Monivalotusta ja valomaalausta(Uusia 6.10-17 sivu10)

Esittele omia kuviasi! Anna palautetta muiden kuvista!
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

Hienoa, että laitat harjoittelukuviakin näytille. Hyvää esimerkkiä muillekin. Kuvien ei aina tarvitse olla täydellisiä tai edes sellaisia, joihin itse on kaikin puolin tyytyväinen. Se kuuluu harjoittelun luonteeseen. Kuviahan jaetaan kaiketi siksi, että niistä saisi palautetta ja mahdollisesti oppisi jotakin. Jos niitä jakaa vain saadakseen hivelyä egolleen, voi olla syytä tarkastella motiivejaan.

XTC Riders sanoi saman asian kuin mitä ajattelin; jatkossa kannattaa miettiä kuvauskohdetta ja sommittelua enemmän. Näissä on toki ajatuksena ollut varmastikin vain kokeilla, miten valomaalaus maisemakuvassa toimii, miltä valo näyttää ja niin edelleen.

Haasteeksi tulee varmasti osittain se, että tämäntyyppisissä maisemakuvissa voi olla vaikeaa liikkua valon kanssa, ja saada sitä haluamiinsa paikkoihin haluamallaan tavalla. Puut, pensaat, vesi, kivet ym. ovat tiellä, kun pitkässä valotuksessa haluaa kulkea kuvassa valon kanssa.

Omaan silmääni valo vaikuttaa näissä hieman lattealta ja yksiulotteiselta. Mietin, voisiko valolla rakentaa lisää kolmiulotteisuutta kuvaan vaihtelemalla harkitusti valon kirkkautta eri valomaalatuissa kohdissa, sekä valon suuntaa tekstuurien esiin nostamiseksi. Taustaa voisi myös tuoda enemmän esiin. Nyt suuri osa kuvasta on pelkkää mustaa, erityisesti Metsänlaita -kuvassa, ja kuvasta jää hieman taskulampulla valaistun oloinen.

Puro 2 on tässä mielessä onnistuneempi. Siinä on jo sommittelustakin ja kohteestakin johtuen enemmän kolmiulotteisuutta ja tasapainoa, vaikka puron vasemman puolen pajupöheikkö vie huomiota itse purolta.

Näitä on mielenkiintoista katsoa ja pyrkiä oppimaan jotakin. Jotain tällaista olen halunnut itsekin kokeilla, ja varmasti jossakin vaiheessa kokeilenkin.

Laita lisää kuvia ja kerro prosessistasi. Vaikkei moni aina jaksa kommentoidakaan, luulen että hijlaisia lukijoita on paljon enemmän.
Sapere aude.
---
flickr
Cloudcity. Uuden ajan pilvipalvelu.
0201346
Viestit: 258
Liittynyt: Heinä 06, 2006 9 : 04
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 0201346 »

Kiitos kryptos palautteesta! :) Oon miettiny välillä tosiaan et ku ei tuu palautetta et seuraaks tätä ketjua kukaan, mut ainaki lukumäärä kasvaa et vissiin enempi on hiljaisia seuraajia ja ehkä joku sanoo jos alkaa olee sellasta kuraa et ei jaksa seurata :D Tuo on tosiaan totta että kuvia ainakin itse jaan sen kritiikin vuoksi, jos nuo täydellisiä olisi niin ehkä niitä katsoisi vain kotikoneelta... Ite ainakaan kun en ole ammattikuvaaja, mielelläni koitan oppia siitä kritiikistä.

Tää maisemamaalaus on Suomessa ollut ilmeisen vähäistä tai ainakaan kuvia ei paljoa näe. Omat ideat touhuun tullut ihan googlettamalla ja paljon youtubesta opetellut, jälkeenpäin sähköpostillakin jakanut tietoa myös muille uteliaille. Ite kyl tykkään tuosta ei luonnollisesta jäljestä, mut paljon on kenelle kuvat ei iske ja makuasioita nämä ovat.

Tosiaan tekniikasta, tossa ekassa yrityksessä käytin tehokasta taskulamppua, molemmissa viidellä eri kuvalla kasattu photoshopissa. Tarvittaessa pystyn silloin säätämään tietyn osan kuvasta helposti pimeämmäksi. Jälkimmäisessä setissä otin käyttöön saman valon kun autoja kuvatessa, tosin valon vaihdoin 16wattiseksi työvaloksi. Plussaa tuossa valossa on, eytä saa jatkovarrella valon parin metrin päähän itsestäni ja valo on tasaisempaa. Samaa luokkaa kuvien kappaleissa tässä tokassa setisetissäkin eli n.5ruutua pinottu.
Itse loppukäsittelystä niin aika rankasti tuossa metsänlaidassa varsinkin clarityllä terävöitetty ja sävyt pudotettu alaspäin. tulee synkempi tunnelma kuvaan...

edit. laitetaa pitkän tekstin kevennykseks yks uus kuva perusautosta, tuli vahauksesta ni oli testattava kiilto :D

Kuva
tsekkaa--->Kuvat.fi
0201346
Viestit: 258
Liittynyt: Heinä 06, 2006 9 : 04
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 0201346 »

Pitkästä aikaa maalailin, tuli uus kuvausvärkki taloo mut sen verra sateiset kelit et lennot jäänyt vielä vähille...

Kuva
tsekkaa--->Kuvat.fi
loratsu
Viestit: 804
Liittynyt: Elo 30, 2010 20 : 20
Viesti:

Viesti Kirjoittaja loratsu »

Harrastelijana kirjotan niin toi yariksen kirkkaat valot mageet! Ite kokeilisin ton tyylisessä kuvassa vielä tummat avata niin ei auto uppoo taustaan ja korkovaloilla vielä avata äärilinjoja. Mutta mageeta jälkeä. Hallitset hyvin. Ja kohta voipi olla ammatti tossa.
Itse kritiikkiä on kyll joskus vaikeeta saada ja kun tämä laji on vielä visuaalista ilman matikkaa/rajoja niin joka duunista löytyy negaa ja omia mielipiteitä ja niitä on kyll hyvä sanoakkin, itelle ainakin ne mitä tarviin jää omalle kovalevylle korvien väliin.. Jatka vaa hyvää duunia;)
0201346
Viestit: 258
Liittynyt: Heinä 06, 2006 9 : 04
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 0201346 »

Kiitokset Loratsulle kommentista, kyllähän se tosiaan on katsojan silmissä aina ja toisille virhe voi olla silmää miellyttävä. Jonkinlainen oma jälki noihin on alkanut jäämään, ja seurailee tuttua kaavaa.
Mageetahan se ois jos osin ammattina näitä saisi tehdä, Suomessa vain aika pienet markkinat kuitenkin ja vaatii kyl sen päätyönkin :)
tsekkaa--->Kuvat.fi
loratsu
Viestit: 804
Liittynyt: Elo 30, 2010 20 : 20
Viesti:

Viesti Kirjoittaja loratsu »

0201346
LähetäLähetetty: Marras 14, 2015 12 : 06 Viestin aihe:
Kiitokset Loratsulle kommentista, kyllähän se tosiaan on katsojan silmissä aina ja toisille virhe voi olla silmää miellyttävä. Jonkinlainen oma jälki noihin on alkanut jäämään, ja seurailee tuttua kaavaa.
Mageetahan se ois jos osin ammattina näitä saisi tehdä, Suomessa vain aika pienet markkinat kuitenkin ja vaatii kyl sen päätyönkin :)
Pidä jalat maassa ja kurkota tähtiin voit päästä kuuhun..
Ilari-L
Viestit: 532
Liittynyt: Maalis 14, 2012 15 : 16

Viesti Kirjoittaja Ilari-L »

Mig-21 -hävittäjä Lahti-Vesivehmaan lentokentällä

Kuva
Maffer
Viestit: 22694
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Eikö kukaan tullu mussuttamaan kun hiippailit konehalleilla? Tuttu paikka.
Ilari-L
Viestit: 532
Liittynyt: Maalis 14, 2012 15 : 16

Viesti Kirjoittaja Ilari-L »

Maffer kirjoitti:Eikö kukaan tullu mussuttamaan kun hiippailit konehalleilla? Tuttu paikka.
Eei. Eikös tuolla saa ihan vapaasti liikkua? Tai kävi siellä yksi pakettiauto jollain asialla kääntymässä ja näki meidät, mutta ei tullut mitään puhumaan.
Maffer
Viestit: 22694
Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Maffer »

Ajeltiin talvella donitsia siinä kiitoradalla ja tuli urputtamaan joku securitaksen tyyppi. Tämä tosin vuonna 2009.
0201346
Viestit: 258
Liittynyt: Heinä 06, 2006 9 : 04
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 0201346 »

Tehääkö oma teema -ketju aiheelle erikseen (valomaalaukset, vai onko peräti?), tai siis oon tänne lähinnä noita omia rävellyksiä tähän säikeeseen lataillu :)

btw hyvä kuva jokatapauksessa :)
tsekkaa--->Kuvat.fi
XTC Riders
Viestit: 352
Liittynyt: Elo 25, 2011 11 : 59
Viesti:

Viesti Kirjoittaja XTC Riders »

Kannatan, enkä jaksa tarkistaa onko jo olemassa...
0201346
Viestit: 258
Liittynyt: Heinä 06, 2006 9 : 04
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 0201346 »

Piti käydä tänään muutama maalaus tekemässä, jatkoin tuota maiseman maalailua:

kryptos mainitsi kolmiulotteisuuden yhessä kommentissa ni koitin tällaista:
1.
Kuva

tai
2.
Kuva

Edit.
Alkaa 10000 seuraajan raja lähestymään, koitan keksiä jotain jännää sen kunniaksi :)
tsekkaa--->Kuvat.fi
Ilari-L
Viestit: 532
Liittynyt: Maalis 14, 2012 15 : 16

Viesti Kirjoittaja Ilari-L »

Tykkään ensimmäisestä. :) Miltäköhän näyttäisi mustavalkoisena...

Sori muuten, kun laitoin epähuomiossa oman kuvani tänne eilen. Luulin, että tämä on teema. Nyt vasta huomasin, ettei ollut. :)
0201346
Viestit: 258
Liittynyt: Heinä 06, 2006 9 : 04
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 0201346 »

Kiitti Ilari-L!
tuo otsikko on vähä kyl sinne teemoihi viittaava.

Jotenkin toi puro toimi omasta mielestä paremmin väreillä, mut tuossa tosiaan mv:

Kuva

Toi surevan naisen patsaskuva oli oikeestaan, mitä läksin kuvaamaan mut joku siitä jäi uupumaan. Toi eka versio minkä laitoin oli muuten mielestäni hyvä, mutta kuvasin 17mm niin jäi tosi kauas kuvasta ja jos meni lähemmäs ni jäi toi puiden kehys laimeaksi ja sitten toi kaatuneiden hautakivien rivi johdattaa mielestäni hienosti tonne patsaalle. Tuossa siitä lähempi foto:

Kuva
tsekkaa--->Kuvat.fi
Kryptos
Viestit: 3920
Liittynyt: Huhti 09, 2014 10 : 10
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kryptos »

Puro toimii mielestäni paremmin väreissä. Märät kivet kiiltävät kivasti ja taustan viisi siroavaa katuvaloa rytmittävät taustaa ja kiinnittävät katseen syvemmälle kuvaan.

Valomaalauksen valo on sävyltään kovempi ja kylmempi kuin taustan diffusoitunut ja keinovalon oranssin keltainen lämpimämpi väri. Perspektiiviä, kolmiulotteisuutta kuvissa rakentaa sommittelun lisäksi myös kontrasti, saturaatio ja kirkkaus. Kauempana olevat kohteet, tai tarkemmin kuva-alueet, ovat yleensä matalakontrastisempia, niiden saturaatio on alhaisempi ja ne näyttävät kirkkaammilta.

Saturaatio rakentuu tässä purokuvassa nyt käänteisesti. Etualan saturaatio on matalampi kuin taustan (sillan ympäristö, valot, sillan alapuolelta lähemmäksi etureunaa). Voisi kokeilla värilämpötilojen tasaamista hieman, sekä saturaation ja kontrastin laskemista vaikka gradientilla siten, että se pehmeästi laskisi siltaa kohti mentäessä. Etualaa voisi myös hieman tummentaa.

Nämä ovat vain jälleen pohdintoja, joita ei pidä ottaa avaruuden avainlukuina. Kiva kun jatkat tätä sarjaa!
Sapere aude.
---
flickr
Jovala
Viestit: 615
Liittynyt: Marras 19, 2010 13 : 26
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Jovala »

Ilari-L kirjoitti:Mig-21 -hävittäjä Lahti-Vesivehmaan lentokentällä
Mä olin armeijassa 70-luvun alussa ja noi Migit oli aktiivikäytössä ja pahuksen salaisia. Jopa huoneissa, joissa oli konetyypin koulutuskalustoa, oli pidettävä verhot edessä.
Satunnainen kuvailija. Järki järkeistää käyttäytymistäni kuin lobbari.
Negatiiveista positiiveja: VMP Värillisen Maskin Poistaja.
0201346
Viestit: 258
Liittynyt: Heinä 06, 2006 9 : 04
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 0201346 »

Taas kokeiltu metsiä ja en tiedä.... väkisin menee aika sekavaksi, liikaa on tavaraa. Noita paikkoja on tullut katseltua lenkillä valosaan aikaan että olisipa hienoja paikkoja kokeilla, no tuli ainakin testattua:

1.
Kuva

2.
Kuva

3.
Kuva

aika kolkkoa aikaa vaan tää syksy vaikka tuolla väriäkin vielä löytyy...
tsekkaa--->Kuvat.fi
0201346
Viestit: 258
Liittynyt: Heinä 06, 2006 9 : 04
Paikkakunta: Imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 0201346 »

Kalusto vaihtuu välillä ni otin tollasen hiukka erillaisen maalauksen uudesta laitteesta, olkoon tämä minun osalta tän canonin viimonen maalaus :)
Ei ruveta vääntää mitään kalustokeskustelua tähän, joohan...? :)


Kuva
tsekkaa--->Kuvat.fi
hassel
Viestit: 3703
Liittynyt: Tammi 18, 2013 21 : 24

Viesti Kirjoittaja hassel »

Oikein hyvä kuva, vaikka otettukin canonilla.
Oletko jo saavuttanut valtaisan onnen tunteen ja huomannut mikä ero Nikonilla ja canonilla on kuvanlaadussa?
Onnea uuden perheenjäsenen johdosta ja kuvaamisiin.
Vastaa Viestiin