19.11.2010.

FINNFOTO-PALKINTO 2010 mainosvalokuvaaja Boris Fagerströmille

Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry on myöntänyt mainosvalokuvaaja
Boris Fagerströmille Finnfoto-palkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain henkilölle tai
yhteisölle, joka on merkittävästi vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen
sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle.

Finnfoto ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Tolonen ja toiminnanjohtaja Mikko
Säteri luovuttivat 1000 euron Finnfoto-palkinnon Boris Fagerströmille Finnfoto ry:n
vuosikokouksen yhteydessä Naantalissa 19. marraskuuta 2010.

Boris Fagerströmille myönnetty palkinto on 13. Finnfoto-palkinto. Aikaisemmin
palkinnon ovat saaneet Matti J. Kaleva, Mikko Pekari, Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Salme
Simanainen, Kai Nordberg, Hannu Hautala, Rashid Nasretdin, Leena Saraste, Jukka
Kukkonen, Sakari Nenye, Lassi Rautiainen ja Pekka Punkari. Finnfoto-palkinnon arvo
on 1000 euroa ja se rahoitetaan Kopiosto-korvauksista.

Vuonna 1952 syntynyt Boris "Bosse" Fagerström on tehnyt mittavan uran niin
mainoskuvaajana kuin alan monipuolisena kouluttajana sekä toiminut aktiivisesti
kansainvälisissä alan järjestöissä. Etenkin kansainvälisessä järjestötyössä hänen
monipuolinen kielitaitonsa on ollut ensiarvoisen tärkeää.

Jo ennen kouluikää äidinkieleltään suomenruotsalainen Boris oppi perheen venäläisen
kotiapulaisen kautta venäjän kielen ja tuontikaupan alalla yrittäjänä toiminut äiti
opetti hänelle saksan alkeet. Koulussa kielitaito karttui vielä englannin kielellä.
Boris Fagerström käyttää sujuvasti suomea, ruotsia, englantia, saksaa ja venäjää.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1971 Broberska Samskolan -yhteiskoulusta Boris
Fagerström työskenteli helsinkiläisen Foto J. Poutasen palveluksessa assistenttina,
laboranttina ja valokuvaajana, kunnes ryhtyi freelance-valokuvaajaksi 1974.

Vuodesta 1975 lähtien Boris Fagerström on toiminut valokuvaajana omassa
yrityksessään. Hänen erityisosaamistaan ovat mainosvalokuvaus, teollisuuskuvaus,
arkkitehtuurikuvaus, kuvituskuvaus ja muotikuvaus. Asiakkaina on suuryrityksiä,
mainostoimistoja, muoti- ja vaatetusyrityksiä, viestintätoimistoja, sähköisen
viestinnän suunnittelijoita, teollisia muotoilijoita, tavarataloja, kirjakustantajia
ja muita vastaavia asiakkaita Suomessa ja ulkomailla.

Valokuvauksen opiskelun Boris Fagerström aloitti 1977 suorittamalla Taideteollisen
korkeakoulun koulutuskeskuksessa tieteellisteknisen valokuvauksen tutkinnon.
Opiskelua täydensi 1982 samassa oppilaitoksessa suoritettu valokuvaajan tutkinto.
Boris Fagerström on suorittanut myös näyttötutkintomestarin tutkinnon
Haaga-Helia-ammattikorkeakoulussa.

Yksityisyrittäjyyden ohella Boris Fagerstöm on vuodesta 1981 lähtien toiminut myös
tuntiopettajana useissa valokuvausalan ja viestinnän oppilaitoksissa. Aiheina ovat
olleet mm. studiokuvaus, valokuvauksen perusteet, valokuvaajan ammattitietous sekä
tekijänoikeus. Samoin hän on arvioinut ja ohjannut lopputöitä eri oppilaitoksissa.
Lisäksi Boris Fagerström on luennoinut valokuvaajan työstä ja tekijänoikeudesta
lukuisissa yrityksissä ja yhdistyksissä Suomessa ja ulkomailla.

Valokuvausalan asiantuntijana Boris Fagerström on toiminut lukuisissa alan
oppilaitoksissa sekä Eduskunnaan valiokunnissa ja Opetushallituksen
asiantuntijaryhmissä. Valokuvauksen ammattikoulutuksessa hän on ollut muun muassa
vuosina 1990 - 96 Finnfoto ry:n työryhmän jäsenenä suunnittelemassa valokuvausalan
perus- ja erikoisammattitutkintoja sekä 2001 Valokuvaajan ammattitutkintojen ja
erikoisammattitutkintojen perusteiden päivitys Opetushallitukselle -työryhmässä.

Erilaisia valokuva-alan luottamustehtäviä Boris Fagerström on hoitanut niin
suomalaisissa kuin kansainvälisissä alan järjestöissä. Hän on 1980 lähtien ollut
Suomen Mainosvalokuvaajat ry:ssä muun muassa hallituksen jäsenenä ja pitkäaikaisena
sihteerinä sekä yhdistyksen puheenjohtajana 1997-1999. Kansainvälisessä alan
yhdistystoiminnassa Boris Fagerström on pohjoismaisen yhteistyön uranuurtaja ja
ylläpitäjä. Sen lisäksi hän toiminut 1990 lähtien kansainvälisen valokuva-alan
Pyramide Europe -järjestössä Suomen edustajana ja myös järjestön puheenjohtajana
2008 lähtien.

Vuonna 1970 perustettu Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry edistää
valokuvataidetta ja -kulttuuria sekä toimii etenkin ammattivalokuvaajien arvostuksen
ja aseman parantamiseksi sekä edistää valokuvaajien yhteistyötä kansallisella ja
kansainvälisellä tasolla.

SUOMEN VALOKUVAJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO FINNFOTO RY
Mikko Säteri
Toiminnanjohtaja

Finnfoto ry: Laivurinkatu 39, 00150 Helsinki puh. 045- 137 3540,
http://www.finnfotory.fi ja http://www.fotofinlandia.fi email:
toimisto@finnfotory.fi
______________________________________________________________________________________

Jäsenjärjestöt: Suomen Kameraseurojen Liitto ry Suomen Lehtikuvaajat ry Suomen
ammattiluonnonvalokuvaajat ry Suomen Luonnonvalokuvaajat ry Suomen
Mainosvalokuvaajat ry Suomen Ammattivalokuvaajat ry Valokuvauksen Opiskelijat ry