Hyvä Veli -järjestelmä toimii. Ei tuollaisilla kuvilla muuten esille tultaisi.PaPo kirjoitti:Kummaa mielestäni, että jos yhtään seuraa skeneä, puolet finalisteista on tuttuja nimeltä ja osa jopa teostenkin osalta eli pääseekö finaaliin vain, jos on jo valmiiksi tunnustettu, arvostettu ja esitelty taiteilija? .
Fotofinlandia 2016
-
- Viestit: 154
- Liittynyt: Maalis 04, 2011 14 : 54
-
- Viestit: 4808
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
- Viesti:
On näissä sarjoissa puolensakin. Jo se, että edellä on pidetty useista erilaisista sarjoista tarkoittaa sitä, että jokin iskee yhteen katsojaan ja toinen toiseen. Kuvista pitäminen on henkilökohtaista. Monessa sarjassa on kuitenkin jo se hyvä puoli, että sitä jää katsomaan.
Omia mielipiteitäni:
Block: Heikura tuli itsellenikin mieleen. Pidin joistakin yksittäisistä kuvista, mutta sarja ei iskenyt.
Veden alla: Tyylikkäästi tehtyä luontokuvaa
Nro 3: Jotenkin helppoja ratkaisuja.
Tyttöjen värit: Sarja pysyy kyllä kasassa, mutta tuntuu aiheelta, joka on jo nähty.
Pojat: Dokkari, ei toimi yksittäisinä kuvina, mutta sarjana hyvinkin kertova.
Riippuvat: Tekisi mieleni sanoa: tekotaiteellista höttöä. Mutta on näitä tehty kyllä ennenkin.
Taistelutarinat. Hyviä kuvia, mutta laittaisin mainoskampanjaan.
Asunnottomuus: Taas hyviä muotokuvia, mutta taas laittaisin mainoskampanjaan. En periaatteessa tykkää arvostella kuvia, jossa oleva teksti merkitsee jotain.
Mun stadi: Täytyy myöntää, että pidän. Karusti rakennetut kuvat luovat "unimaisuutta", mutta hienoja elementtejä ja jaksaa katsoa sarjanakin.
Called out: Laittaisin lehden sivulille ja lukisin tällöin ehkä tekstinkin. Valokuvasarjana ei jaksa, eikä tällöin oikein nouse.
Dystopia: Ihan hienosti toteutettu, ehkä vähän turhan osoitteleva.
Obliquity: Tässä on hienojakin kuvia. Ja luulen tajuavani sarjankin idean, mutta pahaa pelkään, että vaatii jonkun taiteilijan selityksen, ennen kuin pääsen siihen, mitä tässä lopulta ajetaan takaa. Ei siis kerro tarpeeksi.
Father and son: Sinänsä herättää kyllä ajatuksia ja kuvat voi katsoa useampaan kertaan.
The Man Comes Around: Itse pidin tästä eniten. Sarja on mietityn ja harkitusti tehdyn oloinen (ei räpsitty), jutun juoni aukeaa hiljalleen, sisältää myös hiljaista huumoria, ihminen kuvassa, rauhallisesti valaistu ja luonnonvaloa käytetty paljon, rauhallinen väri- ja tyylimaailma. Ei ehkä moderneinta valokuvataidetta.
Älä pelkää: Kuvissa on hyvä tunnelma. Taas pidän näitä dokkarina (jota siis arvostan kovasti lajina). Vaatii sisäistämistä, ei ole nopeasti katsottava sarja.
Mielestäni Suomessa on kovin vähän hyviä taiteellisuuttakin ilmentäviä kuvaajia. Ei siis ihme, että samat kuvaajat ovat kilpailuissa mukana. Ja Fotofinlandia on vuosikilpailu, joten ei kai siinä mitään omituista ole, jos kuvat ovat jo nousseet aiemmin esille.

olli Rinne http://www.digifaq.info/
-
- Viestit: 183
- Liittynyt: Joulu 10, 2008 19 : 41
- Paikkakunta: Seinäjoki
- Viesti:
Se on toki helpompi valita finaaliin kun teokset ja tekijät tuntee jo entuudestaan. Mutta eipä tässä kauheesti mitään uutta saada aikaan. Voisin kuvitella että Fotofinlandia käsitteenä ja kilpailuna saa suuren yleisön mielessä elitistisen ja marginaalisen leiman, kuten Guggenheimit ja miksei Kiasmakin... Ei kosketa suurta yleisöä. Vain sitä pientä marginaalia.
-
- Viestit: 205
- Liittynyt: Huhti 07, 2012 21 : 50
Block: Tykkäsin sommittelusta ja vahvasta valon ja varjon kontrastista.
Veden alla: Tylsä. Klikkailin pikavauhtia läpi. Yksi kuva josta tykkäsin: Leikkisyys
Nro 3: Taidetta, jota en ymmärrä. Tehdään "jännä" asetelma, varmistetaan että valo on *sensuroitu* ja räps.
Tyttöjen värit: Näistä tulee mieleen Kekkoslovakia. Alivalotetaan ja desaturoidaan, niin värit oikein "loistaa". En jaksanut katsoa kaikkia.
Pojat: Kuvattavat on ollu kännissä ja niin varmaan kuvaajakin.
Riippuvat: Sommitelmina sinänsä kai ihan päteviä, mutta en minä näitäkään jaksanut kaikkia katsoa.
Taistelutarinat. Hieno idea ja yksittäisten kuvienkin toteutuskin toimii. Ongelmana vaan on, että kun ensimmäisen kuvan on nähnyt, niin uutta katsottavaa ei löydy ennen viimeistä kuvaa.
Asunnottomuus: Tällä kertaa 22 kuvaa, joissa ei ensimmäisen jälkeen mitään katsottavaa. En jaksanut katsoa kaikkia.
Mun stadi: Rakennukset on hienosti photoshopattu, ihmiset ei. Tämä kai oli tarkoituksenakin, mutta noi mustavalkoiset päälleliimaukset oli niin häiritseviä, etten jaksanut katsoa kunnolla kaikkia.
Called out: Miksi sekä muotokuvat, että maisemat pitää ottaa huonossa valossa? En jaksanut katsoa kaikkia.
Dystopia: Tykkäsin toteutuksesta, mutta tässä vaiheessa olin jo muutenkin valmis vetämään ranteet auki, joten tuo synkkyys ei sytyttänyt.
Obliquity: Tätä en ymmärtänyt ollenkaan. Räpsyjä räpsyjen perään.
Father and son: Tänä vuonna on tainnut olla kisa siitä, kuka saa tehtyä harmaimman kokonaisuuden. Siinä sarjassa tämä pärjää.
The Man Comes Around: Pidin huumorista ja kekseliäisyydestä. Valo tosin monessa kuvassa pirun tylsä.
Älä pelkää: Tylsä tämäkin. Taisin tosin tässä vaiheessa olla jo niin kypsynyt, etten enää jaksanut oikein keskittyä.

- Viestit: 35
- Liittynyt: Tammi 07, 2005 8 : 39
Ja millähän kameralla nämäkin kuvat on otettu ja minkä merkkisellä suttuobjektiivillä? Pitäis päästä näkemään suurennuslasilla lähempää, että onko siellä mahdollisesti kohinaa. En jaksanut katsoa yhtään kuvaa, vaikka minulla on jokaisesta kuvasta vankka mielipide. Itte olis pitäny olla valittemassa.
-
- Viestit: 9478
- Liittynyt: Joulu 10, 2003 15 : 43
- Paikkakunta: itähelsinki
- Viesti:
Pakattua RAWia kuitenkin. Ei jatkoon.tjn kirjoitti:Ja millähän kameralla nämäkin kuvat on otettu ja minkä merkkisellä suttuobjektiivillä?
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
---
blogi
-
- Viestit: 6505
- Liittynyt: Helmi 10, 2010 21 : 25
- Paikkakunta: Vantaa
-
- Viestit: 1242
- Liittynyt: Touko 11, 2011 13 : 59
Riippuvat asetelmat on paras, mutta sekin on vain kokoelma asetelmakuvia. Ei mitään erikoista tuon yhden esineen roikkumisen lisäksi. Perusvalaistus, perus-asetelma.
Muut... Heikosti menee. Ne Fotofinlandiaa leimanneet peniskuvat sentään puuttuvat, vaikka dystopiassa peräluukkua tahdotaankin kaivella.

Zone VI
-
- Viestit: 149
- Liittynyt: Syys 23, 2013 15 : 37
Tosin nyt luinkin, että:
"18. kertaa jaettava Finnfoto -palkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä panoksella vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen ja vahvaan asemaan taidemuotona, sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle."
Eli kilpailussa palkitaan siis jo arvostettuja ja palkittuja. Silloinhan se on ihan oikein, että samat nimet ja teokset pyörivät joka puolella.
Voisin tietysti vaikkapa näin ekonomina kommentoida, että jos aidosti halutaan laajentaa valokuvataidetta ja vahvistaa sen asemaa, ehkä kannattaisi etsiä ja palkita myös uusia kykyjä, eikä kierrättää kaikissa museoissa ja näyttelyissä niitä samoja....

- Viestit: 856
- Liittynyt: Heinä 14, 2010 13 : 56
- Paikkakunta: Porvoo
Voi helve.... helve.... mitä tekotaiteellista pask...
Tota joo, oikeasti. Tuli sama fiilis kuin Emerikillä että "Kuvia katsoessa alkaa tuntemaan itsensä loistavaksi kuvaajaksi."
Tai, sitten voi olla niin että me emme osaa kuvata laisinkaan. Itsellä ei mielikuvitus ainaskaan riittäisi siihen mitä osalla tuolla, tai vaikka riittäisi mielikuvitus niin en kehtaisi julkaista moista kuraa.
Tosin oli siellä hienojakin kokoelmia seassa, sitten oli myös hienoja kokoelmia mistä huomasi että on vähän kuin Oscareissa eli näyttele rumaa/vammaista/lihota niin voitto on varma.

Itku pitkästä ilosta ja pieru pitkästä nauramisesta.
http://www.jukka75.portfoliobox.me/
http://jpp75.kuvat.fi/
http://www.jukka75.portfoliobox.me/
http://jpp75.kuvat.fi/
-
- Viestit: 201
- Liittynyt: Marras 06, 2003 20 : 27
Mistä sä tuon luit?PaPo kirjoitti:Tosin nyt luinkin, että:
"18. kertaa jaettava Finnfoto -palkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä panoksella vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen ja vahvaan asemaan taidemuotona, sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle."
-
- Viestit: 4808
- Liittynyt: Tammi 10, 2003 9 : 21
- Viesti:
Finnfoto-palkinto on eri juttu kuin FotoFinlandia-valokuvauskilpailun palkitseminen.PaPo kirjoitti:"18. kertaa jaettava Finnfoto -palkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä panoksella vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen ja vahvaan asemaan taidemuotona, sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle."
Finnfoto-palkinto on kunniapalkinto, vähän niinkuin kunnia-Oscar, joka annetaan elämäntyöstä, ei edellisvuoden elokuvasta.
olli Rinne http://www.digifaq.info/
-
- Viestit: 149
- Liittynyt: Syys 23, 2013 15 : 37
Ah, totta, luin huonosti. Kuva&Kamera-ohjelmasta tuon näin, oletin, että kyse FotoFinlandiasta.olli R kirjoitti:Finnfoto-palkinto on eri juttu kuin FotoFinlandia-valokuvauskilpailun palkitseminen.PaPo kirjoitti:"18. kertaa jaettava Finnfoto -palkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä panoksella vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen ja vahvaan asemaan taidemuotona, sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle."
Finnfoto-palkinto on kunniapalkinto, vähän niinkuin kunnia-Oscar, joka annetaan elämäntyöstä, ei edellisvuoden elokuvasta.
-
- Viestit: 237
- Liittynyt: Tammi 24, 2010 10 : 19
- Paikkakunta: Helsinki
Jakaisin palkinnon noin neljän kesken. Ansiot 'yhteiskuntapoliittisina' sarjoina.
- Pakosta pidän eniten Hurskaisen 'The Man... , joka pureutuu kokonaisvaltaisesti ajan proplematiikkaan.
Kuvaten yritysmaailman vaikuttajia yleisellä tasolla. Toivottavasti ripustuksessa tekijä vaihtelee kuvakokoja.
'Oskari' - parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.
- Huhdan 'Block' täydentää Hurskaisen sarjaa, kuuluu siis joukkoon. Ollen kuitenkin hieman ulkopuolella
tai jäsentelemättä anonyymeja kasvoja. Ehdokkuus, hyvä kaikilla alueilla.
Seuraava joukko
- Sami Parkkinen- 'Father and Son' sekä Kaisa Rautaheimon - 'Pojat'
pureutuvat hyvin tähän aikaan. Merkityksellisiä, pohdiskelevia ja hyvällä tavalla alleviivaavia kuvasarjoja.
- Leinosen - 'Tyttöjen värit' on hieno kokonaisuus. Kuvallisesti ehyt. Sisältö myös kohdallaan.
Voisi olla neljän joukossa, jos ei olisi näin ankeat ajat. 'Oskari' siis parhaasta puvustuksesta.
- Albrehtin - 'Riippuvat Asetelmat' on myös hieno sarja, ehkä jotkut kuvat vaativat enemmän miettimistä avautuakseen. Oskari siis parhaasta lavastuksesta ja valaistuksesta.
Ostaisin varmaan muutaman niistä, jos olis varaa, kuin Rautaheimoltakin.
Katsoo sitten mitä raati valitsee. Tuskin on yksimielinen, ainakin toivon näin.
Tätä kirjoittaessa olen jo toista mieltä eri kriteerein kylläkin...
Mutta pidetään liekkiä yllä. Suitsutetaan hyville sarjoille.
Hiljennytään myös yksittäisten kuvien kohdalla.

"Älä pelkää" / Yehia Eweis. Elämäntyöpalkinto Caj Bremerille.
No, osuihan edes toinen kohdalleen. Tosin kuten taisin jo tuodakin ilmi, niin minuun ei nuo tämän vuoden kilpailutyöt oikein iskeneet, mutta en mikään taidekriitikko olekaan. Muuten vaan ärtynyt vanhus.
No, osuihan edes toinen kohdalleen. Tosin kuten taisin jo tuodakin ilmi, niin minuun ei nuo tämän vuoden kilpailutyöt oikein iskeneet, mutta en mikään taidekriitikko olekaan. Muuten vaan ärtynyt vanhus.
Innovoija (innovator) – 2–3% väestöstä: uskalias, koulutettu, omaa useita informaation lähteitä;
---
blogi
---
blogi
-
- Viestit: 22685
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
-
- Viestit: 1362
- Liittynyt: Tammi 08, 2006 15 : 23
- Paikkakunta: Helsinki
Kattokohan porukat vähän liian nopeasti? Mä tykkäsin monistakin. Sammakoissa oli erinomaista meininkiä luontokuvana. Lastensairaalaa valtio ei pysty maksamaan, mutta kun muut on maksanu, niin jo kerkiää poliitikko tuhlaamaan rahoja johonkin seinäkoristeeseen, että pääsee piireihin ja cocktailkutsuille. Sairaiden lasten asia siis todella ajassa, väkevä aihe ja kuva ja kuvaaja toki vain renki. Vika kuva todella voimakas. Dystopiassa oli hyvää luurismeininkiä. Mustaa huumoria ja hienoja kuvia. Ihan jees nää mun mielestä. :-)
-
- Viestit: 22685
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Kyllä mä äänestin just tota lastensairaalalle *sensuroitu*. Se kuvasarja osui mut sitten loppui ymmärrys.-Antti- kirjoitti:Kattokohan porukat vähän liian nopeasti? Mä tykkäsin monistakin. Sammakoissa oli erinomaista meininkiä luontokuvana. Lastensairaalaa valtio ei pysty maksamaan, mutta kun muut on maksanu, niin jo kerkiää poliitikko tuhlaamaan rahoja johonkin seinäkoristeeseen, että pääsee piireihin ja cocktailkutsuille. Sairaiden lasten asia siis todella ajassa, väkevä aihe ja kuva ja kuvaaja toki vain renki. Vika kuva todella voimakas. Dystopiassa oli hyvää luurismeininkiä. Mustaa huumoria ja hienoja kuvia. Ihan jees nää mun mielestä. :-)