En tiedä, mitä vastata tähän kohtaan. Olen itse pitänyt yhden oman näyttelyn nuorempana. Lainakehyksillä ja kutsuttuna, joten kustannukset olivat vain tulostuskustannukset. Muu hoidettiin talon puolesta ja ammattilaisten tekemänä ripustuksesta, avajaisiin ja alasripustamiseen. Ne tulosteet ovat edelleen rullalla työhuoneessani (osan olen antanut lahjaksi oma-aloitteisesti). Tosin nyt olen menossa toiseen suureen näyttelyyn ulkomailla, mutta tilanne on sama: kaikki hoidetaan valmiiksi.Kapama kirjoitti: Kun ei kellekään ole kelvannut, eikä nurkissa ole tilaa säilöä, niin antaa mennä. Periaatteessa en anna ilmaiseksi, kuin poikkeustapauksissa. Ottajia olis, mutta kun ilmaiseksi jakamalla ei saa leivän päälle särvintä. Moni ei tajua, että tämä on työtäni.
Kapa
Pohjoinen valokuvakeskus haki juuri pilottiin osallistujia. Ensi vuonna he maksavat palkkion näyttelyidensä taiteilijoille. Näyttelyiden rahoitus on suurin syy, miksi ne eivät ole vakavasti harkittava taiteen esittämisen muoto itselleni tällä hetkellä. 'Artisti maksaa' ei käy meitsille.