Perjantaina päivällä oli vähän perhosia vattassa kun mietti matkalla mitä ihmettä sitä pitäisi tehdä kun pääsee paikan päälle? No päätin keskittyä pidempään polttikseen, elikkäs 90mm ja teippailla panoraamoja kasaan T/S-menetelmällä. Laajistakin yritin alkuun mutta se jäi aika lyhyeen se homma.
Päätin pistää Sony A7RII:n kärsimään koko rahan edestä.
Pahoittelen etukäteen suurta määrää ruutuja mutta tämän tarinan voi kertoa vain kuvilla. Sen verran valo ja olosuhteet vaihtuivat n. neljän tunnin sisällä että kyllä siinä ihmeissään oli.
Riisitunturiin noustessa ensimmäiset näkymät puurajan jälkeen lupailivat hyvää - pakkaslunta pöllyämässä vastavalossa joten romut esiin!
Matka jatkui muutama sata metriä ylämäkeen ja siinähän se sitten oli. Fantastinen jöllikkä. Voiko enempää toivoa? Härskillä keskisommittelulla tietenkin.
Tässä vaiheessa pistin laajiksen reppuun. Huipulla näkymä meni sumuun, mutta taivaan värit näkyivät läpi kohtalaisesti. Kunnes...laitoin polarisaattorin kiinni. Bam! Ehta Michelin-Ukko kermaisissa Suomen kansallisväreissä.
Jalusta olalle ja BAM! Heti vieressä ryhdikäs rivi jöllejä hamaan tappiin saakka. Eikun panoraamaan virittämään.
Jöllien hyökkäyksestä toipumisen jälkeen vastassa oli ilmiselvä Monoliitti, semmoinen S.T.A.L.K.E.R. tyylinen Wish Granter.
Sumua pukkasi sankoin määrin lisää joten pola esiin, sillä monoliitin vieressä oli tämmöinen kakshaarainen Katto-Kassinen.
Iltaa kohden väri muuttui sumun seassa pehmeän keltaisen-persikan väriseksi vanukkaaksi ja Katto-Kassisen jälkeen löytyi tuuhea ryhmämuodostelma. Eikun Sonyt linjaan ja naks naks.
Seuraavaksi huomio kiinnittyi hieman erillään olevaan "saarekkeeseen" missä oli selvästi oma kuppikuntansa hattiwatteja.
Välillä pyörittiin Hoo Moilasena monttu auki ihmetellen että mihin suuntaan pitäisi räimiä.
Harmonian seasta löytyi onneksi rouhea raadeltu toteemipaalun kokoinen JÖLLI. Huomatkaa kuinka paljon oikeastaan puussa on lunta. Satoja jos ei tuhansia kiloja. Kestäviä ovat nämä pohjoisen kasvatit.
Sumupilveä pukkasi taas lisää ja sen myötä huomio kiinnittyi uneliaaseen maisemaan jossa aurinko vähän koittaa pilkahtaa muttei aivan satasella ole mukana. Mieleen tuli Nightwishin kappale "Sleeping Sun".
Horisontissa näkyi jotain massiivista - varmaan koko tunturin suurin Meisseli. Eikun pää nelj...eikun...kolmantena jalkana etiäpäin.
Tässä vaiheessa oli jo rämmitty hangessa ja sumussa sen verran että kuvaajalla ja kameralla oli hitusen väsähtänyt olo. Sony kusahti tässä vaiheessa siten, että akku hyytyi ja kääntyvän näytön mekanismi oli täynnä tykkylunta eikä sitäkään voinut juuri liikutella. Akun vaihtamisen jälkeen piti vielä näpytellä uudestaan kameraan aika, pvm ja aikavyöhyke kiitos Sonyn insinööritaidon.
Pienen huilitauon jälkeen keli muuttui umpisumuiseksi mutta taivaan värit samalla persikan/punaisen suuntaan. Tässä vaiheessa homma oli selvä eli etsimään sumun seasta pari päivää sitten löytynyt asetelma - Käskynhaltija.
Kuvailu jatkui oman aikansa toistaen aikaisempia teemoja kunnes paluumatkalla iski totaalinen Sininen Hetki. Se ei kestänyt kovin kauaa mutta valon väri ja intensiteetti olivat henkeäsalpaavan kauniit.
Mitä viikosta jäi käteen? Jotain kuvia toki, mutta ehkä taas kerran opetuksen että kannattaa olla kärsivällinen. Nytkin olimme joka päivä kuvaamassa vaikka kelit olivat mitä olivat kunnes lopulta se aarrekin löytyi sateenkaaren päästä. Olen huomannut myös muutoksen omassa rutiinissa, laajiksen käyttö on jäänyt jonkin verran taka-alalle 90mm T/S-lasin myötä. Aika näyttää mitä se meinaa.
