Kiitos skoholle varmistuksesta, että kyseessä on hylky. Mielenkiintoista.
Otin tämän kuvan jo toukokuussa eräällä Hangon reissulla Mafferin kanssa. Värillisenä en saanut tästä mitenkään toimivaa, jotan kokeilin lopulta mv-käännöstä.
Rannalla ei ollut mitään kovin ihmeellistä kuvattavaa, ja tietenkin tällainen raato kiinnosti meitä molempia. Tässä Maffer on juuri kuvan oikean laidan ulkopuolella kuvaamassa raatoa kohtisuoraan sivusta. Siksi rajauksesta oikealta tuli tiukka. Kuvakulma ja sommittelu ei muutenkaan ole aivan sitä mitä hain, mutta ajattelin laittaa tämän kuitenkin esille luettuani toisen Matin (Remonen)
hienon blogijutun Hangosta, ja nähtyäni siellä olevan kuvan tästä samasta hylystä, toisesta kulmasta ja toiseen aikaan. Ehkä syksymmällä tulee sitten toinen versio samaisesta, vertailun vuoksi.
Olen samaa mieltä väkinäisyydestä nomadin kanssa.