Jos valo tulee yhdestä pisteestä tai sitten se tulee kaikkialta, niin valaiseehan se kohteen erilailla. Pistevalo tekee jyrkkiä valon ja varjon rajapintoja, kun taas kaikkialta tuleva valo ei tee varjoja juuri ollenkaan. Tästähän pehmentämisessä on kysymys. Luulisin.valoittaja kirjoitti:Niin, vielä jankuttaisin samasta asiasta: Tuo valkoisen diffuusorin etu voisi myös olla, että se samalla hiukka "syö salaman tehoa", eli esim. sisällä räpsiessä ei lyö kasvoille sellaista kalvakkaa (ylivalotus?)-pintaa kui "raa'alla salamalla". Tätä tarkoitin sillä pehmentämisellä, vrt. valkia kangas salaman päällä. Vai olenko ihan metsässä nyt?
Noilla pienipintaisilla pehmentimillä ei kovin hyviin tuloksiin päästä. Mutta kai noillä jonkin verran, kun niitä on myynnissäkin. Osaksi tainnee niiden toiminta perustua myös hajotetun valon heijasteluun lähellä olevien kohteiden pinnoista.
Mullakin oli noita salamassa ennen digiaikaa (tuli iso määrä erilaisia salaman mukana), muta ei tahdo muisti enää riittää niillä saavutettuihin tuloksiin.
Siis mitä isommalle alueelle valolähde saadaan jaettua suht tasaisesti, sen pehmeämmäksi se saadaan. Valon tehon kanssa ei tässä pehmentämisessä ole varsinaisesti kysymys.
Tosin kun salaman teho jaetaan isolle pinnalle, josta se vielä säteilee isoon avaruuskulmaan, niin väheneehän siinä myös kohteen saama valotehokin.