoihin. Kyse ei ole vain suuren journalistijoukon toimeentulosta, vaan isosta periaatteesta – toimeksiantojen ja palkkioiden reilusta kaupasta.
- Freelancerit tyrmäävät SMF:n sopimuksen. Gloriaan ja Cosmopolitaniin kuvannut freelancer Kaapo Kamu kieltäytyi allekirjoittamasta Sanoma Magazines Finlandin uutta avustajasopimusta. Kamu arvioi, että SMF yrittää sopimuksen avulla rakentaa freelancerien kuvista kuvapankkia omiin jälleenmyyntitarkoituksiinsa.
- Valtaosa freelancereista haluaa tehdä freetyötä. Yhä useampi freelancer on alityöllistetty, paljastaa uusi työmarkkinatutkimus. Silti työ lisää henkistä hyvinvointia ja tuo runsaasti tyydytystä.
- Kuvaviesti. Soittajan asunto. Heidi Piiroinen kiteyttää romanien asumisongelman kuvaksi. Vaakakuva julkaistiin HS:n verkkosivuilla, pystykuva paperilehdessä.
- Sanoman ehdot ovat kohtuuttomat. Debatti. Erityisen kummalliseksi vaatimukset tekee se, että olen saanut Yhdysvalloissa eteeni sekä New York Timesin että Atlantic Monthly -lehden avustajasopimukset. Niistä kumpikin jakaa tekstin oikeudet kirjoittajan kanssa kuukauden yksinoikeuden jälkeen ja lupaa tekijälle puolet tuloista, jos lehti myy aineiston eteenpäin. Vahingonkorvausvastuuta ei mainita.
- Missä saa kuvata? Kuva&Kamera-messut 2.–3.3. Helsingin Messukeskuksessa.
Fromadifferentangle.net, I bet you’ve all seen them come by… 26.2.2012. It’s been one of the lines I’ve been using for quite awhile: Buying a (big) camera doesn’t make you a photographer, it makes you a camera owner.
Photo.net, foorumi.
Lensrentals.com, Small Camera Overview. 18 mallia eri ominaisuuksien suhteen taulukoissa. Vertailuun otettiin pieniä kameroita, joiden kuvanlaatu on lähellä järjestelmädigien kuvanlaatua.
Earthboundlight.com, Bicubic Smoother versus Bicubic Sharper, and Which You Should Really Use. 26.2.2012. Kumpaa kannattaa käyttää ja mihin.
Beyondmegapixels.com.
ePhotozine.com, 5 Ways To Take More Creative Shots Of Cars. Muutama vinkki autokuvaukseen.
Enticingthelight.com, Leica S2: The Naked Test. No, what happened is that Leica wanted to showcase their medium format digital camera and hired Jarmo Pohjaniemi to shoot something that would show off the camera’s awesomeness. YouTube, Shoot The Centrefold 'Bubble'. Video, kesto 2:37.
Enticingthelight.com, Pinterest. That’s Your Image, Not Now It Isn’t. Ne käyttäjäehdot voisi lukea...
Rob Galbraith, 9to5Mac: Photoshop Touch for iPad coming Monday. Marraskuussa ilmestyi Android-versio.
Fotosidan.se, Fujifilm X-Pro1 kan vara gatufotografernas drömkamera. X100-mallia valmistettiin vuonna 2011 yhdeksän kuukauden aikana 100.000 kappaletta. Fujifilm X-Pro1 -mallia valmistetaan 120.000 kappaletta vuodessa. X-Pro1 ei korvaa X100:aa, objektiivin kanssa hintaero on kaksinkertainen. Retromallinen X-Pro1 sopii hyvin katukuvaajalle. Huhtikuussa myyntiin, runko 1.400 euroa, objektiivit 500 euroa. Leica mittaetsin tyyppinen kamera, iso 16 megapikselin kenno. Kolmen tuuman lcd-näyttö, 1.230.000 pistettä. Hybridietsin, voi vaihtaa optisen ja elektronisen välillä. Ensimmäiset kolme objektiivia ovat kiinteäpolttovälisiä.
Sfoto.se, "För många fotoutbildningar i Sverige". Valokuva-alan koulutuksessa ylitarjontaa Ruotsissa.
Photozone.de, Nikkor AF-S 85mm f/1.8 G (FX) - Review / Test Report. Testi täyskennoisella. 350g, 67mm, vastavalosuoja mukana. Ei vääristymiä, täydellä aukolla vinjetoi. Tarkka keskeltä jo täydellä aukolla, bokeh hyvä. Erinomainen hinta/laatu suhde 5 * / 5 *. Suomen hinta on alle 500 euroa.
|
26.02.2012 (linkki) |
Docendo aloittaa itsenäisenä yhtiönä. Sanoma Pro Oy myy Docendo-liiketoiminnan Docendon toimivalle johdolle ja sen yhteistyökumppaneille. Liiketoiminta siirtyy ostajalle 1.3.2012. Docendolle itsenäistyminen tarkoittaa parempia mahdollisuuksia kehittää edelleen kustantamon vahvoja osaamisalueita ja tehdä uusia avauksia kirjamarkkinoilla.
HS, Kuvakooste: Valokuvanäyttely pohtii Helsingin eriarvoistumista. Suomen valokuvataiteen museossa on avattu näyttely, joka ottaa kantaa Helsingin eriarvoistumiseen. Itä–länsi-battle -niminen kuvasarja syntyi ammattikuvaajien viisi päivää kestäneessä työpajassa, jossa kuvaajien tehtävänä oli selvittää, kuinka tasa-arvoiselta Helsinki näyttää.
Ilta-Sanomat, Vaikuttava uutiskuvanäyttely - tule katsomaan IS-valokuvia kahdeksalta vuosikymmeneltä. Ilta-Sanomat esittelee yhteensä 160 sykähdyttävää uutiskuvaa 80 vuoden ajalta. Uutiskuvanäyttely on yleisölle ilmainen ja sijaitsee Sanomatalon Mediatorilla Helsingin keskustassa. Peltosen mukaan kuvien ammattimainen julkaiseminen alkoi toden teolla vasta 1960-luvun jälkeen. Sitä ennen kuvat olivat useimmiten 2-3 palstan kokoisia.
- Kun hinnat tulivat alas, digitaalinen valokuvaus ja kuvien jakaminen kasvoivat räjähdysmäisesti. Siksi Ilta-Sanomien juhlanäyttelyssä on esillä myös lukijoiden ottamia uutiskuvia.
- Näyttelyn viimeinen päivä on sunnuntaina 4.3.2012. Ma - pe klo 7 - 22, viikonloppuisin klo 9 - 22.
Photo.net, foorumi.
Boston.com, The Big Picture, One billion slum dwellers. 55 kuvaa.
Denverpost.com, Pictures of the Week: February 24, 2012. 17 kuvaa.
Time LightBox, Pictures of the Week: February 17 – February 24. 64 kuvaa.
Time LightBox, Cindy Sherman: The Heroine with a Thousand Faces. 12 kuvaa.
Los Angeles Times, Framework, The Week in Pictures | Feb.20-26, 2012. 81 kuvaa.
Msnbc.com, The Week in Pictures: Feb. 16 - 23.
Reuters.com, Iced-over Europe. 34 kuvaa. Ensimmäinen kuva Ranuan karhusta.
Reuters.com, Life and death in Juarez. 50 kuvaa.
Reuters.com, Photos of the week. 20 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Photo.tutsplus.com.
Digital Photography School, 15 Tips for Low Light Landscape Photography.
Pixiq.com, ISO: the biggest change in photography the past 10 years. Suljinajat eivät ole muuttuneet, aukot eivät ole muuttunet. Mutta ISO...
ePhotozine.com, How To Add Colour To Lips In GIMP. Lyhyesti.
Thom Hogan, The Pain of Photography. Pitkä lista.
|
26.02.2012 (linkki) |
Suomen freelance-journalistit ry, SMF pulassa? 24.2.2012. SMF:n toimituksista etsitään nyt uusia freelancereita sopimuskiistassa kiukustuneiden tilalle.
Vaikka kustantaja Riitta Pollari kertoo eilen ilmestyneessä Journalisti-lehdessä, että sopimuksen allekirjoittaneita freelancereita on tarpeeksi, kaksi seikkaa tuntuisi kertovan muusta: talon lehdistä soitetaan nyt läpi sellaisia freelancereita, jotka eivät ole sinne aktiivisesti työskennelleet, ja sopimuksen allekirjoituspäivämäärää on siirretty.
- Kun isossa aikakauslehtitalossa on työsuheessa vain kymmenisen valokuvaajaa, ja sopimuksesta kieltäytyneiden listalla heitä on reilut sata, saattaa tuoreesta kuvamateriaalista tulla pula
Yle.fi, Jyväskylä, Caj Bremerin kuvissa korostuu kohtaaminen. Keski-Suomen museossa avautuu lauantaina palkitun akateemikko Caj Bremerin valokuvanäyttely. Bremer tunnetaan muun muassa jo 1950-luvulla alkaneesta lehtikuvaajan urastaan.
Tekniikan Maailma, Sony NEX-7 -järjestelmäkamera. Pikkujärkkärit kiinnostavat kahdenlaisia ostajia. On pokkarin rajoituksiin kyllästyneitä loma- ja viikonloppukuvaajia sekä pätevää kakkoskameraa etsiviä harrastajia ja ammattilaisia. Sony NEX-7 istuu parhaiten osaavan kuvaajan käsiin. Rungon hinta on vähän alle 1.200 euroa.
Tietoviikko.fi, Nokia panee miljoonia valokuvapalveluun. Lupaaviin mobiiliyrityksiin suuntautunut pääomasijoitusrahasto Nokia Growth Partners on sijoittanut valokuvapalvelu Luminateen 10,7 miljoonaa dollaria (noin 7,5 miljoonaa euroa) muiden sijoitusyhtiöiden kanssa. Luminate on valokuvien merkitsemispalvelu, joka on aikaisemmin tunnettu nimellä Pixazza. Käytännössä kyseessä on työkalu, jolla käyttäjä voi upottaa kuviin kursorin osoituksella ilmestyviä puhekuplia ja kommentteja.
Foorumilta yksi kommentti (keskustelun aiheena Kuvapankit):
"Perinteinen nyrkkisääntö on, että n. 1% kuvatoimistomyynnistä olevista kuvista menee vuoden aikana kaupaksi. Oman kokemuksen mukaan tämä pätee edelleen suhteellisen hyvin, ainakin näissä kuvaajan kannalta järkevästi hinnoitelluissa kuvatoimistoissa. Tietenkin jos keskittyy esim. ihmisten kuvaamiseen esim. arkiaskareissa tai työn teossa niin myynti voi olla selvästi parempaakin.
Jos oletetaan, että myydyn kuvan keskimääräinen hinta on 60 euroa ja sinulla on myynnissä 1000 kuvatoimistokelpoista kuvaa niin vuoden aikana saatat tienata seuraavasti:
- 10 kuvaa kaupaksi yhteishintaan 600 euroa
- kuvatoimisto ottaa tästä esim. puolet
- verottaja ottaa vielä oman osuutensa (sivutuloveroprosentti esim. 30-40%)
=> Kuvaajalle jää käteen alle 200 euroa vuodessa
On siis mahdollista, että jossain vaiheessa voit tienata hieman taskurahaa kuvauskalustoa varten, mutta ennen sitä on tehtävä paljon paljon töitä."
Photo.net, foorumi.
Spiegel, How Kodak Succumbed to the Digital Age. 1980-luvulla Kodakilla oli yhdessä ainoassa USA:n kaupungissa yli 30.000 työntekijää. Nyt Rochesterissa on alle 7.000 työntekijää. Ensimmäinen oikea värifilmi Kodacolor syntyi vuonna 1942. Vuoden 1999 voitto oli 2.5 miljardia dollaria.
Popular Photography, Tips From a Pro: Shooting Still-Life Photos With a Two-Light Setup. Valokaavio.
The Online Photographer, New OM-D E-M5 Available for Pre-Order. Mitä mieltä kommentoijat ovat Olympuksen uusimmasta ja kalleimmasta Micro 4/3 -systeemin järjestelmädigistä. Joka ei siis ole vielä myynnissä, huhtikuussa myyntiin.
Petapixel.com, Plug In USB Cables Correctly the First Time by Observing the Seam. Helppo tapa tunnistaa, kummin päin usb-liitin kuuluu laittaa mikroon.
Luminous Landscape, Blackmagic Hyperdeck Shuttle. Is This External Video Recorder Worth the Trouble? Ulkoinen tallennusväline, akut kestävät yhden tunnin. Pakkaamatonta dataa 10 gigatavua minuutissa. $250 - $350. 240 GB:n ssd-levyt maksavat noin $350, nämä pitää ostaa vielä erikseen.
Dpreview.com, Fujifilm X10 'Orbs' Investigated. Does the Firmware Fix Work? Eipä ollut apua uudesta firmwaresta. Testikuvat kertovat karua kieltä.
IR, Price is right for Zoner Photo Studio 14 Free. Viime marraskuussa julkaistusta kuvankäsittelyohjelmsta nyt myös ilmainen versio (Pro $70, Home $35). Ilmaisessa versiossa on paljon toiminnallisuutta.
ePhotozine.com, Beginner's Tutorial On Photographing Children. Lasten kuvaamisesta.
Diyphotography.net, Use A Rubber Band For Smooth Panning Shots
Megapixel.co.il, Interview with Canon – February 2012. Miksi uusi EF 24-70mm f/2.8L II USM. Keille kiinteäpolttoväliset 24mm ja 28mm on oikein suunnattu. Miksi Canon PowerShot G1 X:n kenno on 4:3. Samsung, Panasonic, Olympus julkistavat kaavioita, joissa kerrotaan vuosien päähän ajoittuvista tulevista objektiiveista, miksi Canon ei kerro tulevista optiikoistaan. Mikä on seuraavien kahden kolmen vuoden aikana alalla isoin muutos.
Fotosidan.se, Han säljer 450 bilder i timmen. Tanskalainen halpiskuvien kuningas Yuri Arcurs. Ei kuulemma kannata enää käyttää stokkikuvatoimistoja, kuvaajalle jää tällä hetkellä näiden kautta myydyistä kuvista 20%.
Photographyblog.com, Corel PaintShop Pro X4 Review. PaintShop Pro on edelleen hengissä, nimen vaihdoksesta huolimatta. Arviossa kalliimpi Ultimate-versio. 75 viisi uutta ominaisuutta. Hyvä hinta/laatusuhde. Raw-kuvien käsittely erittäin hidasta. Arvosana 4.5 * / 5 *. Ostopaikasta riippuen hinta 70 - 90 euroa.
|
24.02.2012 (linkki) |
Timon poikkitiedepalsta, Reilua, eikö totta? 23.2.2012. Poikkitieteellinenkin ottaa kantaa SMF-tapaukseen.
Outoa Taigaa.
- Jurmo, 12.2.2012. Yhteysalus Eivor poikkesi Jurmossa puolilta päivin ja vei mennessään lintuaseman ornit ja suuren osan Klasun mökkien vieraista. Minä sain luvan tulla tyhjentyneeseen mökkiin päivittämään blogia.
- Tallinnan talvilintuja, 18.2.2012.
- Erilaiset ulkosaaret, 23.2.2012. Utö on yhteysalus Eivorin päätepysäkki ja Suomen eteläisin vakituisesti asuttu saari. Matkaa Helsinkiin ei ole linnuntietä enempää kuin 200 kilometriä, mutta matkustaminen vei aikaa.
Photo.net, foorumi.
Luminous Landscape. Tablet PC's for Photographers 2012.
Reuters.com, Tsunami: Before and after. 26 kuvaa. Kuvaparit Tsunamin jälkeen/aikana ja nyt.
Autodesk.com, Fake or Foto. 12 kuvaa, klikkaamalla isommaksi. Tarkoitus on arvata, onko kuva oikea otettu valokuva vai tietokoneella luotu.
Thephotoargus.com, Photography Techniques: Landscapes.
Creativepro.com, A new Photoshop CS6 video shows features that fulfill user requests. Photoshopin uusista ominaisuuksista.
YouTube, How to Correct Portraits in Harsh Sunlight in ACR and Lightroom Tutorial. Video, kesto 6:49.
Blogs.adobe.com, Lightroom Journal, Magic or Local Laplacian Filters? Lightroom 4 beta, myös seuraavassa Camera Raw plug-inissä. Yhdestä kuvasta kaivetaan varjosta ja valosta yksityiskohtia. HDR:n näköistä jälkeä.
Suomalaisessakin mediassa on hehkutettu uutta mahtavaa kuvien jakopalvelua, Pinterest.com:ia. Palvelun koko ajatus perustuu siihen, että käyttäjän on erittäin helppo koota muiden kuvista kaikenlaisia kokoelmia. Paino sanalla muiden kuvat. Googlen kuvahausta poikkeavasti Pinterest nappaa lähteestä täyskokoisen kuvan (tai ainakin paljon isomman) ja tallentaa sen palvelimilleen (vaikka näytettäisiinkin 200 x 300 pikselin kokoinen kuva). Pientä kuvaa klikatessa ei välttämättä mennäkään enää alkuperäisen kuvan lähteelle, vaan isompi kuva ladataan Pinterestin palvelimilta. Palvelun käyttäjä vakuuttaa käyttöehdoissa, että virtuaalisille muistitauluille lisätyt kuvat eivät ole tekijänoikeuden rajoituksen piirissä... (joko käyttäjällä on niihin tekijänoikeudet tai sitten kuvia saa käyttää vapaasti).
Palvelun suosio perustuu siihen tietenkin, että nyt voi tekijänoikeuksista välittämättä napata ihan mitä tahansa kuvia omiin kokoelmiinsa (vaikka näinhän ei tietenkään saa tehdä. Jokainen käyttäjä vakuuttaa, että omistaa kuvien tekijänoikeudet tai että kuvia voi vapaasti käyttää). Vaikuttaa aika kierolta liikeidealta. USA:ssa tekijänoikeus sallii ns. peukalonkynsikuvien aika vapaan käytön (toisin kuin Suomessa).
Missään vaiheessa ei kysytä valokuvaajalta, haluaako tai salliiko hän kuvansa leviävän Pinterestin käyttäjien tuhansille virtuaalisille muistitauluille. Linkki alkuperäiseen kuvaan häviää hyvin helposti. Kuva - ei välttämättä enää mikään peukalonkynsi - jatkaa omaa elämäänsä, ei enää tietoa alkuperäisestä kuvaajasta eikä mistään muustakaan.
Pinterestin ehtojen mukaan käyttäjä antaa Pinterestille oikeuden käyttää, levittää, muokata, myydä jne. käyttäjän palveluun lisäämää sisältöä (siis niitä netistä napattuja toisten ottamia valokuvia). Huh.
Photographyblog.com, Plustek OpticFilm 8100 , 8200i SE & 8200i Ai. Uusia filmiskannereita.
Fotosidan.se, Facebooks bildregler: våld okej, men inte hud. Facebookin kuvia alihankkijan alihankkijalla dollarin tuntipalkalla läpikäynyt ja sensuroinut 21-vuotias marokkolainen mies kertoo, mitkä kuvat sensuroidaan, mitkä ei. Väkivaltaa saa olla (esimerkiksi irtileikattuja raajoja), mutta ei vaikkapa imetyskuvia.
IR, Canon PowerShot S100. Tuli myyntiin marraskuussa 2011. Canon teki järkevästi, megamegapikselin kasvattamisen sijaan panostettiin kuvanlaatuun ja vähäisempään kohinaan. Mitä ihmettä pokkarikamerassa tekee 16 tai 18 megapikselin kennolla. Canon S90 aloitti, S95 jatkoi ja nyt enemmän muutoksia, Canon S100. 12 megapikseliä, 24-120mm, 5-kertainen zoom, kolmen tuuman lcd-näyttö (461.000 pistettä, erinomainen). Muutoksia: 12 megapikseliä (10 megapikseliä), polttoväli 24-120mm (28-105mm), GPS eli paikkatiedot + softa. ISO nyt 6.400, lyhin suljinaika 1/2000s. HD video, voi zoomatakin. Akut kestävät 200 kuvan ottamisen. Ei enää vahingossa EV:n vaihtumista. Videon kuvaamisen aloittaminen yhden napin painalluksella. 24mm f/2.0, mutta 28mm f/2.2, huononnus. Auto ISO -asetuksia voi nyt itse säätää. S95-malliin verrattuna kohinat pienentyneet, eivät kuitenkaan dramaattisesti. Kohinaominaisuudet erinomaiset (pokkarikamera). Värit kohdallaan, vähän ehkä alisaturoituneet. HD-video 24 kuvaa sekunnissa, 720p 30 kuvaa sekunnissa. Jpg-kuvissa vääristymien automaattinen korjaus. Raw. Automaattitarkennus on jonkin verran parantunut. Käsisäädöt ja valokuvaajan tarpeisiin suunniteltu ergonomia. Objektiivin säätörenkaan avulla voidaan pikasäätää esimerkiksi zoomia, himmenninaukkoa, valotusaikaa, tarkennusta ja ISO-herkkyyttä (lat. huom. "loistava innovaatio"). Suomen Canon. Suomen hinta on n. 450 euroa.
(kertaus Digicamera.netin uutisista 21.1.2012) Tekniikan Maailma, 02/2012, 18.1.2011. Canon PowerShot S100 HS -taskukamera. Kaksi sivua. Kamerassa on aiemmista malleista tuttu säätörengas, josta voi asettaa valotusajan, aukon, valotuksen korjauksen, ISO-herkkyden ja valkotasapainon. Takalevyn säätöpyörästä voi lisäksi samanaikaisesti säätää vaikkapa aukkoa ja valotusaikaa. Kamera on kooltaan pieni ja kevyt. Uusi Digic 5 -suorittimen teho on kuusinkertainen aiempaan verrattuna.
- ISO 1600 -arvollakin saa vielä laadukkaita kuvia. Raw-kuvista harrastaja saa vielä enemmän irti. Värit menevät automaattiasetuksillakin kohdalleen, heikossa valossa tarkennus hidastuu, mutta pokkariksi tarkennus on luotettava. Jatkuva tarkennuskin onnistuu.
- Polttoväli on kasvanut, nyt 24 - 120mm, viisinkertainen zoom. Canon S100 -kamerassa on normaalia pokkaria isompi kenno, Canonin itsensä valmistama. Olympus ZX-1:ssä ja Panasonic LX5:ssä on yhtä iso (tai vähän isompi) kenno, mutta ne ovat sitten kooltaan isompia ja painavampia. Canon tuottaa kuitenkin vähemmän kohisevia kuvia isommilla ISO-arvoilla.
- Videotallennus on nyt 1920 x 1080, 24 kuvaa sekunnissa, kuvanvakaaja toimii kohtuullisen hyvin. Zoomaus onnistuu videoitaessa. Ei käsisäätöjä.
- "Canon S100 on pieni, kätevä ja helposti hallittava kokeneen kuvaajan taskukamera. Kuvanlaatu on suurilla ISO-herkkyyksillä erittäin hyvä, ja mainio raw-tallennus auttaa saamaan kaiken irti vaativistakin kohteista. Valotus- ja tarkennusautomatiikan luotettava toiminta jätti sekin hyvän maun suuhun."
- Matkablogi.fi, Matkakameran valinta – Canon PowerShot S100
- (itseillä on nyt ollut muutaman vuoden käytössä Canon S90, sopivan pieni kamera aina mukana kulkevaksi. ISO 1600 kohisee liikaa. Näistä pokkareista puuttuu kyllä täysin järjestelmädigillä kuvaamiseen liittyvä hallinta, fiilis, tunnelma, magiikka. Kädet ojossa muiden tapaan... Mutta kaipa tämä Canon S100 on pakkopäivitys... Armi otti viime kesänä kuvia S90:llä, tässä yksi esimerkki nettikuvien laadusta, Pokkarikuvia Patarein vankilasta Tallinnasta 2011. Patareihin ei ole kuin kilometrin matka Tallinnan Vanhastakaupungista. Mitään käsisäätöjä kuvissa ei ole. Mutta eipä tällaiset esimerkkikuvat kerro kameran ominaisuuksista, pikemminkin ne kertovat kuvaajasta. Tällä kertaa kuvia ei voinut / tarvinnut sen kummemmin käsitellä. Onko se sitten hyvä vai huono ominaisuus, mutta pokkarikameran kuvia ei voi / tarvitse käsitellä yhtä paljon kuin järjestelmädigin. Sitä säätövaraa ei ole, kaikki lienee jo optimoitu valmiiksi).
|
23.02.2012 (linkki) |
Lehti-, muoti- ja mainoskuvaajat battlaavat itä- ja länsi-Helsingin eroista tänään klo 19-21 Valokuvataiteen museossa. Battlessa kilpailevien joukkueiden kuvat heijastetaan vierekkäisille valkokankaille kannattajajoukkojen huutaessa. Tapahtuma on osa Itä-länsi-battle-näyttelyn ohjelmistoa. Vapaa pääsy.
Valokuvataiteen museo järjestää jo kolmannen kerran portfoliokatselmuksen valokuvataiteilijoille. Tilaisuus järjestetään perjantaina 30.3.2012. Tavoitteena on saattaa yhteen valokuvataiteilijoita ja muita taidealan ammattilaisia tutustumaan toisiinsa ja keskustelemaan valokuvista. Hakuaika päättyy 9.3.2012 klo 16.
Apurahoja valokuvataiteen tutkimukseen: Suomen valokuvataiteen museo jakaa vuosittain tutkimusapurahan Börje ja Dagmar Söderholmin rahastosta. Haettavana on 9.500 euron apuraha, joka voidaan jakaa myös useamman hakijan kesken. Haku 30.3.2012 klo 15.30 mennessä.
Skenet.fi, Mikko Oranen, Martin Parr. Helsinkiläinen vuonna 2006 perustettu Viewmasters-valokuva-agentuuri on avannut Laboratory-nimisen galleriatilan Erottajankatu 9:n sisäpihalle, samaan tilaan, jossa aikoinaan toimi taidegraafikoiden galleria. Tilassa on World Design Capital Helsinki 2012 -vuoden ajan muutamia vaihtuvia näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia.
Nyt esillä olevan näyttelyn kuvat ovat vuodelta 2011, jolloin Parr palasi Suomeen tehden kuvausmatkan Helsingistä Ouluun. Parr itse kertoo: ”Suomalaiset ovat ihastuttavan kummallista kansaa, joten halusin näyttää tätä kummallisuutta sekä tutkia perinteiden ja nykyajan välistä jännitettä.”
Jukka Wuolijoki: Varis ja sen kaverit
11.3.2012 asti
Jukka Wuolijoen näyttely galleriaravintola Wellamossa esittelee urbaaneja luontokuvia ja Lapin tuntureiden maisemia erilaisissa valaistuksissa. Urbaanien kuvien sankari on jokapaikan selviytyjälintu Varis.
Näyttelyssä on esillä kolmisenkymmentä kuvaa.
Jukka Wuolijoki (s. 1944) on koulutukseltaan juristi. Valokuvaamisen ja kuvanvalmistuksen hän aloitti jo kouluaikana Suomalaisen Yhteiskoulun Kamerakerhon laboratoriossa.
Galleriaravintola Wellamo
Laivastokatu 18, Helsinki
ma-pe klo 11-14 ja ti-la klo 17-23 sekä su 12-17
Perhe kuvassa. Valokuvaaja Elina Brotherus ja psykologit Riikka Toivanen ja Maiju Tokola ovat koonneet Ateneumiin Carl Larssonin näyttelyn yhteyteen pienen rinnakkaisnäyttelyn Perhe kuvassa. Haastatteluista ja valokuvista koottu näyttely avaa näkymän yhdeksän nykyperheen arkeen Carl Larssonin tarjoileman viime vuosisadan vaihteen idyllin keskellä.
Ylex.yle.fi, Valokuvaaja Nana Simelius: "Kauniit mallikundit eivät kyllä minun viisariani väräytä." Pitempi haastattelu, mp3, viitisentoista minuuttia.
Mikropc.net, Flickrin uusi ilme näyttää ihan Pinterestiltä. Justified View julkistetaan helmikuun 28. päivä; lataamista ja kuvien lataamista ja tägäämistä helpottava Uploadr taas tulee maaliskuun lopussa.
Photo.net, foorumi.
Boston.com, The Big Picture, Carnival 2012. 41 kuvaa.
The Atlantic, In Focus, More From Carnival 2012. 41 kuvaa.
The Sacramento Bee, The Frame, Brazil Carnival 2012. 57 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Featureshoot.com, Abandoned Cars Overtaken by Nature.
Dpreview.com, Nikon D4 & D800: What do the Professionals Think? Mitä mieltä muutama ammattilaiskuvaaja on Nikonin uusista järjestelmädigeistä.
Photo.tutsplus.com, Rules for Perfect Lighting: Understanding The Inverse-Square Law.
Digital Photography School, The Impact of Less. Silläkin on merkitys, mitä ei näytetä.
Diyphotography.net, On Assignment: Girls Basketball Team. Kuvaus kuvausjärjestelyistä, ryhmäkuva koripalloilijoista + yksittäiskuva.
Petapixel.com.
Pixiq.com, Easy technique to select, edit and sequence keywords for web. Jonkin verran hakukoneoptimoinnin perusteita.
Smashingapps.com, 6 Useful And Free Password Management Tools.
Amateurphotographer.co.uk, Olympus whistleblower to fight for camera business survival (update3).
Canonrumors.com, vahvistamattomia tietoja on aivan riittävästi.
- The Next 5D on February 27/28, 2012 [CR3] nimi on vielä epävarma. 22 megapikseliä, 61 tarkennuspistettä, 100% etsin, 3.2 tuuman lcd-näyttö, cf/sd-kortit, hinta $3.500, julkistus 27/28.2.2012
- New Lenses Coming [CR3] EF-S 18-135 II, EF 200-400 f/4L IS 1.4X $10.999, EF 40 f/2.8 Pancake
- New Flash & Lenses [CR3] sisäänrakennettu kaukolaukaisin (radioaallot)
- March 2, 2012 The Day for an Announcement? NDA (Non Disclosure Agreement) päättynee 2.3.2012.
- Canon EOS-1D X Delayed Until April/May? Kauppoihin tule viivästynee huhti-/toukokuulle
Fotosidan.se, Kameran som spegel. Malmö Moderna Museet. Andy Warhol, Cindy Sherman, Robert Mapplethorpe. Ladies and Gentlemen, potrettikuvia. Lisäksi Seydou Keïta, Malick Sidibé ja Samuel Fosso. 22.4.2012 asti.
|
22.02.2012 (linkki) |
Rupuranta.net, viisi viimeisintä.
- Tiet kohtaavat Yyterin rannalla, 18/2/2012. Video, kesto 3:05.
- Huonoilla jäillä Räyhiin, 10/2/2012. Video, kesto 3:34.
- Harmaatakin talvipäivä, Reposaari, 5/2/2012. Video, kesto 3:34.
- Arktista virtaa, Meri-Pori, 4/2/2012. Video, kesto 3:33.
- Jo jäätyi Makholmanlahti, 17/1-31/1/2012. Video, kesto 3:37.
Foorumilaisten kuvia:
Ylex.yle.fi, Varo mitä kuvia linkität verkossa - postilaatikosta kun voi tipahtaa lasku. Pinterestin tekijänoikeudet puhuttavat ja Kopiosto onkin valmis puuttumaan tuoreen suosikkisivuston toimintaan. Käyttäjät rakastavat helppoa valokuvasivustoa, mutta asiantuntijat ovat huolissaan tekijänoikeuksista - niitä kun ei kunnioiteta sivuilla laisinkaan.
- Suomessakin voimakkaassa kasvussa oleva trendisivusto toimii siten, että käyttäjät lisäilevät omiin valokuva-albumeihinsa satunnaisia kuvia verkon syövereistä. Mikäli käyttäjä törmää surffaillessaan hienoon valokuvaan, voi hän viedä sen osaksi Pinterest-profiiliaan. Harva kuitenkin pohtii valokuvan alkuperää tai sitä, saisiko sitä edes viedä toiselle sivustolle.
Ylex.yle.fi, Alkuvuoden kuumin nettitrendi on laiton - rikotko sinäkin suosikkisivustolla lakia? Virtuaalisena jääkaapin ovena ja korkkitauluna toimiva sivusto antaa käyttäjiensä etsiä verkosta mielenkiintoisia valokuvia ja jakaa niitä omassa profiilissaan muiden Pinterest -käyttäjien kesken. Suurin osa kovassa nosteessa olevan sivuston käyttäjistä on naisia, joten trendisaitti onkin täynnä kuvia herkullisista muffinseista ja kivoista sisustusideoista. Harmi vaan, että lähes jokainen käyttäjä rikkoo sivustolla lakia.
- Tekijänoikeus suojaa valokuvia, joten toisten otosten napsiminen omalle sivulle rikkoo alkuperäisen kuvaajan oikeuksia. Pinterestin sivuilla kerrotaan toki pienellä printillä, että mikäli käyttäjä jakaa palvelussa kuvia, on hänellä oltava niiden tekijänoikeudet eli kuvan täytyisi olla itse otettu. Sivustoa ei kylläkään käytetä näin ja tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin osa sen käyttäjistä jakaa kuvia niiden alkuperästä välittämättä. Asiaa ei auta Pinterestin oma ideologia - käytännössä se kun kehottaa surffaamaan netissä ja lisäämään sivuille kaikki hienot valokuvat.
- (Mitään kovin pieniä nämä sivulle upotetut kuvat eivät ole, koot ovat luokkaa 200 x 300 pikseliä. Yhtäkaikki noita pieniäkään kuvia ei lain mukaan saisi laittaa esille ilman lupaa, jollei kyse ole ns. sitaattioikeudesta... "olennaista on, että siteerattava teos havainnollistaa, selkeyttää tai taustoittaa jollain tavalla lainaajan omaa esitystä"...).
Alaston kriitikko, Otso Kantokorpi, Näyttelykuvia 587 & 588 & 589 & 590 & 591 & 592 & 593 & 594 & 595: Perjantain outoa ahkeruutta. 21.2.2012. Pitkän kirjoituksen lopussa käydään Galleria Hippolytessä: Maija Savolainen ja Martti Kapanen eli Kapa.
Eilen Digicamera.netin uutisissa kerrottiin Yleä siteeraten, että "Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö on Suomen kaikkien aikojen myydyin valokuvakirja."
- Viime kesänä Kanadassa esiteltiin Savolaisen näyttely. Ulkoasianministeriön sivuilta 8.6.2011: "...Valokuvaprojektiin liittyvä kirja on Suomen kaikkien aikojen myydyin valokuvakirja 20 000 kappaleen myynnillään."
Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Vuoden Muotokuvaaja -sivusto on avattu. Vuosikilpailulle pyhitetty oma nettisivusto on nyt auki.
Suomen Lehtikuvaajat ry, Lehtikuvaajarahaston apurahat 2011 myönnetty. Apurahoja haettiin yhteensä 212 545 eurolla, ja niitä myönnettiin yhteensä 34 700 euroa (14 kpl). Hakemuksia saapui yhteensä 45 kpl.
Tareone, Lisää varmuuskopioinnista... 21.2.2012.
Mikropc.net, Windowsille oma pilvitallennus - 25 gigatavua tallennustilaa ilmaiseksi. It-jätti Microsoft sulauttaa tiedostojen tallennus- ja jakopalvelu SkyDriven Windows 8 -käyttöjärjestelmäänsä, yhtiö kertoo blogissaan.
Photo.net, foorumi.
The Sacramento Bee, The Frame, Brazil Carnival 2012. 57 kuvaa.
Msnbc.com, Carnival celebrations. 57 kuvaa.
The Atlantic, Myanmar's War on Opium. 31 kuvaa.
Time LightBox, The Flying Baby. 11 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
9-eyes.com (The Nine Eyes Of Google Street View), useampi sata kuvaa samalla sivulla, koottu Googlen StreetView:stä (kuvia vuodesta 2007). Hyvin raskaat sivut.
Shorpy.com, Hotel Astor (Colorized): 1909. Mitä ajattelisimme menneestä maailmasta, jos mustavalkokuvia ei olisi. Mustavalkokuvat pelkistävät liikaa.
Photo.tutsplus.com.
Digital Photography School, My Still-Life Photography Adventure. Asetelmaa kuvaamassa.
ePhotozine.com, When Are Converging Verticals And Lines A Good Thing? Lyhyesti.
Petapixel.com, A Simple Explanation of How ISO Works in Digital Photography. Video, kesto 10:41.
Betabeat.com, Flickr Is Getting a Major Makeover. Nykyinen ulkonäkö: paljon valkoista tilaa, pienet kuvat, paljon tekstiä. Uusi ulkoasu: neljä kertaa isommat kuvat (muistuttaa Google+:aa). Uudistus 28.2.2012.
Amateurphotographer.co.uk, Nissin primes '1,000-frame' machine gun flash. Nissinilta on tulossa rinnakkaismalli Canonin ja Nikonin lippulaivamalleille. Nissin MG8000. Ei kuumene. Hintaluokka £400, 477 euroa.
YouTube, Get ready to capture a pure view. Nokialta 22 sekunnin teaseri. Muutama suomalainen lumimaisema, still-kuvia. Julkistus 27.2.2012.
ePhotozine.com, New Minox DTC 600 With Black Flash Game Camera. Minoxilta uusi riistakamera. Infrapunasalama, 8 megapikseliä. Akut kestävät kuusi kuukautta. Liikkeentunnistus. Kahden tuuman lcd-näyttö. Säänkestävä runko, lukittava. $249 (kommenttien mukaan).
Popular Photography, Tested: Canon G1 X Advanced Compact. Kompaktikamerassa iso kenno. 14.3 megapikselin 1.5 tuuman kenno (isompi kuin Micro 4/3 -systeemin kameroissa. Canon S100:n kennon pinta-ala on Canon G1 X:n kennon pinta-alasta kuudesosa). Kuvasuhde 4:3. 28 - 112mm, 4-kertainen zoom. Kuvanvakaaja. ISO 100 - 12.800. Kolmen tuuman lcd-näyttö, 920.000 pistettä. Optinen etsin. Painoa 534g. Jpg-kuvissa kohina pysyi hyvin kurissa aina ISO 3200 -arvoon asti. Väritarkkuus oli juuri ja juuri erinomainen. Ei oikein sovi makrokuvaukseen. G-sarjan kameroita isompi, mutta sopii hyvin käteen. Ergonomia hyvä. Videossa tarkennus pysyi hyvin liikkkuvassakin kohteessa. Vaihtoehto järjestelmäkameralle. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 700 euroa.
Dpreview.com, Hands-on with the Olympus OM-D E-M5. Retrohenkinen Micro 4/3 -systeemin peilitön järjestelmäkamera, 16 megapikseliä. Rajauskerroin 2.0 (kroppikenno). Elektroninen etsin, kääntyvä lcd-näyttö (kosketusnäyttö), säänkestävä. Kuvanvakaaja. Tarkoitettu edistyneille harrastajille, ei ammattilaisille (jostain syystä Olympus ei halua tätä mallia kutsuttavan pro-malliksi). Pieni kamera. Hyvä ergonomia. Paikallaan pysyvään kohteeseen erittäin nopea tarkennus. Miellyttävät värit. Vähemmän kohinaa kuin 12 megapikselin PEN-malleissa. Huhtikuussa myyntiin. Suomen Olympus. Suomen hinta on alle 1.100 euroa.
Dpreview.com, Nikon CoolPix P7100 Review. Julkistettiin elokuussa 2011. Edeltäjä P7000 kärsi nopeusongelmista. 10 megapikselin kenno, 28-200mm, 7.1-kertainen zoom, video 720p, kolmen tuuman kääntyvä lcd-näyttö (921.000 pistettä). Optinen etsin 80%. Canon G12:n kilpailija. Raw. Ulkoisen mikrofonin liitäntä. Nopeus kasvanut, raw-kirjoitus edelleen ongelmallinen. Arvosana 69%. Suomen Nikon. Suomen hinta on 550 euroa.
|
21.02.2012 (linkki) |
Vuoden lehtikuvat 2011 -kilpailun yleisöäänestys on alkanut. Yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan Vuoden Lehtikuvaajaksi. Äänestysaika päättyy 4.3.2012 kello 24:00. Äänestäjien kesken arvotaan Canonin IXUS 510 HS -kamera.
Finalistit ovat:
- Heli Blåfield (Etelä-Saimaa, Lappeenranta)
- Tomi Glad (Savon Sanomat, Leppävirta)
- Touko Hujanen (freelancer, Helsinki)
- Meeri Koutaniemi (freelancer, Helsinki / ulkomaat)
- Timo Marttila (Satakunnan Kansa / freelancer, Pori)
Kilpailun tuomaristo valitsi finalistit yleisöäänestykseen kilpailuun osallistuneiden 120 kuvaajan joukosta.
Vuoden lehtikuvat 2011 -kilpailun tulokset julkistetaan Helsingissä keskiviikkona 21.3.2011 kello 18:00.
Vuoden Lehtikuvat 2011 -kilpailusta julkaistaan kirja 22.3.2012. Kilpailun kuvia esitellään myös projisoituna näyttelynä useissa kaupungeissa ympäri Suomen
Suomen Lehtikuvaajat ry on järjestänyt Vuoden Lehtikuvat -kilpailua vuodesta 1962..
Hyvien kuvien käsikirja
Tekijät: Doug Harman
Kustantaja: Sanoma Pro Oy/Docendo-tuotteet
Julkaistu: 01/2012
ISBN: 978-951-0-38747-4
Sidosasu: Sidottu
Sivuja: 224
Hinta: 24 €
Dough Harmanin Hyvien kuvien käsikirja on erittäin selkeästi ja helppotajuisesti kirjoitettu opas aloittelevalle kuvaajalle. Se sopii erinomaisesti henkilölle, joka on hankkimassa digikameraa tai kuvaajalle, joka on tullut käyttäneeksi kameraansa lähinnä vain automaattiasetuksilla.
Kirjaan on mahdutettu kaikki tarvittava kameran valinnasta kuvien tulostamiseen ja netissä julkaisemiseen. Aiheet on ryhmitelty lyhyisiin lukuihin neljän pääjakson alle (Digikuvaukseen siirtyminen, Digikameran käyttäminen, Digipimiö ja Lopputuote). Asiat esitetään hyvin käytännönläheisesti ja perusteissa pitäytyen. Kaikesta helppoudestaan huolimatta kirja on täynnä hyödyllistä tietoa, jonka turvin kuvaustaitoja on hyvä lähteä kehittämään edelleen.
Koska teos on käsikirja, sen sen voi aloittaa mistä kohdasta hyvänsä tai halutessaan lukea alusta loppuun.
Britanniassa Doug Harmanin The Digital Photography Handbook on noussut bestselleriksi.
Lue lisää kustantajan sivuilta
Foorumilaisten kuvia:
- New Zealand 2012 (Fiordland national park / Hollyford track) - Antti - Picasa-verkkoalbumit. Koko galleria slideshow-muodossa.
- "Fiordlandin kansallispuisto on Uuden-Seelannin eteläsaaren lounaispuolella. Siellä tuli tehtyä pari viikkoa sitten mukavan monipuolinen vaellus (opastettuna, mikä tarkoitti mm. erinomaisia majoituksia syvällä luonnonpuistossa, sekä noita jet boat / pienlentokone-osuuksia mitä näkyy osassa kuvista). Fjordland on kooltaan 12 120 km² ja yksi maailman sateisimmista kolkista (asia joka minulle selvisi vastata paikan päällä... siten oli kelien puolesta ilmeisen hyvä tuuri kun sadetta tuli vain muutaman tunnin ajan)."
Pekka Potka, SMF vastaan freelancer, 20.2.2012. ...SMF puhuu lähinnä haastateltavien suhteesta kuvien käyttöön. Tämä sama kohta kattaa kuitenkin sopimuksen mukaan de facto myös valokuvamallit, kuvausrekvisiitat ja kuvauspaikat. Järkevästi toimivan kuvaajan on ilmoitettava kaikkien näiden suhteen, että SMF:llä on oikeus käyttää kuvia miten tahansa ja oikeus luovuttaa ne käytettäväksi minne tahansa. Jokaiselta henkilöltä, mallilta, jokaisen esineen/asun oikeuksien (design ym) omistajalta ja kuvauspaikan omistajalta on saatava kirjallinen lupa tähän. Muussa tapauksessa SMF:n on annettava kuvaajalle kirjallinen (SMF:n nimenkirjoitusoikeuden omaavan henkilön allekirjoittama) vakuutus, että kuvaaja ei ole vastuussa muusta kuin tässä vakuutuksessa eritellystä käytöstä (jonka kattaa kuvaajan haastateltavalta jne saama allekirjoitus) siinä eritellyille kuville. Kuulostaahan vaikealta ja aikaa vievältä, ja sitä se on....
...SMF ja muut yritykset pyrkivät selittelemään asiat kauniisti, tosiasiaksi jää kuitenkin se, että riitatilanteessa kuvaaja on rosiksessa kaikesta vastuussa. Yhtään sellaista tilannetta en vielä tiedä, mutta näiden sopimusten yleistyessä kysymys on vain milloin se tapahtuu....
...Suomen freelance journalistit (SFJ) on kerännyt nyt jo noin 340 nimen listan, tekijöistä jotka kieltäytyvät allekirjoittamasta SMF:n sopimusta. Se on hieno lista. Toivottavasti boikotti myös pitää. Alalla nimittäin on aivan liikaa holtittoomasti toimivia pyrkyreitä, jotka eivät ajattele nenäänsä pidemmälle. Älkää kukaan allekirjoittako SMF:n sopimusta ennen kuin se on muutettu muotoon, joka takaa mahdollisuuden kohtulliseen ansiotasoon suhteessa sopimuksen vaatimuksiin ja vastuisiin. Omasta mielestäni olisi jopa SMF:n oma etu, että sopimus mahdollistaisi tekijöile järkevän toimintamallin vastuidensa osalta. Se säästäisi myös SMF:n omaa työtä pitkässä juoksussa....
- (Pitkä, perusteellinen ja käytännön tasolle laskeutuva kirjoitus, josta yllä vain katkelmia. Lopussa Sanoma Magazine Finlandin freelancereille tarjoama sopimus.)
Yle.fi, Rovaniemi, Valokuva avaa lukkoja hoitoalalla. Miina Savolainen kouluttaa lappilaisia kuudessa työpajassa Rovaniemellä. Voimauttavan valokuvauksen menetelmä syntyi, kun sosiaali- ja taidekasvattaja Miina Savolainen huomasi sanojen riittämättömyyden lastensuojelutyössään. Savolainen kuvasi vuosikymmenen aikana kymmenen tytön tarinan ja huomasi valokuvan antavan uudenlaisia keinoja sosiaalityöhön. Lapin kesäyliopisto järjestää voimauttavan valokuvauksen koulutusta maaliskuusta lähtien.
- Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö on Suomen kaikkien aikojen myydyin valokuvakirja. Voimauttavan valokuvan koulutusta on saanut Suomessa jo 3000 hoitoalan työntekijää.
- Voimauttavan valokuvan työmenetelmässä kuvia voivat ottaa sekä hoitoalan työntekijät että hoidettavat. Kuvaamista voi myös käyttää vaikkapa työyhteisön ilmapiirin tutkimisen ja parantamisen keinona. Voimauttavan valokuvauksen ammatillinen perusteet-koulutus alkaa Rovaniemellä 1.3. ja ilmoittautumisia pyydetään Lapin kesäyliopistoon 21.2. mennessä.
- kuunneltavana sosiaali- ja taidekasvattaja Miina Savolaisen haastattelu, kesto 9:44
- (Millaisillakohan painosmäärillä pääsee Suomen kaikkien aikojen myydyimmäksi valokuvakirjaksi? Ja missähän valokuvakirjan luokassa, tämä kirja on myydyin? Ei ainakaan valokuvauksen opas-luokassa, ehkä sitten valokuvaustaiteen luokassa...)
Tietokone.fi, Monitoimiohjelma järjestelmän huoltamiseen. Advanced Systemcare free 5.1.0. Advanced Systemcare free on kotikäyttöön ilmainen ja monipuolinen Windowsin huoltotyökalu. Ohjelma tarkistaa Windowsin rekisterin, levyn pirstoutuneisuuden ja turvallisuuden tilan. Kieleksi voi valita suomen.
Photo.net, foorumi.
The Atlantic, In Focus, Carnival 2012. 37 kuvaa.
Los Angeles Times, Framework, Carnival time in Rio. 13 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Digital Photography School, Use Lightroom Presets in Adobe Camera RAW. Erilainen formaatti, suoraan ei saa siirrettyä.
ePhotozine.com, Self Portrait Photography Tips. Muutamia vinkkejä omakuvan ottamiseen.
Pixiq.com, Faking It. Korttifirma lisäsi aurinkoisena päivänä otettuun tiikerikuvaan lumihiutaleita, jotka eivät näytä ollenkaan aidoilta.
Strobist, PocketWizard Plus III's: More Trigger, Less Cash. Salaman langaton laukaisu. $30 vähemmän hintaa kuin edellisellä II-versiolla. Tämän alan standardi, johon muita verrataan. Ei syyttä. $139. 32 kanavaa (4 aiemmin). Kantomatka yli 300 metriä (kokeilussa), joka kerta salama laukesi. Takanäyttö valaistu. Akkujen kesto näytetään kolmetasoisena. Ei TTL, ei voimakkuuden säätöä etänä (joillakin kilpailijoilla nämä ominaisuudet). Kannattaako päivittää? Eri versiot USA:n, Japanin ja Euroopan markkinoille.
Diyphotography.net, DIY: Circle of Confusion Shape Modifier. Erilaisia bokeh-taustakuvioita, ohjeet.
YouTube, Lightroom 4: Adjustments - Single Image HDR Style Photo. Video, kesto 3.42.
Digitalrev.com, Fake a Pro Photographer. Video, kesto 15:31. Periaatteessa ihan mielenkiintoinen haaste. Maallikolle opetetaan viikon verran studiokuvausta, sitten laitetaan kuvaamaan ammattilaisen kanssa. Toinen ammattilainen sitten kertoo, kumpi on amatööri. Amatööri sommitteli kohteensa kuvan keskelle, otti 35mm:n objektiivilla kauempaa kuvan yms. Vaikka video onkin englanniksi, niin kuvaustilanteissa ei puhuttu englantia.
Kamera & Bild, Olympus OM-D E-M5 – ett första intryck. Ensivaikutelma.
Sfoto.se, Svartvita bilder. Ohjeet m/v-muunnokseen. Photoshop.
IR, Leica M9 / M9-P. Yksi harvoista oikeista mittaetsinkameroista markkinoilla. Kaikki säädetään käsin. M9-malli tuli myyntiin syyskuussa 2009, M9-P julkistettiin kesäkuussa 2011. Arvio tehty järjestelmädigin käyttäjän näkökulmasta. Tarkennus aina käsin, aukko joko käsin tai automaattisesti. 18 megapikselin Kodakin sensori, ISO 80 - 2.500, 2.5 tuuman lcd-näyttö 230.000 pistettä). Kennon edessä ei ole antialias-filtteriä. Sd-kortit. Käyttö vaatii harjoitusta ja harjoitusta. Suomen maahantuoja on Foka. Suomessa Leica M9-P hinta on n. 6.000 euroa. Leica M9 hinta on n. 5.500 euroa. M9-9:ssa ei ole Leicalla tyypillistä punaista pistettä (huomaamattomampaa kuvausta? ei tarvitse pelätä varkaita...).
|
20.02.2012 (linkki) |
(Kertaus) Kari Kuukka Photography, Koulukiusaamista vai kolonialismia? 16.2.2012. SMF = Sanoma Magazines Finland. Kohtuuton free-sopimus on aiheuttanut vilkasta keskustelua. Aamulla kommentteja oli jo 56 kpl.
- toivottavasti saadaan aikaan jonkinlainen kansanliike HS:n boikotoimiseksi, sillä luulisi olevan tehoa... Aika järjettömät ehdot sopimuksessa, ei kai kukaan kuvattava ikinä allekirjoita paperia, jonka mukaan otettu kuva voidaan myydä ihan minne tahansa ja kuvaa voidaan käyttää aivan missä tahansa yhteydessä. Kuvattavahan ei saa mitään korvausta.
- eiväthän HS:n vakikuvaajatkaan niin hulluja ole, että tarjoaisivat tällaista "sopimusta" kuvattaville...
Aki Joensuu Photography, lisää haastatteluja.
Tareone, Kuvien varmuuskopiointi, 19.2.2012. WD:n verkkolevyssä on sisällä 2 kpl 2 teran kovalevyä RAID I tilassa eli toisen levyn sisältö kopsataan automaattisesti toiselle.
Talouselämä, Kuvavuoto paljastaa: tältä näyttää iPad 3. Takaapäin. 2048 x 1536. Kahdeksan megapikselin kamera (?).
Photo.net, foorumi.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Earthboundlight.com, Stopping an Adjustment Layer from Affecting Everything Underneath, 19.2.2012. Photoshop ja adjustment layer. Käyttöohjeita.
Lensrentals.com, Say Whhaaat? Objektiivien valmistajien omilta sivuilta poimittuja mainoslauseita. Perässä sitten kommentit.
(kertaus) Pixiq.com, Can Flash Really Damage Art Works ? Italiassa tippukiviluolassa salamakuvaus oli kielletty, syynä kerrotaan salamavalon aiheuttamat mahdolliset vauriot. Mutta mikä mahtaa olla todellinen syys ja voiko salamavalo aiheuttaa vahinkoa.
- Martin H. Evans, Amateur Photographers in Art Galleries: Assessing the harm done by flash photography. Flash photography in galleries. Yleinen käsitys on, että salamavalo voi vahingoittaa esim. maalauksia. Mutta onko tässä perää?
- (mahdolliset salamavalon aiheuttamat vahingot on hyvin pieniä verrattuna esim. jatkuvaan valaistukseen...)
Pixiq.com, The Pre-Photography Checklist. Muista tarkistaa ainakin nämä asiat ennen sulkimen painamista.
ePhotozine.com, Create Spirograph Style Photos With A Torch. Taskulamppu narun päähän. Valokeila mahdollisimman kapeaksi.
|
19.02.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia, venemessut.
Journalistiliitto.fi, 300 freetä hylkäsi Sanoma Magazinesin sopimuksen, 14.2.2012. Sanoma Magazines Finland on kertonut tarjonneensa avustajasopimusta 700 freelancerilleen. Nyt tästä joukosta lähes puolet lopettaa mieluummin yhteistyön kuin allekirjoittaa sopimuksen. Esimerkiksi monet aikakauslehdistön tärkeisiin aihealueisiin kuten muotiin erikoistuneet nimekkäät lehtikuvaajat ovat rintamassa.
- Sanoma Magazines Finland vaatii, että freen on otettava haastateltavilta ja kuvattavilta sitoumus, jolla heistä otettuja kuvia ja tekstiä voi julkaista missä tahansa yhteydessä kaikkialla maailmassa ja että niitä voi käyttää myös kansainvälisen Sanoma-konsernin ja sen brändien markkinoinnissa.
- Lain mukaan yksittäisten henkilöiden kuvien ja haastattelujen käyttämiseen mainonnassa ja markkinoinnissa on oltava asianomaisen lupa. Nyt SMF penää freelancereita ottamaan harteilleen vastuun näiden lupien pyytämisestä - ja jos haastateltava tai kuvattava riitaannuttaa oikeudessa itseään koskevan aineiston käytön, oikeudellinen vastuu kuuluisikin avustajasopimuksen ehtojen mukaan freelancereille.
HS, Maailman kuvia. Viimeisen kuukauden ajalta.
HS, Lappiin luvassa jopa 200 revontuliyötä – katso lukijoiden kuvat.
PhotoPasiSalminen.com, poimintoja.
- Wizardien huoltoa, 31.1.2012. Kahden wizardin antenni oli taas napsahtanut poikki.
- Aki Joensuu Photography, Haastattelussa valokuvaaja Pasi Salminen, 5.2.2012.
Lumilautailun kuvaus sun juttus mutta mitä muuta tulee kuvattua, kun lautailukausi on pulkassa?
Tulee kyllä kuvattua hyvinkin pitkältä ihan mitä vaan – laidasta laidan alle. Ehkä suurin työllistäjä on yritystapahtumat. Useimmiten ihan tapahtumadokumentointia, mutta myös tehdään paljon semmosta valokuvauspistettä juhliin. Eli roudataan studio juhlatiloihin ja kuvataan ihmisiä. Kuvat sitten vaikka suoraan isoille screeneille muun juhlaväen pällistetteleväksi tai vaikkapa tulostettuna mukaan.
Pientä listaa varusteista:
3x Canon runkoja
10x Canon linssejä
3x canon pikkusalamoita
10x pocket wiz
3x 1200w akkukäyttöisia studio salamaoita
6x 500w studiosalamoita
Ziljoona jalustaa
Photo.net, foorumi.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Digital Photography School, How To Deliver A Useful Photo Critique.
The Online Photographer, Eggleston at Christie's. Huutokauppakamarin tiedot ovat niukat, sitäkään ei kerrota, onko kyse mustesuihkutulosteesta. Tietoa tulostamisvuodestakaan ei kerrota. Millä välineellä kuva on otettu? Tätä editiota on painettu kaksi kappaletta. Hinta-arvio on $100.000 - $150.000. Huutokauppa 12.3.2012.
ePhotozine.com, Basic Editing Tutorial: Using The Unsharp Mask Tool. Photoshop Elements, Unsharp Mask. Amount, Radius, Threshold.
Digital Photography School, How to Create Contact Sheets in Lightroom.
Photo.tutsplus.com, 5 Question to Ask Yourself Before Buying a DSLR. Lyhyesti.
Amateurphotographer.co.uk, Olympus: Financial troubles will not affect launch of new products. Olympuksen taloudelliset ongelmat eivät kuulemma vaikuta kamerapuolen toimintaan. Seuraava Micro 4/3 -systeemin julkistus koskee Pen-sarjaa. Olympus E-M5 ei ole ammattilaisille vaan entusiasteille (kehittyneille harrastajille) tarkoitettu. Olympuksen Micro 4/3 -systeemin E-sarja on ammattilaisille tarkoitettu.
- (lat. huom. eikö rahan puute vaikuta mitään? Vaikka kamerapuoli tekee jatkuvasti tappiota monta sataa miljoonaa dollaria...).
Fourthirds-user.com, High ISO comparison between the Olympus Pen E-P3 and OM-D E-M5. Kohinavertailuja. Olympus OM-D E-M5 (16.1 megapikseliä, rajauskerroin 2.0, myyntiin huhtikuussa, Micro 4/3 -systeemiä, kuvanvakain, elektroninen etsin 800x600. Retromuotoilu, hinta alle 1.100 euroa). Vertailut: Olympus E-P3.
Fotosidan.se, En dag med Olympus OM-D. Virallinen nimi on Olympus E-M5.
Felboken.se, printtikuvat kuntoon. (Ei löydy pdf-muodossa).
Nikonrumors.com, Nikon will announce three more DSLR cameras in 2012. Nikon D4:n ja D800:n lisäksi tänä vuonna Nikon julkistaa kolme muuta järjestelmädigiä.
Canonrumors.com.
|
18.02.2012 (linkki) |
Martin Parr: Think of Finland
8.4.2012 asti
Helsingissä aloitti helmikuun alkupuolella uusi valokuvagalleria, Laboratory, joka järjestää näyttelyitä Helsingin World Design Capital -vuoden ajan. Avajaisnäyttelynä nähdään Martin Parrin Suomi-aiheinen Think of Finland. Parr tallensi elokuussa 2011 suomalaisia ja suomalaista elämäntapaa Helsingistä Ouluun. Matkalla syntyneet kuvat ovat kaunistelemattomia, mutta kuitenkin lämmöllä ja lempeydellä kuvattuja.
Martin Parr (s. 1952) on kansainvälisesti tunnettu dokumenttikuvaaja ja Magnum-kuvatoimiston jäsen. Hän toimi Helsingissä professorina Taideteollisessa korkeakoulussa 90-luvun alussa.
Laboratory
Erottajankatu 9 B (sisäpihalla), Helsinki
ti-su 11-18
Photo Raw Magazine, lehden www-sivut ovat sekä suomeksi että englanniksi. Joitakin henkilökuvia/haastatteluita: Harri Pälviranta, Steve McCurry, Hannu Lindroos. Multimediaakin.
Suomen Kuvalehti, Tenon varrella, Ari Heinonen. Kuvakertomus, 1:38.
UmpiKujo, HEO Median kuvajournalistien blogi. Paljon kuvia. Keskittyy kuviin.
Yle.fi, Etelä-Karjala, Katso kuvat: Ikuistettuja talven hetkiä. Kaakkoissuomalaisten talvikuvia.
- "Lähettämällä materiaalia et luovuta tekijänoikeuksiasi, ainoastaan vapaan edelleenkäyttöoikeuden Ylelle ja sen kansainvälisille kumppaneille." (Pitäisi olla ...et luovuta _kaikkia_ tekijänoikeuksiasi...)
- Wikipedia, Tekijänoikeus. "Tekijänoikeus tuottaa tietyin rajoituksin yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen." (paino sanalla _yksinomainen_)
Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys ry, Kuva ja kamera - messuille. Yhdistys osallistuu 2 - 4 maaliskuuta tuleville isoille Kuva ja Kamera - messuille omalla osastollaan. Tämän vuoden messut ovat Helsingin messukeskuksessa ja kävijöitä tulee olemaan kymmeniä tuhansia, koska samaan aikaan siellä on monen alan näyttelyitä.
Tietokone.fi, Lataa, lue ja järjestele e-kirjoja helposti. Calibre 0.8.39. Windows XP-7, OS X, Linux. Ilmainen.
Photo.net, foorumi.
The Sacramento Bee, The Frame, World's deadliest prison fire in a century. 22 kuvaa.
Los Angeles Time, Framework, The Week in Pictures | Feb. 13-19, 2012. 60 kuvaa.
Msnbc.com, The Week in Pictures: Feb. 9 - 16. 8 kuvaa.
Time LightBox, Pictures of the Week: February 10 – February 17. 77 kuvaa.
Boston.com, The Big Picture, A glimpse of fashion week 2012. 42 kuvaa.
Denverpost.com, Pictures of the Week: February 17, 2012. 26 kuvaa.
The Atlantic, In Focus, Rising Protests in China. 41 kuvaa.
Reuters.com, Photos of the week. 20 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Digital Photography School, 24 Beautiful Dawn Images.
Lightstalking.com.
Luminous Landscape, Mark Dubovoy, Everything Matters – Part 2. It's All About The "Small Details".
Photo.tutsplus.com, A Thorough Guide to Lightroom Catalog Management.
Canon, Ziv Koren on shooting with the EOS-1D X.
Petapixel.com, How to Accentuate the Jawline in Portraits. Video, kesto 15.20. Pyydä kuvattavaa ojentamaan niskaansa ja työntämään kasvot lähemmäksi kameraa, leukaa ei saa nostaa. Hyvä, yksinkertainen ohje. Kannattaa kokeilla.
ePhotozine.com, Beginner's Tutorial: Focus Lock Explained. Yksinkertainen ohje.
Photography Monthly, 50 Greatest Cameras of All Time. Vuoden 2010 listaa on päivitetty viime lokakuussa.
Rob Galbraith, PictureCode developing RAW converter capable of 'unprecedented' image quality. Noise Ninjan kehittäjän yhtiöltä tulossa raw-konvertteri (luvassa huippulaatua, myös kohinan vähentämisessä).
IR, Canon updates super-tele availability, tweaks pricing. Julkistukset alkuaan yli vuosi sitten. Canon EF 500mm f/4L IS II USM ($10.500, +10%) ja Canon EF 600mm f/4L IS II USM ($13.000, +10%) myyntiin toukokuussa.
Rob Galbraith, D700 to be manufactured for the 'foreseeable future,' says Nikon. Nikon D700 valmistus jatkuu, malli julkistettiin vuoden 2008 puolivälissä, silloin hinta oli $2995.95. 12 megapikselin täyskennoinen järjestelmädigi.
Rob Galbraith, Nikon releases D800/D800E Technical Guide. 20-sivuinen pdf.
IR, Olympus updates Viewer 2 software, lens firmware.
Dpreview.com, Fujifilm X10 firmware: Appears not to fix 'white orbs'.
Macworld.com, Mountain Lion: What you need to know. Applen mukaan myyntiin vuoden 2012 kesän lopulla.
Fotosidan.se, Fotoskola: Del 2 - Slutaren.
Cameralabs.com, Panasonic GX1 review. Marraskuussa julkistettu, joulukuussa myyntiin. Micro 4/3-systeemiä, pienikokoinen, 16 megapikseliä. Kiinteä kolmen tuuman kosketusnäyttö (460.000 pistettä), kuvanvakain objektiivissa. Erillisenä ostettava elektroninen etsin, $249, kääntyy ylös, 1.44 megapikseliä, ei sovi ymmärrettävistä syistä nopean liikkeen kuvaamiseen, rajoitettu dynamiikka. Nopea tarkennus, kosketusnäyttö toimiva. Arvosana 85%. Suomen Panasonic. Pelkkä runko 600 e, kittiobjektiiveista lisää hintaa 100 e - 300 e.
ePhotozine.com, Datacolor Spyder4Elite Monitor Calibration Review. Tammikuussa julkistettu uusi versio. Näytön + projektorin kalibrointi. Suomen maahantuoja on Interfoto. Suomen hinta on n. 200 euroa. Arvosana 4 * / 5 *.
|
17.02.2012 (linkki) |
Valon pakkomielle - 1. Vantaa Fotokerhon Kansainvälinen näyttely
- Kuvien latausaika alkaa 15 helmikuu 2012
- Kuvien latausaika päättyy: 15 maaliskuu 2012
- Arvostelu: 17. - 23. maaliskuu 2012
- Tulosten ilmoittaminen 31 maaliskuu 2012
- Palkinnot/luettelo CD lähetetään 28 huhtikuu 2012
- Näyttelyn avajaiset 16 huhtikuu 2012
Sarjat:
A Yleinen värisarja. Kattaa kaikki aiheet ja voi sisältää luovia kuvia.
B Ilo. Kattaa kaikki ilon ja riemun tunteisiin liittyvät ajatukset. Hyväksytään sekä väri- että mustavalkokuvia.
C Katu. Kattaa kaikki katukuvauksen lajit. Katukuvaus on usein määritelty dokumenttikuvauksen lajiksi. Tilannekuvia yleensä julkisilla paikoilla kuten kaduilla, puistoissa, rannoilla, ajoneuvoissa, julkisissa liikennevälineissä, ostoskeskuksissa jne.. Hyväksytään sekä väri- että mustavalkokuvia.
Osallistumismaksu: 30 € sisältäen kaikki sarjat.
Kukin osallistuja saa lähettää 4 kuvaa sarjaa kohti. Kuvissa ei saa olla näkyvissä kuvaajan nimeä tai maata.
Palkinnot: Palkinnot: 21 mitalia, 9 kunniamainintaa.
- Näyttelyn paras kuvaaja palkinto
- 3 FIAP Kulta, 3 FIAP Hopea, 3 FIAP Pronssi -mitalit
- 3 UPI Kulta, 3 UPI hopea, 3 UPI pronssi -mitallit
- 3 SKsL Kultamitallia ja
- 9 Kunniamaininta
Tuomarit:
Eero Venhola EFIAP
Viljo Kuronen EFIAP
Raimo Järvinen Valokuvaaja
Sakari Mäkelä SKsLC * (varajäsen)
Lue tarkemmin Vantaan Fotokerhon sivuilta
Skenet.fi, Mikko Oranen, Stefan Bremer. Stefan Bremer on tehnyt pitkän uran merkittävänä ja monipuolisena valokuvaajana. Hänen kuviaan on nähty monissa eri yhteyksissä; näyttelyissä, julkaisuissa, lehdissä ja verkossa. Helsingin kulttuurikeskuksen alaisessa Stoan galleriassa on nyt esillä Bremerin Helsinki-aiheisia kuvia. Näyttely juhlistaa Bremerin viime vuonna saamaa Helsingin kaupungin kulttuuripalkintoa. Näyttelyn yhteydessä on julkaistu Helsinki-niminen kuvateos Bremerin kuvista.
- Stoa, Itäkeskus, Stefan Bremer: Helsinki. to 2.2.2012 - su 11.3.2012. Helsinki-näyttely on Stefan Bremerin rakkaudentunnustus kotikaupungilleen. Taiteilijatapaaminen ma 27.2. klo 17 Stoan galleriassa.
Foorumilaisten kuvia:
- Santtu Hakala, Kuva viikossa 2012, sieltä sitten Viikko 07. Napsahtavaa Ystävänpäivää! Paperille ollaan piirtämässä punaista sydämenkuvaa, kynää painetaan liian kovaa, osa terästä katkeaa.
- Miten kuva on toteutettu? "Kuva toteutettu äänitriggerillä. ...Ei liity kuvaan mitenkään, mutta mistä tuollasia härveleitä saa tai voi hankkia? ...Tein itse. Ostin valmiin sarjan täältä."
Kari Kuukka Photography, Koulukiusaamista vai kolonialismia? 16.2.2012. Aiheena Sanoma Magazines Finland eli SMF. SMF lähestyi joulunpyhinä avustajiaan yksipuolisesti laaditulla sopimuksella, jossa se sanelee suurimman oikeudella ne säännöt, millä työtä jatkossa tehdään. “Allekirjoita tai työt loppuvat — me emme neuvottele” oli kustantajan tyly viesti. Sopimusnivaska takaa SMF:lle täysin vapaat kädet tehdä mitä haluaa käsiinsä saamalla materiaalilla — tai olla tekemättä, jos niin tuntuu. Haudata se arkistoihin maailman tappiin saakka.
...
2) Jostain syystä haluaisin, että minun kuviani EI KÄYTETÄ jossain yhteydessä — sanotaan kirjassa/multimediaprojektissa — vaikkapa yhteydessä, jonka aihepiiri sotii minun maaimankuvaani vastaan. En pysty sitä estämään ja SMF voi tehdä mitä haluaa — globaalisti. SMF pitää itsellään 100% mahdollisista tuloista.
3) Jos kohdassa kaksi mainittu kirja (jota en siis halua julkaistavan) aiheuttaa kiistaa tai oikeustoimia — esim. joku kuvissani esiintyvä henkilö nostaa siitä kanteen — minä vastaan, sillä sopimus säilyttää kaikki vastuut minulle. Niin… ja edelleen SMF pitää 100% tuloista
....
- 300 SMF:lle työskentelevää/työskennellyttä ammattifreelanceria ilmoitti eilen omalla nimellään, ettei tule tällaista hyväksymään. Lista on kattava — tunnistan sieltä valokuvaajista maamme parhaat tekijät. Lisättäköön: jos joku ihmettelee miksi nimeni ei ole mukana: olisin ylpeä, jos voisin pistää nimeni tuohon listaan, mutta en itse työskentele SMF:lle.
- Suomen freelance-journalistit ry, SMF-sopimus. Ohessa SMF:n freelancereille lähettämä sopimus ja sen ohjeistus. Älä allekirjoita sellaisia sopimuksia, joita et ymmärrä tai jonka ehtoja et voi hyväksyä.
Suomen freelance-journalistit ry.
- SMF: Journalistiliitto vetoaa aitojen neuvottelujen puolesta, 16.2.2012. Yhtiön sopimusesityksellä freelancer luovuttaa yhtiölle laajat tekijänoikeudet ilman lisäkorvausta, rajoittaa omia käyttöoikeuksiaan ja ottaa vastatakseen mahdollisista vahingonkorvauksista kolmannelle osapuolelle. Yhtiön tarkoitus on maaliskuun alusta lähtien keskittää aineistojen hankinnat niille freelancereille, jotka ovat allekirjoittaneet yhtiön saneleman sopimustekstin.
- Pollari: 300 kieltäytyjästä vain murto-osa kuuluu yhtiön vakioavustajiin, 16.2.2012. SMF:n aikakauslehtien kustantajan Riitta Pollarin mielestä freelance-sopimuksesta syntynyt kohu on liioiteltu, ja hän syyttää Journalistiliittoa virheellisen tiedon levittämisestä. – Kyse on alan normaaleista käytännöistä, ja asiasta on syntynyt väärinkäsityksiä. Esimerkiksi lehtiä pitää voida mainostaa lehtijuttujen kuvilla, kustantaja sanoo STT:n uutisessa.
- Kun freelancer ottaa vastatakseen useimmiten koko henkilökohtaisella omaisuudellaan vastuita, joita työsuhteiset journalistit eivät lain mukaan kanna, on sopimuksen oltava niin yksiselitteinen, että kaikki osapuolet ymmärtävät, mihin sitoutuvat. SMF on luvannut myös toimittaa freelancereille lomakkeen, jossa haastateltavalle ja kuvattavalle kerrotaan, mihin aineisto voi päätyä. Sanoma Konserni lupasi vastaavan lomakkeen myös Sanoma Newsin avustajille, mutta sellaista paperia ei ilmeisesti ole tehty.
Tuomo Björksten, Havaintovihko, Lehtitalo ei jätä käyttämättä oikeuksia, jotka se on hankkinut, 16.2.2012. Sanoma Magazines taistelee avustajiensa kanssa free-sopimuksen ehdoista. Yhtiön kustantajan, ex-päätoimittaja Riitta Pollarin mielestä Journalistiliitto on vääristellyt sopimuksen yksityiskohtia julkisuudessa.
HS, Fotofinlandia järjestetään seuraavan kerran 2014. Seuraava Fotofinlandia-kilpailu järjestetään alkuvuodesta 2014. Kilpailun järjestää Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry, jonka kahdeksaan jäsenjärjestöön kuuluvat saavat nyt suoraan osallistua Fotofinlandiaan.
- Fotofinlandia.fi (täältä en löytänyt tietoa vuoden 2014 kilpailusta)
- 21.2.2012: siis ei enää jäsenjärjestöjen sisäisiä ehdokkaita, kaikki järjestöihin kuuluvat voivat nyt osallistua
Valokuvatorstai, 235.
haaste. Haasteena "liukas".
- Osallistuminen, ohjeet.
- 234
haaste. Haasteena "kiva". Haasteen otti vastaan 55 kuvaajaa.
Mbnet, Blogit, Kekkonen on kuollut – erään kamerarikon anatomia. Canon EOS 5D Mark II - Markku Kekkonen - kaatui puolentoista metrin korkeudesta betonilattiaan. Objektiivikin otti siipeensä. Yhteenlaskettu kustannusarvio oli siis 2179 euroa. Kollegat nauroivat äänekkäästi ja budjetista vastaavan esimiehen ohimosuosissa oli havaittavissa lievää sykkimistä.
- Toimituspalaverissa syntyi idea mennä kyselemään tarkemmin JAS-Tekniikan huoltoon, mitä haverissa oikein tapahtui kameran sisällä sekä mihin kohtiin tälli kamerassa vaikutti ja miten.
Mikropc.net, Pian ilmestyvä teknologia poistaa valokuvista ärsyttävät ohikulkijat. Scaladon Removen avulla voi ottaa kuvan kameralla tai kännykkäkameralla ilman, että tarvitsee huolehtia muista ihmisistä. Kun kuva on otettu, sen taustalta voi pyyhkiä pois ylimääräiset kohteet ikään kuin etualalla oleva ihminen olisi ainoa henkilö koko paikassa.
Tietokone.fi, Olympus-johtajia pidätettiin miljardiskandaalissa. Poliisi on pidättänyt Olympuksen entistä johtoa ja pankkiireja. Heitä syytetään osallisuudesta 1,3 miljardin euron skandaaliin, joka on yksi Japanin yrityshistorian pahimmista.
- Itviikko.fi, Olympus-skandaalissa pidätysten vuoro
- Reuters.com, UPDATE 9-Former executives, bankers arrested over Olympus fraud 1.7 miljardin dollarin huijaus. Skandaalin paljastuttua Olympuksen osakkeen arvo on puolittunut.
- Petapixle.com, Olympus Ex-President Kikukawa Among Seven Arrested for Fraud
- Dpreview.com, Former Olympus Chairman and President, and six others arrested over scandal
- IR, Kikukawa, six others arrested as Olympus investigation continues
- Rob Galbraith, 7 arrests made in connection with Olympus scandal. Alkuviikosta Olympuksen tulos julkistettiin, kamerapuolen tappiot olivat pienentyneet, kamerapuoli oli minuuksella enää vain 410 miljoonaa dollaria.
Photo.net, foorumi.
Strobist, Richard Avedon: Darkness and Light. Dokumentti vuodelta 1995, Richard Avedon. Kesto puolitoista tuntia, jaettu kymmeneen osaan.
Digital Photography School, How to Use the Human Form to Give a Sense of Scale to Your Images [With Examples]. Ihminen mukaan kuvaan mittakaavaksi.
- (Ja miltähän nämä kuvat näyttäisivät, jos mukana ei olisi ihmistä. Mikähän tahansa elävä olento kuvassa lisää parantaa kuvaa, viitekin riittää, ei tarvitse näyttää sitä elävää olentoakaan...)
Lensrentals.com, How to Change Your Camera's LCD cover. Lcd-näyttö väistämättä naarmuuntuu iän myötä. Vaihto ei ole vaikeaa, aikaa kuluu 15 minuuttia. Osan voi ostaa suoraan valmistajalta. Yksityiskohtaiset ohjeet + kuvat.
ePhotozine.com, Beginner's Guide to Light: Appropriate Lighting.
Pixiq.com, The wild blue yonder of straight horizons. Horisontit suoriksi.
Thephotoargus.com, Useful Tips for Shooting in Low Light Situations.
Diyphotography.net, Build a Collapsible DIY Macro Studio With Popup Laundry-Bag. Makrokuvaukseen itsetehty kuvausteltta.
Fotosidan.se, Därför behövs fler bröllopsfoto-utbildningar. Hääkuvauksesta yleensä. DVD tekeillä. Kesäkuussa myyntiin.
Kamera & Bild, Superbillig äventyrskamera. Ruotsissa Rollei Sportsline 62 Dual LCD. 10 megapikseliä, 35mm kiinteä polttoväli, 2.7 tuuman lcd-näyttö, edessä myös lcd. Vedenpitävä kolmeen metriin, kestää putoamisen 1.5 metrin korkeudelta. Myyntiin maaliskuun lopulla, hinta on 699 kruunua, 79 euroa.
DCRP, Fuji X10 Review. Julkistettu tammikuussa 2012. Retrohenkinen kompaktikamera, jossa normaalia isompi 12 megapikselin CMOS-sensori. 28 - 112mm, F2.0 - F2.8, kuvanvakaaja, 2.8 tuuman lcd-näyttö. Optinen etsin 85%. Käsisäädöt, raw, kameran sisäinen raw-editori. Full HD 1080/30p. Sd-kortit. Akut kestävät 270 kuvan ottamisen. Sisäinen salama, ulkoinen salamakenkä. Sarjakuvaus vähän ongelmallinen. Ergonomia toimii. Valotus kohdallaan, tarkennus nopea, välillä ei tarkenna ollenkaan. Huippuvalot leikkautuvat jostain syystä. Kuviin tulee välillä valkoisia ympyröitä (sensorissa ongelmia?). Fujifilm.eu.fi, Fujifilm X10. Suomen maahantuoja Neoport. Suomen hinta on n. 550 euroa.
|
16.02.2012 (linkki) |
Katso peiliin
14.3.2012 asti
Avajaiset tänään klo 16.
Näyttely esittelee viime vuonna nuorille suomalaisille ja virolaisille järjestetyn Katso peiliin / Vaata peeglisse -valokuvakilpailun parhaimmistoa.
Kilpailun järjestivät Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ja Kamera-lehti. Kahdeksanhenkinen virolais-suomalainen raati valitsi osallistujien joukosta parhaat kuvat.
Kilpailun voitti Juhana Lappalainen, toiseksi sijoittui Aino Vuokola ja kolmanneksi Emilia Malinen.
Eesti Maja – Viro-keskus
Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22, Helsinki
Peter Forsgråd, Ystävämme Sanomat taas aiheena.... 15.2.2012. Yli 300 freetä on ilmoittanut julkisesti ettei tule nykyisen kaltaista sopimusta allekirjoittamaan. Mielenkiintoista nähdä mitä Magazines seuraavaksi tekee ja reagoi. Joka tapauksessa heillä on varsin hankala tilanne. Lehtiä pitäisi julkaista, mutta mistä se kaikki materiaali? Freet ovat kuitenkin merkittävä osa sisällöntuottamisessa. Tuskin se onnistuu pelkästään omin talon sisällä olevien voimien avulla.
- Marmai.fi, Lähes puolet hylkäsi Sanoma Magazinesin free-sopimuksen. Sopimustarjouksen mukaan freelancer saisi käyttää Sanoma Magazines Finlandille myytyä materiaalia enää työnäytteinä, näyttelyissä ja ei-kaupallisissa kokoomateoksissa. Sanoma Magazines Finland haluaa, että freen on otettava haastateltavilta ja kuvattavilta sitoumus, jolla heistä otettuja kuvia ja tekstiä voi julkaista missä tahansa yhteydessä ja että niitä voi käyttää myös Sanoma-konsernin ja sen brändien markkinoinnissa. ... Lain mukaan yksittäisten henkilöiden kuvien ja haastattelujen käyttämiseen mainonnassa ja markkinoinnissa on oltava asianomaisen lupa, minkä hankkiminen jäisi uuden sopimuksen nojalla freelancerille.
- Pingstate.nu, Sanoma Magazinesin freelance-sopimus
- Pingstate.nu, Freelancer, harkitse kahdesti tätä keikkatarjousta
Työ- ja elinkeinotoimisto, valokuvaaja, 2 paikkaa, Focusoiva Oy, Espoo. Focusoiva Oy on koulu- ja päiväkotikuvaukseen keskittynyt yritys. Haetaan kahta reipasta ja osaavaa kuvaajaa ikuistamaan hymyjä kouluissa ja päiväkodeissa. Työ alkaa 9.8.2012 ja kestää noin kolme kuukautta. Toivotaan kokemusta kuvaamisesta, reipasta ja motivoitunutta otetta työhön ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Alan koulutus lasketaan eduksi. Työssä tarvitaan ajokortti. Käyttössä nykyaikaisen kuvauskalusto, auto ja puhelin. Annetaan tarvittava koulutus työhön.
Työpaikan osoite 02330 ESPOO
Työ alkaa 09.08.2012
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto 3 - 6 kk, noin 3 kuukautta
Haku päättyy 30.03.2012
Pekka Potka, CIPA-statistiikkaa järjestelmäkameramyynnistä, 15.2.2012.
Suomen freelance-journalistit ry, "Me emme allekirjoita tätä sopimusta" 15.2.2012. Aamulla oli 324 nimeä.
Tekniikan Maailma, Kosketusnäytöltä ohjattava matkakamera. Olympus SH-25MR iHS sisältää uuden takaa valaistun 16 megapikselin cmos-kennon ja tehokkaan TruePic V -suorittimen. Pieni, 109 x 62 x 31 millimetrin kokoinen runko on varustettu 12,5-kertaisella zoomilla, jonka kuvakulma vastaa 24 - 300 millimetrin kino-optiikkaa. Valovoima on f/3,0 - 5,9. Kohdetta tarkastellaan ja toimintoja hallitaan kolmen tuuman (7,5 cm) kosketusnäytöltä, jonka tarkkuus on 460 000 pistettä. Olympus SH-25MR iHS tulee kauppoihin huhtikuussa alle 300 euron hintaan.
Tietokone.fi, Muokkaa ja jaa kuvia iPhonella. Instagram 2.1. Kodak Instamatic- ja Polaroid-kameroista ideoitu Instagram on iPhonelle ja iPod touchille kehitetty yksinkertainen kuvasovellus ja sosiaalinen kuvapalvelu. Instagramin ensimmäinen versio ilmestyi syksyllä 2010, ja siitä on tullut hyvin suosittu palvelu. Ilmainen.
Photo.net, foorumi.
Boston.com, The Big Picture, Seeing red: Valentine’s Day 2012. 34 kuvaa.
The Atlantic, In Focus, World Press Photo Contest 2012. 32 kuvaa.
Time Lightbox, Objects of Sex: ‘Wired’ at the Kinsey Institute. 17 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Featureshoot.com, David LaChapelle’s Twist on Baroque Still Life Paintings.
The Online Photographer, Does the D800 Have Too Many Megapixels? Viisi väitettä.
The Luminous Landscape, Sean Raid, The Naked Sensor. AA-filtteri kennon edessä. Tai sitten ei. Kamerat.
Thom Hogan, 15.2.2012. D3, D3s, D3x, D4, D700, D800, D800E, or Wait? Jossain vaiheessa jokainen on miettinyt siirtymstä täyskennoiseen. Sony A850 yritti täyskennoisen kameran alihinnoittelulla ($2.000) valloittaa markkinat, ei onnistunut.
Digital Photography School, 6 Ways to Add Drama and Mystery to Your Images. Esimerkkikuvat.
- Motion Blur
- Silhouette
- Shooting Perspective
- Dramatic Light
- Bold Colors
Photopreneur, iPhone Photos That Sell. Onko iPhonella otettuja kuvia mahdollista myydä. Artikkelissa mainitaan suomalainen Scoopshot.
Dpreview.com, Depth of Field in Macro Photography. Syväterävyys makrokuvauksessa.
Beyondmegapixels.com, Curves Explained. Jonkin verran, Curves, Lightroom
IR, Time to make a wishlist: New roadmaps from Pentax. Kolme kuvaa tulevasta, objektiiveja.
Pixiq.com, Keep track of your camera with CameraTrace. Maksu $10 per kamera. Etsii kuvista niihin mahdollisesti talletettua sarjanumeroa, Flickr, 500px jne. Sivusto auttaa yhteydenotossa polisiin, jos varastettu kamera sattu löytymään.
Sfoto.se, Vad kostar en bild? 10-sivuinen pdf, SFF:s prisguide 2012.
Photofocus.com, Lensbaby Edge 80 Mini Review. Kokeilussa.
|
15.02.2012 (linkki) |
Kaakkurin tarina
Tekijät: Tuomo Björksten
Kustantaja: Sanoma Pro Oy/Docendo-tuotteet
Julkaistu: 01/2012
ISBN: 978-951-0-37841-0
Sidosasu: Sidottu
Sivuja: 150
Hinta: 34 €
Tuomo Björksten on seurannut Pirkanmaalla kaakkurien elämää usean vuoden ajan. Kirjassaan hän kertoo kaakkurien tarinan lähestymistapanaan luonnon inhimillistäminen.
Pienellä lammella, vain kiven heiton päässä ihmisasutuksesta, kaakkuripariskunta Heikki ja Kaija elävät perhe-elämää kahden lapsensa kanssa naapureinaan kirjava joukko muita luontokappaleita. Ei aikaakaan kun Heikki jää leskeksi ja pienten lastensa yksinhuoltajaksi. Uusi puoliso Helmi löytyy kuitenkin tuota pikaa ja elämä jatkuu...
Tarinoiden pohjana ovat kirjoittajan omat havainnot ja tuttavien kertomukset.
Kaakkurin tarina on toisaalta myös näyttävä kuvakirja. Kaikkiaan teoksessa on satakunta kuvaa, joista suurin osa on painettu aukeaman tai sivun kokoisina. Björkstenin valokuvat kaakkureista ja lammen muista eläimistä ovat kauniita ja tunnelmallisia. Kirjan mukana tulee lisäksi CD-ROM-levy, jossa on noin kolmenkymmenen eri lintulajin ääninäytteitä.
Tuomo Björksten on Jyväskylässä syntynyt ja nykyisin Tampereella asuva Aamulehden toimittaja. Hän on harrastanut luontokuvausta aktiivisesti vuodesta 2004.
Lue lisää kustantajan sivuilta
Satakunnan Kansa, Timo Marttilan kamelikuva menestyi valokuvakilpailussa. Satakunnan Kansan valokuvaajan Timo Marttilan kuva kamelin nostamisesta on sijoittunut kolmanneksi amerikkalaisen Pictures of the year -kilpailun feature-kuvien sarjassa.
- Poyi.org, Third Place | Feature
- Poyi.org, Pictures of the Year International, vasta osa tuloksista on julkistettu. Muita suomalaisia nimiä ei ainakaan vielä näy.
Suomen freelance-journalistit ry, 300 freetä hylkää Sanoma Magazinesin sopimuksen 14.2.2012. 300 ammattijournalistia on ilmoittanut kyselyssä, ettei tule allekirjoittamaan Sanoma Magazinesin tarjoamaa freelance-sopimusta. SMF vaatii sopimuksen allekirjoittamista viimeistään tänään, muussa tapauksessa työt loppuvat.
- Journalistiliitto pyrki neuvottelemaan lehtitalon kanssa sopimuksen sisällöstä, mutta yhteistä näkemystä ei löytynyt, eikä SMF halua jatkaa keskusteluita. Talo on ilmoittanut, ettei se myöskään neuvottele yksittäisten freelancereiden kanssa sopimuksesta.
- Freelancereiden on otettava haastateltavilta ja kuvattavilta allekirjoitus sitoumus, että kuvia ja tekstiä voidaan julkaista missä tahansa julkaisualustoissa missä päin maailmaa tahansa ja niitä voidaan käyttää myös kansainvälisen Sanoma-konsernin tuotteiden markkinointiin.
- Vastuu siitä, että nämä luvat on olemassa on sopimuksen mukaan freelancerilla. Jos haastateltava tai kuvattava vie asian oikeuteen, vahingonkorvauksista vastaa freelancer.
- (Lisäksi lista nimistä, jotka hylkäsivät Sanoma Magazinesin tarjoaman sopimuksen...)
Designsapiens blog, Oho, mikä tauko tuli, 15.2.2012. Muistinpas juuri että on tälläinen blogikin. Noh.. neljän kuukauden aikana on tietenkin pari juttua tapahtunut. Listataanpas jotain.
Suomen Canon, uudet objektiivit.
iPad3. Huhuja.
Macmaa.com, Kuusi ilmaista kuvausohjelmaa iPhonelle. Osa ilmaisia, osa ei.
Photo.net, foorumi.
The Atlantic, In Focus, Valentine's Day 2012. 37 kuvaa.
The Sacramento Bee, The Frame, Valentine's Day 2012. 25 kuvaa.
Los Angeles Times, Framework, Valentine's Day, love and money. 12 kuvaa.
Los Angeles Times, Framework, Pictures in the News | February 14, 2012. 12 kuvaa.
Time LightBox, Love Ever After: A Valentine’s Day Special. 12 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Thephotoargus.com, 20 Wonderful Examples of Winter Photography.
Photo.tutsplus.com, 70+ Inspirational Interior Design Shots. Interiöörikuvia.
Lensrentals.com, Sensor Size Matters - Part 2. Miksi koolla onkin merkitystä.
Petapixel.com
ePhotozine.com, Photoshop Tutorial: Blending Two Photos Together. Tarkaat ohjeet.
Photoshelter.com, How to Grow a Wedding Photography Business. 41-sivuinen pdf, email-osoite annettava (ei käytetä mihinkään).
Digital Photography School, Return To The Scene Of The Crime: Shooting Mundane Scenes In Different Light To Improve Your Photography. Sama kohde kuvattuna eri aikaan ja eri valossa.
Diyphotography.net, Create A Tilt-Shift Lens From A Shower Head A Rubber Glove And a Nifty Fifty.
YouTube, Creative Coloring in Lightroom - Weekly Lightroom Edit w/ Post Production Pye - Episode 7. Video, kesto 11:50.
Digital Photography School, 5 things to Love [and 5 things to Hate] about Canon G1 X. Puolesta ja vastaan.
Dpreview.com, CIPA starts to report growing mirrorless sales. Peilittömien osuus graafina, maanosittain.
Amateurphotographer.co.uk, Panasonic plans high-end CSC to fend off Canon threat. Panasonic ei ole muuttamassa kennojensa kokoa (nyt 60% kroppikennosta). Micro 4/3 -systeemiä. Panasonicilta on tulossa pro-malli.
Lensbaby Edge 80. 80mm, f2.8. Ns. tilt-objektiivi. $300.
Kamera & Bild, Svenska priser i World Press Photo. Yksi kolmesta palkitusta ruotsalaisesta lehtikuvaajasta vastaa muutamaan kysymykseen.
Pixiq.com, Software Review: Tiffen Dfx 3.0 Suite. Parituhatta filtteriä ja efektiä. Versiosta riippuen hinta on $170 - $200.
Photographyblog.com, Canon PowerShot G1 X Review. Kompaktikamera, 14.3 megapikselin kenno (isompi kuin Micro 4/3 -systeemin kameroissa). Helpommin mukana kulkeva vaihtoehto tavalliselle järjestelmädigille. Kuvasuhde 4:3. 28 - 112mm, 4-kertainen zoom. Kuvanvakaaja. ISO 100 - 12.800. Kolmen tuuman lcd-näyttö, 920.000 pistettä. Optinen etsin. Painoa 534g. Erinomainen kuvanlaatu (kompaktikameraksi), makro ei kovin hyvä. ISO 1600 -arvoon asti kohina pysyy hyvin kurissa. Kuvanlaatu ei jää paljoa jälkeen peilittömistä järjestelmäkameroista. Arvosana 4.5 * / 5 *. Suomen Canon. Suomen hinta on n. 700 euroa. Myyntiin muutaman viikon päästä.
Lensgear.com, Nikon 1 10-100mm f/4.5-5.6 PD-Zoom Nikkor VR. Nikon 1 -järjestelmään. Kuvanvakain. 27-270mm. Optinen laatu ei ongelma, iso koko vs. pieni kamera on ongelma. Suomen hinta on n. 750 euroa.
|
14.02.2012 (linkki) |
Hyvää ystävänpäivää!
F5.6-klubilla puhutaan tekijänoikeuksista tänään klo klo 19:
Miksi kaikki tekijänoikeudet halutaan? Mitä nillä tehdään? Tarvitaanko niitä oikeasti? Onko reiluja sopimuksia edes olemassa? Vieraana Journalistiliiton lakimies Valtteri Aaltonen.
- F5.6 kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä arkitiistaina Kansallisteatterin Lavaklubilla. Sen järjestävät vuorotellen Photo Do ry, Suomen Lehtikuvaajat ry ja valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry.
Kansallisteatterin Lavaklubi, Läntinen Teatterikuja 1, Helsinki. Vapaa pääsy.
Turun Sanomat, näyttelyt, 20 vuotta turkulaista valotusaikaa. Äärimmäisyyksien yhteinen tekijä. Turkulainen valokuvakoulutus 20 vuotta. Wäinö Aaltosen museo 15.4. saakka.
Mbnet.fi, Iskun-, veden- ja pakkasenkestävät kamerat Pentaxilta. Pentaxin Optio WG-2- ja Optio WG-2 GPS-kamerat ovat vesi- ja pölytiiviitä. Niillä voi kuvata jopa 12 metrin syvyydessä. Laitteet ovat myös iskunkestäviä ja niiden luvataan kestävän puolentoista metrin pudotuksen. Pakkaskestävyys on -10° C. Pentax Optio WG2 ja Pentax Optio WG2-GPS ilmestyvät kauppoihin maaliskuussa. Niden hinnat ovat 299 € ja 349 €.
Photo.net, foorumi.
The Atlantic, In Frame, Athens in Flames. 36 kuvaa.
Boston.com, The Big Picture, Skating. 33 kuvaa.
The Sacramento Bee, The Frame, The 2012 Westminster Kennel Club dog show. 17 kuvaa.
Time LightBox, Summer Songs of the Russian Riviera. 17 kuvaa.
Reuters.com, Fire and fury in Greece. 40 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Rob Galbraith, Mirrorless CSC camera sales and market share growing. Japanilaisten kameravalmistajien tilastojen mukaan peilittömien järjestelmäkameroiden osuus maailmanlaajuisista toimituksista oli viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla 22.7%, vuodessa kaksinkertaistunut. Japanissa tämä osuus oli jo 46%.
Featureshoot.com, Underwater Canine Portraits. Koiria kuvattu veden alla.
Strobist, B2B: One Big Top Light. Vähän erilaista ratkaisua, kun käytössä on yksi valo.
ePhotozine.com, How To Sharpen Images In Lightroom 3. Kuvien terävöinti Lightroomissa. Vähän pitempi tutoriaali.
Digital Photography School, 15 Tips for Great Candlelight Photography. Kynttilän valossa kuvaamisesta.
Photo.tutsplus.com, A Primer to Digital Medium Format Camera. Keskikoon kameroista, niukasti.
Popular Photography, Software Workshop: Black and White Basics with Nik's Silver Efex Pro 2. Työstettävän kuvan on ottanut Mikko Reinikainen.
YouTube, Editing a Sunset for Vivid Contrast and Colors in Lightroom - Weekly Lightroom Edit - Episode 10. Video, kesto 7:04.
Pixiq.com, Red eyes and how to avoid them. Tuttua perusasiaa punasilmäisyydestä.
Thom Hogan, 12.2.2012. Paljon kommentteja julkistuksita ja kameramarkkinoiden nykytilanteesta.
Thomashawk.com, Think You Can Sell That Photo of Your Cat on Your Living Room Couch as Stock Photography? Think Again. Ranskassa alemman oikeusasteen mukaan valokuvassa näkyvään (ei välttämättä pääkohde) Corbusierin sohvaan olisi pitänyt olla suunnitelijan oikeuksien haltijan lupa. Getty on valittanut päätöksestä.
Dpreview.com, Panasonic Lumix DMC-GX1 Review. Marraskuussa julkistettu, joulukuussa myyntiin. GF1:n seuraaja, välissä GF2/3, pienet pettymykset. 16 megapikseliä, Micro 4/3-systeemiä, pienikokoinen, ISO 12.800. Kolmen tuuman kosketusnäyttö, video 1080/60i, stereo. Kuvanvakain objektiivissa. Sisäinen salama. Erillisenä ostettava elektroninen etsin, $200. Kohinat kurissa. Nopea tarkennus, alivalottaa, videossa vähän manuaalisäätöjä. Kosketusnäyttö käyttöliittymänä on toimiva. Arvosana 77%. Suomen Panasonic. Pelkkä runko 600 e, kittiobjektiiveista lisää hintaa 100 e - 300 e.
|
13.02.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia:
- Januszian, SmugMug, Ice ice baby. Jään muodostamia kuvioita.
Kuuhullu.blogspot.com, Uskomattomat Kuukuvat. Uusia kuukuvia, ei manipulaatioita. Vaikka välillä tuntuu, että tuo kuva ei voi olla oikeasti otettu.
Journalisti 3/2012, 9.2.2012.
- 17 haki professoriksi Tampereelle. Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessuuria haki yhteensä 17 henkilöä, joista neljä Suomen ulkopuolelta.
- Sopimus – Nyt! Tulevaisuuden media toimii ennen kaikkea verkossa ja sitä katsellaan enenevässä määrin tableteissa. Tehdään kokonaisuuksia, sarjoja ja multimediaa, jotka koostuvat visuaalisista elementeistä – varmasti usein kuvista arkistojen kätköistä koottuna. Globaalisti jaeltuna. Niinpä parin viikon takaiset kustantaja Riitta Pollarin kommentit – että Sanoma Magazines Finland ei olisi perustamassa kuvapankkia vaan ”haluaa nyt vain turvata, että heidän materiaalinsa ei päädy kilpailijoille” – kuulostavat naiiveilta.
- Valoa kansalle. Kuvaviesti.
- Takasivun kuva.
Pekka Potka, Valokuvaajan muistosanat Eastman Kodakille, 12.2.2012. Teksti Michael Chiusano (Käännös Pekka Potka).
- "Michael Chiusano on eläkkeellä oleva mainosvalokuvaaja, joka vei oman studionsa läpi siirtymisen filmistä digitaalisuuteen. Nyt hän työskentelee henkilökohtaisten kuvausprojektiensa kanssa, opettaa valokuvauksen historiaa ja viettää aikaa kahden lapsensa kanssa."
Tekniikka & Talous, Apple aikoo tehdä "MacBook Airit" kaikille läppäreilleen.
Photo.net, foorumi.
Photo.tutsplus.com, Erik Johansson on Impossible Photography. Photo illustration. Useita kuvia yhdistelmä syntyy aivan uusi maailma. Video, kesto 6:22.
Earthboundlight.com, The Confusion of Unsynchronized Adobe Color Settings.
The Luminous Landscape, Peter Eastway, The Making of Sugarloaf Rock. Yhden kuvan tarina. Kuva tehtiin oikeastaan Photoshopissa.
ePhotozine.com, 15 Top Zoo Photography Tips. Eläintarhakuvaamisesta.
The Online Photographer, And Now, the REALLY Big Canon Lens News. Canon korvaa kaksi vanhinta EF-objektiiviaan kuvanvakaajaversioilla. Myyntiin kesäkuussa.
Digital Photography School, 1,000 shots a day {the National Geographic photographer}. “A photographer shoots 20,000 to 60,000 images on assignment. Of those, perhaps a dozen will see the published light of day” Read more: http://www.digital-photography-school.com/1000-shots-a-day-the-national-geographic-photographer#ixzz1mES5viIw
Pentax-uutta. Mm. smc DA 560 mm f5,6 ja smc DA (L) 50mm f1,8
Fotosidan.se, Tre svenskar vann VM-medalj i pressfoto. Kolme ruotsalaiskuvaajaa palkittiin kansainvälisessä lehtikuvakilpailussa. World Press Photo 2012.
Digital Outback Photo, Sony NEX-7. Käyttökokemuksia. 24 megapikseliä, kroppikenno, peilitön järjestelmäkamera.
|
12.02.2012 (linkki) |
Maija Savolainen: N 45° 54' – N 29° 42' – paikoillaan liikkeessä
26.2.29012 asti
Maija Savolainen (s.1980) tarkastelee teoksissaan valokuvan, ajan ja liikkeen suhteita toisiinsa.
"Eräänä aamuna päätin, että ajan täytyy pysähtyä.
Oli kevätpäiväntasaus, 20. maaliskuuta ja pohjoinen pallonpuolisko juuri kallistumassa jälleen kohti aurinkoa. Keväistä valon kasvua ei voi olla huomaamatta: talven kalseus vaihtuu kevään vehreyteen, ja ajan kulusta tulee silminnähtävää. Mitä jos ei pysyisikään paikoillaan seuraamassa muutosta, vaan juoksisi valoa pakoon? Kulkisi tietyllä vauhdilla kohti lyhyempää päivää, pohjoisesta etelään. Silloin päivä pysyisi saman pituisena ja aika pysähtyisi."
Savolainen viimeistelee valokuvataiteen maisteriopintojaan Aalto yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa. N 45° 54' – N 29° 42' – paikoillaan liikkeessä -näyttely on Savolaisen ensimmäinen yksityisnäyttely.
KAPA: Maisemaa etsimässä
26.2.2012 asti
Hippolyten Studiossa nähdään alkupaloja Kapan Maisema-projektista, joka käynnistyi kun taiteilija innostui kokeilemaan uutta puhelintaan (valo)kuvataiteen tekemiseen.
Kapa (Martti Kapanen, s.1949) on jyväskyläläinen valokuvataiteilija. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin.
Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, Helsinki
ti-pe 12-17, la-su 12-16
Katri Lassila: Jouten
3.3.2012 asti
Katri Lassilan kuvien aiheena on Dolce far niente – suloinen joutilaisuus, jolle on ominaista pysähtyneisyys vailla vaatimusta minkäänlaisesta toiminnasta.
Lassilan valokuvat edustavat mustavalkoisen suoran valokuvan perinnettä. Ne jakaantuvat useiden vuosien ja monien matkojen aikajänteelle.
Laterna Magica
Rauhankatu 7, Helsinki
ma-pe 11-17, la 11-15
Foorumilaisten kuvia:
Suomen valokuvataiteen museo tänään klo 11.30-18: STUDIO OSALLISTAVA
Valokuvausprojekti vaatteista ja liikkeestä:
Valokuvataiteen museoon pystytettävä STUDIO on happening, jossa osallistujat tekevät itselleen väliaikaisia vaatteita kankaista ja sen jälkeen heidät kuvataan.
Studio toteutettiin ensimmäisen kerran Berliinissä keväällä 2011. Ks. kuvat.
Jokaisen osallistujan kuva tulee näyttelyyn Valokuvataiteen museon Prosessi-tilaan 1.6.-26.8.2012. STUDIO on ilmainen. Ei ilmoittautumisia.
Photo.net, foorumi.
Los Angeles Times, Framework, The Week in Pictures | Feb. 6-12, 2012. 64 kuvaa.
Time, LightBox, A Record of China’s Changing Coastlines. 16 kuvaa.
Reuters.com, Scenescapes. 26 kuvaa.
Photoweeklyonline.com, 29 Different Kinds of Websites Every Photographer Should Know About. Laidasta laitaan hyödyllisiä linkkejä, ylenpalttisesti.
- Accesories
- Blogging Platforms
- Blogs
- Brick and Mortar Stores
- Camera & Lens Manufacturers
- Communities
- Contests
- Crowdfunding
- Editorials
- Educational Resources
- Events/Conferences
- Gallery/Portfolio Creation
- Group Buy
- Image Hosting
- Law & Copyright
- Magazines
- Online Shopping
- Online Storage
- Prints & Merchandising
- Promotional Tools
- Resources
- Reviews and News
- Software & Plugins
- Stock Photography
- Tools
- Video Hosting
- Webhosting
- Webhosting
British Journal of Photography, Guillaume Herbaut on his World Press Photo prize.
Neilvn.com, composition for full-length portraits – step back. Esimerkkikuvat havainnollistavat.
Digital Photography School, Picking A Waterfall Shutter Speed For The Best Look. Esimerkkikuvat, vesiputousta kuvattu eri suljinajoilla.
Photo.tutsplus.com, Quick Tip: Show Your Valentine Love with Light Painting. Tiistaina 14.2.2012 on ystävänpäivä.
Vimeo.com, Kodachrome 2010. Video, kesto 9:37. Äänikin tulee mukaan 20 sekunnin jälkeen. Virallinen julkistus vuonna 1935.
YouTube.com
- YouTube, Shtuff People Say to Photographers. Mitä valokuvaaja saa kuulla kerta kerran jälkeen kuvattavalta. Video, kesto 3:41.
- YouTube, Shit Photographers Say [Official]. Mitä valokuvaajat sanovat toisilleen. Video, kesto 2:54. (tässä vain raapaistaan pintaa, lisää olisi keksinyt vaikka kuinka paljon, vaikkapa "horisontti ei ole suorassa")
Neilvn.com, materials for the Black Foamie Thing. Salamavalon muotoiluun. 2mm on vähän turhan ohutta (ensimmäisen kommentin linkki).
(kertaus 26.9.2010 Digicamera.netin uutiset)
Diyphotography.net, Create a Complete Strobing System From Foamies & Velcro. Tarranauhaa ja vaahtomuovilevyä, tee-se-itse-miehen hohnl-systeemi.
kertaus, Digicamera.netin uutiset 12/2007:
"- Kävin
eilen ostamassa pari A4-kokoista ns. softislevyä, 2mm paksua("Fun Foam",
vaahtomuovilevy, Sinooperi-liikkeistä,
"softis" eli Crea-Soft, 2mm paksua vaahtomuovilevyä askarteluun,
eri värejä, koko 20x30cm / A4 ja hinta 0.98 euroa.). Näillä
voi askarrella vähän siistimmän näköisen salamavalon
pehmentäjän. (saisi olla vähän paksumpaa) Muutama linkki:
Pocket-lint.com, Five tips for photographing snow.
ePhotozine.com, Understanding Your Cameras Histogram. Aivan perusteita.
Canon, Canon EOS Error Messages: An explanation and understanding. Ja kontaktipintoja _ei_ puhdisteta pyyhekumilla, vaan pehmeällä, puhtaalla kankaalla (ja vähäisellä määrällä isopropyyliä, jos on tarve).
Err 01, Err 02, Err 04, Err 05, Err 06, Err 10, Err 20, Err 30, Err 40, Err 50, Err 70, Err 80, Err 99. Err 60 (ei virhe ollenkaan).
|
11.02.2012 (linkki) |
Photography Joni Niemelä, Photolog. Runsain mitoin uutta laadukasta katseltavaa. Talvi on hyvin edustettuna.
Kari Kuukka Photography, Just One Image, 10.02.2012. Iltalehdellä oli neljä muuta valokuvaajaa kuvaamassa Finlandia-talolla Niinistöä. Kari Kuukka palkattiin viidenneksi kuvaajaksi. Tehtäväksianto oli melko erikoinen ja haastavakin.
- lopputulos päätyi paperilehden sivuille kaksi ja kolme, aukeamalle
HS, Maailman parhaat lehtikuvat palkittiin – katso kuvakooste. Espanjalainen valokuvaaja Samuel Aranda on voittanut kansainvälisen World Press Photo 2012- eli Maailman lehtikuva -kilpailun. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Fromadifferentangle.net, How to… a little tutorial on how I post-processed the sunrise. Ensin pieniä korjauksia Lightroomissa, sitten Photoshop.
Tietoviikko.fi, Huomasitko, kuinka Facebook myi kuvasi mainostajille?
Tietokone.fi, Avoimen lähdekoodin toimistopaketti kehittyy. LibreOffice on suosituimpia ilmaisia toimisto-ohjelmapaketteja. Se sisältää ohjelmat niin esitysgrafiikan tekemiseen, taulukkolaskentaan kuin tekstinkäsittelyyn.
Helsingin kaupunki, Suomenkielinen työväenopisto, 10.2.2012 Tietotekniikan kursseilla vapaita paikkoja.
- Vanhojen valokuvien entisöinti 121888
- Digikuvat helposti hallintaan 121856
- Omat Google -web-sivustot 121869
- InDesign ja Photoshop yhteiskäyttö 122010
Digicamera.net, Foorumi, Optiikka, Canon 24-70L laatu. Totta vai ei, vähän huolestuttavalta tuntuu...
Tietokone.fi, "iPad 3 tulee maaliskuun alussa".
Mikropc.net, Apple-käyttäjä varo, mikä tahansa iOS-sovellus voi varastaa osoitekirjasi. Curtis kirjoittaa blogissaan, että monet iOS-sovellusten kehittäjät tietävät, että käyttäjien osoitekirjat voi ladata laitteilta ilman lupaa. Bloggaaja sanoo tämän olevan vielä yleinen käytäntö sovelluksissa, ja että monet yritykset todennäköisesti tallentavat käyttäjien osoitekirjat tietokantaansa.
- Käyttäjän tiedoilla pystyy tietenkin myös parantamaan sovellusten käyttäjäkokemusta, mutta tietojen lataaminen ilman lupaa loukkaa käyttäjien yksityisyyttä.
- Curtis sanoo tehneensä kyselyn 15 suositun iOS-sovelluksen kehittäjälle ja näistä 13 myönsi ladanneensa miljoonien käyttäjien osoitekirjoja.
Photo.net, foorumi.
Boston.com, The Big Picture, Syria fighting continues. 24 kuvaa.
The Atlantic, In Focus, Deep Freeze Spreads Across Europe. 40 kuvaa.
Reuters.com, Iced-over Europe. 25 kuvaa.
The Atlantic, In Focus, The Civil War, Part 1: The Places. 48 kuvaa.
The Atlantic, In Focus, The Civil War, Part 2: The People. 48 kuvaa.
The Atlantic, In Focus, The Civil War, Part 3: The Stereographs. 20 kuvaparia.
Denverpost.com, Pictures of the Week: February 10, 2012. 28 kuvaa.
The Sacramento Bee, The Frame, Voting begins in key Indian state of Uttar Pradesh. 32 kuvaa.
Time LightBox, Pictures of the Week: February 3 – February 10. 76 kuvaa.
Msnbc.com, The Week in Pictures: Feb. 2 - 9. 16 kuvaa.
Reuters.com, Images of January. 60 kuvaa.
Reuters.com, Photos of the week. 19 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Digital Photography School, 25 Evokative Images of Abandonment and Urban Decay. Tyypilliseen amerikkalaiseen tyyliin saturaatiota riittää, samoin HDR:a.
(kertaus Digicamera.netin uutiset 5.8.2011)
Creativepro.com, All Photos Are Manipulated. Kaikkia valokuvia muokataan, aina.
Photo.tutsplus.com, Lightroom 4 Beta: Packed with New Features.
Petapixel.com, Email by Telegraph Photo Editor Causes Copyright Infringement Stir. Hyvämaineisetkin lehdet ovat yhä välinpitämättömämpiä kuvaajan oikeuksista.
Dpreview.com, Facebook Lightbox vs Google+: which better presents your images? Vertailun lopputulos ei liene kenellekään yllätys.
YouTube, Tony Sweet shows HDR, Mirroring and Photomerge techniques. Video, kesto 2:46.
Pixiq.com, Anticipated production volumes of Nikon D800 and D4. Nikon D800: 30.000 kpl kuukaudessa. Nikon D4: 5.000 kpl kuukaudessa. Nikon D4:n toimitusten alkuhan siirtyi maaliskuun puoliväliin.
Rob Galbraith, Canon PowerShot G1 X user manual, quick-start guide available for download. 242-sivuinen manuaali ladattavissa. Tulossa myyntiin muutaman viikon päästä. Kroppikenno kompaktidigissä.
Pixiq.com, Amazing iPad Magazine. Ilmaisella näytteellä kokoa 200MB.
1001noisycameras.com, Canon rumors gone wild: 5D line-up split on megapixels, more lenses, 3D fantasies. Ei kai tässä auta muuta kuin odottaa...
Cameralabs.com, Nikon D800 preview. Ei vielä myynnissä.
Bobatkins.com, Tamron SP AF 10-24/3.5-5.6 Di II Review. Kroppikennoisille (mahdollista käyttää täyskennokameralla). Canonilla 16-38mm. Mukana vastavalosuoja. Filtterikierre 77mm, painoa 406g. Vertailut Canon EF-S 10-22/3.5-4.5 -objektiiviin. Reunat pehmeät, ei kontrastia. Värivirhettä paljon. Hinnassa kuitenkin eroa, Canonin mukana ei tule vastavalosuojaa, Tamronin takuu pitempi.
|
10.02.2012 (linkki) |
Huang Yiming: Hainanin lohtunaiset
25.2.2012 asti
Näyttely kertoo sotilaiden viihdykkeiksi pakotettujen naisten tarinan Japanin ja Kiinan välisen sodan aikana 1937-45.
Kasarmeille pakotetut naiset jäivät sodan jälkeen yksin häpeänsä ja kärsimyksensä kanssa. Valokuvaaja Huang Yiming kiinnostui heidän kohtalostaan ja halusi nostaa sen valokuvillaan uudelleen esiin.
Näyttely on esillä Kaakkoi-Suomen valokuvakeskuksen suuressa galleriassa.
Ville-Veikko Tulkki: Ihmisiä
25.2.2012 asti
Valokuvakeskuksen pienessä galleriahuoneessa nähdään lappeenrantalaisen Ville-Veikko Tulkin henkilökuvia vuosilta 2009-2011.
Kaakkois-Suomen
valokuvakeskus ry
Snellmaninkatu 13 A (käynti pihan puolelta), Lappeenranta
ti-pe 11-18, la 11-15, arkiaattoina 11-16
Linda Maria Varoma: Laulava naapuri
26.2.2012 asti
Linda Maria Varoma on kuvannut virolaiseen laulukulttuuriin olennaisesti kuuluvia laululavoja. Projekti sai alkunsa Varoman ollessa Virossa vaihto-oppilaana syksyllä 2009. Kokonaisuuteen kuuluu 49 työtä, joista osa on nyt esillä näyttelyssä. Esiintymislavat on kuvattu tyhjillään ympäröivässä maisemassa.
Linda Maria Varoma (s. 1985) on on valmistunut Yrkeshögskolan Novian valokuvauslinjalta keväällä 2011. Laululava-projekti on hänen opinnäytetyönsä.
Vanha Kappalaisentalo
Välikatu 13, Porvoo
Foorumilaisten kuvia:
- Juho Vuotila, Flickr, Gran Canaria, 22 kuvaa. Kuvat otettu 2.2.2012 - 7.2.2012.
Yle Areenassa (Kesto 00:15:08)
Ykkösen aamu-tv: Vieraana sotakuvaaja Niklas Meltio. Millaista on työskennellä valokuvaajana sodan keskellä, kysyi Aamu-tv kovien tilanteiden ammattilaiselta.
Suomen valokuvataiteen museossa sunnuntaina 12.2.2012 klo klo 11.30-18 STUDIO - OSALLISTAVA, Valokuvausprojekti vaatteista ja liikkeestä:
Valokuvataiteen museoon pystytettävä STUDIO on happening, jossa osallistujat tekevät itselleen väliaikaisia vaatteita kankaista ja sen jälkeen heidät kuvataan.
Studio toteutettiin ensimmäisen kerran Berliinissä keväällä 2011. Ks. kuvat.
Jokaisen osallistujan kuva pääsee näyttelyyn Valokuvataiteen museon Prosessi-tilaan 1.6.-26.8.2012.
STUDIO on ilmainen eikä osallistuminen vaadi ilmoittautumista.
Suomen freelance-journalistit ry, SMF:n free-sopimuksen uusi ohjeistus ei ratkaise freelancereiden esiin nostamia ongelmakohtia 8.2.2012. Sanoma Magazines on tarkentanut uutta freelancer-sopimustaan sopimuksen oheen liitettävällä ohjeistuksella. Nyt jakoon lähteneellä ohjeistuksella lupailtiin lievennyksiä ja tarkennuksia sopimuksen kovilta kuulostaviin ehtoihin, mutta lopputulosta on näiltä osin pidettävä varsin laihana. Itse sopimus on pysynyt ennallaan.
- Journalistiliitto on pyytänyt ohjeistukseen sellaista tarkennusta, että freelancer luovuttaisi omasta puolestaan oikeuden markkinointiin, mutta ei joutuisi takaamaan hankkineensa kuvattavilta tai haastateltavilta heidän suostumuksiaan markkinointikäyttöön.
- Tästä SMF on kieltäytynyt. Nimenomaisen suostumuksen hankkiminen päivittäisen työskentelyn yhteydessä jokaiselta kuvattavalta ja haastateltavalta on tietenkin käytännössä mahdotonta, minkä myös SMF hyvin tietää, mutta vastuu tästä halutaan siirtää freelancerille.
Työ- ja elinkeinotoimisto, Freelance-Valokuvaaja, 2 paikkaa, zentuvo Finland Oy, liikkuva työ. Etsitään tehokkaita ja palveluhenkisiä valokuvaajia, joilla on tyylitajua ja vahvaa visuaalista näkemystä. Koska kuvaukset tapahtuvat pääosin yksityiskodeissa, odotetaan, että henkilöt ovat kohteliaita, ystävällisiä ja tulevat toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Edellytetään, että hakijoilla on käytössään digitaalinen SLR-kamera laajakulmaobjektiivilla ja tehokkaalla salamalla, kannettava tietokone (windows OS), kolmijalkajalusta sekä kännykkä ja auto.
Tarjotaan sopimusta, jolla haettu henkilö voi perustaa oman valokuva-alan yrittäjyytensä. Ilmoituksen jättäjä puhuu englantia tai norjaa/ruotsia.
Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
Työ alkaa sopimuksen mukaan
Työaika muu osa-aikatyö, joustava
Työn kesto yli 12 kuukautta, toistaiseksi
Haku päättyy 01.07.2012 klo 16:00
Ilmoitus jätetty 02.02.2012
Yle.fi, Kymenlaakso, Hyvä luontokuva vaatii kärsivällisyyttä. Luontokuvaaja Lassi Kujalan mielestä hyvä luontokuva vaatii kärsivällisyyttä. Kujalan mukaan valokuvaaminen ei sinänsä ole mitään rakettitiedettä, sillä moni hallitsee kameran ja pystyy ottamaan teknisesti kelvollisia kuvia.
- Monta kertaa luontokuvauksessa ongelma tulee siinä, että kamera pitää saada oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Se on ratkaisevan hetken saavuttamisen edellytys. Se on sellainen prosessi, joka vaatii tolkuttomasti aikaa.
- Ennakointi on hankalaa, joten on vain käytävä useasti luonnossa. Kuvaajan pitää roikkua hyvillä paikoilla aika usein, Kujala kertoo.
Valokuvatorstai, 234.
haaste. Haasteena "kiva".
- Osallistuminen, ohjeet.
- 233
haaste. Haasteena "Tilapäinen". Haasteen otti vastaan 61 kuvaajaa.
AteljeeFotoTunnelmaKuvaRantanen, Jesh! 8.2.2012. Eilinen oli… …hyvä päivä harrastajalle. Satuin löytämään priiman Canonin FTb:n. Joskus kun aloittelin kuvaamista niin omistin moisen ja tyhmyyksissäni myin sen jossain kohdassa pois. Kamera on kunnon patarautaa ja se kestää vaikka tunkin alla. Bonuksena löytyi myös 50mm 1.4, ihan priima sekin! Käteen tarraantui myös Leica-meter MC.
Tietokone.fi, Lataa www-sivut koneelle talteen. Httrack on näppärä apuohjelma www-sivujen lataamiseen talteen etäluettavaksi koneelle. Ohjelmalla voi yksityiskohtaisesti valita latauksen tyypin. Oletuksena ohjelma lataa halutun osoitteen sivut koneelle käyttäjän haluamaan hakemistoon. Freeware.
Yle.fi, Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen. Historiallinen valokuvaukseen erikoistunut yritys Kodak lopettaa kameroiden tuotannon. Kodak ilmoitti torstaina, että se lopettaa digikameroiden, videokameroiden ja digitaalisten kuvakehysten valmistuksen.
Voice.fi, Digikameran akku räjähti Helsingissä: Puolen metrin liekit. Helsinkiläinen ammattivalokuvaaja Pasi Murto oli tänään päiväunilla kotonaan, kun hän heräsi kovaan kolahdukseen, jota luuli aluksi postiluukun pamahdukseksi. Kun pian sen alkoi kuulua palohälyttimen hälytysääntä, nousi Murto selvittämään asiaa.
Toisessa huoneessa latauksessa ollut digikameran akku Murron nukkuessa syttynyt räjähdysmäisesti palamaan.
Murto kertoo, että tulipalon aiheutti Canonin digitaalijärjestelmäkameroille tarkoitettu Lenmar DLCE4 -akku. Monet kuvaajat suosivat Lenmarin akkuja, koska ne ovat edullisempia kuin Canonin omat akut. Murto aikoo jatkossa pitäytyä merkkituotteissa.
- Ensimmäinen Lenmarin akkuni lakkasi toimimasta parin latauksen jälkeen, ja kävin kaupassa vaihtamassa sen uuteen vähän aikaa sitten. Sen kanssa kävi nyt sitten näin.
(aina on mahdollista, että kyse oli ns. piraatin piraatista eli oliko edes Lenmar "aito"...)
(nopealla nettihaulla en löytänyt näitä akkuja Suomessa myynnissä kuin siitä Suomen isoimmasta verkkokaupasta... ja sieltäkin ovat melkein loppu, vain Oulussa)
Digicamera.netin Foorumi, Myydään, Legendaarinen Canon 50 mm F1.0. Hp. 2.800 euroa. Täysin käyttämätön kappale.
Photo.net, foorumi.
Dpreview.com, 'No Future in Photojournalism' Interview: Dan Chung. Kuvajournalismilla (ja kuvajournalistilla) ei ole tulevaisuutta (tai oikeastaan töitä). Haastateltava siirtyi videokuvauksen pariin, vaihtoehtoja ei ollut.
YouTube, Canon DSLR Video Recording Operation Modes. Video, kesto 2:06. Canon 5D MkII, 7D, 60D, 550D ja 600D.
YouTube, IceflowStudios: Photoshop: Hidden Gem - Ruler Tool. Video, kesto 1:13.
Digital Photography School, How to Shoot Through a Wire Fence. Esim. eläintarha, välissä aita. Lyhyt ohje.
ePhotozine.com, Metering Modes Explained. Kolme valotuksen mittaustapaa.
Dailymail.co.uk, Making a quick buck? Police force's £12,500 laser speed camera that catches drivers using a mobile phone from half a mile away. Poliisille uudenlaisia valvontakameroita. Brittein saaret. Sony + Sigma yhteistyössä. 6.4 tuuman kosketusnäyttö, vakiona Sigman 50-500m objektiivi. 15.000 euroa.
Kamera & Bild, Nikon D800 - skillnaderna mot föregångaren D700. Video, kesto 3:19.
ePhotozine.com, Kingston 16Gb Wi-Drive Portable Wireless Storage Review. iPhone, iPad, iPod Touch. 16GB/32GB. Akut kestävät neljä tuntia. 10 metrin kantomatka. Liikenne vain yhteen suuntaan. Lähinnä sopii laajentamaan muistikapasiteettia. Pieni ja kevyt. 16GB £40 (48 e), 32GB £90 (107 e). Isompi (kovalevy) Seagate GoFlex Satellite 500GB £145 (173 e).
|
09.02.2012 (linkki) |
Kalle Björklid: In Concert
4.3.2012 asti
Jyväskyläläisen Kalle Björklidin (s. 1980) näyttely In Concert imaisee keskelle rock- ja pop-konserttien kiihkeän latautunutta tunnelmaa. Bändien ja yleisön räjähtävä energia on vangittu rohkein kuvakulmin ja erikoisin rinnastuksin.
Luovan valokuvauksen keskus
Galleria Harmonia
Hannikaisenkatu 39, Jyväskylä
ti-su 11-18
Yhteisessä maailmassa - kuvia lähetystyöstä
25.2.2012 asti
Näyttelyssä on mukana lähetystyöntekijöiden valokuvia Laosista, Kambodzhasta, Keniasta, Israelista ja Senegalista.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Kotkan seurakunnan kanssa.
Mukana on kuvia seuraavilta lähetystyöntekijöiltä: Kirsi Hämäläinen, Jouko Kokkonen, Sirpa ja Roy Rissanen, Elaine ja Ari Vitikainen.
Näyttelyyn liittyy runsaasti oheisohjelmaa.
Kuva yllä: Ari Vitikainen
Kotkan valokuvakeskus
Vuorelankulma 2, Kotka
ti-pe 12-18, la-su 12-16
Hannu Lehto: Sarja kuvia
28.2.2012 asti
Hannu Lehdon Sarja kuvia on interaktiivinen valokuvanäyttely, joka pyrkii yhdistämään valokuvan, sarjakuvan ja kuvasarjan.
Galleria Kajava
Vallilan kirjasto
Päijänteentie 5, Helsinki
Foorumilaisten kuvia, mp-messut.
(Foorumilta) Timo Marttila Photostream, kuvia, Sauli Niinistön vaalivalvojaiset.
Aamulehti.fi, Valokuvaaja Emil Bobyrev ikuisti pimeän Tampereen – katso upea kuvagalleria.
Jrkkari.com, Kuvat koneelle ja suojaan, 8.2.2012. Tänä päivänä kuvia kertyy helposti albumillinen viikossa. Hyvä lomamatka tarkoittaa kahta muistikortillista kuvia – ja koska olemme filmiaikaan kasvaneita – säästämme tietenkin jokaisen napatun pikselin!
- Mikä avuksi jos kuva-arkisto alkaa pikkuhiljaa muistuttaa heinäsuovaa?
Foorumilta, alue Aloitteleva digikuvaaja kysyy, Foto Stenberg valokuvausliike.
- "Etsin tietoa valokuvaliikkeestä Foto Stenberg, joka otti luokkakuvia Tampereella 1960-luvun lopussa. Toimiiko se vielä ja mistä löytyisi siitä tietoa, esim osoite tai nykyinen nimi, jos se toimii vielä."
Julkistuksista.
- Tekniikan Maailma, Olympus Tough TG-820, parempia toimintakuvia suuremmalla herkkyydellä. Olympus esitteli tänään kovanpaikan kameroidensa viimeisimmän huippumallin. Sen uusia ydinkomponentteja ovat takaa valaistu 12 magapikselin cmos-kenno sekä Olympus Pen -järjestelmäkameroista tuttu TruePic VI -suoritin. Olympus TG-820 iHS ja TG-620 iHS tulevat kauppoihin helmikuun puolivälissä. Hinnat ovat alle 300 ja 270 euroa.
- Tekniikan Maailma, Olympus uudistaa matkakameransa. Olympuksen matkakameroiden lippulaiva SZ-31MR iHS sisältää Olympus Pen -järjestelmäkameroista tutun TruePic IV -suorittimen sekä takaa valaistun 16 megapikselin cmos-kennon. Olympus SZ-31MR iHS tulee myyntiin maaliskuun lopulla alle 350 euron hintaan.
- Tekniikan Maailma, Kuvat langattomasti pokkarista nettiin. Canon Ixus 510 HS ja Ixus 240 HS tulevat kauppoihin maaliskuussa. Hinnat ovat 410 ja 330 euroa.
MTV3, Kotien turvakameroissa karmiva virhe - Kaikilla suora pääsy toisten kameroihin. Tuhansien Trendnet-yhtiön turvakameroiden käyttäjien yksityisyys on ollut uhattuna kauhistuttavalla tavalla. Haavoittuneen ohjelmiston takia kuka tahansa on päässyt tuijottamaan turvakameroiden näkymää ihmisten koteihin ilman minkäänlaista salasanaa.
Photo.net, foorumi.
Thephotoargus.com, Dodge and Burn to Correct Exposure.
Sonylta uutta.
Sigmalta uutta.
- Dpreview.com, Sigma DP series reinvented as DP1M and DP2M with 15MPx3 sensor from SD1
- Dpreview.com, Sigma SD1 becomes SD1 Merrill and gains (much) keener price tag. Massiivinen hinnan alennus, uusi hinta on $2.299.
- IR, HUGE Sigma News: Two-Thirds price cut on SD1, massive DP1/DP2 upgrades. Vanha hinta $6.899, uusi hinta $2.299. (Alkuaan hinta oli toukokuussa 2011 $9.700).
- Popular Photography, New Gear: Sigma Introduces DP1, DP2, and SD1 Merrill Cameras.
- Rob Galbraith, Sigma announces dramatic SD1 price reduction, updated DP1 and DP2.
Edelleen viime päivien julkistuksista.
Photopreneur, Become a Photographer Without Giving up the Day Job. Yksi tarina.
Bobatkins.com, Fixed mount Astrophotography with a camera and lens. Ohjeita. Mikä aukko, mikä polttoväli, mikä ISO, mikä suljinaika. Yöllisen tähtitaivaan kuvaaminen.
Venturebeat.com, Adobe Creative Cloud will get you CS6, Lightroom 4, 20GB storage for $50/month. Vähimmäistilaus on yksi vuosi (halvemmalla kuukausimaksulla). Kaikki Adoben CS-ohjelmat käytössä. Ohjelmat omalla koneella, aina uusimmat versiot (ja ensimmäisenä). $49.99 kuukaudessa. Vaikuttaa houkuttelevalta...
- käyttöön vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla
- Adobe.com, Adobe Creative Cloud. Adobe Creative Suite Master Collection: Adobe Photoshop®, InDesign®, Illustrator®, Dreamweaver®, Adobe Premiere® Pro, and After Effects®. Mahdollisuus myös kuukausi kerrallaan ostaa palveluja, silloin korkeampi hinta.
- (jotain hämärää tässä on pakko olla, eihän enää kannata ostaa Photoshoppia, Premieria, InDesignia, Dreamwearia ym. ym. Vai riittääkö Adobelle hyödyksi se, että saadaan maksavia asiakkaita piraattiversioita käyttävistä...)
Digital Photoraphy School, How to Use Dome Diffuser to Eliminate Shadows and Harsh Light. Teksti, esimerkkikuvia, video.
Gettyimages.com, Top 7 things I’ve learned as a Getty Images news photographer. Lisäksi video, kesto 7:15.
Digital Photography School, Beginner’s Tip: Get Closer.
Rob Galbraith, First deliveries of Nikon D4 delayed until mid-March. Nikon D4:n ensimmäiset toimitukset siirtyvät maaliskuun puoliväliin. Alkuperäinen aikataulu maailmanlaajuisten toimitusten alkamiseen oli ensi viikko.
Fotosidan.se, Bilderna som får dig avskedad. Kuvien takia sinut voidaan irtisanoa. Esimerkkejä Ruotsista.
Photozone.de, Samyang 7.5mm f/3.5 Fisheye (MFT) - Review / Lens Test. Kalansilmä. Vähän alle 300 euroa. Kehitetty erityisesti Micro 4/3 -systeemiin. Ei tarkennusongelmia, käsintarkennus kahteen metriin. Ei automatiikkaa. Painoa 197g. Sisäänrakennettu vastavalosuoja.
|
08.02.2012 (linkki) |
Suomen valokuvataiteen museossa tänään klo 18: Timo Kelaranta kertoo Outo rakkaus -näyttelystään. Museon pääsymaksu.
Valokuvagalleria Hippolytessä tänään klo 17: Keskustelutilaisuus Ajatuksia ajasta. Keskustelemassa Harri Laakso, Maija Savolainen & Joni Tammi.
- Maija Savolainen: N 45° 54' – N 29° 42' – paikoillaan liikkeessä -näyttely
26.2.2012 asti
Eva Persson: Elämää Kuolemassa / Livet i Döden
25.02.2012 asti
Eva Perssonin Elämää Kuolemassa -näyttely kuvaa elämänmenoa Kuolema-nimisessä eteläpohjalaisessa kylässä.
Ruotsista kotoisin oleva Eva Persson tuli Suomeen vuonna 1995. Hän valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osastolta vuonna 2004.
Perssonin ensimmäinen kirja, Elämää Kuolemassa (Musta Taide) ilmestyi vuonna 2005.
K.E. Ståhlberg 150 år /vuotta
25.02.2012 asti
Karl Emil Ståhlberg avasi vuonna 1889 Helsingissä omaa nimeään kantavan valokuvaamon, K. E. Ståhlbergin. Ateljeessa aloittivat uransa monet myöhemmin tunnetut valokuvaajat kuten I.K. Inha ja Vivi Richter. Ståhlberg kirjoitti myös valokuvauksen käsikirjoja ja järjesti kursseja, näyttelyjä sekä kilpailuja.
Vuonna 1899 K.E. Ståhlberg perusti uuden yhtiön, Atelier Apollon, josta tuli aikansa johtavia valokuvaamoja Helsingissä.
Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.
galleriZEBRA
Keskuskatu 90, Karjaa
ti-to 10-18, pe 10-17, la 12-15
Lakeuden Laajakuvafestivaali, Pohjanmaan Valokuvakeskus, Kustaa Tiituntie 1, Lapua. Kulttuurikeskus Vanha Paukku.
klo 11.00-11.10 |
Tervetuloa (Pohjanmaan Valokuvakeskuksen puheenjohtaja, valokuvaaja Benjam Pöntinen, Lapua) |
klo 12.00-13.00 |
”Maailman ihanin tyttö” ja voimauttava valokuva – luonnon suuruus haavoittuneen minän suojelijana. (Valokuvaaja, taide-ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen, Helsinki) |
klo 13.00-13.30 |
Väliaikatarjoilu |
klo 13.30-14.30 |
Koli. "Panoraamakuvaajan matkassa". (luontokuvaaja Markku Tano, Tampere) |
klo 15.00-16.00 |
HOW ABOUT THE OTHERS -valokuvanäyttelyn avajaiset Pohjanmaan Valokuvakeskuksessa,Yrkeshögskolan NOVIA, valokuvalinja. |
iltaohjelma alk.
klo 18 |
WILLA UKULI, Benjam ja Aulikki Pöntinen Tienhaarantie 134, 62130 Hellanmaa, Lapua
Iltapala (maksullinen), kuvankatselua ja keskustelua valokuvauksesta. KUVAKISA, aiheena " Laajakuva", tuomarina yleisö. Kilpailukuvat, 3 kpl, jätetään järjestäjille lauantaina klo 18.00 mennessä. Kuvat levyllä tai tikulla, kuvan leveys 1024 px, jos pystykuva, korkeus 768 px. |
|
Ilmoittautuminen (tarjoilun vuoksi) torstaihin 9.2. mennessä
Luennoille vapaa pääsy, väliaikatarjoilu ja maksullinen iltapala vain ennakko-ilmoittautuneille, joten tarjoilun järjestämiseksi ilmoita osallistutko päivä- vai iltaohjelmaan vai molempiin. Ilmoittautuminen. |
|
Lakeuden Laajakuvafestivaali |
Baltic Sea In My Eyes -valokuvakilpailun tulokset. Tuomariston valitsemat viisi parasta kuvaa.
Maisemanlumo.fi, blogi. Paljon talvikuvia, paljon merkintöjä. Kustakin kuvaussessiosta on lyhyet merkinnät.
Suomen Lehtikuvaajat ry, Helmikuun kuvaaja Hanna Koikkalainen.
Pinseri.com, Myus: Tavarantilausta maailmalta. Hieman taustaa: joskus tulee vastaan tilanne, jossa haluttaisi ostaa tuotteita amerikkalaisesta verkkokaupasta, mutta kauppa ei toimita tilauksia USA:n ulkopuolelle. Tarvitset siis välikäden, joka toimittaa tilauksesi Atlantin tälle puolelle.
Tietokone.fi, Varo Facebookin kuvia! Niitä ei voi poistaa. Facebook jakaa vieläkin netissä kuvia, jotka käyttäjät ovat tuhonneet vuosia sitten. Käyttäjällä ei ole mitään keinoa saada kuvia häviämään, kertoo ongelman huomannut Ars Technica. Tästä on aiheutunut melkoisia ongelmia joillekin käyttäjille.
Mbnet, blogit, MBLabra, Kameroita myydään nyt lapsille. Kylläisiltä markkinoilta pitää siis löytää uusia markkinarakoja. Nikonin tuliterä Coolpix S30 on valmistajan mielestä ”hauska koko perheen kamera”. Pokkarista löytyykin ominaisuuksia, jotka tekevät siitä huolettoman kuvauskumppanin.
Panttihuutokauppa Helsingissä 8.2.2012. Lähtöhinta on ohjeellinen.
(Välillä panttaaja lunastaa pantin ennen huutokaupan
alkua... Kaikkea ei siis aina tule huudettavaksi). (Viime aikoina paremmat järjestelmädigit on yleensä lunastettu ennen huutokaupan alkua...).
22 P10993 Lähtöhinta 140 euroa. Loppuhinta 210 euroa.
1 DIGIKAMERANRUNKO NIKON D3000
1 OBJEKTIIVI NIKKOR AF-S DX ED 18-55/3.5-5.6 GII
1 MUISTIKORTTI 2 GB 1 AKKU 1 LATURI
LAUKKU
41 C186585 Lähtöhinta 50 euroa. Loppuhinta 70 euroa.
1 KAMERANRUNKO CANON EOS 650
1 OBJEKTIIVI SOLIGOR AF 28-210/3.5-5.6 MC
1 OBJEKTIIVI CANON EF 35-80/4-5.6
1 SALAMALAITE CANON SPEEDLITE 300EZ
EI TESTATTU
LAUKUSSA
Photo.net, foorumi.
Featureshoot.com, Amazing Video of Chick Embryo Wins Nikon Small World In Motion Competition.
Olympukselta uutta.
- Olympus OM-D, suomenkieliset sivut.
- Olympus OM-D, 7-sivuinen pdf, suomeksi.
- Pekka Potka, Olympus OM-D E-M5 ensivaikutelmat. Saatoin kuitenkin kokeilla kameraa ja sain ensivaikutelmat sen uusista ominaisuuksista. Kerron tässä mikä kamerassa on kiinnostavinta omasta näkökulmastani.
- Sulantoblog, Olympus E-M5, valokuvaajan työkalu. E-M5 on ensimmäinen oikeasti ammattilaatuinen m4/3 kamera säätiivistyksineen päivineen. Runko on magnesiumvalua ja sen tuntee. Kuvausote on mainio rungossa olevan peukalotuen ansioista ja kaksi säätöpyörää osuvat juuri sopivasti sormille.
- Tekniikan Maailma, Olympus OM-D: pieni, nopea, sääsuojattu ja etsimellä varustettu järjestelmäkamera. Olympus julkisti tänään uuden micro four thirds -järjestelmän kameran. Olympus OM-D jatkaa legendaaristen OM-filmikameroiden perinteitä ja tarjoilee samalla digitaaliajan parhaita herkkuja. Niitä ovat huippunopea automaattitarkennus sekä mainio elektroninen etsin. 16.1 megapikselin kenno. Polttovälikerroin on 2.0. Kuvanvakaaja. Olympus OM-D tulee kauppoihin huhtikuussa alle 1100 euron hintaan. Värivaihtoehdot ovat musta ja hopea. Kameran voi ostaa myös yhdessä 12 - 50 mm, f/3,5-6,3 -objektiivin kanssa noin 1300 eurolla.
- Dpreview.com, Olympus announces OM-D E-M5 weather-sealed Micro Four Thirds camera. Ensimmäinen uutta OM-D -sarjaa, Micro 4/3 -systeemi. Kuvanvakaaja toimii sekä stillkuvissa että videoissa. Elektroninen etsin 1.44 megapikseliä, säänkestävä runko.
- Dpreview.com, Olympus OM-D E-M5 Hands-on Preview. Retrohenkinen muotoilu, uusi sarja, rinnakkain muiden Olympuksen kameroiden kanssa. Ei mikään pelkkä E-P3 -mallin päivitys. Täysin uusittu kuvanvakaaja. Macrokuvauksessa käytössä Canonin Hybrid IS:n tapainen systeemi. Maksimi-ISO 25.600, elektroninen etsin 800x600 pikseliä, 1.44 miljoonaa pistettä.
- IR, History reinvented: Olympus OM-D E-M5 announced, previewed.
- IR, Olympus OM-D E-M5 Hands-on Preview.
- Steve Sanders, Olympus E-M5 Hands On First Look.
- Rob Galbraith, Olympus announces OM-D E-M5 with 15.93 million image pixel sensor, EVF.
- Thom Hogan, Olympus Goes Hindu, Welcomes Back the OM.
- DCRP, Olympus releases pro-level EM-5 Micro Four Thirds camera.
- ePhotozine.com, Olympus OM-D E-M5 Hands-On Preview.
- Pdnpulse.com, OMG! Olympus Intros 16.1MP OM-D E-M5 Camera That Resembles Classic SLR (Hands-on and Photos).
- Dpreview.com, Olympus adds 75mm F1.8, 60mm F2.8 Macro and flash to Micro Four Thirds lineup. Kaksi uutta objektiivia sekä salama.
- Dpreview.com, Olympus announces SZ-31MR iHS high-end compact superzoom. 16 megapikseliä, 25-600mm, 24-kertainen zoom. Lcd-näyttö 920.000 pistettä, kosketusnäyttö. Huhtikuun lopulla myyntiin, $399.99
- Dpreview.com, Olympus announces TG-820 back-lit CMOS rugged camera. $299.99.
Nikonilta uutta (jatkoa eiliseen).
- Suomen Nikon, D800, 15-sivuinen pdf.
- Suomen Nikonin Facebook-sivut
- Sulantoblog, NikonD800, nyt on pikseleitä
- Janneheimonen.net, Nikon D800 – Uusi FF-kameroiden megapikselikuningas
- Rob Galbraith, Links to all things Nikon D800
- Thom Hogan, The Nikon D800 Introduction
- Cameralabs.com, Nikon D800 preview
- The Online Photographer, Nikon D800, Woo-Hoo
- Fotosidan.se, Nikon D800 ger mellanformat en match
Canonilta uutta (jatkoa eiliseen).
- IR, Canon: New EF zoom, stabilized primes.
- Cameralabs.com, Canon EF 24-70mm f2.8L II USM preview.
- Bobatkins.com, Canon EF28/2.8IS, EF24/2.8IS, EF24-70/2.8II and Tamron 24-70/2.8 VC.
- DCRP, Canon rolls out three new EF lenses.
- Pixiq.com, Three delicious new lenses from Canon.
- Suomen Canon, Kuvat suoraan kamerasta verkkoon Canon IXUS 510 HS- ja IXUS 240 HS -kameroilla (lehdistötiedote). Canon IXUS 510 HS ja Canon IXUS 240 HS ovat saatavilla huhtikuusta alkaen. Suositusvähittäishinnat ovat Canon IXUS 510 HS 414 euroa, Canon IXUS 240 HS 331 euroa.
- Mbnet.fi, Valokuvat suoraan verkkoon uusilla Canonin pokkareilla.
- IR, See, shoot, share: Slim new ELPH cameras offer WiFi connectivity.
- DCRP, Canon PowerShot ELPH 320 HS / 530 HS Wi-Fi compacts.
- Suomen Canon, Matkakameroiden aatelia: Canon PowerShot SX260 HS- ja PowerShot SX240. (lehdistötiedote). Maaliskuussa myyntiin, Canon PowerShot SX260 HS 389 euroa, Canon PowerShot SX240 HS 356 euroa.
- IR, Canon PowerShot SX260 HS i Preview. Maaliskuussa myyntiin.
- DCRP, Canon PowerShot SX260 HS travel zoom introduced.
- Suomen Canon, Laadukkaita kuvia ääriolosuhteissa: Canon PowerShot D20 on valmiina toimintaan (lehdistötiedote). Toukokuussa myyntiin, 403 euroa.
- Tekniikan Maailma, Kovanpaikan kamera Canon D20. Canon PowerShot D20 sietää jopa 10 metrin upotuksen, 1,5 metrin pudotuksen, 10 asteen pakkasen sekä pölyn ja rantahiekan. Valokuvien ohella se tallentaa videoita tarkkuudella 1920 x 1080 ja nopeudella 24 ruutua sekunnissa.
- IR, Canon PowerShot D20 i Preview.
- DCRP, Canon introduces fish-shaped PowerShot D20 rugged camera.
- Kamera & Bild, Canon Powershot D20 - ny vattentät kompakt med GPS
- Suomen Canon, Canonin värikkäässä PowerShot A -sarjassa on kamera jokaiseen tarpeeseen (lehdistötiedote). Maalis-huhtikuussa myyntiin. PowerShot A810 104 euroa, PowerShot A1300 126 euroa, PowerShot A2300 139 euroa, PowerShot A2400 IS 150 euroa, PowerShot A3400 IS 172 euroa, PowerShot A4000 IS 196 euroa.
- DCRP, Canon unloads six new budget-friendly A-series cameras.
- Tekniikan Maailma, Langaton valokuvatulostin. Canon Pixma MG4150 -monitoimilaite skannaa ja tulostaa langattomasti koko kotiverkon alueella. Huhtikuussa myyntiin.
Tamronilta uutta.
Pixiq.com, Lightroom Interview: Kevin Tieskoetter. Lyhyt haastattelu, kahdeksan vuotta Lightroomia.
Photo.tutsplus.com.
Thomashawk.com, Facebook Rolls Out New Lightbox View.
ePhotozine.com, Basic Flash Photography Introduction. Hyvin lyhyesti.
1001noisycameras.com, Rumors: Canon 5D Mark X coming February 28 for $2700.
|
07.02.2012 (linkki) |
Pingstate.nu.
Yle.fi, Savo, Harvat ja valitut sääkuvat pääsevät televisioon. Itä-Suomen uutisten sääkuvakeräys on saanut yleisön kiitettävästi liikkeelle. Ensimmäisen viikon aikana kuvia on lähetetty toimitukseen satoja kappaleita. Kuvista illan uutislähetykseen päätyy kuitenkin vain murto-osa. Valintaan vaikuttavat paitsi kuvan sisältö, myös ajankohta ja jopa tuuri. Tässä muutama vinkki!
- Yle.fi, Lähetä meille ottamasi kuva. Heti alussa yritetään johdattaa kuvan lähettäjää harhaan: "Lähettämällä materiaalia et luovuta tekijänoikeuksiasi, ainoastaan vapaan edelleenkäyttöoikeuden Ylelle ja sen kansainvälisille kumppaneille, jotka saattavat olla kiinnostuneita jutun ollessa poikkeuksellisen merkittävä tai erikoinen."
- "Muissa tapauksissa kuten sääkuvissa lähettäjällä tulee olla suostumuksensa kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä siihen, että Yle voi hyödyntää ja käsitellä materiaalia parhaaksi katsomallaan tavalla. Suosittelemmekin, että sääaiheisissa kuvissa ei esiintyisi tunnistettavia ihmisiä."
- Ihan alusta, Wikipedia, Tekijänoikeus. "Tekijänoikeus tuottaa tietyin rajoituksin yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen."
- ...yksinomaisen oikeuden... Tekijänoikeuden perustavaa laatua oleva substanssi on nimenomaan se, että tekijällä on yksinomainen oikeus määrätä teoksen levitystä... Miksi Yle kertoo kuitenkin ihan alussa, että "et luovuta tekijänoikeuksiasi"?
- (täydellistä sumutusta...)
- (Yle ehkä tarkoittaa, että kuvan lähettäjä voi itse edelleen käyttää kuvaa sivuillaan ja halutessaan myydä sitä edelleen... Jos Yle tätä tarkoittaa, niin miksei se niin kerro?)
- (siellä pitäisi tietenkin olla "...Lähettämällä materiaalia et luovuta kaikkia tekijänoikeuksiasi, ...)
Photo.net, foorumi.
Nikonilta uutta.
- Suomen Nikon, Nikon D800 – Näe koko kuva (lehdistötiedote). 36.3 megapikselin FX-kenno.
- Suomen Nikon, Nikon D800. Langattoman lähiverkon ja Ethernet-yhteyden tuki lisävarusteena saatavan langattoman WT-4-lähettimen avulla.
- Tekniikan Maailma, Nikon D800:ssa on kinokokoinen 36,3 megapikselin kenno – hinta alle 2800 €.
- Dpreview.com, Nikon D800 and D800E 36MP full-frame DSLRs announced. 36 megapikseliä, täyskennoisia. (D800E-mallissa ei anti-alias -filtteriä, studiotyöskentelyyn, keskikoon kameroille haastaja). 7.360 x 4.912 pikseliä. Täyden kennon CMOS-sensori, ISO 100 (50) - 6400 (25.600). Kuvasuhteet 5:4 ja 3:2. 3.2 tuuman lcd-näyttö, 920.000 pistettä. Etsin 100%. Sisäinen salama. Sarjakuvaus 4.6 kuvaa sekunnissa. Video 1920 x 1080 (30, 25 ja 24 fps). Compact Flash, sd-kortit. USB 3.0. Säänkestävä. Painoa 900 g. Hinta 2.829 euroa.
- Dpreview.com, Nikon D800 Hands-on Preview. 3.5 vuotta Nikon D700:n jälkeen. Maaliskuussa myyntiin. Nikon on joutunut sivusta seuraamaan kolme vuotta Canon EOS 5D Mark II:n suosion kasvua videokäytössä, ei enää. Nikon D4:n verrattuna ISO-alue rajoitetumpi, sarjakuvaus hitaampi, ei QXD-kortteja, pienempi akun kesto, ei sisäänrakennettua Ethernettiä. Mutta nämä ominaisuudet kiinnostavat lähinnä prokuvaajia. Nikon D4 maksaa $6000, Nikon D800 $3000.
- Rob Galbraith, Announced: Nikon D800 with 36.15 million image pixel sensor. D800E maksaa $3.300. Samat video-ominaisuudet kuin D4-mallissa. USA:ssa myyntiin maaliskuun lopulla. Akuilla voi ottaa 800 kuvaa.
- Rob Galbraith, "Joy Ride" shot with Nikon D800 by Sandro Miller.
- IR, 36-Megapixel Nikon D300 Announced! See our Hands-on Preview.
- IR, Nikon D800 / D800E i Hands-On Preview.
- Dpnow.com, NIkon D800 36 megapixel DSLR launch and preview.
- ePhotozine.com, Nikon D800 D800E Digital SLR Hands-On Review.
- Popular Photography, New Gear: Nikon D800 36.3-Megapixel Full-Frame DSLR.
- DCRP, Nikon introduces D800 full-frame D-SLR.
- Pixiq.com, The Nikon D800: Official Announcement.
- Pdnpulse.com, 36.3MP Full-Frame Nikon D800 DSLR Makes Official Debut (Exclusive Photos).
Canonilta uusia objektiiveja.
- Dpreview.com, Canon renews full-frame lenses with 24-70mm F2.8 II and stabilized wide-angle primes.
- IR, Canon: New EF zoom, stabilized primes. Canon EF 24-70mm f/2.8L II USM, $2.300, huhtikuussa myyntiin. Canon EF 24mm f/2.8 IS USM, kuvanvakaaja, $850, kesäkuussa myyntiin. Canon EF 28mm f/2.8 IS USM, kuvanvakaaja, $800, kesäkuussa myyntiin.
- Petapixel.com, This is the Canon 24-70mm f/2.8L Mark II.
- Petapixel.com, Photos of Canon’s Image Stabilized 24mm and 28mm Lenses.
- Fotosidan.se, Lättare proffszoom från Canon. Canon EF 24-70 mm f/2,8L USM on nyt 145g kevyempi, painoa 805g.
- Fotosidan.se, Fasta vidvinklar med bildstabilisering.
Canonilta uusia kompaktidigejä.
- Dpreview.com, Canon unveils ELPH 530 HS and ELPH 320 HS Wi-Fi touchscreen models. Kosketusnäyttö ja Wi-Fi. Euroopassa Canon IXUS 510 HS ja Canon IXUS 240 HS. 16 megapikseliä ja 10 megapikseliä.
- Dpreview.com, Canon A series updated to include slim, stylish A2300, A2400, A3400 and A4000. Kuusi uutta 16 megapikselin A-sarjan PowerShottia.
- Dpreview.com, Canon ventures back in the water with the rugged D20. Vedenpitävä, 12 megapikseliä. GPS.
- Dpreview.com, Canon announces SX260HS 20x superzoom with GPS and SX240HS without. Kaksi SX-sarjan kompaktidigiä.
- Fotosidan.se, Trådlös anslutning med nya Ixus:ar. Canon Ixus 240 HS ja Canon Ixus 510 HS, sisäänrakennettu WiFi. Kaikkiaan Canonilta 11 uutta mallia.
Featureshoot.com, Photographs of Composed Animals. Ruotsalainen Fredrik Ödman.
Pixiq.com, How much should you charge for a photograph? Tärkein tekijä kuvan hintaa mietittäessä on kuvan ostaja. Kuva on sen arvoinen, mitä siitä ollaan valmiita maksamaan.
Digital Photography School, How To Get Over Your Fears And Raise Your Prices as a Photographer.
Strobist, Lighting Inside the Box. Omaa keittiötä kuvaamassa. Vaihe vaiheelta kuvat siitä, mistä lopputulos muodostuu.
ePhotozine.com, Nine Reasons When Manual Focus Is Better Than Auto Focus.
Digital Photography School, 6 Timelapse Photography Tips [You May Not Have Considered].
Steve Sanders, Spyder4Pro: Display Calibration Device. Uusi versio testissä.
|
06.02.2012 (linkki) |
Foorumilaisten kuvia:
Fromadifferentangle.net, It may be hard in the beginning, but the reward… Viime vuonnakin oli kuvia sinisestä hetkestä.
Photo.net, foorumi.
(linkki Foorumilta) Live-imho.livejournal.com/160261.html. Venäläisiä valokuvia. Kymmeniä, samalla sivulla.
Earthboundlight.com, Exposure Versus Brightness. Mitä eroa, kun käsitellään Photoshopissa. Histogrammi.
ePhotozine.com, How To Use The Magic Eraser Tool In Photoshop. Taustan poistoon (jos samanvärinen tausta).
Luminous Landscape, Michael Chiusano, A Photographer's Eulogy for Eastman Kodak. Kodakin muistoksi.
Thisiscolossal.com, Steve Mills, fotorealismia.
|
05.02.2012 (linkki) |
Suomen valokuvataiteen museo tänään: Omakuvatyöpaja museon Prosessi-tilassa. Valokuvaaja Vesa Aaltonen perehdyttää omakuvalliseen työskentelyyn. Työpajassa toteutetaan omakuva studiossa itselaukaisinta käyttäen. Yksi kuvaussessio n. 10 min. Mihin aikaan tahansa klo 13-17 välillä. Ei ilmoittautumista. Muistitikku mukaan! Vapaa pääsy. Työpaja on osa 2000 & 11 OMAKUVAA -näyttelyn ohjelmistoa. Näyttely tänään viimeistä päivää auki. Vapaa pääsy.
Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2012 -kilpailun ensimmäinen aihe on Pituus. Seuraavat aiheet jatkavat samaa linjaa. Uusi aihe julkistetaan edellisen osakilpailun tulosten yhteydessä.
Kukin kilpailija voi osallistua vain yhdellä (1) kuvalla. Kuvien tulee olla jpg-muodossa ja kuvan lyhyen sivun pituuden on oltava vähintään 2000 pikseliä.
Tekniikka on vapaa, ja kuvankäsittely on sallittua.
Kuvaajalla on oltava kuvaan täydet oikeudet.
Kuvan on oltava perillä viimeistään keskiviikkona 29.2.2012.
Voittajakuva saa 15 pistettä, toinen 14, kolmas 13 … ja kymmenes 6 pistettä. 11-25 sijat tuottavat 5 pistettä. Vuoden aikana yhteensä eniten pisteitä ansainnut kuvaaja on Vuoden kuvaaja 2012.
Ensimmäisen osakilpailun julkaistaan 4.4.2012 ilmestyvässä Kamera-lehdessä 3-4/2012.
Palkinnot
- Pääpalkinto: 1000 euron lahjakortti voittajan valitsemaan valokuvausalan liikkeeseen. Lahjakortti on voimassa kuusi (6) kuukautta.
- Osakilpailun palkinnot: Jokaisen osakilpailun voittaja (neljä osakisaa) saa palkinnoksi 200 euron lahjakortin Docendon kuvatkirjaksi.fi-palveluun. Lahjakortti on voimassa kuusi (6) kuukautta.
Palkinnot ovat voittajalle veronalaista ansiotuloa.
Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta
Oulun tuomiokirkkoseurakunta järjestää valokuvauskilpailun Yhteisvastuukeräyksen 2012 teemasta Pienestä kiinni. Teema on kuvaus siitä, kuinka helposti yllättävä elämänmuutos tai yksittäinen välttämätön hankinta voi syöstä kenen tahansa talouden toivottomaan velkakierteeseen.
Kilpailussa on kaksi sarjaa:
- alle 15-vuotiaat (Sarja A)
- muut (Sarja B).
Yksi henkilö voi lähettää kilpailuun korkeintaan kaksi kuvaa.
Kilpailuun saa osallistua manipuloiduilla valokuvilla, mutta siitä on oltava maininta.
Kilpailu alkaa tänään ja osallistumisaikaa on 31.3.2012 asti.
Kilpailukuvat laitetaan esille tuomiokirkkoseurakunnan internetsivuille, jossa jokainen voi äänestää mielestään parasta valokuvaa. Parhaat kuvat palkitaan ja kuvien parhaimmistosta toteutetaan valokuvanäyttely.
Yhteisvastuukeräys käynnistyy tänään.
Lue tarkemmat ohjeet kilpailun sivuilta
Anna-Liisa Pirhosen kuvagalleria. Sivuilta löytyy paljon kauniita ja tunnelmallisia luontokuvia.
Valoa etsimässä.
- Pentax K-01 ensifiiliksiä, 3.2.2012. Pentax julkaisi viimein peilittömän k-bajonetti järkkärin ja se jätti mulle vähän valjun fiiliksen. Design ja ominaisuudet ovat ihan ok, mutta en saa oikein otetta siihen, millainen työkalu se on.
- Talvipäivä, 31.1.2012. auantaina oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä ja vielä viikonloppuna, joten ehdin käymään valoisan aikaan ulkona kuvaamassa raikasta talvisäätä. Ohessa kuvia ko. reissulta.
- Kuukuvia, 13.1.2012. Kuun kuvaaminen on kyllä aika hankalaa ja tahtoo mulla aina ylivalottua puhki. Jälkikäsittelyssä saa toki jotain pelastettua.
Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Helmikuun kuvaaja 2012. Studio Valomaalarit on Etelä-Pohjanmaalla, Alavudella, toimiva valokuvaamo. Tekijät kuvien takana ovat valokuvaajat Tuija Kotka-Ritavuori ja Jouni Ritavuori.
Tekniikan Maailma, Nikon uudisti matkakameransa. Noin 320 euron hintainen Nikon S9300 sisältää 18-kertaisen zoomin, jonka kuvakulma vastaa 25 - 450 millimetrin kino-optiikkaa. Valovoima on f/3,5-5,9. Edullisemmassa, 200 euron sisarmallissa Nikon S6300 zoom on 10-kertainen. Kuvakulma vastaa 25 - 250 millimetrin kino-optiikkaa ja valovoima f/3,2-5,8.
Turun Sanomat, Kameravalvonnassa rikotaan yleisesti lakia. Monet kameravalvonnan käyttäjät suostuvat näyttämään nauhoja ainoastaan poliisille. Aarnio kuitenkin muistuttaa, että jokaisella kansalaisella on oikeus saada jopa kopio tallenteista, jotka hänestä on tehty.
Photo.net, foorumi.
Boston.com, The Big Picture, Extreme cold weather hits Europe. 45 kuvaa. Kuva nro 33 on Helsingistä, mereltä.
The Atlantic, In Focus, Afghanistan: January 2012. 42 kuvaa.
Denverpost.com, Pictures of the Week: February 3, 2012. 22 kuvaa.
Los Angeles Times, Framework, The Week in pictures | Jan. 30 - Feb. 6, 2012. 62 kuvaa.
Time LightBox, Pictures of the Week, January 27 – February 3. 63 kuvaa.
Reuters.com, The surreal shipwreck. 21 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Pixiq.com, How to use a grey card. Harmaakortin käytöstä. Miksi harmaakorttia käytetään. Miten harmaakorttia käytetään.
Photo.tutsplus.com, A Beginner’s Guide to Shooting in Low Light.
Neilvn.com, bounce flash photography & the inverse square law. Vallitseva valo ja salama, Nikon D3S, ISO 3200. Valo heikkenee etäisyyden neliönä.
Digital Photography School, How I Shot And Edited It – Nepal Zoomable Panorama. Esimerkkikuvan editointi selitetään yksityiskohtaisesti. Panoraama, 39 vertikaalia kolmen kuvan HDR-pinoa.
ePhotozine.com, Guide To Creating A Photoshop Action. Kuvankäsittelyn nopeuttamista, automatisointia.
Ranskalainen valokuvalehti, foorumi, Nikon D800:n speksit, Google-käännös. NIKON D800: Here are finally the REAL NEWS. 7.2.2012.
|
04.02.2012 (linkki) |
Sulantoblog.
- Kesällä Saarenmaalle, 3.2.2012. "Olen Jyrki Vesan kanssa heinäkuussa Saarenmaalla pitämässä valokuvaustyöpajaa ja ehdotan, että lähdet mukaan. Saarenmaalla Kuressaaressa on hienoja miljöitä, mukavia ihmisiä ja hauskaa valokuvausta."
- Huiskarvan varassa, 3.2.2012. "Sitten syttyivät jarruvalot jossain edessä ja samalla hahmotin pöllyävän lumen seasta epämääräisen kasan tiellä: kolari, iso kolari. Jarrutin ja ajoin pientareelle saadakseni lumesta lisää jarrutuspitoa. Sainkin autoni pysähtymään n. 30 metriä ennen kolarisumaa ja vaistomaisesti katsoin saman tien peiliin, josta näin, että puoliperävaunullinen rekka tulee vauhdilla ja täysin pulkkana mäkeä alas."
- Pakkasessa raha ratkaisee, 2.2.2012. "Kuvaan yritysviestintään tulevat kuvat pääosin sisätiloissa jostain syystä. Yksi syy varmaan on Suomen syksy ja talvi, koska silloin sää ei suosi henkilökuvausta ulkona."
- Sony Nex5n kokeilussa, 23.1.2012. "Sony Nex5n kamerassa ei ole etsintä, vaan kuvaaminen pitää tehdä takanäytöltä. Lisävarusteena saa kameran päälle kiinnitettävän sähköisen etsimen, jonka kuva on erinomainen. Etsimen okulaari on silmälasien käyttäjälle liian pieni eikä etsinkuvaa meinaa nähdä kokonaan ja sommitteleminen kärsii."
- Kuvia työpajasta, 23.1.2012.
- Onko tämä maailman pienin salamajärjestelmä? 21.1.2012. "Työpajan ruokatauolla kokeilin ehkä maailman pienintä langatonta kahden salaman valosettiä. Olympus on kiitettävästi muistanut muitakin kuin näppäilijöitä pitämällä PEN-sarjan kameroissa langattoman salamajärjestelmän."
- Fuji X-S1 ensivaikutelmat, 17.1.2012. "Fuji X-S1 tulee kauppoihin maaliskuun tienoilla, mutta Suomessa on tällä hetkellä yksi esituotantokamera, joka on minulla kokeiltavana. Laite vaikuttaa kaikin puolin toimivalta, mutta siitä huolimatta jokin toiminto tai ominaisuus voi olla erilainen tai parempi, kun firmisversion järjestysnumero on alkaa ykkösellä."
HS, Herra tasavallan valokuvaaja. Helsingin Sanomien valokuvaaja Heikki Kotilaisen presidentinvaalikiertue alkaa olla ohi. Se alkoi elokuussa, vei hänet kymmenille paikkakunnille yli sataan vaalitilaisuuteen ja tuotti noin viisi sataa valmista kuvaa presidenttiehdokkaista.
Tietokone.fi, Pentaxilta mullistava peilitön järjestelmäkamera. Japanilainen kameravalmistaja Pentax on julkistanut peilittömän K-01 järjestelmäkameran, johon ainoana maailmassa sopivat perinteisen järjestelmäkameran objektiivit. Näin siihen sopii yli 200 Pentaxin vuosikymmenien mittaan valmistamaa objektiivia. Kameran kanssa tulee myyntiin myös maailman ohuimmaksi väitetty vaihdettava objektiivi. Mustana, mustahopeisena ja mustakeltaisena saatava kamera tulee myyntin maaliskuun lopussa rungon hinnan ollessa noin 700 euroa.
Tekniikan Maailma, Valovoimainen pikkupokkari. Nikon Coolpix P310 sisältää 4,2-kertainen zoomin, jonka kuvakulma vastaa 24 - 100 mm:n kino-optiikkaa. Valovoima yltää laajakulmalla peräti arvoon f/1,8 ja telepäässäkin lukemaan f/4,9. Mustana ja valkoisena saatava Nikon Coolpix P310 maksaa 340 euroa.
Mikropc.net, Näin saat jopa 4,5 Gt lisätilaa Dropboxiin. Dropboxin kehittäjät testaavat parhaillaan ominaisuutta: ohjelman versio 1.3.12 tuo kuvia ja videoita automaattisesti kamerasta. Beetaversion testaajiksi haetaan myös tavallisia käyttäjiä, ja keskeneräistä ohjelmaa testaaville henkilöille luvataan jokaista 500 ladattua megatavua kohden 500 megaa lisätilaa omaan käyttöön.
Photo.net, foorumi.
Petapixel.com, Newspaper Photographer Suspended for Splicing Bird Photos.
Digital Photography School, Mastering Panning – Photographing Moving Subjects. Pannausohjeita.
ePhotozine.com, Landscape Photography: Motion And Movement.
Dpreview.com, HDR used properly is appropriate for photojournalism, says Unified Color's Omvik. HDR-softan tekijän mielestä uutiskuvissa voi käyttää.
Petapixel.com, New Leaked Photos of the Retro Olympus OM-D Camera. Retrohenkinen Micro 4/3 -systeemiä, 16 megapikseliä.
Fotosidan.se, Hon färglade svartvita kultbilder och blev känd. Ruotsalaisnaisen väritetyt mustavalkokuvat herättivät laajalti huomiota. Työskentelytapana on käyttää vain yhtä layeria Photoshopissa.
Fotosidan.se, Fotoskola: Del 1 - Bländaren.
Cameralabs.com, I'm dreaming of... a Leica M9-P. Edelleen ennen joulua tapahtuneesta kameran hankinnasta.
|
03.02.2012 (linkki) |
Näyttävä panoraamakuvaus
Tekijät: Rami Saarikorpi, Kenneth Lehtinen
Kustantaja: Sanoma Pro Oy/Docendo-tuotteet
Julkaistu: 01/2012
ISBN: 978-951-0-38563-0
Sidosasu: Nidottu
Sivuja: 250
Hinta: 34 €
Näyttävä panoraamakuvaus -kirja esittelee kattavasti panoraamakuvauksen nykyisiä mahdollisuuksia ja tulevaisuuden näkymiä. Molemmat kirjoittajat, Kenneth Lehtinen ja Rami Saarikorpi, ovat asialleen omistautuneita konkareita panoraamakuvauksen alalla. Saarikorpi on paneutunut erityisesti 360°-panoraamakuvaukseen ja tolppakuvaukseen. Hän on mm. ollut kehittämässä Exelin ja Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulun kanssa 360°-tolppapanoraamakuvaukseen soveltuvaa laitteistoa.
Panoraamakuvaus ei sinällään ole mikään uusi asia, mutta nykytekniikka on tuonut perinteisten panoraamojen rinnalle lukuisia uusia tapoja laajojen näkymien tallentamiseen ja välittämiseen. Kirjassa opastetaan, miten ja millaisella kalustolla, asetuksilla ja ohjelmilla erilaiset panoraamat toteutetaan.
Kirja on tarkoitettu kaikille valokuvauksen perusteet hallitseville, niin aloittelevalle kuvaajalle kuin ammattilaisellekin. Näyttävä ja mielenkiintoinen panoraama saattaa syntyä melko yksinkertaisinkin keinoin. Digipokkarilla otettavat, muutamasta kuvasta koostettavat panoraamat kykenee aloittelijakin suhteellisen vaivattomasti toteuttamaan. Sen sijaan vaativammat tekniikat - kuten sadoista kuvista koostuvat panoraamat ja 360°-panoraamakuvaus - vaatinevat melko paljon harjoittelua jopa ammattilaiselta ja panostamista erilaisiin lisätarvikkeisiin.
Joka tapauksessa panoraamakuvauksen alkuun pääsee vaikka kamerakännykällä, jos hankkii siihen sopivan lisäohjelman tai käyttämällä kuvauksessa digipokkareista yleisesti löytyvää aiheohjelmaa.
Kirjassa käsitellään seuraavia aihepiirejä:
- kuvien ottaminen digipokkarien Panoraama-aiheohjelmilla ja kuvien yhdistäminen panoraamaksi käyttäen kameran mukana tulevia ohjelmia
- kehittyneemmät aiheohjelmat kuten Sonyn Sweep Panorama -tekniikka (Sonyn uusimmissa digipokkareissa, järjestelmä- sekä mikrojärjestelmäkameroissa), joka tekee panoraaman yhdellä käden liikkellä
- analogiset panoraamat lomography-hengessä
- panoraamojen ottaminen kännykällä ja sitä varten saatavilla olevat lisäohjelmat
- perinteisten panoraamojen ottaminen ajan ja maltin kanssa: sopivan kameran valinta, jalustat, panoraamakuvauspäät, nodal point -käsite, valotus- ja valkotasapaino, pysty- ja vaakapanoraamat, erilaiset lisävarusteet, kuvien yhdistäminen Photoshopin Photomerge -toiminnolla ja PTGui Pro -ohjelmalla.
- HDR-panoraamojen kuvaaminen ja kuvien yhdistäminen kuvankäsittelyssä
- edistyneemmät panoraamatekniikat: erilaiset 360-panoraaman variaatiot (tarkkaresoluutioinen 360-panoraama, 360 HDR -panoraama, 3D 360 -panoraama, tolppakuvaus, viistopanoraama, keinukulmapanoraama, Gigapan, ilmakuvauspanoraama)
- 360-panoraamojen kuvankäsittely
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Lue lisää kirjasta kustantajan sivuilta
Pallopanoraamablogi, ahkerasti päivittyvä sivusto.
Yle.fi, Sotakuvaaja: Tämä on työ joka täytyy tehdä. Kuvajournalisti Niklas Meltio on kuvannut sota- ja kriisialueilla ympäri maailmaa. Meltion mielestä sodista annetaan Suomessa liian siloteltu kuva. Sota on hyvin rumaa, Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut Meltio korostaa.
- Freelance-kuvaajana työskentelevän Niklas Meltion mukaan sota-alueilla kuvaaminen vaatii paljon järjestelyjä. Usein kollegoilta saa vinkkejä siitä, missä voi asua turvallisesti tai millä paikan päällä kannattaa liikkua. Monesti kuitenkin asiat on järjesteltävä vasta paikan päällä.
- Yle.fi, Niklas Meltion sotakuvia ympäri maailman. Mustavalkokuvia, 13 kpl.
Vartti, Järvenpää, Linkolan hakattu todellisuus vakuutti. Valokuvaamista harrastava Konsta Linkola voitti National Geographicin pohjoismaisen kuvakilpailun, jossa teemana oli 7 miljardin ihmisen rajapyykki. National Geographicin kilpailusta Linkola voitti vajaan tuhannen euron arvoisen kameran. Hän aikoo myydä sen, vanhan kameransa hän on jo myynyt. Tähtäimessä on hankkia uutta, puoliammattilaisen kalustoa.
Photo.net, foorumi.
Denverpost.com, Captured: 74 Dead in Egypt Soccer Riot. 51 kuvaa.
Los Angeles Times, Framework, European cold snap. 17 kuvaa.
Msnbc.com, The Week in Pictures: Jan. 26 - Feb. 2. 13 kuvaa.
Reuters.com, Europe in crisis. 20 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Hongkiat.com.
Strobist, Core Knowledge: Working With Remotes.
Photopreneur, Microstock Turns to Quality, Not Quantity. Halpiskuvafirmat yrittävät uusia strategioita, hintakilpailujen tie on kuljettu loppuun.
Photo.tutsplus.com, The Best Way to Learn About Making Portraits.
Photoshop Disasters, Gran Canaria: Size Matters. Tämä kuva huvitti.
Photo.focus.com.
Beyondmegapixels.com, RAW vs. DNG.
ISO 1200, How to take a portrait to a President in 90 seconds. Aikaa kuvaamiseen puolitoista minuuttia. Video, kesto 1:44.
ePhotozine.com, Beginner's Introduction: Drive Modes Explained. Perusteita.
Pentaxilta uutta.
- Dpreview.com, Pentax announces K-01 K-mount APS-C mirrorless camera
- Dpreview.com, Pentax reveals K lens roadmap for 2012 and 2013
- IR, Score one for the rumor mill: Pentax launches K-mount mirrorless
- Popular Photography, New Gear: Retro-Styled Pentax K-01 Interchangeable-Lens Compact Has an APS-C Sensor, K-Mount
- DCRP, Pentax unveils one-of-a-kind K-01 interchangeable lens camera
- Steve Sanders, Pentax Unveils New Compact Interchangeable Lens Camera; The K-01
- Petapixel.com, Pentax K-01 Now Official with The World’s Thinnest Interchangeable Lens
- Fotosidan.se, Ny spegelfri systemkamera från Pentax för gamla objektiv
- Kamera & Bild, Pentax K-01 utan spegel med stor sensor
Petapixel.com, “Your Photos Look Better Processed in Lightroom 4. Period.” Scott Kelby on tätä mieltä.
Fstoppers.com, [Video] Jeremy Cowart Takes Us Through His New Portfolio. Video, kesto 7:02.
Dpreview.com, Fujifilm says X-Pro1 will set you back around $2300. UK probably £1980.
Diyphotography.net, Object Of Desire - 10.5mm Lens Cap. Yksinkertainen toimiva idea.
Rob Galbraith, Canon updates EOS Utility for Mac.
Sfoto.se, Så här ger du ut din egen bok. Oman valokuvakirjan tekemisestä.
|
02.02.2012 (linkki) |
Suomen valokuvataiteen museon kevään näyttelyt:
Timo Kelaranta: Outo rakkaus
29.4.2012 asti
Suomen valokuvataiteen museon kevään päänäyttely Outo rakkaus esittelee valokuvataiteilija Timo Kelarannan (s. 1951) teoksia taiteilijan koko uran ajalta. Mukana on runsaasti myös uusia, vastavalmistuneita töitä. Kelaranta on abstraktin kuvan ja minimalistisen ilmaisun edustaja, jolle muoto on kuvassa kaikken tärkeintä. Abstraktioiden vastapainona nähtävillä on myös pieni sarja henkilökuvia.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja Outo rakkaus (Timo Kelaranta, 2012) sekä pieni näyttelyopas (Suomen valokuvataiteen museo, 2012).
Taiteilijatapaamiset: Timo Kelaranta kertoo näyttelystään 8.2. klo 18 ja 4.3. ja 29.4. klo 14. Museon pääsymaksu.
K-G Roos - Mafia, Marimekko, Mannerheim
29.4.2012 asti
Mafia, Marimekko, Mannerheim -näyttely esittelee kuvajournalisti ja dokumenttikuvaaja Karl-Gustaf Roosin (1937-1976) lyhyen, mutta poikkeuksellisen uran keskeiset aihepiirit. Kokonaisuus on koottu Suomen valokuvataiteen museon kuva-arkiston kokoelmista, ja pääosa kuvista on nyt ensimmäistä kertaa näyttelyssä.
Roos oli toisen polven valokuvaaja. Hänen isänsä oli Rafael Roos, maineikkaan Foto Roos -ateljeen omistaja.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja K-G Roos 1937–1976 (toim. Maria Faarinen, Suomen valokuvataiteen museo 2012).
Suomen valokuvataiteen museo
Kaapelitehdas Tallberginkatu 1 G, Helsinki
ti-su klo 11-18, ke 11-20
6 / 4 €, alle 18-vuotiaat ja Prosessin näyttelyt vapaa pääsy.
Essi Majamaa ja Marke Heljo: Tunne, ystävyys
12.2.2012 asti
Essi Marjamaan ja Marke Heljon valokuvanäyttely Lasipalatsin näyttelytilassa muistuttaa ystävyyden merkityksestä.
Näyttelyn aikana on mahdollisuus ilmaiseen ystäväkuvaukseen näyttelytilassa olevassa studiossa. Kuvausajat: ti-pe klo 17-19 ja la, su klo 12-17. Oman ystäväkuvan saa mukaan sähköisessä muodossa, jos tuo kuvaukseen muistitikun tai tyhjän cd-levyn. Parhaat kuvat pääsevät mukaan valokuvaajien seuraavaan Tunne-näyttelyyn.
Lasipalatsin Näyttelytila
Mannerheimintie 22, Helsinki
ti-pe 12-19 la-su klo 12-17
Uusia kameroita.
- Tekniikan Maailma, Nikon uudisti super-zoom kameransa. Tänään esitelty 460 € maksava Nikon P510 sisältää peräti 40-kertaisen zoomin, jonka kuvakulma vastaa 24 - 1000 mm:n kino-optiikkaa. Valovoima on f/3,0 - 5,9. Edullisemmassa mallissa L810 lukemat ovat 265 €, 26-kertainen zoom, kinovastaavuus 22,5-585 mm ja valovoima f/3,1 - 5,9.
Nikon L810 sisältää 16 megapikselin 1/2,3 tuuman (6,17 x 4,55 mm) ja 16 megapikselin ccd-kennon. Ulottuva 26-kertainen zoom saa tukea optisesta vakaimesta, ja zoom sekä automaattitarkennus toimivat myös videokuvauksen aikana. Videot tallentuvat tarkkuudella 1280 x 720/30p. Kamera maksaa 265 €, ja sen väriksi voi valita mustan, punaisen, sinisen tai lämpimänharmaan.
- Tietokone.fi, 42x – Nikon teki zoomien ME:n. Kameravalmistaja Nikonin uunituore kamera rikkoo kompaktikameroiden zoomien maailmanennätyksen. Coolpix P510 -kameran objektiivissa on peräti 42-kertainen optinen zoomi. Ääripäissä tehokas tele vastaa 1000 millimetrin putkea ja laajakulma taas on 24 millinen. Coolpix 510 tulee myyntiin helmikuun aikana 460 euron hinnalla mustana, punaisena ja tummanharmaana.
- Mbnet.fi, Panasonicilta ohut pokkari optisella zoomilla. Panasonicin uusin digikamera on pieni Lumix DMC-ZS20. Kamera on valmistajan mukaan maailman ohuin pokkari 20x optisella zoomilla. ZS20 tulee markkinoille maaliskuussa 270 euron hintaan.
Turun Sanomat.
Valokuvatorstai, 233.
haaste. Haasteena "Tilapäinen".
- Osallistuminen, ohjeet.
- 232
haaste. Haasteena oli kuva Intiasta, kivä. Haasteen otti vastaan 53 kuvaajaa.
Taloussanomat, Yli 40-vuotiaan iho epätodellinen – mainos kiellettiin. Brittein saarilla puututaan herkästi epätodellisiin mainoskuviin.
Digitoday.fi, Tynkä linkki arveluttaa? Pidennä se.
Photo.net, foorumi.
Reuters.com, Egypt soccer tragedy. 15 kuvaa.
Los Angelest Times, Framework, Egypt soccer riot death toll rises. 7 kuvaa.
The Atlantic, In Focus, Kim Jong Un Looking at Things. 35 kuvaa.
The Sacramento Bee, The Frame, Magh Mela festival 2012. 34 kuvaa.
Msnbc.com, Animal Tracks: Jan. 24 - 31. 15 kuvaa.
Boston.com, The Big Picture, Afghanistan, January 2012. 41 kuvaa.
Reuters.com, Pictures of the month: January. 60 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Digital Photography School, How To Shoot 360 Degree Panoramas While On The Road – With Audrey Scott And Daniel Noll Of Uncornered Market. Aika paljon asiaa.
Photo.tutsplus.com, A Beginner’s Introduction To Flash Modifiers. Salamavalon pehmentäjistä.
- Digicamera.net Vinkit, Digikameroiden salamat, lopussa linkkejä kaikenlaisiin salamavalon pehmentäjiin, yli viisikymmentä erilaista
Popular Photography, Tips From a Pro: Use Strobes to Combat Cluttered Backgrounds In Portraits.
ePhotozine.com, Beginner's Introduction: What is Autofocus? Perusasiaa.
Vielä eilisistä Nikonin julkistukista.
- IR, Nikon updates P-series enthusiast compact, ultrazoom cameras Nikon Coolpix P510, kuvasuhde 16:9, kolmen tuuman lcd-näyttö (921.000 pistettä), 42-kertainen zoom, painoa 555g. $430, helmikuussa myyntiin.
- IR, From entry-level to long-zoom: New S-series cameras touch all the bases
- IR, Three new AA-powered Nikon Coolpix cameras
- ePhotozine.com, Nikon Coolpix L310 L810 P510 P310 Hands-On Preview
- ePhotozine.com, Nikon Coolpix S6300, S9200, S9300 Hands-On Preview
- ePhotozine.com, Nikon Coolpix S2600, S3300, S4300 Hands-On Preview
- ePhotozine.com, Nikon Coolpix L25, L26, S30 Hands-On Preview
- Kamera & Bild, Nio nya Coolpix-kameror från Nikon
- Fotosidan.se, Nytt zoomrekord från Nikon - men varför inget råformat?
Popular Photography, People Upload an Average of 250 Million Photos Per Day to Facebook. Keskimäärin 250 miljoonaa uutta kuvaa Facebookiin, viime vuoden kolmena viimeisenä kuukautena. 7.5 miljardia kuvaa kuukaudessa, 174.000 kuvaa minuutissa. 3.000 kuvaa sekunnissa. Videot mukaanlukien talletustilaa on 100.000 teratavua, 100 miljoonaa gigatavua.
Petapixel.com, A Look At Yuri Arcurs’ Microstock Empire. Tanskalainen Mr. Microstock. Joka 8. sekunti keskimäärin yksi kuva myydään (joka on peräisin Yuri Arcursin studiolta). Video, kesto 4:44.
Petapixel.com, Windows 8 to Offer Improvements in Photo and File Management.
YouTube, Photography Tutorial (Shutter Speed ISO) Collecting light. Video, kesto 8:30.
IR, Canon G1 X Still Life lab shots posted. Kroppikenno kompaktidigssä.
The Online Photographer, U.K. Deal on Lightroom 3. ALV mukana hinta 130.35 euroa (3 - 7 päivän toimitusaika). Tarjousta on pidennetty, nyt 2.3.2012 saakka. Amazon ilmoittaa hinnat aina ilman ALV:ia (VAT).
- Adobelta ostettuna hinta on 153.14 euroa, tämänkin tarjousta on pidennetty 2.3.2012. Nykyisten hintojen valossa päivitys 4-versioon tulee jonkin verran halvemmaksi kuin täysversion ostaminen.
Kamera & Bild, Olympus fortsätter med FourThirds.
Dpreview.com, Hipstamatic Disposable - iOS App Review. V12.3, ilmainen. iPhone, iPod, iPad. Jos haluaa kolmea useamman efektin, pitää maksaa.
|
01.02.2012 (linkki) |
Stoa, Itäkeskus, Stefan Bremer: Helsinki. to 2.2.2012 - su 11.3.2012. Helsinki-näyttely on Stefan Bremerin rakkaudentunnustus kotikaupungilleen. Taiteilijatapaaminen la 4.2. klo 14 ja ma 27.2. klo 17 Stoan galleriassa.
Foorumilaisten kuvia:
Kameraseura - 74 Valkeakoski ry, Kameraseuran vuosinäyttely 2012. 59 kuvaa.
Taiteen keskustoimikunta, Valokuvataidetoimikunta jakoi alueellisille valokuvakeskuksille lähes 400 000 euroa. Valtion valokuvataidetoimikunta on jakanut apurahoja ja avustuksia noin 650 000 euroa. Valokuvateosten laatutukea sai yhdeksän valokuvataiteilijaa. Valokuvakirjojen valmistamiseen ja painatukseen myönnetty tuki vaihteli 4 000 - 10 000 euroon. Kohdeapuraha myönnettiin 65 valokuvataiteilijalle. Valokuvataidetoimikunta sai 257 hakemusta ja tuen saajia oli kaikkiaan 80. Poimintoja:
- Karjalainen Sami, Kirkkonummi, 7000 €,
valokuvateoksen julkaisemiseen
- Lenkkeri Ville, Ruotsi, 10000 € valokuvakirjan valmistuskuluihin
- Novitskij Jaana, Helsinki, 10000 € Jouko Lehtolan valokuvateoksen painatus- ja julkaisukuluihin
- Oja Vesa, Helsinki, 10000 € valokuvateoksen painatuskuluihin
- Willamo Heikki, Karjalohja, 7000 € valokuvateoksen tuotantokustannuksiin
- Brotherus Elina, Helsinki, 4000 € monografian julkaisemiseen liittyvän kiertonäyttelyn järjestämiseen
- Henttonen Markus, Lahti, 4000 € näyttelykuluihin
- Hiltunen Tatu, Helsinki, 2000 € näyttelykuvien valmistukseen ja tulostimen hankintaan
- Hurskainen Wilma, Helsinki, 4000 € yksityisnäyttelyn järjestämiseen
- Kaila Tuukka, Helsinki, 3000 € Bookies seminaariin liittyvien kahden näyttelyn kuluihin
- Kakkinen Ari, Helsinki, 5000 € näyttelyteosten valmistamiseen
- Kapanen Martti (Kapa), Jyväskylä, 5000 € näyttelykuluihin
- Luoma Niko, Helsinki, 5000 € näyttelykuluihin New Yorkissa
- Luukkola Pekka, Nurmijärvi, 5000 € museonäyttelyn valmistuskustannuksiin
- Parkkinen Sami, Helsinki, 2000 € näyttelykuluihin ja laitehankintaan
- Seppo Sanni, Helsinki, 10000 € taiteelliseen työskentelyyn ja materiaalikuluihin
- Silomäki Jari, Helsinki, 4500 € kuvasarjan valmistuskuluihin
- Suonpää Juha, Tampere, 4000 € Vuoreksen asuinaluetta käsittelevän valokuvaprojektin kuluihin
- Susiraja Iiu, Turku, 2000 € näyttelykuluihin
- Tuori Santeri, Espoo, 5000 € näyttelyn kuluihin
- Viljanen Magi, Helsinki, 5000 € taideprojektin valmisteluun ja kuvauksiin
AteljeeFotoTunnelmaKuvaRantanen, Tehtyjä.
Tekniikan Maailma.
Tuomo Björksten, Havaintovihko, 31.1.2012. Kaakkurin tarina on ilmestynyt. "Tämä tiistai on minulle henkilökohtaisesti juhlallinen päivä."
Photo.net, foorumi.
The Atlantic, In Focus, Pet Rescuers Venture Into Japan's Exclusion Zone. 34 kuvaa.
The Atlantic, In Focus, Tough Guy 2012. 27 kuvaa.
The Sacramento Bee, The Frame, Britain's annual Tough Guy race. 17 kuvaa.
Boston.com, The Big Picture, Coal. 48 kuvaa.
Time LightBox, Silhouettes in the News. 46 kuvaa.
Reuters.com, Editor's choice, last 24h. 24 kuvaa. Uudet kuvat (melkein) joka päivä.
Featureshoot.com, Photographs of Impossible Architecture by Filip Dujardin. Sivustolla esitellään useampikin mielenkiintoinen kuvaaja joka päivä. Tällä kertaa vuorossa on belgialainen arkkitehtuuriin keskittynyt valokuvaaja.
Luminous Landscape, Harold Merklinger, The Game of Photography. What Are the Rules? Valokuva on abstrakti esitys todellisuudesta.
Petapixel.com, How to Manually Create an HDR Photo in Photoshop. Kuvaruutukaappaukset.
Photo.tutsplus.com, 100 Free Lightroom Presets (And How to Make Your Own).
ePhotozine.com, Add Action To Your Photos With Blur. Pitempi suljinaika tai sitten zoomaus suljinta painettaessa.
Digital Photography School, Silhouette Photography Technique. Muutama vinkki siluettien kuvaamiseen.
Dpreview.com, Interview: Tetsuya Yamamoto of Nikon. Lyhyt haastattelu, aiheena Nikon 1 V1 ja J1.
Nikonilta uutta.
- Suomen Nikon, Nikonin uudet superzoomikamerat
- Suomen Nikon, Ammattimaista käsittelyä kompaktissa paketissa. Nikon esittelee: COOLPIX P310
- Suomen Nikon, Hauska koko perheen kamera. Esittelyssä Nikon COOLPIX S30
- Suomen Nikon, Nikon täydentää COOLPIX-mallistoa kolmella helppokäyttöisellä kameralla. COOLPIX S2600, COOLPIX L25 ja COOLPIX L26
- Suomen Nikon, Nikonin COOLPIX-mallistoon saapuu kaksi tyylikästä uutuutta. Esittelyssä COOLPIX S3300 ja S4300
- Suomen Nikon, Zoomaa tyylin kärkijoukkoihin: Nikon COOLPIX S9300 ja S6300
- Dpreview.com, Nikon replaces high-end Coolpix 'P' series with P510 and P310. Nikon Coolpix P510, GPS, zoomia kasvatettu, 24-1000mm (!). 42-kertainen zoom. Lcd-näytössä 920.000 pistettä. $429.95. Molemmissa malleissa 16 megapikseliä.
- Dpreview.com, Nikon refreshes Coolpix S series with 16MP CMOS and CCD cameras. S-sarjankin Coolpixit päivittyivät.
- Dpreview.com, Nikon updates compact lineup, including Coolpix S30 entry-level rugged camera. $119.95.
- DCRP, Nikon announces fast-lensed Coolpix P310, huge-lensed Coolpix P510
- DCRP, Nikon Coolpix S3300 / S4300 / S6300 / S9300 announced
- DCRP, Budget-friendly Nikon Coolpix S30, L26, and L810
- (viikon päästä 7.2.2012 on sitten luvassa Nikon D800...)
Panasonicilta uutta.
- Suomen Panasonic, Lumix TZ30 on oiva matkakumppani. Myös Panasonic FX80. Myyntiin maaliskuussa.
- Suomen Panasonic, FT4 auttaa ennustamaan sään. Myös Panasonic DMC-FT20. Myyntiin maalis-huhtikuussa.
- Tekniikan Maailma, Panasonic uudistaa matkakameransa. 31.1.2012. Panasonic DMC-TZ30 -matkakamera sisältää entistä pitemmän, optisella vakaimella varustetun 20-kertaisen zoomin. Kuvakulma vastaa nyt 24 - 480 mm:n kino-optiikkaa, ja valovoima on f/3,3 - 6,4.
- Tekniikan Maailma, Täydet käsisäädöt kovanpaikan pokkariin. 31.1.2012. Panasonic DMC-FT4 on uusin versio testissämme menestyneestä, vettä ja iskuja sietävästä taskukamerasta. Gps-paikannuksen, syvyysmittarin, kompassin ja muiden aktiivista matkailijaa kiinnostavien ominaisuuksien ohella uutuus sisältää nyt myös valotuksen käsisäädöt.
- Dpreview.com, Panasonic goes that bit further with DMC-ZS20 and ZS15 travel zooms. Panasonic DMC-ZS20 Euroopassa DMC-ZS30, 24-480mm, 20-kertainen zoom. GPS.
- Dpreview.com, Panasonic launches rugged DMC-TS4 / FT4. Euroopassa FT4. GPS, korkeusmittari, ilmanpaine, kompassi.
- Dpreview.com, Panasonic makes DMC-TS20 semi-rugged compact camera. FT20 Euroopassa. 16 megapikseliä.
- IR, Flagship rugged Lumix compact gets an update
- IR, Faraway, so close: Two new Panasonic ZS-series travel zooms
- IR, Splashdown for the waterproof Panasonic TS20
- Cameralabs.com, Panasonic ZS20 / TZ30 preview
- Steve Sanders, UPDATED: Panasonic Announces Five New Lumix Point-N-Shoots
- DCRP, Panasonic rolls out Lumix DMC-ZS15 and DMC-ZS20 compact travel zooms
- DCRP, Panasonic introduces rugged Lumix DMC-TS20 and DMC-TS4
- Kamera & Bild, Kameran som förutspår vädret. Panasonic Lumix Lumix FT4, FT20, TZ30, FX80. Maaliskuussa myyntiin.
Kamera & Bild, DEBATT: Snedvridet om nya fotolagen. Ruotsin salakatselusäädökset eivät ole (vielä) samalla tasolla kuin Suomessa.
|
|
Tammikuun 2012 uutiset |
|
| sivun alkuun | Kaikki uutiset |
|
|
|
Hae Google:sta
|
|