Loketon Onkalo

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Kääkkä
Viestit: 1042
Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 41

Loketon Onkalo

Viesti Kirjoittaja Kääkkä »

Kaasujalka alkoi taas iltapäivää kohden vipattaa siihen malliin että oli lähettävä jonnekkin reissaamaan. Kohteeksi valikoitui tänään kyseinen rotko Puumalasta. Pari tuntia ajomatkaa, kengät vaihtui swat maihareihin, reppu selkään ja eikun menoksi. Opasteita oli hyvin joten ei tarvinnut hölmön eksyä. Reilu kilometrin patikoinnin jälkeen tuli polulla jyrkkä kohta limaisine juurakkoineen, jonka jälkeen kaarrettiin oikealle kahden kaatuneen kelopuun ali ja sitten oltiinkin rotkon suulla. Ensi vaikutelma oli jo jylhä, mutta kavuttuani kaatuneitten puiden alta syvemmälle rotkoon paikka vasta avautui toden teolla. Äänimaailma oli kuin parkkihallissa. Tuuli ei käynyt ja huutaessa kaikui. Pohjalla oli seisovaa vettä ja maatuneen näköisiä puita limaisista kivistä ja mudasta puhumattakaan. Rotkon toisessa päässä kipusin tikkaat ylös, ja sieltähän avautui hienot näkymät koko rotkoon. Hyvillä mielin ripeä hölkkä takaisi autolle ja moottorimarssi kohti Lappeenrantaa alkoi.

Kuva

Kuva

Kuva
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
emerik
Viestit: 6168
Liittynyt: Touko 12, 2003 10 : 55

Viesti Kirjoittaja emerik »

Mielenkiintoisen näköinen paikka.
Vastaa Viestiin