Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisiin
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: Joulu 05, 2018 13 : 15
Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisiin
Hei,
Olen hommaamassa ensimmäistä järkkäriäni, ja aiempi kosketus valokuvaukseen on kännykkäkamera. Lähtötiedot siis pyöreä nolla.
Valintakriteerit:
1. Todennäköisesti eniten tulisi räpsittyä maisemakuvia. Toisaalta käyn välillä bongaamassa lentokoneita, eli liikkuvia kohteitakin tulisi silloin tällöin kuvattua. Melko yleiskäyttöistä ja ennenkaikkea aloittelijaystävällistä kameraa siis etsin. Minkälainen objektiivi olisi hyvä tällaiseen käyttöön?
2. Yritän pitää aloitusbudjetin korkeintaan siinä 500 euron kieppeillä jos vain mahdollista. Siksi katselenkin myös käytettyjä kameroita. Erityistä huomioitavaa käytetyn kameran ostamiseen?
(3.) Lisäksi keveys/helppo liikuteltavuus ei olisi haitaksi, sillä liikun varmasti paljon luonnossa kävellen ja pyöräillen kamera mukana. Mahtuuko perusjärkkärien kantolaukut esim. reppuun tai löytyykö jotain reppumallisia kantolaukkuja?
Pienen googlettelun ja jarjestelmakamera.fi:n perusteella Nikon D3200/D3300/D3400 vaikuttaisi sopivan em. kriteereihin hyvin. Kyseisten kameroiden käyttöliittymästä löytyy ilmeisesti jonkinlainen aloittelijan opastustoiminto joka auttaa kivasti alkuun?
Löysin käytettynä myös Canon 60D + 17-85mm IS USM -setin reilu 200€ hintaan. Mitä mieltä tuosta?
Miten kokeneemmat konkarit neuvoisivat minua?
Terveisin A.M.A

- Viestit: 1515
- Liittynyt: Loka 16, 2012 18 : 06
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Tuohon budjettiin:
Pidä kännykkäkamera, ne ei ole huonoja yleiskuvaukseen. Pelkästään tuon maisemakuvauksen kanssa saat satsata budjettisi verran johonkin kunnon laajakulmaoptiikkaan, että saat tuntuvaa parannusta kännykkään verrattuna.
En tiedä millaisia lentokonekuvia ajattelit ottaa, mutta jos koneet ovat taivaalla ja haluat koneen täyttävän kuvasta edes kymmenyksen, voit suosiolla tuplata tai triplata budjetin ja varautua kilon-parin painoiseen optiikkaan (70-200, 300mm, 200-500mm, 150-600mm jne.). Tarkennukselle taivaalla lentävät lentokoneet voisi olettaa olevan kohtuu helppoja, suht yksinkertainen tausta ja selkeä, ei kovin nopeasti kameran kannalta liikkuva kohde.
Ylipäätäänsä odotuksesi "järkkäriä" kohtaan ei ehkä vastaa todellisuutta. Tuo hintaluokka ja nuo vaatimukset ovat erittäin vaikeita toteuttaa siten, että saisit mielikuvillesi järkkärien kuvanlaadusta vastinetta. Vaikea keksiä suoriltaan mitään hyvää vertausta, mutta en usko että kukaan menee esimerkiksi autokaupoille ostamaan uutta Mersua Dacian budjetilla. Ikävä masentaa, mutta näin se taitaa mennä.
Mutta esim. tuo mainitsemasi 60D +17-85mm 200 euron hintaan voisi olla ihan hyvä diili harjoitteluun. Harjoittelemalla opit sitten jo itsekin tiedostamaan mitä juuri sinä kamerajärjestelmältä odotat. Näin oppirahatkaan eivät tule kalliiksi. Polttoväli ei tuolla zoomilla riitä kuin siihen, että kuvasta voi todeta siinä olevan lentokone, mutta kyllähän ne koneetkin joskus parkissa ovat.

Tarkoitin siis tuolla lentokoneiden kuvaamisella sitä, kun mennään kentän laidalle kuvaamaan laskeutuvia/nousevia lentokoneita. En tosiaankaan ajatellut zoomailevani matkalentokorkeudessa eteneviä koneita.
Jos siis hommaan juurikin harjoitteluun jonkun käytetyn järkkärin, niin kai sillä nyt kuitenkin parempia kuvia saa kuin Nokialla, ainakin pienen harjoittelun jälkeen.
Jos siis hommaan juurikin harjoitteluun jonkun käytetyn järkkärin, niin kai sillä nyt kuitenkin parempia kuvia saa kuin Nokialla, ainakin pienen harjoittelun jälkeen.
-
- Viestit: 4487
- Liittynyt: Elo 15, 2010 13 : 19
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Sitä TiRy:kin tarkoitti. 200 mm on armotta lyhyt esimerkiksi Helsinki-Vantaan kuvaustasanteelta. Varmaan muualtakin, jonne siviileille on laillinen pääsy. Sitten tietysti jos kuvaat jotain pienlentokoneita hangaarissa ja sinulla on lupa mennä kenttäalueelle tilanne voi olla toinen, mutta liikennelentokoneiden kuvaamisessa mikään objektiivi ei ole liian pitkä.A.M.A kirjoitti:Tarkoitin siis tuolla lentokoneiden kuvaamisella sitä, kun mennään kentän laidalle kuvaamaan laskeutuvia/nousevia lentokoneita. En tosiaankaan ajatellut zoomailevani matkalentokorkeudessa eteneviä koneita.
Matkalentokorkeudessa kuvaamiseen tarvitaan tällaista kalustoa, ja kuvat kelpaavat lähinnä teknisiksi dokumenteiksi ilmakehän epävakauden takia.
Saa kyllä, tai ainakin kuvaaminen tuntuu hauskalta harrastukselta. Mutta varaudu siihen, että tätä mopoa on vaikea pitää hallinnassa, jos on vähänkin laitehullun vikaa.Jos siis hommaan juurikin harjoitteluun jonkun käytetyn järkkärin, niin kai sillä nyt kuitenkin parempia kuvia saa kuin Nokialla, ainakin pienen harjoittelun jälkeen.
Hannu
-
- Viestit: 1515
- Liittynyt: Loka 16, 2012 18 : 06
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Tosiaan itse näkisin just tuon 70-200-zoomin lyhyimpänä mahdollisuuten tuon tyyppiseen kuvaamiseen. Silti kohde on varmasti liian kaukana edes sinnepäinkään kuvan täyttämiseen. 70-200 nelosaukolla maksaa käytettynä 600-700e luokkaa, aukkoa valovoimaisempi 2.8 noin tuplat. Paino näissä 750g ja 1500g. Uutena hinnat sitten voi kertoa ainakin puolella toista. Uskon, että tyypit jotka menee seisomaan kentälle ja seuraamaan koneita, haluavat paljon tuota kahtasataa enemmän millejä. Tähän tarkoitukseen ajattelisin jotain 80-400 tai 150-600m zoomia, käytettynä 700e-800e luokkaa, uutena taas 1,5-2x. Painoa 2 kiloa ja kokoa älyttömästi. Merkillä ja mallilla on toki tässä väliä. Näillä pitkillä zoomeilla voi kuvata sitten lähinnä kun valoa on paljon, ts. keskipäivällä. Mitä parempi runko, sitä hämärämmällä saat kivaa kuvaa.A.M.A kirjoitti:Tarkoitin siis tuolla lentokoneiden kuvaamisella sitä, kun mennään kentän laidalle kuvaamaan laskeutuvia/nousevia lentokoneita. En tosiaankaan ajatellut zoomailevani matkalentokorkeudessa eteneviä koneita.
Jos siis hommaan juurikin harjoitteluun jonkun käytetyn järkkärin, niin kai sillä nyt kuitenkin parempia kuvia saa kuin Nokialla, ainakin pienen harjoittelun jälkeen.
Nyt kun tuo lentokonehomma on taklattu, niin aika harva alottelija käyttää mitään edellä mainittuja maisemakuvauksiin. Tähän tarvisi siis jonkun laajemman optiikan, esim normizoomin. Näitä löytyy toki joka merkiltä hyviäkin, mutta eroja on niin laadussa, valovoimassa kuin hinnassakin. Normizoomi (esim 18mm-55mm croppirunkoon, 24-70 täyskennoiseen runkoon) siksi, että sillä voi sitten ottaa vähän kaikenlaista kuvaa. Erilliset laajakulmat ja ultralaajakulmat tuppaavat vielä olemaan zoomeja arvokkaampia.
Kun nuo pari optiikkaa on hommattu, runko tulee seuraavaksi kyseeseen. Monesti neuvotaan satsaamaan mielummin optiikkaan, rungot kun vanhenee nopeampaa. Tämä on hyvä neuvo, mutta melkein pistäisin heti ainakin tuon 500e budjetin verran runkoonkin, jos kuvauskohteetkin ovat näinkin vaativat. 500e:llä saa jo hyviä runkoja, käytettynä.
Mutta niin kuin huomaat, ns. ilmaisia lounaita ei valitettavasti tässä harrastuksessa ole. Järjestelmästä puhuttaessa puhutaan tosiaan hankinnoista, jotka vaikuttavat pitkälle eteenpäin. Tuskin kukaan harrastuksesta alkuinnostuksen jälkeenkin kiinnostunut jää niihin ensimmäisiin vehkeisiin, siksi joku halpa ratkaisu kuten tuo 60D-paketti voisi olla hyvä. Toinen vaihtoehto on toki ehdottaa 500e:lla jotain kivoja pokkareita, mutta kuvaa niillä sitten lentokoneita.. äkkiä menee tässä tapauksessa jo hyvä kamerapuhelin kuvanlaadussa melkein samalle viivalle, ja se puhelin on kuitenkin aina mukana ja siitä on helppo työstää kuvia eteenpäin esim. jakoon.
Entisenä Nikonistina mahdollisimman hyvällä hintalaatusuhteella lähtisin ehkä tämän tyyppiseen listaukseen jos käytetyt kelpaa: D7000 runko (parisataa), sigma 17-50mm 2.8 (parisataa), nikon 70-200 f4 (700e). Näistä viimeisin on jo sen verran kovan tason vehje, että tuota käyttäisi minkä tahansa rungon kanssa niin pitkään kun sitä tarvii. En tiedä löytyisikö halpismerkeiltä vielä parempaa hintalaatusuhteeltaan, mutta tuo on ainakin hyvä. Monella merkillä on myös kohtuu hyviä 70-300mm zoomeja, mutta valovoima (ja kuvanlaatu) taas heikkenee. Valovoimaa tarvitset pysäyttämään lentokoneiden liikkeen, jos tarkkoja yksityiskohtia haluat koneista. Nämä jutut tietysti tulee opiskeltua sitten kun kamera on kädessä. Mutta niin kuin näet, ei ole helppo antaa edes ehdotuksia mitä sinun kannattaisi ostaa. Minunkin ehdotus jo tuplaa budjettisi, jonka lisäksi nuokin vehkeet ovat about 5-7v vanhaa tekniikkaa.
Toivottavasti tästä oli pientäkään apua!
-
- Viestit: 19
- Liittynyt: Marras 08, 2014 8 : 47
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Nikon D5200 + Nikkor 18-55mm AF-S VR + WU-1a WiFi --- 285,-
Nikkor AF-S DX 55-300 mm f/4.5-5.6G VR --- 190,-
Tommoiset näkyy löytyvän Torista juuri nyt, eikun kaupoille ja kuvaamaan :)
Nikkor AF-S DX 55-300 mm f/4.5-5.6G VR --- 190,-
Tommoiset näkyy löytyvän Torista juuri nyt, eikun kaupoille ja kuvaamaan :)
-
- Viestit: 1515
- Liittynyt: Loka 16, 2012 18 : 06
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Ei lopulta huono. Samaa kategoriaa tuon aloittajan esittämän Canon 60D-paketin kanssa. Tuo Nikonin 18-55 on melko terävä kittizoomiksi, vielä vakaajaversio. Kyllä noilla alkuun pääsee just sen verran, että joko ymmärtää lopettaa koko harrastuksen tai ymmärtää jo mitä juuri itse tarvii :D ja käytettynä kun ostaa, niin aina ne joku seuraava sitte ottaa testiin.stili kirjoitti:Nikon D5200 + Nikkor 18-55mm AF-S VR + WU-1a WiFi --- 285,-
Nikkor AF-S DX 55-300 mm f/4.5-5.6G VR --- 190,-
Tommoiset näkyy löytyvän Torista juuri nyt, eikun kaupoille ja kuvaamaan :)
Tämä on sinänsä huono vuodenaika valokuvaukselle, kun on pimiä kuin mörön prseessä. Molemmat tuon paketin optiikoista on melkoisen heikkoja valovoimaltaan (kuvat saattavat olla tärähtäneitä koska suljinaika kasvaa liian suureksi), joten mustana hevosena hommaisin tuohon lisäksi nikonin 35mm 1.8G DX:n satasella, sillä ei voi mennä vikaan valovoimassa ja kuvanlaadussa. Polttoväli on lähinnä sellaiseen harkitumpaan yleiskuvaukseen, potreteihin jne.
-
- Viestit: 6515
- Liittynyt: Huhti 30, 2015 10 : 08
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... t=12753082" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... t=12755771" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.digicamera.net/keskus/viewto ... t=12755771" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Viestit: 1128
- Liittynyt: Loka 09, 2004 1 : 58
- Paikkakunta: Päijät-Häme
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Hyviä ehdotuksia on tullut hintaluokkaan. D7000/D7100 Nikonilta sanoisin itse. Optinen etsin on siinä tietääkseni selvästi parempi kuin alemmissa kamerasarjoissa 3000/5000 sarja). Kenties Fujifilm X-T1 jos peilitön kiinnostaa (sähköinen etsin). Tekniikan Maailma ei ole tietenkään mitenkään arvostettu kameroiden esittelijänä, mutta kuitenkin muista tuota etsintä aikoinaan kehutun foorumeilla: https://tekniikanmaailma.fi/fujifilm-x- ... nen-etsin/" onclick="window.open(this.href);return false;
https://www.ebay.de/sch/i.html?LH_PrefL ... Complete=1" onclick="window.open(this.href);return false;
(Tietenkin kunnollinen optinen prismaetsin on varmasti hyvä eikä kuluta sähköä.)
https://foorumi.kameralaukku.com/thread ... ost-873579" onclick="window.open(this.href);return false;

Kameroita minusta suojataan ihan liikaa mitä olen harrastajia tapaillut. Linssinsuojista alkaen. Se vain hidastaa käyttöä. Mitäpä sä sillä kameralaukulla teet kun reppuun tai muuhun käyttämääsi laukkuun voi kameran laittaa. Tai vielä parempi että se on kädessä tai olalla. Vaikka muitten tavaroitten sekaan reppuun ja voi kääriä johonkin liinaan tai laittaa vahvaan muovipussiin. Fillarissa voi tietty olla ihan siihen suunniteltu laukkukin, jopa kameralaukku.A.M.A kirjoitti:(3.) Lisäksi keveys/helppo liikuteltavuus ei olisi haitaksi, sillä liikun varmasti paljon luonnossa kävellen ja pyöräillen kamera mukana. Mahtuuko perusjärkkärien kantolaukut esim. reppuun tai löytyykö jotain reppumallisia kantolaukkuja?
-
- Viestit: 1128
- Liittynyt: Loka 09, 2004 1 : 58
- Paikkakunta: Päijät-Häme
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Jaa niin joo, Fujiin et saa pikkurahalla teleä varmaan. https://www.ebay.de/sch/i.html?LH_PrefL ... m&_sacat=0" onclick="window.open(this.href);return false;
Canoniin ja Nikoniin kyllä.
Canon 60D kuulostaa hyvältä. Nikonin vastaava olisi 7000 sarjalainen.
Miten sitten M43 järjestelmät? Niitä kannattisi miettiä. Ihme ettei ole suositeltu noilla kriteereillä. tai en minä tiedä, en ole käyttänyt. Perinnejärkkärit ainakin toimii varman tutusti vanhoinakin.

- Viestit: 469
- Liittynyt: Elo 31, 2015 21 : 44
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
m43:n telet ovat myös hinnoissaan, joten vaikea lähteä niitäkään suosittelemaan (muuten kyllä). Itse suosittelisin kanssa D7000 / D7100 vaihtoehtoina, jälkimmäistäkin näkyy silloin tällöin halvalla - varsinkin jos suostuu luopumaan siitä mint kunnosta. Mutta D7000:sta saa pariin sataan, sitä enempää ei siitä enää nykypäivänä kannata maksaa.
Erot D5XX sarjaan on sen verran merkittävät (kuten etsimen osalta, AF fine tuning, ergonomia, etc) että kannattaa. Varsinkin kun se tukee esim. AF-D linssejä joita voi saada halvemmalla. Budjetti muuten kyllä loppuu kesken, 70-200 2.8:n saa kyllä Tamronilta edullisesti, mutta siltikin puhutaan n. 600e hinnasta jos tahtoo vakaajalla. Vanhempaa ilman vakaajaa saa halvemmalla vielä, n. kolmella sadalla, mutta AF on aika hidas siinä. 70-200 2.8:n rahalla voi myös saada AF-D 300 F/4.0:n (joka D7000:lla on sitten 450mm eq), tuolla alkaa jo jonnekin nähdä.
D7000:n etu on kyllä siinä, että sillä voi oppia ja tehdä ihan mitä tahansa. Ei jää rungosta kiinni ja linssivalikoima on käytännössä täydellinen.
Erot D5XX sarjaan on sen verran merkittävät (kuten etsimen osalta, AF fine tuning, ergonomia, etc) että kannattaa. Varsinkin kun se tukee esim. AF-D linssejä joita voi saada halvemmalla. Budjetti muuten kyllä loppuu kesken, 70-200 2.8:n saa kyllä Tamronilta edullisesti, mutta siltikin puhutaan n. 600e hinnasta jos tahtoo vakaajalla. Vanhempaa ilman vakaajaa saa halvemmalla vielä, n. kolmella sadalla, mutta AF on aika hidas siinä. 70-200 2.8:n rahalla voi myös saada AF-D 300 F/4.0:n (joka D7000:lla on sitten 450mm eq), tuolla alkaa jo jonnekin nähdä.
D7000:n etu on kyllä siinä, että sillä voi oppia ja tehdä ihan mitä tahansa. Ei jää rungosta kiinni ja linssivalikoima on käytännössä täydellinen.
-
- Viestit: 1128
- Liittynyt: Loka 09, 2004 1 : 58
- Paikkakunta: Päijät-Häme
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Tai 70-300mm. Siitä on myös DX versioita. https://www.ebay.de/sch/i.html?LH_PrefL ... Complete=1" onclick="window.open(this.href);return false;
Ja niitä ruuviversioita. https://www.ebay.de/sch/i.html?_from=R4 ... oc=2&rt=nc" onclick="window.open(this.href);return false;
Ja niitä ruuviversioita. https://www.ebay.de/sch/i.html?_from=R4 ... oc=2&rt=nc" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Paljonko muissa harrastuksissa on paalua kiinni? 5k€ fillari? 50k€ vene? 500€ aloitusbudjetilla päätyy oletettavasti huonosta luurikamerasta toiseen ojaan. Ykkönen siihen budjetin eteen niin ei heti tule myrtsi mieli ja teknistä etua voi olettaa saavansa jos kuvaustekniikka on ensin kunnossa.
-
- Viestit: 1128
- Liittynyt: Loka 09, 2004 1 : 58
- Paikkakunta: Päijät-Häme
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Hengen köyhyyttä jos fiksusti valittu 500€ systeemi parilla zoomilla lopahduttaa innostuksen. Teknisestä edusta puhuminen on jopa vastuutonta asiayhteydessä. Sill'ä saa kuitenkin muutaman vuoden ikäisen 2000€ systeemin.
Lisäksi muistattaisin että 500€ johonkin harrastukseen vuodessa on harvinaista juhlaa ihan hemmetin monelle.
Tyvestä puuhun kannattaa nousta ja kevyt 70-300mm voi olla noilla tarpeilla jopa osuvin ja mieleisin valinta. Hintakin voi olla vain kymppejä! Järjestelmän valinta on astetta tarkempi asia minusta ja sitten voi vaihdella kalliimpiin osiin pala palalta jos tarvetta syntyy. Kuvia kannattaisi ensin ottaa, tehdä, esittää ja kuunnella kommenttejakin.
Lisäksi muistattaisin että 500€ johonkin harrastukseen vuodessa on harvinaista juhlaa ihan hemmetin monelle.
Tyvestä puuhun kannattaa nousta ja kevyt 70-300mm voi olla noilla tarpeilla jopa osuvin ja mieleisin valinta. Hintakin voi olla vain kymppejä! Järjestelmän valinta on astetta tarkempi asia minusta ja sitten voi vaihdella kalliimpiin osiin pala palalta jos tarvetta syntyy. Kuvia kannattaisi ensin ottaa, tehdä, esittää ja kuunnella kommenttejakin.
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
No siksihän kysymys että onko muissa tempuissa paalua kiinni. Jos nimittäin on, on aloitusbudjetti metsässä. Mielestäni on suuri harha 500€ budjetilla lähteä tavoittelemaan puskasta mitään "parempaa" kuvaa kun suuri kustannus on jälkikäsittelyohjelmistot ja ajallinen panostus oppia myöskin käyttämään niitä. Vaikka 500€ voi saada teknisesti parempaa laatua, ei parane unohtaa sitä puolta millä se laatu jalostetaan lopputuotteeksi.
Toiset 500€ menee kalibroituun 24" IPS näyttöön, Adobe CC tilaukseen ja kalibraatiolaitteeseen. Ei sieltä "kännykkäsuosta" muuten nousta teknisesti mihinkään.
Toiset 500€ menee kalibroituun 24" IPS näyttöön, Adobe CC tilaukseen ja kalibraatiolaitteeseen. Ei sieltä "kännykkäsuosta" muuten nousta teknisesti mihinkään.
-
- Viestit: 1128
- Liittynyt: Loka 09, 2004 1 : 58
- Paikkakunta: Päijät-Häme
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Ei kukaan ole tullut sanomaan että kännykällä olisin pärjänyt vaikka nuo ovat puuttuneet. Oikeanvärisiäkin syntyy.Maffer kirjoitti: Toiset 500€ menee kalibroituun 24" IPS näyttöön, Adobe CC tilaukseen ja kalibraatiolaitteeseen. Ei sieltä "kännykkäsuosta" muuten nousta teknisesti mihinkään.
Eikä tietenkään noita tarvitakaan. Tiedät sen itsekin. (kai?) Miksi moinen provoilu.
-
- Viestit: 1085
- Liittynyt: Touko 15, 2008 12 : 11
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Jos budjetti on päätetty, niin sitten siihen sopivaa kokonaisuutta pitää ehdotella. Eli tärkeää on, että tässä kohtaa pysyy siinä 500 euron budjetissa. Sillä tosiaan saa aloittelijan järkkärin parilla zoom-objektiivillä. Käytännössä sen on esim aloituksessa mainittu 60D + 17-85 mm ja niiden lisäksi se 70-300 mm. Kuvauksen harjoitteluun ihan kelvollinen kokonaisuus, kunhan muistaa, ettei se (ne kuvat) ihan huippua voi olla, tai toisin sanottuna paljon parempaakin on saatavana.mirrored kirjoitti:Hengen köyhyyttä jos fiksusti valittu 500€ systeemi parilla zoomilla lopahduttaa innostuksen. Teknisestä edusta puhuminen on jopa vastuutonta asiayhteydessä. Sill'ä saa kuitenkin muutaman vuoden ikäisen 2000€ systeemin.
Tuosta budjetista lipeäminen saattaa olla ihan turhaa, koska pienet lisäykset eivät lopputuloksiin niin paljoa vaikuta, ja riittävästi panostamalla oltaisiinkin jo ihan eri tuhatluvullakin. Ja riippumatta edistyykö harrastukseksi vai lopahtaako innostus, tuo ei ole maailmaakaatava summa.
Aloitusbudjetti (500 euroa) toki vaatisi hieman lisätietoa. Onko tarkoitus, että esim vuosittain tuohon järkkärikokonaisuuteen tulee tuolla summalla lisää, vai onko tarkoitus mennä useampi vuosi pelkällä aloituskokoonpanolla? Jos vuosittain tulee tuon verran lisää niin kolmen vuoden päästä olisi jälleen esim 1500 käytettävissä.
-
- Viestit: 22694
- Liittynyt: Elo 20, 2008 17 : 32
- Viesti:
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Ei se mitään provoilua ole että alusta asti on lapio hanskassa sen osalta mistä sitä eroa alkaa syntymään vrt. moderni kännykamera. Se ero ei tule giganttipaketista vaan jalustasta ja huolellisesta jälkikäsittelystä. Ihan tarpeeksi monta kertaa nähnyt sen pettymyksen kun kuvittelee luurikameran jälkeen saavansa järkkärillä parempaa.
-
- Viestit: 1146
- Liittynyt: Maalis 05, 2006 15 : 58
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Canon EOS 60D on hyvä edullinen valinta, joka kuitenkin tekee asiallista jälkeä. Tämän kaveriksi maisemakuvaukseen Canon EF-S 10-18mm f/4.5-5.6 STM IS, hinta käytettynä 160 EUR kieppeillä. Lisäksi maisema- ja yleiskuvaukseen Canon EF-S 18-55mm f/3.5-5.6 STM ja lentokoneiden kuvaukseen Canon EF-S 55-250mm f/4-5.6 IS STM. Kahdesta jälkimmäisestä nimenomaan STM-versiot. Kaikki objektit piirtävät terävästi ja ovat loistavia valintoja pieneen budjettiin. Tämä kombo istuisi käytettynä suunnilleen ketjun aloittajan budjettiin.
http://opticallimits.com/canon-eos/874- ... 018_4556is" onclick="window.open(this.href);return false;
http://opticallimits.com/canon-eos/831- ... is?start=1" onclick="window.open(this.href);return false;
http://opticallimits.com/canon-eos/878- ... 0_456isstm" onclick="window.open(this.href);return false;

- Viestit: 1466
- Liittynyt: Tammi 13, 2011 0 : 00
Re: Aloittelijan järkkäri - maisemakuvauksesta lentokoneisii
Nikonilta kannattaa ostaa vähintään D3300, D5200 tai D7100, jotta AF-P objektiivit toimivat.