Harrastus. Kuvaan vähän kaikkea vastaan tulevaa. Eniten kuvaan reissuilla ja tietenkin satunnaisissa "kissanristiäisissä".
Kuvia on tullut digiaikana ottua keskimäärin 5000 per vuosi.
Vaimolle olen todennut omaavani "valokuvamuistin".
Muiden muassa näistä koostuu valokuvauksen merkitys minulle. Kokonaisuus on kuitenkin monimutkaisempi ja yksilöllinen niin minulle, kuin varmasti jokaiselle.
Itse olen vasta aloittelija, mutta lähinnä valokuvaus on itselle sitä että haluaa vangita sen mitä itse näkee ja näyttää sen muille. Eli esimerkiksi oma koira, metsästysmaastot jne. Kaikki mitkä itse näkee hienona ja kauniina haluaisi kuvan kautta jakaa myös muille.
Pari vuotta sitten aktivoin tämän nuoruuden harrastuksen, visiona upeat mikroskooppi ja maisemakuvat. Edellinen osoittautui odotettuakin hankalammaksi, kokeiluja jatketaan, maisemakuvistakaan ei tullut lainkaan sellaisia kuin foorumilaisten mestarilliset otokset. Kun selaan parin vuoden kuvia niin parhaat- joukossa on lähinnä yksityiskohtia maisemassa, ehkä siitä kehittyy mun juttu.
Matkakuvia, dokumenttina ja niinä yksityiskohtina..
Edellistalvena skannasin kaikki vanhat diat ja mv kuvat koneelle, nyt näyttää yhdeksi kuvausvisioksi tulevan samojen kohteiden käynti-
50 vuotta sitten ja nyt. Sitä sivuaa projekti kuvata suvun hautoja ja vanhoja kotitaloja-
Ehkä tämä on matkaa kadotetun nuoruuden,- tai jonkimmoisen minuuden- etsintää
Ohiampuja kirjoitti:
Eli mitä kuvaaminen teille merkitsee?
Ei mitään.
Yksi paha tapa muiden joukossa.
Tää on kyl kans yks maailmankatsomus. Tupakointi, viinanjuonti ja valokuvaus. Kaikki ne vievät hautaan...
"Life's but a walking shadow, a poor player
That struts and frets his hour upon the stage
And then is heard no more: it is a tale
Told by an idiot, full of sound and fury,
Signifying nothing." -William Shakespeare, Macbeth
Lähinnä työtä nykyään.
Nuorempana maalailin öljyväreillä ja joskus vähän kuvailin. Sitten tulin tärpätille yliherkäksi ja lopetin öljyvärit ja aloin kuvaamaan vakavemmin. Nyt se on sitten työtä ja on pitänyt keksiä uusia harrastuksia ja niitä on paljon mm. tuo vaistojousella ammuskelu josta haaveilet ;).
Nyt noin 20v. maalaustauon jälkeen ostin akryylivärisetin ja olen niillä vähän kokeillut...
Mulle valokuvaaminen on oikeastaan keskustelua itseni kanssa. Sitä kun näen jonkun jutun niin kuvaan. Sitten katson sen perstöllöstä ja jos se ei oo kohdillaan nysvään sitä niin kauan että se on kohdillaan. Sillä kohdin usein hiffaan mitä yritän itselleni kertoa. Joskus taas sitä joutuu hieman pohtimaan. Joskus viesti on hyvinkin helposti selitettävissä. Joskus taas helposti tajuttavissa, mutta vaikeasti selitettävissä. Elikkä valokuvaaminen lienee mulle hyvinkin henkilökohtainen juttu.
Tästä yksi esimerkki. Tänään tuli vastaan tämmöinen. Kuvasin sen useampaan kertaan ja useammalla setillä. Sitten kun sen sain kohdilleen olin varsin huojentunut. Hieman vaikeaa taas selittää ja paraneeko se siitä yhtään jos sitä selittää vaikka kuin? Ja oikeastaan tuonkaan kuvan funktio ei sen suurempi kuin oo kuin kertoa mulle terveiset multa. Sen se onkin täyttänyt jo.
Jo 47 vuoden ajan merkittävä harrastus ja hyvin monipuolinen työ - niin kuvaamisen kuin kaupan parissa. Oma lisänsä muodostavat kamerat ja niihin sekä optiikoihin liittyvä tekniikka.
Minulle valokuvaaminen on rentoutumista. Kuvaaminen on yhdistelmä liikkumista luonnossa, kuvaamista mitä eteen sattuu ja kuvien ihmettelyä/käsittelyä koneella. Onnistunut otos tuo hyvän mielen mutta en oikeastaan vieläkään osaa sanoa kumpi on tärkeämpi, liikunta vai kuvaaminen. Jos tuloksia haluaa pitää panostaa haluamaansa kohteeseen, niin minäkin olen joskus tehnyt mutta nykyään vain enimmäkseen naatiskelen. Kun aloitin luontokuvauksen -70-luvun lopussa kamera oli hyväksyttävä kapistus luonnossa kulkemiseen, ilman kameraa liikkuneita luontoharrastajia pidettiin ihan kahjoina, ainakin täällä pohjanmaalla. Ja hyvin on mieleen jääneet kaikki ne kamerattomien kuvausjutut tyyliin "kun olis silloin ollut kamera mukana niin olis kuule saanut HYVÄN kuvan, etkös sinä ole sitä otusta nähnyt?"