Oly & Pana: Micro 4/3

[thirvi]

Täältä myös ääni keveydelle. Toisaalta ymmärrän hyvin miksi nämä mft-kamerat eivät monille ole todellinen vaihtoehto. Itsekin vielä muutama vuosi sitten kasvatin Canon-kaluston kokoa, ja parantelin valovoimaa. Silloin ajatus m4/3 kameroista tuntui luonnottomalta, jos haluaa pientä kokoa niin ottaa ennemmin pokkarin matkaan kuin vähän pienemmän kameralaukun. Tarkennuskin olisi varmaan yhtä nopeaa jos periaate on kerran sama.

Sittemmin Canon kalusto kasvoi kokoa ja putket pituutta siten että paino alkoi taas kerran sattua hartioihin ja kalusto jäädä kotiin. Tai jos oli mukana niin sitä isoa rohjoa ei kehdannut joka paikassa ottaa laukusta esiin. Ostin kokeeksi käytettynä GF1 ja 20mm linssin ja vielä 14-45:n. Tämä setti kulki talvitakin taskuissa ja kuvia tuli otettua paljon. Ja videota. E-P2 + wf2, 45-200, GH1 + 14-140mm löytyivät vielä ja sitten 9-18mm m.zuiko.

Koko kevään rauhallisten Canon+mft -testailujen jälkeen minulle jää setiksi 9-18mm ja 20mm jotka useimmiten ovat kiinni E-P2:ssa ja GH1 on melko erottamaton pari 14-140mm putken kanssa. Tämä setti, joista molemmilla saa melko hyvää videota, painaa yhteensä alle 1,5kg, eli yhtä paljon kuin "vanhan" setin 40D ja 17-55mm 2.8 IS linssi kaksistaan. Jos lähtee esimerkiksi päivällä jonnekin ulos ja tietää ettei tarvitse superlaajiksen ja 20mm kanssa runkovakaajaa, voi E-P2:n jättää kotiin, ja setti painaa 1100 grammaa, eli saman verran kuin 40D ja 50mm F1.4.

Yritin myös keventää Canon-settiä, 40D vaihtui 550:ksi ja antoi videon lisäksi parempaa kohinansietoa. 18-55mm IS painaa kolmanneksen tuosta sen rinnalla olevasta 17-55mm:stä. Pitkät L-putket vaihtuivat 55-250 putkeen. Kuitenkin ihmisen luonteelle, ainakin itselleni, on tyypillistä että taaksepäin on vaikea mennä. Esimerkiksi palata vanhaan työhön jos on päästy eteenpäin. Kittilinssiin jos on kuvannut paremmalla. Käytännössä aina mukaani lähti mft-setti. Videon vaivattomuus, 14-140 linssin zoomialue (Canoniinkin saa toki vastaavanlaisen, 18-200mm IS:n, testasin sitä mutta totesin että tynnyrivääristymä ja tarkennuksen osuminen eteen ja taakse ja isompi koko eivät sovi mulle) E-P2:n runkovakaja yms olivat loistavia ominaisuuksia. m4/3 setti tarjosi siis vaihtoehdon, joka tarkennuksen, kohinansiedon ja valovoiman osalta meni taaksepäin, mutta oli silti periaatteessa videoineen ja kokoineen askel eteenpäin. Terävyydessä voisin väittää että entiselle setille ei hävitä kuin yli 100mm polttoväleillä. Geometriavirheet ovat Canonia paremmalla tolalla koska ne korjataan softassa. Toki ne saa korjattua myös kotona koneella, mutta jos paukuttaa vaikka 200 kuvaa normielämästä, ei niitä kaikkia jaksaisi säätää.

Vaikka ergonomia kuvatessa ei olekaan 40D:n luokkaa, onpahan setti usein mukana. Ja kuvat on saanut otetttua. Ja ne videot! Vaikka tarkennus ei ole ihan yhtä nopeaa on se silti ollut riittävää. Jopa E-P2:lla joka on hidas. Kuvat on saanut otettua. Kohinansieto ei pärjää 550D:lle, mutta kohiskoot. Kuvat on saanut otettua. Jos puhutaan normaalin elämän kuvista, ei se kohina ole yhtään kuvaa pilannut. Ja pikkuhiljaa kuvaaminen on siirtynyt siihen normaalin elämän suuntaan. "Suuremmoiset taidepläjäykset" ovat jääneet pölyttymään arkistoihin. Jos jotain kuvia haluaa katsella vaikkapa viiden vuoden takaa, ne ovat AINA sitä normielämää. Kukkamakron voi aina mennä ulos ottamaan uusiksi.

Lintukuviin setti ei pysty, mutta ne jääkööt muille. Tein jo periaatepäätöksen että jos veneillessä ohi lentää merikotka tai sääksi, niin en edes yritä ottaa siitä kuvaa. Ihastelen sen lentoa ja jos haluan kuvia, niin katselen sitten vaikka kotona huttusen tai muiden ottamia lintukuvia. Vaikka mulla olisi 40D ja 100-400mm IS aina valmiina veneen pohjalla, en todennäköisesti koskaan saisi yhtä hienoja kuvia kuin huttunen. En ole valmis tekemään niiden eteen töitä, ja "draivi" puuttuu. En ole valmis raahaamaan lintuputkia mukanani ja kyttäämään kojussa.

Keveyden lisäksi toinen merkittävä seikka on pienen setin häiritsevyyskerroin. Kun ison kameran isoine putkineen nostaa silmilleen kuvatakseen optisen etsimen läpi, niin siinä koko seutu näkee että nyt sitä sitten muuten kuvataan ihan tosisaan. Ja monet ihmiset vaivaantuvat silminnähden. Pieni kamera ei samaa efektiä saa aikaan. Varsinkin jos kuvataan lonkalta kääntyvältä takanäytöltä (Panalla oikeasti toimivaa) jolloin katsekontaktiakaan ei katkaise kottikärryn kokoinen pelottava möhkäle. Tai edes Olyn kiinteltä takanäytöltä tai ylös kääntyvältä wf-2:lta. Moni ei tällöin edes huomaa koko kuvaamista, saatika vaivaannu.

Canoniakin mulle jää, mutta vähemmän kuin ennen. Muun muassa 17-55mm 2.8 IS ja 50mm F1.4 yhdistettynä 550D:n kohinansietoon on jotain mitä Pana ja Oly eivät pysty järkevään hintaan ja automaattitarkennuksella tarjoamaan. Esim liikkuva muksu sisällä hämärässä vaatii näitä, ellei halua salamoida. Lisää todennköisesti ostan ja myyn käytettynä tarpeen ilmaantuessa.

Pokkarikin toki on sillon kun kaluston täytyy kulkea farkuntaskussa. Sillä tosin ei saa superlaajakulmaa, yli 200mm polttoväliä eikä syväterävyyden hallintaa.

MFT setin kyvyt tulevat vastaan toki aikaisemmin kuin valovoimasemmilla Canoneilla. Kolmet häät kuvanneena en lupautuisi kuvaamaan neljänsiä mft -setillä. Samoin jos pitäisi lähteä kuvaamaan esim jääkiekkoa tms. jäisivät lähikuvat pelitilanteista kyllä ottamatta. Mutta sille on ainakin itselläni silti paikkansa. Käytännössä niin hyvä paikka että yksikään Canonin tuote ei ole 5 kuukauteen astunut ulos kodin kynnyksen yli muuta kuin myyntitarkoituksessa. Mft -setti taas pari kertaa viikossa.

[adele]

Huolestuttavaa, hyvin huolestuttavaa:

http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... &start=703
http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... &start=713

Kirjoittajille kiitos näistä helmistä. Pari asiallisesti perusteltua näkemystä vastaa sisällöltään 4086:tta änkyräjäärän ja isokätisten nippukikkelisormivänkääjien puhtaasti mutu ja luuloperusteella kirjoittamaa huitaisua.

Valtamerkkien omistajana/myyjänä/suunnittelijana olisin jo aavistuksen huolissani.

[OskuK]

Huolestuttavaa, hyvin huolestuttavaa:

Valtamerkkien omistajana/myyjänä/suunnittelijana olisin jo aavistuksen huolissani.

Huolestuttavinta on että myyntimäärien mukaan valtamerkkejä lie nuo huonot pikkukamerat, alkaa siis nämä huononuspioneerit kaivata aavistuksenomaisesti uutta buustattavaa. ;-]

[adele]

Osku, olet kommenteissasi aina niin ihanan arvaamaton.

[OskuK]

Osku, olet kommenteissasi aina niin ihanan arvaamaton.

Meinaat etten sillai kivan negatiivinen jäärä kuin itse olet. ;-)

[rauer]

Kyllä kai näissä kuvauskalustoissa kulkevat pääsääntöisesti vastakkaisiin suuntiin koko/massa ja kuvanlaatu. Nämä kuvausominaisuudet eivät tietenkään kulje lineaarisesti sen kameran koon kanssa käsi kädessä, vaan jossakin kohtaa käyrää voi tulla pienestä koon/massan lisäämisestä huomattavaakin parannusta, kun taas toisessa kohtaa käyrää suurikin kalustolisäys tuo vain marginaalista parannusta.

Kullakin lienee sitten se henkilökohtainen paras kompromissi noiden välillä, sweet spot. Jollakulla se voi olla suuren formaatin filmikamera, toisella kännykän kamera. Adelella ja muutamalla muulla se näyttää olevan tällä hetkellä µ4/3-kalusto, itselläni se on pieni digi(peili)järkkäri pienillä optiikoilla. Esim. GH2:ta kokeiltuani/omistettuani en henkilökohtaisesti kokenut sen tuovan juurikaan lisää kannettavuuden saralla, mutta menettävän käytettävyydessä merkittävästi vähän isompaan settiin verrattuna. Joku muu saa olla eri mieltä.

Kuten olen aiemminkin kommentoinut, niin mikä tahansa mukana oleva kamera on parempi kuin se joka ei ole.

[srx2]

Ja pikkuhiljaa kuvaaminen on siirtynyt siihen normaalin elämän suuntaan. "Suuremmoiset taidepläjäykset" ovat jääneet pölyttymään arkistoihin. Jos jotain kuvia haluaa katsella vaikkapa viiden vuoden takaa, ne ovat AINA sitä normielämää. Kukkamakron voi aina mennä ulos ottamaan uusiksi.

Arkielämän filosofiaa tämä thirven toteamus.
Normielämän kuvia on mukava katsella vuosien päästä. Tai tuhansien vuosien, jota arkielämää meille kalliopiirrokset esim. viestittävät.
No, valokuvaus on hyvin laaja käsite. Muistojen tallentaminen on kuitenkin monelle tärkeä osa-alue valokuvauksen saralla.
Jo filmiaikana usein kyllästyin kantamaan järkkäriä mukanani ja ostin pienen Minox kameran, joka sen jälkeen oli taskussa sekä vapaalla että jopa töissä.
Etenkin diakuvauksessa Minox oli aikalaisiinsa verrattuna loistava peli. Ja myöskin retkikamerana. Pari Minoxia löytyy vieläkin hyllystäni.
Valokuvahan on siitä mainio, että vanhoja kuvia katsellessa jo ammoin unohtuneet muistot yksityiskohtineen palautuvat mieleen.
Minoxin on korvannut E-PL1 ja 17 mm pannari. Toki olkalaukkuun on pakattu muitakin putkia ja välineitä, mutta usein se jää autoon odottamaan selkeää kuvauskohdetta. Tuleehan niitäkin eteen.

[OskuK]

Ja pikkuhiljaa kuvaaminen on siirtynyt siihen normaalin elämän suuntaan. "Suuremmoiset taidepläjäykset" ovat jääneet pölyttymään arkistoihin. Jos jotain kuvia haluaa katsella vaikkapa viiden vuoden takaa, ne ovat AINA sitä normielämää. Kukkamakron voi aina mennä ulos ottamaan uusiksi.

Arkielämän filosofiaa tämä thirven toteamus.
Normielämän kuvia on mukava katsella vuosien päästä. Tai tuhansien vuosien, jota arkielämää meille kalliopiirrokset esim. viestittävät.

Ajankuva on se mikä kiinnostaa, se on inhimilistä, haluta nähdä mikä on ollut ajalle ominaista, tyypilistä, tai vaikka harvinaista. Jos kuvasta näkee, milloin se on otettu, se on aina etu. Lisäiloa on kuvista, joista näkee missä ne otettu. Eli vaikka onkin selvästi Marjatta ottamassa aurinkoa kolmessa kuvassa peräkkäin, on tylsää jos joutuu laittamaan kuvatekstiin että Tunisia, Kreeta ja Madeira. Olisi kiva jos kuvissa olisi jotain paikallista. Sekään ei auta että on nauravia naamoja ja olutpullo, tai hotellin parvekkeet ja rasti omassa parvekkeessa.

[nomad]

Ja pikkuhiljaa kuvaaminen on siirtynyt siihen normaalin elämän suuntaan. "Suuremmoiset taidepläjäykset" ovat jääneet pölyttymään arkistoihin. Jos jotain kuvia haluaa katsella vaikkapa viiden vuoden takaa, ne ovat AINA sitä normielämää. Kukkamakron voi aina mennä ulos ottamaan uusiksi.

Arkielämän filosofiaa tämä thirven toteamus.
Normielämän kuvia on mukava katsella vuosien päästä. Tai tuhansien vuosien, jota arkielämää meille kalliopiirrokset esim. viestittävät.

Ajankuva on se mikä kiinnostaa, se on inhimilistä, haluta nähdä mikä on ollut ajalle ominaista, tyypilistä, tai vaikka harvinaista. Jos kuvasta näkee, milloin se on otettu, se on aina etu. Lisäiloa on kuvista, joista näkee missä ne otettu. Eli vaikka onkin selvästi Marjatta ottamassa aurinkoa kolmessa kuvassa peräkkäin, on tylsää jos joutuu laittamaan kuvatekstiin että Tunisia, Kreeta ja Madeira. Olisi kiva jos kuvissa olisi jotain paikallista. Sekään ei auta että on nauravia naamoja ja olutpullo, tai hotellin parvekkeet ja rasti omassa parvekkeessa.

Se että kuvaa "normaalia elämää" sen kummemmin yrittämättä tarkoittaa kai, ettei erityisemmin harrasta valokuvausta.

[mvuori]

Se että kuvaa "normaalia elämää" sen kummemmin yrittämättä tarkoittaa kai, ettei erityisemmin harrasta valokuvausta.

Entä sitten? Onko jonkun asian säännöllinen "tekeminen" vähäisempää kuin "harrastaminen"? Onko viikoittainen imurointi vähemmän arvostettavaa kuin imuroinnin harrastaminen? Olisiko tieteen ammattilainen vähäisempi ihminen kuin tieteen harrastaja?

[thirvi]

Arkielämän filosofiaa tämä thirven toteamus.
Normielämän kuvia on mukava katsella vuosien päästä. Tai tuhansien vuosien, jota arkielämää meille kalliopiirrokset esim. viestittävät.

Ajankuva on se mikä kiinnostaa, se on inhimilistä, haluta nähdä mikä on ollut ajalle ominaista, tyypilistä, tai vaikka harvinaista. Jos kuvasta näkee, milloin se on otettu, se on aina etu. Lisäiloa on kuvista, joista näkee missä ne otettu. Eli vaikka onkin selvästi Marjatta ottamassa aurinkoa kolmessa kuvassa peräkkäin, on tylsää jos joutuu laittamaan kuvatekstiin että Tunisia, Kreeta ja Madeira. Olisi kiva jos kuvissa olisi jotain paikallista. Sekään ei auta että on nauravia naamoja ja olutpullo, tai hotellin parvekkeet ja rasti omassa parvekkeessa.

Se että kuvaa "normaalia elämää" sen kummemmin yrittämättä tarkoittaa kai, ettei erityisemmin harrasta valokuvausta.

Sinänsä ei paljoa ole väliä määritetäänkö kuvaamiseni valokuvaamisen harrastamiseksi vai miksi, mutta yritetään selventää.

Ainakaan minulle se että kuvaan normaalia elämää, ei tarkoita että ei yritä. Tai yritä saada hyviä kuvia. Tarkoittaa vaan että en enää jaksa lähteä varta vasten kuvaamaan esimerkiksi jääkiekkomatsia oppimisen ja tilannekuvien vuoksi ja yrittää sopivalla suljinajalla täydellisiä ja hienoja liike-epäterävyyskuvia itse pelistä. Se itse peli ei kiinnosta minua myöhemmin, eikä kukaan jaksa katsoa niitä kuvia, koska maailma on jo täynnä hienoja urheilukuvia. Sen sijaan otan kyllä sopivan setin matsiin ja kuvaan sekä kaveriporukan alkuvalmisteluja, sekä ilmeitä matsissa ja tapahtumia sen jälkeen. Muutama videonpätkä yms. Ehkä jopa lavastettuja kuvia. Erityyppisiä. Mutta pelaaajista tai pelistä vain muutama. Toisaalta en enää myöskään karsasta "huonoja kuvia" jos vaikka tausta on pielessä mutta itse pääaihe hyvä. Jos ilta on hauska ja kuvat riittävän hyviä, niitä jaksaa katsella jälkeenpäinkin. Pelitapahtumakuvia ei niinkään. Ne pelitapahtumat ovat vähemmän minun elämääni kuin ne katsomotapahtumat kaveriporukassa.

Normaalielämäkään ei siis tarkoita ainoastaan arkea vauvaperheessä ja töissä vaan myös juhlia, matkoja kotimaassa ja ulkomailla, käyntiä Timolla, veneellä saaressa, ravintolassa, Peten veneellä, päiväretki suomenlinnassa muksun kanssa, tms. Mahdollisimman hienoja kuvia kaikkialta minne mennään ja mitä tehdään ja minne jaksaa kameran ottaa. Toki myös detaljeja ja maisemia yms sieltä, mutta mieluummin ihmisiä. Mutta että harvemmin jaksaa lähteä kuvaamaan yksikseen macrokuvia lintukuvia tai katukuvausta yksikseen vain niiden kuvien vuoksi. Eli normaalia elämää ja tekemistä valokuvaamisen kanssa, ei sen ehdoilla tai vuoksi. Kaveri- ja perhepiirissä se lasketaan harrastamiseksi, täällä ei välttämättä.

Jos tämä ei olekaan samalla tavalla harrastamista kun kuvaamaan lähteminen itse kuvaamisen vuoksi, niin voin silti sanoa että olen paljon tyytyväisempi niihin kuviin ja katselen myöhemminkin mieluummin niitä kuvia jotka olen ottanut sen jälkeen kun lopetin valokuvauksen harrastamisen.

Ja onneksi en ole vielä niin vanha että pitäisi kirjoittaa kuviin että koska ja mistä ne ovat. Ellei muista missä kuva on otettu eikä se kuvasta selviä, niin onko sillä sitten niin väliäkään.

[srx2]

Eli vaikka onkin selvästi Marjatta ottamassa aurinkoa kolmessa kuvassa peräkkäin, on tylsää jos joutuu laittamaan kuvatekstiin että Tunisia, Kreeta ja Madeira. Olisi kiva jos kuvissa olisi jotain paikallista. Sekään ei auta että on nauravia naamoja ja olutpullo, tai hotellin parvekkeet ja rasti omassa parvekkeessa.

Asiaahan OskuK kirjoittaa.
Luultavasti valokuvauksen historian alkuaikoina tärkein kriteeri oli tunnistaa valokuvassa esiintyvä henkilö.
Tärkeää se tietysti on vieläkin. Kuvittelen kuitenkin useiden harrastajien rajauksen ja sommittelun avulla pyrkivän kuviensa elävöittämiseen ja siten selkeyttämään viestiänsä katselijoille.
Kyllähän arkielämän tallentamisessa voi luovuuttaan ja kuvallisen kertomisen taitojaan hyväksi käyttää.

[nomad]

Ajankuva on se mikä kiinnostaa, se on inhimilistä, haluta nähdä mikä on ollut ajalle ominaista, tyypilistä, tai vaikka harvinaista. Jos kuvasta näkee, milloin se on otettu, se on aina etu. Lisäiloa on kuvista, joista näkee missä ne otettu. Eli vaikka onkin selvästi Marjatta ottamassa aurinkoa kolmessa kuvassa peräkkäin, on tylsää jos joutuu laittamaan kuvatekstiin että Tunisia, Kreeta ja Madeira. Olisi kiva jos kuvissa olisi jotain paikallista. Sekään ei auta että on nauravia naamoja ja olutpullo, tai hotellin parvekkeet ja rasti omassa parvekkeessa.

Se että kuvaa "normaalia elämää" sen kummemmin yrittämättä tarkoittaa kai, ettei erityisemmin harrasta valokuvausta.

Sinänsä ei paljoa ole väliä määritetäänkö kuvaamiseni valokuvaamisen harrastamiseksi vai miksi, mutta yritetään selventää.

Ainakaan minulle se että kuvaan normaalia elämää, ei tarkoita että ei yritä. Tai yritä saada hyviä kuvia. Tarkoittaa vaan että en enää jaksa lähteä varta vasten kuvaamaan esimerkiksi jääkiekkomatsia oppimisen ja tilannekuvien vuoksi ja yrittää sopivalla suljinajalla täydellisiä ja hienoja liike-epäterävyyskuvia itse pelistä. Se itse peli ei kiinnosta minua myöhemmin, eikä kukaan jaksa katsoa niitä kuvia, koska maailma on jo täynnä hienoja urheilukuvia. Sen sijaan otan kyllä sopivan setin matsiin ja kuvaan sekä kaveriporukan alkuvalmisteluja, sekä ilmeitä matsissa ja tapahtumia sen jälkeen. Muutama videonpätkä yms. Ehkä jopa lavastettuja kuvia. Erityyppisiä. Mutta pelaaajista tai pelistä vain muutama. Toisaalta en enää myöskään karsasta "huonoja kuvia" jos vaikka tausta on pielessä mutta itse pääaihe hyvä. Jos ilta on hauska ja kuvat riittävän hyviä, niitä jaksaa katsella jälkeenpäinkin. Pelitapahtumakuvia ei niinkään. Ne pelitapahtumat ovat vähemmän minun elämääni kuin ne katsomotapahtumat kaveriporukassa.

Normaalielämäkään ei siis tarkoita ainoastaan arkea vauvaperheessä ja töissä vaan myös juhlia, matkoja kotimaassa ja ulkomailla, käyntiä Timolla, veneellä saaressa, ravintolassa, Peten veneellä, päiväretki suomenlinnassa muksun kanssa, tms. Mahdollisimman hienoja kuvia kaikkialta minne mennään ja mitä tehdään ja minne jaksaa kameran ottaa. Toki myös detaljeja ja maisemia yms sieltä, mutta mieluummin ihmisiä. Mutta että harvemmin jaksaa lähteä kuvaamaan yksikseen macrokuvia lintukuvia tai katukuvausta yksikseen vain niiden kuvien vuoksi. Eli normaalia elämää ja tekemistä valokuvaamisen kanssa, ei sen ehdoilla tai vuoksi. Kaveri- ja perhepiirissä se lasketaan harrastamiseksi, täällä ei välttämättä.

Jos tämä ei olekaan samalla tavalla harrastamista kun kuvaamaan lähteminen itse kuvaamisen vuoksi, niin voin silti sanoa että olen paljon tyytyväisempi niihin kuviin ja katselen myöhemminkin mieluummin niitä kuvia jotka olen ottanut sen jälkeen kun lopetin valokuvauksen harrastamisen.

Ja onneksi en ole vielä niin vanha että pitäisi kirjoittaa kuviin että koska ja mistä ne ovat. Ellei muista missä kuva on otettu eikä se kuvasta selviä, niin onko sillä sitten niin väliäkään.

Ymmärrän pointin. Ja kyllähän melkein kaikki valokuvaamista aktiivisesti harrastavat myös arkielämäänsä dokumentoivat. Ja kenties jopa joskus ottavat pikkuisen järjestetymmänkin potretin tms.

Mutta ne "taidepläjäykset" josta tämä keskustelu ainakin minun kohdalla alkoi... Eihän sitä nyt jokaisella kauppareissulla, mummolareissulla tai lomamatkalla jaksa läheisiään kamalasti valokuvaamisella rasittaa. Ei vaikka syynä olisi niinkin ylevä tavoite kuin "arjen dokumentointi". Huomaat tämän viimeistään silloin kun sinulla on murrosikäisiä lapsia.

Siinä vaiheessa kun perheenpään kameranroikottelu alkaa aiheuttaa pahaa silmää tai rasittuneita huokauksia, on parempi pyhittää perhe-elämä ja siirtyä vaikka makroihin tai kaupunkikuviin. Tai alkaa kuvaamaan jotain "taidepläjäyksiä" ihan kuvaamisen itsensä ilosta.

[Hannu KH]

Se että kuvaa "normaalia elämää" sen kummemmin yrittämättä tarkoittaa kai, ettei erityisemmin harrasta valokuvausta.

Sinänsä ei paljoa ole väliä määritetäänkö kuvaamiseni valokuvaamisen harrastamiseksi vai miksi, mutta yritetään selventää.

Ainakaan minulle se että kuvaan normaalia elämää, ei tarkoita että ei yritä. Tai yritä saada hyviä kuvia. Tarkoittaa vaan että en enää jaksa lähteä varta vasten kuvaamaan esimerkiksi jääkiekkomatsia oppimisen ja tilannekuvien vuoksi ja yrittää sopivalla suljinajalla täydellisiä ja hienoja liike-epäterävyyskuvia itse pelistä. Se itse peli ei kiinnosta minua myöhemmin, eikä kukaan jaksa katsoa niitä kuvia, koska maailma on jo täynnä hienoja urheilukuvia. Sen sijaan otan kyllä sopivan setin matsiin ja kuvaan sekä kaveriporukan alkuvalmisteluja, sekä ilmeitä matsissa ja tapahtumia sen jälkeen. Muutama videonpätkä yms. Ehkä jopa lavastettuja kuvia. Erityyppisiä. Mutta pelaaajista tai pelistä vain muutama. Toisaalta en enää myöskään karsasta "huonoja kuvia" jos vaikka tausta on pielessä mutta itse pääaihe hyvä. Jos ilta on hauska ja kuvat riittävän hyviä, niitä jaksaa katsella jälkeenpäinkin. Pelitapahtumakuvia ei niinkään. Ne pelitapahtumat ovat vähemmän minun elämääni kuin ne katsomotapahtumat kaveriporukassa.

Normaalielämäkään ei siis tarkoita ainoastaan arkea vauvaperheessä ja töissä vaan myös juhlia, matkoja kotimaassa ja ulkomailla, käyntiä Timolla, veneellä saaressa, ravintolassa, Peten veneellä, päiväretki suomenlinnassa muksun kanssa, tms. Mahdollisimman hienoja kuvia kaikkialta minne mennään ja mitä tehdään ja minne jaksaa kameran ottaa. Toki myös detaljeja ja maisemia yms sieltä, mutta mieluummin ihmisiä. Mutta että harvemmin jaksaa lähteä kuvaamaan yksikseen macrokuvia lintukuvia tai katukuvausta yksikseen vain niiden kuvien vuoksi. Eli normaalia elämää ja tekemistä valokuvaamisen kanssa, ei sen ehdoilla tai vuoksi. Kaveri- ja perhepiirissä se lasketaan harrastamiseksi, täällä ei välttämättä.

Jos tämä ei olekaan samalla tavalla harrastamista kun kuvaamaan lähteminen itse kuvaamisen vuoksi, niin voin silti sanoa että olen paljon tyytyväisempi niihin kuviin ja katselen myöhemminkin mieluummin niitä kuvia jotka olen ottanut sen jälkeen kun lopetin valokuvauksen harrastamisen.

Ja onneksi en ole vielä niin vanha että pitäisi kirjoittaa kuviin että koska ja mistä ne ovat. Ellei muista missä kuva on otettu eikä se kuvasta selviä, niin onko sillä sitten niin väliäkään.

Ymmärrän pointin. Ja kyllähän melkein kaikki valokuvaamista aktiivisesti harrastavat myös arkielämäänsä dokumentoivat. Ja kenties jopa joskus ottavat pikkuisen järjestetymmänkin potretin tms.

Mutta ne "taidepläjäykset" josta tämä keskustelu ainakin minun kohdalla alkoi... Eihän sitä nyt jokaisella kauppareissulla, mummolareissulla tai lomamatkalla jaksa läheisiään kamalasti valokuvaamisella rasittaa. Ei vaikka syynä olisi niinkin ylevä tavoite kuin "arjen dokumentointi". Huomaat tämän viimeistään silloin kun sinulla on murrosikäisiä lapsia.

Siinä vaiheessa kun perheenpään kameranroikottelu alkaa aiheuttaa pahaa silmää tai rasittuneita huokauksia, on parempi pyhittää perhe-elämä ja siirtyä vaikka makroihin tai kaupunkikuviin. Tai alkaa kuvaamaan jotain "taidepläjäyksiä" ihan kuvaamisen itsensä ilosta.

Itse en arkielämää juurikaan dokumentoi, ja lyhyet lomatkin pitää väkisin tunkea 2 työn väliin.

Ei todellakaan ole tarvetta kameralle joka olisi aina mukana, kun muksutkin on muuttaneet pois kotoa.

[thirvi]

Ymmärrän pointin. Ja kyllähän melkein kaikki valokuvaamista aktiivisesti harrastavat myös arkielämäänsä dokumentoivat. Ja kenties jopa joskus ottavat pikkuisen järjestetymmänkin potretin tms.

Mutta ne "taidepläjäykset" josta tämä keskustelu ainakin minun kohdalla alkoi... Eihän sitä nyt jokaisella kauppareissulla, mummolareissulla tai lomamatkalla jaksa läheisiään kamalasti valokuvaamisella rasittaa. Ei vaikka syynä olisi niinkin ylevä tavoite kuin "arjen dokumentointi". Huomaat tämän viimeistään silloin kun sinulla on murrosikäisiä lapsia.

Siinä vaiheessa kun perheenpään kameranroikottelu alkaa aiheuttaa pahaa silmää tai rasittuneita huokauksia, on parempi pyhittää perhe-elämä ja siirtyä vaikka makroihin tai kaupunkikuviin. Tai alkaa kuvaamaan jotain "taidepläjäyksiä" ihan kuvaamisen itsensä ilosta.

Vielä kuitenkin tarkennuksena: "normielämän" kuvaaminenkaan silti tarkoita että koko ajan arkielämää dokumentoitaisiin tai että sitä joka päivä kuvataan tai edes joka viikko. Tai että kamera olisi mukana noilla kaikilla reissuilla. Tai kauppareissulla koskaan. Mummolassa joskus samoin kun jäkismatsissa ja niissä molemmissa muutkin heiluvat pokkareineen. Juuri nyt tosin tulee toki tavallista enemmän kuvia, mutta se johtuu siitä että ensimmäinen muksu elää ensimmäistä kevättään ja kaikki sen kanssa tapahtuu ensimmäistä kertaa. Ja sieltä suunnalta kieltoa ei luonnollisesti ole tullut, kehotuksia vaimolta enemmänkin. Epäilemättä teini-iässä on aivan eri juttu.

Noiden "kuvaamisen ilosta tai kuvien vuoksi taidepläjäysten" ottaminen kun ei enää jaksanut kiinnostaa pitkään aikaan ennen muksun syntymää, niin oli välillä kuukaudenkin taukoja ilman kuvan kuvaa, ellei mitään todellakaan tapahtunut. Ei jaksa lähteä kuvaamaan mitään, kun tuntuu että kaikkea on jo kuvannut ja into puuttuu kun ei niitä eritavoin sommiteltuja vastavaloon kuvattuja jääpuikkoja auringonlaskussa -kuvia jaksa enää toistamiseen katsella. Toisin kuin vaikkapa lomakuvia viime vuodelta jossa tuontyyppiset kuvat edustavat vain osaa kuvista. Itse "kuvaamisen ilo" kukkamacroista ja muista on ollut jo pitkään sillä tasolla että ellei jostain tipahda kauhea inspiraatio, lähden todennäköisesti kuitenkin ennemmin vaikka kalaan tai veneilemään ja kamera lähtee vain mukaan mahdollisen kuvattavan varalta (tai jos se jotain alkaa vaivaannuttamaan niin se jää kotiin), kuin varsinaisesti valokuvaamaan valokuvaamisen vuoksi.

Ja tosiaan kuten kirjoitin, se pieni takanäytöltä kuvaava kamera ei aiheuta niin paljoa sitä vaivaantumista.

[jaeaetee]

Oly E-PM1

http://www.43rumors.com/


Hm. Näin runsaita nappuloita ja nuppeja kaipaavana ei voi kuin todeta että äh, miksi pitää jotain typerää kosketusnäyttöä tunkea tuohon kun olisi voinut vaan ottaa XZ-1:stä mallia, mountin juureen säätökehä yms jne :)

[cryscythe]

Panasonicin GF3 kaiketi tulossa heinäkuussa. Viilaukset edelliseen malliin kaiketi aika pieniä, mutta ennakkotietojen mukaan mielestäni selviä parannuksia.

Näin amatöörinä kiinnostusta herättää tuo parannettu automaatti-tila ja kosketusnäytön hyödyntäminen tarkennuksessa. Tarkennuksen nopeuttakin on puheiden mukaan edelleen petrattu.

Kaikkein mielenkiintoisin seikka on kuitenkin se, että hinta ei ole kohonnut juurikaan edellisiin nähden ja koko on kutistettu hyvin lähelle LX5:sta..

GF3: 108x67x32 m (550€) (14-42 kit)
LX5: 110 x 65 x 25 mm (449€)

Herättääkö tämä mielenkiintoa?

[Avokid]

GF3: 108x67x32 m (550€) (14-42 kit)
LX5: 110 x 65 x 25 mm (449€)

Herättääkö tämä mielenkiintoa?

Osittain kyllä jos ei olisi jo GF1:stä. Moni kuvaajahan sanoisi, että GF2 ja GF3 ovat huononnuksia GF1:stä. Huonompi ergonomiahan ja toiminnot noissa on ja kenno on kuitenkin sama kaikissa.

Kyllä minä silti voisin harkita GF3:sta, en minä GF1:sen kanssa paljoa niitä ylimääräisiä toimintoja käytä. Tosin 20mm pannarin kanssa.

[cryscythe]

Tuota kosketusnäytöltä tarkentamista on arvosteuissa kehuttu ja se voisi olla sellainen ominaisuus mitä tulisikin käytettyä. Pienempi koko ja keveyskään ei ole huonoja juttuja.

Ergonomia on sellainen juttu, että se pitäisi käydä kaupassa omalla kouralla toteamassa. Ihan lähikunnista ei vaan taida löytyä liikettä, mistä GF1:sen löytäisi. GF3 näyttää kuvissa liukkaalta saippualta.

Kuvanlaatu rungoissa lienee tosiaan samalla viivalla. Eron tekee GF1:sen 20mm f/1.7 ja GF3 kit linssi 14mm f/2.5. Onkohan tämä GF3 kit linssi radikaalisti kehnompi?

[Isosceles]

Kuvanlaatu rungoissa lienee tosiaan samalla viivalla. Eron tekee GF1:sen 20mm f/1.7 ja GF3 kit linssi 14mm f/2.5. Onkohan tämä GF3 kit linssi radikaalisti kehnompi?

Tsekkaa photozonesta mallikuvat. Onhan tuo 14mm piirroltaan huonompi kuin 20mm, mutta polttoväli on kuitenkin niin eri että voiko edes verrata keskenään.